AvainsanaPikkukaksio

21.11.2017
16:59

Pikkukaksion sohvaprobleeman lopputulos

Yhteistyössä: Martinex

Useampi kuukausi jo takana perhe-eloa 40 m2 kaksiossa, reilu kuukausi vielä edessä. Kerroinkin eilen Instassa meidän tehneen erään ison hankinnan, nimittäin omakotitalon! Tuntuu huikealta, että etsintämme on vihdoin – tai ainakin toistaiseksi ;) – päättynyt. Taloasioista tulen jauhamaan varmasti lisää sitten kun alkuvuodesta pääsemme muuttamaan, siihen asti pyöritään vähän pienemmissä neliöissä.

Syyskuussa kuopuksen lasketun ajan tienoilla pohdiskelin pesänrakennusvimmassani pienen väliaikaiskotimme sisustusdilemmoja, joista suurin (ainakin fyysisesti) oli vanhan möhkälemäisen divaanisohvamme vaihtaminen kevyempään. Jokusen viikon elimme kokonaan ilman sohvaa ja pähkäilyn jälkeen vaaka oli kallistumassa Ikean Söderhamn-sohvaan, jota olisi voinut myöhemmin kasvattaa uusilla moduuliosilla. Jotenkin se ei sitten kuitenkaan tuntunut sopivalta, ei pahemmin tehnyt mieli hankkia mitään uutta kun ei yhtään tiennyt millainen koti meitä seuraavaksi odottaisi. Siispä piti lähteä tutkimaan löytyisikö mun kotikotoa jotain sellaista, mitä voisi tässä projektissa mahdollisesti hyödyntää – ja löytyihän sieltä.

Äitini ehdotti sohvan tilalle laverisänkyä, johon voisi tehdä vanhoista tyynyistä jonkunlaisen selkänojan. Google auttoi ystävällisesti tässäkin ongelmassa ja löysin hyviä ideoita laverisohvaan, tämä toteutus (hei mahtavaa, tuo blogi on taas päivittynyt!) niistä ehdottomasti tyylikkäin. Ihan noin simppeliä kokonaisuutta en osannut meillä nähdä, sillä halusin mennä suunnilleen sillä mitä nurkista jo löytyy. Patja päädyttiinkin nappaamaan esikoisen sängystä ja esikoiselle hankittiin uusi, sopivamman kokoinen lastenpatja. Yllättävän nätisti 200 cm pitkä patja asettui 190-senttiseen sänkyyn ja näin meille syntyi sohvan ohella myös yksi lisänukkumapaikka, jota on vauvan synnyttyä hyödynnetty varsin tehokkaasti.

Tyynykaaos sohvalla

Kokonsa puolesta vanha laverisänky on oikein passeli siihen oikeastaan ainoaan kohtaan, jossa se pikkukaksion olohuoneessa voi olla. Ranskalaisen parvekkeen oven saa sen verran auki, että pystyy ravistelemaan lakanat (talossa ei ole siivousparveketta) ja toisessa päässä mahtuu ruokapöydän ääreen istumaan kummallekin puolelle ongelmitta. Syvyyttä ei sohvalla ole liikaa, joten lattiatilaa jäi ihan mukavasti; vertailun vuoksi em. Ikean sohva olisi vienyt melkein 20 cm enemmän tilaa syvyyssuunnassa. Bonuksena jalat ovat sen verran korkeat, että sohvan alle saa just ängettyä parit Ikean säilytyslaatikot sekä Muuton Restore-korin leluja varten – samalla tuli siis ratkaistua osittain myös niiden säilytysongelma. Lisäksi sohvan alta pystyy imuroimaan kunnolla, mitä edellisen sohvan kanssa kaipasin joka kerta siivotessani.

Äiti kaivoi kätköistään paria erilaista sisustuskangasta ja lupasi ommella patjalle päällisen, mutta ensihätään patja sai ympärilleen tuollaisen punaisen päiväpeiton, jonka olen ostanut aikoja sitten muistaakseni Ellokselta. Vaikka peitto on paksuhkoa kangasta, ei sitä tietenkään saanut niin tiiviisti aseteltua että se olisi pysynyt paikoillaan. Pari päivää näiden kuvien ottamisen jälkeen ihana äiti yllättäen ilmoitti, että varsinainen päällinen olisi valmis ja nyt sohvamme näyttää entistä paremmalta. Päivitettyä kuvaa tulee kyllä myöhemmin, kun saan naputeltua yhden toisen mielessä olevan kotipostauksen valmiiksi.

Laverisohva

Selkänojan suhteen mentiin lopulta siitä mistä aita on matalin: sekalainen seurakunta irtonaisia, eri kokoisia koristetyynyjä. Pääasiassa kaikki on edellisestä kodista mukaan otettua, mutta vähän jotain uuttakin joukossa on. Tummanharmaan pellavatyynyliinan ostin Habitaresta Stockan osastolta ja ristikuvioiset Cross-tuotteet sain blogiyhteistyön merkeissä turkulaiselta Martinexilta. Sekä torkkupeitto että tyynyliina ovat 100 % puuvillaa ja materiaali on neuletta, joten ne ovat tuntumaltaan vähän erilaiset kuin ns. tavalliset versiot. 125 x 150 cm kokoinen torkkupeitto on selvästi painavampi verrattuna vaikkapa fleecehuopaan, ehkä juuri siksi sen alla on niin aikuisen kuin vauvankin mukava kölliä. Tyynyliina on mitoiltaan 45 x 45 cm ja vuosien saatossa lässähtänyt 50 x 50 cm sisätyyny toimii sen kanssa mainiosti. Toiselta puolelta tyynyliinan väritys on vastakkainen, samalla tavalla kuin peitossakin. Olin alkuun hivenen epäileväinen tuota neulematskua kohtaan, mutta se on osoittautunut yllättävän kivaksi käytössä.

Martinex on toiminut jo yli 30 vuotta ja parhaiten yrityksen valikoimasta tunnetaan varmastikin lastentuotteet Mauri Kunnaksen hahmoista Muumeihin. Martinexilla on nykyään myös verkkokauppa, jonka kotiosastolta löytyy kiinnostavia juttuja tällaiselle yksinkertaisuuden rakastajallekin. Lisäksi yritys järjestää säännöllisesti erilaisia myyntitapahtumia toimitiloissaan Kuninkojalla, seuraava näkyy olevan ihan nyt kuun vaihteessa. Taidan itsekin koittaa ehtiä sinne, kun verkkokauppaa selaillessani jäi jokunen juttu pohdintaan.

Cross-tyynyliina ja -torkkupeitto saatu yhteistyössä Martinexilta.

8.11.2017
14:33

Äiti on vähän väsynyt

Nuorimmaisemme on tänään tasan seitsemän viikkoa vanha. Se tarkoittaa siis seitsemän viikkoa enemmän tai vähemmän katkonaisia öitä, mikä todellakin alkaa näkyä mun (aivo)toiminnassa. Ajatus pätkii tai ei kulje lainkaan; olen mm. kaupassa ihmetellyt miksi olen sinne tullut… Puhumattakaan kaikesta mitä olen näiden viikkojen aikana unohdellut. Yllättävän hyvin olen kuitenkin saanut järkkäiltyä ensi viikonloppuna vietettävää kastejuhlaa, johon on tulossa liuta rakkaita ihmisiä. ♥ Erinomainen tilaisuus ottaa ilo irti ja pitää isot kemut, kun ne on pakko järjestää kodin ulkopuolella joka tapauksessa.

Unten mailla
Joskus se sentään suostuu ottamaan tirsat muuallakin kuin iholla.

Viime yönä poika tosin nukkui ennätykselliset neljä tuntia putkeen! Vaikkakin sitä edelsi noin kolmen tunnin yritys saada tyyppi nukahtamaan… Yhtenä yönä oli kaksi n. kolmen tunnin pätkää ja musta tuntui aamukuudelta niin virkeältä, että olisi melkein voinut jo nousta ylös. Olisi varmaan pitänytkin, kun pari tuntia myöhemmin oli taas niiiiin vaikea nousta. Tämä kuopus on aikamoinen syli- ja tissimaakari, en ollenkaan muista esikoisesta näin suurta läheisyyden kaipuuta. Poika haluaisi aina nukahtaa tissille mutta se on välillä vähän hankalaa, kun sieltä tulee – newsflash! – maitoa, minkä seurauksena hetken päästä puklataan kun on taas vedetty maitoöverit.

Päiväunet tyyppi tahtoisi ottaa useimmiten sylissä, kantoreppu ja -liina on siis kovalla käytöllä päivisin, etten ole aivan sidottu sohvaan. Mulla on kaverilta lainassa Tula Free-to-Grow, josta tykkään kyllä enemmän kuin esikoisella olleesta Manducasta, mutta en silti ole ihan varma haluanko meille sen vai kuitenkin jonkun muun. Houkuttaisi kokeilla paljon kehuttua Wompatia, joskin siinä vauvakoko on erikseen ja se tarkoittaisi tietysti päivittämistä isompaan kokoon myöhemmin. Liinoista käytössä on saatu trikoinen ja tällä kertaa olen jopa saanut suht oikeaoppisesti sidottua sen. Materiaalina trikoo on musta vähän ärsyttävä tässä tarkoituksessa, joten joku kudottu versio olisi kiva testata – kun vain saisi aikaiseksi selvittää minkälainen mahdollisesti voisi olla tällaiselle aloittelijalle passeli. No, ehkä sitten ristiäishumun jälkeen.

10.9.2017
23:40

Sisustuksellisia pohdintoja pää täynnä

Näköjään mitä lähemmäksi laskettu aika tulee, sitä suurempi vimma mulla on saada tämä meidän väliaikaiskoti kuntoon. Tavaraa ja huonekaluja on jo veivattu eestaas sitten muuton, ja tänään lähti vihdoin myös vanha jääkaappi pois jaloista pyörimästä. Meillä vaan alkaa olla niin paljon rompetta mun kotikotona säilytyksessä, että kohta on pakko alkaa sieltä myydä jotain pois, kun tila kerta kaikkiaan loppuu kesken. Muutenkin on tullut pienimuotoinen ahdistus omistamastamme tavarasta ja erityisesti sen määrästä, että tekisi mieli hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä – saahan niitä uusia sitten joskus, kun meillä on se oma talo.

Tässä pienen kodin sisustuspulmia ratkoessa olen tajunnut olevani aika helposti kyllästyvää sorttia, mutta liiaksi vielä kiinni mitä jos myöhemmin kaduttaa -ajatuksessa, jotta todella saisin päästettyä irti vanhoista kamppeista. En haluaisi väliaikaisratkaisuja, vaan etsin sitä just tiettyyn tilanteeseen täydellistä vaihtoehtoa – toki tämän nyt olisi voinut päätellä jo siitä, kun edelliseen kotiin etsin the vessapaperitelinettä reilusti yli puoli vuotta… Toisaalta se vessan seinään lopulta päätynyt yksilö oli niin hyvä, että tykkäsin siitä edelleen muuttaessamme pois.

Sohva tyynyineen

Akuuteimmat kysymysmerkit tällä hetkellä liittyvät säilytykseen:

Miten lelut saisi järjesteltyä kivasti pois näkyviltä, mutta kuitenkin niin että ne olisi helppo ottaa leikkeihin? Leluja ei mielestäni ole mitenkään överisti: yksi pussillinen duploja, yksi Brio-junarataa, yksi keittiötarvikkeita, yksi kaikkea muuta. Lisäksi pieni hyllyllinen kirjoja. Ehkä järkevin ratkaisu olisi Ikean nelilokeroinen Kallax ja alle lukittavat pyörät (koska tuplalistat lattian rajassa), jolloin hyllyä saisi tarvittaessa siirrettyä helposti. Koko esikoisen viihdytysarsenaali ei siihen mahdu, mutta lisäksi käytettävissä on hoitopöydän (olohuoneessa sekin) lokerot, jotka tosin ovat hölmösti pienet niin ettei niihin mene nätisti oikein mikään laatikko tai pussukka. Tarvittaessa voisi myös hyödyntää House Doctorin isoa pyykkipussia, jos vain keksin pyykeille jonkun näppärämmän ratkaisun – nyt nimittäin tuntuu usein, että pyykkejä on makuuhuoneen vähän joka nurkassa.

Millainen säilytysratkaisu makuuhuoneeseen? Joku hyllykkö tai kaappi sinne olisi saatava ja mieluiten ylös seinälle, makkari kun on sänkyjä täysi (parisänky, esikoisen juniorisänky, pinnasänky). Miehen puolella on yöpöytä, mutta mun puolelle ei mahdu pinnasängyn takia. Pohdin riittäisikö joku yksinkertainen hylly vai pitääkö olla jotain isompaa, esim. Ikean Ivar-kaappi tuunattuna. Kaappiin olisi ehkä hieman hankala päästä käsiksi, kun kuitenkin on se pinnasänky siinä.

Millainen hylly työpöydän läheisyyteen? Hyllylle sijoittaisin ns. toimistotarvikelaatikkoni (ei kovin iso boksi) sekä parit kukkaset, mahdollisesti myös pienen satsin kirjoja. House Doctorilla on kivan näköiset rautakannattimet, joita saa mustana ja messinkisenä – hyllylevyhän voisi olla periaatteessa millainen tahansa. Työpöytä meillä on kaksimetrinen, koska tietokoneita on kaksi.

Sinänsä ei huvittaisi porata seiniä ihan täyteen reikiä, varsinkaan kun väliseinät ovat gyprocia tai vastaavaa eikä sellaiseen houkuttele kiinnittää mitään kovin painavaa. Nyt tätä kirjoittaessani tuli mieleen, että unohtaisikin Kallaxin kokonaan ja ostaisi yhden Ivarin, johon laittaisi lelut ja kirjat piiloon. Kaappi toki vaatisi jalat alleen, sillä sen sijoituspaikka on sellainen ettei sitä voi pelkästään pultata seinään. Makuuhuoneeseen sitten joku simppeli hyllyratkaisu sängyn läheisyyteen. Hmmm hmmm.

Aikamoinen möhkö
Ah ihanat nuo miehen pelisysteemien johtokasat katon rajassa!

Kuvissa näkyvää ongelmaa on sentään saatu eteenpäin: vanha divaanisohvamme oli auttamatta liian möhkö näin pieneen asuntoon. Parvekkeen ovea ei saanut auki kuin ihan vähän eikä ruokapöydän ääreen mahtunut istumaan, kun sohvalla oli leveyttä sellaiset reilu 30 cm liikaa. Lisäksi divaaniosa vei puolet vapaasta lattiatilasta eikä settiin kuuluva rahi löytänyt paikkaansa mistään, kun neliöt eivät vain riittäneet. Joku sohva meillä kuitenkin on oltava ihan jo siksi, jos vauva sattuu olevan kovin kitisevää sorttia niin voin hänen kanssaan siirtyä olohuoneeseen vaikka nukkumaankin. Uusi sohvaratkaisu saatiin tänään, vähän siinä vielä on fiksattavaa mutta ainakin kokopuoli vaikuttaa lupaavalta. Eamesin keinutuolin luovutin pitkin hampain säilytykseen, kun sekin oli vain tiellä jatkuvasti.

Näillä ajatuksilla suuntaan nyt unten maille, mutta palaan aiheeseen varmasti vielä lähiaikoina. Saa nähdä kuinka monta kertaa ehdin muuttaa mielipiteeni ennen kuin lopulliset ratkaisut ovat löytyneet… ;)

13.8.2017
23:27

Vähän liiankin kiireiset kaksi viikkoa

Huh, muutto ja sen mukanaan tuoma kaaos alkaa hiljalleen olla selätetty! Tai no, ei uusi koti vielä täysin järjestyksessä ole, mutta täällä sitä kuitenkin on elelty nyt reilu pari viikkoa. Mulla taisi jälleen kerran olla vähän ruusuiset mielikuvat kaikesta ja pakko todeta, että onhan 40 neliötä kolmen hengen perheelle + kissalle aika hitsin vähän – varsinkin kun tänne pitäisi kohta sujauttaa joukkoon vielä yksi vauvakin varusteineen. Pari huonekalua on jo kiikutettu pois, nyt pohdinnassa mitä tehdä mm. sohvan (ihan liian massiivinen), ruokapöydän (sekin saisi olla inan pienempi) ja kirjahylly-/säilytyssysteemin (missä vaiheessa meille on kertynyt niin paljon leluja?) kanssa. Täytynee piipahtaa jossain kierrätyskeskuksessa tai vastaavassa, jospa sieltä löytyisi jotain sopivia ratkaisuja ongelmiin.

Kuluneen kahden viikon aikana olen…

Kroppa alkaa vähän sanoa tööt tööt... Jalat kipeet ja ihan turvoksissa. Kunhan tästä selvitään niin ei uutta muuttoa ihan heti, kiitos. #moving #tired #pregnant #pregnancy #rv34 #syyskuiset2017 #pakkonostaajalatylös #auts

…ollut loppu niin fyysisesti kuin henkisesti – ja niin turvoksissa ettei tosikaan. En edes tiennyt, että jalat voi tuntua siltä kuin ne olisi pumpattu täyteen vettä ja poksahtamaisillaan.

Muuttokaaos pikkukaksiossa

…purkanut laatikoita, täyttänyt kaappeja, pähkäillyt tavaroiden edes jotenkin järkeviä paikkoja sekä ihmetellyt mistä tätä tavaraa oikein riittää – ja tarvitaanko me muka kaikkea.

Lounaalla tänään uusi tuttavuus jokirannassa. Sisustus ainakin on 👌🏻! #lunch #lunchtime #lunchbreak #restaurant #interior #ravintolanooa #turku

…palannut kesälomalta töihin ja mm. tutustunut uuteen ruokapaikkaan jokirannassa. Ruoka ei muhun ihan täysillä iskenyt, mutta sisustuksesta tykkäsin kovasti.

Navettapileet @ Mannin navetta

…juhlinut ystävän pyöreitä vuosia Navettapileissä Mannin navetalla; kivat kekkerit mukavan erilaisessa miljöössä.

Kummitytön kastemekko

…saanut yhden kummilapsen lisää. ♥

Kolmen vuoden yhteiselo Näkkärin (takana) kanssa on ohi. Vielä nimetön korvaaja tuo ainakin lisää tilaa meiän kohta nelihenkiselle perheelle ja noh, vähän jotain extramukavuuttakin. #car #shopping #honda #hondacivic #hondacivictourer #hondacivictourersport #autokaupoilla #heiheirahat

…vaihtanut auton isompaan ja uudempaan. Nyt kelpaa huristella nelihenkisenä perheenä tuplarattaat kyydissä!

Viimeisen työpäivän kunniaksi piti leipaista kakku tiimille. #cake #chocolate #strawberries #maternityleave #atthework #latergram

…jäänyt töistä äitiyslomalle. Viimeisenä päivänä piti tietty viedä työkavereille kakkua.

Kukuti Shop

…käynyt tutustumassa uuteen ihanaan lastentarvikeliikkeeseen Forumissa; aiheesta tulossa postaus lähiaikoina.

Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu?

27.7.2017
17:23

Kalkkimaalia ja muuttolaatikoita

Muuttoon on aikaa pari päivää ja kaaos kotona on taattu. Tässä kohtaa raskautta (rv 34 alkoi justiinsa) kyllä huomaa niin iltaisin kuin aamuisinkin, ettei paljoa ole ehtinyt aloillaan istuskella. Jalkapohjat tuntuvat koko ajan siltä kuin olisin kipittänyt vähintään puolimaratonin, varmaan kun kotona kaappien ja muuttolaatikoiden väliä ravatessa tulee oltua lähinnä paljain jaloin eikä kengät jalassa. Mahalla alkaa olla kokoa eikä kumartelu ole niin helppoa, puhumattakaan siitä että käsistä lipeää vähän väliä jotain lattialle. Onneksi mulla on innokas 2,5-vuotias apuri, joka useimmiten nostelee pyynnöstä mitä äiti taas onkin onnistunut pudottamaan. Viime raskaudesta säästämäni tukivyö on ollut pelastus, ilman sitä häärätessä vatsa tuntuu raskaammalta ja kipeytyy herkemmin.

Vauva vähät välittää jatkuvasta jaloilla olemisesta ja liikkeestä, intoutuu vain välillä muljaamaan niin että mahanahka senkun heiluu. Kävin alkuviikosta neuvolassa ja terkkari oli sitä mieltä, että tyyppi olisi kääntynyt pää alaspäin. Varovaisen toiveikkaana pidän siis peukun pystyssä, että näin tosiaan olisi – ja ettei hän keksi yhtäkkiä käännähtää toisinpäin. Ensi viikon loppupuolella tarkistetaan tilanne uusiksi, siitä sitten riippuu onko synnytystapa-arvio ihan vaan neuvolalääkärillä vai pitääkö suunnata äitiyspolille.

Jaahas, katotaan mitä tästä tulee. #painting #chalkpaint #kalklitir

Eilen illalla mies soitti iloisen puhelun tulevasta kodistamme: makuuhuone on valmis! Kävin illalla tsekkaamassa miltä näyttää ja hitsin hyvältähän se, vaikka esim. seinien tasoitustöihin tapettien poiston jälkeen ei riittänyt aika kuin pahimpien kohtien suhteen. Itse en ole asunnolla tehnyt tällä viikolla muuta kuin sutinut yhden seinän kalkkimaalilla pariin otteeseen, se olikin varsin mielenkiintoista puuhaa. Valitsemani värisävy on aika lailla täydellinen, mutta pensselin ostossa menin kyllä aivan metsään. Kaikissa ohjeissa kehotettiin hankkimaan seinän maalaamista varten iso pehmeä suti ja kaupan hyllyrivistöjen edessä tovin ihmeteltyäni päädyin tuollaiseen keskihintaiseen, 12 cm leveään sutiin. Leveys ei sinänsä tuottanut ongelmia, mutta paksuus kyllä – ohuempi olisi ehdottomasti ollut toimivampi vaihtoehto. Pensselistä myös irtosi karvoja seinään kummallakin maalauskerralla, ensimmäisellä täyspitkiä ja toisella katkenneita. Aika surkeaa laatua siis.

Pensseli on turhan muhku ja vähän tuli vahingossa sudittua mm. kattoa, mutta mielenkiintoiselta näyttää nyt jo. #wall #livingroom #painting #chalkpaint #kalklitir #nofilter

Kaksi kerrosta valkopohjainen seinä tosiaan vaati kalkkimaalia, ensimmäisen kerroksen jälkeen valkoinen paistoi vielä hieman läpi joistain kohdin. Toisen kerroksen jälkeen olin oikein tyytyväinen ja mieskin kehui, että kivalta näyttää. Koitan muistaa vilauttaa lopputulostakin myöhemmin, kunhan pääsen kuvaamaan seinän sopivassa valossa. Huomenna pitäisi ekat romppeet saada alta pois varastoon ja lauantaina heti aamusta alkaa huonekalujen siirto uuteen kotiin. Pyykkikone muuten ehti tulla jo alkuviikosta, vaikka perjantaina sitä tilatessani toimitusaika oli vielä avoin. Kerrankin tällainen erittäin positiivinen yllätys!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma