AvainsanaTurku

19.10.2008
18:38

Mä tahdon lentää sun kanssa kattojen yllä

Pariisin Kevät – Meteoriitti [2008]

Taas on viikonloppu kadonnut lähes jäljettömiin, kasarmin ulkopuolella aika kulkee aina ihan hurjaa vauhtia. Perjantaina päästiin vapauteen parin viikon kiinniolon jälkeen, kyllä oli hymy korvissa bussin saapuessa Turkuun. Seitsemän viikon AUK1 on vihdoin taaksejäänyttä elämää ja edessä on AUK2, joka onneksi sisältää paljon enemmän viikonloppuvapaita. AUK1 gineksineen oli tietyllä tavalla hemmetin rankka, joten loppumetreillä oli kiva kokea yllätys: ylennys korpraaliksi. Kieltämättä lämmitti mieltä, sillä en ollut uskonut mulle korpin nappuloita tipahtavan.

Viikate @ Klubi

Tämä viikonloppu oli erittäin odotettu syystäkin, nimittäin perjantaina Viikate heitti keikan Klubilla. Olin liikenteessä siskon kanssa, melkein heti narikan jälkeen bongattiin Kaarle Viikate ja nappasin yhteiskuvan siskosta Kaarlen kanssa. Viikate soitti paljon vanhoja biisejä, joita en niin hyvin tunne (tähän pitää saada muutos), mutta ilokseni setin loppupuolella ilmoille kajahti Tie ja Pohjoista viljaa – peräkkäin vieläpä. Lähdettiin aika pian keikan jälkeen Hesen kautta kotiin, sitä ennen kuitenkin ehdin lunastaa itselleni muutamaa kolikkoa vastaan hienon Viikate-logolla varustetun kassin:

Viikate-kassi

Lauantaina käytiin siskon kanssa pyörimässä kaupungilla, tuntui ihan kummalliselta kierrellä kaupoissa ja olla ns. normaalisti. :) Ei mulla pahemmin ole tarvetta mitään ostella mitä en intissä tarvitse, mutta eilen silmiin osui niin hyvännäköinen Piecesin musta laukku (jollaista olen etsinyt pitemmän aikaa jo), että mukaanhan se oli otettava. Hintaa veskalla oli 19,90 €, kuvaa mulla ei ole näyttää eikä se taida eilisillan asussakaan kovin hyvin näkyä. Joskus toiste ehkä. Päivän ruokailu hoidettiin Arnoldsilla, mexicana-bagel oli juuri sopivan tulinen ja banaanikinuskimuffinssi täydellinen jälkiruoka. Naminam.

Kyllä maistui!

Illalla olin – taas vaihteeksi – liikenteessä inttikavereiden pöhkössä seurassa. Alkuilta meni 20-vuotissynttäreillä ja sieltä oli tarkoitus suunnata baariin. Osa sinne kai selvisikin, mutta itse päädyin kotiin keskustelemaan henkeviä yhden ihanan kanssa. Illan pari viinilasillista sekä kipeä polvi saivat kodin tuntumaan mukavammalta vaihtoehdolta kuin baarissa hilluminen eikä seurassakaan ollut valittamista. Näköjään kivoja asioita todella tapahtuu silloin kun niitä vähiten odottaa tapahtuvan.

Helsingintien valot

Käsittämättömintä on se, että nyt jo tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina. Ihanan hullu olotila. Taidan olla aika ihastunut ja onnellinen tällä hetkellä. ♥

14.9.2008
16:33

Suljen silmät ja leikin, ettei mua ees oo

Haloo Helsinki! – Haloo Helsinki! [2008]

Huh huh, olipahan taas lauantai-ilta! Iltapäivällä ajelin Turkuun ja matkalla nappasin kyytiin tupakaverin, joka tuli viettämään lauantaita kaupunkiin. Aloiteltiin rauhassa mun luona, muutamat kaljat ynnä muut maistuivat janoisille au-oppilaille ja yhdentoista maissa suunnattiin askeleet kohti Klubia. Seuraan liittyi läjä muitakin inttituttuja ja sillä porukalla heiluttiin tunnin verran Asan keikalla. Alun perin tarkoituksena oli kai vaihtaa baaria keikan jälkeen, mutta lopulta vietettiin Klubilla valomerkkiin saakka.

Aloittelufiiliksissä

Pelkästään tämän edellä mainitun tupakaverin piti tulla yöksi mun luokse, mutta ilta päättyi siihen, että mun olohuone oli täynnä yövieraita – hyvä kun yösijoja löytyi tarpeeksi. :) Nukkumaan päästiin joskus viiden jälkeen aamuyöstä, ja tänään päivällä täältä lähti aika väsynyttä sakkia. Itse nukuin ehkä kolme tuntia ja rapiat, kun en osannut yhdeksän jälkeen enää nukkua. Täytyy ehkä ottaa päiväunet, kun ensi yönä unet jäävät kuitenkin vähäisiksi.

Asa @ Klubi

Ensimmäistä kertaa ottaa aika tavalla päähän se, että on pakko lähteä illalla takaisin Säkylään. Huomenna alkava leiri hajottaa jo valmiiksi eikä tuleva kolmen viikon kiinniolo tunnu yhtään sen paremmalta. On jotenkin niin ikävä kaikkea: normaalia elämää, perhettä, ystäviä, omaa rauhaa… Menneisyyttäkin ehkä vähän. Syksy on tuonut mieleen taas muistoja vuoden takaa; footbagin potkimiset syksyn värjäämien lehtien seassa, viimeiset ajelut prätkällä ennen talvikautta, pimenevät syysillat yhteisen kodin lämmössä. Silloin mun koko elämä oli täysin erilaista.

7.6.2008
20:08

Muotisirkusta ja blogitapaamisia

Pariisin Kevät – Meteoriitti [2008]

Eilen olin viihteellä, joten täksi illaksi valitsin rauhallisemman vaihtoehdon ja tulin kotikotiin saunomaan ja uimaan. Täytyykin tämän postauksen jälkeen mennä laittamaan sauna lämpeämään… Uima-altaassa vesi on jo yli 20-asteista!

Aura Street Market

Turku Design Week starttasi eilen, ja tänään päivällä kävin Desthean kanssa Hansassa tsekkaamassa Aura Street Marketin tapahtuman. Myyntipöydillä oli kaikkea ihanaa (ks. kuva yllä), mm. Kanelia Sokeria -koruja sekä KUI Designin Turku-aiheisia tuotteita.

Yonon muotinäytös

Yonon muotinäytös oli sirkusmaisuudellaan piristävän erilainen ja ennen kaikkea hauskaa katseltavaa. Ja kivoja vaatteitakin lavalla näkyi, tottakai. :) Muotinäytöksen jälkeen mentiin H&M:n kautta italialaiseen jätskibaariin, kun Desthea ei ollut aiemmin käynyt siellä. Valitsin annokseeni tällä kertaa sitruunaa ja keksijäätelöä, hyvältä maistuivat kumpikin.

Jätskiannokset

Jätskin jälkeen Glitterissä Concoctionin Hanna tuli moikkaamaan, se on aina yhtä mukavaa nähdä muita bloggaajia kasvotusten. En vain ensin meinannut tunnistaa tyttöä, kun oli livenä jotenkin erinäköinen kuin kuvissa. :) Mä kyllä hölmistyn aina yhtä paljon, jos joku ennestään tuntematon sanoo yllättäen mulle jotain… Sama tapahtui nimittäin myös hetkeä myöhemmin, kun seistiin Desthean kanssa juttelemassa ja joku ohikulkija kehui mun mekkoa. Tulipa sen jälkeen joku vielä tiedustelemaan apteekin sijaintiakin.

Kotiin päin kävellessäni pohdiskelin saisikohan Turussa järjestettyä jonkin sortin blogimiittiä. Ei nyt mitään ihmeellistä, mutta edes jotain pientä. Jyväskylän blogimiiteissä oli hauska käydä tapaamassa muita bloggaajia, ja kivahan se olisi tavata nykyisenkin kotikaupunkini bloggaajia. Turkulaiset kynäilijät kädet ylös, jos löytyy kiinnostusta!

Loppuun vielä asut eilisillalta ja tänään päivältä, klik klik isommaksi (Flickriin). Tanssijalkaa vipatti kovasti eilen, mutta loppujen lopuksi Gigglingissä tuli tanssittua ainoastaan pari biisiä. Baarista lähtiessä aurinko oli jo noussut, tosin olihan kellokin silloin jo melkein neljä. On se Suomen kesä kerrassaan hassu.

Päivän asu 6.6.2008 Päivän asu 7.6.2008

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma