AvainsanaTampere

27.1.2016
14:14

Kolme kivaa kotimaista

Raskausajan jälkeen en pahemmin ole itselleni mitään hankkinut, vaan keskittynyt enemmän lapseen ja kaikenkarvaisiin aiheeseen liittyviin tilpehööreihin. Lienee ihan yleistä äideille, varsinkin jos (omalla kohdallani kun…) kotona ollessaan useimmiten kuitenkin hengaa jossain sopivasti lötköissä kotivaatteissa. Vaatekaappiahdistus on muutenkin saanut pohtimaan entistä tarkempaan, mistä oikein tykkään ja millaisia juttuja mun oikeasti tulee käytettyä. Äitiysvuoden aikana garderobiini on muuttanut vain muutama uusi artikkeli, joista jokainen on jo ehtinyt a) tuoda monta kertaa iloa päiviini ja/tai b) pelastaa pukeutumiskriisiltä.

Papu: Maisa-rusettipipo

Ensimmäiseksi Papun jonkinlaiseksi hitiksi muodostunut rusettipipo, jonka ostin kesän lopulla Tampereelta. Mietin myös harmaata värivaihtoehtoa (liiankin pitkään mikäli siskolta kysyy), mutta päädyin kuitenkin turvalliseen mustaan. Aivan ihana pipo, joka päässä on aina hyvä mieli! Materiaali on kaksinkertaista trikoota, mutta hyvin tuolla tarkenee nollakelissäkin vielä. Rusetti ei tosin ole enää yhtään noin hieno – mukana kyllä tuli ohjeet miten rusetti kuuluu taitella, mutta mä en ole onnistunut saamaan siitä uudestaan noin nättiä. No, onneksi on edes tämä kuva muistoksi. Haaveilen joskus hommaavani tyttärelle samanlaisen pipon, tällainen kevyt samistelu voisi olla aika söpöä eikös?

Ylijäämäpaloista valmistetun Kärki-korumalliston bongasin suunnittelijan blogista ja ihastuin saman tien. Joulun alla suuntasin eräänä sunnuntaina joulumarkkinoille, jossa Ann-Christine oli tuotteitaan myymässä ja sain lunastettua itselleni omat minttuiset nappikorvikset. Korvakorut ovat omaan makuuni just sopivan näyttävät, mutta silti mukavan kevyet käyttää ihan arjessakin. Ja minttu, tuo lapsuuteni lempiväri, oi kuinka sitä ihastelen edelleen!

Papu: Neulanen-legginsit

Uuden vuoden kolkutellessa ovella teimme pienen tyttöjen (= sisko, mukelo & minä) retken Tampereelle kaveriperhettä moikkaamaan ja menomatkalla poikkesimme pitkästä aikaa Ideaparkissa. Eräs lastenvaateliike houkutteli astumaan sisään “kaikki alessa” -kyltein ja löytyipä sieltä myös Papua aikuisten koossa. Vaatekaappini oli huudellut jo tovin laadukkaiden leggareiden perään ja kuin tilauksesta Ideaparkissa vastaan tuli oikeassa koossa juurikin ne Papu mökkipolulla -malliston pökät, joita olin netissä ihastellut. Papu kertoo fb-sivullaan kuosista näin:

Neulanen-kuosi on saanut innoituksensa metsästä löytyvistä aarteista: neulasista, oksista, muurahaisista, hiekasta. Kaikesta siitä, mitä me aikuiset usein kutsumme roskiksi. “Giggle my sweet if I ever call them just litter.”

Olen aivan rakastunut näihin(kin)! Kuosi on mukavan rempseä eikä kuitenkaan liian överi (joo musta on tullut vähän mummo), ja lisäksi se sopii about kaikkien mun (mustien) mekkojen kanssa. Laatuun olen ainakin toistaiseksi ollut tyytyväinen, kankaasta ja saumoista kyllä huomaa, ettei nyt ole mitään ketjuliikelaatua hyppysissä. Oikein onnistunut lisäys mun hyvän mielen vaatekaappiini siis.

10.6.2015
07:27

Luonto herää kotipihoilla ja kadunvarsilla

Tulipas jotenkin runollinen otsikko; se on aina yhtä hankalaa keksiä tällaisille vähän liibalaaba-postauksille kunnon otsikkoa… Rakastan kevättä ja sitä, kun luonto herää jälleen eloon talven jälkeen, mikä näkyy hyvin usein myös kameran muistikortille tallentuneissa ruuduissa. Onneksi on blogi, johon voi tälleen kivasti pläjäyttää kasan aiheeseen liittyvää kuvamateriaalia. Kas näin:

Se on kevät I
Se on kevät II
Se on kevät III

Ensimmäiset kuvat ovat toukokuiselta Tampereen reissulta, kun vietimme kaverini S:n kanssa lapsivapaata viikonloppua Tampereen Kylpylässä. Illalla emme tosin kauheasti ehtineet hotellilla viettää aikaa, kun pyörimme kaupungilla sekä kävimme moikkaamassa Akkikia perheineen ja toki parit kätköt oli myös haettava. Seuraavana aamuna menimme ensin aamiaiselle (jossa sai itse paistaa vohveleita, nams!) ja sen jälkeen hetkeksi kylpylän puolelle plutimaan ennen kuin oli aika luovuttaa huone. Ihan kiva paikka ja hyvin sujui mun eka yö erossa vauvasta, vaikka kyllä sitä sitten jo odotti kotiinpaluuta (ja sitä ettei tarvitsisi tyhjätä tissejä viemäriin). Bebellä ja isillä oli sujunut kahdestaan varsin mallikkaasti, joten eiköhän se äiskällä ollut rankempaa. :P

Kesää kohti I
Kesää kohti II
Kesää kohti III
Kesää kohti IV

Toinen kuvasarja on toukokuun lopun yllätyskekkereiltä. Mölkyn pelaamisen lomassa ihastelin pihan istutuksia enkä voinut olla napsimatta kuvia turnipseista, joita oli juuri sopivasti siellä täällä pihamaata. Varsinkin tuo musta röpelöreunainen tulppaani, oi että! Lisää kuvia on vielä tulossa, sekä juhlista että kevään kukista. Ei varmaan ole kovinkaan vaikea arvata mitä kukkia seuraavaksi..? Niitä mun kevään lemppareita tietysti.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma
Scroll Up