AvainsanaHöh ja pöh

Tänä viikonloppuna oli vuorossa viimeiset kaksi päivää kevään verhoilukurssia. Olin viime kerralla jäänyt tuolieni kanssa siihen vaiheeseen, että kummassakin oli pohja valmiina ja liinattuna sekä toiseen olin ehtinyt laittaa istuinosan kankaan enimmiltä osin kiinni. Jatkoin työskentelyä valmiimman tuolin kanssa, tavoitteena saada se valmiiksi ja sitten katsoa ehdinkö muuta.

Eilen tosin huomattiin, että toinen tuoli oli saanut terveisiä jommalta kummalta (tai jopa molemmilta) kissoilta: oli hemmetti pissajäljet valkoisessa liinakankaassa! Eikä oltu ilmeisestikään loroteltu ainoastaan kerran vaan kahdesti tai enemmän! Olin niin valmis tekemään Miskasta tupsuhäntäisen sudenpentulakin… Vaikka oma mokahan se tietysti oli kun olin suojannut tuolin ainoastaan raapimiselta, ei meinaan käynyt mielessäkään että katit päättäisivätkin merkata reviirinsä siihen. Keväthuuma selvästikin täyttänyt naukujien korvienvälit.

Vielä en oikein tiedä mitä tuon pissatuolin kanssa teen. Hajua siitä ei ainakaan näin ihmisnenään lähde nimeksikään, mutta mahdollisesti tulevaisuudessa hankittava kissakaveri saattaisi kyllä haistaa lajitoverinsa merkit ja ties minkälaisen käsittelyn tuoli sitten saisi. Päivän hommahan se ainakin olisi, jos laittaisi vanut ja lakanakankaan uusiksi. Tekstiilinraikastajaa testattiin jo, voisi vielä kokeilla etikkaa (sillä kuulemma lähtee Pirkan mukaan kissanpissahajut) ennen kuin tekee päätöstä suuntaan tai toiseen.

Onneksi kyseessä ei ollut se tuoli, jossa oli jo varsinaista kangasta – sen korjaamiseen olisi mennyt ajan ja vaivan lisäksi myös rahaa. Tämä viikonloppu meni siis – paitsi kissoja ja kevättä sadatellessa – toisen tuolin työstämisessä ihan viimeisen päälle. Ja valmiiksi se tulikin! Viimeistelyn tein tänään viimeisten kurssituntien jälkeen kotikotona, vähän siistimistä piilopistoilla sekä käsinojat paikoilleen. Pakko myöntää, että mä olen ihan oikeasti ylpeä tekeleestäni ja itsestäni kun sain tuollaisen tehtyä! Käsillä näpertäminen ei ole vahvinta osaamistani, joten siitäkin syystä tämä on aikamoinen erävoitto sillä saralla. Katsokaa nyt:

Kankaan väri on aivan täydellinen! Ei yhtään liian räikeä, vaan just sopivan pirteä ja aurinkoinen – tuota katsoessa tulee hyvälle mielelle. Käsinojia ei vielä ole käsitelty mitenkään, mutta tarkoitus on hioa ne ja lakata ehkä ihan vähän nykyistä tummemmaksi. Vanhat kelpaavat toistaiseksi, sillä ensi viikonloppuna tuoli menee paikallisen työväenopiston näyttelyyn enkä sitä ennen ehdi enää käsinojille tehdä mitään. Kovasti tekisi mieli tuoda tuoli Turkuun ja sovittaa se jotenkin tänne kämppään, vaikka tämä pieni onkin. On tuo vaan niin ihana ja kaunis. ♥

Eksyin jokunen aika sitten siskon vinkkaamana Iron Fistin omaan nettikauppaan tutkailemaan sale-osaston tuotteita. Siellä olikin vaikka mitä kivaa, joskin syksyllä himoitsemaani järjettömän siistiä luurankohupparia ei valikoimasta enää löytynyt. Sitten silmäni havaitsivat jotain kaunista ja upeaa, nimittäin erään laukun.

Seilorihenkinen veska taitaa ns. viralliselta nimeltään olla Sinking Ships Casual Handbag ja on kerrassaan valloittava. Sinistä, punaista, raitaa, ankkuria, rusettia… Ei kai tuollaista yhdistelmää voi muuta kuin rakastaa? Ja entäs hei laukun sisäosa, ankkureita sikin sokin! Ihan parasta.

Olin jo päättänyt tilata laukun tuolta Iron Fistin kaupasta, vaikka $30 toimituskulut tuntuivatkin hurjilta – itse tuote oli itse asiassa joitakin dollareita kuluja edullisempi. Jostain syystä kuitenkin onnistuin unohtamaan asian aina koneen ääressä ollessani, tällainen vähän lahopää kun olen aina toisinaan. Ei liene vaikea arvata mitä tapahtui kun eilen vihdoin muistin asian oikealla hetkellä? No eihän niitä enää tietenkään ole kyseisessä kaupassa myynnissä, ja tuntuvat olevan loppu kaikkialta muualtakin. Täältä saisi vielä ihan siedettävään hintaan eikä pitäisi tulliinkaan joutua, kun on peräisin Englannista. Hmmmmm.

(Kuvat: huppari, laukku.)

Vaihtelu virkistää, joten tyrkätäänpä pari asukuvaa tähän väliin. Ihan vaikka vain siksi, jotta tämä blogi on edes vähän enemmän muotiblogi joksi tätä hämmentävän usein kutsutaan. (Oikeasti tämähän on siis elämäni päiväkirja ja ajatusteni kaatopaikka, jossa voin surutta hehkuttaa tai mollata – ihan miltä milloinkin tuntuu.)

Perjantaina viikko sitten oli vuorossa Pukeudu pinkkiin -päivä. Mua muuten hämää se, että kyse on tosiaan pukeutumisesta pinkkiin ja silti esim. Roosa nauha on ihan selkeästi vaaleanpunainen – mun mielestä ne ovat kaksi täysin eri väriä! Pinkki on sellainen räikeä ja se haaleampi versio siitä on vaaleanpunainen. Hyvä esimerkki on tämä kuva: siskon asussa on tehostevärinä pinkki, mutta seeprahuivin reunat ovat vaaleanpunaiset. Englanninkielessä em. väreillä ei taida olla omia nimityksiä, vaan kaikki sävyt ovat vain pink.

Asiaan. Joskus yläasteaikoina tykkäsin kovastikin vaaleanpunaisesta, mutta se vaihe meni sittemmin (onneksi!) ohi. Jyväskylä-vuosina käytin usein kirkkaanpinkkiä mustan kanssa yhdessä, ja olipahan kuontalonikin pinkki suunnilleen joka syksy. Nykyisestä vaatekaapistani löytyy pinkkiä enää vain pieninä hippuina (mm. toppi ja sukkikset) ja vaaleanpunaista ei taida olla yhtä painijaselkäistä toppia enempää.

Onneksi muistin Sonia Rykiel pour H&M -neuleshortsit, jotka nappasin keväällä nettikaupan aleosastolta ihastuttuani liikkeestä ostamiini mustiin. Nyt tosin havahduin, etteivät nuo toimi pinkkinä yhtään niin hyvin… Ehkä mun perseosasto on levinnyt kesän aikana vähän liikaa.

Raitapaita on myös Rykiel pour H&M:ää, sen pehmeää villaa rakastan edelleen suuresti. Tuttu hattu Monkista, pinkit papukaijakorvikset second handia swap-a-ramasta, kaulakoru Kaipaus. Ruskea tekonahkaveska tämän syksyn H&M-tilauksesta, monta vuotta vanhat sukkikset taitavat olla H&M:ltä nekin. Nilkkurit ovat iki-ihanat Vagabondin Ramonat.

Ja perään vielä tämän päivän asukin, kun oli kerrankin jollain tapaa hyvin mieleinen. Mustaa ja valkoista hippusella purppuraa – toimii. Musta pohja syntyi trikoopaidasta (H&M Divided) sekä wetlook-leggingseistä (Only), siihen lintutoppi (Firetrap) ja selkää lämmittämään tekoturkisliivi (Lindex kids). Kaulakoruksi sopi täydellisesti pitsikoru (Seppälä), samaa purppuraa kun on topissakin. Päähän vielä Dividedin villasekoitemyssy ja jalkoihin Dr. Martensit, mustat nauhat ovat Sokokselta.

Siinä se, kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Lady GaGa – The Fame Monster [2009]

Viime torstaina suuntasin illalla Feline mukanani Skanssiin ja Selectedin liikkeeseen, jossa oli kyseisen merkin ja Olivia-lehden järjestämä muoti-ilta. Tilaisuuteen piti ilmoittautua ennakkoon, mutta mitään nimiä (enkä nähnyt keneltäkään papereitakaan kysyttävän vaikka tapahtuma oli K18) ei kyllä missään vaiheessa kyselty. Ainoa ero normaaliin oli se, että oviaukon yläosassa oli printattu A4 suljemme poikkeuksellisesti klo 19.

Tarjolla oli kuohuvaa sekä sydänkarkkeja, ja kaikkea riitti loppuun saakka. Alkuun oli hivenen tiivis tunnelma, mutta iso osa porukasta katosi paikalta puolessa tunnissa. Syyskuun Oliviassa mainitun Selected Femme/Homme -muotiasiantuntijat päivittävät tyylisi syksyyn olisin kuvitellut tarkoittavan pientä katsausta syksyn muotiin tai vastaavaa, mutta edes minkään sortin tervetuloa-toivotusta ei paikalla kuultu.

Tiedä sitten mitä tuolla em. lauseella oikeastaan tarkoitettiin.

Ilta koostui skumpan lisäksi arvontaan (mikä tyyli kolmesta miellyttää eniten) osallistumisesta sekä -20% alennuksella shoppaamisesta – ei mitään sen kummempaa siis. Kieltämättä olin pikkiriikkisen pettynyt, olen joskus Jyväskylässä ollut SpiritStoren vastaavassa tilaisuudessa ja siellä oli yhtä jos toista pientä ohjelmaa illan aikana.

Kutsussa mainostetut kauneuslahjat olivat käytännössä testerit jostain uudesta meikkivoiteesta sekä Avril Lavignen hajuvedestä. Niin ja uusimman numeron Oliviaa sai ottaa halutessaan mukaansa – niitä oli vinot pinot suunnilleen kaikkialla mihin katseensa käänsi.

Joitakin artikkeleita käytimme sovituskopin puolella, mutta noin yleisesti valikoima ei ollut mielestäni kovin innostava. Esimerkiksi Lotalla usein nähdyn ja oletettavasti kaikin puolin mahtavan kasmirneuleen olisin mieluusti ottanut sovitukseen (ja ehkä kotiinkin), mutta mitään vastaavaa en Skanssin liikkeestä löytänyt.

Lämpimän ja toimivan neuletakin mentävä aukko vaatekaapissani on siis edelleen. Varsinkin kun kolme vuotta sitten ostettu ja pariin kertaan karkuteille joutunut mutta aina kotiin löytänyt H&M:n musta perusneuletakki alkaa näyttää kauhtumisen merkkejä… On sitä kyllä käytettykin järjettömän paljon, siinä mielessä kestävyys on aika hyvin viidentoista euron neuleelta.

Saatettiin me vähän jotain ostaa, kuten hienosta paperikassista voi päätellä. Sisko löysi kaipaamansa mustat hihat (eli boleron) sekä ekstrana ylemmässä kuvassa näkyvän rannekorun ja isot korvikset, kaikki Piecesin. Oma vaatekaappini täydentyi täydellisen harmaalla perustopilla, joka on kerrankin tarpeeksi pitkä ja ilman painijaselkämystä. Miehelle toin tapahtumasta mielettömän hienon t-paidan, katsotaan josko joku päivä saisin napattua siitä kuvan – se on täydellinen! Ja mieskin onneksi tykkäsi.

Eilisilta ei sitten mennytkään ihan niin kuin olin ajatellut. Miestä väsytti niin ettei hän alkuillan torkkujen jälkeen jaksanut enää lähteä mihinkään, vaan painui mieluummin pehkuihin. Meillä tämän viikonlopun majaillut kaveri lähti joskus seiskalta Naantalissa käymään, mutta pääsi erinäisten kommellusten seurauksena takaisin Turkuun vasta joskus yöllä.

Olisin kovasti ollut lähdössä kaupunkiin, vaan ei yksin tullut lähdettyä mihinkään. Sen sijaan istuin koneella bilevaatteet päällä, tukka laitettuna ja meikit naamassa, juoden valkoviiniä mansikoilla höystettynä. Hyvää mutta yksinäistä.

Puoliltaöin luovutin ja siirryin minäkin unten maille. Mies oli tosin jossain vaiheessa herännyt nälkäisenä, syönyt ja jumahtanut koneelle. Tuli kuitenkin siinä samoihin aikoihin nukkumaan, ja vedettiinkin iloisesti melkein kellon ympäri unta palloon. Havahduin joskus aamuseitsemältä ja tajusin, ettei kaveri ole soittanut ja tullut nukkumaan. Oli kuulemma herännyt aamulla Kupittaanpuistosta tutun porukan seurasta, onneksi kesäyö oli lämmin.

Oli ehkä ihan hyvä, että jäin kotiin enkä lähtenyt illalla enää käymään missään. Jo vaatteita valitessani mieleen nousi ahdistuksenpoikanen, kun kaikki vaatteet näyttivät ihan kamalalta päällä. Olen tämän vuoden puolella lihonnut kolmisen kiloa, se todella näkyy ja tuntuu. Olo on jatkuvasti kuin porsaalla, vanhat lempivaatteet eivät mahdu päälle ja erityisesti näin helteillä shortsit jalassa pyrin välttelemään peilejä, jotten näkisi reisiäni joissa selluliitti mellastaa enemmän kuin koskaan.

Kaikesta tästä huolimatta en pysty kontrolloimaan syömisiäni, saatika sitten repimään itseäni liikkumaan. Tällä viikolla sentään sain vihdoin ostettua uudet juoksukengät, joten nyt mulla ei enää ole tekosyitä olla lähtemättä lenkille! Vanhojen kanssa ikävää oli se, kun jo muutaman kilometrin lenkki sai jalat niin perhanan kipeiksi – ei pahemmin tehnyt mieli lenkkeillä.

Tänään on aivan järjettömän kuuma, ulkona meinaa läkähtyä varjossakin. Sunnuntaifiilis on vahvempi kuin aikoihin, ehkä kun nyt on pitkästä aikaa ollut täysin vapaa viikonloppu töistä. Täytyy ehkä kehitellä jotain kivaa tekemistä, kunhan tämä postaus tästä valmistuu. Illaksi voisi lähteä kotikotiin uimaan ja toivottavasti myös saunomaan, näin kesäisin voisi saunoa vaikka joka päivä. Kultsilla alkoi kolmen viikon loma, mäkin toivon ehtiväni jossain välissä pitämään muutamia vapaapäiviä. Huomiselle ainakin on vielä hommia, saa nähdä miten loppuviikko jatkuu.

(Kuvituksena väsynyt Dharma alkuviikolta.)