AvainsanaKirsikankukkaloisto

En ymmärrä… miten maailmasta on tullut niin paha paikka.

Seuraavaksi ajattelin… lähteä ulos, kun lapsi on herännyt päiväuniltaan ja saanut vähän jotain vatsansa täytteeksi.

Viime aikoina… olen ollut vähän allapäin, mikä on mulle epätyypillistä näin kevätaikaan (rakastan kevättä!). Varmaan se on se nurkan takana odottava elämänmuutos, kun palaan takaisin töihin vanhempainvapaalta. Tai se, kun tuntee olevansa maailman lyhytpinnaisin ja surkein äiti.

En osaa päättää… yleensä mitään, vaan olen aikamoinen jahkailija. Haluaisin tehdä vain erinomaisia päätöksiä, vaikka se on täysin utopistista. Kaiken lisäksi useimmiten jahkailut eivät johda mihinkään, ehh.

Muistan ikuisesti… sen hetken, kun äijelini kanssa suhteen alkumetreillä syksyllä 2008 keskustelimme mikä tämä meidän suhteemme tila oikeastaan on.

Päivän paras juttu… on tähän iltapäivään mennessä ollut se, kun lapsi heräsi myöhään ja mies nousi aamupuuhille, jotta mä sain jatkaa uniani vielä hetken.

Noloa myöntää, mutta… joissain asioissa olen ihan käsittämättömän aikaansaamaton. Eikä edes tarvitse olla mikään iso asia: nytkin mulla on ainakin viikon ollut lapsen kenkiä (vielä isoja siis) sisältävä laatikko eteisen pöydällä, kun en vain ole saanut aikaiseksi hakea keittiöjakkaraa ja nostaa laatikkoa takaisin kaapin ylähyllylle.

Viikko sitten… olin Kuralan kylämäessä dokumentoimassa työkaverin vauvamahaa, sieltä nämä postauksen kuvatkin ovat. Käsillä on jälleen paras aika keväästä! ♥

Kaikista pahinta on… kun ymmärtää oman käytöksensä olevan typerää, muttei pysty kuitenkaan toimimaan toisin.

Salainen taitoni on… excelöidä kaikki mitä nyt vain voi excelöidä.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi… isompi palkkapussi meille kummallekin. Raha ei ehkä tuo onnea, mutta kyllä se arkea helpottaisi aika tavalla!

Minulla on pakkomielle… järjestellä kaappeja säännöllisin väliajoin uuteen uskoon. Olen myös tarkka siitä, ettei sähköpostin inboxissa ole yhtäkään tarpeetonta viestiä.

Söin tänään… eilen tekemääni sosekeittoa, jossa oli mm. bataattia, porkkanaa, chiliä, linssejä ja kookosta. Lisäksi kaavin lautaselle jämät äidille synttäriyllätykseksi väsätystä banoffeesta, jonka nautiskelin iltapäiväteen kera.

Ärsyttävintä on… kun tuntuu siltä, että on täysin hukassa elämänsä kanssa.

Tekisi mieli… myydä koko omaisuus ja miettiä sitten mikä oikeasti on tarpeellista.

Minusta on söpöä… kun tytär pyytää lisää ruokaa pöllöhuhuiluksi kutsumallamme äänellä. Hän teki sitä jo vauvana tissin perään huhuillessaan ja nyt se on jostain tullut takaisin. Mutta on se vaan niin hauskan kuuloista ja tosi söpöä!

Hävetti… taannoin omat pääkarvat, kun odottamani värjäysoperaatio ei sujunut aivan suunnitelman mukaan. Olisi tehnyt mieli kulkea paperipussi päässä seuraavat päivät! Sitten onneksi muistin taas, että ne ovat vain hiukset ja muuttuvat koko ajan joka tapauksessa.

Olenko ainoa, jonka mielestä… kulmien laittaminen on turhaa, vaikka muuten meikkiä käyttäisikin?

(18x jatka lausetta -kysely tuli vastaan Kochanie-blogissa.)

Kevään lempiasia kehiin än, yy, tee – nyt! Kukoistava kirsikkapuu, kuinkas muutenkaan. Lisäksi pari muutakin räpsyä porukoiden nurkista, kun siellä noita turnipseja riittää. Omenapuiden osalta kukkasato näyttää tänä vuonna hieman heikolta, täytynee käydä ihastelemassa omenankukkia jossain muualla. Niiden kukkaloisto taitaakin olla juuri parhaimmillaan.

Olen jo hyvän aikaa kaivannut kaupungista maaseudun rauhaan, tänään ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Viime yö oli aivan kamala, mukelo heräili tunnin-parin välein eikä meinannut millään rauhoittua. Aamulla tyyppi ei sitten suostunut seitsemän jälkeen enää nukahtamaan lainkaan selkeästä väsymyksestään huolimatta, eikä mikään muukaan kelvannut vaan känisi ja itki vuorotellen useamman tunnin. Puolen päivän aikaan lähdin täysin zombina vaunulenkille, minkä jälkeen bebe veti tunnin verran sikeitä eteisessä ja itsekin sain torkahdettua sohvalle. Samaan aikaan tietysti joku teki muuttoa kolistellen ja äänekkäästi kälättäen rappukäytävässä, postinkantajakin tuntui survovan päivän postin luukusta järkyttävällä ryminällä…

Onneksi mies otti aamuvuoron jälkeen jälkikasvun hoteisiinsa ja mä sain ottaa parin tunnin tirsat. Päivä meni siis varsin perseelleen ja kaipuu oman talon rauhaan oli suuri: kuinka paljon helpompaa olisi tänään(kin) ollut, kun olisi vain voinut tyrkätä vauvan pihalle nukkumaan! Kotikotona kaveri vetelee jopa 3-4 tunnin unia ulkona, kun taas kotona sisällä ehkä pari tuntia maksimissaan. Vaan eipä tässä olla tähään hätään kykeneväisiä asunnonvaihtopuuhiin, joten ei auta kuin jatkaa haaveilua. Huokaus.

Kevät on ehtinyt vaihtua kesäksi ja elämä senkun jatkaa kiitämistään. Viikkokuvat laahaavat jäljessä, joten lätkäistään nyt tähän kaksi kerralla. Kohtahan olisi jo tämänkin viikon kuvan aika, mutta jätetään se kuitenkin (toivottavasti) ensi viikkoon. Hellittääköhän tämä kiire jossain vaiheessa vai onko meillä nyt alkaneet ne kuuluisat ruuhkavuodet..? Ehkä mä vaan luon itselleni muka kiirettä, vaikka oikeasti aikaa olisi kun sen vain osaisi priorisoida. Olen alkanut poukkoilla paikasta toiseen, tänäänkin mulla oli kolme asiaa levällään yhtä aikaa – toisin sanoen mussa on havaittavissa piirteitä äidistäni. Onneksi muksu sitten nukahti ja sain käpisteltyä keskeneräiset jutut pois alta. Täytynee vähän tsempata tämän suhteen.

Viikko 21: Kirsikkapuu täydessä kukassa kotikotona.

Viikko 22: Kaveripariskunnan yllätysjuhlissa verestettiin siirtokuvatatuointien laittamistaitoja.

Voisiko joku kertoa, mihin on taas tämäkin kuukausi kadonnut? Tässä näitä vappukuvia ajattelin postata, eihän siitä ole vasta kuin lähemmäs kuukausi… Öhöm. Ei tosiaan ole viime aikoina pahemmin tullut koneella istuttua, kun on niin paljon kaikenlaista. Ja päivisin tietysti aika hujahtaa pirpanan kanssa, tuo kun ei nykyään oikein tahdo edes päiväunia nukkua. Kun joskus niin hyvä mäihä käy, että likka on unten mailla sisätiloissa niin aika usein ruoka menee kaiken edelle. Tai sitten siivous, koti on mun työpaikka ja tykkään pitää työpisteeni siistinä.

Mutta niin, se vappu. Puolisko painoi ylitöitä koko pitkän vappuviikonlopun, joten pääasiassa meillä oli beben kanssa omat jutut. Aattona ei tehty mitään erikoista, sehän vähän niin kuin jo kuuluu asiaan. Vapunpäivänä hyppäsin bussiin kera vaunujen ja köröttelin Kupittaanpuistoon, jossa Marianna ja Sintsu jo lekottelivat viltillä piknik-eväitä nauttien. Vaunut parkkiin viereen ja itse porukan jatkoksi oman vilttini kanssa, aurinkokin paistoi mukavasti. Äiti oli nakittanut käyttämään jonkun Groupon-lahjakortin Cafe Braheen, minkä seurauksena meillä oli jos jonkinlaista herkkua piknikillä. Lopulliset tuomiot: cronitsit jees, muffinssit ihan okei, keksit nääh. Sokerihumalan noista kyllä sai.

Alkuillasta pyörähdimme porukalla vielä tivolissa, siellä ei muistikortille näköjään tallentunut yhtään otosta. Komea vappusää oli houkutellut paikalle puoli Turkua enkä jaksanut kovin kauaa väkijoukossa palloilla, joten sanoin moimoit ja lähdin rullailemaan pois. Mies tuli hakemaan meitä ja lähdimme maalle saunomaan, treffipaikalle mennessä kurvasin Kerttulinkadun kautta ikuistaakseni tämän kevään kirsikankukat. Aikamoinen meri jälleen kerran, vähän oli vielä nuppujakin joukossa. Noihin aikoihin taisi se parhain hanami olla juuri alkamassa, seuraavalla viikolla vaaleanpunaisia kukkia näkyi usemmassakin paikkaa. Oi että! ♥

Ehtikö joku kuvitella, että keväästä olisi selvitty ilman kirsikankukkakuvia blogissa? Siltä saattoi ehkä vaikuttaa, mutta totuus on toinen: tottakai mulla oli jemmassa muutama ruutu noista kevään kauneimmista kukista. Äiti antoi jo huhtikuussa mulle oksia maljakkoon, otin siis tavallaan varaslähdön kukkakevääseen mukavasti omassa olohuoneessa. Mutta oli niitä kukkia tosiaan kotikotona puissakin, taisi jopa olla paremmin kuin viime vuonna. Omenankukkia tässä setissä ei olekaan, kun ne kukkivat jonkun aikaa kirsikan jälkeen.

Miten taas jaksaa odottaa melkein vuoden seuraavia kirsikan- ja omenankukkia?