AvainsanaAlennuksella

26.1.2011
18:17

Täydelliset talvisaappaat

Satuin tuossa selaamaan tammikuun kuva-arkistojani ja tajusin, etten ole lainkaan esitellyt paria ehdottomasti esittelemisen arvoista hankintaa – en vaikka kuvatkin oli jo otettu. Hups. Aina ei vaan voi muistaa kaikkea… Joka tapauksessa, kesän jälkeen toista (ensimmäinen pari oli maiharit loppusyksystä) kaikinpuolin loistavaa kenkähankintaa en halunnut lykätä samaan läjään (välihuomautus: eivät nuo karvavuoriset Conversetkaan hullumpi hankinta olleet…) aleostosten kanssa. Ihan vain siksi, että näin mahtavat popot ansaitsevat oman postauksensa.

Vagabond: Cathy

Korollisia syys-/talvisaappaita mulla olisi useammat, mutta typerät jalkapöytäni oikuttelevat nykyään sen verran usein että pyrin minimoimaan korkojen käytön. Sen takia myin mm. Thelmat itku kurkussa K-serkulle, ja monen kevät-/kesäkenkäparin suhteen on pakko jossain kohtaa tehdä sama. :’/ Siispä olen tänä talvena ollut täysin edellä mainittujen maihareitten varassa. Niin mahtavat kengät kuin ne ovatkin, kaipasin kuitenkin niiden ohelle pidempää ja hieman salonkikelpoisempaa saapasta – ihan joka asuun ei inttimaiharit oikein istu.

Edelliset siistit saappaat ostin muistaakseni ’06 enkä pariin seuraavaan vuoteen paljon muita käyttänyt. Valitettavasti vaan niissäkin on pieni kiilakorko, joten pidemmät tarpomiset on ne jalassa jätettävä väliin. Maan muututtua valkeaksi törmäsin niin monessa paikassa biker-tyylisiin saappaisiin, että näin sellaisista jo untakin, ja joulun alla aloin vakavasti pohtia olisiko siinä vastaus saapasprobleemalleni. Olin alkutalven aikana kokeillut kaupoissa ties minkälaisia saapikkaita, mutta kaikki olivat jotenkin niin ei mua. Lahjaostosten lomassa juoksin sitten kaupasta toiseen kyselemässä Vagabondin prätkäbuutsien perään – joko ei löytynyt kokoa tai sitten oli ainoastaan sitä matalinta versiota, jonka totesin liian matalaksi.

Details

Vagabondin nettikaupassa oli koot loppu sekä keskimittaisesta että pitkästä Cathy-saappaasta, mutta lopulta Brandos pelasti. Ei postikuluja ja ilmainen palautus olivat viimeinen niitti tilaamiselle, jos popot eivät olisi olleet sopivat niin sitten vain palautukseen enkä köyhtyisi senttiäkään. No, ei mun tarvinnut kovin pitkään asiaa pohtia – kengät tulivat jäädäkseen. Euroja pitkävartisista nahkakengistä sai toki pulittaa, mutta ainakin kestävät kauemmin kuin onnettomat muovikengät (joita nykyään myydään ihan käsittämättömiin hintoihin!).

Epäsymmetristä

Toinen esittelemättä jäänyt asia on alelöytö Lindexistä, taisi olla joulun jälkeisellä viikolla kun tuon nappasin mukaani. Suht paksua kangasta oleva pitkä toppi on syksyistä Pink Collection by Narciso Rodriguez -mallistoa, ja sen juju on jännissä epäsymmetrisissä olkaimissa. Jos oikein muistan, mallistossa oli myös mekkoja samanlaisella yläosalla… Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä tuo toppi oli viimeinen laatuaan ja just sopivassa koossa – ja mikä parasta, -70% alessa. Kahdellatoista eurolla lähti Rodriguez mukaani ja olen edelleen erittäin tyytyväinen hankintaani.

(Olen selvästi menossa siihen suuntaan, että ihankivat jäävät kauppaan ja kotiin asti päätyvät vain ne, joista oikeasti tykkään kuin hullu puurosta. Loistavaa. Vielä kun olisi useammin päiviä, jolloin voisin pukeutua muuhunkin kuin kotoisiin lökövaatteisiin… Mainostoimistohommia kun teen kotosalla, ja varastotöissä taas mielekäs pukeutuminen on turhaa a) pölyn ja b) melkein polviin ylettyvän sinisen työtakin johdosta.)

20.1.2011
18:23

Jotain pientä vielä aleista

Heitetäänpä vihdoin myös ne Helsingin ostokset kehiin. En etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään Tukholmasta kaikin puolin sopivaa mustaa nahkavyötä, joten se mielessä tahdoin ylipäätään lähteä sunnuntaina vielä käymään kaupungilla. Vaatimukset: musta, ei liian leveä tai kapea, nahkaa, kiva solki, max. 20e.

Helsingin löydöt

Ensimmäinen etappi oli H&M:n miestenpuoli – eikä sen pidemmälle tarvinnut sitten edes mennä. 85 cm pituus oli miesten vöissä hyvin edustettuna, onneksi en ole tämän pienempi tuosta keskivartalosta. ;) Valinnanvaraa oli useamman mallin verran, mutta lopulta pisimmän korren vei kuvassa näkyvä vyö. Tuon (kierrätetty!) nahka oli joihinkin muihin vöihin nähden pehmeää ja toivottavasti pehmenee vielä käytössä. Myös solki miellytti yksinkertaisuudellaan ja värillään, kirkas hopea ei ole yhtään noin kiva.

Ja se hinta? Se oli hyvinkin edullinen 9,90e. Hassua kyllä, kotona huomasin yhteneväisyyden miehelle muistaakseni toissajouluna ostamaani vyöhön – taitaa itse asiassa olla täsmälleen sama vyö. Hyvin on päivittäisessä käytössä kestänyt eli hinta/laatu-suhde näyttäisi olevan enemmän kuin kohdallaan. Ei ihme, että vyö näytti niin tutulta…

Vetoketjupökät

Toinen ostos sunnuntaina lähti mukaan Selectedista, jossa pyörähdettiin vilkaisemassa alerekit. Viime syksynä jäi vähän harmittamaan, kun sisko löysi ihan loistavat mustat vetoketjupillit Vilalta. Olen kyllä lainannut niitä, mutta eivät vaan pirulaiset suostu pysymään kunnolla ylhäällä… Melkein siis hihkaisin, kun huomasin Selectedin aletangolla saman tyyppiset pökät hintaan 15e. Ihan yhtä joustavat nuo eivät ole kuin Vilan versioot, sillä reisissä on kuviosaumoja ja ne tekevät housut tiukemmiksi. Vetoketjua on takataskuissa sekä lahkeissa, edestä housut ovat perusmustat useilla saumoilla “koristeltuna”.

Sarah Jessica Parker: NYC

Takastulomatkalla ostin laivalta muuten viimeinkin sen himoitsemani hajuveden, joka oli siis Sarah Jessica Parkerin SJP NYC. Eikä pitäisi heti loppua kesken, sillä tuo on kerrankin mukavan 60 ml kokoinen puteli! Olen nyt jo aivan rakastunut tuoksuun eikä tekisi tällä hetkellä mieli käyttää mitään muita tuoksuja.

Kun nyt vauhtiin pääsin, niin esittelen saman tien vuodenvaihteen jälkeen tekemäni tilauksen Feel Uniqueen. Tällä kertaa toimitus kesti huomattavasti kauemmin kuin aiemmilla kerroilla, mutta oletettavasti Brittilän lumitilanteella on asian kanssa jotain tekemistä. Ei mulla kyllä niin hätä näiden kanssa ollut, että parin viikon toimitusaika olisi sen kummemmin haitannut.

Korres & Fudge

FU:n alesta nappasin pian ajankohtaiseen hoitoainetarpeeseen Fudge Daily Mint Conditionerin, en ole kyseistä merkkiä ennen testannut mutta kuullut siitä paljon positiivista. Tulevaisuus näyttää, mitä oma kuontaloni tykkää. Syksyllä(?) FU:lle myyntiin tullut Korres houkutteli niin paljon, että lykkäsin sitä tilaukseen kaksin kappalein. Meillä on kummankin päänahka viime aikoina hieman oikutellut, joten päätin testata auttaisiko Laurel & Echinacea Shampoo asiaan. Ainakin sen luvataan hoitavan kuivaa päänahkaa.

Korres: Plum lip butter

Luumufani klikkasi mukaan Korresilta vielä Plum Lip Butterin, joka ymmärtääkseni antaa huulille myös hieman kiiltoa. Tuote ei mielestäni tuoksu luumulta eikä oikeastaan yhtään miltään, väri kylläkin on houkuttelevan viininpunainen. Saa nähdä millainen se käytössä on, toivotaan parasta.

Viimeisen puolenvuoden aikana olen ajautunut pienoiseen huulirasvakriisiin, kun mikään ei tunnu toimivan toivotulla tavalla. Body Shopilta mulla on niin lip butter kuin perus lip balm, mutta ne eivät ole aivan sellaisia kuin näin talviaikaan tarvitsisin. Jos ei muu auta niin täytynee palata takaisin vuosien luottotuotteeseeni, turkoosikorkkiseen Miramen Medilip-huulirasvaan – jonka tosin ilmeisesti Blistex on ostanut itselleen…

Amanda Jenssen – Killing My Darlings [2008]

16.1.2011
23:20

Tammikuinen Tukholma

Hälsningar från Stockholm! Perjantaina päivällä tosiaan köröttelin bussilla Helsinkiin, ja viideltä irtosi Silja Serenade laiturista K-serkku ja minä mukanaan. Ekana iltana ei ihmeempiä tehty, vähän käytiin tutkailemassa TaxFreen sekä pikkuputiikkien tarjontaa ja ostettiin jotain pientä evästä ym. plus syötiin iltapalaksi salaatit. Mihinkään humppabaariin ei jaksettu lähteä vaan mentiin sen sijaan nukkumaan, jotta jaksettaisiin seuraavana päivänä kekkaloida pitkin Tukholmaa.

Monkin ale

Kierreltiin pääasiassa ydinkeskustan liikkeitä, oli meillä 24h-kortit tunnelbanaan mutta aika loppui yksinkertaisesti kesken (vajaa kuusi tuntia on yllättävän lyhyt aika!). Aloitettiin Sergelgångenista, sieltä Gallerianiin ja edelleen kadun toiselle puolelle, kävinpä mäkin ekaa kertaa NK:ssa. Kolmen maissa hypättiin taas tunnelbanaan ja löydettiin tiemme Hard Rock Cafen eteen – oli muuten sekin jotain täysin uutta mulle eli ensimmäinen visiittini Hard Rock Cafessa.

Hard Rock Cafe STOCKHOLM
California Chicken Club Sandwich

Päätettiin jäädä sinne nauttimaan myöhäinen lounas: listaa ei tarvinnut kovin kauaa pähkäillä, sillä kumpaakin meistä houkutti California Chicken Club Sandwich. Annos oli sinänsä arvokas (170kr = n. 20e) mutta myös kooltaan jättimäinen, ja olipa kyllä aivan mielettömän herkullistakin. Rapeiden leipien välissä oli grillattua kanaa, pekonia, tuoreita avokadoviipaleita, tomaattia, salaattia sekä sitruunamajoneesia, lisäksi lautasella oli juuri sopivan rapsakoita tikkuperunoita.

Kameraa en montaa kertaa kassista kaivanut, mitäpä sitä jossain kaupassa olisi kuvannutkaan. Tukholmasta ostoskasseihin päätyneet asiat tallensin muistikortille jo laivassa, heitetään ne saman tien tähän höpinöiden perään.

Tukholman ostokset, osa 1

Weekdaysta ostin itselleni Cheap Mondayn harmaat farkut, joissa on hauskat tekonahkaiset yksityiskohdat taskuissa ja vyölenkeissä, ja kullalle toin tuliaisiksi saman merkin tummanharmaan t-paidan vaalealla printillä. Kumpikin oli alennuksessa ja lähti mukaan puoleen hintaan, yhteensä maksoivat alle 300 kruunua.

Tukholman ostokset, osa 2

Lindexin alerekiltä löysin vaivaisella 75 kruunulla tummanharmaan taskullisen neuletakin, ei aivan täydellinen mutta ajaa asiansa kunnes joskus löydän sen The Neuletakin. Tuossa neuleessa on jopa hippasen villaa ja angoraa! Sydänsukkiksia olin katsellut jo Suomessa ja nyt niiden tullessa vastaan 30 kruunun hintalapulla en voinut vastustaa, H&M Dividedia ovat siis.

Tukholman ostokset, osa 3

Olen viime aikoina vältellyt Gina Tricotin trikoohelvettiä viimeiseen saakka, lähinnä koska Turussa ainakin soi aina musiikki liian kovalla ja tavaraa on liikaa – eivätkä ne kertakäyttörättejä hullunkiilto silmissään hamstraavat nuoret neidit ainakaan paranna asiaa. Tukholmassa poikkesin Cubuksesta viereisen GT:n alakertaan lauantaiaamun hiljaisuuden houkuttelemana, lisäkseni siellä oli ehkä kaksi ihmistä plus kaikki vaaterekit olivat vielä hyvinkin siistejä. Yhden hankinnan tein, tuollaisen harmaan vähän korkeavyötäröisen satiinihameen. Olin valmis maksamaan hintalapun mukaisen vajaa 100 kr, mutta yllätyksekseni kassalla hinnaksi tulikin vain 49 kr.

Että sellaisia. Mitään turhuuksia en ostanut, hetken houkutukset jätin suosiolla kauppaan. Loput kruunut käytin laivalla tuliaisiin, ja tänään pyörähdettiin nopeasti vielä Helsingissä parissa kaupassa ennen kuin lähdin kotimatkalle. Pari aivan loistavaa juttua löytyi, katsotaan josko kirjoittelen niistä vielä toiste enemmän kuvien kera. Nyt on pakko kaatua sänkyyn ennen kuin nukahdan pää näppiksellä…

10.1.2011
16:45

Postia kaikilta pyhimyksiltä

Posti-Pate toi mulle tänään paketin.

AllSaints Spitalfields

Satuinpa tuossa joulun jälkimainingeissa klikkaamaan itseni Kottaraisen luota brittiläisen AllSaintsin sivuille, ja niillä oli nettikaupassa suunnilleen kaikki tuotteet alessa. Olen monesti ihastellut kyseisen puljun juttuja, mutta mitään en ole kotiin saakka hommannut – ennen kuin nyt. Olin tilannut vähän jotain pientä, mutta sain Posti-Patelta käteeni jättimäisen laatikon.

Käärö

Hieman oli wtf?!-fiilis siinä kohtaa ja paketin avattuani samoin. Kovin olivat isoon laatikkoon laittaneet pikkuruisen paketin, vertailukohtana mun varpaat (kudotut tollukat toimii talvella lämpimässä kerrostalokämpässäkin ♥) kuvan alareunassa. Eikä laatikossa tosiaan ollut edes mitään fyllinkiä, vaan tuo kuvioitu pikkupaketti heilui laidasta laitaan boksia käännellessä. Tyylikkäitä olivat toki kumpikin, pakettikäärö ja päällilaatikko. Mitähän tuossa isossa voisi jatkossa säilyttää? Oli aika jämäkkää pahviakin vielä.

Ostokset

Tällaista paketista sitten kuoriutui. Kermanvärinen vaarinpaita vinolla nappirivillä on ihanan pehmeää puuvillaa, hihoista tiukahko mutta toivon mukaan löystyy hieman käytössä. Miesten tummansininen pipo on merinovillaa, lämmittää muttei kuitenkaan kutita yhtään. Yritin ottaa piposta kuvaa päässä, mutta meikitön aamunaama ei suostunut yhteistyöhön ja niin jäi kuva julkaisematta. Toisella kertaa sitten.

Joseph Arthur – Redemption’s Son [2002]

31.12.2010
17:24

Vuoden viimeiset ostokset

Tähän väliin otan esittelyyn muutaman ostoksen joulukuun ajalta. Verrattuna viime talveen kaupoissa parhaillaan olevat alennusmyynnit ovat olleet aikamoisia pettymyksiä – tai ehkä musta vaan on tullut nirsompi. Ei sinänsä mikään huonompi homma, kun kaapit kuitenkin pursuilevat tavaraa jo valmiiksi… Kehitystä, kehitystä. Muutamia juttuja (kuten kunnollista neuletakkia tai hameen kanssa sopivia, suht pitkiä ja korottomia saapikkaita/saappaita) tosin oikeasti kaipaisin, mutta toistaiseksi ei ole mitään juuri passelia tullut vastaan. Ja kaikin puolin täydellistä vähempään en tiettyjen artikkelien kanssa edes tyydy, vaan mieluummin jatkan etsintää.

Kissankorvat

Hell Bunnyn pallotakki tulikin jo esiteltyä jokin aika sitten, on muuten takille sadellut kehuja vähän joka suunnasta – niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Lämpimänä pysyminen ei ole ollut ongelma edes parinkymmenen pakkasasteen “raikkailla” keleillä, kunhan alla olevat vaatteet osaa kerrostaa sopivasti. Tampereen reissulta mukaan lähti myös yllä olevassa kuvassa näkyvät korvaläpät, H&M Dividedin noin kahdeksan euron kissoja en kyennyt vastustamaan. Nuo päässä ei kyllä korvia palele, itse asiassa ovat sen verran paksut ettei äänetkään meinaa kuulua kunnolla läpi… Toimivat siis osittain myös kuulosuojaimina. :)

Kaulassa pilkahtava sininen kaulaliina on sekin tämän talven ostoksia, ankkurikuosi hurmasi Cybershopissa ja kaulaliina lähti materiaalistaan huolimatta mukaan. Toisin sanoen tuossa ei siis ollut materiaalilappua lainkaan, mutta sähköisyydestä päätellen epäilisin olevan akryylia tai muuta tekokuitua. Lämmin se joka tapauksessa on.

Chocolate brown

Alkuviikosta kävin tsekkaamassa Turun keskustan aletarjonnan ja lopulta toin kotiin kaksi asiaa. Vaatekappaleen kuvaan mahdollisesti myöhemmin, toinen hankinta taas kuuluu kenkäosastoon ja on seuraus turhautumisestani siedettävien pitkävartisten popojen metsästykseen. Studio25 yllätti parilla talvi-Converseja, sattuipa alepöydässä olemaan jäljellä enää ainoa pari juurikin omaa kokoani. Sovituksen jälkeen päätös oli selvä, ja niin marssin kotiin kera uuden All Star -kenkäparin.

Karvavuori!

Noissa on tosiaan tuollainen karvavuoraus koko kengässä, ainoastaan pohja on ns. normaali. Saatan myöhemmin laittaa noihin vielä lämpöpohjalliset, toistaiseksi noilla on hyvin pärjännyt sellasissa kymmenen asteen pakkasissa. En ole koskaan ajatellut hankkivani ruskeita Conseja, mutta tuo suklaanruskea väritys yhdistettynä kevyesti kermanvalkoiseen teddyyn on kieltämättä aika herkullinen kombo. Me likes.

Body Shopista

Peilikaappiin lisäystä tuli The Body Shopista, jonka alet kurkkasin pikaisesti eräänä iltana kullan kanssa Skanssissa käydessäni. Passionhedelmäinen kasvopesu mulla on tällä hetkellä käytössä, putelissa on pohjalla ehkä sentin verran, joten tämä aletuote (4,50e) tuli tarpeeseen. TBS:n vartalovoit ovat jotain ihan parasta, 12 eurolla lähti tämä passionhedelmävoi mukaan. Vähän ehkä houkuttaisi hakea vielä joku toinenkin tuoksu, kun niitä oli vaikka mitä ihania alennuksessa. Manteliöljykäsirasva maksoi 7e ja on muuten aika loistavaa tavaraa näin muutaman käyttökerran perusteella! Tuoksuu sopivasti ja saa kuivankarheat kädet pehmeiksi.

Dividedii

Pakko kai tässä kohtaa tunnustaa, että laitoin H&M:ltä tilaukseen sen miesten villaneuleen Lanvin loves H&M-mallistosta, kun niitä oli myöhemmin edelleen jäljellä. Väri oli kaunis harmaa, mutta merinovilla oli seittimäisen ohutta ja koko S turhan väljä mun vartalomallille – palautukseen meni se neuletakki siis. Samasta paketista kaappiini muutti kuitenkin pari uutta yläosaa: raidallinen trikoopaita 8e sekä sähkönsininen läpikuultava paitis 5e. Jotain on vielä tulossa jälkitoimituksella tammikuun puolella, niistä sitten asiaa ehkä joskus toiste.

Nyt menen laittamaan romppeet kasaan ja sen jälkeen otan suunnan maalle vastaanottamaan tulevaa vuotta. Koskaan en ole baarissa uuttavuotta viettänyt enkä tee sitä nytkään. Oikein ihanaa kakstuhattayhtätoista kaikille!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma