AvainsanaMeikit

4.11.2013
23:16

Lokakuun loppuunkäytetyt

Hups vaan, jälleen katosi melkein pari viikkoa johonkin sitten viime päivityksen. Viime viikko oli kyllä sellaista juoksemista että oksat pois, tämä viikko pitäisi olla onneksi rauhallisempaa. Koitan siis ehtiä blogin pariin joku toinenkin ilta, jos sitten vaikka jatkaisi hääraportin parissa. Nyt kuitenkin pikainen katsaus viime kuussa loppuneisiin kauneustuotteisiin.

Lokakuun käytetyt

Herbina Fresh Care virkistävä kasvonaamio
Niin vanha tuote, etten edes onnistunut löytämään siitä oikein mitään infoa netistä. Onneksi puteli vihdoinkin tajusi tyhjentyä, kun ei se kovin kummoistakaan ollut. En taida olla mikään kasvonaamiofani, varsinkaan tällaisten, jotka lopuksi pyyhitään paperilla pois (eikä siis käytetä vettä putsaamiseen). Jää jotenkin niin tahmainen fiilis.

Korres Vanilla Plum suihkugeeli
Mukava koostumus ja aivan ihana tuoksu. Ostaisin epäilemättä uudestaan, ellen olisi päättänyt jättää jatkossa Sodium Laureth Sulfatea sisältävät kosmetiikat peilikaappini ulkopuolelle.

Lumene Koivu & Hunaja vartalokuorinta
Isohkoa raetta, hiukan pistävä tuoksu. Olen melkein yhtä huono kuorimaan vartaloa kuin käyttämään kasvonaamiota… Kotikotona saunassa kuorinnat on kivoja ja käytänkin niitä usein siellä käydessä, mutta kotisuihkussa harvemmin jaksan tehdä mitään ylimääräistä. Ja silloin satunnaisesti kun jaksaa, voisi kotitekoinen kuorinta tyyliin hunaja-merisuola olla ihan passeli vaihtoehto.

Lumene Hydra Luminous heleyttävä kosteusemulsio vartalolle
Jostain lahjuksena tullut ruskeasävyinen töhnä ei vakuuttanut missään vaiheessa. Kesäaikaan se toki sai ruskettuneen ihon kimmeltämään kivasti auringonvalossa, mutta oli kyllä sitten lotraaminen myös sen mukaan sotkuista puuhaa. Melkein kuin joku itseruskettava, joista en pääsääntöisesti pidä lainkaan.

Yves Rocher Demaquillants aux 3 thes meikinpoistoaine
Tilauksen kylkiäisenä tullut meikinpoistovesi on mainoksen mukaan jotain todella hienoa: “Uusi 3 in 1 -koostumus poistaa kaikki meikin jäänteet tehokkaasti ja puhdistaa ihon käden käänteessä. Iho säteilee nuorekkuutta ja elinvoimaa.” Tai sitten ei. Silmämeikki ei meinannut lähteä millään ja lisäksi aine tuntui todella epämukavalta silmissä – ei kiva.

FLOW Kosmetiikka mineraalimeikkipuuteri
Armaan työtoverini rohkaisevalla kannustuksella päätin viimein uskaltautua kokeilemaan mineraalimeikkipohjaa ja tilasin kotimaiselta(!) FLOW Kosmetiikalta muutaman näytteen (loistava palvelu muuten: kolme useampaan kertaan riittävää sävynäytettä postikuluineen 2,60 e). Se oli rakkautta ensikokeilulla se! Mulla ei siinä kohtaa edes ollut kunnon kabukia, mutta silti olin ihan in lööv. Peittävyys ei ehkä ole nestemäisen meikkivoiteen tasolla, mutta se ihana ei-tahmainen tunne iholla todellakin korvaa asian. Kalkkilaivan kapteenille Vanilla oli vähän liian tumma, Ivory ja Porcelain kummatkin jees. Täysikokoisen purkin hankin jälkimmäisessä, viileässä sävyssä.

Rimmel Glam’Eyes Liquid Eyeliner
Tutustuin Rimmelin nestemäiseen rajaukseen kymmenisen vuotta sitten ja olen palannut tuotteeseen aina uudestaan, nimenomaan tähän kapealla siveltimellä varustettuun versioon. Muistan putkilon joskus maksaneen 5 e ja risat, joten oli aika järkytys kun huomasin hinnan nykyään huitelevan lähempänä kymppiä jo. Tämä taisi olla viimeinen kerta, seuraavaksi etsin mahdollisesti jonkun luonnonkosmetiikan version testattavaksi.

Rimmel Scandaleyes Show Off Mascara
Vallankumouksellinen harja ei ollut ihmeellinen, omaan makuuni se oli turhankin kookas. Pullea putkilo oli oikeastaan aika ärsyttävä, korkista oli jotenkin tönkkö pitää kiinni. Silmilleni sopii hyvin monet ripsivärit, mutta tämä tykkäsi varista päivän mittaan alaluomelle. Ei jatkoon.

The Body Shop Moroccan Rose EdT
Ihan mukava kukkaistuoksu, joskaan ei kovin pitkäkestoinen iholla.

25.9.2013
22:57

Kertakäyttökulttuurista

Tuskailin viime viikonloppuna klähmääntynen eyelinerin kanssa. Siihen sisko heitti vinkin, että Gina Tricotin versio on ollut oikein toimiva eikä todellakaan hinnalla pilattu. Hintalaatusuhde kohdallaan siis, vaikuttaa kiinnostavalta. Tänään polkaisin kotimatkalla kaupungin kautta käväistäkseni Gina Tricotissa, mutta tyhjin käsin jäin. Tarjolla kun ei ollut enää lainkaan tummanharmaata, pinkkiä ym. kuten aiemmin, vaan ainoastaan kultaista ja hopeista! Taisivat nuo arkikäyttöönkin passelit sävyt olla pelkkiä kausituotteita, kuten koko GT:n valikoima noin ylipäänsä. Ihan oikeasti, jätetään se tumma perusrajaus pois vain jotta saadaan kehiin ehkä just ja just baari-iltaan sopivaa blingiä?!

No, oma vika tietysti. Pitäisi muistaa, ettei moisiin pikamuotiliikkeisiin kannata koskaan mennä etsimään jotain mitä on joskus nähnyt – ei sitä siellä kuitenkaan enää ole. Mallistot vaihtuvat ennen kuin kuluttaja ehtii kissaa sanoa, halpoja rytkyjä haalitaan kaappeihin ja käytetään kerran-pari kunnes ostetaan taas uutta tilalle. Onneksi aina voi äänestää jaloillaan ja jättää ostokset kauppaan! Toisaalta, ilman tätä GT-episodia en ehkä olisi bongannut Karkkipäivän vinkkiä hyvästä luonnonkosmetiikan rajauksesta. Taidankin testata sitä seuraavaksi.

Viikate – Kymijoen lautturit [2013]

2.9.2013
22:00

Elokuun kosmetiikat

Elokuussa sain käytettyä loppuun vain muutaman hassun kosmetiikkatuotteen, parempi tosin sekin kuin ei mitään. Tällä hetkellä monta putelia on ihan piakkoin loppumassa, joten ehkä syyskuussa sitten tulee taas pitempi lista. Näin kesän jälkeen olen oikeastaan aika erkaantunut kaikesta ns. ylimääräisestä kosmetiikasta ja muutenkin ajatusmaailma kauneustuotteiden suhteen on tämän vuoden aikana tehnyt ison käännöksen. Vai onkohan se vain ikä..? Siihen aiheeseen aion taatusti palata myöhemmin ihan ajan kanssa.

Elokuun käytetyt

e.l.f. Mineral Blush
Brittiläisen halpismerkin mineraalipuna, josta on jätetty mm. parabeenit pois. Epäilemättä aika kaukana luonnonkosmetiikan mineraalimeikeistä, mutta ajoi asiansa poskilla. Jauhe oli mukava levittää ja sävy Joy oli sopivasti pinkkiin päin.

Olay Total Effects päivävoide
Pieni 15 ml näytekoko, joka tuli mukana Supertreenien tuotekassissa. Esanssinen tuoksu enkä oikein muutenkaan tykännyt voiteesta.

Avène Gentle Gel Cleanser
Suppareista tämäkin, kelpo 50 ml matkaputeli. Puhdistusgeeli on tuoteinfon mukaan saippua-aineeton ja alkoholiton, mutta mun mielestä sekä koostumus että pesutuntuma oli nimenomaan saippuamainen. Ei saa pointseja multa siis.

Alterra Reine Pflanzenölseife Lavendel saippua
Latvian tuliaisena saatu laventelisaippua, joka sai meillä toimittaa käsisaippuan virkaa vessassa. Nopean googailun perusteella merkki on saksalaista luonnonkosmetiikkaa, joskaan tästä tuotteesta en onnistunut sertifikaattia löytämään.

Viikate – Kymijoen lautturit [ennakkokuuntelu 2013]

11.8.2013
22:35

Heinäkuussa haihtuneet

Elokuu lähestyy jo puoliväliä, joten on todellakin aika tsekata heinäkuun osuus tälle vuodelle asettamassani kosmetiikkahaasteessa. Heinäkuu oli loppuneiden tuotteiden osalta kohtalainen, ehkä jopa hyvä ottaen huomioon vuodenajan. Luonnonkosmetiikkaa joukossa ei ole tällä kertaa yhtään, joskin sellaista on kesän tarjouksista hankittu jonkun verran peilikaappiin lisää korvaamaan loppuneita tai loppumassa olevia tuotteita. Mutta nyt itse asiaan eli heinäkuussa loppuun kulutettuihin juttuihin:

Heinäkuun käytetyt

Lumene Blueberry Curl Mascara
Taitaa olla ainoita ripsivärejä, joita olen vuosien varrella ostanut useamman putilon. Kuminen harja on mielestäni loistava, mutta laadullisesti maskara ei ole yhtä hyvää kuin ennen. Ripset sai kyllä nätiksi koko käyttöajan, mutta parin kuukauden jälkeen ripsari alkoi varista ikävästi silmistä ennen kuin oli ehtinyt töistä kotiin. Kiitos mustikkamaskara, meillä oli hetkemme.

Garnier Caffeine Eye Roll-on
En edes muista milloin ostin tämän silmänympärysgeelin, mutta vihdoinkin se loppui! Erittäin riittoisaa siis ja roll-on oli sinänsä ihan toimiva menetelmä. Mukavan viilentävä tunne, kun tuotetta rullasi jääkaappikylmänä silmänalusille.

Bonacure Oil Miracle silottava shampoo
Supertreeneistä saatu 30 ml näytekoko. Tuoksu oli ihan ok ja koostumus miellyttävää, mutta ei tämä mikään erikoinen tuote ollut.

Escada Moon Sparkle EdT
Keväällä loppui tuoksun vartalovoide, nyt sitten itse hajuvesi. Escadan vuoden 2008 kausituoksu, paras kaikista haistamistani. Jään kaipaamaan.

Aussie Aussome Volume shampoo
Saman sarjan hoitoaine loppui jo alkuvuodesta, nyt viimein tuli myös shampoopullossa pohja vastaan. Järjetön vaahtoavuus, inan kun otti liikaa niin johan oli vaahtoa kaikkialla. En pitänyt tuoksusta enkä ostaisi uudestaan.

Kate Moss Vintage EdT
Kuvauksen mukaan tuoksu on hedelmäisen kukikas luonteeltaan ja avautuu punapippurilla, freesialla ja mandariinilla ja sulkeutuu myskillä ja vaniljalla. Omaan nenääni ehkä hieman liian pistävä ja vanhanaikainen. En ostaisi itse, mutta tällaisen näytteen sai kuitenkin käytettyä helposti.

The Body Shop Born Lippy™ vesimeloni huulibalsami
Vesimelonifanina joskus mennyt erehdyksissäni ostamaan tämän, ei muuten tasan tule toistumaan. Huulibalsamin kerrotaan olevan kosteuttava ja tekevän huulista pehmeät, mutta mulla huuliin jäi vain tahmainen ja epämiellyttävä tunne. Pitäisi vaan muistaa, että vesimeloni on hyvää vain syötävissä asioissa…

e.l.f. Mineral Eye Liner
Ihan jees tuote, edullinen ja toimiva. Siinä kaikki.

4.6.2013
18:20

Toukokuun tyhjät

Toukokuussa purnukoita taisi tyhjentyä parhaiten koko kosmetiikkahaasteen aikana, mahtavaa! Kyllä ne varastot vielä pienemmiksi saadaan, hitaasti mutta varmasti. Enimmäkseen tyhjentyi (semi-)vanhoja juttuja, joita en jää kaipaamaan, mutta pari mukavaakin tuotetta joukkoon onneksi mahtui. Katsotaanpa!

Toukokuun käytetyt

Erisan Hoitava puhdistusgeeli
Hajusteeton perusputsari mielestäni kivalla geelikoostumuksella. Sanoo puhdistavansa myös meikit, mutta vähänkään vahvempaan silmämeikkiin saa kyllä käyttää meikinpoistoainetta vielä lisäksi.

Garnier Nordic Essentials 2in1 meikinpoistoaine herkälle iholle
En ymmärrä miksi meikinpoistoaineet pitää myydä niin älyttömän isoissa puteleissa (tämä Garnier esim. oli 200 ml), kun sitten ne nököttävät peilikaapissa pienen ikuisuuden. Arkimeikkini tosin on suht kevyt enkä läheskään aina tarvitse erillistä poistoainetta putsarin lisäksi, ehkä siksi tuollainen pullo kestää niin pitkään. Oikein toimiva tämä Garnier 2in1 kyllä oli, poisti tumman ja vedenkestävänkin meikin helposti eikä kirvellyt silmissä.

Escada Moon Sparkle Moisturizing Body Lotion
Päätin vihdoin käyttää pois erään suosikkituoksuni vartalovoiteen, sillä kyseinen hajuvesi tuoksahtaa jo ehkä vähän ei-tuoreelta ja koitan senkin nyt saada tässä tyhjennettyä. Mulla ei ole tainnut aiemmin olla tällaista tuoksusarjan vartalotuotetta ja pakko myöntää, etten oikein innostunut ideasta. En huomannut eroa tuoksun pysyvyydessä käytettyäni vartalovoidetta tai jätettyäni sen pois, joten se siitä.

Urtekram Nordic Birch suihkugeeli
Lahjaksi saatu Urtekramin suihkugeeli oli rakkautta ensikokeilulla, ihana tuoksu! Pumppupullo on suihkusaippuan kanssa oikeastaan tosi kätevä ja tästä vielä sai todella pumpattua tavaraa ulos viimeistä käyttökertaa lukuun ottamatta. Nordic Birch -sarjan parissa aion taatusti viettää hetkiä jatkossakin.

The Body Shop Rainforest Shine shampoo
TBS:n ns. vihreämmän linjan shampoo oli ihan ok tuote, huonompiakin on nähty. Ei toki mitään luonnonkosmetiikkaa mutta vähän sinnepäin: sarjan tuotteisiin ei ole lisätty silikoneja, parabeeneja eikä väriaineita.

TIGI Catwalk Session Series Salt Spray
Tästä Tigin suolasuihkeesta olenkin jo kirjoittanut eikä mielipiteeni tuotteen toimivuuden suhteen ole muuttunut. Tosin inciä kun katsoo niin taitaa jatkossa jäädä rakennetta tuovat tökötit hankkimatta, ei oikein houkuta kaikki ne silikonit ja PEGit.

Nivea Visage Pure Cleansing Wipes
En ole kovin paljoa puhdistusliinoja käyttänyt ja tämän Nivean version perusteella en aio jatkossakaan käyttää. Iho tuntuu paljon raikkaammalta kasvoveden kuin näiden liinojen jälkeen eikä ripsivärikään tahtonut lähteä, vaikka Nivea niin kovasti luvpaa että tällä rätillä irtoaa jopa vedenkestävä ripsari. No juu ei.

Lumene Hydra Drops Moisturizing Night Cream
Olen parikin kertaa napannut vitosella tarjouslaarista tämän Lumenen yövoiteen, tavallaan tylsä tuote mutta ajaa asiansa. Jatkossa jätän tarjoukset muille ja ostan mieluummin jonkun mielenkiintoisen luonnonkosmetiikan yövoiteen kokeiltavakseni.

Herbina Fresh biohajoava deodorantti
Herbinan omien sivujen mukaan biohajoava, alumiiniton deodorantti, jossa on raikas Ecocert-tuoksu. Siis anteeksi mikä tuoksu?! Ecocert on juu luonnonkosmetiikan sertifioija, mutta en kyllä ole aiemmin kuullut sertifioinnin tuoksuvan… Eikä Herbinan dödöllä tietääkseni edes ole em. sertifikaattia: alumiinittomuus, biohajoavuus ja luomuainesosat kun eivät automaattisesti tarkoita sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Tehtävässään deodorantti oli ihan ok, tuoksukin oli sopivan mieto sekä raikas.

Aco Face hoitava huulivoide
Yksi suosikkihuulirasvoistani, kiitos vain K-serkulle joka joskus tätä mulle suositteli. Sopivan pehmeä koostumus ja mukana aavistus vaniljaa, joka tuoksuu miedosti.

Dove Caring Lip Balm
Ikivanha tuotelahjus jostain tapahtumasta, valmistuskin näköjään jo lopetettu. Ei todellakaan mun suosikki, hyvä vaan jos tätä ei enää mistään tule vahingossakaan.

The Body Shop Pomegranate vartalovoi
Granaattiomenan myötä heitän hyvästit TBS:n bodybuttereille – en kaipaa atsovärejä ihonhoitooni, kiitos vain. Hajuaistini on selkeästi muuttunut herkemmäksi, aiemmin hyvältä tuoksunut granaattiomena alkoi tuntua todella nopeasti pistävältä ja aivan liian vahvalta.

Lumene Natural Code Zero Fault Makeup
Huomasin vasta googlatessani, että mähän olen kirjoittanut tästä pari vuotta takaperin. Meikkivoide ei oikein ollut mieleeni, joten se unohtui pitkäksi aikaa laatikon perälle, kunnes nyt keväällä otin vihdoin tavoitteeksi käyttää se loppuun. Mielipiteeni ei muuttunut ja olen onnellinen, kun tuote lopulta tuli tiensä päähän.


Yleensä en laske näihin mukaan pieniä näytepakkauksia muuten kuin tuoksujen osalta, mutta toukokuun satsista nostan muutaman tuotteen esiin:

Toukokuun näytteet

Mádara Moonflower Rose Beige sävyttävä päivävoide
Olen halunnut testata Mádaran päivävoidetta jo hyvän tovin, joten olin oikein iloinen tästä näytteestä. Voiteen koostumus oli kiva, mutta tuoksu ehkä hieman outo. Sävy ei tuntunut täysin sopivan omaan ihooni, voi olla että Golden Beige olisi ollut mulle parempi. Voisin hyvin ostaa tätä BB-voiteen loputtua.

Mádara Time Miracle silmänympärysvoide
Tämä voitaneen laskea ihan kunnon testaukseksi jo, sillä näytteestä riitti todella monta kertaa. Väsymyksen merkit, rypyt ja hienot uurteet vähenevät merkittävästi sanotaan Mádaran sivuilla, mutta en mä kyllä huomannut mitään suurempaa eroa – tosin en ehkä tarkkaillutkaan ihan niin kriittisesti. Tätäkin voisin joskus ostaa ihan kokonaisen purkin.

Nivea Creme
Apua, en edes muista milloin olen näytekoon sinistä Nivean rasvaa saanut… Koostumus on mielestäni liian paksua ja tuoksu jotenkin ällö, siksi varmaan tämän 10 ml purkin loppuun saaminen kesti pienen ikuisuuden. Mikä tästä muka tekee legendaarisen ihonhoidon klassikon, kysynpähän vaan!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma