AvainsanaMuutto

Terkut Jyväskylästä! Reissu meni oikein mukavasti, mitä nyt autossa välillä vähän väsytti ja/tai oli levotonta juttua, mutta niinhän meillä kullan kanssa aina. Perjantaina ajettiin Vaajakosken (iskä vannotti tuomaan tuliaisia Pandalta) kautta yöpymispaikkaan eli ystäväni T:n ja tämän tyttöystävän luokse. Tankattuamme itsemme pizzalla lähdettiin kohti keskustaa, alkuillasta oltiin sovittu tapaaminen opiskeluporukalla Hemingway’siin. Siellä istuskeltiin hyvä tovi, muutamat kaljatkin juotiin. Itse tosin tyydyin vain yhteen, joskin pieni pullo hedelmäistä ranskalaista olutta oli juuri passeli juoma syksyiseen perjantai-iltaan. Ennen porukan hajaantumista omiin menoihinsa pelattiin vielä vajaa tunti biljardia, erilaisilla kokoonpanoilla ja erilaisilla säännöillä.

Oltiin takaisin T:n ja K:n luona jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä, hetken aikaa siinä juteltiin kunnes painuttiin kaikki haukotellen unten maille. Lauantaiaamulla heräiltiin ajoissa, T & K olivat lähdössä Kuopioon ja mekin oltiin menossa kaupungille pyörimään ennen kotiin lähtöä. Verrattuna parin vuoden takaiseen Muotipäivät tuntuivat kasvaneen, tai ainakin happeningia näytti riittävän sekä perjantaina että lauantaina. Kulta ei pahemmin muotijutuista ja kaupoissa kiertelystä innostunut – ei mikään yllätys ;) – enkä viitsinyt poikaa loputtomiin rääkätä. Käytiin muutamassa liikkeessä ja katsottiin joku muotinäytös ennen kuin siirryimme Foodiin lounaalle. Kanaleipä oli herkullinen, aivan kuten viime vuonnakin. Mahat täynnä herkullista sapuskaa oli hyvä sanoa heiheit Jyväskylälle ja suunnata auton keula kotimatkalle.

Kuvissa esiintyvä suloinen otus on Batman, T:n ja K:n viiden kuukauden ikäinen pikkukissa. Batman jaksoi olla utelias, seurallinen ja leikkisä koko vierailumme ajan – mm. aikaisin aamulla havahduin siihen kun kisuherra loikkasi vuodesohvan laidalle ja jäi siihen tuijottamaan. Kovin oli kuvauksellinen kissa, välillä näytti oikein poseeraavan kameran räpsyessä.

Tänään vietiin ensimmäinen muuttolasti uuteen kotiin, huonekaluja lähinnä. Makuuhuone on nyt putsattu ja puunattu ikkunaa ja sälekaihtimia myöten, lähipäivinä voidaan varmaan alkaa jo täyttää vaatekaappeja. Huomenna mennään heti aamusta Turkuun, kun kultsilla on C-ajotunti ja mä menen siksi aikaa järjestelemään kotia. Lastasin henkilöauton täyteen keittiötavaraa sisältäviä pahvilaatikoita, joten huominen menee oletettavasti keittiön parissa. Hankittavaa olisi, harmi vain kun rahatilanne on niin kovin nihkeä suurempien hankintojen suhteen. Pari kirjoituspöytää tarvittaisiin ainakin, sellaisia vähän normaalikokoisia pienempiä. Voi kunpa päästäisiin kumpikin töihin, jotta voitaisiin hommata tarpeellisia juttuja uuteen kotiin! Mutta no can do, toistaiseksi on elettävä näillä mitä nyt on.

P.S. Sokerista, kukkasista -blogissa on menossa arvonta.

Makuuhuoneen tavarat on pakattu, suurin osa viety jo pois. Keittiön kaapeista puolet on tyhjiä, toinen puolikas vielä pakkaamatta laatikoihin – se tapahtuu todennäköisesti tänään illalla. Kirjoituspöytä tyhjennetty ja pakattu, lehtikasat on vielä olohuoneessa käymättä läpi. Miten sitä raaskisi heittää pois ihania kiiltäviä aikakauslehtiä, täynnä upeita kuvia? Hauskin osa lehtipinossani – joskaan ei edeltävään kuvaukseen täysin soveltuva – on taatusti muutama numero IN-nimistä lehteä, jota julkaistiin joskus 90-luvun lopulla ja/tai 2000-luvun alussa. Niille jaksaa näin kymmenen vuotta myöhemmin hihitellä kerta toisensa jälkeen.

Pitää ehkä ruveta harkitsemaan kattavaa luopumista vaatteista ja tavaroista, uusistakin. Työkkäri päätti evätä multa kaikki työttömyysetuudet, koska mukamas työllistyn kokopäiväisesti toiminimeni kanssa. Mielenkiintoinen näkökanta, ottaen huomioon että esimerkiksi tässä kuussa olen tehnyt toiminimellä töitä muutaman tunnin eikä siitä todellakaan tienaa sellaisia summia, joita nykyään pelkkään normaaliin elämiseen tarvitaan. Puhumattakaan siitä, että olen useaan otteeseen ilmoittanut etsiväni nimenomaan kokopäivätyötä – sehän ei olisi mahdollista, mikäli toiminimeni työllistäsi mut täysin. No, ei kai siinä mitään, jos olisivat työkkärissä osanneet heti alkuun sanoa, ettei kannata edes yrittää saada etuuksia toiminimen ollessa olemassa. Sen sijaan odotin viisi pitkää viikkoa tuota hylkäävää päätöstä, minkä ajan olisi voinut hyödyntää paremminkin.

Työrintamalla ei näy mitään uutta. Hakemuksia olen näpytellyt tasaiseen tahtiin, osaan soitellut perään, yrittänyt saada jalkaa oven väliin. Toistaiseksi ovi on vedetty joka kerta nenän edestä kiinni. On niin vaikea ymmärtää, ettei innokasta korkeakoulutettua nuorta kukaan tahdo palkata eikä edes antaa mahdollisuutta haastattelun muodossa. Valitaanko haastateltavat nykyään arpapelillä? “Tuolla on kiva sukunimi, otetaan se haastatteluun. Joo ja tuo, sillä on hauska puhelinnumero. Tämänkin voisi kutsua, sen nimikirjaimista tulee sana HUI.” Olisi oikeasti mielenkiintoista joskus kuulla, miten työnantajat (tai rekryfirmat) käsittelevät saapuneita hakemuksia.

Näin viime yönä unta, että lähdettiin koko perheen voimin telttailemaan. Jostain syystä kuitenkin päädyttiin Meksikoon. Kauppoihin ei ollut leiripaikaltamme pitkä matka ja eräästä kaupasta löysin täydellisen Meksiko-oppaan, jota kuitenkin joku tyttö yritti multa huijata itselleen. Selvisin kirjataistelusta voittajana, mutta lähtiessäni kaupasta laukustani putosi pari äidin kutomia villasukkia. Pöllijätyttö nauroi ja pilkkasi mua, että olinko mä ihan pipi päästäni kun olin ottanut Meksikoon mukaan villasukat. Tokaisin jotain takaisin ja lähdin kaupasta, ulkona oli jo ihan pimeää. Juostessani takaisin leiripaikkaamme havahduin hereille. Myöhemmin näin jotain muutakin unta, varmaan yhtä kummallista, mutta sitä mä en (onneksi?) muista.

Vielä aivan totaalisen offtopicina: miksi Valiojäätelön litran jäätelöpaketit ovat niin hankalasti avattavia? Muistan vielä elävästi, kun kyseinen pulju vaihtoi toimivan perusavaussysteemin nykyisenlaiseksi. Verrattuna vanhaan se oli käytettävyydeltään todella surkea, ja sitä se on edelleen. Pointsit Ingmanille, joka on säilyttänyt mekanismin samanlaisena vuosikaudet.