AvainsanaSunnuntaifiilis

30.5.2010
17:30

Ja niin he sanoivat “tahdon”

Viikonloppu on ollut yhtä hulinaa ja kaksi pitkäksi venähtänyttä iltaa putkeen takasivat hyvin väsähtäneen olotilan sunnuntaiksi. Onneksi tänään ei ole ohjelmassa yhtikäs mitään, vaan voi lojua kotona ja huokaista syvään. Eiliset häät olivat kerrassaan ihanat ja ilo juhlissa ylimmillään, sateisen koleasta säästä huolimatta. Äidin sisaruksista on nyt viimeinenkin saatettu avioliiton satamaan, seuraavaksi on todennäköisesti sitten mun vuoro – apua! :) Morsiamen heittämä hääkimppu ei eilen kuitenkaan osunut mun käsiin, vaan sen nappasi ihan edestäni serkkupojan tyttöystävä. Ovat kuitenkin sen verran nuorempia, etteivät taida ehtiä ennen meitä alttarille.

Kutsu

Kirjoittelen häistä enemmän sitten kun olen saanut kaikki ne noin 1400 eilen otettua kuvaa käytyä läpi, mutta tässä hieman esimakua. Juhla oli kutsun tyyliin hyvin värikäs – päävärinä oranssi, joka on tädin all time favourite väri. Koristeluissa oli oranssivihreän väriyhdistelmän lisäksi tiiviisti mukana kissat, teenjuonti sekä polkupyöräily – sekoitus hääparin alkujaan omia ja nykyään yhteisiä kiinnostuksia ja harrastuksia. Hääkarkit koreilivat tietysti teemaväreissä ja jokaisessa oli mukana lasten suusta kuultu lausahdus. Toista saa pussata silloin kun ne on rikkaita miehiä, luki kullan karkissa ja mulla oli hieman pidempi tarina:

Mikä on oikea ikä mennä naimisiin?
84! Koska siinä iässä sinun ei enää tarvitse mennä töihin, vaan voit viettää kaiken aikasi rakastaen toista makuuhuoneessasi.

Hääkarkit

Nyt jatkan kuvien parissa, mutta palaillaan astialle myöhemmin asian tiimoilta. Ehkä tänään, ehkä huomenna, ehkä ylihuomenna – jossain vaiheessa kuitenkin.

Sunrise Avenue – Popgasm [2009]

13.9.2009
19:07

Muuttopuuhissa

Oho, viikko taas hujahti ohi enkä edes muistanut/ehtinyt kirjoitella tänne maanantain jälkeen. Viikon parhaimman uutisen sain tiistaina, jolloin mulle soitettiin että pääsisin töihin! Torstaiaamulla olinkin kahdeksalta valmiina perehdytyspäivään, ihan mielenkiintoiselta tuleva duuni vaikuttaa. Kyseessä on siis osa-aikatyö ja työvuorojen määrä riippuu paljolti eräästä isosta puljusta, välillä voi hyvinkin olla ihan normaaleja 40-tuntisia työviikkoja. Vielä ei ole tietoa lähiaikojen vuoroista, mutta toivotaan että ensi viikolla pääsisi edes päiväksi tai pariksi töihin.

Yksinäinen omena

Tällä viikolla ollaan ahkerasti järkkäilty uutta kotia asumiskuntoon, ja tänään mennään sinne ensimmäistä kertaa yöksi. Tavarat on siis suurimmaksi osaksi jo siellä, porukoiden luokse jää toistaiseksi vielä mm. laatikollinen kirjoja, pari lamppua sekä kasvit (joiden määrää ajattelin edellisen kämpän kahden lisäksi kasvattaa ehkä jopa kolmella turnipsilla). Eilen haettiin Ikeasta kullalle halpa tietokonepöytä (kaikki vanhat olivat liian isoja, höh) ja mulle Expedit-hylly, jollaista olen himoinnut siitä saakka kun kuulin Ikean olemassaolosta. Olen viime kuukaudet tsekkaillut säännöllisesti Huuto.netiä käytetyn Expeditin toivossa, mutta niistä kaikki ovat olleet pääkaupunkiseudulla tai jossain vielä kauempana. Kauempaa hakeminen maksaisi enemmän kuin uuden ostaminen täältä, joten ei auttanut muuta kuin mennä ensimmäisen kerran elämässäni pööpöilemään Ikean varaston hyllyväleihin. Mutta on se hylly vaan niin hieno!

Suunnittelin, että oltaisiin tänään päästy ajoissa lähtemään Turkuun, mutta iltaanhan se näköjään meni. Nukuttiin tosin kahteentoista saakka ja sen jälkeen mä vielä jumahdin useammaksi tunniksi koneelle, joten ei kai mikään ihme. Onneksi elämän ei tarvitse olla liian aikataulutettua, vaan suunnitelmat muuttuu sen mukaan kuin viisarit kulkee kellossa eteenpäin. :) Ihanaa huomenna alkavaa uutta syysviikkoa kaikille!

Punaherukkapuskassa

31.5.2009
19:54

Söndag och Kuppisparken

Det bästa från Idol 2007 [2007]

Kohta se on taas menoa, ei sentään tarvitse neljää päivää enempää viettää Säkylässä tälläkään kertaa. Ja torstaina lähdetään intti-ihmisten kanssa laivalle! Rahaa ei ole paljoa, mutta eiköhän reissusta tule hauska siitä huolimatta. Viime syksynä meillä oli hulvaton meininki koko risteilyn ajan, samaa varmasti luvassa nytkin. Paitsi viimeksi olin vähän flunssainen enkä siksi jaksanut kauaa hillua missään, jospa tulevalla reissulla olisin terveenä niin saisi kaiken huvin irti.

Eilen illalla istuskeltiin muutama tunti jokirannassa punaviiniä siemaillen, paikalla oli myös joitakin kullan kavereita. Mukavaa oli, vaikka puolenyön tienoilla alkoikin jo väsyttää siinä määrin, että tultiin Hesen tuplajuustohampurilaisten kera kotiin. Kulta vielä pelaili pari tuntia, mutta mä simahdin alta aikayksikön – sohvalle. Hups.

Kotoa lähtiessä nappasin kuvan kullan uudesta paidasta, käytin nimittäin yhden H&M:n -20 % etusetelin kyseiseen paitaan. Aiemmin tällä viikolla julkistettiin tämän kevään Fashion Against AIDS -kampanjan mallisto ja netistä paitoja selaillessani kultsi ihastui Mobyn suunnittelemaan “möllösilmään”. Munkin mielestä se oli kivoimmasta päästä, joten ostettiin paita vähän niinkuin yhteiseksi (ts. pääasiassa kullan käyttöön mutta mäkin saan lainata joskus).

Fashion Against AIDS by Moby

Tänään oli eilisen tapaan mitä ihanin päivä, lämpötila oli taatusti lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä plusastetta. Käytiin iltapäivällä kullan kanssa kävelyllä Kupittaanpuistossa, paljon oli porukkaa viettämässä sunnuntaipäivää auringossa. Kamera oli tietysti kaulassa ja muistikorttia tuli täytettyä kymmenillä otoksilla, muutamassa jopa esiinnyn itse – mä olen harvoin kameran edessä muuta kuin päivän asuja kuvatessa. Kulta sen sijaan joutuu paparazzeilun uhriksi useammin kuin tahtoisi… Mutta kun sitä on niin kiva kuvata!

Kupittaanpuistossa

Tuo valaspomppulinna on niiiin siisti! Vitsi kun ei tämänikäisenä ja -kokoisena enää pääse pomppimaan, tuonne valaan suuhun olisi vähän kivaa pomppia. :) Varsinkin kun se avautuu ja sulkeutuu aika ajoin; siellä saisi muuten räpsittyä aika hauskoja kuviakin.

3.5.2009
23:51

Ja se miettii, onpa kaupunki kaunis

Lykke Li – Youth Novels [2008]

Tänään oli jälleen mitä mukavin lomapäivä. Aamulla tuli nukuttua pitkään, mutta kompensoin unten mailla kuluneet tunnit parin tunnin siivoussessiolla – kyllä nyt on kiiltävän puhdas koti. “Täällähän tuoksuukin ihan puhtaalta”, kommentoi kulta laitettuani siivousvälineet takaisin piiloonsa. Urakan jälkeen lähdettiin kullan kanssa sunnuntaikahville, tällä kertaa valintamme oli lähikorttelin Robert’s Coffee. Mulle kaakaota kermavaahdolle ja kullalle Robert’s Mocha sekä herkullinen ciabatta (josta mäkin verotin pienen osan).

Robert's Coffee

Olin aiemmin päivällä hakenut polkupyöräni varastosta ulos pihalle, ja kahvilatuokion jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja polkaisin muutamaksi tunniksi ystäväni Sansun luokse. Tuli taas pölistyä miljoona asiaa samalla kun seurasi parivuotiaan lapsen ja vilkkaan pikkukoiran touhuja. On se vaan niin mahtavaa kun on elämässä ihmisiä, joiden kanssa voi puhua tuntitolkulla yhdestä jos toisestakin aiheesta. Kahdeksan maissa kotiin fillaroidessa oli jo hieman viileää, mutta hyvin tarkeni hupparitakilla ja kevyellä huivilla. Ihana kevät! ♥

Nuka uinuu

Loppuilta on mennyt kotona lööbaillessa, kulta hakkaa edelleen jotain peliä mun läppärillä tuossa sohvan puolella ja itse datailen omalla pöytäkoneellani. Äsken keitettiin iltateet ja kohta voisin kaivaa pakastelokerosta loput eilen ostetusta jäätelökakusta (oli pakko ostaa, kun maksoi vain euron). Sen jälkeen melkein taitaakin olla nukkumaan menon aika, sillä huomisaamuna pitäisi olla ajoissa valmiina ratsaamaan Skanssi ensimmäistä kertaa.

1.6.2008
19:43

Oot kateissa ja muu on saman tekevää

Amélie Soundtrack [2001]

Tänään on taas vähän surullisempi olo, normaali sunnuntaifiilis siis. Tahtoisin vain käpertyä pienelle kerälle ja itkeä. Mieluiten niin, että joku silittäisi mun päätä ja sanoisi, että kaikki järjestyy kyllä. Olen niin yksin, että välillä ihan pelottaa. :’/

Viikonloppu on ollut aika juhlapainotteinen, eilen tuli kierrettyä kolmet yo-juhlat ja tänään vielä yhdet valmistujaisjuhlat. Pari joutui jättämään välistäkin, kun ei millään ehtinyt joka paikkaan. Illalla olin siskon ja sen kavereiden kanssa liikenteessä, lähinnä pyörittiin jokirannassa. Alun perin suunnitelmissa oli mennä johonkin baariin, mutta lopulta multa jäi baareilu kokonaan väliin, kun höpöttelin kuulumisia sun muuta teinivuosien poikaystäväni (jota en ollut nähnyt sitten viime kesän) ja sen kavereiden kanssa.

Päivän asu I 31.5.2008 Päivän asu II 31.5.2008

Tuollaisilla asuilla (klikkaamalla jälleen isommaksi + tarkemmat tiedot @ Flickr) olin eilen liikkeellä, vasemmanpuoleisella kiersin yo-juhlia ja oikeanpuoleinen oli päällä iltasella. Ihanan lämmintä oli koko päivän, vasta joskus yöllä tuli sen verran vilu, että heitin pitkähihaisen paidan päälle (ts. jakun alle).

Loppuun vielä muutama kuva töistä saamistani kirjoista, kun siellä siivottiin hyllyjä muuton yhteydessä. Ne ovat jotain kuvapalvelun kirjoja, jotka ovat täynnä inspiroivia valokuvia. Ehkä pitäisikin viettää loppuilta askarrellen?

Vähän inspiraatiota

P.S. Muista Honey Junkien kesäkilpailu!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma