AvainsanaTaaperon temput

Kesäkuussa 2016…

• mies palasi kertausharjoituksista ja vietimme laatuaikaa perheen kesken mun viimeiset hoitovapaapäivät.
• palasin töihin miehen jäädessä vuorostaan tytön kanssa kotiin. Yllättävän nopeasti tuli fiilis kuin ei olisi poissa ollutkaan!

• kävimme naisvoimin tsekkaamassa Raision alppiruusupuiston loppukukinnat.
• pyörähdin pääkaupunkiseudulla vaunuhullujen ratasbileissä. Uusia ihastuksia oli, mutta oma kalusto pysyi samana.

• hankin takaisin iPhonen ja elämä helpottui saman tien. Ei näköjään pitäisi hairahtua muuta kuin omenalogolla varustettuihin puhelimiin…
• mulla pyörähti jälleen vuosi lisää ikää mittariin, juhlia ei sen kummemmin tänä vuonna vietetty. Ensi vuonna sitten taas.

• työkaverille syntyi pieni ihana poika, jota kävin viikon vanhana kuvaamassa.
• vaateinnostus jatkui, kiitos alennusmyyntien. Vielä kun saisi kropan parempaan kuntoon, niin voisi käyttää muutakin kuin yläosia mallia teltta.

• osallistuimme geoporukalla Kakola-kierrokselle ja kuulimme monen monta mielenkiintoista tarinaa.
• kävimme pirpanan tulevassa päiväkodissa juttelemassa sekä allekirjoittamassa hoitosopimuksen. Mukavalta paikalta vaikuttaa, onneksi.

• juhannus meni niin maalla, kaupungissa kuin geokätköilemässä.
• minillä oli ensimmäinen hammaslääkärikäynti. Vähän itketti kaikki pelit ja vehkeet, mutta kaiken kaikkiaan käynti sujui hienosti.

Pitkästä aikaa viikonloppu vailla mitään suunniteltua ohjelmaa, ihanaa! Vetäisin viime yönä unta palloon melkein kellon ympäri, kevyttä univelkaa vissiin kertynyt töiden aloituksesta. Ensi viikolla onneksi onkin lyhyempi työviikko, kiitos juhannuksen. Tämä mun bloggaaminen on edelleen varsin hidastempoista, mutta koitan nyt ainakin välillä saada vähän jotain tekstiä tuherrettua tänne…

Sateen ropistessa ikkunoihin on mukava palata ajassa muutama viikko taaksepäin lauantaille, jolloin tanssittiin serkkuni häitä. Mies oli tuolloin kertaamassa, joten edustimme kahdestaan minin kanssa meidän perhettä. Olin mukamas valmistautunut hyvin edellisenä päivänä, mutta niin vaan aamupäivä oli yhtä häkkärystä ja paikasta toiseen syöksymistä. Ipana ei edes suostunut nukkumaan päiväunia, vaan simahti autoon matkalla kirkkoon – matka kesti ehkä 10 minuuttia. Onneksi olin ottanut rattaat mukaan, perillä täysin tolkku pois oleva lapsi niihin ja tyyppi posottikin sitten unta ihan koko vihkimisen ajan.

Juhlien teemaväri oli pinkki (kurkkaa myös kuva toukokuun kuukausikatsauksesta) ja omaan simppeliin makuuni todella kivasti toteutettu. Häät olivat siis Piikkiössä Kavalton tilan navetanvintillä, en ollut siellä aiemmin ollut mutta kaikin puolin passeli paikka tällaiselle juhlalle. Ruoka oli hyvää ja mun on ihan pakko antaa erityismaininta valkosipuliselle pestosalaatinkastikkeelle – niin herkullista että olisin voinut sitä vetää shotteina muiden naukkaillessa kirkasta. :D

Oli hauska seurata, miten innoissaan jälkikasvu oli kekkereistä. Paikalla oli muutama muukin lapsi (suurin osa tuttuja) sekä läjä leluja, siinä ne viipottivat yhdessä ja yksitellen ilman mitään sen kummempia nahisteluja. Tanssilattia varsinkin oli meidän pimun suosiossa, välillä ei halunnut edes syliin tulla vaan piti päästä pyörähtelemään muiden mukana. Toinen selkeä lemppari oli karkkibuffa, jossa oli karkkien ohella maissinaksuja lapsille. Huvitti vaan miten mini osasi katsoa pöytäseuraansa niin anovasti, että hänelle tuotiin pariinkin otteeseen lisää naksuja. Yllättävän pitkään neiti muuten jaksoi lyhyistä päikkäreistä huolimatta juhlia: yritin joskus kymmenen maissa nukuttaa kaverin rattaisiin, mutta pah se mitään nukkunut vaan pööpöili ympäriinsä melkein puolilleöin. Seuraavana aamuna onneksi nukkui pitkään…

Suomenruotsalaiseen tapaan otettiin muutamat snapsit, laulujen kera tietysti. (Pitääkö tähän nyt laittaa välihuomautus, että ei, mä en ottanut viunaa koska a. lapsi ja b. auto?) Myös yhdelle pöydälle oli jätetty pullo ja siitä huikan ottaminen edellytti, että kuvasi tapahtuman pullon kylkeen kiinnitetyllä kameralla. Varmasti hauska katsoa sitä videota myöhemmin häitä muistellessa! Alemmassa kuvassa taas on vieraskirja, joka koostui palikoista ja niistä sitten kasattiin torni.

Meillä oli kummallakin juhlatyylissä (klik vaan isommaksi) sattumalta mukana pinkkiä häiden teemaan sopien. Minin mekko on kummitytöltä lainattu ompelijan tekemä Marimekko, valkoinen body ja röyhelöpeppusukkikset KappAhl sekä mustat sandaalit myöskin kummitytön vanhat. Oma mekkoni on vuosia vanha Hell Bunny (joka yllättäen mahtui!), Seppälän tekonahkabolero lainasin siskolta ja mustat korkkarit kaverilta. Hiuksissa oleva niittirusetti Lindex ja hopeiset X-korvikset sekä pääkallorannekoru Fashionology. Korot tosin saivat jossain kohtaa vaihtua mustiin mataliin Converseihin, samoin näytti tekevän myös morsian ja kaaso.

Mulla on ollut hivenen huono omatunto blogin laiminlyömisestä, vaikka olenkin kautta aikain kirjoitellut tätä välillä tiiviimmin, välillä harvemmin. Ehkä se on sitä, että ideoita olisi kasapäin, mutta kun jokaisen postauksen tekemiseen tuntuu menevän pieni ikuisuus, ei oikein tahdo saada koneistoa edes käyntiin. Ja on kyllä myönnettävä, että viime vuoden kuvaprojektin päätyttyä kamera on saanut levätä laakereillaan turhankin paljon, ettei ole edes kuvia mitä postata. Nyt pääsiäisen pyhinä viimein aloittamani tavarankarsimisprojekti on sekin varsinainen aikasyöppö, vähän jo tuli mieleen oliko ihan pakko aloittaa se tähän väliin… Mutta kyllä vaan on mieli jotenkin kirkkaampi, kun kaappien sisältö selkiytyy!

Lapsi on vihdoin oppinut suurin piirtein nukkumaan yönsä ja mekin saamme viettää yön pimeimmät tunnit useimmiten omassa sängyssä sen sijaan, että pitäisi olla hytkyttelemässä tyttöä takaisin unten maille. Välillä toki tulee huonompia öitä, mutta pääsääntöisesti homma luonnistuu – huh! Eikä nukuttaminenkaan ole enää parin tunnin tuskallinen projekti, vaan toisinaan se on jopa ihan miellyttävä vartti, max. puolituntinen. Voisi siis sanoa, että kivasti menee nukkumisjuttujen saralla.

Paitsi että! Väsymys on meillä edelleen säännöllinen vieras, ihan vaan koska olemme miehen kanssa kumpikin huonoja menemään ajoissa nukkumaan. Niin typerää ja hölmöä ja urpoa ja ties mitä, mutta silti sama toistuu about joka ilta. Ja aamulla sitä on tietysti sitten aivan raatona, kun lapsi herä(ttä)ä siinä 6-7 maissa suunnilleen (tai miehen pitää herätä viiden jälkeen aamuvuoroon töihin). Usein aamulla noustessa vannon, että otan itsekin päiväunet sitten kun muksu nukkuu, mutta harvoin mua enää siinä kohtaa väsyttää – ja koska oma aika. Se ihana aika päivästä, jolloin on hiljaista, kukaan ei kaipaa mua ja voin istua koneen ääressä teemuki käden ulottuvilla. Se vain tuntuu monesti tärkeämmältä kuin lisäuni, päiväsaikaan erityisesti.

Ei tässä varmaan ole kuin kaksi vaihtoehtoa: käyttää enemmän tahdonvoimaa siihen, että menisi ajoissa unille tai sitten vain hyväksyä, että tämä on nyt tällainen vaihe, joka ei kestä ikuisesti. Taidan kallistua jälkimmäiseen ja lohduttautua sillä, että me emme todellakaan ole ainoita omien unien kustannuksella valvovia vanhempia.

(Kuvituksena random pläjäys Instagram-otoksia maaliskuulta, klik vaan isommaksi.)

Jälleen kerran voisin päivitellä ajan vinhaa kulumista, mutta eiköhän sitä ole tehty jo ihan tarpeeksi… Postausideoita on kyllä jemmassa useampia, mutta ne ovat sen verran suuritöisempiä, että saa nähdä milloin ehdin niitä näpytellä julkaisukelpoiseen kuntoon. Olisi kiva blogata useammin vaikka hieman kevyemmällä setillä, vaan kun se on mukamas niin pihvelin vaikeaa mulle! Viime vuoden viikkokuvahaasteen jälkeen on kamerakin saanut pitkälti levätä omissa oloissaan, ehkä tuli vähän ähky tai jotain. Mutta se siitä, nyt aiheeseen.

Juhlimme tyttären 1-vuotissynttäreitä reipas kuukausi takaperin, oikeaa päivää seuraavana viikonloppuna. Pohdin ensin josko kekkerit olisi järjestänyt muualla, mutta nyt kun remontit alkavat vihdoin ja viimein olla valmiita, tuli sellainen olo että koti on se oikea paikka. Kutsuttavien määrään nähden meillä on niukasti neliöitä, mutta liukuvalla aikaikkunalla saimme mukavasti porrastettua yhtäaikaista ihmismäärää. Olin kerrankin aloittanut valmistelut ajoissa, vaan en siltikään ihan tarpeeksi ja esimerkiksi ensimmäisenä paikalle saapuneet vieraat pääsivät kiinnittämään valokuvia seinille. ;) Hienot kollaasit kyllä tulikin! Olin hippasen innostunut kuvien tilaamisessa ja suunnitellun kuvion (ykkönen) jälkeen oli vielä isohko nippu kuvia laittamatta, niitä sitten ripustajat keksivät lennossa muutaman jutun lisää. Vauvavuoden kuukausikuvat olin sentään saanut itse kiinnitettyä aiemmin, kun niissä oli tietysti tarkka järjestys.

Tarjoilujen suhteen kuvittelin taas liikoja itsestäni (tai ajan riittävyydestä), onneksi edeltävänä päivänä meille majoittunut K-serkku ojensi auttavan kätensä. Siitä isoiso kiitos, ilman olisi varmaan puolet tarjoiluista jäänyt valmistumatta! Suolaista tarjolla oli lehtitaikinahyrrien (pesto-feta ja yrtti-paprika) sekä cocktailpiirakoiden muodossa, lisäksi siskon mies oli pyynnöstäni valmistanut jättimäisen kattilan popcorneja. Makeaosastoa oli metsäteemainen nakukakku (makuna porkkana-persimon), porkkanamuffinsseja, taatelikuivakakkua sekä miehen juhlapäivän aamuna väkertämä hedelmähai, jonka bongasin Marialta sopivasti joitakin päiviä aiemmin. Sinänsä tämä oli kelpo kattaus, mitä nyt suolaiset meinasivat loppua kesken ja makeaa taas jäi yli reippaasti… Kakusta olen varsin ylpeä, se onnistui erinomaisesti niin koristelujen kuin maun osalta, vaikken ollut ennen joulukuuta tehnyt eläissäni yhtään täytekakkua.

Poppareita olisi riittänyt naapureillekin. Huomaa tutut tötteröt.

Juomapöydän kilkkeet, kuumat juomat olivat turvallisuussyistä ylempänä.

Päivänsankari jaksoi hienosti juhlia koko iltapäivän, tosin kynttilöiden (yhteensä kaksi kertaa, kun oli kaksi kakkua) puhaltamista tuntui hivenen ihmettelevän. Lahjojen avaaminen oli kivaa ja toki myös uudet lelut kiinnostivat. Paketeista paljastui mm. Plaston musta mopo, kirjoja, Brion junarataa, keittiövälineistöä, pehmokasvikset sekä iso Nasu-pehmo jouluna saadun Ihaan kaveriksi. Juhlien jälkeen on siis riittänyt millä leikkiä! Illalla talon tyhjennyttyä juhlakalu olikin aika väsynyttä likkaa ja simahti alta aikayksikön.

Juhlat onnistuivat mielestäni oikein kivasti ja ehdin välillä jopa itsekin istahtaa hetkeksi alas seurustelemaan vieraiden kanssa. Oli ihanaa juhlia, kun talo oli täynnä ihmisiä! Siivoaminen ei tosin ollut aivan yhtä mukavaa, tiskikoneen avustuksesta huolimatta… Mutta kaikkiaan päivä oli kaiken sen vaivan arvoinen.