AvainsanaKahvilassa kerran

Sunnuntain kaupunkireissun päätteeksi käytiin kullan kanssa tosiaan sitten tutustumassa paljon kehuttuun Bossaliinaan (Maariankatu 1). Ulkona kadulla olevassa ständissä mainostettiin sunnuntaibrunssia, hippasen harmittaa ettei oltu aiemmin liikenteessä. Joku viikonloppu on kyllä ihan pakko mennä kokeilemaan tuo brunssi, sen verran herkulliselta vaikutti ständin kuvauksen perusteella.

Kahvila on pieni (pöytiä taisi olla viisi tai kuusi), mutta kotikutoisuudessaan oikein kodikas – vähän niinkuin kaverin olohuoneessa istuskelisi. Sisustus oli aikamoinen sekamelska erilaisine objekteineen, mikä tietysti on olennainen ero verrattuna vaikkapa Hansan peruskahviloihin. Vaikka omassa kodissa tykkään suht yhtenevästä linjasta sisustuksessa, muualla aivan toisenlainen sisustus voi ihastuttaa. Kuten Bossaliinassa esimerkiksi.

Pöydistä jokainen oli omanlaisensa kokonaisuus. Yhdessä oli lyhyet vihreät pirttipenkit, toisessa kaikki neljä tuolia olivat keskenään erilaisia, yhdessä toisen puolen istumapaikkojen virkaa toimitti jostain vanhasta ammeesta tai vastaavasta tehty sohva. Tilan perällä sijaitseva tiskinurkkaus oli kerrassaan ihana seinäkirjoituksineen ja sinisine perhostapetteineen:

Loppumaisillaan olevan brunssin seurauksena varsinaista kahvilatarjontaa oli aika niukasti, mutta löydettiin kumpikin lautaselle mieluinen iltapäiväjuoman kaveri. Kultsi otti ison palan mustikkapiirakkaa, mä valitsin pienen ja hyvin suklaantäyteisen brownien.

Jokaisessa pöydässä oli kannullinen vettä sekä laseja, käytännöllistä ettei tarvitse mahdollista vesilasillista roudata tiskiltä saakka. Servettitelineet olivat myös pöydittäin erilaisia, tuollaisen puisen vesimelonitelineen tahtoisin kyllä itsellenikin!

Bossaliinan teevalikoima lämmitti tällaisen teenlipittäjän sydäntä, varsinkin kun teelaadut olivat vielä ihanasti esillä läpinäkyvissä purkeissa. Ja noita useamman purnukan hyllyjä oli siis useampi! Menin ensin hieman sanattomaksi, mutta heti ensimmäiseksi kysymäni La dolce vita kuulosti niin hyvältä, että sitä oli otettava. Nuuhkaistakin sai purkista, mikä viimeistään sinetöi päätökseni valkosuklaan ja vadelman hyväksi.

Plussaa myös siitä, että teekuppi oli reilunkokoinen eikä mikään muutaman hörpyn onneton minikuppi. Eikä muuten ollut kahvimukikaan kovin pieni, vaan sellainen ihan kunnon mukin kokoinen. Mitä katselin ympärilleni niin monet kahvimukit olivat pallokuosisia, niitä oli ainakin limenvihreänä ja punaisena. Tuli väistämättä mieleen erään kerran Desthealta saamani pallolliset mukit, joskin ne taitavat olla himpun verran pienemmät.

Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Bossaliinassa, jos osuu matkan varrelle sopivasti (eikä reitiltä poikkeaminenkaan ole hullumpi ajatus). Hinnat ovat normaalia kahvilatasoa, meillä esimerkiksi kahvi, tee, brownie ja mustikkapiirakka maksoivat runsaan kympin. Arkisin saa myös lounasta mukavaan hintaan, täytynee joskus käydä testaamassa paikan ruokapuolikin.

Kannattaa muuten tsekata kuppilan nettisivut, ovat selkeät ja kivasti tehty kahvilan tyyliin. Ja blogiakin tytöt kirjoittavat. Huom! Kauniiden kuvien selaaminen saattaa aiheuttaa mahan murinaa ja/tai kuolan valumisen näppäimistölle – sekä pakottavan tarpeen lähteä kaupunkiin kahville. Älkää sanoko, etten varoittanut.

Stam1na – Viimeinen Atlantis [2010]

Loppuviikko oli jälleen onneton bloggaamisen suhteen, mutta sellaista se aina toisinaan on. Perjantaina mulla oli vapaapäivä, josta vietin hyvin pienen osan kotona. Sen verran paljon oli viikolla tullut istuttua sisällä koneen ääressä, että oli oikein piristävää viettää aikaa muualla aivan muiden asioiden merkeissä.

Aamupäivällä olin Felinen kanssa Salossa pukusovituksessa sekä vähän kuivaharjoittelemassa lavakuvioita – en olekaan tainnut mainita, että olen taas lupautunut kaverille malliksi? :P Kyseessä on siis Moderndayhippien opiskeluihin liittyvä Luonnon helmassa -pukunäytös, jonka ensimmäiset näytökset ovat tulevana torstaina Salossa. Pikkasen jänskättää, miten mallileikit taas multa luontuu – varsinkin kun mun asu on hieman haastava… Mutta onnistuihan se keväälläkin niin mikä jottei tällä kertaa myös.

Matkalla takaisin Turkuun poikettiin Tammisillan ABC:llä syömässä. Onneksi en ole oikeasti malli niin voin silloin tällöin valita lautaselleni pannupitsan, esimerkiksi Rosso Expressin broilerista, vuohenjuustosta, tomaattikastikkeesta, juustosta ja rucolasta koostuvan Bolzanon.

Näytti pannussa pieneltä mutta osoittautui todella täyttävksi, Felinen autettua neljännesosan verran lopputulos oli niukasti Jose 2 – pitsa 1. Ei muuten tehnyt mieli syödä koko loppupäivänä, paitsi ihan vähän suklaata.

Vietettiin palkkapäivän kunniaksi parituntinen Skanssissa ennen kotiinmenoa, kierreltiin kaupoissa ja osallistuttiin Biancon Please stop global warming -ilmastonmuutoskampanjaan poseeramalla kameralle 45-kokoiset maastonvihreät kumisaappaat jalassa. Saatiin siitä hyvästä hienot pinssit, tsek Felinen pipo kahvinryystämiskuvassa alempana.

Niin, ennen kauppakeskuksesta poistumista istahdettiin hetkeksi Cafe Braheen. Sisko tahtoi iltapäiväkahvin hasselpähkinämakusiirapilla (meniköhän oikein?) ja mä otin janon taltuttaakseni mehupullon, jonka etiketissä kiivi ja mansikka halasivat ja jonka korkin sisäpuolella oli random fakta muurahaisista. Päivän pienet piristykset ja silleen.

Skanssista ostin niinkin tärkeät vermeet kuin ihonväriset rintsikat (olkaimilla muunneltavat) ja alushousut (tukevat sekä muotoilevat kunnon mummopökät aletangolta). Kyllä nyt kelpaa astella näytöslavalla valkoisessa asussa, kun ei rintsikat ja alkkarit näy näpi.

Melkein unohdin ne suklaat. Salosta lähtiessä pysähdyttiin ekan kerran jo Halikossa, kun vaadin vihdoinkin päästä katsastamaan Design Hillin. Paljon kaikkea ihanaa sisustustavaraa! Mukaan ei tosin tällä kertaa tarttunut muuta kuin muutama herkkusuklaa, mun valinnat ovat kuvassa oikealla. Suklaa nimeltä Tokio sisälsi vihreää teetä ja pyramidin muotoinen Cairo oli valkoista suklaata sekä pistaasia. Namnamnam.

P.S. Anteeksi linkeistä, joista liian monessa (= kahdessa) rävähtää kamalat soundit ilmoille kun sivuille menee. Toivottavasti ette a) klikanneet niitä tai b) jos klikkasitte niin ette pelästyneet, ainakaan kovin paljoa.

Justin Timberlake – FutureSex/LoveSounds [2006]

Viimeistä viedään DBTL-tarinoinnin suhteen, tässä vielä “pientä” raportointia lauantailta. Jos perjantailta kuvamateriaali oli suht vähäistä, niin lauantailta sitä on sitten enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi nykyään on niin nopeat nettiyhteydet, voi aika huoletta lämäistä vaikka tällaisenkin määrän kuvia yhteen postaukseen. :)

Lauantain keikkaputki alkoi ajoissa, sillä Absoluuttinen nollapiste nousi The Alueen lavalle jo puoli neljältä iltapäivällä. Me ei S:n kanssa tosin ehditty kuulla kuin pari viimeistä biisiä, kun iltapäivän tunnit katosivat johonkin… My bad.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Mä en ollut kyseiseltä yhtyeeltä kuullut kuin pari biisiä, nekin S soitti netistä ennen jokirantaan lähtöä. Vähän saman tyylistä kuin esim. Egotrippi, mutta ehkä hieman melankolisempaa. Sanoituksista en tosin osaa sanoa mitään, kun en niihin ole tutustunut enkä keikallaakaan niihin niin kovin keskittynyt. Täytyy ehkä joskus kuunnella bändiä enemmän.

Keikan jälkeen kierreltiin jokirannan kojuja, S ostikin hienot valkoiset venytyskorut korviin. Lauantaina sää oli yllättävän viileä, nahkatakki ei ollut yhtään liioittelua ja illalla kietaisin vielä jättimäisen huivinkin kaulaan. Kojut tsekattuamme mentiin iltapäiväkahville Cindyyn, josta mun mielestä saa edelleen jokirannan parhaan kaakaon (kermavaahdolla!). Hinta tosin on noussut viime kesästä 2,60 euroon eikä kermavaahtoakaan saanut nyt niin paljoa, mutta kuitenkin.

Ruokakojun kyltti jokirannassa.

Cindystä suunnattiin takaisin alueelle, jossa lavalle nousi ennakkotiedoista poiketen jo tässä vaiheessa Paleface kumppaneineen. Taisi olla yksi niistä harvoista esiintyjistä, joiden keikka tuli kuunneltua kokonaan festareiden aikana. En ole mikään suuri suomirapin fanittaja, mutta kyllä sitä tarvittaessa kuuntelee.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Lavan edessä oli jälleen liuta teinejä ja niitä katsellessa tuli pakosti mieleen, ymmärtävätköhän ne yhtään mistä Paleface biiseissään laulaa. Itse en muista joskus yläasteikäisenä olleeni kovinkaan valveutunut “tylsien aikuisten asioiden” suhteen, tiedä sitten ovatko nykypäivän teinit vielä samanlaisia vai paremmin perillä maailman menosta.

Palefacen kavereina lavalla oli Leijonamieli sekä kuvissakin esiintyvä karvanaamainen kaveri, jonka henkilöllisyydestä mulla ei ole aavistustakaan. Hurja parta joka tapauksessa!

Rapherrojen poistuttua meni vain hetki, kunnes lavalle pelmahti Turun oma Marja Tyrni suoraan Pallivahasta. (Outoa muuten, että virallisella marjatyrni.com-sivustolla vaikuttaisi olevan jotain hämärää? Mun kone ainakin varoittelee kovasti haittaohjelmista, jäi nyt siis Tyrnin varmasti upeat kotisivut näkemättä.) Siinä vasta sellainen sketsihahmo, että pakko oli tämän yhden kerran nähdä oikein livenä – vuoden päästä kaikki ovat todennäköisesti jo unohtaneet koko hahmon.

Aikamoista läppää kyllä Tyrnin leskirouvalta lensi, ei kaikki ehkä ihan perheen nuorimmille sopivaa kuunneltavaa. Hauskasti joka tapauksessa otettiin yleisökin mukaan jutusteluun, jonka Tyrni kävi juontajan tms. (vaalea naikkonen) kanssa. Kettukarkkejakin satoi yleisöön, osa kuuntelijoista tosin vippasi karkkeja takaisin lavalle.

Marja Tyrnin jälkeen oli jonkun verran taukoa, joten lähdettiin alueelta pois ja istuskelemassa jossain jokilaivassa, taisi olla vaihteen vuoksi Papa Joe. Siinä kylmiä juomia siemaillessa oli jo aika vilu, varsinkin kun näki rannalla kävelevän festarikansaa kesähepeneissä. Mahtoi niillä vasta olla kylmä, kun ei edes pitkähihaista ollut päällä! Ja itse sitä nökötti tyytyväisenä nahkatakissa JA kaulahuivissa.

Kahdeksan pintaan palasimme jälleen jokirantaan, jossa Uniklubi jo huudatti teinityttöjä. Lavan edusta oli tupaten täynnä, joten jäätiin suosiolla vähän kauemmaksi istuskelemaan, kun kyseessä ei kuitenkaan ollut kummankaan meistä mikään übersuosikki. Aika samanlaista musiikkia soittavat edelleen kuten silloin joitakin vuosia sitten, kun yhtyettä tuli enemmän kuunneltua.

Uniklubin jälkeen käytiin joen toisella rannalla Cafe 2011:ssa kahvilla. Alun perin mä halusin vain käydä pikaisesti tsekkaamassa Kulma 2011 Design Shopin (joka tosin oli siihen aikaan jo mennyt kiinni), mutta päätettiin sitten jäädä kahvittelemaan kun tarjottavat näyttivät niin herkullisilta eivätkä olleet hinnalla pilattuja (kuten esim. festarisafkat kojuissa ovat lähes poikkeuksetta). Söin taatusti Turun parasta mansikkaleivosta, suosittelen kaikille herkkusuille!

Kulma 2011 oli sisustukseltaan kerrassaan ihana, varsinkin kaikki tekstinpätkät saivat hymyn huulille. Lisäksi selailin pöydässä Olet tässä (Turku) -kirjaa, joka valloitti sydämeni heti ensimmäisestä sivusta lähtien. Silmiä hivelevää taittoa ja typografiaa sekä paljon hassuja juttuja, me likes! Tuo kirja on kyllä aivan pakko hankkia jossain vaiheessa omaksi, tai ehkäpä kirjoitan loppuvuodesta joulupukille toiveeni.

Festarikäsi lauantaina: kaksi DBTL-ranneketta sekä mahti Hullut yöt -leima torstaiselta Forte-reissulta. Rannekkeet löysivät sittemmin paikkansa kalenterin välistä ja leimakin pyyhkiytyi lopulta suihkun yhteydessä näkymättömiin.

Seuraavana esiintymisvuorossa oli Jukka Poika & Sound Explosion Band, jota kuunneltiin jonkin aikaa täpötäydeltä anniskelualueelta. Vielä vähemmän mun makuun kuin suomirap mutta S tykkäsi enkä mäkään nyt karkuun juokse, vaikka tuollaista hetken joutuisikin kuuntelemaan. Jukka Pojan jälkeen oli ohjelmassa taas jonkun aikaa tyhjää, joten pyörittiin jokirannassa ja istuskeltiin tuttujen naamojen seurassa.

Illan päätteeksi lavalle nousi Egotrippi, jonka setti kuunneltiin melkein kokonaan. Suurinta osaa Egotripin biiseistä en tunnistaisi, mutta onneksi joitain enemmän kuunneltuja ja radiossakin soitettuja kappaleita tuli loppupuolella. Matkustaja on livenä aina yhtä ihana! Siinä on muuten yksi niistä harvoista radiolauluista, joihin en ole oikein koskaan kyllästynyt – ja jonka laulan aina SingStarissa (jos ylipäätään laulan jotain).

Puoliltaöin alettiin tehdä lähtöä, DBTL 2010 oli siltä erää ohitse. Kaupungissa näin pikaisesti vielä Destheaa ennen kuin hypättiin autoon ja S heitti mut kotiin ennen kuin lähti itse ajelemaan omaan (väliaikaiseen) kotiinsa. Kaiken kaikkiaan festari oli oikein onnistunut ja suunnilleen ne keikat näki mitä oli ajatellutkin, mitä nyt pari jäi vähän turhan lyhyeksi. Viikate oli ehdottomasti paras, ylipäänsä keikka oli mielestäni yksi parhaista Viikatteelta.

Mikäli kiinnostaa etkä ole vielä lukenut, niin muut tämän vuoden laituriaiheiset kirjoitukseni: torstai ja perjantai. Ja kommenttiakin saa toki jättää, joko asiaan liittyen tai vaikka ihan johonkin muuhun.

Jose kiittää ja kuittaa.

Vajaa viikko on jo ehtinyt kulua edellisestä kirjoituksesta, hupsista. Aika tuntuu katoavan johonkin, vaikken edes ole viime aikoina tehnyt töitäkään kuin silloin tällöin. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä sillä saralla, olisi meinaan miljoona asiaa tehtävälistalla – jotenkin vain aina tulee jotain muuta paljon kiireellisempää eteen ja samat vanhat hommat roikkuvat viikosta toiseen. Mutta nyt asiaan eli viime viikonloppuun ja vappuun!

Mun vappu sujui kaikin puolin rauhallisissa merkeissä, sillä olin luvannut olla vappuaaton iltana ajokunnossa. Käytiin illalla kullan kanssa kaupungilla pyörimässä siskon ja kumppaneiden seurassa. Treffattiin porukka Taidemuseon mäellä, josta siirryttiin jouhevasti hampurilaisten kautta jokirantaan. Siskolla oli matkassa mukana uusi kameransa eli Canonin PowerShot G11, joka on mun mielestä ehdottomasti mahtavin pikkukamera mitä on! Edesmennyt rakas pokkarini, saman sarjan vanhempi malli G5, mullisti maailmani digikuvauksen suhteen – ihan turhasta kapistuksesta ei siis todellakaan ole kyse. Kääntyvä näyttö mahdollistaa kameran käytön tarvittaessa myös peilinä, kuten yllä oleva kuva havainnollistaa. Kyseinen ominaisuus on muuten todella kätevä vähän joka paikassa, erityisesti keikoilla mikäli on tällainen keskimittainen tappi kuten esimerkiksi itse olen.

Vappuaatto oli Turussa aurinkoinen, iltapäivällä meinasin läkähtyä lenkillä kun olin lievästi ylipukeutunut. Harmiksi lähdettiin liikenteeseen vasta auringon ollessa jo suhteellisen alhaalla, eipä lämmittänyt enää paljonkaan. Mulla oli päällä talven alesta ostettu tekonahkaliivi, joka oli kyllä oivallinen valinta viileään kevätiltaan. Yläosa pysyi lämpimänä koko ajan, vaikka päätä ja jalkoja vähän palelikin.

Jokirannassa vastaan tuli muutamia tuttuja, ja nähtiinpä erään pariskunnan molskahtavan laivan kannelta Aurajokeenkin. Meidän porukka jakautui jossain vaiheessa kahteen jokilaivaan, kun osa ei haalareissa päässyt Cindyyn ja osa oli sinne jo mennyt. Kullan kanssa päädyttiin Cindyyn, sillä tiesin sieltä saavan aivan täydellisen kaakaon (runsaalla kermavaahdolla!) suht edulliseen hintaan. Kotona oltiin jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä, mä vaihdoin vaatteet ja sitten lähdettiin siskon kanssa ajelemaan kohti Saloa.

Vappupäivä aukeni työntäyteisenä, aamuvuoro varastolla siis – tuplapalkalla tietysti. Töiden jälkeen piipahdin Veturitallissa, jossa oli viimeistä viikonloppua esillä yhdysvaltalaisen valokuvaajan Steve McCurryn retrospektiivinäyttely. Pysäyttäviä kuvia, jotka saivat miettimään miten helppoa elämä täällä Suomessa oikeastaan onkaan. Ongelmat ovat aivan eri luokkaa, suurimmaksi osaksi varmasti aivan turhanpäiväisiä. Kävin myös katsomassa taidemuseon tornissa olevan Andréa Vannucchin näyttelyn Mistä arvaisin, mikä sinulle on mieleen?, joka kolahti ehkä vielä McCurryakin enemmän. Ihania kuvia mahtavassa ympäristössä! Jos joskus saisin valokuviani johonkin näytille, niin Veturitallin torni olisi ehdottomasti se mieluisin paikka.

Taidemuseolta suuntasin askeleeni torille, jossa oli alkamassa erään puolueen – en itse kyseisestä puolueesta perusta, joten siksi saa jäädä mainitsematta – perinteinen vappujuhla. Kyseiseen tapahtumaan olisin tuskin eksynyt ilman siskon vatsatanssiryhmän esitystä, mutta ihan mielenkiintoista oli seurata kerrankin jotain poliittista häppeningiä. Vatsatanssia olen pari kertaa kokeillut kovinkaan hyvin siinä onnistumatta, mutta on se vaan mahtavaa nähdä että jotkut osaavat. Puvutkin olivat upeita ja näyttivät entistä paremmilta tylsän värisellä lavalla.

Esityksen jälkeen tupsahti siskokin backstagelta ja jatkettiin matkaa torin toiselle laidalle Torikaffen luukulle. Töissä syödyt eväät olivat mahasta jo kadonneet, joten niitä paikkaamaan otettiin puoliksi sekä kanafilepatonki että pekonisandwich – hyvää oli! Mikäs siinä torilla istuskellessa, kun aurinko paistoi ja muutenkin oli mukava kevätfiilis. Tuuli tosin oli aika hurja eikä villaneule takin alla ollut yhtään liikaa, mutta sellainenhan se Suomen kevät yleensäkin on.

Samuli Putro – Elämä on juhla [2009]

Jokohan mä huomenna saisin aikaiseksi kertoa Sonia Rykiel pour H&M -ostoksistani? Niin ja Tampereen hankinnatkin ovat edelleen paljastamatta. Kuvamateriaalihan tässä mättää, muuten olisin taatusti postannut jo. Nappasin kyllä kuvia viime viikonloppuna jo, mutta jotenkin olivat ihan blääh nyt kun uudemman kerran katsoin. Jospa huomenna paistaisi aurinko ja tulisi vähän valoa tähänkin kämppään niin saisin otettua uudet ja toivottavasti paremmat kuvat. Tässä postauksessa on tyydyttävä upeisiin kännykkäotoksiin.

Tuollaisia sovitin ja vähän kyllä muutakin. Musta yksiolkaiminen neulemekko oli ihana muttei niin ihana, että olisin sen ehdottomasti tahtonut. Raidallinen neuletunika oli jätti-iso, koko XS näytti mun päällä lähinnä siltä kuin olisin teltassa. Löysä sellaisen kuuluukin toki olla, mutta ei mun mielestä ihan niin löysä kuitenkaan. Pituuskin taisi olla helposti polviin saakka.

Kulta oli maailman paras ja lähti lauantaiaamulla mun mukaan kaupungille, ehdotti asiaa itse jopa. Rykielin neuleiden keskellä oltiin joskus lähempänä puoli kymmentä, meidän lisäksi paikalla oli muutama ihminen – enimmäkseen keski-ikäisiä naisia, mikä kultaa ihmetytti kovasti että olenko mä nyt innostunut jostain keski-ikäisten vaatteista. :) Turussa ei koko naisten mallistoa ollut, mutta en jäänyt mitään sen kummemmin kaipaamaan. Kokoja oli hyvin ja ostamieni artikkeleiden kohdalla kokeilinkin paria eri kokoa. Aika väljiä malleja vaikuttivat useimmat olevan, kun mullekin taisi kaikista XS olla sopivin ja yleensä kuitenkin valitsen kooksi S tai M.

Mun saatua omat Rykielini mentiin aamupäiväkahville Cafe Braheen, joka oli uudistanut muffinssivalikoimaansa valkosuklaavadelmalla. Sitä oli ehdottomasti maistettava ja oi, namia oli! Brahen muffinssit on ihanan jättimäisiä ja juuri sopivia jaettavaksi kahdestaan, mitä kaikki eivät tunnu tajuavan kun pöytiin näkee niin usein jätetyn puoliksi närpittyjä muffinsseja.