AvainsanaSukulaiskekkerit

Palataan vielä hetkisen verran pirpanan ristiäisiin, kun muistin napsineeni muutamia kuvia koristeluista varsinaisen juhlapäivän jälkeen. Kahvitteluthan pidimme tosiaan meillä kotona ja purtavat vieraille pääsimme tarjoilemaan vastavalmistuneesta keittiöstä (joka muuten on vieläkin vailla viimeisiä viimeistelyjä, hups). Värimaailmaksi kekkereihin muodostui keltaisen, harmaan ja mustan liitto.

Kutsut väänsin vähän viime tingassa, kun ei vauvan hoidolta muka tahtonut ehtiä istahtamaan pöydän ääreen ajan kanssa. Kaikki paperimateriaalit kävin hakemassa askartelijan aarreaitasta eli Muovitukusta. Valkoisen A6-koon korttipohjan kansi oli yksinkertainen: ylhäällä kolmesta eri värisestä kartongista tehty viirinauha ja alhaalla dymolla nakuteltu musta KUTSU-teksti. Sisäpuolen tekstit printtasin pahvinruskealle paperille ja liimasin korttipohjaan, epätasaiset reunat syntyivät ihan vaan repimällä lipareet leikkaamisen sijaan. Info-osuuden lisäksi kortissa oli Housegrind-fontilla värssy:

Peiton alla posken nukka,
jalassa pieni oranssi sukka.
Näin on meille onni tuotu,
ikioma tyttövauva suotu.
On olo uusi ja uskomaton,
meistä juuri äiti ja isä tullut on.

Likka nukkui suurimman osan kastejuhlastaan, simahti kirkossa kummien käsivarsille ja nukkui koko kahvittelun ajan työhuoneessa. Nukkumisen kanssa oli tuolloin ollut ongelmia, niin ei raaskittu herättää tyyppiä seurustelemaan vieraiden kanssa ja varsinainen juhlavaatetus jäi käyttämättä. Kiitoskorttia varten sitten otin kaksikuukautispäivänä kuvia ne vaatteet päällä, jotka tytölle oli tarkoitus pukea ristiäisissä, ja näistä kuvista valkkasimme yhden kiitoskortiksi. Tein kuvasta polaroidmaisen, laitoin tekstit kuvan alle sekä toiseen ylänurkkaan harmaan, keltaisen ja mustan kolmion viirihengessä. Yllättävän kiva kortista lopulta tuli, vaikka ensin tuntui pää olevan aivan tyhjä ideoista.

Pimun toinen kummitäti, serkkuni K, pyöräytti ennen juhlia kasaan pari rykelmää keltaisia ja mustia ilmapalloja. Toinen kiinnitettiin olohuoneen verhotankoon, toinen löysi paikkansa keittiön seinään kiinnitetystä vintage-Stringistä. Jälkimmäinen on sijoillaan itse asiassa edelleen, kun pallot ovat pysyneet hyvin kuosissa. Kuvassa näkyvä Lokki-valaisin on ristiäislahja mun porukoilta, se tosin lensi paikalleen vasta kemujen jälkeen. Ehkä inan iso keittiöön, mutta olkoot siinä toistaiseksi.

K:n avustuksella värkkäsin tytön nimellä varustetun viirinauhan, joka löysi paikkansa olkkarista sohvan yläpuolelta. Yllättävän pitkä nauhasta nimittäin tuli, vaikka nimi on noinkin lyhyt. Kartongista leikatut kolmiot pujotettiin samaan mustavalkoiseen juuttinauhaan kuin mitä hääjuhlassamme oli käytössä valokuvien ripustuksessa. Viiri-idea tuli vastaan Design Wash -blogissa ja nauhan värit asettautuivat lopulta noin, jotta nimen kirjaimet sai näkymään parhaiten. Imetyshuuruissani olin ensin laittamassa värit sikin sokin nauhaan, mutta tajusin onneksi ajoissa ettei mulla ole mitään kynää, jolla voisi kirjoittaa mustaan paperiin…

Teemavärit toistuivat myös juhlien kattauksessa. Muffinssien pahvikupit olivat keltavalkoisia ja mustavalkoisia, servetit valkoista polkadotia keltaisella pohjalla (löytyivät Myllyssä olevasta iiiihanasta kaupasta, Inspiraatiosta). Tarjoilupöydälle laitettu kynttiläkin osui teemaan varsin kivasti: musta kynttilä työkavereilta saadussa keltaisessa Nappula-kynttilänjalassa.

Tyttäremme ristiäisiä vietettiin helmikuun lopussa, Kalevalanpäivänä. Päivä valikoitui ihan sillä, että toiveissa oli lauantaipäivä sekä kaste Mikaelinkirkossa, ja asiaa tiedustellessani kuukautta aiemmin oli kolmena tytön kaksikuukautispäivää edeltävänä viikonloppuna ainoa jäljellä oleva lauantaiaika tuolloin. Helppo päätös siis.

Keittiöremonttihan meillä oli kirkkoa varatessa vielä vähän vaiheessa, mutta mies lupasi että keittiö on helmikuun loppuun mennessä valmis ja kahvittelut voitaisiin pitää kotona. Hyvä hyvä, myhäilin tyytyväisenä. Ei varmaan tarvitse sanoa, että varsin tiukille meni? Mutkia tuli tottakai matkaan ja viimeistelyt jäi tekemättä, viimeiset remppatarvikkeet kannettiin varastoon juhlapäivän aamuna. Koko ristiäisviikko oli muutenkin aikamoista hulabaloota, miehelle osui iltavuoroviikko ja itse vietin kaiken vauvalta liikenevän vapaa-ajan siivoten ja järjestellen. Yllättävän aikaa vievää muuten, kun tilaa ei ylenmäärin ole ja halusin löytää kamoille oikean paikan heti enkä vain tunkea jotain sinne ja jotain tuonne.

Kiitos lähipiirin avun onnistuimme saamaan kämpän jotakuinkin kuosiin ja ehdimme kirkkoon vain hieman myöhässä. Seisoimme kaikki kirkon etuosassa kastemaljan ympärillä kaaressa, me vanhemmat maljan toisella puolen ja kummit toisella puolen. Tilaisuus oli ihan perus: alkuun yhteislauluna Suojelusenkeli, sitten pappi puhui ja lapsi sai kasteen, lopuksi vielä virsikirjasta Ystävä sä lapsien. Sinänsä kaikki meni ihan ok, mutta vähän mua huvitti mm. papin pienoinen takeltelu puheissaan sekä yhteislaulun epävireisyys. :)

Neiti sai kasteensa mekossa, jossa on parikymmentä vuotta sitten kastettu miehen kumpikin sisko. Mekossa oli onneksi valkoinen rusetti-/nauhahässäkkä valmiina niin ei tarvinnut ruveta vaihtopuuhiin, lasten värikoodaus ärsyttää edelleen suuresti (sanoo hän, jonka lapsella oli juuri eilen pinkkipohjainen body ja pinkit sukat… Mut hei, pinkki on ihan eri asia kuin vaaleanpunainen!) ja jos nauha olisi vaihdettu, se olisi ollut kirkkaankeltainen, oranssi tai muu ns. neutraali väri. Päivänsankari ei paljoa tapahtumasta perustanut, alkuun pälyili hivenen epäluuloisena ja todettuaan tilanteen turvalliseksi simahti kummitädin käsivarsille. Itse juhlista hän ei välittänyt senkään vertaa, vaan tuhisi täydessä unessa läpi kemujen.

Kirkosta siirryimme meille kotiin ristiäisvirvokkeille. Vieraita oli paikalla noin kaksikymmentä, mikä osoittautui aika maksimiksi meidän 66 neliööön ainakin näin, kun pääasiassa hengaillaan akselilla keittiö-olohuone. Tavallaan siis hyväkin, etteivät kaikki kutsutut päässeet tulemaan… Harmittelin etukäteen kun ei tilan puutteen takia voinut kutsua kaikkia keitä olisi halunnut (eikä esim. seurakuntakoti houkutellut juhlapaikkana), mutta loppupeleissä ristiäispäivän härdelli oli sellaista, että kivempi varmasti kutsua porukkaa kylään myöhemmin ihan muuten vaan.

Ei liene yllätys sekään, että tarjoilujen kanssa tuli järjetön kiire. Alkuperäinen suunnitelmani tarjoilujen sijoittamisesta piti hylätä, joten pikaratkaisuna kupit katettiin ruokapöydälle ja syömiset haettiin keittiön väliaikaiselta sivupöydältä. Olin myös ajatellut ottaa kuvia kaikesta omiin arkistoihin, mutta eihän siinä hässäkässä mikään sellainen onnistunut. Yllä olevan kuvan nappasin, kun monet olivat jo hakeneet purtavaa ja nyt huomasin, että tuostahan puuttuu kokonaan siskon tekemät Hopeatoffee-tikkarit. Aiemmassa viikkokuvassa ne sentään vilahtavat.

Kakun sijaan oli mustavalkoisissa (Miss Etoile) ja keltavalkoisissa (House Doctor) pahvikupeissa omenamuffinsseja, joiden päällä oli supermakea kuorrutus plus strösseleitä. Kakkuset jäivät turhan mataliksi, kun en ehtinyt etukäteen testata miten paljon ne nousevat… Kehuja ne kyllä keräsivät, että eivät kai sitten hullumpia olleet. Makeaa oli vielä kirjainpikkuleipien muodossa, prosessiin tarvittiin parit kirosanat mutta äiti sai kuin saikin leipaistua sopivan määrän kirjaimia pöytään (koska itse en ehtinyt sitäkään). Suolaista puolta edusti cocktailpiirakat (pakasteesta) ja munavoi sekä siskon puoliskon viime hetkellä kasaan kääräisemä kasvispiirakka, jota olisi epäilemättä mennyt paljon enemmänkin.

Hässäkkää siis riitti eikä kaikki todellakaan mennyt kuin Strömsössä. Pääasia kuitenkin, että kemut tuli pidettyä ja jälkikasvumme sai virallisesti nimen + kolme mahtavaa kummia. :)

Viikko 13: Suku sunnuntaikaffeilla isovanhempien luona.

Siinä kävi tosiaan niin hauskasti, että tätini (meillä on ikäeroa seitsemän vuotta) oli samaan aikaan raskaana kuin itsekin olin, hän kaksi ja puoli viikkoa mua edellä. Hippo syntyi viime vuoden puolella tapaninpäivänä, joten suvun uusimmat tulokkaat ovat eri vuosikertaa vaikkakin hyvin saman ikäisiä. Meidän bebemme saavuttua maailmaan meinaan tajusin, että kumpikin meistä lopulta synnytti rv 40+5 ja näin ollen lapsille tuli ikäeroa juurikin se kaksi ja puoli viikkoa! Serkuksiahan nuo kaksi eivät ole, koska Hippo kerran on mun serkku – sanottaisiinkohan heitä ehkä väliserkuiksi? On joka tapauksessa aika kiva seurata pienten kasvua näin lähekkäin ja epäilemättä he tulevat olemaan toisillensa hyvää leikkiseuraa, kunhan siihen ikään ehditään.

Hipon ristiäiset olivat kolme viikkoa ennen meidän kemuja, mistä sai tietysti vinkkejä ja ideoita omiin edessä oleviin juhliin. Näin jälkikäteen voi todeta, että tädin perheellä oli selvästi suunnitellumpi tilaisuus ja kaikki osaset kohdallaan, kun taas meille tuli hullu kiire järjestelyiden (lähinnä kodin juhlakuntoon saamisen) kanssa ja koko ristiäisiä edeltävä viikko oli aikamoista sinkoilua sinne tänne. Niin tai näin, pääasia lienee että kumpikin pienokainen sai onnellisesti kasteensa – ja juhlavieraat hieman herkkuja vatsoihinsa. Palataan vielä meidän kekkereihin myöhemmin kuvien kera…

Viikko 6: Meistä tuli puoliskon kanssa toistamiseen kummeja, kun Mömmelin pikkuveljen Hipon kastejuhlaa vietettiin lauantaina.