Viikko katosi taas johonkin, ja viikonloppukin tuntui niin kovin lyhyeltä. Varastohommat Turussa eivät sittenkään vielä loppuneet vaan jatkuvat ainakin huomisen verran, mahdollisesti pidempäänkin. Toisinaan ärsyttää tämä vuokratyöläisen arki, kun koskaan ei tiedä milloin töitä on tarjolla eikä siten voi oikein mitään suunnitella etukäteen. Ei tietysti pitäisi valittaa, kun niitä töitä kerran on…
Kulta nappasi jostain mukaansa flunssan ja on tuhissut nyt torstaista asti, toivottavasti paranisi pian – eikä tartuttaisi tautia mulle. Eilen lähdin illaksi kotikotiin, joskaan en siellä muutamaa tuntia pidempään ollut, sillä päädyin illaksi Uuteenkaupunkiin inttikaverin seuraksi. Iltaan kuului hieman kuohujuomaa, karaoken kuuntelemista ja tanssimista, ihan hauskaa oli.
Tällä viikolla saapui vihdoin joulunpyhinä tekemäni tilaus Feel Uniquesta, olin jälleen erittäin tyytyväinen. Hajuvesikokoelma alkaa näyttää jo lupaavalta, nyt ehkä voin unohtaa uusien tuoksujen hamstraamisen hetkeksi. Myös Tigejä mulla alkaa olla ihan mukavasti, nekin voisin hyvin jättää toistaiseksi rauhaan. Pitää vain pysyä tiukkana, sillä Feel Uniquessa on parhaillaan ale menossa ja mm. haikailemaani Tigin Love, Peace & Planet -sarjaa saisi nyt hieman normaalia edullisemmin. Tietysti.
Ostos numero yksi, Burberryn The Beat -tuoksu (Eau de Toilette).
Kun ei tuonut joulupukki hajuvettä, piti toivelistan toive toteuttaa sitten itse. 30 ml pikkupullo on joku maailman suloisin! Ja tuoksu on juuri niin ihana kuin muistin. Hintaa tuoksulla oli £22 miinus se 10 %, euroissa noin 22,5 siis. Ei paha hinta, Stockalla vastaava pullo kun maksaa muistaakseni jotain 40 € paikkeilla.
Ostos numero kaksi, Tigin Rockaholic Rock Your Dreams -paketti.
Paketti sisälsi Livin’ The Dream -shampoon ja -hoitoaineen (kumpikin 250 ml) sekä lisäksi Rock Out Shine Blaster -kiiltoseerumin. Seerumihan mulla oli jo ennestään, mutta tämä meneekin siskolle, joka kaipaili pörröistä tukkaa siloittavaa tuotetta. Maksoimme paketista kymmenen prosentin alennuksen kera £18.44 (about 20 €), samaan hintaan se nyt näyttää olevan Feel Uniquen alennusosastolla.
Olen kyllä ollut todella tyytyväinen Feel Uniqueen, ainakin näin kolmen tilauksen perusteella. Edullinen hintataso kotimaan hintoihin verrattuna, ei toimituskuluja, suht nopea toimitus, tuotteet aina hyvin pakattu. Yli 45 euron ostokset ilmeisesti saattavat joutua tulliin, mutta ainahan voi tilata useammassa erässä, kun kerran mitään postikuluja ei ole. Suosittelen, mikäli kaipaa esim. Tigin tuotteita kylpyhuoneeseensa.