AvainsanaGeokätköily

Viime vuoden alkupuolella kirjoitin muistiin suunnitelmia ja odotuksia vuodelle 2014. En tosin (taaskaan) muistanut tarkastella muistiinpanojani matkan varrella, mutta sen voinee laittaa pallovatsaisuuden aiheuttaman hajamielisyyden piikkiin. Joka tapauksessa taidan nyt vuoden jo vaihduttua tsekata tuon listan läpi ja tarkastella, miten suunnitelmat pitivät. Ja koska aina on hyvä myös pohtia tulevaa, listaan muutaman tavoitteen tälle alkaneelle vuodellekin.

Postauksen kuvat ovat täysin asiaan liittymättömiä, mutta eikös kissakuville ole aina tilausta? :)

Barbi ja Barbin oma pömpeli (aka norsunluutorni).

Miltä näyttivät vuoden 2014 ajatukset ja toteutuivatko ne?

• Opettelen syömään säännöllisesti (ja kunnolla). Teen enemmän kotona ruokaa enkä mussuta herkkuja päivittäin.
  Meillä on viime vuoden aikana muuttuneet ruokailutottumukset aika paljonkin, lähinnä vehnän ja maitotuotteiden vähentämisen seurauksena. Olen alkanut selvittää ja kyseenalaistaa asioita enemmän; tajunnut sen miten paljon meitä oikeasti yritetään vedättää. Lisäksi nämä vajaa kolme kuukautta ilman keittiötä ovat saaneet odottamaan oikean ruuan tekemistä ihan kympillä!
• Nautin suht valmiista kodista ja naputtelen jonkun sortin raporttia meidän remontista blogiin.
  Kunnon remonttijutut puuttuvat blogista edelleen, vaikka noin puolet vuodesta elimme suurin piirtein normaalissa kodissa. Tuumasin justiinsa miehelle, että ristiäisiin mennessä pitää saada remppa vihdoin valmiiksi! Sitten tulee raporttia blogiinkin, lupaan. Jotain juttua tähän nykyiseen kotiin liittyen löytyy 3h + k -tagin alta.
• Käyn mahdollisimman usein Tampereella moikkaamassa kummityttöä.
  Taidettiin me aika monta kertaa Pirkanmaalla visiteerata, ainakin kuva-arkistosta löytyy materiaalia kuukauden-kahden välein. Loppuvuosi oli hiljaisempaa lähinnä kissan takia, nyt taas voisikin mennä kun Barbi varmasti pääsisi hoitoon siskon luokse (ja kunhan bebe saadaan mahan ulkopuolelle).
• Ikuistan enemmän päivän asujani muistoksi.
  Edellisvuoden asumäärästä mentiin edelleen alaspäin, sillä viime vuonna asukuvia kertyi ainoastaan 42. Asiaan toki vaikutti oleellisesti se, että olin suurimman osan vuodesta raskaana eikä vaatekaapin sisällöstä tuntunut saavan taiottua aina mitään kovin julkaisukelpoista. Tai jos sai, mulla ei ollut ketään ottamassa kuvaa.
• Ryhdistäydyn bloggaamisen suhteen ja pyrin kirjoittamaan hieman lyhyemmällä viiveellä.
  Metsään meni ja huolella, en ole ehkä koskaan aiemmin ollut yhtä “huono” bloggaaja kuin 2014. Ja vaikka kuinka meinasin, etten bloggaa menneistä jutuista viikkoja jälkikäteen, kyllähän mä silti tein juuri niin. Kesä ja syksy oli blogissa varsin hiljaista, mutta onneksi loppuvuodesta tahti vähän reipastui.
• Teen pitkään suunnittelemani valokuvausportfolion nettiin.
  Toteutumatta jäi tämäkin, vähän sentään suunnittelin asiaa. Valokuvaamiseni tosin muuttui aika tavalla viime vuoden aikana, joten näillä eväillä on hyvä jatkaa eteenpäin – ja ehkä saada se portfoliokin lopulta tehtyä.
• Saan täyteen 500 löydettyä geokätköä, mahdollisesti enemmänkin.
  500 löydetyn purkin raja tuli täyteen juhannuksena eli tasan vuoden kuluttua harrastuksen aloittamisesta. Loppuvuodesta tahti luonnollisesti hidastui vatsan kasvatuksen takia, mutta vuoden viimeisenä päivänä löytöjen määrä oli kaikkiaan 693.
• Piilotan ainakin yhden oman kätkön.
  Täysin uutta kätköä en saanut tehtyä, mutta adoptoin hoidettavakseni kaksi jo olemassa olevaa. Toinen pitäisikin muuten muistaa huoltaa kuntoon ja viedä taas haettavaksi.

Näin meillä nukutaan päiväunia. ♥

Mitäs vuonna 2015 lähtisi tavoittelemaan?

• Meistä tulee äiti ja isä. Sitä ei vielä tiedä, millainen tyyppi sieltä putkahtaa ja millaiseksi vanhemmuutemme muodostuu, mutta olen varma että palaset kyllä loksahtavat kohdalleen. Tärkeimmäksi tavoitteeksi äitiydessä otan yrittää parhaani.
• No se remontti valmiiksi. Keittiön jälkeen ei ole enää mitään remontoitavaa, ellei aloita kierrosta alusta. Sitähän me ei aiota tehdä, vaan nautitaan vihdoin täysin siemauksin kättemme (tai no, miehen kätten) jäljistä.
• Liikun! Viime kuukaudet ovat menneet harjoitussupistusten takia varsin rauhallisissa merkeissä, joten synnytyksen jälkeen kaikki liikkuminen on tervetullutta. Vaunulenkkejä varmaan enimmäkseen, mutta lisäksi ainakin fustraliikkeitä kotioloissa ja mahdollisesti sitten pyörä- ja hölkkälenkkejä ns. omana aikana.
• Tarkkailen syömistäni kriittisemmin. Koitan löytää omalle kropalleni sopivan ruokavalion ja ennen kaikkea keskittyä oikeaan ruokaan hötön sijaan. Keittiön valmistumista odotellen… Myös karkit ym. turhat (koukuttavat!) sokerit olisi hyvä saada karsittua kokonaan pois ainakin normiruokavaliosta.
• Otan paljon valokuvia. Jälkikasvusta, kodista, omista asuista – arjesta ja elämästä. Tämän tavallaan jo aloitinkin 52-projektin myötä. Ja se portfolio, sellaisen kyllä teen mikäli sopiva rako löytyy arjen pyörittämisen keskellä.
• Harkitsen jokaista ostosta kahdesti. Olen järkiintynyt kuluttajana huimasti muutaman vuoden takaiseen verrattuna, mutta varsinkin nyt äitiyslomalaisena rahan kulutusta on mietittävä entistä tarkemmin.
• Nautin ajasta kotona. Vaikka välillä on taatusti hankalaa ja pinna kireällä, on suunnaton etuoikeus saada olla vauvan kanssa kotona poissa normaalista työelämän pyörästä.

Hän on Martti, ystäväpariskunnan alle vuoden ikäinen nahkakaveri eli don sfinx.

Nyt tupsahtaa viimeinen Lappi-postaus syksyn reissulta eetteriin, eihän tässä ollakaan vasta kuin runsaat pari kuukautta jälkijunassa… Viimeisenä kokonaisena Lappi-päivänä (eli perjantaina) päätimme lähteä talsimaan Ylläksen rinnettä ylöspäin, tarkoituksena hakea ainakin yksi ei kovin pitkällä oleva geokätkö. Kätkö löytyi ja ajattelimme jatkaa vielä vähän ylemmäs katsomaan avautuvaa maisemaa – kunnes tuumailimme huipulle olevan niin vähän matkaa, että eiköhän kivuta loputkin. Ihan perus. Ylös päästyämme aurinko oli jo painumassa horisonttiin, mutta jokusen kuvan sai sentään napattua. Kyllä oli maisemat kohdallaan, jälleen kerran! Alaspäin matka meni suht pimeässä, helposti kuitenkin sekin kun osasimme valita hieman paremman reitin.

Ylläksen huipulle kiipeäminen sujui yllättävän helposti mahan kanssa, raskausviikkoja tuolloin oli 26+0 jos nyt oikein laskin. Liikunta oli alkanut toisinaan tuntua vähän epämukavalta, vatsaan “pisti” mikäli vauhti oli vähänkin liian kova. Tuon lomaviikon jälkeen en tainnut montaa kertaa enää pyöräillä työmatkaa, kun se tuntui mahassa lähinnä inhottavalta, ja tovi myöhemmin kuvioihin tuli mukaan harjoitussupistukset. Kirppikseltä ostamani tukivyö helpotti jonkun verran ja oli erityisesti kävelylenkeillä ihan must. Ehkä parhaiten käytetty euro raskausaikana! Fillaroinnin jäätyä liikunnan määrä väheni selkeästi enkä salillekaan meinannut ehtiä, ei siis mikään ihme että myös painoa rupesi kertymään ja varsinkin hanuriosasto sekä reidet ovat napanneet oman osansa varsin huolella… No, onpahan sulatettavaa vaunulenkeillä sitten kun bebe on ulostautunut.

Menomatkan pohjoiseen kolkuttelimme junalla, mutta paluumatka etelään meni ihan neljällä renkaalla. Ylläs jäi taakse heti aamusta ja matkalla pysähdyimme napsimaan geokartalle kuntia, joita edelliskesän reissulla oli jäänyt välistä. Yhdentoista maissa pidimme tauon Aavasaksalla, josta tuo yllä oleva kuva on. Kovasti netissä kehuttiin Aavasaksalta avautuvia maisemia, mutta me jouduimme tällä kertaa tyytymään varsin lyhytkantoiseen näkymään – tosin onhan sumuinen maisemakin varsin kaunis. Koko matkaa kotiin emme sentään lauantaipäivän aikana taittaneet, vaan olimme varanneet yösijan matkan varrelta. Vajaan 700 kilometrin jälkeen teki kyllä ihan gutaa päästä lepäämään ja viimeisenä lomapäivänä oli mukavaa, kun lopputaival ei kestänyt muutamaa tuntia pidempään.

Loppuun bonuskuva kotimatkalta, kun pysähdyimme pikaisesti poimimaan yhden kätkön. Auto oli hädin tuskin saatu parkkiin, kun vierestä köpötteli kaksi minipossua ohi! Tämä tapahtui siis aivan Oulaisten keskustassa ja ihmettelimme siinä hetken, mitä oikein pitäisi tehdä. Sattumalta siihen tuli toinenkin auto, jonka matkustajat tiesivät possut ja lähtivät ohjaamaan niitä takaisin kotiinsa. Kieltämättä tuosta Oulaisten purkista tuli yksi ikimuistoisimmista löydöistä. :)

Tsek myös matkakuvat Instagramissa hashtagilla #ruskaretki2014.

Joululauluja shufflella koneen uumenista

Tähän on väliin ehtinyt jo postaus poikineen sitten viime matkapostauksen, mutta rykäistään nyt vielä loput jutut liittyen syksyn Lapin reissuumme. Lokakuun ensimmäisenä päivänä lähdimme liikkeelle heti aamusta, sillä suuntana oli E8-tie käsivarren kautta Jäämeren rannalle Norjaan. Ylläkseltähän ei tuonne Norjan rajalle ole kuin vajaa 300 kilometriä – pohjoisen mittakaavan mukaan siis melkein naapurissa. E8 mutkittelee pääasiassa Suomen ja Ruotsin rajaa pitkin, oli hauska pitkin matkaa seurata kyliä Tornionjoen toisella puolen Ruotsissa. Ja jos Ylläksen seudun tunturimaisemat ovat henkeäsalpaavia niin mitä pohjoisemmaksi ajaa, maisemat muuttuvat vain entistä uskomattomammaksi. Herkässä olivat ihastuneet huokaukset tuona päivänä, voin sanoa!

Päivän agendaan kuului luonnollisesti myös geokätköt, kun kerran pyörimme aivan uusissa maisemissa, johon tuskin ihan heti päädymme uudestaan. Pysähdykset olivat toki erinomainen hetki jaloitella, ainakin näin pallomahaisena hyvin tarpeellisia. Muonion pohjoispuolella pysähdyimme Utkujärvellä (kuva ylinnä), aamu oli kirpsakka ja maa kuurassa. Sen jälkeen olikin heti pidempi pätkä ilman taukoja (= ei kätköjä) ennen seuraavaa stoppia Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla; Muotkatakka on 565,5 metriä merenpinnan yläpuolella.

Muotkatakalta tie lähti laskemaan Kilpisjärven rantaan eikä mennyt kauaa, kun Saana häämötti horisontissa. Kilpisjärvellä jaloittelimme jälleen parin kätkön merkeissä ja tutustuimme mm. Kilpisjärven pamaukseen (1916) sekä Lapin sodan (1944-45) loppuvaiheisiin. Sitten matka jatkui kohti Norjan rajaa, joka tulikin vastaan yllättävän äkkiä ja hups vain olimme toisessa maassa – emmekä enää edes EU:ssa. Rajan ylityksen jälkeen maisemat alkoivat muuttua: lumisia vuorenhuippuja näkyi koko ajan enemmän ja ihasteltavaa riitti. Norjan puolella pohjoisessa ruska näkyi olevan vielä voimissaan, kun esimerkiksi Ylläksen tasalla se oli enemmänkin jo ohi.

Iltapäivästä saavuimme vihdoin retken kääntöpaikkaan, pieneen alle 500 asukkaan kylään nimeltä Skibotn (suomeksi Yykeänperä). Sijainti laaksossa vuonon rannalla takaa sen että maisemat ovat kerrassaan huikeat, vesi on aivan kirkkaan turkoosia ja vuoria on vähän joka suunnassa mihin katsoo. Ihan käsittämätöntä! Skibotnissa keli tuntui selvästi leudommalta kuin Suomen Lapissa, melkein jopa pärjäsi ilman pipoa sen sijaan että olisi tarvinnut painaa sitä syvemmin päähänsä.

Sen kummempaa emme Skibotnissa tehneet, vaan käänsimme nokan takaisin kohti kotimaata. Ennen rajanylitystä pysähdyimme Rovijoen vesiputouksella (Rovvejohka), josta emme välttämättä olisi olleet tietoisia ilman kätköilyharrastusta. 28 metriä korkea putous oli todellakin kokemisen arvoinen, vaikka vesi alajuoksulla olikin suhteellisen matalalla. Ja löytyihän myös se kätköpurkki hetken etsintöjen jälkeen.

Paluumatka meni jokseenkin sutjakkaammin, sillä kello alkoi olla paljon ja päivä painua mailleen. Kaaresuvannossa poikkesimme vielä nappaamassa päivän geokartalle kolmannenkin valtion, heitimme nimittäin pikaisen lenkin Ruotsin puolella olevassa Karesuandossa. Rajalla oleva kätkö oli siitä hauska, että mä pidin purkkia kädessä Ruotsissa ja S kirjoitti nimimerkkimme Suomessa – oltiin siis todellakin aivan rajalla. Karesuandossa sain myös ikuistettua mahtavan auringonlaskun, josta tyrkkäsin pari otosta Instagramiinkin.

Reissukuvia myös Instagramissa hashtagilla #ruskaretki2014.

Syyslomamatkalla ja Lapilla jatketaan. Ensimmäisenä ns. virallisena lomapäivänä eli maanantaina hurautimme autolla hieman ennen puoltapäivää Muonion puolelle ja lähdimme tutustumaan Äkässaivoon. Paikkaan meidät johdatti mikäpä muukaan kuin geokätköily, Äkässaivon luontopolun Saivonkierroksen varrella oli nimittäin mukava neljän pisteen multi GC4QD2J Äkässaivon luontopolku. Ei mikään helpoimmasta päästä oleva multi, välipisteitä joutui etsimään välillä hyvän tovin. Onneksi keli oli mitä mainioin eikä maisemissakaan valittamista. Ainut mitä miehet harmittelivat oli se, ettei meillä ollut makkaraa mukana… Matkan varrella olevaan kotaan piti kuitenkin laittaa tuli ja nautiskella hetki liekkien lämmössä, sinne tuli sopivasti toinenkin seurue ennen lähtöämme.

Saivonkierroksen pituus on kolmisen kilometriä, joka oli varsin sopiva meidän poppoolle. Pallomaha jaksoi helposti taapertaa mukana eikä 2-veekään kyllästynyt kantorepussa matkaamiseen, kun pääsi välillä kipittämään leveitä polkuja omin jaloin. Äkässaivo ei ollut aivan yhtä vaikuttava kuin Pakasaivo viime vuonna, mutta tutustumisen arvoinen paikka joka tapauksessa.

Lapin matkakuvia lisää Instagramissa hashtagilla #ruskaretki2014.

Pidimme miehen kanssa tämän vuoden talvilomat alta pois jo tuossa syys-lokakuun vaihteessa, kun suuntasimme tutulla reissuporukalla kohti pohjoista. Päädyimme tällä kertaa helpottamaan menomatkaa sen verran, että hyppäsimme koko konkkaronkka auto mukaan lukien junaan ja kolistelimme valtion rautateitä pitkin Napapiirille asti.

Perjantai-illalla sateisessa Turussa…

…ja aamulla perillä Rovaniemellä! Yö meni jokseenkin katkonaisesti kolinan, heilumisen ja 2-veen huudon säestämänä; oli hullua vielä sitten illallakin tuntea huojumista kuin olisi edelleen junan kyydissä. Koska majapaikkaan pääsi vasta alkuillasta, lauantaipäivän vietimme Rovaniemen keskustassa mm. lounaan ja muutaman geokätkön merkeissä. Ennen matkan jatkumista poikkesimme Joulupukin Pajakylässä ottamassa ensimmäiset fiilistelyt tulevaan jouluun, itse pukkia emme tosin nähneet livenä.

Lauantai-illalla saavutimme määränpäämme Ylläksen ja saimme asettauduttua taloksi. Edellisen yön ja päivän reissaamisen jälkeen uni tuli varsin nopeasti, mutta onneksi edessä oli kokonainen viikko tuntureiden keskellä. Sunnuntaina lähdimme koko lössi tutkimaan lähiseutua päämääränä Pikkulaki, jossa oleva kätkö meiltä jäi edelliskerralla hakematta. Vaikka paras ruska-aika oli jo takana, kyllä kelpasi ihailla perillä aukeavaa maisemaa – oi Lappi. ♥

Lisää matkakuvia Instagramissa hashtagilla #ruskaretki2014.