AvainsanaToinen kierros

26.9.2017
23:49

Kille

Vähänpä osasin viikko sitten aavistaa..! Saman päivän iltana saatuani esikoisen nukkumaan alkoivat supistukset ja hyvin pian ne muuttuivat selvästi kipeämmiksi kuin aiempina päivinä. Vähän ennen vuorokauden vaihtumista soitin äidilleni, että tulisi varuiksi meille yöksi, jos tässä nyt oikeasti pitää lähteä näytille. Puolisen tuntia siitä soitin synnärille ja linjan toisessa päässä toivotettiin tervetulleeksi, mikäli alkaa siltä tuntua. Kolme varttia myöhemmin ilmoittauduin Tyksissä, että mä tässä nyt varmaan tulin synnyttämään, vaikka siinä kohtaa sentään jo tajusin etten enää sieltä yhtenä kappaleena lähde pois.

Kille

Kello 1.53 syntyi kuopuksemme, täyden 10 pisteen poika. Strategiset mitat 53 cm, 3610 g ja päänympärys 36 cm. Synnytys oli nopea ja myös sairaalassa olomme jäi varsin lyhyeksi, sillä kotiuduin jo torstai-iltapäivällä alle 48 h ikäisen vauvan kanssa. Kaikki on sujunut mainiosti, mitä nyt synnytyksen jälkeisiä perusjuttuja: tissit hellänä imetyksestä, sisuskalut vähän missä sattuu ja alapäässä todellakin tuntuu, että sieltä on jotain puserrettu ulos. :D Mutta tästä se alkaa, uudenlainen arki nelihenkisenä perheenä. Aika jännää!

19.9.2017
15:32

Pari asukuvaa elokuulta

Laskettu päivä tuli ja meni, yhtenä kappaleena sinnittelen edelleen. Ekan raskauden perusteella en sinänsä edes uskonut, että bebe syntyisi ennen laskettua, mutta höh kun toinenkin arvuuttelemani päivämäärä ehti jo mennä ohi. Kävin jopa viikonloppuna Habitaressa asti hakemassa vauhtia ja illalla kotiin päästyä vaikutti hetken aika lupaavalta, mutta niin vain supistukset loppuivat kuin seinään. Ensi viikolla viimeistään äitiyspolireissu tiedossa, jos ei loppuviikosta ala tapahtua. Jotenkin vähän masentunut fiilis, vaikkei tässä nyt hirveästi olla vielä ns. yliajalla… Enhän mä edes tiedä osaako mun kroppa käynnistää synnytyksen itse vai vaatiiko tälläkin kertaa avustusta, toki viimeksi käynnistys oli perätilan takia jo rv 40+5. Huoh, on nämä loppuraskauden viikot piiiiiiitkiä.

Ehkäpä koitan nyt lähipäivinä rykiä muutamat rästipostaukset ulos, niin saisi blogiinkin taas vähän eloa ennen vauvakuplaan vaipumista. Paljon olisi kirjoitettavaa, mutta kuvien käsittely hieman takkuaa ja jotenkin kaikki näyttää omaan silmään semikarsealta. Valokuvaaminen on ihanaa, kuvankäsittely ei niinkään… Tai ehken mä vaan osaa. Noh, joka tapauksessa laitetaan nyt uunista ulos parit loppukesän asukuvat!

Päivän asu 5.8.2017

Edellisessä raskaudessa käytettynä hankittu musta, vähän siistimpi äitiyspusero (H&M mama) on ollut tässä raskauksien välissä kirpparillakin tyrkyllä, mutta onneksi ei mennyt kaupaksi – kaivoin sen loppukesästä kirppiskassin pohjalta ja käyttökertoja on tullut yllättävänkin monta. Papun pellavahameeseen yhdistettynä olen edustanut ainakin niin vanhan työkaverin 40-vuotispirskeissä (josta yllä oleva kuva on) kuin mummini 80-vuotislounaalla. Clarksin mustat nahkasandaalit ostin kesäaleista ja ne ovat todella tulleet tarpeeseen varsinkin muuton jälkeen, kun jalat ovat olleet niin turvoksissa että muista kengistä voi vain haaveilla. Itse asiassa vetelen edelleen näillä vähän syksyisimmilläkin keleillä ko. sandaalit jalassa, ilman sukkia… Eikä jalat edes palele, kumma kyllä, vaikka normaalisti olen aika vilukissa. Korujen käytön suhteen olen viime aikoina ollut aika laiska, juhliin sentään laittanut jopa kaulakorun. Näillä nelikymppisillä korvissa oli Raumalta ostetut kamerakorvikset ja kaulassa Fashionologyn hopeinen &-merkki.

Päivän asu 9.8.2017

Lämpimän elokuisen illan perussimppeli raskausasu: Noshin joutsenpaita ja Mamaliciouksen maksihame, jalassa toki ne samat Clarksin sandaalit. Korviin vähän väriä työkaverilta lahjaksi saaduilla Unique Design by Maria -korviksilla, musta rannekello Our Theory Of. Olen muuten vihdoin saanut aikaiseksi käydä kampaajalla! Näyttää jo niin oudolta kuvan hiustyyli, kun nyt malli on selvästi kevyempi. Tosin turvonneen nassun kanssa vähän lyhyempi tukka ei ehkä ole aivan edukseen, joten kuvamateriaalia ei toistaiseksi ole näyttää.

Samaan kuvaan tuli kivasti ikuistettua pitkästä aikaa myös tyttären asu, ananasmekko Mini Rodini ja sandaalit Bundgaard. Tuo mekko tuli vaihtokaupassa Fb-kirppiksellä ja vaikken printistä aiemmin ihmeemmin välittänyt, olen aika tykästynyt siihen nyt mekon myötä. Saa nähdä miten kolttu istuu ensi keväänä, tunikana varmasti leggareiden kanssa jos ei muuten. Myös jälkikasvun lettiä on hivenen siistitty kampaajalla, ettei näyttäisi auki niin hapsottavalta. Olen ihan yllättynyt miten hyvin mini antaa laittaa hiukset nykyään kiinni, joskus jopa oikein pyytää sitä. Kovin liukas hiuslaatu pimulla on (kuten äidilläänkin) ja esim. letittäminen on hankalaa, kun hiukset eivät vain tahdo pysyä paikoillaan.

Viikate – Katkerimmat 2011-2017 [2017]

5.9.2017
23:56

Raskauden loppumetreillä

Enää reilu viikko laskettuun, hui! Näin toista odottaessa kaikki on tässä kohtaa vähän rempallaan: sairaalakassin pakkaaminen on just ja just aloitettu (toki tärkein eli herkut hankittu!), vauvan kotiutumisvaatteet valitsematta, pinnasänky puuttuu, vaunukoppa ja kaukalo ovat edelleen vanhemmillani säilytyksessä… Olen mä em. asioita miettinyt, mutta toteutuksen aste on vielä – ehm – vaiheessa. Toisaalta uskon tämänkin kaverin viihtyvän mahassa yli lasketun, niin mikäpä kiire tässä. Vaunukoppa odottaa sentään suht kasattuna, kunhan vain joku roudaa sen Turkuun sitten kun tarve on. Kaukaloa emme edes tarvitse heti alkuun, kun asumme niin lähellä sairaalaa, ja hätätapauksessa beben tuo kotiin vaikka sylissä/kantoliinassa (liina on jopa pesty valmiiksi). Että eiköhän tämä tästä lutviudu!

Esikoista odottaessani kirjoittelin hieman ennen laskettua aikaa blogiin huomioita raskaudesta, joten ajattelin naputella ajatuksia ylös samaan tyyliin tälläkin kertaa. Aika erilaista tämä odotusaika on nyt ollut, tietysti koska on jo se yksi lapsi ennestään ja muutenkin suht erilainen raskaus alusta asti.

Rv 34+2

Mahafobiani on vuosien varrella vähentynyt huomattavasti.
Viime kerralla olin lähes hysteerinen, jos joku sattui hipaisemaan mahaani; nyt olen lähinnä kohauttanut olkiani koko asialle. En edelleenkään arvosta tuntemattomien mahahiplailuja eikä mahan veivaaminen neuvolassa ole todellakaan lempiosioni käynnillä, mutta en enää kiljahtele spontaanisti tuttujen mahdollisesta koskemisesta. Ja kyllä siskosein, säkin voit joskus kokeilla – jos uskallat. ;)

Kilot kertyvät huomattavasti nopeammin toisella kierroksella.
En tiedä vaikuttaako asiaan lähtötilanteen lievä ylipaino vai ikä vai joku muu, mutta kroppa on varsin “mukavasti” napannut mukaansa kaiken ylimääräisen mitä vain on saanut. Jemmasta kaivetut odotusvaatteet, erityisesti housuosasto, tuntuivat aika piukeilta jo joskus puolivälin tienoilla, vaikka viimeksi käytin kaikkia loppuun asti. Paino ei silti noussut ekan puolikkaan aikana nimeksikään johtuen varmaan pidempään kestäneestä pahoinvoinnista ja siitä, ettei esim. makea oikein maistunut.

Synnytystä tai elämää vauvan kanssa alkaa miettiä paljon myöhemmin.
Alkuun yrittää vain selvitä päivä kerrallaan väsymyksen kanssa, kun ne vähäiset voimavarat on pakko kohdistaa arjen pyörittämiseen esikoisen kanssa. Yhtäkkiä onkin jo puoliväli ja mielessä ehkä käy, jospa ehtisi tsekata ekan jäljiltä vaate- ym. varastot. No, ei ehdi tai muista tai saa aikaiseksi. Seuraavaksi havahtuu äitiysloman alkuun eikä edelleenkään ole yhtä ainoaa vaatekappaletta tai mitään muutakaan pyykätty, imetysromppeet jossain kadoksissa jne. Itse olen vasta nyt rv39 hiffannut, että ei hitsiläinen munhan pitäisi kohta synnyttää! Ja sitten pitääkin pohtia kaikki käytännön asiat esikoisen suhteen, että isäkin pääsisi mukaan koitokseen. Noooo, onhan tässä vielä aikaa… Kai.

Mahaa on kommentoitu yllättävän vähän.
Ekassa raskaudessa joku tuntui olevan koko ajan kommentoimassa jotain ja nyt ei niinkään, vaikka maha on reippaasti isompi kuin viimeksi. Enemmänkin sellaisia ei varmaan kauaa enää? -kysymyksiä, joihin vastattuani tulee ehkä hämmästynytkin jaa niin vähän! -kommentti. Hivenen hämmentävää sinänsä, kun tosiaan itsestä tuntuu että tämä pötsi alkaa olla kooltaan varsin massiivinen.

Jatkuvien “joko kohta synnytät” -kyselyiden puuttuminen.
Asiaan ehkä vaikuttaa se, että olen pyrkinyt välttämään tarkasta päivästä puhumista ja maininnut aina vain about syyskuun puolivälin. Lähinnä tuttujen suusta on kuulunut täh alkoiko sun äitiysloma jo? tai ai niin monta raskausviikkoa jo kasassa!, varsinkin ihan tässä viimeisen viikon sisään.

Kissa kaipaa läheisyyttä normaalia enemmän just multa.
Sama juttu kuin viime kerralla: Barbi tahtoo nukkua mun kyljessä kiinni joka ikinen yö. Myös iltaisin tulee pyörimään johonkin lähistölle, haluaisi varmaan syliin mutta kun ei enää mahdu… Nytkin itse asiassa istuu tässä pöydällä mun koneen edessä ja ihmettelee mitä näytöllä tapahtuu. :D

Rv 36+0

Ja sitten vielä tämä Vauva-lehden raskaustestiksi kutsuttu kysely.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Öh, no enpä oikeastaan. Ihan niin kamalaa ulkonäkökriiseilyä ei ole ollut kuin edellisessä raskaudessa, lähinnä johtuen ihon paremmasta kunnosta läpi raskauden. Tosin nyt loppua kohden on nassu alkanut puskea taas vähän enemmän näppylää ynnä muuta, että eiköhän se jossain kohtaa palaudu takaisin normaaliin tilaansa. Se on jännä, miten en koe keränneeni kiloja sen ihmeemmin ja peilikuvakin on edelleen ihan ok, mutta valokuvista iskee todellisuus päin pläsiä – huh huh, kun on erityisesti reisiin ja hanuriin tarttunut matkan varrella pehmuketta!

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.
Vähemmän kuin ensimmäisessä raskaudessa, mutta jonkun verran kuitenkin.

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Juu, tai no yhden kätilön ja yhden lääkärin arvion ainakin. Tätä aihetta sivusinkin aiemmassa postauksessa.

Olen nähnyt erikoisia unia.
Välillä aamulla herätessä on vähän wtf-olo, mutta mitään kovin ihmeellisiä unia en ole nähnyt. Synnytysuntakin muistaakseni ihan vain pari kertaa, vaikka jotkut taitavat ainakin näin loppuvaiheessa uneksia siitä lähes joka yö.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.
Viikkoja taisi olla kasassa 15 tai 16, kun en enää jaksanut verhoutua samoihin kaapuihin päivästä toiseen.

Hyvä äiti on kotona pitkään.
Hyvä äiti on kotona just niin pitkään kuin pää (tai rahatilanne) kestää. Riippuu niin paljon lapsesta, milloin on sopiva aika aloittaa hoidossa – eikä vanhemmuutta mun mielestä ylipäänsä edes mitata kotona olemisen pituudella. Toivon, että meillä on myös tämän toisen lapsen kohdalla mahdollista tehdä niin, että isä jää jossain kohtaa kotiin pidemmäksi pätkäksi kuin sen pari-kolme viikkoa.

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Yllättävää kyllä ei. Vaikka kuntoni noin muuten on ollut aika surkea alusta asti, pystyn edelleen kipittämään kelvollista vauhtia kaduilla ja joskus jopa ohittelen muitakin kuin mummoja.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.
Kieltämättä enemmän kuin viimeksi, erityisesti raskauden ekan puoliskon aikana. Jotenkin sitä on ollut myös enemmän huolissaan esikoisesta; mulla on vähän ylisuojelevainen olo välillä, vaikken mielestäni ole aiemmin sellainen ollut.

Tiedän miten haluan synnyttää.
Ensimmäisen kerran perusteella odotan nopeahkoa synnytystä ja tälläkin kertaa toivon, että tulisi nätisti alateitse. Olisi myös hienoa, jos synnytys käynnistyisi itsekseen nyt kun kerran beben pitäisi olla sieltä ihan oikein päin tulossa, mutta ei mulla toisaalta ole mitään traumoja jäänyt käynnistyksestäkään.

Rv 37+2

Painoni on noussut suunnilleen 20 kg, kiitos viime viikkojen hullujen turvotusten.
Nukun vuorokaudessa ehkä kuutisen tuntia yöllä varsin pätkittäistä unta (kyljen vaihto, vessakäynti/-käynnit), päivällä pienet nokoset jos siltä tuntuu (yleensä ei malta).
Arvelen, että lapsi syntyy 9.9. ilahduttaakseen yseistä pitävän äitinsä. Viikonloppuna tuli yhtäkkiä fiilis, että se voisi myös olla 18. päivä, joka on mamman kuolinpäivä 13 vuoden takaa.
Kutsumme lasta Killeksi (esikoisen Koiramäki-nimeä seuraten).

(Kuvista kiitos rakkaalle avioäijelilleni.)

22.8.2017
14:33

Tyttö vai poika – vai onko sillä edes väliä?

Törmäsin keväällä vauvan sukupuolta arvuuttelevaan kyselyyn parissakin blogissa ja tuumailin, että olisi hauska tehdä sama myös omaan blogiin muistoksi. Tällä kertaa meillä on tieto (tai ainakin kahden eri ultraajan antama vahva veikkaus) vauvan sukupuolesta etukäteen, mutta emme ole sitä huudelleet sen kummemmin, kun kuitenkin sataprosenttinen varmuus saadaan vasta synnärillä. Tavallaan on kiva tietää, mutta toisaalta tuntuu että olisi paljon helpompi olla, jos ei tietäisi. Jotenkin kuullessaan veikkauksen rakenneultrassa tuli sellainen hetkellinen “pettymys”, vaikka jälkikäteen olen todennut että reaktio olisi mitä luultavimmin ollut sama myös toisesta sukupuolesta. On nimittäin tässä yllättäen ollut sellainen olo, että vauvan ollessa poika harmittelisin, ettei esikoinen saa siskoa (koska oma siskoni on erittäin tärkeä mulle), ja vauvan ollessa tyttö harmittelisin, etten saisi kasvattaa poikaa. :D Mulle siis taitaa sopia paremmin tietämättömyys asiasta, jotta välttyisin turhalta spekuloinnilta – tärkeintä kuitenkin on, että vauva saadaan onnellisesti ulos mahasta ja osaksi meidän perhettä eikä siinä kohtaa sukupuolella ole minkään sortin merkitystä.

Rv 31+0

Jos kannat vatsaasi matalalla, vatsassasi on poika. Tyttövatsa on korkealla.
Poika. Tämä on ollut ihan selkeä koko ajan; liian matalat housut alkoivat painaa hyvin pian ja pyöräily tuntui ikävältä reilusti ennen puoltaväliä. Ekassa raskaudessa fillaroin työmatkat lähemmäs rv 30 asti, tosin vuodenaika oli silloin eri.

Jos vatsasi ei näy takaapäin, on vatsassasi poika. Jos vatsa leviää sivuille niin tyttö.
Poika. Enemmän se eteenpäin on kasvanut kuin sivuille, mutta en kyllä muista esikoisestakaan mitään selkeää sivuille leviämistä. Hanuri ja reidet ovat kummallakin kerralla levinneet paljon enemmän, varsinkin nyt toisella kierroksella kyseiset kohdat tuntuvat keränneen oikein extrakerroksen rasvaa itseensä.

Jos olitte yhdynnässä pari päivää ennen ovulaatiota, on vauva tyttö. Jos ovulaatioaikana niin poika.
En osaa sanoa. Mulla ei ole mitään haisua ovulaation ajankohdasta, niin paha mennä arvailemaan kumpaankaan suuntaan.

Jos kärsit pahoinvoinnista, vatsassasi on tyttö. Pojasta ei ole pahoinvointia.
Tyttö. Ekassa raskaudessa pahoinvointia oli ehkä just ja just pari viikkoa, nyt ällötystä kesti parisen kuukautta. Kummallakaan kerralla en ole raskauden takia joutunut oksentamaan, tällä kierroksella vatsataudin takia kylläkin.

Jos mielesi tekee suolaista, kertoo se pojasta. Tytön odottajat ovat persoja makealle.
Poika. Makeaa on tässä raskaudessa mennyt lähinnä pieninä annoksina, loppua kohden vähän enemmän muttei mitenkään överipaljon kuitenkaan. Sen sijaan ranskikset, sipsit, leipä ym. ovat maistuneet normaalia enemmän.

Jos syöt paljon hedelmiä, on vauva tyttö. Pojan odottajille maittaa juusto ja liha.
Tyttö. Juu-u, ah onnea kesä ja meloni-, nektariini-, mansikka- sun muut kausi! Tällä hetkellä haaveilen tuoreista mustikoista ja harmittelen, kun en itse kykene menemään metsään kyykistelemään ko. herkkujen perässä.

Jos jalkasi ovat kylmemmät kuin normaalisti, odotat poikaa. Tytön odottajat eivät huomaa eroa.
Tyttö. Voisi melkein jopa sanoa, että jalat ovat lämpimämmät kuin yleensä ja luovuin jopa villasukista yllättävän aikaisin talven jälkeen. Monesti olen kesälläkin sukat jalassa sisällä, mutta tänä kesänä ovat sukat saaneet jäädä kaappiin – tosin loppukesän turvotuksella saattaa olla osansa asiassa…

Jos rintasi eivät ole kasvaneet huomattavasti, on vatsassa poika. Nopea kasvu viittaa tyttöön.
Tyttö. En nyt tiedä miten huomattavasti, mutta isompia rintsikoita oli hankittava jo monta kuukautta sitten. Itse asiassa nekin alkoivat jossain kohtaa tuntua turhan piukeilta ja piti sitten kesäaleista tilata parit rennommat liivit, jotka sopivat sitten imetykseenkin. Selvästi enemmän rintavarustus joka tapauksessa on turvonnut kuin ekassa raskaudessa.

Rv 32+2

Jos säärikarvojen kasvu on hitaampaa kuin aiemmin, odotat tyttöä. Jos vauhti kasvaa, saatte pojan.
Tyttö. Kasvaa ne juu, mutta sanoisin että normaalia hitaammin. Tai ehkä olen laiskistunut niiden ajelemiseen…

Jos syke on alle 140, on vauva poika, jos yli niin tyttö.
Tyttö. Kotidoppleria en omista, neuvolassa syke on pyörinyt alun jälkeen aina 145 paikkeilla. Esikoisella oli vähän korkeampi syke, yleensä yli 150.

Kiukkuisuus kertoo tytöstä. Jos olet rauhallinen ja hyväntuulinen, enteilee se poikaa.
Poika. Pääasiassa olen mielestäni ollut paremmalla tuulella, jos vertaa ensimmäiseen raskauteen. Ajoittaisia hormonihöyrähdyksiä on luonnollisesti ollut ja välillä palaa pinna niin tahtoikäisen kuin kumppaninkin kanssa, mutta tuon lyhytpinnaisuuden yhdistäisin ennemminkin stressin (muutto jne.) ja väsymyksen määrään.

Jos käsien iho on aiempaa kuivempi, saatte pojan. Jos taas normaalia pehmeämpi, tytön.
Tyttö. Ei muuten ollut talvellakaan ihan niin korput kädet kuin normaalisti ja nyt kesäaikaan ei ole välttämättä tarvinnut edes joka ilta sipaista käsirasvaa nukkumaan mennessä. Sinänsä jännä kontrasti kasvojen normaalia kuivemman ihon kanssa.

Jos linea negraa ei ole tai se ylettyy vain navan alapuolelle, odotatte tyttöä. Navan yli mennessä odotatte poikaa.
Poika. Esikoisesta ilmestyi koko vatsan yli menevä linea negra rv 27 paikkeilla, tällä kierroksella viiva on edelleen aika haalea ja ihan vasta nyt noussut navan ylitse. Vastaan tähän kuitenkin poika, kun viiva joka tapauksessa on näkyvissä.

Arat ja verestävät ikenet viestivät tytöstä. Jos näin ei ole, on tulossa poika.
Sekä että. Jonkun kerran on hampaita pestessä ikenet vuotaneet ja/tai olleet arkana, mutta ei mitään sellaisia “verilöylyjä” mitä olen lukenut joillain olevan. Sen sijaan nenästä mulla on tullut verta useamman kerran, mitä ei ole tapahtunut vuosiin.

Tyttöä odottaessa äiti kärsii närästyksestä, pojasta näin ei ole.
Tyttö. Vasta tässä toisessa raskaudessa olen ensimmäistä kertaa elämässäni kokenut, miltä tuntuu närästys. En osaa liittää sitä mihinkään syömiseen tms., kunhan toisinaan tuntuu sellainen ikävä, vähän polttava fiilis kurkussa. Alkoi joskus rv 24 paikkeilla eikä onneksi ole ollut mitenkään kovin pahana, lähinnä iltaisin huomaa mikäli ei ole päivän aikana syönyt tarpeeksi.

Tyttö vie äidin kauneuden ja poika korostaa sitä.
Poika. Kerroinkin taannoin miten tällä kertaa iho on ollut suorastaan loistokunnossa verrattuna ekaan raskauteen. Kiloja tosin on kertynyt enemmän kuin viimeksi ja palloksi turvonneet jalat ovat olleet tuttu näky muutosta lähtien, että siltä osin olo ei ole kovinkaan hehkeä.

Aika tasaisesti näköjään meni: poika 7/16 ja tyttö 9/16. Tällä viikolla vauva saavuttaa täysiaikaisuuden, joten noin kuukauden sisään nähdään vihdoin millainen tyyppi vatsassani on kasvanut! Hurjaa vauhtia tämä raskausaika on mennyt, vaikka tavallaan tuntuukin taas, etten edes muista millaista on olla ei-raskaana. Sen verran möhkö ja kankea olo alkaa jo olla, että raskaana oleminen saisi riittää tältä erää… Toivon kovasti, ettei kuopus olisi yhtä kiintynyt yksiöönsä kuin esikoinen, vaan lähtisi ulostautumaan itse ja mieluusti ennen laskettua aikaa.

(Kuvista kiitokset K-serkulle ja siskolle.)

13.8.2017
23:27

Vähän liiankin kiireiset kaksi viikkoa

Huh, muutto ja sen mukanaan tuoma kaaos alkaa hiljalleen olla selätetty! Tai no, ei uusi koti vielä täysin järjestyksessä ole, mutta täällä sitä kuitenkin on elelty nyt reilu pari viikkoa. Mulla taisi jälleen kerran olla vähän ruusuiset mielikuvat kaikesta ja pakko todeta, että onhan 40 neliötä kolmen hengen perheelle + kissalle aika hitsin vähän – varsinkin kun tänne pitäisi kohta sujauttaa joukkoon vielä yksi vauvakin varusteineen. Pari huonekalua on jo kiikutettu pois, nyt pohdinnassa mitä tehdä mm. sohvan (ihan liian massiivinen), ruokapöydän (sekin saisi olla inan pienempi) ja kirjahylly-/säilytyssysteemin (missä vaiheessa meille on kertynyt niin paljon leluja?) kanssa. Täytynee piipahtaa jossain kierrätyskeskuksessa tai vastaavassa, jospa sieltä löytyisi jotain sopivia ratkaisuja ongelmiin.

Kuluneen kahden viikon aikana olen…

Kroppa alkaa vähän sanoa tööt tööt... Jalat kipeet ja ihan turvoksissa. Kunhan tästä selvitään niin ei uutta muuttoa ihan heti, kiitos. #moving #tired #pregnant #pregnancy #rv34 #syyskuiset2017 #pakkonostaajalatylös #auts

…ollut loppu niin fyysisesti kuin henkisesti – ja niin turvoksissa ettei tosikaan. En edes tiennyt, että jalat voi tuntua siltä kuin ne olisi pumpattu täyteen vettä ja poksahtamaisillaan.

Muuttokaaos pikkukaksiossa

…purkanut laatikoita, täyttänyt kaappeja, pähkäillyt tavaroiden edes jotenkin järkeviä paikkoja sekä ihmetellyt mistä tätä tavaraa oikein riittää – ja tarvitaanko me muka kaikkea.

Lounaalla tänään uusi tuttavuus jokirannassa. Sisustus ainakin on 👌🏻! #lunch #lunchtime #lunchbreak #restaurant #interior #ravintolanooa #turku

…palannut kesälomalta töihin ja mm. tutustunut uuteen ruokapaikkaan jokirannassa. Ruoka ei muhun ihan täysillä iskenyt, mutta sisustuksesta tykkäsin kovasti.

Navettapileet @ Mannin navetta

…juhlinut ystävän pyöreitä vuosia Navettapileissä Mannin navetalla; kivat kekkerit mukavan erilaisessa miljöössä.

Kummitytön kastemekko

…saanut yhden kummilapsen lisää. ♥

Kolmen vuoden yhteiselo Näkkärin (takana) kanssa on ohi. Vielä nimetön korvaaja tuo ainakin lisää tilaa meiän kohta nelihenkiselle perheelle ja noh, vähän jotain extramukavuuttakin. #car #shopping #honda #hondacivic #hondacivictourer #hondacivictourersport #autokaupoilla #heiheirahat

…vaihtanut auton isompaan ja uudempaan. Nyt kelpaa huristella nelihenkisenä perheenä tuplarattaat kyydissä!

Viimeisen työpäivän kunniaksi piti leipaista kakku tiimille. #cake #chocolate #strawberries #maternityleave #atthework #latergram

…jäänyt töistä äitiyslomalle. Viimeisenä päivänä piti tietty viedä työkavereille kakkua.

Kukuti Shop

…käynyt tutustumassa uuteen ihanaan lastentarvikeliikkeeseen Forumissa; aiheesta tulossa postaus lähiaikoina.

Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu?

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma