AvainsanaMessut

1.4.2017
23:27

Pihalla ja puutarhassa

Piha & Puutarha -messuilla kukkii

Tämän viikon hoitovapaapäivän ohjelmaan kuului vierailu Piha & Puutarha -messuilla pitkästä aikaa, edellisestä kerrastani taisi olla jo muutama vuosi aikaa. Olen viime aikoina vähän vältellyt messuja, kun siinä helposti hujahtaa koko päivä ja rahaakin palaa ihan huomaamatta. Tämä oli kuitenkin hivenen turvallisempi aihe, kun ei vielä sitä omaa pihaa ole eikä meidän piskuisella parvekkeellakaan oikein tule vietettyä aikaa. Tytär rakastaa kukkia, joten hänet otin tietysti mukaan.

Sienitalo ja hiekkalaatikko
Heppa
Kasvien valloittama huone
Ponytails
Luumupuu

Jälkikasvun suosikkiosasto messuilla oli epäilemättä isoimpaan halliin sijoitettu Ammattiopisto Livian opiskelijoiden toteuttama yleiskoristelualue, jossa oli paljon ihmeteltävää – ja mikä parasta, pieni hiekkalaatikko. Alue oli kyllä äidinkin mieleen, hienosti suunniteltu ja monta hauskaa oivallusta! Ja juuri kukkaan puhkeamassa olevat kirsikan ja luumupuun kukat, oi että.

Neiti Kevät -näyttely, Kukkakauppa Bronco ja Kukkapalvelu Bloomworks
Neiti Kevät -näyttely, Kukkahuone AugustaNeiti Kevät -näyttely, Salon Kukkapalvelu Unikko
Neiti Kevät -näyttely, Livia Stiina Suo
Neiti Kevään kenkäkokoelma

Heti aulassa oli Suomen Kukkakauppiasliiton näyttely teemalla Neiti Kevät, jossa oli yhdistetty kukat ja vihreä niin vaatteisiin kuin kenkiin. Aivan upeita luomuksia kaikki, mutta ehkä kaikista hienoin mun mielestä oli tuo pitsimekko pääkoristeineen. Kukkien valtaamista kenkäpareista huomioni vei tietysti sopivan nuhjuiset Converset – hyvä kontrasti raikkaiden kukkien ja lehtien kanssa.

Tigrinum
Vaaleat pionit
Upea uusi pioniväri

Täysin ostoksitta ei toki näistäkään messuista selvitty. Lempikukkakauppani Broncon osastolta mukaani tarttui söpö pieni ruukkuneilikka, joka saa ilmojen lämmettyä siirtyä parvekkeelle. Liljoja ihastellessani innostuin myös ostamaan muutaman mollukan ruukkuun laitettavaksi, kun se kuulemma tykkää aurinkoisesta paikasta ja aurinkoahan meidän parvekkeella riittää. Ja kun tästä nyt jossain kohtaa pääsisimme siirtymään kaupunkielämästä maaseudun rauhaan, niin ei muuta kuin liljat ruukkuineen mukaan ja tulevaa puutarhaa koristamaan. Muuten ostokset käsittivät syötävää ja kosmetiikkaa (kotimaista luonnonkosmetiikkaa!), joiden testaamista odotan mielenkiinnolla.

Jos messut alkoivat kiinnostaa, huomenna vielä ehtii! Messukeskus, ovet avoinna klo 10-17.

27.4.2016
18:25

Lapsimessut ja kevyt riehaantuminen

Tutustuin konseptiin nimeltä Lapsimessut vuosi takaperin, kun ajelimme lapset (silloin 2 kpl) mukana kaverini S:n kanssa Helsinkiin tsekkaamaan mistä oikein on kyse. Tuolloin reissun jälkeen oli fiilis, ettei välttämättä tulisi mentyä uudestaan, kunnes S tuossa alkuvuodesta pohti ääneen pitäisikö kuitenkin antaa vielä toinen mahdollisuus. Kun meille sitten tarjoutui mahdollisuus lähteä messuille kahdestaan ja jättää lapset (nyt 3 kpl) S:n lomailevan miehen huomaan, niin asia oli sillä selvä.

Saavuimme pelipaikalle jälleen puolenpäivän tienoilla, näin ilman lapsia matkatessa kun oli mahdollisuus pysähtyä geokätkön verran. Suuntasimme suoraan päähalliin, jossa riitti tutkittavaa niin paljon, että muut hallit jäivät lopulta kokonaan välistä. Tajusin vasta jälkikäteen, että niin olisihan siellä ollut mm. kädentaitojuttuja ihasteltavana… Noh, säästyipähän ainakin rahat. Paitsi ettei säästynyt, koska pelkästään jo Lapsimessujen puolelta löytyi niin paljon kaikkea. Messuosastot olivat osittain samoja kuin viime vuonna, mutta esim. Emmaljunga puuttui kokonaan. Siinä missä vuosi sitten olin kolmen kuukauden äitiyden jälkeen aika noviisi vähän kaikessa, oli nyt kiva tutkailla juttuja aivan eri näkökulmasta. Nyt voisin hyvinkin kuvitella meneväni jälleen ensi vuonna, tosin ehkä kuitenkin lapsen kanssa. Vilkkaan taaperon kanssa voisi säilyä rahatkin paremmin kukkarossa…

Kuvia en messuilla ottanut ainuttakaan, vaikka kamera kulki mukana koko päivän. Siispä esittelyyn ostokset, joita tosiaan oli aika tavalla – uups. Onneksi tavaraa on järjestelyn myötä kuitenkin virrannut kotoa enemmän ulospäin, niin voi hyvillä mielin satsata muutamaan uuteen, jotka tuottavat enemmän iloa.

Messuostoksilla: kestovaippahommia

Heti alkuun jumituimme (koska olen jahkailija) Kestovaippayhdistyksen osastolle, jossa saimme hyviä vinkkejä ja toki myös parit hankinnat tuli tehtyä. Täydensin repertuaaria kahden taskuvaipan ja parin imun verran; vaipat ovat muuten ensimmäiset itse valitut uudet vaipat, sillä pääosin kaikki meidän vaippatarvike on hankittu käytettynä + joitakin on löytynyt edullisesti esim. Prisman poistokorista. Halusin ehdottomasti sivunepilliset taskuvaipat ja päädyin pähkäilyn jälkeen Onnikkaan avaruuskuosiseen Toivo-vaippaan (L-koko, sisäpinta Coolmaxia ja lisäksi 1 krs bambuhamppufleeceä) sekä Hahtuvahullun metsäaiheiseen Loisto-vaippaan (Petite-koko, Coolmaxilla sekin). Lisäksi ostin Jutan bambuimun sekä Onnikkaan sydänkuosisen Nokkela-taittoimun (joustofrotee + bambuhamppufleece), jonka saa kätevästi nepeillä kiinni Toivon taskuun. Muutaman käyttökerran kokemuksella vaikuttavat nappihankinnoilta!

Messuostoksilla: oranssia

Sitten vähän oranssia. Papulta menin etsimään jotain itselleni, mutta mitään sopivaa ei löytynyt. Sen sijaan ihastuin watermelon-värisiin polvipaikkaleggareihin ja ostin ne tytölle odottamaan seuraavaan kokoon siirtymistä. Kesällä/syksyllä ovat varmaankin sopivat, kun joistakin 80-kokoisista tuntuu jo lahkeet jäävän lyhyiksi. Poutapukimolta ostettu ketunpää pitää sisällään kangaskassin, ei voinut kettufani tätä sivuuttaa. Kolmas oranssi on uudelleentäytettävät My Pouch -välipalapussit, jotka kiinnostivat meitä kumpaakin niin ostimme Ipanaiselta S:n kanssa puoliksi 10 kpl:n setin. Vielä en ole ehtinyt testata, mutta kätevältä vaikuttaa.

Messuostoksilla: lastenhuoneeseen

A Little Lovely Companyn lightbox on ollut ajatuksissani pidempään, selkeästi sen vilahtaminen siellä sun täällä on tehnyt tehtävänsä (jaa miten niin mainosten uhri). Messuilla satuin bongaamaan Minionesilla kyseisiä laatikoita, ei muuta kuin samaan konkurssiin vaan. Samalla osastolla oli myös vaikka mitä omaa makuhermoani hiveleviä lastenvaatteita, mutta harmiksi kivoimmista ei enää löytynyt sopivia kokoja.

Leluja emme ole itse pahemmin lapselle ostelleet, mutta nyt oli tehtävä poikkeus kun löytyi jotain niin mahtavaa: leikkipitaleivät täytteineen! Ihan vielä tuo ei tosin pääse käyttöön, mutta ehkäpä jo syksyllä esim. nimipäivälahjaksi; tarvittaessa vaan jättää pienimmät täytteet pois. 1-vuotislahjaksi saadut pehmovihannekset ovat olleet todella hitti, joten veikkaan pitaleipien seuraavan perässä.

Messuostoksilla: organizer rattaisiin

Skip Hopin musta organizer oli ostoslistalla etukäteen ja sellainen onneksi löytyikin Ipanaisen osastolta. Mulla oli pari viikkoa rattaat lainassa kanssahullulta ja niissä tämä kiinni, lokerikko osoittautui niin käteväksi että oli pakko hankkia itsellekin. Edessä oleva sivutasku on vetoketjulla kiinni ja kun sen irrottaa, toisella puolella on rannelenkki, jolloin siitä tulee näppärä pussukka esim. pienelle lompakolle.

Lisäksi ihastelin (ja vähän mallailinkin) Tulan kantoreppuja, ne vaikuttivat jotenkin yksinkertaisemmilta kuin meillä oleva Manduca. Valitettavan vähäiselle meillä tosin on kantohommat vauva-ajan jälkeen jääneet, mutta ehkä kesällä sitten taas enemmän. Vähän jäi pohdituttamaan, jos koittaisi myydä Manducan ja löytää tilalle käytettynä Tulan taaperokokoisen repun.

Ja vielä parit vaunukilkkeet A-T Lastenturvasta

Messukeskuksesta suuntasimme vielä Vantaalle A-T Lastenturvaan, jossa mua odotti yhdet rattaat. Niistä varmasti lisää myöhemmin, koska nyt vaikuttaisi löytyneen todellinen helmi! Olen muutenkin myynyt aika tehokkaasti ratastavaraa viime aikoina pois, joten päädyin ostamaan rattaiden kaveriksi ihanan Mamas & Papas -merkkisen istuinpehmusteen (toiselta puolelta kirkkaankeltainen) sekä Elodie Detailsin kokomustan sadesuojan. Nyt on niin hyvät rattaat ja täydellinen varustearsenaali niihin, että kyllä kelpaa viilettää pitkin kyliä. :)

8.3.2016
15:48

Karkauskuukausi

Helmikuussa 2016…

  • otimme kaverin kanssa ex tempore kirppispaikan paikalliselta lastenkirppikseltä. Se oli oiva veto se! Vauvarompetta lähti nurkista iso läjä ja vähän jotain taskurahaakin jäi, vaikka hinnat olivat lähes ilmaiset.
  • kotona oli kunnon sairastupa, kun sekä äiti että lapsi oli kamalassa räkätaudissa.

Raitaa ja jääkarhuja
Minin eräs helmikuinen asu: raitapaita Seppälä, jääkarhupökät Lindex, rakettijarrusukat kirppikseltä.

  • kävin pitkästä aikaa kampaajalla. Olen taas kasvatuslinjalla, joten vähän vaan tasoiteltiin mallia. Hiuskriisiä poden kyllä edelleen… Pitäisköhän uskaltautua värjäämään muutaman vuoden tauon jälkeen? Hyväkuntoinen tukka on kiva, mutta pihvelin hankala käsitellä.
  • juhlittiin lähipiirin kesken, kun rakas sisko ja hänen miehensä saivat toisensa noin niinkuin virallisesti.

Mustikkavalkosuklaakakku

  • kävimme koko perhe Rakenna & sisusta -messuilla, josta palasimme päät täynnä ideoita ja rattaiden tavarakori pullollaan esitteitä.
  • lapsi oli ensimmäistä kertaa yökylässä, katkonaisten öiden jälkeen se oli todella tarpeen. Itse vedin 11 h unta palloon ja minilläkin oli sujunut ihan kivasti yö isovanhempien kanssa.

Messusunnuntai1-vuotiskuvauksissa

  • kävimme katsomassa yhtä kivaa taloa, mikä sai aikaan jälleen kasvavaa kaipuuta pois kaupungista.
  • sain vihdoin aikaiseksi ottaa tyttärestä 1-vuotiskuvia. Samaan syssyyn kuvasin pari viikkoa aiemmin vuoden iän saavuttanutta serkkupoikaa.

Päivän asu 27.2.2016
Ainokaiseksi jäänyt asukuva helmikuulta: X-korvikset ja &-kaulakoru Fashionology, pitsiselkämekko Innocent, merinovillatakki COS men, leggarit Papu, maiharit Ten Points.

  • matkustin tytön kanssa Tampereelle viettämään tyttöjen viikonloppua. Harvinainen tilaisuus, joka onneksi toteutui sairastelukaudesta huolimatta.
  • ikuistin yhden ainoan asukuvan ja senkin aivan kuun lopussa. Tämän asian suhteen pitäisi kyllä tsempata!
  • ylimääräisenä päivänä kävin karkauspäivän geokätköilytapahtumassa ja sen jälkeen parilla kätköllä myös. Tilastoja, tilastoja!
17.11.2015
22:57

Habitare 2015

Syksyn (kesä sentään on jo käsitelty, huh) kuva-arkistojen purkaminen jatkuu aiheella Habitare. Tässä tuskin on kenellekään mitään uutta, mutta parempi naputella itselleen vähän jotain muistiin – pelkkiä kuvia katsomalla kun ei mieleen muistu oikeastaan yhtään mitään… Välillä mua kyllä epäilyttää pääsenkö ikinä ajan tasalle näissä blogikirjoituksissani, kun koko ajan kuitenkin tapahtuu kaikkea lisää. Eikä nämä pidemmät postaukset ole mitään kymmenen minuutin hommia, vaan aikaa menee äkkiä tosi reippaastikin. No mutta niin, se Habitare.

EcoDesign / Hanna Särökaari: Kerä
EcoDesign / Samuli Helavuo & Laura Väre: KasVa
EcoDesign / Atelier Yocto: Grow, Laura Huhtakangas: Pilleri

EcoDesign-näyttelyssä oli monta kiinnostavaa oivallusta liittyen kodin viherjuttuihin. Ylimmän kuvan yksinkertaisen tyylikäs musta amppeli on Kerä, suunnittelijana Hanna Särökaari. Seuraavassa kuvassa on kompakti kasvivalo KasVa, jonka on suunnitellut Samuli Helavuo & Laura Väre. Kaksikossa vasemmalla on Atelier Yocton pinoutuvista koreista koostuva Grow, koreilla on näppärä siirrellä kasveja tai tarvikkeita missä niitä kodissa ikinä tarvitaankin. Oikealla oleva Laura Huhtakankaan suunnittelema Pilleri taas on ulkokäyttöön soveltuva valaisin, jossa on yläosa vanhoista lasipulloista ja -purkeista, alaosa betonista. Hauska idea!

Trash Cuisine | Elina Ulvio: Frame
Protoshop / Anni Pitkäjärvi: Pinna

Kuvasarjan ensimmäinen kuva on tämän vuoden “roskaosastosta” Trash Cuisinesta, johon oli koottu ideoita keittiömuotoiluun pohjana luonnollisestikin kierrätetyt materiaalit. Vieressä on otos Talentshopista: Elina Ulvion suunnittelemassa Frame-hyllykössä yhdistyy valaistus ja kasvualusta kodin hyötykasveille. Hyvä esimerkki simppelistä ja todella tyylikkäästä tuotteesta, peukku tälle! Kolmannen kuvan Pinna-naulakko oli esillä Protoshopissa, suunnittelijana Anni Pitkäjärvi.

AIKAdesign: VETO
Studio Smoo: Marmoreal

Houkuttelevan värikkäät tötteröt ovat VETO-talouspaperitelineitä, tuotemerkki niiden takana on AIKAdesign. Meillä on ollut käytössä ikivanha puinen teline, joten lähetettyäni messuilta kuvan puoliskolle kävin vielä ennen kotiinlähtöä laittamassa meille yhden Vedon tilaukseen. Värivalinta oli vaikea, sen verran ihania herkkuvärejä kaikki! Punainen olisi ollut ykkösvalinta, mutta sellaisen puuttuessa valikoimasta viestittelymme seurauksena värivalinta osui keltaiseen. Alemman kuvan kauniit Marmoreal-mukit ovat Studio Smoon käsialaa.

Bloun
Bloun

BLOUN oli uusi tuttavuus, varsin kaunis sellainen. Pirkanmaalla valmistetut valaisimet tehdään käsityönä ja ovat siksi kaikki omanlaisiaan. Tykkäsin paitsi tuotteen ulkonäöstä ja ideasta, myös messuosaston toteutuksesta: valaisimet nousivat tosi kivasti esiin levyseinästä.

Kube
Kube
Muotoilutoimisto Ehee

Turkulaista suunnittelua, yay! Petri Seurin suunnittelemia betonisia Kube-valaisimia olen kuolannut siitä asti, kun ekan kerran sellaisen jostain bongasin. Muotoilutoimisto Ehee oli myös vanha tuttu, mulla nimittäin odottaa tuollainen kuvan alareunassa näkyvä keltainen juliste pääsyä seinälle. Valaisimiakin olen katsellut sillä silmällä, se on epäilemättä tuo keltainen väri kun niin kovasti houkuttelee.

Kannustalo: Lato
Artek: Teehuone

Kannustalo oli pystyttänyt halliin Lato-malliston talon, joka esitteli uuden (vai uusvanhan?) Pihapiiri-konseptin. Samassa yhteydessä oli sopivasti tyrkyllä myös Asun-lehti, jonka päädyin nyt tilaamaan kun olin sitä jo kesän asuntomessuilla harkinnut. Artek puolestaan oli tuonut messuille japanilaistyylisen teehuoneen. Upeasti sisustettu ja vähintäänkin loistava idea, mutta toteutus oli harmi vain aika pettymys – teekupillinen (vain yksi!) maksoi 3,50 e eikä hintaan tosiaan siis kuulunut koko haudutuspannullista, kuten teehuoneissa ja missään vähänkään teeorientoituneissa kahviloissa on lähes poikkeuksetta tapana. Seurueemme teehifistelijän annettua suorasukaisen arvionsa aiheesta tulivat kuitenkin tarjoamaan meille toiset kupilliset samasta haudutuksesta, siitä kyllä pointsit.

Marimekko
Eames-ihanuudet Vitran osastolla
Tapio Anttila Collection | Hakola
Hakola

Marimekon osasto hiveli jälleen kerran silmiä, Laura Väinölän toteuttama viherseinä kruunasi hienon kokonaisuuden. Vitran ohi mennessäni rekisteröin jotain aivan ihanaa: Eamesin DAW-tuoli verhoilulla! Sellaisen kun joskus saisi… Tapio Anttilan työnjälkeä sai ihastella kokonaisen osaston verran, hyllykokonaisuuksista pidin erityisesti. Hakolasta olin kiinnostunut etukäteen (voisi sanoa, että varsin onnistunutta blogimarkkinointia!), kivoja sohvia ja paljon muutakin kaunista. Alimman kuvan nätti Lempi-hylly on viime syksyn Protoshopista, mahtavaa että prototyypit toisinaan päätyvät tuotantoonkin.

Vaneria, vaneria

Vaneri tuntuu olevan kovin in edelleen, minkä huomasi toki myös Habitaressa. Siina Pekkanen on suunnitellut jänskän Circuit-hyllyjärjestelmän, jossa hyllyt saa tuotua haluamalleen korkeudelle. Mahtava tuo hyllyjen muoto! Sagalaga Design oli luottanut vaneriin messuosaston rakentamisessa, kivalta kokonaisuus kyllä näyttikin. Ihastuin kovasti merkin kuvituksiin ja ostin mm. kettujulisteen pirpanan huone mielessäni, kunhan vain äiti tästä ehtisi pähkäillä seinäideat valmiiksi asti…

Tuunaa meikkipiste
Tuunausidea vanhalle meikkipöydälle! Mahtaiskohan äidin kätköistä löytyä tuollainen..?

Isoimmasta hallista selvittyämme teimme vielä kierroksen pienemmässä hallissa, jossa sijaitsi paljon erilaisia myyntipisteitä. Vastaan tuli ties mitä ihania juttuja, mutta valitettavasti kotiäidin rahavarannot ovat rajalliset. Cilla’s oli tuttu vain netin kautta ja nyt kun pääsin tuotteita hypistelemään, ostin parit pesuaineet kokeiltavaksi. Toinen printti-ihastus Sagalagan lisäksi oli kuopiolainen Ateljee Keltainen Talo, jonka oivaltavat printit iskivät saman tien. Kotiin hoitopöydän yläpuolelle päätyikin sitten postikorttiversio Olet niin rakas -printistä.

24.10.2015
13:48

Kerta kiellon päälle: Opaali Kasarikoti

Apua, olin ihan unohtanut yhden asuntomessuhelmen! Siispä kerta kiellon päälle ja vielä yksi postaus kehiin liittyen aiheeseen Vantaan asuntomessut.

Heti kierroksen alkupäässä pääsi matkustamaan ajassa muutama vuosikymmen taaksepäin, sillä yksi kerrostalokohteista oli sisustettu 1980-luvun hengessä. Kodin asukkaat olivat keksittyjä, mutta taustalla oli vaikuttamassa keskustelut paikallisten kanssa. Itsehän olen syntynyt -84, joten varsinaisia muistikuvia tuosta vuosikymmenestä ei ole kuin aivan sieltä loppupäästä. Monet sisustukselliset asiat olivat kyllä tuttuja 90-luvun alkupuoleltakin. :)

Kohde 5: Opaali Kasarikoti
Kohde 5: Opaali Kasarikoti
Kohde 5: Opaali Kasarikoti
Kohde 5: Opaali Kasarikoti

Oli mahtavaa päästä fiilistelemään mennyttä aikaa upouusien messukohteiden vastapainoksi! Tästä muistui heti mieleen Habitaren huikea Aikamatka muutama vuosi takaperin. Mä en varmaan ikinä kyllästy tällaisiin nostalgiatrippeihin… ♥

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma
Scroll Up