AvainsanaVauva talossa

20.3.2015
13:10

Rakenna & Sisusta 2015

Jaetaanpa tähän väliin muutama helmikuussa nappaamani kuva Rakenna & Sisusta -messuilta, taisivat loppujen lopuksi olla ainoat mitä muistikortille tallentui suht pikaisen visiitin aikana. Siitä jännä päivä, että olin tuolloin ensimmäistä kertaa kunnolla liikenteessä vauvan kanssa! Hyvin se kuitenkin meni eikä bebe edes herännyt sen muutaman tunnin aikana, mitä äiskän kanssa Turun messukeskuksessa kiertelimme. Kunhan posotti unta palloon vaunuissa ja antoi mun tutkailla rauhassa messutarjontaa.

Ikean keittiössä
Riippuu mistä roikkuu

Ikean osaston keittiö näytti varsin mukavalta, onneksi meillä oli keittiöprojekti meneillään kun muuten olisi voinut vaikka remppakuume iskeä. :) Suuntasin siis keskittymiseni sisustuspuoleen ja bongasin mm. Botkyrka metalliset seinähyllyt sekä yllä olevissa kuvissa näkyvät Bittergurka ruukut ja roikkuvat amppelit. Amppelia ei ehkä meidän keittiöön saa sovitettua ainakaan tuossa mittakaavassa, mutta tuollainen valkoinen ruukku voisi olla kivan näköinen mustalla tasolla. Tai miksei ikkunalaudallakin.

Turkulaista designia
Betonikuutio ja muuta nättiä

Yksi messujen inspiroivimmista jutuista oli epäilemättä Danske Bankin messuosasto, jonka oli suunnitellut sisustusblogien maailmasta tuttu Projekti Verkarannan Jutta. Lähiseutujen design oli näyttävästi esillä, mukana mm. noustelainen upea kube-betonivalaisin, jollaiselle löytyisi koti meiltä milloin tahansa. Muutenkin tykkäsin mustan ja puunvärin (+ betonin) yhdistelmästä, voi että kun osaisi itsekin saada sisustusjutut näyttämään noin kivoilta yhdessä! Vaan toisilla on taito ja toisilta se puuttuu… Harmikseni mä kuulun jälkimmäisiin.

Toisen mieleen erityisesti jääneen inspiraation tarjosi Turun Tapetti ja Matto, jonka osastolla silmäni hakeutuivat Pihlgren ja Ritolan ihaniin tapetteihin. Keittiön yksi seinä saattaa kaivata tapettia pintaansa ja jäin pohtimaan, voisiko ehkä Kiurujen yö punamustana olla siihen sopiva. Täytynee joku kerta käydä lainaamassa vuota kotiin mallailtavaksi.

7.3.2015
09:27

9/52

Voi elämä, mihin nämä viikot oikein katoavat?! Luulin päivien juoksevan vauhdilla työelämässä, mutta näin äitiyslomalla aika vasta katoaakin nopsaan. Sehän on sitä paitsi kevät jo..! ♥ Paljon olisi kirjoitettavaa, kun vain ehtisi jossain välissä kääntää päässä pyörivät ajatukset sanalliseen muotoon. Ehkä se tästä alkaa helpottaa, nyt kun keittiöremontti on viimeistelyä vaille valmis ja bebekin sai jo nimijuhlansa. Voi taas huokaista, ainakin hetkeksi.

9/52
Viikko 9: Kalevalanpäivä, tyttäremme kastepäivä.

18.2.2015
12:39

7/52

Viikonloppuna tuli jo kuukausi täyteen vauvallista elämää, apua miten äkkiä se ensimmäinen kuukausi meni! Kuten päivitystahdista on voinut päätellä, koneelle ja blogin pariin ei pahemmin ole ehtinyt. Synnytykseen liittyvä luonnosteksti on ollut auki tässä varmaan ainakin viikon, mutta ei vaan ole saanut viimeisteltyä sitä valmiiksi postaukseksi… Bebe tykkää päivisin nukkua lähinnä sylissä – yhdellä kädellä kirjoittaminen onnistuu sentään jotenkin, mutta copypaste ja kuvankäsittely on hivenen hankalampaa. Kuukauteen on mahtunut uusien rutiinien opettelua, vaunulenkkejä ja vauvaa ihastelevia vieraita mutta valitettavasti myös paljon vatsavaivoja, huutokonsertteja ja surkeasti nukuttuja öitä. Onneksi myös lukemattomia hetkiä, jolloin on ollut maailman onnellisin tästä meille muuttaneesta minityypistä. ♥

7/52
Viikko 7: Kuukauden ikäinen tytär.

Vauva 1 kk
  • On vielä nimetön, koska nimen valinta ei ole niin helppoa.
  • Rakastaa vettä ja kylpemistä, syliä ja sitä, kun saa lentää isin käsivarsilla.
  • Ei pidä vaatteiden pukemisesta.
  • Kuulostaa nälkäisenä huhuilevalta pieneltä pöllöltä.
  • Käyttää enimmäkseen kertakäyttövaippoja (Natyn 1- tai 2-koko). Kotona ollessa on testattu kestoja, joiden käyttö toivottavasti tästä lisääntyy.
  • Nukahtaa usein turvakaukaloon autossa, vaunuihin lähes poikkeuksetta. Myös kantoliinassa ja Manducassa tulee nopeasti uni.
  • Nukkuu yleensä öisin pidemmän pätkän, jopa 6 h. Sänkynä äitiyspakkauslaatikko, välillä pääsee myös vanhempien viereen.
  • Päivisin ei aina malta nukkua kuin pätkän siellä, toisen täällä.
  • On aloittanut D-vitamiinin (Rela Drops -tipat, jossa mukana maitohappobakteereita).
  • Vatsan vaivatessa enemmän rauhoittuu jumppapallolla hytkytellessä.
  • Napatynkä irtosi viikon iässä, sen jälkeen tuli napasieni ja napaa piti putsata vielä pari viikkoa ekstraa. (Yllättävän hyvin muuten tällainen napafoobikko selvisi siitä!)
  • Alkoi syödä tuttia vajaa kaksiviikkoisena, kun yritti imeä kaikkea mahdollista.
  • Syö rintamaitoa, joskus myös pullosta. Alussa piti antaa muutaman kerran korviketta lisäksi rintojen rikkoonnuttua verille asti.
  • Pituus 54 cm (49 cm), paino 3565 g (2930 g).

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma