AvainsanaHäähumua

Hääkuplasta tervehdys! Päähäni ei tällä hetkellä mahdu paljonkaan muuta kuin tulevat häät: mitä vähemmän päiviä jäljellä, sitä innokkaammin teen hommia järjestelyiden suhteen. En todellakaan ole niitä morsiamia, jotka aloittavat juhlan suunnittelun vuosia ennen, vaan vitkuttelen kunnes alkaa olla jo kiire. Ärsyttää välillä kyllä itseänikin tällainen tapani toimia, mutta minkäs teet. Mä nyt vaan satun olemaan niitä tyyppejä, joilla ei tulisi koskaan valmista ennen sitä kuuluista viimeistä hetkeä… Nytkin on vielä sata asiaa tehtävänä, mutta luotan siihen että kaikki järjestyy ajallaan. Ja jos nyt joku koriste tai muu puuttuu, ei se ole niin vakavaa – kukaan muu ei siitä tiedä mitään. Pääasia juhlissa lienee, että ruokaa ja juomaa riittää, musiikki soi ja vierailla on kivaa!

Häiden järkkäämisen ohella olen ehtinyt mm. haaveilla kuvissa esiintyvästä Samujin neuleesta, joka kolahti heti ensi näkemältä tullessaan vastaan internetin aalloilla. Kamu on mitä täydellisin neule syksyyn: leikkaus näyttää kivalta, harmaa väri on todella kaunis ja materiaaliltaan pusero on 55% villaa, 25% silkkiä, 10% kashmiria, 10% alpakkaa. Aikamoisen loistava kokonaisuus siis. Parin sadan euron hintalapunkin voisi jopa kestää, jos vain neuletta pääsisi sovittamaan jossain. Tuolla hinnalla kun ei osteta mitään ihan kivaa, vaan kaiken on natsattava just eikä melkein.

Ehkäpä tyydyn siis jatkamaan haaveilua. Tuumasin muutenkin tänään, että mulla on (edelleen) aivan liikaa vaatteita. En käytä varmaan puoliakaan, kun koen osan niistä jotenkin “hankalaksi” yhdistellä tai käyttää. Olenkin viimeisen puolen vuoden aikana ostanut lähinnä mustia, harmaita tai mustavalkoisia vaatteita – niitä kun on niin helppo yhdistellä keskenään. Toisaalta vanhan väri-iloitteluminäni huomioon ottaen, mietin toisinaan onko yksinkertaisuus todella tyyliäni vai kuvittelenko vain sen olevan.

Näihin pohdintoihin liittyen on muuten ehdottomasti vinkattava aMinimalist-blogista, joka teki paluun blogimaailmaan jokin aika sitten. Emmikoo kyseenalaistaa nykyisen pikamuodin kuluttamisen loistavasti, ei syyllistäen vaan ennemminkin herättäen kysymyksiä. Kirjoitukset houkuttelevat huomaamatta lukijan tarkastelemaan omaa kulutuskäyttäytymistään ja miettimään vaatekaappinsa nykytilaa kuin myös tulevaisuutta. Toimiva garderobi on taatusti kenen tahansa unelma, miksemme siis kuuntele itseämme paremmin ja tee siitä toimivaa?

(Kuvat: Samuji)

Lupasin palata aiheeseen häämekko, joten kaikki mekkointoilijat huomio: tää ois nyt teille! Vaikka siviilisäädyn vaihtamisen virallinen osuus oli vain ohikiitävä hetki ja tärkeämpää on ehdottomasti varsinainen hääjuhla ensi syksynä, halusin kuitenkin pukeutua maistraattiin asianmukaisesti. Mikään yhden kerran juhlakolttu ei ollut vaihtoehto, joten päätin hommata kivan mekon, jolle löytyy taatusti käyttöä myös jatkossa. Omalle päärynäkropalleni imartelevin mekkomalli korostaa pientä yläosaa ja piilottaa leveän alaosan, siispä aloin vilkuilla kunnon kellomekkojen suuntaan. Kuin tilauksesta Nelliina vinkkasi blogissaan Olivia Rougen alekoodista, selvä vinkki että mun oli aika toimia. :)

Pähkäilin tovin eri mallien ja kuosien välillä, kunnes päädyin punaiseen sydänkuosiseen kellomekkoon hihoilla – mikä muu nyt voisi olla osuvampi yhdistelmä kun menee joulun alla naimisiin?! Muutaman viikon päästä mekkopaketti kolahti postiluukusta ja oi että, miten syvään huokaisin ihastuksesta. Niin kaunis, upea ja täy-del-li-nen. ♥ Koko ei tosin natsannut ekalla kerralla, mutta sain kerrassaan erinomaista palvelua ja uusi oikean kokoinen mekko ehti perille hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Iso kiitos siis Olivia Rougen suuntaan!

Hääpäivänä laitoin mekon alle Hell Bunnyn valkoisen tyllihameen, joka toi muhkeutta niin paljon että hyvä kun mahduin autoon istumaan. Mutta oikein kauniisti hulmui helma alustyllin kanssa! Jouluviikolla koekäytin mekon sitten arkisemmissa olosuhteissa, toisin sanoen vietin siinä suunnilleen koko joulun. Viimeisessä kuvassa mekko on osana tapaninpäivän sukulounaalla päällä ollutta asua, ilman tyllihametta ja irtohihojen (Pieces), paksujen bambusukkisten (Norlyn) sekä prätkäbuutsien (Vagabond) kanssa. Loistavasti toimii näinkin, seuraavaksi koitan saada mekon asustettua toimistolle sopivaksi.

Rakastan sydänmekkoani ihan kympillä ja epäilen suuresti, ettei se jää ainoaksi hankinnaksi Olivia Rougen putiikista… Jose ♥ kellomekot

(Ekan kuvaparin ikuisti Mia; tapaninpäivänä kameran takana oli puoliskoni.)

Nonstop – POP-direktiivi [2000]

Uudenvuodenaattona puolisko lähti heti aamutuimaan töihin, mulla oli onneksi vapaapäivä. Sain joskus kymmenen pintaan itseni vihdoin ylös sängystä, kammattua naamani ja yhdentoista jäljissä olin jo kävellyt (lue: liukastellut) poliisilaitokselle hakemaan uutta ajokorttia. Voi elämä miten paljon onkaan järjestelemistä, kun vaihtaa sukunimensä! Siviilisäädyn vaihtaminen maistraatissa on edullista (arkiaikana maksutonta), mutta nimen vaihtamiseen saa kyllä kulumaan euroja… Ajokorttiepisodille esimerkiksi tuli hintaa 44e + 14e, kun piti vielä uudet passikuvatkin käydä hakemassa. Passia (54e) en taida edes vaihtaa ihan vielä, kunhan sitten matkustaessa muistaa varata vanhalla nimellä.

Vietettyäni lähemmäs tunnin poliisilaitoksella (ihmisiä ei ollut paljonkaan mutta silti sai istuksia kolme varttia odottamassa) suuntasin vihdoin kaupungille ja treffasin Felinen Hansassa. Pyörittiin jonkun aikaa tonkimassa alennusmyyntejä, kunnes alkoi vähän hiukoa. Menimme Coffee Houseen tarkoituksena nauttia hyväksi todetun patonkibuffetin tarjonnasta – vaan ei löytynyt koko patonkitiskiä enää. Sitten tuumimme josko menisimme viereiseen Rossoon pannupitsalle, mutta onneksi vilkaistiin ruokalistaa ensin – eipä näköjään tarjoilla Rossossa pannupitsaa enää.

Siinä vaiheessa paloi käpy ja sanoimme kiitos hei S-ryhmän ruokapaikoille, taidan jatkossa skipata ne (paitsi Sevillan, siitä tykkään) kokonaan. Ulkona huomasimme kadun toisella puolen Hiili-kyltin ja ovella olevaa ruokalistaa tutkittuamme päätimme mennä kokeilemaan. Päädyimme kuitenkin kumpikin lounasburgeriin, joka oli perusburger ranskalaisilla, hinta alle kympin ja sisälsi veden, alkusalaatin sekä kahvin. Burgeri oli älyttömän hyvää, ranskalaiset juuri sopivan rapsakoita ja dippiä oli tarpeeksi – erinomainen hinta/laatu-suhde siis! Hiileen on ehdottomasti mentävä uudestaan, kuolasin jo linkkiä kaivaessani a la carte -listan vegeburgeria eikä lohipurilainenkaan kuulosta hullummalta. Mmmmmmmmm.

Mahat pinkeinä (perinteinen haukataan vähän jotain pientä -tilanne siis) pyörimme meille ja lähdimme siitä kaupan kautta maalle vuotta vaihtamaan. Kissat Minni ja Pate sulautuivat joukkoon milloin torkkuen jossain, milloin hamuten herkkupaloja pöydältä tai jonkun lautaselta. Pikkupaukkuja Pate katseli mielenkiinnolla ikkunasta, mutta luikki kunnon paukkeen alkaessa toiselle puolen taloa.

Ilta meni tuttuun tapaan mukavasti: seura oli erinomaista, saunassa kiuas hönki kunnon löylyt, naposteltavaa ja herkkuja riitti. Puoliltaöin raketit värittivät taivaan (ja yksi pihankin kun se räjähti maassa), sen jälkeen kilistettiin alkaneelle vuodelle ja syötiin vähän lisää. Yllättävän kauan jaksettiin valvoa, viimeiset kaatuivat nukkumaan vasta lähempänä aamuneljää. Sainpa vielä juuri ennen nukkumaanmenoa hirvittävän hepulikohtauksen ja ulvoin naurusta niin että vatsalihaksiin sattui… Se on tuo avioäijelini, jonka jutut ovat toisinaan niin käsittämättömän huonoja että ne saavat mut kierimään naurusta. ♥

Irina – Älä riko kaavaa [2005]

Laiska bloggaaja tässä hei. Joulukuu on mennyt ihan hujauksessa ohi, hyvin pitkälti töiden parissa. Sen ajan mitä en ole viettänyt toimistolla olen koittanut pysytellä kaukana tietokoneista ja hyvin näyttää onnistuneen. En tosin osaa kuvailla mitä oikeastaan olen tehnyt, nukkunut varmaan. Tai siltä ainakin tuntuu.

Tämä kuukausi on sisältänyt paitsi hulluna töitä ja kasvanutta unentarvetta, myös mm. joululahjojen metsästämistä, väliseinän rakentamista sekä välilevyn pullistumaa. Arvata saattaa, että remppahommat ovat vähän jäissä nyt. Tällä viikolla katsotaan josko mä osaisin puoliskon opastuksella kiinnittää kipsilevyt seinään, jotta tammikuussa ehkä jopa päästäisiin muuttamaan tavarat takaisin makuu- ja työhuoneisiin.

Vuoden tärkein neljäminuuttinen koettiin maailmanlopun perjantaina 21.12.12, kun sanoimme äijelin kanssa toisillemme tahdon. Emme osanneet kuvitella itseämme monikymmenpäisen yleisön eteen nököttämään, joten pakollinen osuus hoidettiin simppelisti maistraatissa kaveripariskunnan todistaessa. Vielä(kään) ei tunnu mitenkään erikoiselta, ehkä sen tajuaa vasta pyhien jälkeen koittavassa nimenvaihtorumbassa. Vaan onhan se hienoa saada sellainen nimiyhdistelmä, jota ei ole kellään muulla! Aikaisemmin mulla oli kaimoja tässä maassa kymmenkunta, osa jopa ihan tässä Turun seudulla.

Tällainen joulu meillä, saa nähdä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Aatto vietetään mun kotikotona maalla, pyhinä sitten on tiedossa sukulaisvierailuja siellä sun täällä. Ihanaa, rentouttavaa ja glögintuoksuista joulua kaikille!

(Kuvaajana toimimisesta iso kiitos Mialle!)

Runsas viikko takaperin aloitin viikonloppuni matkaamalla siskon ja tämän poikaystävän mukana Jyväskylään. Perjantai-illalla treffasin vanhan ystävän opiskeluvuosilta ja oi että, miten mahtavaa oli nähdä pitkästä aikaa! Ei olla muutamaan vuoteen osuttu yhtä aikaa samaan kaupunkiin, mutta tällä kertaa onneksi tapaaminen saatiin järkättyä. Vaikka vanheneminen yleisesti ottaen on ärsyttävää, jotenkin oli ihanaa huomata miten olimme kumpikin aikuistuneet mutta silti edelleen samoja ihmisiä kuin vuosia sitten.

Pääagenda pikaiselle Keski-Suomen visiitilleni ajoittui lauantaille, jolloin lähdimme iltapäivästä ajelemaan Savon suuntaan. Heinäkuussa kävin Tampereella kuvaamassa polttarit, nyt oli vuorossa varsinainen hääjuhla. Alun perin mun ei ollut tarkoitus kuvata muuta kuin polttarit, mutta kuullessani juhlista puuttuvan varsinaisen kuvaajan tarjouduin ilmestymään paikalle kuvausvehkeet mukanani. Kuvausintoni on viime aikoina ollut varsin kasvavaa sorttia, joten tällaisen tapahtuman ikuistaminen oli kerrassaan loistavaa harjoitusta.

Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen

Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en

Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

En vaihtais sekuntiakaan

En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja

En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja

Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt

Samuli Putro: Olet puolisoni nyt

Juuri ennen hääparin saapumista paikalle taivas repesi ikkunan takana.

Raahasin varmuudeksi paikalle kaiken mitä ajattelin ehkä tarvitsevani. Hyvä niin, sillä käytin kaikkia kolmea objektiivia. Yllätyksekseni rungossa oli kiinni suurimman osan ajasta aiemmin niin vieraalta tuntunut 70-300 mm f/4-5.6D ED, jolla kuvaaminen onnistui hieman kauempaakin. Valovoimaa kun olisi vielä hippasen enemmän..!

Herkkupöytä, kerrassaan loistava idea!

Parin tunnin kohdalla meinasi vähän ruveta ahdistamaan, kun kamera heitti jatkuvasti erroria eikä suostunut ottamaan kuvaa. Se on välillä tehnyt sitä ja Rajalasta neuvoja kysellessäni kehottivat päivittämään firmwaren. Sen olin tehnytkin ja kamera tuntui pelaavaan jälleen normaalisti, kunnes tilttasi häissä. Koitin sitten vaan putsata kontaktipintoja niin hyvin kuin kameralaukusta löytyneillä liinoilla pystyin ja kaikeksi onneksi se siitä lähti taas toimimaan eikä nikotellut sen koommin. Tällainen tilttaaminen tapahtuu useimmiten D90:n mukana tulleella 18-105 mm f/3.5-5.6 VR -linssillä, tiedä sitten johtuuko se muovisesta bajonetista vaiko mistä. Täytynee laittaa harkintaan jokin vähän vastaava – ja luonnollisesti laadukkaampi – objektiivi.

Kuvia räpsin illan aikana 1100 ja rapiat. Tuumailin että parempi olla ruutuja liikaa kuin liian vähän ja oikeassa olin, sillä lopulta roskistuomiolta säästyi vain vajaat 300 otosta. Alkuajan kuvasin tosiaan em. zoomilla, illan pimetessä 35 mm f/1.8 oli valovoimansa puolesta paras vaihtoehto. Kokeilin jotain uutta: kuvasin koko ajan valotus manuaalilla ja käänsin ISOn kaakkoon kohinasta viis. Muutama tilanne meni ohi tai kuva epäonnistui väärästä valotuksesta johtuen, mutta pääasiassa kaikki sujui hyvin. Kun valoa on edes jonkun verran, Nikon D90:n kohina on omaan silmääni vielä ISO 2500:lla siedettävää. Siitä hämärämmässä tummat osat suhraantuvat aika tavalla.

Tämän postauksen kuvien käsittelystä olen kiitoksen velkaa Heijastuspinnan Marialle, joka vinkkasi softasta nimeltä CameraBag 2. Latasin 30 päivän kokeiluversion hieman epäilevänä, mutta hetken testaamisen jälkeen olin melkoisen myyty. Kuvaa voi säätää sadoilla eri tavoilla: valita listasta valmiita tyylejä ja säätää niitä haluamansa suuntaan, lisätä kuvaan yksittäisiä filttereitä (tyyliin valotus, kontrasti, saturaatio, vinjetointi jne.) ja kehyksiäkin valikoimasta löytyy. Muokkaukset näkyvät kuvan alla laatikkorivinä, josta voi milloin tahansa poistaa jonkun tehdyn säädön.

Näissä kuvissa käytin Helga-nimistä oletustyyliä enkä tehnyt mitään muita säätöjä sen kummemmin. Helppoa kuin heinänteko siis! Olen aika surkea muokkaamaan kuvia Photoshopilla tai vastaavalla, joten tällainen sovellus on enemmän kuin tervetullut omalle työpöydälleni. Vähän kyllä tuntuu nyt huijatulta, kun on pienen ikuisuuden ihastellut kauniita sävyjä muiden kuvissa ja loppupeleissä se onkin näin iisiä… CameraBag 2:ssa on hintakin kohdallaan: AppStoressa näytti olevan 11,99e.

Loppuillasta vielä vähän iltapalaa. Näissä bileissä ei ainakaan tarvinnut nähdä nälkää! :)

Tällaisia tuntemuksia tällä kertaa. Antakaahan tulla mielipiteitä kuvista ja/tai käsittelystä tai muusta aiheeseen liittyvästä! Kommenttipuolella on viime aikoina ollut aika hiljaista, joten ei muuta kuin näppikset laulamaan – mä kaipaisin tähän ihan oikeasti jonkun sortin henkevää keskustelua.

Samuli Putro – Tavalliset hautajaiset [2012]