Viikko 33: Jälkikasvun ensikosketus huvipuistoon Särkänniemessä.
Viikko 34: Pupun paijausta Turun Messuilla.
AvainsanaTurku
Tässähän on ehtinyt kulua kohta jo kuukauden päivät siitä, kun kävimme siskon kanssa eräänä lauantaina Vimmassa pällistelemässä tämän kevään ja kesän tuulia vaaterintamalla. The Revelation oli kahdeksan suunnittelijan yhteinen muotishow, monet heistä ovat aiemminkin kokoontuneet näin kevätaikaan yhteisnäytöksen merkeissä. Parin vuoden takainen Rock’n Roses säilytti edelleen paikkansa henk. koht. inspiroitumiseni ykkösenä, mutta kiinnostavia paloja toki tämän kevään näytöksessäkin oli. (Kuvat aukeaa klikkaamalla isommaksi.)
Näytöksen avasi Planet Star mallistollaan Lovefool, tekijänsä sanoin “ysäritribuutticocktail, joka sisältää kourallisen sydänmurskaa, lorauksen tuunausta & kierrätystä sekä himpun menneiden muistelua”. Simppeleitä asukokonaisuuksia kesään, sopivasti ysärimeiningillä höystettynä. Ysäri taitaa olla aika kuumaa just nyt, ainakin mitä kaupoissa olen hiljattain nähnyt: spagettiolkaimia, paksupohjaisia kenkiä ynnä muuta mukavaa omalta teiniajalta.
Veea Ingbergin mallisto X sisälsi ihania mekkoja, jotka olivat sinänsä yksinkertaisia mutta aina jollain mielenkiintoisella yksityiskohdalla varustettuja. Mä kelpuuttaisin saman tien omaan garderobiini tuollaisia mekkoja, yksi vähän vastaava tosin mulla onkin jo kaapissa.
Joel Törrönen oli jälleen liikkeellä jännittävillä toteutuksilla: Vie minut stratosfääriin -mallistoa esitelleillä malleilla oli kaikilla päässään erilaisia hässäköitä. Se siinä tosin oli, että katse etsiytyi enemmän päähän kuin varsinaiseen asuun… Haaremihousut olis kyllä kivat, sellaisella sopivan löröllä haaruksella.
Mua on (teko)nahka vaatteiden materiaalina kiehtonut tässä jo hyvän aikaa, joten Ebonya Clothing Designin yksinkertaisen kaunis nahkamekko Bohemica-mallistosta sykähdytti heti. Erityisen kivaksi kokonaisuuden teki nuo sukkahousut! Itse en ehkä nahkaiseen mekkoon taipuisi, mutta haaveissa on joskus vielä löytää rakastettavaksi ainakin se täydellinen nahkatakki sekä mahdollisesti myös housut ja hame samasta materiaalista.
Muotinäytöksen päätti Eszter Szabo Albatraoz-nimisellä mallistollaan. Kuvassa näkyvä asu oli koko shown viimeinen eikä olisi varmasti näyttävämpää lopetusta voinut olla. :)
Pitkäperjantaina otimme siskon kanssa suunnaksi Klubin, jossa tuona pääsiäisen iltana musisoi pitkäaikainen suosikkimme Viikate. Kyseessä oli edellisenä iltana Tampereelta startanneen Unholan urut 10 v. -juhlakiertueen toinen keikka, jolla muisteltiin menneitä kymmenen vuoden takaa. Tämä on juhlavuosi myös meille siskon kanssa Viikatteen ystävinä, sillä elettiin juurikin vuotta 2005, kun sattumalta tutustuimme tähän kymenlaaksolaiseen orkesteriin. Eipä silloin osannut aavistaa millaiseksi suhteemme Viikatteeseen muodostuisi…
Ilta pyörähti käyntiin perinteiseen tapaan Haaskalinnut saalistaa -instrumentaalin tahdein. Illan soittolista tarjoili nimensä mukaisesti pääasiassa vanhoja ralleja; tuli Tie, tuli Pohjoista viljaa, nimikkoraita Unholan urut tietysti myös. Yhteislauluna Kuolleen miehen kupletti ja vähän jotain uudempaakin: Viina, terva & hauta, Sysiässä, Tervaskanto, Oi pimeys. Kun tuttu lopetusbiisi Kuu Kaakon yllä kajahti soimaan, ei voinut uskoa että puolitoista tuntia oli jo karvan vaille ohitse.
Lähes päivälleen kymmenen vuotta sitten kuulin tuossa samaisessa salissa Viikatteen sointuja livenä ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen ei ole ollut yhtään vuotta, jolloin en olisi yhtyeen keikalla käynyt – useimmiten keikkoja on ehditty koluta useampikin vuodessa. Epäilemättä samaan malliin jatketaan niin kauan kun Kymenlaaksosta vain sointuja kajahtaa, toivottavasti ainakin toiset kymmenen vuotta. Kiitos Viikate, kiitos maailman paras V-keikkaseuralaiseni Marianna!
Viikko 14: Pitkäperjantai ja lempiartistin keikka Klubilla.
Tyttäremme ristiäisiä vietettiin helmikuun lopussa, Kalevalanpäivänä. Päivä valikoitui ihan sillä, että toiveissa oli lauantaipäivä sekä kaste Mikaelinkirkossa, ja asiaa tiedustellessani kuukautta aiemmin oli kolmena tytön kaksikuukautispäivää edeltävänä viikonloppuna ainoa jäljellä oleva lauantaiaika tuolloin. Helppo päätös siis.
Keittiöremonttihan meillä oli kirkkoa varatessa vielä vähän vaiheessa, mutta mies lupasi että keittiö on helmikuun loppuun mennessä valmis ja kahvittelut voitaisiin pitää kotona. Hyvä hyvä, myhäilin tyytyväisenä. Ei varmaan tarvitse sanoa, että varsin tiukille meni? Mutkia tuli tottakai matkaan ja viimeistelyt jäi tekemättä, viimeiset remppatarvikkeet kannettiin varastoon juhlapäivän aamuna. Koko ristiäisviikko oli muutenkin aikamoista hulabaloota, miehelle osui iltavuoroviikko ja itse vietin kaiken vauvalta liikenevän vapaa-ajan siivoten ja järjestellen. Yllättävän aikaa vievää muuten, kun tilaa ei ylenmäärin ole ja halusin löytää kamoille oikean paikan heti enkä vain tunkea jotain sinne ja jotain tuonne.
Kiitos lähipiirin avun onnistuimme saamaan kämpän jotakuinkin kuosiin ja ehdimme kirkkoon vain hieman myöhässä. Seisoimme kaikki kirkon etuosassa kastemaljan ympärillä kaaressa, me vanhemmat maljan toisella puolen ja kummit toisella puolen. Tilaisuus oli ihan perus: alkuun yhteislauluna Suojelusenkeli, sitten pappi puhui ja lapsi sai kasteen, lopuksi vielä virsikirjasta Ystävä sä lapsien. Sinänsä kaikki meni ihan ok, mutta vähän mua huvitti mm. papin pienoinen takeltelu puheissaan sekä yhteislaulun epävireisyys. :)
Neiti sai kasteensa mekossa, jossa on parikymmentä vuotta sitten kastettu miehen kumpikin sisko. Mekossa oli onneksi valkoinen rusetti-/nauhahässäkkä valmiina niin ei tarvinnut ruveta vaihtopuuhiin, lasten värikoodaus ärsyttää edelleen suuresti (sanoo hän, jonka lapsella oli juuri eilen pinkkipohjainen body ja pinkit sukat… Mut hei, pinkki on ihan eri asia kuin vaaleanpunainen!) ja jos nauha olisi vaihdettu, se olisi ollut kirkkaankeltainen, oranssi tai muu ns. neutraali väri. Päivänsankari ei paljoa tapahtumasta perustanut, alkuun pälyili hivenen epäluuloisena ja todettuaan tilanteen turvalliseksi simahti kummitädin käsivarsille. Itse juhlista hän ei välittänyt senkään vertaa, vaan tuhisi täydessä unessa läpi kemujen.
Kirkosta siirryimme meille kotiin ristiäisvirvokkeille. Vieraita oli paikalla noin kaksikymmentä, mikä osoittautui aika maksimiksi meidän 66 neliööön ainakin näin, kun pääasiassa hengaillaan akselilla keittiö-olohuone. Tavallaan siis hyväkin, etteivät kaikki kutsutut päässeet tulemaan… Harmittelin etukäteen kun ei tilan puutteen takia voinut kutsua kaikkia keitä olisi halunnut (eikä esim. seurakuntakoti houkutellut juhlapaikkana), mutta loppupeleissä ristiäispäivän härdelli oli sellaista, että kivempi varmasti kutsua porukkaa kylään myöhemmin ihan muuten vaan.
Ei liene yllätys sekään, että tarjoilujen kanssa tuli järjetön kiire. Alkuperäinen suunnitelmani tarjoilujen sijoittamisesta piti hylätä, joten pikaratkaisuna kupit katettiin ruokapöydälle ja syömiset haettiin keittiön väliaikaiselta sivupöydältä. Olin myös ajatellut ottaa kuvia kaikesta omiin arkistoihin, mutta eihän siinä hässäkässä mikään sellainen onnistunut. Yllä olevan kuvan nappasin, kun monet olivat jo hakeneet purtavaa ja nyt huomasin, että tuostahan puuttuu kokonaan siskon tekemät Hopeatoffee-tikkarit. Aiemmassa viikkokuvassa ne sentään vilahtavat.
Kakun sijaan oli mustavalkoisissa (Miss Etoile) ja keltavalkoisissa (House Doctor) pahvikupeissa omenamuffinsseja, joiden päällä oli supermakea kuorrutus plus strösseleitä. Kakkuset jäivät turhan mataliksi, kun en ehtinyt etukäteen testata miten paljon ne nousevat… Kehuja ne kyllä keräsivät, että eivät kai sitten hullumpia olleet. Makeaa oli vielä kirjainpikkuleipien muodossa, prosessiin tarvittiin parit kirosanat mutta äiti sai kuin saikin leipaistua sopivan määrän kirjaimia pöytään (koska itse en ehtinyt sitäkään). Suolaista puolta edusti cocktailpiirakat (pakasteesta) ja munavoi sekä siskon puoliskon viime hetkellä kasaan kääräisemä kasvispiirakka, jota olisi epäilemättä mennyt paljon enemmänkin.
Hässäkkää siis riitti eikä kaikki todellakaan mennyt kuin Strömsössä. Pääasia kuitenkin, että kemut tuli pidettyä ja jälkikasvumme sai virallisesti nimen + kolme mahtavaa kummia. :)