AvainsanaAlennuksella

Näin luki sedän lähettämässä Pikku Myy -kortissa, jonka posti toi tänään. Aamulla taas keittiön liitutaulussa oli teksti Hyvää syntymäpäivää rakas! Veisitkö roskat?. Kieltämättä hieman hymyilytti, kumpikin. En tosin loppujen lopuksi edes muistanut roskista napata mukaani töihin lähtiessä, vanhuus ei tule yksin… Ei vaan, mä olen lahopäistynyt varmaan syntyessäni jo. Tiettyjä asioita muistan vaikka mut herätettäisiin keskellä yötä, jotkut asiat taas katoavat jonnekin pääkopan uumeniin saman tien.

Ikääntymisen kunniaksi päivän asua pitkästä aikaa täällä blogin puolellakin. Olisi mulla toki muutakin mutistavaa, mutta jätettäköön se toiselle päivälle.

Tein eilen ensimmäisen hankinnan tämän kesän alennusmyynneistä, Carlings oli aloittanut jo ja houkutteli ALE-kyltein kurkkaamaan sisään liikkeeseen. Löysä puuterinen paita löytyi miesten valikoimasta ja on hihaton, merkkiä Vailent, kokoa isohko M ja siinä on silinteripäinen pääkallo sekä teksti Dead man’s hand. En osaa kertoa mikä paidassa kiehtoi, mutta ilman en voinut kävellä kaupasta ulos. Testiajo saman tien ja taidan rakastaa sitä vieläkin enemmän kuin ensikohtaamisella. Täydellinen kesäpaita!

Ensimmäisellä kerralla paidan kaverina oli Levi’s Curve ID -farkut (Ellokselta), JC:n mustat niittikorvikset, Kalevalan Vellamo-kaulakoru, H&M Dividedin pöllösormus sekä nahkaiset Converse All Starit, jotka ajautuivat mulle Riikan vinkkaamasta brittiläisestä nettikaupasta älyttömän edullisesti. Ja koska paita on hiha-aukoistaan hyvin antoisa, alle heitin mustan JC:n perustopin (parhaita sarjassaan!). Suht simppeliä mutta itse tykkäsin asusta kovasti.

Pakko vielä sanoa pari juttua. Ensinnäkin, nuo Curve ID:t ovat jokseenkin hämmentävät. Olin käynyt sovittamassa kyseisiä Demi Curveja kaupassa, kunnes lopulta tilasin pökät Elloksen alekoodilla ja hinnasta putosi 40% pois. Mikä jottei. Otin sen koon jota olin kokeillutkin, mikä oli käsittämätön 26″ – normaalisti sen kokoisiin farkkuihin mulla mahtuu korkeintaan yksi polvi. Elastaani tietysti tekee temppunsa, mutta kummallisinta oli että farkut alkoivat tuntua vähän löpsöiltä heti ekan käyttökerran jälkeen! Ei olis kyllä tullut mieleenkään ostaa farkkuja tuumakoossa 25, kun yleensä olen useamman koon isompi. Noh, ainakaan eivät ole liian tiukat (ja tykkään mä noista silti).

Toinen juttu liittyy tuohon kaulakoruun, jota rakastan edelleen syvästi. Häiritsevä asia siinä on se, että nauha on alkanut haista oudolta. Se on sellainen hajuveden ja hien sekoitus, ei kovinkaan nenäystävällinen sekoitus siis. Olen jo kokeillut pestä korua sekä pelkällä vedellä että tiskiaineella, mutta haju ei kadonnut. Ei siinä muuten mitään, mutta kun itse aina haistaa sen vielä sittenkin kun koru on jo pois kaulasta. Ärsyttävää! Veisin saman tien koruni liikkeeseen nauhanvaihtoon, mutta Kalevalakorulla sellaistenkin operaatioiden hinta keikkuu useammassa kympissä. Tuntuu niin hölmöltä maksaa ensin yli viisikymppiä itse korusta ja heti vuoden päästä korun huollosta abööt puolet hankintahinnasta. Ärh.

Terveisiä kahden hengen vaalistudiosta! Kieltämättä on ollut aika mielenkiintoinen ilta eduskuntavaalien tuloslähetystä seuratessa, vaikka tulos oli mielestäni jokseenkin ennustettavissa. Jännä nähdä millaiseksi meno muuttuu seuraavien neljän vuoden aikana, kun nyt tulos näyttää olevan niin erilainen aikaisempaan verrattuna. Oman ääneni saanut ehdokas ei ole edes lähellä eduskuntaan pääsyä, mutta tärkeintähän on se että ylipäätään äänestää.

Se kuitenkin vaaleista, tämän postauksen aiheena on poliittisen pohdinnan sijasta Conversen kengät. Oma poliittinen valveutuneisuuteni ei riitä vaalien tai vaalituloksen puimiseen sen syvemmin, mutta kengistä riittää sanottavaa. Oman mielipiteeni verran ainakin.

Sen jälkeen kun runsas vuosi sitten sain diagnoosin laskeutuneesta jalkaholvista ja fysioterapeutti kehotti unohtamaan korolliset kengät, olen keskittynyt sisäistämään matalien kenkien ihanuuden. Aiemmin käytin korkoja paljonkin (erityisesti juhlissa, baarissa ym.) joten muutos oli sinänsä suuri, mutta nyt kun näin jälkikäteen tarkastelee niin loppujen lopuksi koroista luopuminen sujui yllättävän kivuttomasti. Osittain kiittäminen on varmasti pitkäaikaista rakkauttani Converseja kohtaan – jolle ei loppua näy.

Nähtyäni Conversen ja Marimekon yhteistyön tuloksena syntyneen tossumalliston kuvat netissä ne eivät säväyttäneet mitenkään erityisesti. Satuin kuitenkin käymään kaupungilla sinä päivänä kun kengät tulivat valikoituihin liikkeisiin (Turussa Marimekon oma liike Hansassa sekä One Way), joten piti sitten ihan mielenkiinnosta käydä kurkkaamassa miltä ne näyttivät livenä. Ihastuin mustavalkoiseen Kirppu-tossuun matalalla varrella, joskin sadan euron hinta tuntui järjettömältä (varsinkin kun jostain luin että Jenkeissä mallistoa myytiin kolmasosalla Suomen hinnoista).

Sitten tuli tieto uudesta työpaikasta, että olin todella saanut sen. Onnistumisestani hämmentyneenä ja ilostuneena päätin, että Converse ♥ Marimekko -popot olisivat juurikin sopiva “palkinto” itselle uuden pestin saamisesta. Eikä hintakaan enää tuntunut niin pahalta, kun palkansaanti oli vaihtunut kuukausipalkaksi ja ennen kaikkea varmaksi. On se toki edelleen ihan järjetön summa tennareista, mutta tiesin harmittelevani asiaa myöhemmin jos en hankintaa olisi tehnyt kun se ei kerran enää rahasta jäänyt kiinni.

Ja niin muuttivat kirppukengät luokseni. Mulla ei ollut ennestään yksiäkään varrettomia All Stareja, ehkäpä juuri siksi ihastuin noihin niin palavasti. Koot tuntuivat noissa himpun verran napakammilta kuin yleensä, omat kenkäni ovat UK-kokoa 6 (EUR 39) kun normaalisti Converseni ovat kokoa 5.5 (EUR 38.5). Asiaan tosin vaikutti se, ettei viikko malliston julkaisun jälkeen ollut enää jäljellä tuota välikokoa ja UK 5 oli selkeästi liian pieni. Kevään alun lykkääntyessä kirppuni joutuivat odottelemaan viikkokaupalla ennen kuin viime viikolla vihdoin uskaltauduin ne jalassa ulos. Ovat ne kyllä ihanat! ♥ Vihreä sisäpuoli on kiva yksityiskohta, ja kenkien mukana tuli lisäksi kahdet nauhat: mustat sekä vihreät. Laatikossa oli myös samaa kuosia oleva kenkäpussi, pientä kivaa extraa sekin.

Yhdet matalavartiset All Starit eivät selvästi ollut tarpeeksi, sillä tällä viikolla tulin kotiin mustat versiot mukanani. Keskustan Andiamo sulkee ovensa ja kävin heti loppuunmyynnin alettua työpäivän päätteeksi tsekkaamassa jäljellä olevan kenkätarjonnan. Kenkätilanteeni on hyvä, mutta tämän hankinnan jälkeen se alkaa olla täydellisyyttä hipova. Kahta kenkäparia vielä kaipaisin, mustia perusnilkkureita ja balleriinoja, mutta ainakin jälkimmäisten suhteen en ole kovinkaan toiveikas – mulla on niin pitkät varpaat ja muutenkin oudon mallinen jalka, että hyvin istuvan pikkukengän löytäminen on vähän kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Dee-nilkkureita taas en ole nähnyt myytävän missään muualla kuin Nilsonilla ja Turun liikkeessä omaa kokoani ei enää ole jäljellä. Nettikaupasta tietysti saisi, muttamutta…

En voinut vastustaa kiusausta napata kuvaa uusista mustista All Stareista vanhojen, ’06 ostettujen tennareitten vierellä. Kyllä nekin joskus noin siistit olivat! Paljon on kertynyt käyttöä vuosien varrella ja se myös näkyy, mutta ovat taatusti olleet hintansa väärti ellei enemmänkin. Vielä en ole raaskinut heittää noita pois, vaikka repsottavia kohtia alkaa olla vähän joka puolella ja kantapäät ovat jo aivan kuluneet – festarikenkinä palvelevat erinomaisesti niin kauan kunhan pysyvät yhtenä kappaleena.

Hehkuttamisesta risuihin: huomaako joku mikä tässä vuosi sitten hankitussa valkoisessa tossussa mättää? Toinen kyseisen parin poposta on aivan kuten pitääkin, mutta toisessa on kolme rikkinäistä tuollaista renkulaa, jonka läpi nauhat menevät. Luulin ensin yhden hajottua että sieltä vain on pudonnut joku osa, mutta tarkempi tutkailu osoitti että kaikista noista kolmesta yksinkertaisesti puuttuu renkulan vastakappale sieltä sisäpuolelta! Ensimmäinen kerta kun joudun sanomaan pahan sanan Converseista, valmistusvirhe oletettavasti. En vielä tiedä mitä tuon kanssa tekisin, todennäköisesti käyn suutarilta kyselemässä löytyisikö korvaavia komponentteja. Eihän nuo sinänsä käyttöä mitenkään haittaa, mutta ärsyttää silti.

Helmikuun lopussa oli laitettava pieni tilaus CDON.comiin, kun Wii-lisävarusteista kertynyt pari euroa vaille kympin alekoodi meni vanhaksi. Mitään varsinaisia suunnitelmia mulla ei tilausta varten ollut, joten päädyin tutkailemaan ensin Viikate-tarjonnan ja sitten alejuttuja. Tällaiset levyt sieltä sitten kopsahti postiluukusta:

• Melkein vieraissa – Tribuutti Leevi & The Leavingsille
• Amanda Jenssen: Killing My Darlings
• Milow: Milow
• Viikate: Linna Espanjassa EP

Viikatteen EP oli ainoa uusi tuttavuus, muut lätyt ovat soineet ahkerasti niin koneella istuessa kuin mp3-soittimesta reissun päällä. Nyt saan ne autosoittimeenkin, jeij! Jenssenin uudempi levy sekä Lykke Lin esikoisalbumi jäivät vielä vähän kaivertamaan mieltä, mutta niiden (ja parin muun) vuoro tulee ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Levyhyllyyn on itse asiassa eksynyt pari muutakin uutta levykoteloa: Choralen kakkosalbumi Toisenlainen löytyi Jyväskylästä eurolla(!), Avril Lavignen vanhan Let Go -kiekon sisko löysi kotikotoa. Ja pitihän se Kuu Kaakon yllä -kultapainoskin hankkia ensimmäisen version rinnalle, kun löytyi Anttilan alesta taannoin oikein sopivaan hintaan. Huomaa myös loistavat C-kasetit suoraan 90-luvulta: LOVE techno sekä F1! :)

Viime viikolla sisko oli Turussa käymässä ja piipahdettiin kaupungilla Envian kanssa kahvittelun sekä New Rock -sovituksen (Felinelle, ei mulle) merkeissä. Suunnitellut tehtävät suoritettuamme poikettiin parissa muussakin kaupassa, ja matkalla Anttilaan halusin katsoa pikaisesti miltä JC:n tarjonta tällä hetkellä näyttää. Ei sillä että mitään varsinaisesti olisin ollut vailla, kunhan kiinnosti nähdä kevätvalikoimaa kun mulla ei siitä mitään hajua vielä ollut (olen laiska selaamaan mitään tuollaisia netissä). Liikkeessä sattui olemaan vielä viimeiset talven aletuotteet esillä, hintalaput tietysti näyttivät jo aivan naurettavan edullisia lukuja.

En pystynyt vastustamaan leopardin kutsuhuutoa! Olin näitä Crockerin pökiä joskus aiemminkin katsellut, kuosi oli leopardiksi mielestäni yllättävän kiva mutta epäilin mahtaisiko se näyttää ihan naurettavalta muissa kuin tikkulaihoissa jaloissa. Kun kasassa oli jopa sopivaa kokoa jäljellä, ei auttanut muuta kuin testata – ja näytti se sen verran kivalta, että leot muuttivat vaatekaappiini huimalla seitsemän ja puolen euron hinnalla. Housut ovat sellaista ohuehkoa farkkukangasta ja siis Crockerin Pep!-mallistoa. Felinekin ryhtyi eläimelliseksi, mutta eri kuosilla. (Ja välihuomautus linkin sisältöön: no ei tasan sisko osta jotain aina kun raahaan sen JC:hen!)

Tulipa jälleen kerran todettua, että JC:ssä on aivan loistavaa palvelua! Sen lisäksi että myyjä oli ystävällinen ja ihanan puhelias, noinkin edulliset farkut lyhennettiin veloituksetta sopivaan mittaan (kapeat lahkeet ei parane olla yhtään liian pitkät). Mikäli metsästäisin jotain tietynlaista farkkua jalkaan niin tuonne astelisin ensimmäiseksi – ja todennäköisesti muualle ei tarvitsisi mennäkään. Tällä hetkellä farkkutilanteeni on suhteellisen kattava enkä tarvitse yksiäkään lisää, tosin Levi’s Curve ID olisi mielenkiintoinen testata… Kävin kerran niitä jo hypistelemässä, mutta ehkä on parempi etten koskaan kokeile niitä. Täydellisesti istuvia farkkuja kun on vaikea jättää kauppaan. ;)

Muutakin eläinaiheista lähti mukaan, nimittäin söpöt lintusukat. Hyödynnettiin “4 sukkaparia 9,90e” -tarjous Felinen kanssa kimppaan, mulle yhdet ja hälle kolmet. Mulla on ihan liian vähän vaaleita sukkia, joten olen nyt viime aikoina koittanut korvata vanhoja rikkinäisiä tummia sukkapareja vaaleammilla pareilla. Enkä enää ostele kaiken maailman räikeäkuosisia, jotka hyppäävät silmille asusta kuin asusta mikäli jossain täytyy ilman kenkiä olla. Aikuistumista ehkä?

Paras aika vuodesta: Valentine’s 2011 [soittolista]

Eilen tuli täyteen tasan vuosi siitä, kun maailma mun silmillä nähtynä muuttui täysin.

Kirjoittelin vuosi sitten pitkät pätkät niin varsinaisesta leikkausoperaatiosta kuin myös siihen valmistautumisesta, mutta sen jälkeen en ole asiasta tainnut mainita kuin ohimennen jotain pientä. Nyt näin ensimmäisen vuoden jälkeen voisi olla sopiva aika pienelle jälkipuinnille.

Tärkein asia varmaankin on itse näkökyky. En ole käynyt testaamassa näköäni missään virallisesti, mutta uskoisin sen olevan suunnilleen se 1.0 mihin laseroinnilla tähdättiinkin. Toisinaan tuntuu kuin vasen silmä näkisi heikommin, mutta sekin on kausiluontoista ja vaivaa lähinnä valokuvatessa kun katson oikealla silmällä etsimestä ja pidän vasenta silmää kiinni. Pitkään kuvatessa menee jopa minuutteja ennen kuin näkö vasemmassa palautuu normaaliksi, siksi olenkin koittanut opetella kuvaamaan niin että pidän molemmat silmät auki. Hankaluuksia tuottaa välillä myös pimeällä ajo, kun ei meinaa saada valaistuista numeroista/kirjaimista (kaupungissa siis) selvää, mutta maantiellä nopeustaulut ym. kyllä näkee hyvin.

(Ihan kevyesti läikikäs hiustenväri mulla nykyään! Ei ihme että on viime aikoina ollut bad hair day everyday.)

Ensimmäiset viikot silmiin sai olla jatkuvasti tiputtelemassa yhtä jos toista tippaa, ja seuraavat kuukaudet silmät janosivat lisäkosteutusta. Leikkauksen jälkeiset pari ensimmäistä työvuoroa pölyisessä varastossa (joka siis yleisellä tasolla on todella siisti) menivät mukavasti, kunhan muisti koko ajan pitää tippoja työtakin taskussa. Aluksi tippoja sai laittaa suunnilleen jokaisen keräilyn jälkeen eli 1-2 kertaa tunnissa, silmien totuttua riitti kosteuttaminen taukojen yhteydessä.

Kesällä kuivuuden tunne oli vähentynyt huomattavasti enkä tarvinnut silmätippoja enää mitenkään säännöllisesti. Usein laitoin geelimäistä kosteutusta illalla nukkumaan mennessä, muuten pidin aina varalla esim. meikkipussissa tai työtakin taskussa muutaman Artelac-silmätippojen kerta-annospipetin ja kosteutin niillä sitten tarpeen vaatiessa. Nyt talvella silmät ovat välillä tuntuneet kuivemmilta ja olen taas käyttänyt tippoja useammin, mutta syksyllä saattoi mennä viikkoja etten tarvinnut lisäkosteutusta kertaakaan.

Aurinko häikäisi leikkauksen jälkeen selvästi enemmän kuin aikaisemmin, joten lääkärin antamaa aurinkolasisuositusta noudatti ihan mielellään. Kesällä kuljin arskat silmillä oikeastaan aina paitsi sateella, tosin ensimmäisten kuukausien jälkeen nenällä keikkuivat useimmiten jotkut halpislasit… Ne kuponkiarskat tuntuivat jotenkin liian sporttisilta ja käytinkin niitä lähinnä lenkillä, sen sijaan yhden punnan aikoinaan maksaneet ASOS wayfarer-wannabet olivat ahkerassa käytössä. En mä varsinaisesti mitään eroa huomannut, pääasia kai että jotain oli silmillä suojaamassa.

Tulevaa kesää ajatellen kävin vakkarioptikollani tutkailemassa sattuisiko aurinkolasivalikoimassa olemaan mitään miellyttävää kakkulaa, ja ostin sitten edullisesti Dolce & Gabbanan aurinkolasit viime kesän mallistosta. Ensi kesän malleja ei vielä ollut saatavilla mutta ei haittaa, sillä olen kerta kerralta ihastuneempi noihin. Google osasi näyttää kyseiset lasit myös muissa väreissä, vähänkö nuo olisivat päheät mintunvihreinä! Ruskeita versioita pääsinkin silloin optikolla kokeilemaan, mutta mustat veivät voiton. Valkoiset olisivat ehkä voineet olla jo vähän kovempi kilpakumppani.

Siinäpä sepustukset tästä aiheesta, kysykää lisää mikäli jokin laserleikkaukseen liittyvä askarruttaa mieltä. Saa toki muustakin kysyä jos siltä tuntuu, vastaan jos osaan. Mä jatkan nyt lauantain viettoa rattoisasti leffan parissa, että hei vaan hei!

P.S. Hammaslääkärille en muuten ole vieläkään saanut varattua tarkastusaikaa. Hups.