AvainsanaAlennuksella

1.2.2009
19:52

Helmikuun ensiaskeleita

Muse – Absolution [2003]

Paketti

Kuka arvaa, mitä mustasta Vagabondin kenkälaatikosta pilkistää? Vinkki: tämä kenkäpari on vaaleaa, ihanan pehmeää nahkaa, muutaman sentin puumainen korko… Ei varmaan mitenkään vaikea arvata, mikäli on lukenut perjantaisen postauksen – Muscatithan siellä.

Vagabond Muscat

Lauantaina piti hoitaa pari äipän juttua kaupungilla, mikä oli oiva tekosyy pistäytyä Hansassa hakemassa uudet rakkaudet kotiin. Vagabond-liikkeen lähestyä oli tietysti pientä jännitystä ilmassa: eihän kukaan vain ollut ehtinyt viedä viimeistä koon 38 paria mun miettiessä. Ei ollut ei, minkä seurauksena köyhdyin vajaa 60e mutta olen onnellinen talvikäyttöön sopivien kenkien omistaja. Popot olivat tänään ensimmäistä kertaa jalassa, hyvin lyhyen matkan tosin – kaikin puolin lupaavalta vaikuttaa. Ennen käyttöönottoa laitoin pintaan myyjän ohjeiden mukaan ensin nahalle tarkoitettua suoja-ainetta ja perään vielä suihkutettavaa kenkäsuojaa. Kunpa nyt vain muistaisin käyttää suojatököttiä useammin kuin kerran vuodessa…

Tähtikuviota pohjassa

Muscatien pohjia koristaa hauska tähtikuvio, joka yhdessä reunojen kohokuvion kanssa auttaa toivottavasti pysymään pystyssä liukkaallakin kelillä. Ja näin ainakin tämänpäiväisen kokeilun yhteydessä oli: en meinannut kertaakaan liukastua, vaikka loivasti alaspäin viettävä katu koostui lähinnä pelkästä lumen ja jään sekoituksesta. Nyt kuitenkin on unohdettava uusi ihastus ja heittää jalkaan armeijan maiharit mallia m05, kohta suunta taas kohti Säkylää. Saisko viikon loman tänne, kiitos!

10.1.2009
17:04

Shoppailulakko ajankohtainen?

Viikate – Marraskuun lauluja II [2007]

Ihmeellisen pitkältä tällä viikolla tuntui ne viisi päivää Säkylässä, vaikka tietyllä tavalla päivät menivät älyttömän nopeasti. Ohjelma koostui pääasiassa pasikurssin rakennetunneista, aamupäivällä oppitunteja ja iltapäivällä hallille tutustumaan opittuun teoriaan käytännössä. Mun mielestä tapa on ihan toimiva, varsinkin kun hallilla yleensä järjestelmiä käydään läpi vähintään kahdesti – mullekin jopa jää asioita päähän.

Tulin eilen alkuillasta Turkuun, kulta tuli kotoaan mun luokse ja koska me saatiin porukoilta auto pariksi tunniksi lainaan, päätettiin (tai no siis mä houkuttelin pojan mukaan…) lähteä käymään Myllyn suunnalla. Matkan varrella piipahdettiin Veikon Koneeseen, jossa tutkailin niin hiiri- kuin läppärilaukkuvalikoimaa, sopivia kuitenkaan löytämättä. 17-tuuman kannettaville on tarjolla aika hintsusti laukkuja, ja nekin vähät aina ihan blääh mun mielestä. Tyhjin käsin emme suinkaan Veikolta lähteneet, sillä kulta osti mulle myöhäisen joululahjan: Skullcandyn kuulokkeet. Mulla meinaa aina ne sellaiset perusnappikuulokkeet pudota korvista, joten korvaan tungettavat napit olivat ihan must. Kotona piti heti päästä testaamaan ja koin pienimuotoisen valaistumisen: ai tältä musiikin pitäisi kuulostaa! Ihan käsittämätön fiilis, kun kuuntelin muutaman erilaisen biisi – oijoi sitä äänenlaatua.

Skullcandy!

Tänään käväisin kullan vielä seikkaillessa unten mailla kaupungissa, lähinnä sitä läppärilaukkua metsästämässä (sopiva hiiri löytyi eilen Prismasta). Laukku tuli hankittua: Accentista bongasin sellaisen 17” kannettavalle passelin pehmustetun kassin, jonka kiikutin hetken tuumailtuani kassalle, sillä sitä voi kätevästi käyttää minkä tahansa laukun sisällä. Kun kerran kauppojen läheisyydessä pyörin niin pitihän sitä sitten muutamassa muussakin liikkeessä käydä, ja vähän jotain tarttui kuin vahingossa mukaan. Seppälän loppuale yllätti positiivisesti, 60 % alennuksella tällainen läjä ei maksanut paljon mitään:

Halvalla lähti Seppälästä
(Klik klik suuremmaksi.)

Tarkempi erittely kasasta:

  • valkoinen pikkuveska 3,98e
  • harmaat korvikset 1,18e
  • ruusurannekorut 0,78e / kpl
  • Lumenen irtopuuteri 5,80e
  • kolmet helmet yht. 3,98e

Kaikki lähti tuosta laukusta, johon iskin silmäni pieni baarilaukku mielessä. Sen jälkeen huomasin Lumenen meikkitarjoukset ja vaikken tällä hetkellä juuri uutta irtopuuteria tarvitse, tuolla hinnalla (normaalisti vajaa 15e!) hyväksi havaittu tuote oli napattava mukaan. Ja sitten huomasin hyllyllisen alekoruja… Nyt en taida lähitulevaisuudessa tarvita mitään uusia koruja enkä varmasti vaatteitakaan, on meinaan sen verran niitä tullut alennusmyynneistä osteltua – armeija-arjesta huolimatta.

27.12.2008
19:16

Tyylillisiä uutuuksia vol. 2

No jumitetaan vielä jokunen tovi sotkun koneella, kun täällä on jopa koneita vapaana (olen ollut tässä ehkä tunnin verran nyt). Jatketaan viime maanantaina kesken jäänyttä esittelyä viime aikoina tekemistäni hankinnoista vaatekaappiini, pääosin H&M-tavaraa jälleen. Miten sieltä nykyään löytyykin niin paljon kaikkea kivaa? Muiden kauppojen valikoima taas ei miellytä silmääni oikeastaan yhtään.

Ensimmäisenä nettiputiikin paketissa tullut t-paita, joka on H&M:n alkuvuodesta julkaistusta Fashion Against AIDS -mallistosta (suunnittelija Scissor Sisters). Tilasin tämän kultaa ajatellen, mutta tykkään tuosta printistä sen verran paljon että paita päätyy hyvin todennäköisesti välillä myös mun päälle. Ihanat kirkkaanvihreät farkut taas bongasin juuri ennen joulua aletangolta, kympin hinta ei kirpaissut kun olin pökiä himoinnut jo ties miten pitkään.

Paita pojalle sekä käheän vihreät farkut
(T-paita 5,90e / H&M Fashion Against AIDS; farkut 9,95e / H&M Divided.)

Yllä olevan paidan kaverina postipaketissa oli saman malliston toinenkin t-paita, Jade Jaggerin suunnittelema hauska huulipaita. Myös tämä ihana turkoosi vaatekappale on miesten mallistosta, mutta S-koko toimii hyvin mulla semilöysänä yläosana. Housut eivät ole farkut, vaikka saattavat siltä näyttää – tai no eivät nuo ns. farkkuleggingsit mun mielestä kamalan paljoa tiukoista, takataskuttomista farkuista eroa. Kiinnostuin ylipäätään kokeilemaan farkkuleggingsejä siksi, kun ne tuntuivat aiheuttavan pienimuotoista hysteriaa blogimaailmassa syksyllä. Niin paljon luki kehuja housujen mukavuudesta ja monikäyttöisyydestä, että pakkohan se oli omin silmin todeta. :) Eikä tosiaan ole farkkuleggingsejä turhaan ylistetty, joustavuus tekee niistä älyttömän hyvät jalassa ja tiukkuuskin säilyy erinomaisesti käyttökerroista huolimatta. Tahdoin ehdottomasti jotkut vähän erikoisemman väriset ja tuo snow wash vei sydämeni ensisilmäyksellä.

Tekonahkatakki ja muutakin uutta
(T-paita 5,90e / H&M Fashion Against AIDS; tekonahkatakki 49,90e / H&M Divided;
farkkuleggingsit 34,95e / Vila.)

Taisi jäädä jokin mainitsemassa tuossa jälkimmäisessä kuvassa, eikö? Jouluostoksilla pyöriessäni mukaani tarttui muutaman aleostoksen lisäksi pitkään himoitsemani nahkatakki, aidosta nahasta tosin ei ole tietoakaan. En kuitenkaan vielä irroittanut tuosta lappuja, koska en ole täysin varma pidänkö takin. Se on kyllä hyvin paljon sellainen mitä olen halunnut, mutta tekonahan ohella takin käytettävyys epäilyttää. Lämmin tuo tuskin on ja aika lyhytkin, kyljistä taas vähän väljä. Aargh, hjälp! Kaipaisin nyt mielipiteitä teiltä rakkaat lukijani (ainakin Blogilistan mukaan täällä joku käy): pidänkö kuvassa olevan takin vai palautanko ja jatkan nahkaisen vastaavan etsimistä?

Kohta voisin ruveta tekemään lähtöä takaisin yksikköön, loppuun kuitenkin vielä kuva juuri ennen joululomia saamani paketin sisältöön. Uudet silmälasit! En viitsi palveluksessa käyttää viime keväänä ostamiani rakkauslasejani ja niitä edeltävillä silmälaseilla en näe kunnolla, joten ei auttanut muuta kuin hankkia uudet prillit. Puolustusvoimat kustansivat näöntarkastuksen sekä 79e lasien hinnasta, maksettavaa itselleni jäi lopulta 70e (kehykset linsseillä 99e ja kovapintaiset linssit 50e). Ei paha ottaen huomioon, että nyt näen kunnolla myös intin puuhissa. Mustavalkoisesta kuvasta ei kehysten väriä pahemmin erota, mutta lasit näkyy päässä myös tuossa nahkatakkikuvassa ja ovat siis tummanvioletit väriltään.

Uudet silmälasit
(Sininen t-paita eläinkuvioilla 4,95e / H&M Divided.)

22.12.2008
16:21

Tyylillisiä uutuuksia vol. 1

Raskaampaa joulua [2006]

Tällä lomalla en ole saanut oikein mitään aikaiseksi, olen ollut ehkä joku aikaansaamattomin ikinä. Toisaalta hyvä vain, että olen saanut rentouduttua, mutta toisaalta joulupuuhat ovat edelleen niin vaiheessa että ihan hävettää. Julkaistuani tämän kirjoituksen heitän kyllä ulkovaatteet päälle ja suuntaan kaupungille hoitamaan loput joululahjaostokset.

Kuten otsikkokin kertoo, aiheena tällä kertaa ei suinkaan ole inttikuulumiset vaan viimeaikaiset lisäykset siviilissä näkyvään tyyliini. Aloitetaanpa parista H&M-löydöstä. Tutkailin muistaakseni viime lomilla H&M:n nettiputiikin SALE-osastoa enkä lopulta malttanut olla laittamatta tilausta menemään. Paketti saapui Turkuun jo ennen kuin ehdin lomille, joten torstaina sain heti mennä hakemaan paketin – ja odottaa postissa sellaset puoli tuntia, sillä jonossa oli yli 50 ihmistä mua ennen… No, selvisin hengissä ja pääsin kotiin tutkailemaan paketin sisältöä. Kiilakorkokenkiä on näkynyt yhdessä jos toisessa blogissa, sellaisethan munkin ostoskoriin päätyi kun hinta oli pudotettu puoleen. Jostain blogista olin bongannut myös vetoketjuleggingsit, jotka totesin loistavaksi ideaksi ja suunnittelin toteuttavani sellaiset itse (tai siis äidin avustuksella). Pari päivää sitten satuin bongaamaan vetoketjulliset pökät H&M:n rekistä, hintaa oli saman verran kuin tavallisissakin leggingseissä, joten kassan kautta kotiin. Olivat muuten ainoa vetoketjullinen pari ja vieläpä mun kokoa, selvä enne eikö? :)

Uutta jalkoihin
(Kengät 14,90e / H&M; vetoketjuleggingsit 9,90e / H&M Divided.)

Kiilakorkopopojen lisäksi H&M-paketissa oli jos jonkinlaista yläosaa (mulla on selvästi joku puutostila sellaisista), alla yksi niistä eli valkoinen tennariprintillä varustettu ohuehko t-paita. Selkäpuolelta paita on sopivasti syvään uurrettu ja lisäksi niskassa on narut, jotka saa kivasti rusetille. Toinen uutuus kuvassa näkyy kynsissä, Anytimen oranssin kynsilakan nappasin mukaan halpahallin alekorista.

Uutta yläosaan
(Printtipaita 4,90e / H&M Divided; Anytimen kynsilakka, sävy Sun flower 1e / Vapaa Valinta.)

Siinäpä ne, joku päivä toivottavasti lisää. Nyt jätän datailun joksikin aikaa ja painelen sinne jouluostoksille. Ai niin, meikkiä tarvitsee ehkä hieman korjailla ensin – mä olen nykyään ihan kamala itkupilli ja vollotan pienimmästäkin. :’| Ehkä se johtuu siitä, ettei armeijassa pahemmin itketä?

9.11.2008
22:21

Kukallinen ihanuus

Regina – Oi miten suuria voimia! [2007]

Ei pari hassua vapaapäivää riitä yhtään mihinkään! Taas alkaa viikonloppu olla armottomasti ohitse, tulihan sitä juu kaikenlaista tehtyä mutta paljon jäi tekemättäkin. Ehkä seuraavilla lomilla? Ensi viikolla tosin päästään vasta lauantaina vapaalle ja sunnuntai-iltana jo on määrä palata takaisin. Sitä seuraavalla viikolla sitten onkin kolme(!) lomapäivää, kun normaalia viikonloppuvapaata edeltää HL-päivä. En malta odottaa.

H&M Trendin toppi/minimekko

Piti jo aikaisemmin esitellä viime viikonloppuna pikaisella kaupunkikierroksella mukaani tarttunut ihanuus, H&M Trendin kukallinen toppi. Viime kesänä ruotsalaisissa blogeissa monta kertaa nähty vaatekappale oli toivelistallani pitkään ja olin jo melkein unohtanut sen, kunnes sattumalta bongasin topin KOP-kolmion H&M:stä. Normaalihintaisena (29,90 €) en raaskinut sitä onnettomilla päivärahoillani ostaa, mutta nyt 50 % alennus sai mut nappaamaan omani.

Nyt on pakko lähteä valumaan kohti linja-autoasemaa ja edelleen Säkylää, palaillaan astialle jälleen jahka ehdin koneelle. Ensi viikko menee kokonaan leirillä, joten viikonloppuna mahdollisesti sitten seuraavaksi. Adjö!

Nätti talo
Random kuva viime viikonlopulta.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma