AvainsanaUusi alku

19.10.2009
23:29

Kameran päivitys

Tuntuu jotenkin hassulta esitellä kaksi postausta peräkkäin tuoreita hankintojani, ihan kuin ostelisin joka päivä uutta tavaraa. Syy tähän on kuitenkin aivan suoraa seurausta siitä, että tehtyäni pitkästä aikaa töitä mulla on myös tuloja, jotka ovat mahdollistaneet joidenkin haaveiden toteutumisen. Yhden tällaisen toteutuneen haaveen paljastin eilen, ja tänään on toisen vielä maihareitakin pitkäaikaisemman unelmoinnin kohteen esittely.

Alkuun hieman pohjustusta aiheeseen. Viikonloppunahan olin kotikotona käymässä ja Miskan palattua usean kuukauden reissultaan kotiin oli kamera tietysti otettava mukaan. Räpsin järkkärillä muutaman ruudun jo perjantai-iltana, kun Miska näytti niin suloiselta uinuessaan iskän sylissä. Jossain vaiheessa laskin kameran sohvan vieressä olevalle tasolle, johon sen sitten unohdin. Aamulla ihmettelin ääneen mitä tahmaista kameran objektiivin päällä oli ja pyyhkiessäni klähmää pois äiti sanoi nostaneensa kameran pois, koska sohvan vieressä olevan tason yläpuolella roikkui kasvi, joka pudotti aina silloin tällöin mettä kukistaan. Eilen huomasin objektiivin liikkuvan kovin jähmeästi, myöhemmin tajusin sen johtuvan todennäköisesti kotikotona tapahtuneesta tahmaantumisesta. Mettä näytti olevan vain vähän sen tarkennusrenkaan päällä, mutta ilmeisesti sitä oli päässyt myös zoomin väliin.

Tänään kävin kyselemässä kameraliikkeestä vinkkejä puhdistamiseen, vastaus oli huoltoon vaan kuten odottaa saattoi. Hinta-arvioksi sain työ 90 € tunnilta ja siihen päälle varaosat eli jossain satasen hujakoilla liikuttaisiin. Vähän epäilytti onko tuollaisen muutaman vuoden vanhan kittilinssin arvo edes sitä satasta, joten päätin toistaiseksi unohtaa linssin huoltamisen. Sen sijaan sijoitin aiemmin netissä tutkimaani kiintepolttoväliseen objektiiviin, jota mulle oli parikin valokuvaajaa suositellut: AF-S DX NIKKOR 35mm ƒ/1.8G.

Nikkor AF-S 35mm f/1.8G DX

Jaksan aina ihastella Marian kuvien syväterävyyttä, jollaista ei peruskittilinssin ƒ/3.5 valovoimalla saa aikaiseksi. Ikävä on myös iskän vanhan 70-luvun Pentax Spotmatic F -filmijärkkärin linssejä ja erityisesti sitä 50 mm perusobjektiivia, jolla opettelin valokuvaamaan vuosia sitten. Rakastan sitä jälkeä, mitä oikein suurella aukolla kuvatessa syntyy – kohde ikään kuin hyppää terävyydellään esiin sumeasta taustasta. Ja bokeh totta kai on silmää miellyttävä.

Kotiin tultaessa oli jo sen verran hämärää, etten ulos lähtenyt pomppimaan kameran kanssa, mutta sisällä toki testailin muutaman ruudun verran. Huomenna painun varmaan heti aamusta pihalle kokeilemaan lisää, toivottavasti olisi kaunis syyspäivä.

Linssin testailua

Satuinpa muuten bongaamaan Flickristä oikein oman ryhmän tälle objektiiville, oli tietysti pakko liittyä saman tien mukaan joukkoon. Nyt taidan mennä selailemaan otoksia group poolissa, kun en sitä ehtinyt vielä sen enempää tehdä.

Rammstein – Liebe ist für alle da [2009]

6.7.2009
00:38

Asento! Lepo! Reserviin poistu!

Jälleen kerran tuli todistettua eräs huhu vääräksi: II/08 kotiutui sittenkin. Tosiaan, nyt on ohi 362 vrk vapaaehtoista palvelusta! Vaikka viimeistä viikkoa oli odottanut ikuisuudelta tuntuvan ajan, oli fiilis kuitenkin suhteellisen haikea. Tavaroiden pakkaamiset sekä niiden palautukset tuntuivat kummallisilta – varsinkin se viimeinen palautus, joka tehtiin tietysti siviilit päällä. Ei oikein pysty vieläkään käsittämään sitä, ettei ihan oikeasti tarvitse enää mennä takaisin.

Rouva kersantti

Ehdin vielä viimeisellä viikolla päivittää sekä hihamerkin että kummankin maastotakin nappulat oikeiksi. Olihan se aika hitsin siistiä, kun oli yksi kulma enemmän. Ihan eri fiilis! :) Hienointa varmasti oli tunne, että oli palvelusaikana onnistunut jossain. Samaa osoitti myös sotilaspassi, mikä sai vieläkin leveämmän hymyn kasvoille. Ehkä mä hiljalleen opin, ettei mun tarvitse olla paras – koska sitä tuskin tulen ikinä olemaan missään asiassa. Riittää, että on hyvä.

Ohjeellista

Takana on kaiken kaikkiaan aivan mahtava vuosi, josta kiitokset kuuluu enimmäkseen kaikille niille ihmisille, jotka tekivät palvelusajasta siedettävän – ja välillä ehkä vähän sietämättömänkin. ;) Reservin kersantti Pietilä kiittää ja kuittaa! Niin ja toivoo tietysti, että joskus vielä törmätään.

Viimeinen päivä

Nyt vapauden koittaessa seuraava askel on työelämään siirtyminen, kunhan vain sopivaa duunia jostain löytyisi. Työnhaun lomassa aion vihdoin saada tehtyä sellaisia webbiprojekteja, jotka ovat olleet työn alla kuukauden jos toisenkin. Osa omista projekteista taitaa olla useamman vuoden juttuja… Ups. Uusiakin projekteja otetaan toki vastaan! Mikäli tänne blogiin sattuu joku websuunnittelijaa kaipaava eksymään, niin viestiä voi heittää osoitteeseen jose miuku paperinukke piste net.

Nolla!

Viime yöt ovat olleet suht vähäunisia, kiitos TJ0-illan sekä Ruisrockin. Tuohon bileyspuoleen palaan paremmalla ajalla (kuvien kera tottakai), seuraavaksi taidan hipsaista nukkumaan univelkoja pois. Jossain vaiheessa voisin myös kirjoitella armeijavuodesta kokonaisuutena, kunhan tämä siviilielämä tästä lähtee rullaamaan ja saa ehkä vähän kasattua ajatuksiakin. Nyt hyvät yöt ja ihanaa uuden viikon alkua kaikille!

Coldplay – X&Y [2005]

19.7.2008
17:38

Ensimmäiset viikot Säkylässä

Ensimmäiset lomat, oi onnea! Tulivat juuri sopivaan saumaan, sillä onnistuin saamaan flunssan eikä sairastaminen ole intissä kovinkaan mukavaa. “Onnistuminen” ei tosin ollut vaikeaa, koska jo ekalla viikolla alkoi kuulua yhä enemmän köhimistä/aivastelua ja tällä viikolla varmaan puolet komppaniasta on ollut jonkin asteisessa räkätaudissa. Ajattelin selviäväni ilman vemppaamista edes ekoille lomille asti, mutta eilen aamulla oli sen verran karsea olo, ettei auttanut muuta kuin käydä veksissä (= varuskuntasairaala) kymmenien muiden tavoin. Onnekseni pääsin lääkärille suht nopeasti ja puolentoista tunnin päästä olin takaisin yksikössä VMTL-lappusen kanssa. Helpotti kyllä huomattavasti, kun ei tarvinnut koko päivänä juosta – nenä kun oli niin tukossa, ettei henki meinannut kulkea.

Viime viikon maanantai tosiaan oli aika mielenkiintoinen päivä, tavallaan en jännittänyt missään vaiheessa armeijaan lähtöä. Matkaseuranani olleiden poikien kanssa oli kiva höpistä Säkylään mennessä ja perille päästyä asiat vain jotenkin lähtivät rullaamaan. Toki kaikki oli uutta ja outoa, mutta todella nopeasti muutokseen tottui. Yllättävää ja ehkä vähän pelottavaakin. Ensimmäinen viikko meni pääasiassa intin tapoja opetellessa ja ihmisiin tutustuessa. Välillä oli järjetön kiire, sitten taas odoteltiin pitkä tovi tekemättä mitään. Kuten olin monesti kuullut, armeijassa todellakin on aina kiire odottamaan. Alkuun teitittely ja ylempiarvoisten puhuttelu ei tuntunut lainkaan sopivan suuhun, mutta nyt herra/rouva alikersantit sun muut tulee jo suht luontevasti. Sotkuun päästiin vasta ensimmäisen viikon loppupuolella, sen jälkeen olen pari kertaa käynyt siellä istumassa munkin ja limsalasillisen ääressä. Iltaisin ei kamalasti ole mitään ruokaa kaivannut, koska päivisin meidät ruokitaan hyvin eikä muken (= muonituskeskus) ruuassa ole valittamista. Ekalla viikolla tosin ruokailuaikaa oli usein niin vähän, että sapuskaa piti kauhoa about kaksin käsin suuhun – maha ei alkuun tykännyt mutta nopeasti siihenkin tottui.

Hmm, mitäs muuta vielä? Peruskoulutuskauden vietän siis Viestikomppaniassa, jonne II/08-saapumiserän naiset (pois lukien valmiusjoukoissa olevat) sijoitettiin. Yhteensä meitä naisia saapui paikalle 14, joista yksi joutui tällä viikolla lopettamaan ikävän tapaturman seurauksena. Meidän tuvassa mä olen vanhin, yksi on 2 vuotta nuorempi ja loput viisi 3-5 vuotta nuorempia. Myös alikersantit ovat pääasiassa 19-21-vuotiaita, joskin tuntuvat – hassua kyllä – paljon vanhemmilta.

Tavallaan on ollut todella helppoa olla, kun vain tekee sitä mitä käsketään. Mä en pahemmin jaksa stressata mistään (juoksuttamisista, alikeista jne.), vaikka totta kai välillä tulee aivan älyttömiä käskyjä – enemmänkin ehkä ihmettelen joskus liikaa miten joku juttu pitää tai sen saa tehdä. No, minkä sitä perfektionisti luonnolleen mahtaa. Tulevaisuudesta en vielä osaa sanoa mitään, AUKiin menisin mieluusti ja olisin sen 362 vrk kunhan vain paikat kestää. Nyt on jo toinen etureisi ehtinyt venähtää lievästi ja muutaman päivän alaselkäkin kipuili ikävästi. Kunnon rasituksen alle en vielä edes ole joutunut, kun ensimmäinen neljän tunnin tetsaus (= taistelukoulutus) meni eilen ohi flunssan takia, saa sitten nähdä mitä fysiikka sanoo palveluksen edetessä. Cooperissa meni just ja just se 2000 m, mistä sai arvosanaksi tyydyttävän, ja lihaskuntotestissä taisi melkein kaikki jäädä tyydyttävän puolelle. Kunhan tässä alkaa iltaisin olla enemmän vapaa-aikaa niin otan suunnan lenkille ja/tai salille, jotta seuraavissa testeissä saisin vähän parempia tuloksia.

Olen nyt porukoiden luona kotikotona, tänään aion ottaa rauhallisesti ja mm. käydä saunassa särmäämässä barettia. Jospa tämä ärsyttävä flunssakin alkaisi helpottaa ja voisin ensi viikolla olla jälleen täysillä mukana. Maanantaina meillä on HL (= henkilökohtainen loma), joten takaisin Säkylään suuntaan vasta maanantai-illalla.

P.S. Päädyin laittamaan joihinkin “suomennoksen” perään, jos kaikki eivät termejä/lyhenteitä tiedä tai osaa päätellä. Kommenttilootassa saa kysyä, jos joku kuitenkin menee yli ymmärryksen. :)

1.5.2008
18:17

On aina katsottava huomiseen

U2 – All That You Can’t Leave Behind [2000]

Toukokuun ensimmäinen päivä ja vappu – mikäs sen parempi hetki kääntää uusi, puhdas sivu esiin. Tajusin vanhan blogini sisältävän niin paljon kaikkea todella henkilökohtaistakin runsaan kolmen vuoden ajalta, että melkein alkoi pelottaa. Anonyymiksi en aio muuttua ja kasvojeni paljastelua jatkan edelleen, mutta jatkossa pyrin pitämään henkilökohtaiset asiani minimissä. Blogin nimi ei muutu mihinkään eikä jututkaan sen kummemmin. Myös tulevaisuudessa blogini sisältää ajatuksia yhdestä jos toisesta aiheesta, valokuvia, päivän asuja, musiikkia jne. – mitä vain mieleeni juolahtaa! Vaikka kirjoitan tätä pääasiassa omaksi ilokseni, kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Kulunut vuosi on pitänyt sisällään sekä ihania onnenhetkiä että itkua ja surua. Menneet ovat menneitä, mutta muistot säilyvät sydämessä vielä pitkään. Ehkä jonain päivänä muistot eivät enää tee kipeää, vaan ovat korvautuneet uusilla entistä ihanammilla kokemuksilla. Sitä odotellessa.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma