AvainsanaHöh ja pöh

Viime viikolla facebook kertoi musertavan uutisen: sympaattinen Bossaliina lopettaa! Juuri kun ehdin sanoa ääneen, että täytyy kyllä jatkossa käydä siellä useammin. Eipä tarvitse siis enää, snif. :’/ Keskiviikkona kävin kahvilassa viimeistä kertaa, kun olimme muutenkin liikenteessä kaverini M:n kanssa.

Äänilevy kertoo: auki vai kiinni.

Ruokalista ikkunassa.

Pääsinpäs maistamaan tyttöjen juustokakkua! Makuna mansikka-kiivi ja voi jestas, miten suussa sulavaa se olikaan. Ikävä tulee Bossaliinan ihania herkkuja… Yleisen fiiliksen ja persoonallisen sisustuksen lisäksi, tottakai. Ihan kevyesti harmittaa, etten saanut raahattua ahteriani paljon paljon useammin Bossaliinan tuoleihin istumaan. On se aina niin helppoa olla jälkiviisas.

Kaupungista suuntasimme Skanssiin, jossa illan ohjelmassa oli Selectedin ja Olivian ostosilta. Tarjoiluna oli pikkupulloja Fresitaa sekä Geisha-karkkeja, harmi etten voinut jälkimmäisiä karkkilakoltani maistaa. Otin kyllä yhden mukaan, että voin sitten jouluna todeta tykkäänkö noista palleroversioista. Paikalla oli yllättävän vähän ihmisiä, olisi varmaan sovittamaankin päässyt jonottamatta jos olisi sattunut löytämään jotain sovitettavaa.

Olen ollut vastaavassa kantisillassa kahdesti aiemmin, ensimmäisestä tapahtumasta kirjoittelinkin enemmän viime syksynä. Silloin ilta oli mielestäni suhteellisen onnistunut, oli porukkaa ja pieniä tuotelahjoja (esim. uusin Olivian numero) ja parinkymmenen prosentin ale kaikista tuotteista. Keväällä suunnilleen sama homma.

Mutta nyt. Nyt fiilis oli erilainen, ihmisiä vain muutama kourallinen ja koko homma tuntui jotenkin lässähtäneeltä. Uusimman Olivian sijaan sai jonkun talven erikoisnumeron, höh. Illan upeat erikoistarjoukset oli nähdäkseni siinä, että kaikista takeista sai -20%. Arvonta toki oli, mutta minkäänlaisia kauneuslahjoja ei silmiini osunut. Eikä arvonnassakaan äänestetty parasta asukokonaisuutta tai mitään, kunhan lappuun kirjoitti yhteystietonsa niin se oli siinä.

Edelleen kaipaisin tuollaisiin tapahtumiin jotain pientä johdantoa, vaikkapa sitten lyhyesti kuvailua kauden trendeistä tai muuta. Tapahtuman kuvauksen muotiasiantuntijat auttavat sinua vaatekaapin päivityksessä ja antavat uusimmat stailausvinkit talven juhliin sisältö jäi – jälleen kerran – omalla kohdallani pimentoon, ilmeisesti kyse on siitä että käy itse kyselemässä myyjiltä jos kaipaa erityisesti jotain.

Eipä me sitten yhtä Fresitaa kauemmin jaksettu liikkeessä pyöriä, vaan lähdettiin käymään parissa muussa kaupassa. Seuraavaan muoti-iltaan en ehkä jaksa enää edes vaivautua paikalle. Ideasta tykkään kyllä kovasti, kiva että asiakkaita joskus vähän “hemmotellaan”. Toteutus vaan pitäisi toimia yhtä hyvin kuin ajatuskin.

Ennen kuin lähdettiin kokonaan pois käytiin vielä haukkaamassa vähän iltapalaa – tiesin ettei kotona odottaisi paljon muuta kuin valo jääkaapissa, kun mieskin oli iltavuorossa. Cafe Brahe on jo niin vanha tuttu, että tällä kertaa vuorossa oli tutustuminen Ciao! Caffe -nimiseen paikkaan. Ja taatusti menen uudestaankin, oli nimittäin parasta chai lattea mitä olen maistanut!

Kalkkuna-cheddar-ciabatta oli sekin erinomainen, sämpylän päällä oli ihanan paljon kaikkia siemeniä. Seuraavalla kerralla voisi maistella jäätelöitä tai smoothieita, valikoimaa näyttäisi olevan enemmän kuin tarpeeksi. Ei pitäisi kirjoitella tällaisia nälkäisenä, maha alkoi murista ihan hulluna! Ei siis auta muuta kuin jättää tietokone hetkeksi rauhaan ja mennä väkertämään murua rinnan alle, ettei tarvitse koko yötä kuunnella mouruamista.

Stella – Jokin on muuttumassa [2011]

Viimeisen muutaman viikon aikana olen tehnyt monta hyvää korulöytöä. Eksyin jostain – jälleen kerran – surffailemaan Fashionologyyn ja päätin final sale -osaston tutkittuani vihdoinkin tehdä tilauksen. Alesta haaviini tarttui ihanaiset sulkakorvikset sekä hopeinen pääkalloilla kuorrutettu rannekoru.

Feather Earrings, 8e (norm. 12e)

Skull Bracelet, 7e (norm. 13e)

Kumpikin edellä mainituista olivat kerrassaan hurmaavia, sulat ovatkin killuneet korvissani suunnilleen joka toinen päivä. Alejuttujen lisäksi päädyin klikkaamaan ostoskoriin jotain mitä olen himoinnut jo pidemmän aikaa, nimittäin upean Silver Claw Ring -kynsisormuksen. Avattuani paketin pettymys oli käsin kosketeltavissa – sormushan on aivan erilainen kuin nettisivujen kuvissa! Katsokaa vaikka, kuvassa alla saamani sormus ja verrokkina nurkassa Fashionologyn kuva.

Laitoin sitten tietysti sähköpostia Fashionologylle udellen, olenko mahtanut saada jonkin maanantaikappaleen vai mitähäh. Vastaus oli valitettavasti se, että sormus on nykyään tuollainen siksi että ihmiset ovat reklamoineet niin paljon Claw Ringien hajoamisesta käytössä. Uusi versio varmasti kestää paremmin, mutta onhan se nyt hemmetti ihan erinäköinen (ja rumempi) kuin vanha! Enkä voi käsittää miten nettisivuille ei ole päivitetty kuvia, ties miten moni muu on samassa tilanteessa kanssani.

Fashionology tarjosi kuitenkin palautuksen ja rahojen hyvityksen vaihtoehtona lahjakortin nettikauppaan ja voisin pitää sormuksen. Tuumailin asiaa päivän tai pari ja päädyin lahjakorttivaihtoehtoon, onhan siellä vaikka mitä muitakin houkutuksia. Kyselin lahjakortista tarkempaa tietoa kuten missä ajassa se pitää käyttää ym., mutta nyt en enää olekaan saanut mitään vastausta (ensimmäiseen viestiin vastattiin päivässä). Laitoin jo uudemman kerran viestiä, mutta kieltämättä alkaa olla vähän huijattu olo. :/ Noin muuten tilaus ynnä muut sujuivat mallikkaasti, mutta tämän jälkeen ei ihan heti tee mieli tilata uudelleen.

Sormusmielipahaa karkoittamaan ilmestyi onneksi kaksi paria korvakoruja – jostain ihan muualta. Avainkorvikset ovat siskon tekemät ja pussaavat possut löytyivät Rauman reissulta. Olisin todennäköisesti ostanut possukorvikset joka tapauksessa, mutta viimeistään päätöksen sinetöi tieto siitä, että korujen tuotto menee lyhentämättömänä löytöeläimille.

Toivotaan kuitenkin, että tämä sormusjupakkakin lopulta ratkeaa…

Regina – Katso maisemaa [2005]

Viimeksi annoin risuja, tänään vuorossa on ruusuja. Pääasiassa, ihan vähän tulee risujakin.

Työskennellessäni pääasiassa kotona en pahemmin meikkiä kaivannut, mua ei naaman maalaaminen innosta ihan vain maalaamisen ilosta. Kun vajaa pari kuukautta takaperin aloitin uudessa työpaikassa niin meikkauksestakin on taas tullut osa aamurutiinia. Peilistä katsoo aivan erinäköiset kasvot, kun on vähän jotain ihoa tasoittamassa ja ripsiä värjäämässä! Kotiin tullessa tosin pesen meikit usein saman tien pois, salille tai jumppaan kun en tykkää lähteä pakkelit päässä.

Aloitetaan pienellä meikkivoidevertailulla.

Max Factor Second Skin vs. Maybelline Pure Mineral Liquid

Second Skinin (sävy 040 Creamy Ivory) sain käsiini jo viime keväänä, mutta kuuma kesä ja kotosalla työskentely kuluttivat meikkivoidetta vajaassa vuodessa tuskin huomattavasti. Maaliskuussa otin sen vihdoin päivittäiseen käyttöön eikä ole tuotteesta pahaa sanottavaa: voide on sopivan nestemäistä, levittyy hyvin ja sulautuu mukavasti kasvojen väriin eikä häviä päivän aikana mihinkään. Levitykseen olen käyttänyt The Body Shopin meikkivoidesivellintä, joka toimii SS:n koostumuksen kanssa erinomaisesti.

Olen kuitenkin hyvin uteliasta sorttia, joten SS:n vedellessä viimeisiään päädyin ostamaan useita euroja huokeamman Maybellinen meikkivoiteen (ja hyödyntämään ota 3 maksa 2 -tarjouksen). Lainasin joskus kaverilta jotain Maybellinen vastaavaa meikkivoidetta ja se teki ihosta todella tasaisen, joten ehkä siksi korvaava tuote oli nimenomaan tuon kyseisen merkin valikoimasta.

Pure Mineral Liquid (sävy 010 Ivory) on selvästi Second Skiniä paksumpaa, vaikka toki nestemäistä sekin. Siveltimellä meikkipohjaa on hankala tehdä, sillä voide ei tunnu levittyvän kunnolla – levitänkin usein sitten suoraan sormin, kun sitä kuitenkin joutuisi korjailemaan siveltimen jäljiltä. PML:n koostumus tuntuu erilaiselta myös kasvoilla, aamupäivällä fiilis on jees mutta töistä tullessa iho tuntuu rasvaiselta ja muutenkin tunkkaiselta. Lisäksi osa meikistä tuntuu katoavan päivän aikana johonkin eikä iho enää iltapäivällä ole kovinkaan tasainen.

Loppupäätelmä: Maybellineen en tuon putelin loputtua enää koske meikkivoideasioissa. Second Skin on erittäin todennäköinen hankinta ellen satu hurahtamaan mineraalimeikkeihin. Laitoin Rhian suosituksesta ensimmäisen mineraalipohjani tilaukseen, saa nähdä miten tulen sen kanssa toimeen. Tämä eka testipohja on hyvin edullista tavaraa, joskin olen merkistä lukenut monesta paikasta kehuja.

MSCHIC SkunkLash

Tämän hetken suosikkiripsari – jonka valmistus on tietysti lopetettu, snif. MSCHICin ja Fressiksen yhteistyökampanjan ripsiväri tarttui joskus mukaan Sokokselta runsaalla viidellä eurolla, ostin sen varalle odottamaan vuoroaan. Nyt harmittaa ihan kevyesti, etten kokeillut aiemmin ja ostanut yhtä (tai useampaakin) putkiloa varastoon. Vastaava tuote saattaisi tietysti löytyä MSCHICilta, mutta seuraavat kokelaat ovat Hullareilta hankitut Max Factorin ehdokkaat – niitä ainakin olisi helpompi tulevaisuudessa löytää about mistä tahansa kaupasta.

SkunkLash on omille ripsilleni (suht tummat ja pitkät) täydellinen värittäjä. Kumimainen harja on juuri sopivan jämäkkä olemukseltaan eikä kokonsa puolesta liian iso tai pieni. Mustaakin mustempi väri levittyy ripsiin tasaisesti ja vedenkestämättömyydestään huolimatta sietää säätilojen vaihtelut. Kokeiltu on: alkukeväästä pyöräilin päivän aikana kolmeen otteeseen, joista kahdella kerralla satoi vettä ja yhdellä räntää. Ja illalla kotiin palatessa oli ripsarit edelleen kauniisti ripsissä eikä suinkaan poskilla! Kuitenkin ripsari lähtee nätisti Radiant Touch -puhdistusaineella eikä mitään erillistä meikinpoistoa tarvita kuten monen muun ripsivärin kanssa.

Mullahan on tuon skunkkiripsarin lisäksi mustavalkohileinen pikameikin luottoluomiväri SkunkLook sekä puuterisuti SkunkBrush, josta en niinkään ole tykännyt. Sarjan huulikiiltoa olisi voinut olla kiinnostava kokeilla, mutta ei taida noita tuotteita löytyä enää edes mistään syrjäisestä alepöydästä. Harmi.

Päivä 9 – Uskoni

Uskon siihen, että kaikki tapahtuu kuten on tarkoitettu. Onko se sitten Jumalan aikaansaamaa vai kohtaloa vaiko jotain aivan muuta, sillä ei ole väliä. Uskon myös siihen, että minä itse määrittelen niin oman itseni kuin elämäni – elän niin kuin itse parhaaksi koen. Siihen sisältyy mun mielestä mm. se että ottaa muut huomioon ja se ettei unohda luontoa tehdessään arkipäivän valintoja. Tottahan toki elämässä tulee vastaan monia monia asioita, joihin ei voi mitenkään vaikuttaa, mutta itse pystyy vaikuttamaan kuitenkin omaan ajatusmaailmaansa ja suhtautumiseensa.

Tärkeintä on uskoa itseensä.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Tänään ei ollut mikään kaikista paras päivä.

1) Uudehkosta takistani irtosi jo kolmas nappi. Hei oikeesti, eikö niitä nappeja nyt saisi yhtään paremmin kiinni?! Tykkään kovasti Objectista, mutta alkaa pikku hiljaa ottaa päähän oikein kunnolla. Jos on perushenkkamaukkaa kalliimpaa tavaraa niin olisi parempi olla sitä sitten myös laadultaan! Sama koskee osittain myös Selectedin tuotteita, samaa Only / Vero Moda -laatua kaikki mutta toisiin vaan lätkäistään tuplasti enenmmän hintaa. Toisaalta, tyhmähän on se joka maksaa – ei se joka pyytää. Huokaus.

2) Puhelimeni otti ja hajosi. Yhteiselomme kesti säälittävät 26 päivää! Kävin töiden jälkeen tutustumassa vastavalmistuneeseen Ikituuriin kun siellä oli avoimet ovet, en ollut ottanut digikameraa mukaan joten räpsin muutamia kuvia kännykällä. Noh kesken kuvaamisen luuri päätti jökähtää ja that’s it. Ei käynnisty enää eikä edes lataudu vaikka laittaisi laturiin kiinni. Niin ja tarvitseeko edes sanoa olinko muistanut vaihtaa asetuksista, että kameralla otetut kuvat tallentuisivat muistikortille? En tietenkään ollut, enhän mä tullut ajatelleeksi että puhelin pimahtaisi ensimmäisen käyttökuukauden aikana. Huomenna kiikutan luurin huoltoon, mutta vähän epäilen että näen enää koskaan kuviani taikka tekstiviestejäni. Toivottavasti siellä ei mitään supertärkeää ollut.

3) Töissä yhdelle työkaverille puhkesi oksennustauti ihan yhtäkkiä kesken työpäivän ja pari muutakin on kipeänä. Nyt kuulostelen itseäni ja oloani koko ajan siinä pelossa, että kohta munkin on syöksyttävä vessaan tyhjentämään mahani sisältö. Toivottavasti ei.

Joo en edes yritä enää enempää, vaan jätän suosiolla koneen rauhaan ja painun pehkuihin. Huomenna on jälleen päivä uus, kaikeksi onneksi. Öitä!

(Otsikon tarjosi tänään Apulanta: Näytelmä.)

Terveisiä kahden hengen vaalistudiosta! Kieltämättä on ollut aika mielenkiintoinen ilta eduskuntavaalien tuloslähetystä seuratessa, vaikka tulos oli mielestäni jokseenkin ennustettavissa. Jännä nähdä millaiseksi meno muuttuu seuraavien neljän vuoden aikana, kun nyt tulos näyttää olevan niin erilainen aikaisempaan verrattuna. Oman ääneni saanut ehdokas ei ole edes lähellä eduskuntaan pääsyä, mutta tärkeintähän on se että ylipäätään äänestää.

Se kuitenkin vaaleista, tämän postauksen aiheena on poliittisen pohdinnan sijasta Conversen kengät. Oma poliittinen valveutuneisuuteni ei riitä vaalien tai vaalituloksen puimiseen sen syvemmin, mutta kengistä riittää sanottavaa. Oman mielipiteeni verran ainakin.

Sen jälkeen kun runsas vuosi sitten sain diagnoosin laskeutuneesta jalkaholvista ja fysioterapeutti kehotti unohtamaan korolliset kengät, olen keskittynyt sisäistämään matalien kenkien ihanuuden. Aiemmin käytin korkoja paljonkin (erityisesti juhlissa, baarissa ym.) joten muutos oli sinänsä suuri, mutta nyt kun näin jälkikäteen tarkastelee niin loppujen lopuksi koroista luopuminen sujui yllättävän kivuttomasti. Osittain kiittäminen on varmasti pitkäaikaista rakkauttani Converseja kohtaan – jolle ei loppua näy.

Nähtyäni Conversen ja Marimekon yhteistyön tuloksena syntyneen tossumalliston kuvat netissä ne eivät säväyttäneet mitenkään erityisesti. Satuin kuitenkin käymään kaupungilla sinä päivänä kun kengät tulivat valikoituihin liikkeisiin (Turussa Marimekon oma liike Hansassa sekä One Way), joten piti sitten ihan mielenkiinnosta käydä kurkkaamassa miltä ne näyttivät livenä. Ihastuin mustavalkoiseen Kirppu-tossuun matalalla varrella, joskin sadan euron hinta tuntui järjettömältä (varsinkin kun jostain luin että Jenkeissä mallistoa myytiin kolmasosalla Suomen hinnoista).

Sitten tuli tieto uudesta työpaikasta, että olin todella saanut sen. Onnistumisestani hämmentyneenä ja ilostuneena päätin, että Converse ♥ Marimekko -popot olisivat juurikin sopiva “palkinto” itselle uuden pestin saamisesta. Eikä hintakaan enää tuntunut niin pahalta, kun palkansaanti oli vaihtunut kuukausipalkaksi ja ennen kaikkea varmaksi. On se toki edelleen ihan järjetön summa tennareista, mutta tiesin harmittelevani asiaa myöhemmin jos en hankintaa olisi tehnyt kun se ei kerran enää rahasta jäänyt kiinni.

Ja niin muuttivat kirppukengät luokseni. Mulla ei ollut ennestään yksiäkään varrettomia All Stareja, ehkäpä juuri siksi ihastuin noihin niin palavasti. Koot tuntuivat noissa himpun verran napakammilta kuin yleensä, omat kenkäni ovat UK-kokoa 6 (EUR 39) kun normaalisti Converseni ovat kokoa 5.5 (EUR 38.5). Asiaan tosin vaikutti se, ettei viikko malliston julkaisun jälkeen ollut enää jäljellä tuota välikokoa ja UK 5 oli selkeästi liian pieni. Kevään alun lykkääntyessä kirppuni joutuivat odottelemaan viikkokaupalla ennen kuin viime viikolla vihdoin uskaltauduin ne jalassa ulos. Ovat ne kyllä ihanat! ♥ Vihreä sisäpuoli on kiva yksityiskohta, ja kenkien mukana tuli lisäksi kahdet nauhat: mustat sekä vihreät. Laatikossa oli myös samaa kuosia oleva kenkäpussi, pientä kivaa extraa sekin.

Yhdet matalavartiset All Starit eivät selvästi ollut tarpeeksi, sillä tällä viikolla tulin kotiin mustat versiot mukanani. Keskustan Andiamo sulkee ovensa ja kävin heti loppuunmyynnin alettua työpäivän päätteeksi tsekkaamassa jäljellä olevan kenkätarjonnan. Kenkätilanteeni on hyvä, mutta tämän hankinnan jälkeen se alkaa olla täydellisyyttä hipova. Kahta kenkäparia vielä kaipaisin, mustia perusnilkkureita ja balleriinoja, mutta ainakin jälkimmäisten suhteen en ole kovinkaan toiveikas – mulla on niin pitkät varpaat ja muutenkin oudon mallinen jalka, että hyvin istuvan pikkukengän löytäminen on vähän kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Dee-nilkkureita taas en ole nähnyt myytävän missään muualla kuin Nilsonilla ja Turun liikkeessä omaa kokoani ei enää ole jäljellä. Nettikaupasta tietysti saisi, muttamutta…

En voinut vastustaa kiusausta napata kuvaa uusista mustista All Stareista vanhojen, ’06 ostettujen tennareitten vierellä. Kyllä nekin joskus noin siistit olivat! Paljon on kertynyt käyttöä vuosien varrella ja se myös näkyy, mutta ovat taatusti olleet hintansa väärti ellei enemmänkin. Vielä en ole raaskinut heittää noita pois, vaikka repsottavia kohtia alkaa olla vähän joka puolella ja kantapäät ovat jo aivan kuluneet – festarikenkinä palvelevat erinomaisesti niin kauan kunhan pysyvät yhtenä kappaleena.

Hehkuttamisesta risuihin: huomaako joku mikä tässä vuosi sitten hankitussa valkoisessa tossussa mättää? Toinen kyseisen parin poposta on aivan kuten pitääkin, mutta toisessa on kolme rikkinäistä tuollaista renkulaa, jonka läpi nauhat menevät. Luulin ensin yhden hajottua että sieltä vain on pudonnut joku osa, mutta tarkempi tutkailu osoitti että kaikista noista kolmesta yksinkertaisesti puuttuu renkulan vastakappale sieltä sisäpuolelta! Ensimmäinen kerta kun joudun sanomaan pahan sanan Converseista, valmistusvirhe oletettavasti. En vielä tiedä mitä tuon kanssa tekisin, todennäköisesti käyn suutarilta kyselemässä löytyisikö korvaavia komponentteja. Eihän nuo sinänsä käyttöä mitenkään haittaa, mutta ärsyttää silti.