AvainsanaSukulaiskekkerit

Toukokuu humahti ohi ihan huomaamatta, ihan hurjaa että huomenna on jo “virallisesti” kesä! Kulunut kuukausi oli täynnä tapahtumaa, tänään viimeisenä päivänä vielä juhlittiin suvun kahta tuoreinta ylioppilasta koleahkossa kevätsäässä. Jouduinpa itsekin kaivamaan valkoisen lakkini naftaliinista ja painamaan sen päähäni kuvaussession merkeissä, kun mummi halusi kynnelle kykenevät jälkeläisensä lakit päässä kuvaan. Omista juhlista on vierähtänyt jo 11 vuotta, kieltämättä paljon on elämässä tapahtunut sen jälkeen. Lisäksi mulla on edessä nyt viimeiset pari viikkoani kaksikymppisenä ennen kuin siirryn seuraavalle vuosikymmenelle, se vasta hullulta tuntuukin.

Pyhä tarkoitukseni ei ollut suinkaan päivitellä ajan kulumista, vaan vinkata (sekä laittaa itselleni muistiin) eräästä mainiosta teestä, josta on muodostunut yksi ehdottomista lemppareista. Olen vihreän teen ystävä ja helsinkiläisen Théhuoneen Sencha 8 on ehkä parasta vihreää teetä mitä olen juonut. Listan mukaan se sisältää senchaa, genmaichaa, karpaloa, punaisia ja keltaisia ruusunnuppuja, ruusun terälehtiä, aromia sekä krysanteeminkukkia; maku on mielestäni kepeä ja aina yhtä toimiva. K-serkku tätä mulle joskus antoi olikohan se nimipäivälahjaksi ja sille tielle jäin, pakko aina hankkia lisää kun paketti on tyhjentynyt.

Kevyt puolentoista viikon blogitauko napsahti näköjään tähän väliin, ei mitään uutta auringon alla siis. Auringosta puheen ollen: mahtavaa kun viime aikoina on ollut kunnon aurinkoisia talvipäiviä! Vaikka ei niitä tietysti juuri silloin ole kun ehtisi ulos valoisaan aikaan, mutta toki auringonsäteet lämmittävät mieltä myös toimiston ikkunoiden läpi katsottuna. Kevät on päivä päivältä lähempänä… ♥

Viime viikon viikonloppuna ehdin ylitöiden lomassa juhlistamaan kummitädin pyöreitä vuosia teatterimiljöössä. Annoin kameran laulaa, vaihdoin kuulumisia sukulaisten kanssa, herkuttelin mm. mehevällä focaccialla, pyörähdin muutaman askeleen tanssilattiallakin (todeten miehen kanssa että kyllä tässä jotain tanssikurssia tarvitaan ennen ensi syksyn hääkekkereitä). Yhdeksi ohjelmanumeroksi olimme kehittäneet oman versiomme tv:stä tutusta (ts. mä en ollut koskaan kuullutkaan kun en telkkaria katso) Treffit hatusta -pelistä, mikä hieman jännitti etukäteen mutta onnistui hienosti yli odotusten. Kyllä siinä oli naurussa pitelemistä, kun porukka tempoi hattukasasta mitä loistavampia treffi-ilmoituksia!

Loppuillasta otettiin myös aikamoinen satsi kuvia erilaisilla kokoonpanoilla, esimerkiksi tuo sisaruskuva yllä. Feline oli tehostanut hiusväriään sitten viime näkemän, tällä kertaa hieman neonpinkkimäiseen suuntaan. Oli muuten huikea sävy livenä! Toisinaan tekisi mieli itsekin rykäistä joku päheä väri päähän, mutta tämä oman värin kasvatus on sen verran hyvässä vauhdissa etten taida raaskia. Tosin ovathan ne shokkisävyt ihan vaan kevytvärejä…

Ps. Selkeämpi kuva juhlaillan asustani täällä, kliketi klik.

Parin viikkoa takaperin lauantaille osui kahdet synttärikekkerit – sekä niin täydellinen elokuinen säätila kuin vain voi kuvitella ja toivoa. Aurinko paistoi lämpimästi eikä tarvinnut kietoutua neuleeseen, ei avata sateenvarjoa. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi, sillä iltapäivä juhlittiin isolla sukulaisporukalla mummini 75-vuotissyntymäpäivää.

Juhlien yllätysesiintyjä oli Laila Kinnunen, jonka aikakone oli vahingossa tuonut 2010-luvulle. Puolen tunnin show sisälsi mm. vanhoja hittikappaleita ja välispiikeille sai nauraa hörähdellä monta kertaa. Olin hieman kateellinen Lailan upeasta mekosta, jonka kaunis mintunvihreä sävy ei kuvassa aivan pääse oikeuksiina. Selkäpuolelta koristi samalla kankaalla päällystettyjen nappien rivi, oi että!

Iltapäivän aikana syötiin ja juotiin, kuten juhlissa on tapana. Iloinen puheensorina täytti puutarhan, kun sukulaiset pitkästä aikaa näkivät toisiaan. Olen nähnyt Mömmeli-serkkua (varpaat kuvassa) kesän aikana vain pari kertaa ja hui että, miten hänestä on kasvanut iso tyttö! Parin kuukauden päästä vietetäänkin jo ekoja synttäreitä. Apua miten nopeasti yksi vuosi voikaan hävitä – muistan vielä sen pienen peikkotytön, johon en meinannut uskaltaa koskea etten vain hajota sitä… Yllättävää miten sitä lopulta tottuu pieneen ihmiseen, jopa tällainen lapsikammoinen outolintu kuten allekirjoittanut.

Alkuillasta sanoin heipat sukulaisille, kävin vaihtamassa vaatetusta ja karautin prätkällä maaseudulle meren rannalle. Nahkapuvulla tarkeni vielä erinomaisesti! Vuorossa oli Desthean etukäteiskolmekymppiset löyhällä ysäriteemalla, oma pukeutumiseni perustui tylsästi ihan vain siihen mikä oli helppoa vaihtaa päälle nahkapuvusta kuoriutumisen jälkeen. Mun oli kuitenkin lähdettävä paluumatkalle ajoissa, pimeässä prätkäily kun ei ole mitään suurinta herkkua.

Päivällä alkaneiden bileiden ohjelmasta missasin osan, mutta en sentään kaikkea! Pääsin nauttimaan illan keikasta á la Tipsu & the Boys ja vähän sain rääpittyä jäljelle jääneistä ruokatarjoiluistakin. :) Ulkorakennuksen oviaukkoon oli rakennettu komea stage, jonka edessä olivat yleisölle oli varattu istumapaikat. Lähtiessäni yhdeksän maissa ajelemaan kotia kohti muut jäivät ravaamaan saunan ja meren väliä. Olisi itsekin tehnyt mieli pulahtaa, jos vain olisin ollut pidempään mestoilla.

Kotimatka meni ihan jouhevasti, vaikka vähän jo hämärsi ja visiiri muuttui itikoiden hautuumaaksi heti isolle tielle päästyäni. Tämän kesän nahkapukukelit taisivat olla siinä, nyt tarttisi ehtiä hakemaan paksummat ajovarusteet kotikotoa että kykenee syksylläkin ajelemaan ilman umpijäätymistä.

Suvi Teräsniska – Särkyneiden sydänten tie [2008]

Joulu tuli, vaikka mistään joulufiiliksestä ei omalla kohdallani oikein voinut puhua. Valkoisesta maasta ei ollut tietoakaan, joulukuusen jalka ei pitänyt vettä (onneksi Sansu pelasti lainaamalla ehjän jalan), koti oli kuin räjähdyksen jäljiltä. Vaikka tiesinhän mä sen, ettei tästä huushollista saisi siistiä kuin taikasauvalla – ensi jouluna sitten. Aattona tarkeni hyvin seisoskella terassilla saunomisen yhteydessä, pulahdinpa pari kertaa uima-altaassakin. Syötyä tuli loppuvuoden tarpeiksi, karkki maistui kummalliselta 75 päivän lakon jälkeen (ja överiolo tuli jo ihan muutaman palan jälkeen). Joulupäivän illaksi tultiin maalta takaisin kaupunkiin, myrsky ulvoi nurkissa ja kolisteli ikkunoita. Sähköt sentään ovat pysyneet koko ajan, toisin kuin monilla muilla täällä lähiseudulla.

Huomenna se on paluu sorvin ääreen ja vuodenvaihdetta odottamaan. Töissä toivottavasti on suht hiljaista, kun osa porukasta on lomalla tämän viikon – harmi kun en itse saanut tämän pidempiä vapaita. Loppiainen sentään osuu ensi viikolla perjantaille, joten pidennetty viikonloppu silloinkin tiedossa. Se oli tämä joulu tässä sitten, kiitos ja näkemiin.

Sunrise Avenue – Out Of Style [2011]

Viime viikonloppuna riitti kemuja, sillä ohjelmassa oli paitsi perjantain pikkujoulut myös yhdet viisikymppiset. Äidin veljen vaimo heilautti itsensä uudelle vuosikymmenelle, ja sitä juhlistimme pienellä porukalla (tai hmmm, onkohan yli 20 ihmistä vähän vaiko paljon..? Meillä pelkästään isovanhemmat + lapset + lapsenlapset tekee yhteensä jo parisenkymmentä henkeä = lähisuku.) heidän kotonaan lauantai-iltana.

Meidän poppoon kimppalahjassa oli mm. kynttilä jokaista vuosikymmentä kohti.

Kahvipöydän sitruunakreemikakku oli taivaallisen ihanaa.

Ruusuja päivänsankarille.

Onneksi kekkerit alkoivat vasta myöhään iltapäivällä, edellisen illan pikkujoulut kun venähtivät kolmeen saakka yöllä niin lauantaipäivällä olo oli jokseenkin väsynyt. Synttäreillä ei kuitenkaan enää väsyttänyt ja lähdinkin paikalta vanhempieni mukana vasta viimeisten joukossa, kello taisi siinä vaiheessa jo olla lähemmäs kahdeksan. On se vaan mukavaa kun on isohko lähisuku, tulee nähtyäkin niitä ihmisiä kun on kaiken maailman juhlia pitkin vuotta!