AvainsanaMessut

29.7.2015
23:23

28/52 ja 29/52

Anteeksi, mutta onkohan joku mahtanut nähdä mihin meidän heinäkuu meni..? Äsken se vasta alkoi ja nyt mukamas on enää muutama päivä kuuta jäljellä. Taitaa kyllä olla sama virsi mulla joka vuosi, kesällä ei vain malta nököttää koneen ääressä. Tänä kesänä on luonnollisesti ollut vähän muunlaista aktiviteettia päivisin, kun tuo puolivuotias pirpana lohkaisee oman osansa vuorokauden tunneista. Katsotaan josko tästä hiljalleen saisi purettua luonnoksissa olevia postauksia, ja uusiakin ideoita olisi mielen perukoilla odottamassa. Mutta näin ensi hätään ei muuta kuin parit viikkokuvat eetteriin.

28/52
Viikko 28: Kuningatar Barbi lekottelee peiton uumenissa.

29/52
Viikko 29: Käytiin naisvoimin Vantaalla tsekkaamassa tämän vuoden asuntomessut.

28.4.2015
23:23

Lapsimessuilla

Päätimme tänä keväänä lähteä kaverini S:n kanssa Helsinkiin tsekkaamaan Lapsimessut, kun kumpikaan ei ollut kyseisessä tapahtumassa koskaan käynyt. Päiväksi valikoitui messujen aloituspäivä perjantai ja perille Helsinkiin selvisimme vähän ennen puoltapäivää. Ajomatkan jälkeen olikin jo nälkä, joten heti alkuun painelimme lounasbuffetiin hiljentämään kurnivat mahat. Lounaan 15 euron hinta tuntui hivenen suolaiselta, mutta onneksi ruoka oli maittavaa ja mahan sai hyvin täytettyä.

Pieni messuvieras vaunuissaan
Darth Vader oli jännittävä

Syömisen jälkeen lähdimme kiertämään messuja, joskaan ei päästy kuin vähän alkuun kun jo bebe heräsi ja kaipasi myös vatsaansa täytettä. Siinä vaiheessa ei vielä ollut messuhallin imetysnurkkaus tullut vastaan, mutta hyvin se sujui hieman sivummalla olevilla portaillakin. :) Ennakko-odotuksia ei messuista sinänsä ollut, kotimaisten merkkien osastot tietysti kiinnostivat mahdollisten messutarjousten osalta. Itse toivoin pääseväni eteenpäin vaunupohdinnoissani, harmiksi vaunuja ei kuitenkaan ollut kovin kummoisesti esillä. Ennen kotiinlähtöä heitimme pikaisen uusintakierroksen parin isomman lastentarvikeliikkeen osastoilla, minkä seurauksena sitten kävin seuraavana päivänä pieni messuale mukanani tilaamassa meille uudet kulkupelit kotikaupungin toimipisteestä… Siitä aiheesta varmasti lisää myöhemmin.

Messuostoksia, osa yksi

Ja tulihan niitä ostoksia muutenkin tehtyä, kiitos messutarjousten. Lauran Lastentarvikkeella oli mm. Skip Hop -tarjouksia ja koska hupullisia pyyhkeitä on kuulemma kätevä olla useampia, niin äitiyspakkauksesta tulleen lisäksi tyttö saa jatkossa kääriytyä turkoosiin pöllöpyyhkeeseen. Ruokailujutut eivät meidän kohdalla ole ihan vielä ajankohtaisia, mutta en voinut vastustaa suloista jääpingviinisettiä – varsinkaan kun kyseessä oli limited edition. Mehujehun pillimehun käyttökotelo värissä mandariini joutuu niin ikään hetken odottamaan käyttöä, onpahan nyt kuitenkin hankittu jo valmiiksi. Nalleavaimenperä tuli kaupanpäällisenä vitamiiniostoksiin ja roikkuu tällä hetkellä leikkimaton kaaressa Muumilaakson hahmojen seassa.

Messuostoksia, osa kaksi

Pirpanan vaatevarasto on ihan kivasti hanskassa, joten messuilla keskityin lähinnä kotimaisten merkkien valikoimiin ja messutarjouksiin. Messuseurani tutustutti mut Blaan tuotteisiin ja päädyinkin ostamaan leggingsit Grey Bird -kuosissa. Metsolan röyhelöpeppupotkareita ihastelin viime syksyn lomareissulla käydessämme merkin liikkeessä, mutta jäi silloin hankkimatta kun ei vauvan sukupuolesta ollut vielä tietoa. Alekasasta löytyneet herkulliset punavalkoraidalliset pökät päätyivät siis aika nopsaan kassan kautta mukaan. Melli EcoDesignilla oli vaikka mitä ihania juttuja, meidän likka saa pukeutua päheään keltasävyiseen Sateenvarjotanssi-kuosiin huppumekon muodossa.

Messuostoksia, osa kolme

Tanskalaisen bOblesin tuotteet olivat tuttuja ennestään, sillä olen ihastellut niitä jo ennen omaa lasta – mahtava idea! Osastolla oli myynnissä alehintaan poistuvia värejä, joista hetken pähkäiltyäni päädyin ostamaan Elefantin vihreäsävyisenä. Kiva lisä sisustukseen vähän kuin vahingossa, kun muuten olisin kuitenkin valinnut tylsästi harmaan. Luonnollisesti pirpana ei vielä hetkeen tule fantin kanssa leikkimään, mutta siihen saakka se saa pyöriä jakkarana aina siellä missä tarvitaan sekä tietysti pienten vieraiden viihdykkeenä.

Ei ole väliä, miten käytät bObles Elefanttia, niin se kannustaa liikkumaan. Elefantti on keinu, joka stimuloi tasapainoaistia lukemattomin eri tavoin. Yksinkertaisesti istumalla Elefantin päällä, lapsen kehonhallinta ja tasapaino kehittyvät. Myöhemmin lapsi voi seistä Elefantin jalkojen päällä ja harjoittaa tasapainoaistia sekä koordinaatiokykyä. Lapsen lihaksille tekee hyvää maata joko vatsallaan tai selällään Elefantin jalkojen välissä tai Elefantin seistessä, sen kaarevan selän päällä. Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä, Elefantti on loistava istuin niin lapsille kuin vanhemmillekin miten päin tahansa käännettynä. Kokeile myös käyttää Elefanttia yhdessä Kanan kanssa ja kehitä tasapainoaistiasi entisestään. Kana sopii täydellisesti Elefantin jalkojen väliin ja muodostaa täysin suoran pinnan tasapainoilua varten.
(Kuvaus: geffer.fi)

Rahoistaan siis Lapsimessuilla pääsi varsin helposti eroon. Enemmänkin olisi ollut houkutuksia erityisesti vaatepuolella, mutta eipä tuollainen minityyppi vielä niin paljoa vaatetta tarvitse. Vanhemmalle lapselle olisin varmasti tehnyt useampia hankintoja, kun käyttö on niin erilaista: esimerkiksi Gugguun tai Papun valikoimista olisi kelvannut montakin juttua. Noin muuten messut olivat ihan jees, mutta tiedä häntä lähtisikö sitä enää uudestaan niiden takia parin tunnin ajomatkan päähän. Tosin vanhemman lapsen kanssa voisi messuista saada enemmän irti, tai vaihtoehtoisesti kokonaan ilman lapsia.

20.3.2015
13:10

Rakenna & Sisusta 2015

Jaetaanpa tähän väliin muutama helmikuussa nappaamani kuva Rakenna & Sisusta -messuilta, taisivat loppujen lopuksi olla ainoat mitä muistikortille tallentui suht pikaisen visiitin aikana. Siitä jännä päivä, että olin tuolloin ensimmäistä kertaa kunnolla liikenteessä vauvan kanssa! Hyvin se kuitenkin meni eikä bebe edes herännyt sen muutaman tunnin aikana, mitä äiskän kanssa Turun messukeskuksessa kiertelimme. Kunhan posotti unta palloon vaunuissa ja antoi mun tutkailla rauhassa messutarjontaa.

Ikean keittiössä
Riippuu mistä roikkuu

Ikean osaston keittiö näytti varsin mukavalta, onneksi meillä oli keittiöprojekti meneillään kun muuten olisi voinut vaikka remppakuume iskeä. :) Suuntasin siis keskittymiseni sisustuspuoleen ja bongasin mm. Botkyrka metalliset seinähyllyt sekä yllä olevissa kuvissa näkyvät Bittergurka ruukut ja roikkuvat amppelit. Amppelia ei ehkä meidän keittiöön saa sovitettua ainakaan tuossa mittakaavassa, mutta tuollainen valkoinen ruukku voisi olla kivan näköinen mustalla tasolla. Tai miksei ikkunalaudallakin.

Turkulaista designia
Betonikuutio ja muuta nättiä

Yksi messujen inspiroivimmista jutuista oli epäilemättä Danske Bankin messuosasto, jonka oli suunnitellut sisustusblogien maailmasta tuttu Projekti Verkarannan Jutta. Lähiseutujen design oli näyttävästi esillä, mukana mm. noustelainen upea kube-betonivalaisin, jollaiselle löytyisi koti meiltä milloin tahansa. Muutenkin tykkäsin mustan ja puunvärin (+ betonin) yhdistelmästä, voi että kun osaisi itsekin saada sisustusjutut näyttämään noin kivoilta yhdessä! Vaan toisilla on taito ja toisilta se puuttuu… Harmikseni mä kuulun jälkimmäisiin.

Toisen mieleen erityisesti jääneen inspiraation tarjosi Turun Tapetti ja Matto, jonka osastolla silmäni hakeutuivat Pihlgren ja Ritolan ihaniin tapetteihin. Keittiön yksi seinä saattaa kaivata tapettia pintaansa ja jäin pohtimaan, voisiko ehkä Kiurujen yö punamustana olla siihen sopiva. Täytynee joku kerta käydä lainaamassa vuota kotiin mallailtavaksi.

26.10.2014
13:02

Paloja syksyn Habitaresta

Syyskuun puolivälissä hurautin pääkaupunkiseudulle eräänä tiettynä viikonloppuna, nimittäin sopivasti Habitaren aikaan. Viime vuonna multa jäi tapahtuma kokonaan väliin häähässäköiden keskellä, joten tänä vuonna ajattelin jälleen lähteä katsastamaan messumeiningit ja houkuttelin K-serkun seurakseni messukeskuksen hulinaan.



Aloitimme kierroksen hallin takaosasta ahead!-alueelta. Yllä olevat kuvat ovat EcoDesign-näyttelystä, jonka teemana oli tänä syksynä tuotteen elinkaari. Betoniset valaisimet miellyttävät aika lujaa tällä hetkellä, ekassa kuvassa on Heli Ylivaaran & Annariina Alanderin aurinkoenergialla toimiva OutBox ja toisessa Jenni Inkeroisen symppis Vakaa. Samuli Helavuon suunnittelema Riippu-nimeä kantava säilytys- ja kasvatusjärjestelmä on idealtaan mahtava – ja niin nätti!




Trash Design -osastolla oli paljon mielenkiintoisia kierrätysajatuksella tehtyjä juttuja, kuten nimestäkin voi päätellä. Erityisesti pidin Jari Mirandan kierrätystaiteesta (ekat kaksi kuvaa), jossa oli luotu vanhoista elektroniikkalaitteiden osista vaikka mitä hienoa. Huikein oli ehdottomasti useamman metrin levyinen vanhoista emolevyistä tehty taideteos, olisi muuten aikamoisen osuva tällaiseen nörttiperheeseen. Käyttöesineiden puolella ihastelin mm. puisia tuikkukolmioita sekä ylijäämänahasta tehtyjä tyynyjä.


Habitaren tämän vuoden suunnittelukilpailu oli nimeltään MayDay, jonka puitteissa oli suunniteltu ja toteutettu erilaisia versioita kesäisestä piknikistä. Ylemmässä kuvassa on kisan voittaja, joka epäilemättä olisi aika mahtava piknik-miljöö lämpimässä kesätuulessa lepattavine kangaskattoineen. Alemman kuvan keinusysteemi vaikutti sekin oivalta idealta.

Diesel
Dieselin teollisuushenkinen keittiö.

Marimekko
Marimekon ihana astiaseinä, tällainen meillekin keittiöön kiitos.

Virtaa kärsästä
Pistorasia possufanin mieleen. Huomaa myös jättimäiset C-kasettivalaisimet vieressä.

Kirjahylly värikkäistä laatikoista
Peroban toteuttama laatikkohyllykkö Kotilieden osastolla, aika kivat värit musta.

Destiny
Uuden myymälätuttavuuden, Destinyn, tummanpuhuva osasto. Oi että!

Habitaressa ei ehkä ollut mitään superihmeellistä tai uutta, mutta kyllähän sieltä sai ammennettua paljon inspiraatiota omaan kotiin. Meillä on nyt ollut keittiöjutut erityisen tapetilla, sillä päätimme tässä ennen beben odotettua saapumista rykäistä kasaan vielä asunnon viimeisen puuttuvan palasen eli keittiöremontin. Ihastuin messuilla täysillä kotimaisen HELNOn keittiömallistoon – sinänsä ei mikään yllätys, kun muutenkin rakastan 50-70-lukulaista suunnittelua.

HELNO: Kallio
Kuva: HELNO

Kuvan HELNO Kallio olisi about täydellinen meidän momokotiin, mutta harmikseni mies ei oikein lämmennyt ja tuleva keittiömme on vähemmän retrohenkinen. Toisaalta remppa kuin remppa niin kompromisseja on tehtävä, ja aivan varmasti keittiöstä tulee mieleinen joka tapauksessa, kun sen on saanut itse suunnitella. Smegin jääkaapin, ehkä jopa tuollaisen mustan, kyllä tahdon vielä joskus…

6.9.2014
12:06

Kesälomamatka 2014: Jyväskylän asuntomessut

Vihdoin on tullut hetki saada ulos pitkään suunnitelmissa ollut postaus, selkeästi tällaiset laajemmat kokonaisuudet tuppaavat aina jumittumaan päähäni… Palataan siis ajassa taaksepäin ja heinäkuun puoliväliin, jolloin starttasimme tämän vuoden kesälomareissun samalla kokoonpanolla kuin Lapin reissun viime kesänä. Ensimmäisenä etappina oli parin päivän ajan Keski-Suomi, tuo itselleni opiskeluajoilta rakas seutu, jossa mm. osallistuimme geokätköilyn megatapahtumaan sekä kävimme naisten kesken juuri avautuneilla asuntomessuilla. Kuten otsikosta voi päätellä, tämä postaus käsittelee kyseisten messujen antia – kuvien kera tottakai. Eiköhän aloiteta!

Jyväskylän asuntomessut kohde 27: Älvsbytalo Suometar
Jyväskylän asuntomessut kohde 18: DEKO 149
Jyväskylän asuntomessut kohde 30: DEKO 159
Jyväskylän asuntomessut kohde 28: Sievitalo Mustakoivu 106

Itseäni messuilla kiinnosti mm. keittiöt, kun on se keittiöremontti edelleen tekemättä. Messutalojen keittiöt olivat mun makuun aika tylsiä ja ennalta-arvattavia, mutta jotain aiheeseen liittyvää inspiraatiota sentään tuli eteen. Ekan kuvan pöytä ja tuolit ovat ihanat, lisäksi verhot ovat hauska piristys tilaan. Toisessa kuvassa ihastuttaa betonivalaisimet, lankkupöytä sekä Saanan ja Ollin tekstiilit. Kolmas kuva on lähes ällömakea pastellisine sävyineen, mutta oi että tuo minttu on herkullinen! Ja vaikken niin pastellifani olekaan, niin onhan tuo ruokailutila aikamoisen nätti kokonaisuus (huomaa myös minttuvaaka tasolla). Kuvasarjan alin on ainoa varsinainen keittiökuva, tykkään eri värisistä ylä- ja alakaapeista sekä välitilan ja tasojen betonimaisuudesta. Jotain tuollaista voisi ehkä meillekin ajatella, tosin hippasen epäilyttää betonin ja shakkiruudullisen lattian yhteensopivuus…

Jyväskylän asuntomessut kohde 18: DEKO 149
Jyväskylän asuntomessut kohde 35: Talo Luck
Jyväskylän asuntomessut kohde 13: Valkola M-121-3P
Jyväskylän asuntomessut kohde 36: HauHaus
Jyväskylän asuntomessut kohde 27: Älvsbytalo Suometar

Oleskelutiloissa oli mukavasti DIY-henkeä ja turkulaista designia oli esillä useassa kodissa. BEdesignin Deer-hylly koristi useamman kohteen seinää, samoin aiemmin mainitut Saanan ja Ollin tuotteet olivat ilahduttavan yleinen näky messukodeissa. Huikein oleskelutila oli ehdottomasti Talo Luckissa (kuvasarjan pystykuva), se oli yhtä aikaa sekä futuristinen että retro. Kohde oli ylipäänsä yksi messujen upeimmista ja valkoisen ympärille rakennettu värimaailma kaikkine yksityiskohtineen kirvoitti tältä messukävijältä huokauksen jos toisenkin.

Jyväskylän asuntomessut kohde 35: Talo Luck
Jyväskylän asuntomessut kohde 23: Skammin talo
Jyväskylän asuntomessut kohde 23: Skammin talo
Jyväskylän asuntomessut kohde 18: DEKO 149
Jyväskylän asuntomessut kohde 10: Kannustalon Lato

Makuuhuoneissa ihastelin yllättäen kaikkea pehmeää: pellavalakanoita ja murrettuja värejä. Joku päivä vielä mäkin hommaan meille ne paljon kehutut pellavalakanat – kunhan vain saan päätettyä mistä. Skammin talossa laajalti käytetty vaneri miellytti silmää, erityisesti pidin tuosta vanerista rakennetusta sängystä raitalakanoineen. Aika lailla toista ääripäätä edustaa Talo Luckin makuuhuone kuvasarjan ensimmäisenä, vahvoja värejä valkoisella pohjalla. Peukku ylös!

Jyväskylän asuntomessut kohde 6: Passiivikivitalo Perhe
Jyväskylän asuntomessut kohde 37: ValmisJukka Aurinko 116

Lastenhuoneita koitin myös katsella sillä silmällä, vaikkei kotona työhuone ole muuttumassa lapsen valtakunnaksi vielä hetkeen. En kestä värikoodaamista tytölle vaaleanpunaista, pojalle sinistä -tyyliin, joten moni huone meni multa siksi ohi ja muutenkin lastenhuoneet tuntuivat olevan joko värimaailmaltaan hyvin tasaisia (= pliisuja) tai sitten totaalisen räiskyviä kirkkailla väreillä. Yllä olevien kuvien huoneet on varmaankin tarkoitettu hieman isommille lapsille työpisteineen, mutta nuo olivat eniten mieleeni. Ekan kuvan huone on väreiltään aika plassu, mutta tykkään tuosta seinän kuvioinnista ja myös metsäaihe (sarvet seinällä, lakanat, hirvipehmot) on kiva. Alemmassa kuvassa värimaailma on jees, sängyn tekstiilit ja verhot sekä värikäs huoppapalluramatto piristävät muuten vaaleaa ilmettä.

Jyväskylän asuntomessut kohde 35: Talo Luck
Jyväskylän asuntomessut kohde 40: Brand new oldies
Jyväskylän asuntomessut kohde 40: Brand new oldies
Jyväskylän asuntomessut kohde 3: Elämän Lanka
Jyväskylän asuntomessut kohde 30: DEKO 159

Mulla taitaa olla joku ihastuskausi keltaiseen, kuten yllä olevasta kuvasarjasta voi huomata. :) Varsinkin mustan, valkoisen ja harmaan kaverina kirkkaankeltainen on ihan huippu! Eka kuva on Talo Luckista, tuo oli epäilemättä ihanin huone koko messuilla – kaikki natsaa just eikä melkein. Kaksi seuraavaa kuvaa on kerrostalokohteesta Brand new oldies, jossa keltaiseen oli yhdistetty myös minttua. Ikean Bestå-kokonaisuus näyttää tosi kivalta ja kätevältä, mitä kaikkea tuonne saisikaan piiloon… Nimimerkillä Liikaa tavaraa -84, heh heh. Kerrostalokohteet olivat ylipäänsä erittäin kiinnostavia ja näin kerrostaloasujana niitä katseli ihan eri ajatuksella kuin omakotitaloja.

Jyväskylän asuntomessut kohde 42: Kiertokoti
Jyväskylän asuntomessut kohde 39: Viherperhe
Jyväskylän asuntomessut kohde 2: Cube 170
Jyväskylän asuntomessut: Maq

Ulkotilojen sisustusideoita osui silmään joitakin, esimerkiksi tuollaisen ylhäältä toisen kuvan kasviseinän ottaisin mieluusti omallekin parvekkeelle. Harmi vaan kun parveke on niin minipieni, ettei sinne oikein mitään mahdu. Ekan kuvan yrttilaatikko voisi ehkä toimia? Kolmannen kuvan pihakeittiö vaatii jo pois kerrostalosta, mutta otin sen tähän mukaan inspiraatioksi – muuten messutalojen pihakeittiöt olivatkin omaan makuuni liian hienoja, jos niin nyt voi sanoa. Viimeisessä kuvassa on pihanäyttelystä bongatut Maq-terassikalusteet, joissa on saatu hienosti yhdistettyä puu ja metalli.


Jyväskylän asuntomessut olivat ihan onnistunut kokonaisuus ja Äijälänranta paikkana hieno. Enemmän Jyväskylä tarjoili mulle inspiraatiota ja ideoita kuin Hyvinkää viime vuonna, mutta siihen varmasti vaikutti kohteiden monipuolisuus: esim. pienet NoppaKodit, keskenään erilaiset kerrostalokohteet. Olen iloinen, että Jyväskylä osui reitin varrelle ja messupäivä onnistui myös aikataulullisesti. Nyt tosin kodinjärkkäyskuume on niin valloillaan, että puolisko välillä jo hermostuu mun loppumattomiin pähkäilyihin. ;)

Maroon 5 – V (Deluxe) [2014]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma