AvainsanaViinit

14.11.2012
22:28

Joulunhenki hei, täällä muutama toive ois!

Eikö olekin jo sopiva aika pohtia tulevaa joulua? Näin meinaan ainakin nyt tehdä. Glögiä olen tosiaan hörppinyt siihen malliin, että parempi pitää hieman taukoa ennen kuin takapuoli leviää liikaa kaikesta siitä sokerista ja esanssista mitä tuo ihanainen joulujuoma pitää sisällään. Perinteinen jouluaattoon kestävä karkkilakko on tänä vuonna 75 päivän mittainen, tänään on 40 päivää jäljellä eli kohta ollaan voiton puolella!

Sen kummemmin en ole vielä ehtinyt joulua ajatella, mitä nyt joulukoristeiden etsiminen sekä mahdolliset korttiaskartelut ovat pikaisesti käyneet mielessä. Toteutuspuoli uupuu toistaiseksi, saa nähdä mitä lopulta edes ehdin tehdä ajoissa. Mutta pienimuotoisen joulutoivelistan väänsin äkkiseltään, tältä siis näyttää mun joulun 2012 haaveet:

Joulutoiveet

  1. Näitä ihania Scholten & Baijings for Hay Minimal-pussilakanasettejä ottaisin mieluusti kaksin kappalein: itselle pinkkisävyinen Suryp ja puoliskolle vähän neutraalimpi Lemon.
  2. Ihastuin Polkka Jamin Kissanpäivät 2013 -seinäkalenteriin ensinäkemältä. Sopisi meidän keittiöön kuin voi leivälle!
  3. Olen renkuttanut Samuli Putron uusinta levyä Tavalliset hautajaiset Spotifystä koko syksyn, joten olisi jo aika saada se myös levyhyllyä koristamaan (eli autoon matkamusiikiksi).
  4. Suosikkini kotimaisista sisustuslehdistä on ehdottomasti Deko, jonka tilaus mulla loppui justiinsa. Tulisin oikein iloiseksi, jos lehti kolahtaisi postiluukusta seuraavanakin vuonna.
  5. Uskon sinisilmäisesti, että Hanna & Alexander Gullichsenin tänä syksynä julkaistu Safkaa-kirja tekisi myös tästä tumpelosta kelpo kokkaajan. Inspiraatio helppoihin mutta maukkaisiin ruokiin on se mitä meidän keittiöön kaivataan!
  6. Viime vuoden kausiglögi Blossa oli jotain kahvinmakua (yhh!), mutta vuoden 2012 versio kuulostaa paljon paremmalta: keltainen, sitruksinen, inkiväärinen, hennon mausteinen*. Ensin voisi tosin juoda vuoden takaiset lahjaglögit pois…
  7. Normann Copenhagenin hauska Ägg-teesihti olisi oivallinen työpäivän teehetkiin. Värinä voisi olla vaikkapa nätti mintunvihreä.
  8. Marimekon korvattomat Kaiku-mukit jäivät viime jouluna saamatta, joko nyt olisi niiden vuoro?
  9. Iittalan kauniita Sarjaton-laseja meillä onkin jo kaksi kirkasta, niiden kaveriksi tahtoisin pari harmaata. Jos jokin on arjen luksusta niin juominen näistä laseista!

(* kuvaus alko.fi; tuotekuvat: HAY, Polkka Jam, putro.fi, Deko, Adlibris, blossa.se, RUM21, Marimekko, Iittala.)

6.8.2012
11:42

Ja ulkona kesäyö

Jatketaan männä viikkojen kuva-arkistojen purkamista, nämä kuvat ovat eräältä heinäkuiselta perjantai-illalta. Mia ja Aleksi kutsuivat meidät luokseen viettämään iltaa, mukana menossa oli tietysti myös töpöhäntäinen Mini-kissa.

Mini messissä
Kiinalaista
Rosee

Ruokapuolen päädyimme hoitamaan noutokiinalaisella, mikä ei valitettavasti ollut kaikille kovin onnistunut vaihtoehto. Oma tofusieniannokseni oli ihan syötävää, kiinalaiset sienet kerrassaan herkullisia mutta tofu suht mitäänsanomatonta. Seuraavalla kerralla ehkäpä jotain aivan muuta. Juomana oli mm. roseeviiniä, jota itsekin maistoin lasillisen vaikka muuten meninkin pääasiassa Skumppa-linjalla.

Mjaur
Aita
Aita toisesta kohtaa
Tyyppi

Vatsat enemmän tai vähemmän täynnä päätimme lähteä katsastamaan Johansson Productionin uudehkon työtilan komeissa Barkerin maisemissa. Matkalla oli paljon upeaa katutaidetta, joista piti tietysti ottaa kuvia.

Ei ole siiloja enää

Tyhjältä näyttää. Seurasin Raunistulan siilojen purkua silloin kesällä ’10 täällä blogissakin, joten vertailun vuoksi postaukset tuolta ajalta: toukokuun puoliväli, kesäkuun alku ja kesäkuun loppupuoli. Erinäköistä on nykyään juu.

Barker
Tiiliseinä
Ilta-auringon kajastus

JP:n työhuone oli upea ja erittäin inspiroiva. Isot ikkunat, studion puolella esiin kaivettu tiiliseinä ja toisessa huoneessa siniset seinät yhdistettynä valkoiseen – me likes! Tuollaiseen asuntoon kun pääsisi asumaan, inspiraatio olisi varmasti läsnä koko ajan.

Iltataivas
Lidl
Neonpinkkiä

Kotimatkalle lähtiessä auringonlasku värjäsi jo taivaan kauniin vaaleanpunaiseksi. Lämpimästä päivästä huolimatta kesäilta oli kaukana lämpimästä, myöhemmin yöllä murun kanssa kotiin kävellessämme tuntui oikeasti todella vilpoiselta. Eipä tosin elohopea tainnut sinä yönä olla paljoa kymmentä astetta ylempänä, ellei jopa kylmempi. Hrrr.

Vesimelonia kera kuohuvan

Barkerilta palattuamme mussutimme porukalla kokonaisen vesimelonin sekä maistelimme Akkikilta keväällä saatua kuohuviiniä. Eteläafrikkalainen J.C. Le Roux La Fleurette hurmasi kertaheitolla ja kiilasi kuohuvasuosikkieni kärkikolmikkoon. Sopivasti marjaisa, ei liian kuiva eikä makea – hyvin viilennettynä täydellinen kesäjuoma.

Serj Tankian – Harakiri [2012]

1.7.2012
23:04

Cityjuhannus kakstuhattakakstoista

Juhannuksesta tuntuu olevan pieni ikuisuus, mutta todellisuudessa sehän oli vasta viime viikolla! Hui miten pitkältä kulunut viikko tuntuikaan, kun olin suurimman osan ajasta sairaslomalla – ja ainakin TYKSissä aika tuntui pysähtyneen, kun odottelin tuntitolkulla labratuloksia. Nyt alan olla taas elävien kirjoissa vatsakipujeni kanssa, viimeisin lääkärireissu selvensi ettei ongelmana ollutkaan se mikä aiemmin oli diagnosoitu ja jos labrakokeita on uskominen, kaiken pitäisi olla kunnossa. Erään nettisurffailuhetken päätteeksi sitten totesin, että kipulääkkeiden napsiminen ja lääkärissä ravaaminen loppui tähän – syyllinen kipuun olen todennäköisesti minä itse ja omat valintani ruokatottumusten suhteen. Ensimmäisenä testissä sokerin minimointi ruokavaliossa ja säännöllistä liikuntaa vaikka väkisin. Ja kas kummaa, kivut ovat vähentyneet huomattavasti. No, nyt mulla ainakin on paras syy olla mussuttamatta herkkuja jatkuvasti.

Alkumaljat

Niin se juhannus. Päätimme miehen kanssa viettää kerrankin juhannuksen kaupungissa, kun ei sellaistakaan ollut koskaan tullut testattua. Aattona saimme seuraksi Mian ja Aleksin, joita ei myöskään houkutellut mökkimaisemat taikka maaseudun rauha. Cityjuhannus korkattiin kuohuvalla, vieraiden valitsema Valdivieso Sparkling Rosé Sec sopi tilanteeseen täydellisesti eikä viinissä ollut moitteen sijaa. Olen selkeästi pääsemässä vihdoin eroon teini-iän traumoista roséviinejä kohtaan. ;)

Mölkky

Juhannusaaton sää oli mitä mahtavin, joten alkuillasta hengailtiin läheisellä nurmialueella mölkyn kera. Voitin ensimmäisen kierroksen viimeisellä mahdollisella heittokerralla täydellisellä tuuriheitolla! Kulta ei meinannut uskoa silmiään, kun oli jo niin varma voitostaan.

Grillattavaa
Pikku pallogrilli

Seuraavaksi vuorossa oli murkinaa kurniville mahoille. M&A olivat tuoneet mukanaan söpön pienen limenvihreän pallogrillin, jonka ääreen talon nurkalle miesväki istahti grillaamaan. Itse odotin kuola valuen halloumia, parsaa sekä folion sisällä pehmennyttä valkosipulia. Namnam!

Illan menyy

Just ja just riitti keittiön pöydällämme tila, kun kaikki oli valmista nautittavaksi. Suut kävivät ja mahat täyttyivät, ruoka oli herkullista ja sitä oli todellakin tarpeeksi. Syömisen jälkeen oli pakko ottaa hetki iisisti, kunnes nappasimme uuden pullon kuohuvaa mukaan ja suuntasimme vielä toviksi ulkoilmaan. Tosin tuo “tovi” muuttui tosin pariksi tunniksi, kun päädyimme junaraiteille vaeltelemaan – tulipahan taas yksi suunta lähihoodeista selvitettyä.

Juhannuspuska

Illalla yritimme vielä pelata krokettiakin, mutta nurmialueet oli lähipäivinä jätetty ajamatta ja ruoho oli armotta liian pitkää. Höh. Turun kaupunki ei taida kovin innokkaasti puistojaan hoitaa, kun lyhyttä nurmea ei tunnu näkyvän oikein missään?! Hursomhelst, cityjuhannus ei ollut lainkaan huono vaihtoehto – ainoastaan saunaa jäin hieman kaipaamaan. (Juhannuspäivänä olisin tosin voinut saunoa kotikotona siellä käydessäni, mutta silloin taas oli vatsakivut sitä luokkaa että otinkin päikkärit sohvalla.) Tällainen juhannus jatkoi vappuaaton linjaa, ehkä me lopulta päädytään viettämään joulukin kaupungissa…

Kaksio – Lähikuvia [2004]

11.6.2012
22:49

Tampere ja YleXPop

Perjantainen vapaapäivä mahdollisti vaipumisen viikonlopuksi internet-horrokseen: en käynyt muutamaan päivään koneen ääressä kuin pikaisesti kääntymässä. Siksi myös edellisviikonlopun tarinointi Tampereen reissusta ja kesän avanneesta YleXPopista on jäänyt tekemättä, siispä korjataan se tässä ja nyt. Kuvat saa isommaksi, klik klik.

Lähdin kesän virallisena ensimmäisenä päivänä töiden jälkeen ajelemaan kohti Tampesteria ja majapaikkaani Akkikin luona. Ilta vierähti leppoisasti hengaillen Akkikin ja Onnin kanssa, ei tehty mitään sen ihmeempää mutta eipä väsynyt perjantai-ilta sellaista kaivannutkaan. Yöunien jälkeen lauantaina käytiin viemässä Onni hoitoon, heitettiin auto takaisin kotiin ja hypättiin bussin matkaan kohti kaupunkia.

YleXPop

Sää ei ollut mitä parhain, mutta ensin tunnelmaa lämmitti Pariisin Kevät ja sen jälkeen Elokuu. Keskustorilla oli ihan mukavasti porukkaa, aurinkoinen ja lämmin keli olisi varmasti tuplannut kuuntelijamäärän. Elokuun keikan loppupuolella siskolta tuli viestiä että ovat T:n kanssa kaupungissa, joten treffattiin ne ja mentiin murkinoimaan Gringos Locosiin. Sieltä saa muuten ihan älyttömän herkkua guacamolea, suosittelen! Mahat täynnä hipsittiin jälleen Keskustorille, jossa lavalle nousi iltapäivän viimeisenä Happoradio. Ja tulihan se aurinkokin hetkeksi esiin, suunnilleen siinä viimeisen kappaleen kohdalla.

Mahat täyteen

Kaupungista suuntasimme takaisin Akkikin, P:n ja Onnin residenssiin, jonne myös Feline ja T kotvan kuluttua päätyivät. Onni oli yökylässä, joten otimme ilon irti: saunoimme, joimme skumppaa (siis ihan oikeeta samppanjaa!) ja söimme isäntäväen kokkaamaa loistosapuskaa. Parempi etten muistele sitä sen tarkemmin, tulee pian nälkä… Hyvää oli joka tapauksessa, sekä ruoka että seura! Akkikin voitto-samppanja oli ihan hyvää, mutta mietittiin siinä ettei se kovinkaan kummoisempi ollut kuin joku hyvä peruskuohari. Tulipahan kuitenkin maistettua.

Sunnuntaina nukuimme pitkään ja Onnin tultua iltapäivällä lähdimme vielä American Dineriin syömään. Maistoin ensimmäistä kertaa puljun kasvisburgeria, Spicy cheese vegi burger extra-avokadolla. Aivan uskomattoman hyvä setti! Paras kasvisburgeri mitä olen maistanut, sanoisin. Jälkiruuan (B&J’s jätskiä, perus) jälkeen olikin sitten aika sanoa heihei Tampereelle ja ihanille ystäville, onneksi kohta nähdään taas! ♥

1.5.2012
22:44

Vähän erilainen vappu

Meinasin aloittaa, että taas on sunnuntai – ja ohikiitävän hetken kauhistuin miten hemmetin nopeasti viikot nykyään meneekään! Kunnes sitten onneksi hiffasin, että eihän tänään olekaan mikään sunnuntai vaan tiistai. Huhhuh, melkein jo pelästyin.

Silmut

Meillä oli hurjin vappuaatto koskaan. Töiden jälkeen käväisin tsekkaamassa kaverin uuden kämpän, ja fillaroituani kotiin olin sen verran naatti että kaipasin pientä lepohetkeä. Seitsemän maissa havahduin murun kyljestä meikit poskilla, kuinkas muutenkaan. Illalla tehtiin vielä kävelylenkki lähiympäristössä ja lopuksi haettiin Rosso Expressin pitsat kotiin mussutettavaksi (jaksoin syödä puolet jopa). Hurrrrrjaa!

Piknik
Viintä mukiin

Tänään painelimme salille kun Elixia kymmeneltä aukesi, aika rauhassa sai treenata ainakin siinä alkuun. Kotiin tultuamme uunissa paistui nopsaan pellilliset patonkeja ja croisantteja, minkä jälkeen suuntasimme Mian ja Aleksin kanssa piknik-tarpeet mukana kohti Vartiovuorea. Olipas vaan loistoeväät: leipien lisäksi vähän juustoja, viikunahilloa, lohisalaattia, viinirypäleitä, vesimelonia… Maistui!

Jaoimme puoliskon kanssa puolivuotispäivän (3,5 v seurustelua takana) kunniaksi pullon kuohuvaa, jonka olin bongannut uusimman Koti ja keittiö -lehden suosituksista. Espanjalainen Blossom Brut on Alkon kuvauksen mukaan erittäin kuiva, keskihapokas, hedelmäinen, kevyen sitruksinen, hennon yrttinen minkä itse ainakin allekirjoitan. Olen enemmän makeiden kuohuviinien ystävä, mutta tykkäsin tästä kyllä ja voisin ostaa uudestaankin.

Seura
Merirosvopallot

Ketturepussa oli kiinni pari töistä vappuaattona mukaan nappaamaani merirosvoilmapalloa. Paljon ne kestivät mutta aurinkoisella mäellä tuli loppu, ensin poksahti punainen ja hetkeä myöhemmin tuo musta. Olihan siinä piknikoidessa tosiaan vähän lämmin.

Kevätturbaani
Sen verran lämmin ainakin, että huivi sai siirtyä kaulalta päähän turbaaniksi.

Tuu jo!
“No niin, ylös sieltä, nyt mennään!”

Auran kaakao
Hattara

Vartiovuorelta siirryimme mahat täynnä kaupungille. Ensin käväistiin Aurassa, jossa oli aivan ihanat puiset pöydät ja muutenkin yllättävän kiva sisustus. Taas näkee miten kartalla olen aina eri juottoloista ja kuppiloista… Aurasta jatkoimme torille, jossa mahaan mahtui vielä jätskit + vähän hattaraakin. Mitään muuta kiinnostavaa siellä ei sitten ollutkaan, samaa krääsää ja vaatetta mitä joka vuosi ja metrilakujenkin hinta alkaa jo kauhistuttaa.

Puskassa
Voikukkajalat

Kotiin päästyäni pyörin tovin ulkona kamera seuranani ja nautin vappuauringosta. Note to self: muista lakata varpaankynnet. Kyllä se vaan on nyt kuulkaas kevät täydessä vauhdissa! ♥

Ps. Jos nynnyvappu ei iskenyt, voi ajankulukseen lukaista bloggaukset aiemmilta vapuilta: 2011, 2010, 2009 ja 2008. Vaikka noiden perusteella kyllä olen selkeästi hyvin rauhallinen vapunviettäjä…

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma