AvainsanaSunnuntaifiilis

Eilen oli ihanan lötkeä päivä. Ei tarkkoja suunnitelmia, ei aikatauluja. Iltapäivällä äippä tuli Turkuun ja liityin naisseurueen (= äitin lisäksi mummi ja täti) mukaan kävelylle hautausmaalla. Sieltä suuntasin suoraan salille, ei muuten ollut tietoakaan normaalista ryysiksestä Elixiassa sunnuntaina alkuillasta. Täytyy muistaa jatkossa, että sunnuntai on hyvä päivä treenata.

Jaksan aina hämmästellä miten valtava Turun hautausmaa on, kartan sinne tarvitsisi. Tai oppaan. Niin ja ne oravat, jaiks! Vaikuttavat useimmiten siltä, että juoksevat päälle kun sattuu ohi kävelemään. Tällä kertaa tosin uskaltauduin jopa kuvaamaan paria vipeltäjää, kun eivät vaikuttaneet uhkaavilta.

Muuten napsin jotain aivan randomeja räpsyjä sieltä täältä, ilman mitään sen kummempaa ajatusta kuin kevät ja auringonpaiste. Ihan niin lämmin ei ollut kuin ajattelin, mutta hyvin t-paidalla pärjäsi vaikka varjossa tuntui selvästi viileämmältä. Kollaasit näkee klikkaamalla hippasen suurempana, vink vink.

Tänään on vielä eilistäkin lämpimämpää, aletaan huidella kohta hellelukemissa jo. Ehkä tällainen vilukissakin kohta taas tottuu ulkoilemaan lyhythihaisessa, nimimerkillä pyöräilin töistä kotiin nahkatakki päällä ja huivi kaulassa kun muut tulivat teepaitasillaan vastaan. Aamulla sentään lähdin ekaa kertaa töihin ilman trikoopipoa kypärän alla, jotain edistystä edes. Jokohan kohta pitäisi harkita sandaalien kaivamista varastosta? Siellä olisi yksi uutukainenkin pari odottamassa käyttöönottoa.

Päivä 17 – Mieleisin muistoni

Ensimmäiseksi mieleen nousee lokakuun viimeinen päivä syksyllä 2008. Eräs kaksilahkeinen oli piirittänyt mua jonkun aikaa ja viikonloppulomat oltiin hengailtu aika tiiviisti yhdessä. Tutustuttu, hihitelty, vaihdettu katseita. Siinä perjantai-illalla sohvalla makoillessa päätin rohkaistua ja kysyä, mikä tämä juttu välillämme oikein oli – hengaillaanko me vaan vai seurustellaan vaiko mitä. No eiks tää sun mielestä muka ole seurustelua?, kuului vastaus. Ja siitä se sitten lähti, todellisesti ja virallisesti. Enkä edelleenkään voisi olla onnellisempi, että näin tapahtui. ♥

Kävin siskon kanssa eilen ihmettelemässä vapputorilla. Ei mitään kovin ihmeellistä, perhanan kylmä tuuli kylläkin. Okei pakko myöntää, että vieri vieressä olevat Englanti-aiheiset kojut hieman hämmästyttivät. Milloin noin selkeä brittifanitus on rantautunut tänne pohjolaan? The royal weddingin siivellä? Toffeekoju näytti kieltämättä herkulliselta, mutta jättimäiset möhkäleet kolmenkympin kilohinnallaan olivat vähän liikaa.

Jos olisin hankkinut vappupallon, se olisi ehdottomasti ollut possu. Miksei possupalloja ollut mun lapsuudessa, mitä??! Toisaalta muistan kyllä rakastaneeni niin pyöreää Pieni Merenneito -palloa kuin sydämenmuotoista Hessu & kumppanit -palloakin. Muita en sitten muistakaan. Olisin toki voinut ostaa itselleni possun vappukaveriksi, mutta suunnilleen joka toisella vastaantulevalla penskalla oli sellainen. Pöh, en haluu olla kuten muut.

Kierreltiin hetki torilla ja todettiin, että on liian kylmä (tai meillä liian vähän vaatetta päällä) ja otettiin suunnaksi Red Hot Chilis. Taas. Ajateltiin napata vähän pientä purtavaa, toisin sanoen Chilis’ Platter puoliksi. Ei ollutkaan ihan niin helppo nakki – tarjotin näytti kooltaan jaksettavalta mutta syömisen aikana alkoi tuntua, että joku lisäsi koko ajan siihen ristikkoperunoita ja Cajun Friend Chicken Stripeseja ja friteerattuja sipulirenkaita) ja…

Platter sisälsi edellä mainittujen lisäksi mozzarellatikkuja, jalapenopoppersseja sekä raputorpedoja. Uskalsin maistaa vähän rapua (mulla on keskivaikea rapukammo), mutta ei vakuuttanut ja luovutin suosiolla osani siskolle. Onneksi mukana oli tuorettakin: porkkanaa, kurkkua, salaattia, vesimelonia. Dippejä oli kolmea erilaista plus ketsuppia lisäksi – oma suosikkini oli ehdottomasti aurajuusto.

Kun ruoka astui kuvioihin, myös äijelini suvaitsi saapua paikalle. Hyvä niin, koska miehelle saa aina syötettyä loput mitä ei itse jaksa. ;) Yritti se vähän laittaa vastaan aurajuustoburgerinsa jälkeen, mutta vastarinta murtui ja herra napsi kitaansa ne mitä meiltä naisväeltä jäi. Ei se onneksi montaa palaa ollut.

Että sellainen vappu se vappu vuonna kakstuhattaykstoista.

Päivä 12 – Käsilaukussani

Termi käsilaukku ei nyt aivan toteudu tässä, sillä työpäivisin mulla on useimmiten käytössä reppu – se on niin paljon kätevämpi fillaroidessa. Tosin tänään olin piiiitkästä aikaa autolla, mutta en vaan aksanut vaihtaa tavaroita mihinkään toiseen veskaan. Reppu on vähän uuden duunin alkamisen jälkeen ostettu Fjällravenin musta juhla-Kånken, jollaisen hankkimista olin muutenkin jo pohtinut. Tarpeeseen tuli siis.

Tänään reppuni oli imaissut sisäänsä seuraavaa:

• Järkkäri, jota normaalisti en kanna töissä mukana mutta tänään piti ottaa varmuudeksi jos olisikin tarvinnut syöksyä suoraan töistä pienelle kuvauskeikalle. Kiitos siskolle, joka hoiti sen mun puolesta!
• Lompakko mallia mohlo
• Hiusharja, matkakokoinen Tigin hiuslakka, pieni Lumenen käsirasva
• Puhelin (vanha luuri käytössä kun uusi on vielä huollossa)
• Pari Viikate-levyä (toin autosta sisälle)
• Läjä avaimia
• Aurinkolasien suojapussi ja linssinpuhdistusliina
• Nenäliinoja pakkipussissa (eivät näin sotke koko taskua nenäliinanöyhtään)
• Ikivanha H&M:n pääkallokuosinen meikkipussukka
• Raidallinen muovipussi eväille

Normaalisti mulla ei ihan näin paljon ole tavaraa työpäivisin mukana, mutta tällä lailla tänään. Olen monesti ajatellut, että voisin tehdä postauksen laukkuni sisällöstä – musta on aina mielenkiintoista nähdä mitä ihmiset kantavat mukanaan – joten tässähän se tuli kätevästi haastetehtävän puitteissa.

Lykke Li – Wounded Rhymes [2011]

Kissat ovat tänään olleet hyvin sunnuntaimaisissa fiiliksissä.

Miska asettautui mun paikalle saman tien kun nousin ylös sängystä (lähempänä puoltapäivää, köh köh). Niiskuneidin vieressä taisi olla hyvä nukkua, sillä kissa löytyi täysin samasta paikasta vielä parin tunnin jälkeenkin.

Dharma oli vallannut iskän ja äitin sängyn, joka on kissojen vakinukkumapaikka – kuten peiton karvaisuudesta voi päätellä. Käydessäni napsimassa pari kuvaa neidistä sain osakseni äänekästä kehräystä, sängyllä kieriskelyä sekä vaativia katseita että pitää palluttaa lisää.

Jossain vaiheessa iltapäivällä Miska heräsi uniltaan ja parkkeerasi ensin mun syliin tähän koneen ääreen, sitten siskon sylin kautta sohvalle. Siinä se nökötti peltopyy-wannabenä kunnes päätti lähteä ulos aurinkoisille keväthangille.

Sunnuntain kaupunkireissun päätteeksi käytiin kullan kanssa tosiaan sitten tutustumassa paljon kehuttuun Bossaliinaan (Maariankatu 1). Ulkona kadulla olevassa ständissä mainostettiin sunnuntaibrunssia, hippasen harmittaa ettei oltu aiemmin liikenteessä. Joku viikonloppu on kyllä ihan pakko mennä kokeilemaan tuo brunssi, sen verran herkulliselta vaikutti ständin kuvauksen perusteella.

Kahvila on pieni (pöytiä taisi olla viisi tai kuusi), mutta kotikutoisuudessaan oikein kodikas – vähän niinkuin kaverin olohuoneessa istuskelisi. Sisustus oli aikamoinen sekamelska erilaisine objekteineen, mikä tietysti on olennainen ero verrattuna vaikkapa Hansan peruskahviloihin. Vaikka omassa kodissa tykkään suht yhtenevästä linjasta sisustuksessa, muualla aivan toisenlainen sisustus voi ihastuttaa. Kuten Bossaliinassa esimerkiksi.

Pöydistä jokainen oli omanlaisensa kokonaisuus. Yhdessä oli lyhyet vihreät pirttipenkit, toisessa kaikki neljä tuolia olivat keskenään erilaisia, yhdessä toisen puolen istumapaikkojen virkaa toimitti jostain vanhasta ammeesta tai vastaavasta tehty sohva. Tilan perällä sijaitseva tiskinurkkaus oli kerrassaan ihana seinäkirjoituksineen ja sinisine perhostapetteineen:

Loppumaisillaan olevan brunssin seurauksena varsinaista kahvilatarjontaa oli aika niukasti, mutta löydettiin kumpikin lautaselle mieluinen iltapäiväjuoman kaveri. Kultsi otti ison palan mustikkapiirakkaa, mä valitsin pienen ja hyvin suklaantäyteisen brownien.

Jokaisessa pöydässä oli kannullinen vettä sekä laseja, käytännöllistä ettei tarvitse mahdollista vesilasillista roudata tiskiltä saakka. Servettitelineet olivat myös pöydittäin erilaisia, tuollaisen puisen vesimelonitelineen tahtoisin kyllä itsellenikin!

Bossaliinan teevalikoima lämmitti tällaisen teenlipittäjän sydäntä, varsinkin kun teelaadut olivat vielä ihanasti esillä läpinäkyvissä purkeissa. Ja noita useamman purnukan hyllyjä oli siis useampi! Menin ensin hieman sanattomaksi, mutta heti ensimmäiseksi kysymäni La dolce vita kuulosti niin hyvältä, että sitä oli otettava. Nuuhkaistakin sai purkista, mikä viimeistään sinetöi päätökseni valkosuklaan ja vadelman hyväksi.

Plussaa myös siitä, että teekuppi oli reilunkokoinen eikä mikään muutaman hörpyn onneton minikuppi. Eikä muuten ollut kahvimukikaan kovin pieni, vaan sellainen ihan kunnon mukin kokoinen. Mitä katselin ympärilleni niin monet kahvimukit olivat pallokuosisia, niitä oli ainakin limenvihreänä ja punaisena. Tuli väistämättä mieleen erään kerran Desthealta saamani pallolliset mukit, joskin ne taitavat olla himpun verran pienemmät.

Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Bossaliinassa, jos osuu matkan varrelle sopivasti (eikä reitiltä poikkeaminenkaan ole hullumpi ajatus). Hinnat ovat normaalia kahvilatasoa, meillä esimerkiksi kahvi, tee, brownie ja mustikkapiirakka maksoivat runsaan kympin. Arkisin saa myös lounasta mukavaan hintaan, täytynee joskus käydä testaamassa paikan ruokapuolikin.

Kannattaa muuten tsekata kuppilan nettisivut, ovat selkeät ja kivasti tehty kahvilan tyyliin. Ja blogiakin tytöt kirjoittavat. Huom! Kauniiden kuvien selaaminen saattaa aiheuttaa mahan murinaa ja/tai kuolan valumisen näppäimistölle – sekä pakottavan tarpeen lähteä kaupunkiin kahville. Älkää sanoko, etten varoittanut.

Stam1na – Viimeinen Atlantis [2010]

Eilisilta ei sitten mennytkään ihan niin kuin olin ajatellut. Miestä väsytti niin ettei hän alkuillan torkkujen jälkeen jaksanut enää lähteä mihinkään, vaan painui mieluummin pehkuihin. Meillä tämän viikonlopun majaillut kaveri lähti joskus seiskalta Naantalissa käymään, mutta pääsi erinäisten kommellusten seurauksena takaisin Turkuun vasta joskus yöllä.

Olisin kovasti ollut lähdössä kaupunkiin, vaan ei yksin tullut lähdettyä mihinkään. Sen sijaan istuin koneella bilevaatteet päällä, tukka laitettuna ja meikit naamassa, juoden valkoviiniä mansikoilla höystettynä. Hyvää mutta yksinäistä.

Puoliltaöin luovutin ja siirryin minäkin unten maille. Mies oli tosin jossain vaiheessa herännyt nälkäisenä, syönyt ja jumahtanut koneelle. Tuli kuitenkin siinä samoihin aikoihin nukkumaan, ja vedettiinkin iloisesti melkein kellon ympäri unta palloon. Havahduin joskus aamuseitsemältä ja tajusin, ettei kaveri ole soittanut ja tullut nukkumaan. Oli kuulemma herännyt aamulla Kupittaanpuistosta tutun porukan seurasta, onneksi kesäyö oli lämmin.

Oli ehkä ihan hyvä, että jäin kotiin enkä lähtenyt illalla enää käymään missään. Jo vaatteita valitessani mieleen nousi ahdistuksenpoikanen, kun kaikki vaatteet näyttivät ihan kamalalta päällä. Olen tämän vuoden puolella lihonnut kolmisen kiloa, se todella näkyy ja tuntuu. Olo on jatkuvasti kuin porsaalla, vanhat lempivaatteet eivät mahdu päälle ja erityisesti näin helteillä shortsit jalassa pyrin välttelemään peilejä, jotten näkisi reisiäni joissa selluliitti mellastaa enemmän kuin koskaan.

Kaikesta tästä huolimatta en pysty kontrolloimaan syömisiäni, saatika sitten repimään itseäni liikkumaan. Tällä viikolla sentään sain vihdoin ostettua uudet juoksukengät, joten nyt mulla ei enää ole tekosyitä olla lähtemättä lenkille! Vanhojen kanssa ikävää oli se, kun jo muutaman kilometrin lenkki sai jalat niin perhanan kipeiksi – ei pahemmin tehnyt mieli lenkkeillä.

Tänään on aivan järjettömän kuuma, ulkona meinaa läkähtyä varjossakin. Sunnuntaifiilis on vahvempi kuin aikoihin, ehkä kun nyt on pitkästä aikaa ollut täysin vapaa viikonloppu töistä. Täytyy ehkä kehitellä jotain kivaa tekemistä, kunhan tämä postaus tästä valmistuu. Illaksi voisi lähteä kotikotiin uimaan ja toivottavasti myös saunomaan, näin kesäisin voisi saunoa vaikka joka päivä. Kultsilla alkoi kolmen viikon loma, mäkin toivon ehtiväni jossain välissä pitämään muutamia vapaapäiviä. Huomiselle ainakin on vielä hommia, saa nähdä miten loppuviikko jatkuu.

(Kuvituksena väsynyt Dharma alkuviikolta.)