AvainsanaMádara

14.10.2013
18:50

Syyskuun saalis

Venyi hippasen tämä kosmetiikkahaasteeseen liittyvä syyskuun postaus, sillä kämppä on ollut sen verran kaaos etten tiennyt missä olisin putelit kuvannut. Eikä tuota luonnonvaloakaan mitään liikoja enää riitä sisätiloihin, iltasella varsinkaan. Tällaiselta joka tapauksessa näyttää syyskuussa loppuneiden tuotteiden setti, ei paras kuukausi muttei toki huonoinkaan.

Syyskuun käytetyt

Favora Firming Body Lotion
Taitaa olla joku lahjus tai kylkiäinen tämä, tuskin olisin itse mennyt ostamaan. Sen kummempaa kiinteyttävää vaikutusta en huomannut, kunhan käytin pois hyllyjä täyttämästä. Koostumus oli ihan jees, mutta siihen se sitten jäikin.

Bioeffect EGF-seerumi
Pääsin lukijana testaamaan Kemikaalicocktailin kautta islantilaisen Bioeffectin EGF-seerumia. Oli suht riittoisaa tavaraa, tippa-pari riitti koko kasvoille ja pieni 2,5 ml puteli kesti päivittäisessä käytössä tasan kuukauden. EGF-seerumia on sittemmin hehkutettu useassa blogissa, mutta mun kuppi teetä se ei valitettavasti ollut. Ihossa en huomannut muutoksia muuten kuin “kuurin” aikana ilmestyneiden epäpuhtauksien osalta, mikä ei sitten taas ollut kovin positiivinen efekti. Toisaalta seerumi on ehkä juuri se ns. ylimääräinen osuus päivän kosmetiikka-annoksessa, joten taitaa olla turha sellaisia omaan repertuaariin edes ottaa, kun muutenkin yrittää vähentää käyttämiään tököttejä.

Mádara Eco Face kirkastava kasvovesi
Rasvoittuneelle ja epäpuhtaalle iholle tarkoitettu kasvovesi oli mulle ehkä turhan tujua, mutta kyllä sen käytetyksi sai. Alkuun kasvoveden sisältämä alkoholi tuntui kummalliselta, vaan äkkiä siihen tottui. Nyt alkoholittomaan kasvoveteen palanneena se vaikuttaa liiankin valjulta… Juuri tätä en hankkisi uudestaan, mutta jotain muuta Mádaran kasvovettä voisin kyllä kokeilla.

Mádara Eco Face syväpuhdistusvaahto
Vaahtomaisista putsareista mulla ei ollut kovinkaan positiivista kokemusta, onneksi Mádara tuli ja korjasi käsitykseni. Kaikille ihotyypeille sopiva puhdistusvaahto on kaikin puolin toimiva tuote, joka poistaa myös perusmeikin (ts. rajaukset pysyvät tiukassa). Tuoksu on hennon yrttinen, joskin krapula-aamuina se voisi tehdä jokseenkin pahaa… Nyt tiedän, että luonnonkosmetiikassa on ainakin yksi loistava naamanpesuaine! Hullareilta kävinkin nappaamassa uuden putelin, kun oli useamman euron edullisempi normaalihintaan verrattuna.

Tigi Bed Head Small Talk
Mustikan tuoksuinen, tahmeahko tuote lupaa tuuheuttaa, energisoida sekä muotoilla. Kahdesta jälkimmäisestä en osaa sanoa, mutta tuuheammalta pääkarvani kyllä tuntuvat Small Talkia laitettuani. Parhaaksi tavaksi olen todennut klähmiä tököttiä hiusten latvoihin pesun jälkeen, kun ne ovat jo jonkun aikaa kuivuneet. Jatkan käyttöä vielä hetkisen, sillä sain kesällä Envialta vajaan putelin – hän taas ei tykännyt tästä yhtään.

Cascada – Evacuate The Dancefloor [2009]

4.6.2013
18:20

Toukokuun tyhjät

Toukokuussa purnukoita taisi tyhjentyä parhaiten koko kosmetiikkahaasteen aikana, mahtavaa! Kyllä ne varastot vielä pienemmiksi saadaan, hitaasti mutta varmasti. Enimmäkseen tyhjentyi (semi-)vanhoja juttuja, joita en jää kaipaamaan, mutta pari mukavaakin tuotetta joukkoon onneksi mahtui. Katsotaanpa!

Toukokuun käytetyt

Erisan Hoitava puhdistusgeeli
Hajusteeton perusputsari mielestäni kivalla geelikoostumuksella. Sanoo puhdistavansa myös meikit, mutta vähänkään vahvempaan silmämeikkiin saa kyllä käyttää meikinpoistoainetta vielä lisäksi.

Garnier Nordic Essentials 2in1 meikinpoistoaine herkälle iholle
En ymmärrä miksi meikinpoistoaineet pitää myydä niin älyttömän isoissa puteleissa (tämä Garnier esim. oli 200 ml), kun sitten ne nököttävät peilikaapissa pienen ikuisuuden. Arkimeikkini tosin on suht kevyt enkä läheskään aina tarvitse erillistä poistoainetta putsarin lisäksi, ehkä siksi tuollainen pullo kestää niin pitkään. Oikein toimiva tämä Garnier 2in1 kyllä oli, poisti tumman ja vedenkestävänkin meikin helposti eikä kirvellyt silmissä.

Escada Moon Sparkle Moisturizing Body Lotion
Päätin vihdoin käyttää pois erään suosikkituoksuni vartalovoiteen, sillä kyseinen hajuvesi tuoksahtaa jo ehkä vähän ei-tuoreelta ja koitan senkin nyt saada tässä tyhjennettyä. Mulla ei ole tainnut aiemmin olla tällaista tuoksusarjan vartalotuotetta ja pakko myöntää, etten oikein innostunut ideasta. En huomannut eroa tuoksun pysyvyydessä käytettyäni vartalovoidetta tai jätettyäni sen pois, joten se siitä.

Urtekram Nordic Birch suihkugeeli
Lahjaksi saatu Urtekramin suihkugeeli oli rakkautta ensikokeilulla, ihana tuoksu! Pumppupullo on suihkusaippuan kanssa oikeastaan tosi kätevä ja tästä vielä sai todella pumpattua tavaraa ulos viimeistä käyttökertaa lukuun ottamatta. Nordic Birch -sarjan parissa aion taatusti viettää hetkiä jatkossakin.

The Body Shop Rainforest Shine shampoo
TBS:n ns. vihreämmän linjan shampoo oli ihan ok tuote, huonompiakin on nähty. Ei toki mitään luonnonkosmetiikkaa mutta vähän sinnepäin: sarjan tuotteisiin ei ole lisätty silikoneja, parabeeneja eikä väriaineita.

TIGI Catwalk Session Series Salt Spray
Tästä Tigin suolasuihkeesta olenkin jo kirjoittanut eikä mielipiteeni tuotteen toimivuuden suhteen ole muuttunut. Tosin inciä kun katsoo niin taitaa jatkossa jäädä rakennetta tuovat tökötit hankkimatta, ei oikein houkuta kaikki ne silikonit ja PEGit.

Nivea Visage Pure Cleansing Wipes
En ole kovin paljoa puhdistusliinoja käyttänyt ja tämän Nivean version perusteella en aio jatkossakaan käyttää. Iho tuntuu paljon raikkaammalta kasvoveden kuin näiden liinojen jälkeen eikä ripsivärikään tahtonut lähteä, vaikka Nivea niin kovasti luvpaa että tällä rätillä irtoaa jopa vedenkestävä ripsari. No juu ei.

Lumene Hydra Drops Moisturizing Night Cream
Olen parikin kertaa napannut vitosella tarjouslaarista tämän Lumenen yövoiteen, tavallaan tylsä tuote mutta ajaa asiansa. Jatkossa jätän tarjoukset muille ja ostan mieluummin jonkun mielenkiintoisen luonnonkosmetiikan yövoiteen kokeiltavakseni.

Herbina Fresh biohajoava deodorantti
Herbinan omien sivujen mukaan biohajoava, alumiiniton deodorantti, jossa on raikas Ecocert-tuoksu. Siis anteeksi mikä tuoksu?! Ecocert on juu luonnonkosmetiikan sertifioija, mutta en kyllä ole aiemmin kuullut sertifioinnin tuoksuvan… Eikä Herbinan dödöllä tietääkseni edes ole em. sertifikaattia: alumiinittomuus, biohajoavuus ja luomuainesosat kun eivät automaattisesti tarkoita sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Tehtävässään deodorantti oli ihan ok, tuoksukin oli sopivan mieto sekä raikas.

Aco Face hoitava huulivoide
Yksi suosikkihuulirasvoistani, kiitos vain K-serkulle joka joskus tätä mulle suositteli. Sopivan pehmeä koostumus ja mukana aavistus vaniljaa, joka tuoksuu miedosti.

Dove Caring Lip Balm
Ikivanha tuotelahjus jostain tapahtumasta, valmistuskin näköjään jo lopetettu. Ei todellakaan mun suosikki, hyvä vaan jos tätä ei enää mistään tule vahingossakaan.

The Body Shop Pomegranate vartalovoi
Granaattiomenan myötä heitän hyvästit TBS:n bodybuttereille – en kaipaa atsovärejä ihonhoitooni, kiitos vain. Hajuaistini on selkeästi muuttunut herkemmäksi, aiemmin hyvältä tuoksunut granaattiomena alkoi tuntua todella nopeasti pistävältä ja aivan liian vahvalta.

Lumene Natural Code Zero Fault Makeup
Huomasin vasta googlatessani, että mähän olen kirjoittanut tästä pari vuotta takaperin. Meikkivoide ei oikein ollut mieleeni, joten se unohtui pitkäksi aikaa laatikon perälle, kunnes nyt keväällä otin vihdoin tavoitteeksi käyttää se loppuun. Mielipiteeni ei muuttunut ja olen onnellinen, kun tuote lopulta tuli tiensä päähän.


Yleensä en laske näihin mukaan pieniä näytepakkauksia muuten kuin tuoksujen osalta, mutta toukokuun satsista nostan muutaman tuotteen esiin:

Toukokuun näytteet

Mádara Moonflower Rose Beige sävyttävä päivävoide
Olen halunnut testata Mádaran päivävoidetta jo hyvän tovin, joten olin oikein iloinen tästä näytteestä. Voiteen koostumus oli kiva, mutta tuoksu ehkä hieman outo. Sävy ei tuntunut täysin sopivan omaan ihooni, voi olla että Golden Beige olisi ollut mulle parempi. Voisin hyvin ostaa tätä BB-voiteen loputtua.

Mádara Time Miracle silmänympärysvoide
Tämä voitaneen laskea ihan kunnon testaukseksi jo, sillä näytteestä riitti todella monta kertaa. Väsymyksen merkit, rypyt ja hienot uurteet vähenevät merkittävästi sanotaan Mádaran sivuilla, mutta en mä kyllä huomannut mitään suurempaa eroa – tosin en ehkä tarkkaillutkaan ihan niin kriittisesti. Tätäkin voisin joskus ostaa ihan kokonaisen purkin.

Nivea Creme
Apua, en edes muista milloin olen näytekoon sinistä Nivean rasvaa saanut… Koostumus on mielestäni liian paksua ja tuoksu jotenkin ällö, siksi varmaan tämän 10 ml purkin loppuun saaminen kesti pienen ikuisuuden. Mikä tästä muka tekee legendaarisen ihonhoidon klassikon, kysynpähän vaan!

2.4.2013
22:00

Maaliskuussa tyhjentyneet

Aika kiva läjä kosmetiikkaa tyhjentyi viime kuun aikana, yay! Sain käytettyä loppuun kaksin kappalein niin käsivoiteita, deodorantteja kuin shampoitakin – osa normaalikokoa pienempiä pakkauksia tosin. Yhteensä maaliskuussa tuli tyhjäksi 7 täysikokoista ja 4 mini-/matkakokoista tuotetta, ihan kelpo saldo sanoisin.

Maaliskuun käytetyt

Lumene Gloss & Care Kynsilakan poistoaine
Hellävarainen asetoniton poistoaine, joka sisältää hoitavia ja kosteuttavia ainesosia. Kynsilakat sai tällä kyllä lähtemään, mutta sen jälkeen oli usein kynsinauhat vanhasta lakasta suhruiset sekä kynnen pinnalla omituinen “kalvo”, joka ei lähtenyt pesemällä pois. Varmaankin se with conditioning oil, mitä pullon kyljessä mainostetaan. Ush.

BeSave! Virkistävä kasvovesi
Uusi tuotemerkkituttavuus luonnonkosmetiikan saralla, tykkään erityisesti merkin pirteästä pakkaussuunnittelusta. Kasvovesi oli peruskauraa, ihan freesi kaikin puolin ja tuoksukin oli sopivan maltillinen. Hieman hämmennystä aiheutti kasvoveden kevyt vaahtoavuus, samaan ilmiöön olen törmännyt mm. Pirkan kasvoveden kanssa. Tykkään muuten kovasti tuosta BeSave!:n pirteästä pakkausilmeestä!

Lumene Spa Silottava Selluliittiseerumi
Aina mä haksahdan tällaisiin selluliittivoiteisiin, vaikka oikeanlainen ruokavalio varmasti olisi parempi apu alakropan muhkuroihin. o_O Putelin kyljessä lukee: Selluliittiseerumin aktiiviaineet auttavat hajottamaan rasvakertymiä sekä ennaltaehkäisemään niiden muodostumista. Hiero ongelmakohtiin päivittäin ennen vartalovoidetta. En tiedä olisiko aineesta ollut enemmän iloa, jos sitä tosiaan olisi käyttänyt päivittäin. Itse en käy joka päivä suihkussa enkä näin ollen läträä vartalovoiteellakaan päivittäin, joten siltä osin tuo kosahtaa heti alkuunsa.

L’Oreal Professionnel Silver shampoo
Pullossa lukee for grey and white hair, mutta ihan onnistuneesti olen käyttänyt sitä tällaiseen melkein vuosi sitten viimeksi värjättyyn tummanvaaleaan kuontaloon. Silloin tällöin käytettynä kirkastaa mukavasti värjättyjä latvaosuuksia sekä taittaa kellertävää sävyä pois. L’Orealin version hopeashampoosta on aika tujakkaa, mutta plussaa siitä ettei sen tarvitse antaa vaikuttaa hiuksissa minuuttitolkulla.

Adidas Action 3 Control deodorantti
Perus antiperspirantti, ok tuoksu ja pitää hienhajun loitolla. En oikein tykkää suihkutettavista dödöistä, mutta tulipahan nyt käytettyä sellainenkin kun oli jostain peilikaappiini päätynyt (viime vuoden Suppareista näköjään).

Cacharel Scarlett EdT
Turhan voimakas omaan nenääni; netistä bongaamani adjektiivit raikas, makea, aistillinen ja viettelevä kertovat aika hyvin tuoksun luonteen. Tsekatkaa muuten täysikokoinen Scarlett-pullo, se on ulkomuodoltaan aika mielenkiintoinen.

Yves Rocher Jardins du Monde Lime from Mexico deodorantti
Kaikin puolin toimiva antiperspirantti, raikas sitruunainen tuoksu eikä rupea hiki haisemaan kovin helposti. Purkin kyljen teksti kertoo mukana olevan kasvipohjaisia ainesosia: Meksikon limesitruunan eteeristä öljyä sekä luonnonmukaista taikapähkinävettä. Kuulostaa eksoottiselta. Alkoholiton mutta sisältää tietysti alumiinia; tämän myötä onkin tarkoitus heittää hyvästit alumiinipitoisille dödöille.

Mádara Eco Hands syväkosteuttava käsivoide
Koostumus paksuhkoa, sopii erinomaisesti käytettäväksi iltaisin ennen yöpuulle vetäytymistä. En alkuun tykännyt käyttää tätä yhtään johtuen siitä madaramaisen yrttisestä tuoksusta, mutta kuten muidenkin kohdalla myös tämän tuoksuun tottui aika nopsaan. Tätä syväkosteuttavaa käsivoidetta (Deep Moisture Hand Cream) ei Mádaralla näytä enää olevan valikoimissa, mutta voisin toki testata uutta suojaavaa (Protecting Hand Cream) versiota.

The Body Shop Cranberry Joy käsivoide
Joululahjaksi saadusta käsivoidekolmikosta ensimmäisenä kului loppuun Cranberry Joy. Alkuun pidin karpaloisesta tuoksusta mutta se alkoi yllättävän pian äklöttää, kun se oli jotenkin niin voimakas ja esanssinen. Koostumus oli paksuhkoa eli toimii parhaiten yötä vasten, kun ei lähmäisillä käsillä tarvitse enää koskea mihinkään.

Schwarzkopf Professional Essensity Restoring Shampoo
Ihan ok shampoo, mutta tuoksu oli todella pistävän yrttinen. Sarjaa mainostetaan luonnollisena vaihtoehtona: ei keinotekoisia hajusteita, silikoneja, mineraaliöljyjä eikä parabeenejä. Yllättävän vähän Essensity-tuotteista löytyi bloggauksia, itseäni ainakin kiinnostaisi miten luonnollisia tällaiset jättimerkkien linjat todella ovat oikeaan luonnonkosmetiikkaan verrattuna.

Lumene Raspberry Miracle Mascara
Blueberry Curl on yksi suosikkiripsareistani, mutta tämä VadelmaIhme ei todellakaan ollut sisarensa veroinen. Maskaran koostumuksessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta harja (tsekkaa kuva Ostolakossa-blogista) ei toiminut mulla ei sitten yhtään. Onnistuin sotkemaan naamaani pandasilmät kerta toisensa jälkeen, samaan tapaan kuin silloin Masterpiece Maxin kanssa. Olen kieltämättä hyvin iloinen, että Raspberry Miracle vihdoin loppui!


Yllä listattujen loppuneiden tuotteiden lisäksi heitin pois kuivahtamaan päässeen harmaan wet n wild nestemäisen rajausvärin sekä rusehtavan Lumenen huulikiillon vuodelta nakki. Lisäksi H&M:n ikivanha violetti Fashionista kynsilakka oli muuttunut tahmaiseksi, joten se siirtyi askarteluosastolle. Sain myös annettua monta tuotetta eteenpäin, erityisesti maaliskuun puolivälin Supertreeneistä saatuja juttuja. Hyvää vauhtia porskutetaan eteenpäin siis!

2.3.2013
22:42

Helmikuun kosmetiikkasaalis

Eiköhän tsekata kosmetiikkahaasteen toinen osa! Helmikuu meni ehkä hieman paremmin kuin tammikuu, mutta matkaa on vielä jäljellä monta kilometriä. Eikä muuten selvitty taaskaan ilman uusia kosmetiikkalisäyksiä, auts. Ne tulevat onneksi melkein heti käyttöön eli mitään älyttömyyksiä en sentään hankkinut. Vaikka tuntuuhan tämä aika loppumattomalta projektilta tätä menoa… Ei auta muuta kuin tsempata täysillä!

Helmikuun käytetyt

Herbina Volume syväpuhdistava shampoo
Tästä on tullut vakiosyväpuhdistavani: kotimaista, edullista ja toimivaa. Tuntuu todellakin puhdistavan hiukset muotoilutuotteiden jämistä! Toistaiseksi en ole hankkinut uutta syväpuhdistavaa tämän loppuneen jälkeen, saa nähdä milloin alan kaivata sitä (vai kaipaanko lainkaan).

Aussie Aussome Volume hoitoaine
Tuuheuttava hoitoaine, joka mainosten mukaan tuoksuu taivalliselta. Mielestäni tuoksu ei ollut mitenkään ihmeellinen, kyllä mä enemmän tykkään vaikkapa Tigien karkkituoksuista. Tuuhentavasta vaikutus näkyi ehkä siinä, että tätä käytettyäni tukka ei lässähtänyt ihan niin totaalisesti kuin yleensä.

Yves Rocher Vanilla Lemon nestemäinen käsisaippua
Odotan joka vuosi minkälaisen tuoksun Yves Rocher on keksinyt joulutuotteisiinsa; jouluna 2012 se oli sitruunan ja vaniljan yhdistelmä. Meille ostin tällä kertaa käsisaippuan, joka sisältää appelsiinin ja sitruunan eteerisiä öljyjä sekä vanilja-absoluuttia. Mielestäni onnistunut tuoksupari, joka tuoksui kylppärissä mukavasti aina käsien pesun jälkeen.

The Body Shop Lychee Blossom Body Lotion
Ilmeisesti jokin kausituote, ainakaan sitä ei enää TBS:n valikoimassa näytä olevan. Ihan ok tuote, koostumukseltaan sopivan paksua ja imeytyi nopeasti. Tuoksu oli pirteän kukkainen, mutta ehkä hieman esanssinen. TBS:n voimakkaat tuoksut ovat itse asiassa alkaneet vähän ällöttää, vaikka ennen tykkäsin niistä kovin. :/

Blistex Medilip huulirasva
Oikeasti tämä taitaa olla puoliskon käyttämä huulirasva, herra nimittäin meni hävittämään mun Medilipin baarireissulla… Ehdottomasti toimivin apu rohtuneille huulille! Aiemmin Medilipiä myytiin Mirame-merkkisenä, koostumus ei onneksi merkkivaihdoksessa kärsinyt. Sisältää mm. rauhoittavaa ja lievittävää kehäkukkaöljyä ja huulia piristävää eukalyptusta.

Sante Bio-Goji huulirasva
Hyvä perushuulirasva, ei kuitenkaan kovin tehokas (vrt. Medilip).

Mádara Eco Face uudistava yövoide
En voi sanoa tykänneeni tästä minikokoisesta (25 ml) voiteesta. Mielestäni yövoiteen kuuluu olla hivenen paksua, tämä on turhan löysää tavaraa. Yrttinen tuoksu oli alkuun todella häiritsevä, mutta kyllä siihenkin lopulta tottui.

Tigi Catwalk Work It Hairspray
Ikivanha matkakokoinen hiuslakka, jonka sain viimeinkin kulutettua loppuun. Omaan makuuni turhan tahmaista ja tuoksukin oli aika kamala, en ostaisi uudestaan. Tigin hiuslakat ovat olleet yllättävän pettymyksiä, vaikka niitä kovasti aina kehutaan.

Avril Lavigne Forbidden Rose EdP
Löysin tämän tuoksunäytteen pohjat töistä, joten se puuttuu alkutilanteen hajuvesikuvasta. Aika voimakas tuoksu, ehkä hieman sellainen salaperäinen. Ei istu omaan tuoksumaailmaani enkä siis ostaisi tätä itselleni. Tuoksukuvaus kertoo tällaista:

Forbidden Rose on hedelmäisten, kukkaisten ja puumaisten sävyjen kupliva fuusio. Sävyt kietoutuvat yhteen muodostaen sielukkaan sekoituksen. Tuoksu aukeaa kielletyllä hedelmällä, taianomaisella punaisella omenalla, jota korostaa herkullinen persikka. Tarina jatkuu valkoisen lootuksen sävyillä, joka antaa tuoksulle puhtautta ja kauneutta. Pohjatuoksu tihkuu vaniljan ja makean praliinin lämpöä. Syvän puumaiset sävyt nousevat pohjatuoksussa esiin täydentäen Forbidden Rose -tuoksun vangitsevan tarinan.

Lumene Gloss & Care vahvistava aluslakka
Tuotekuvauksen lupaus lopputulos: pitkät, vahvat, terveet kynnet ei ainakaan omalla kohdallani toteutunut, kynteni liuskottuvat ja katkeilevat entiseen malliin. Tämä aluslakka oli muutenkin pienoinen pettymys, vaalea kimalteleva lakkakerros ei varsinaisesti ollut helpoin peiteltävä vaan aina jostain värilakan reunasta näkyi vilahdus alinta kerrosta. Koostumus muuttui hiljalleen paksuksi ja venyväksi, mutta jotenkin onnistuin kuitenkin käyttämään pullon tyhjäksi.

Oriflame After Hours EdT
Näytekokoinen onneksi tämäkin hajuvesi, oli nimittäin kaukana omista ihannetuoksuistani. Jotenkin liian aikuismainen mun nenään.

Lavera Invigorating Cleansing Gel with Ginkgo and Organic Grape
Hankin tämän ihan puhtaasti Ostolakossa-blogin innoittamana, sillä kaipasin hyvää meikit putsaavaa puhdistusainetta. Tuoksu oli virkistävän ei-luonnonkosmetiikkamainen ja koostumus sopivan geelimäistä, meikitkin lähtevät mukavasti kajaalia lukuun ottamatta. Ehkäpä ostan tätä joskus uudestaankin.

20.9.2011
22:42

Not my cup of tea

Pitkästä aikaa hieman arvostelua muutamasta kosmetiikkatuotteesta! Onnistuin taannoin TOP10 kosmetiikkahaastetta tehdessäni tyystin unohtamaan pari huippuhyvää tuotetta, mutta jätetään kehumiset seuraavaan kertaan. Nyt keskitytään sen sijaan tökötteihin, jotka eivät saaneet mua vakuuttuneeksi erinomaisuudestaan (ts. eivät sopineet mulle).

  • Max Factor Masterpiece Max
    Tämä tuuheuttava ripsiväri on ihan ok, mutta ei niin ihmeellinen että ostaisin toiste edes tarjouksesta. Väri on sopivan musta, koostumus hyvä, pysyy yllättävän hyvin vaikkei vedenkestävä olekaan, lähtee suht nätisti pois. Se mikä Masterpiece Maxissa mättää, on sen sottaisuus – eka ripsari mulla koskaan, joka säännöllisesti sotkee ripsirajan. Minkään muun ripsarin kanssa elo ei ole vaatinut vanupuikkokorjauksia 99% käyttökerroista!
  • Lumene Natural Code Eye Dramatizer
    Tussimainen rajaus oli pari ensimmäistä käyttökertaa ihan jees, kolmannella kerralla rajauksesta ei sitten enää saanutkaan niin tasaista ja seuraavilla kerroilla musta väri oli pelkkä muisto vain. Yhteensä taisin tätä käyttää ehkä 6-7 kertaa. Siskolla on Natural coden paksumpi tussirajaus ja se kuulemma taas on ollut oikein bueno.
  • Garnier Invisi Mineral 48h
    Hankin dödön kesähelteisiin, kun kevyemmät dödöt eivät enää tahtoneet toimia. Pitää kyllä hienhajun poissa, mutta luettuani tämän kirjoituksen kommentteja en tuon putelin loputtua enää Garnierin dödöihin koske. Valkeni meinaan miksi toisinaan kainaloitani kutittaa ihan pirusti…
  • Rimmel Lasting Finish 16h Foundation
    Sain tämän meikkivoiteen viime jouluna lahjaksi, itse en olisi ehkä sitä tullut ostaneeksi. Otin tämän käyttööni vasta nyt kesän jälkeen, sävy sopii paremmin väriä saaneelle iholle. Meikkivoidesiveltimen kanssa tämä ei sovi yhteen, voide on jotenkin niin paksua ettei sitä meinaa saada a) levitettyä ja b) irti siveltimestä. Levitys onnistuu paremmin sormin, joskin voide tuntuu silti jäävän kovin paksuksi kerrokseksi iholle.
  • Mádara Ecoface Hellävarainen puhdistusmaito
    Hassua kyllä, tämä luonnonkosmetiikaksi luokiteltava puhdistusmaito kirpaisee silmissä kun yrittää saada meikkiä irti. Haju on aika kamala – vähän sellainen pistävä – eikä puhdistuksen tehossakaan ole kehumista. Jälleen kerran tuli todistettua, ettei korkeampi hinta (vajaa 20e Ruohonjuuressa) takaa laatua.

Kokemuksia näistä? Mielipiteitä?

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma