AvainsanaDislike

27.12.2010
14:40

Lumi talven tekee?

Palataan vielä toviksi viikon takaiseen sunnuntaihin. Oltiin tosiaan Pendulumin keikan yhteydessä yötä hotellissa, ja sunnuntaina huoneen luovutettuamme vietiin tavarat säilytykseen ja suunnattiin kaupungille hieman jouluostoksille. Helsingissä leijaili (lue: pyrytti) lunta taivaalta tasaisena virtana koko päivän, hurjasti tätä valkoista höttöä sinne olikin kertynyt.

Hieman lunta
Onkohan tässä pelkkä lumikasa vai onko tuolla alla oikeasti jonkun auto?!

Hylätty

Juostiin yhdessä jos toisessa kaupassa, mutta kovin oli hintelät lahjasaaliit. Mulla tuppaa olemaan aina kaikkia loistavia ideoita, joiden toteutus sitten on asia erikseen… Hippasen muuttuivat alkuperäiset lahjasuunnitelmat tänäkin jouluna. Itselle kyllä löytyisi vaikka mitä ihanaa, huoh. Jotain saattoi mukaan lähteäkin Helsingin tungoksista, osassa kaupoista kun oli jo alet alkaneet. Täytyykin muistaa jossain välissä esitellä muutamat lähiaikoina tehdyt hankinnat.

Ei näin!

Nälän alkaessa kurnia vatsoissa päädyimme Chico’siin ruokapöydän ääreen. Tilaamani burgeri oli kyllä ihan ok, mutta ranskiksista en todellakaan voi sanoa samaa. Perunat oli ylikypsiä ja puolet niistä näytti tuolta kuin tuossa kuvassa, rouskuvia rasvakasoja. Ymmärrän toki ranskisten tulevan rasvakeittimestä ja olevan näin ollen rasvaisia, mutta tuo oli mielestäni hieman liikaa – eihän tuollaisia tee edes mieli suuhunsa laittaa! Jossain torigrilliannoksissa olisi ehkä jotenkin ymmärrettävissä, kunnon ravintolassa ei. Annoin kyllä ruuan jälkeen palautetta keittiöön ja asiaa pahoiteltiin mutta taidan silti jatkossa äänestää jaloillani: tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kertani kyseisessä ravintolassa.

Tepsuti

Kotimatkalle lähtiessämme illansuussa lumentulo jatkui edelleen. Meillä oli auto Herttoniemessä ja ennen Turuntielle selviytymistä meillä oli jo kaksi läheltäpiti-tilannetta. Ei ole Peugeot 207 tehty sellaisia olosuhteita varten… Matka ehkä kesti normaalia pidempään motarin 80 km/h -rajoitusten takia, mutta päästiin kuin päästiinkin onnellisesti kotiin.

Pendulum – Immersion [2010]

13.10.2010
19:32

Kuivashampoo hakusessa

Rakastan suomalaista Four Reasons -sarjaa. Tuotteet tuoksuvat ihanan raikkailta ja puteleiden ulkoasu vasta herkullinen onkin. Tähän asti testaamani tuotteet ovat olleet kaikin puolin erinomaisia, joten päädyin ostamaan hiuspuuterin aka kuivashampoon kokeiluun, kun sellainen osui silmiin sopivasti murheenkryyni-Tigin (vihdoin ja viimein!) loputtua.

Mitäpä sitten kävikään toisella käyttökerralla? Suihkiessani puuteria hiuksiin suhina yhtäkkiä vain hiljeni eikä pullosta tullut enää mitään! Käytin kaikki keksimäni keinot, mutta suutinta painamalla ei vain enää muuta kuin kuulunut pienenpientä sihinää. Ihan muutama kirosana siinä pääsi, kun en tahtonut uskoa että se ihan oikeasti kosahti…

Four Reasons hiuspuuteri

Ei muuta kuin törppö takaisin kauppaan, olisin saanut toimivan putelin tilalle mutta olivat loppu hyllystä ja näin ollen palauttivat rahat. Onneksi, sillä Four Reasons hair powder ei parin käyttökerran perusteella ollut mun juttu. Tietyllä tapaa tuote oli hyvin saman tapainen kuin monien hehkuttama, hyvinkin edullinen Klippoteket, josta en tykkää en sitten yhtään. Hiuksiin jää selkeästi valkoista möhnää enkä pitemmän päälle kestäisi sitä kilinää, joka pullosta ravistellessa kuuluu.

Kellään mitään muita ehdotuksia? Positiivisia kokemuksia?

4R:n hiuspuuteria ainakin kehuttiin jossain, ja sitä saisin hankittua helposti vakikampaajaltani. Tuoreimmassa Oliviassa oli juttu Näin löydät täydellisen kuivasampoon (näyttääpä typerältä ilman hoota!), josta Fudgen versio jäi kummittelemaan mieleen. Hulluilla päivillä olisi ollut Osis Dust it (siitäkin on kehuja tullut vastaan) siedettävään hintaan, mutta mä en ehtinyt nähdä muuta kuin Myyty-tarran.

Jotain kuitenkin olisi hankittava, mieluiten suhteellisen pian. Nyt kun kuivashampoota ei ole käytettävissä, kuontalo tuntuu ja näyttää jatkuvasti jotenkin köhnäiseltä. Hmph.

Ekopesuaineet

Kuivashampoosta (melkein) kukkaruukkuun, nimittäin muutamaan kivaan löytöön viime viikon Hullareilta. Kodinosasto piti tsekata pesuainetarjousten toivossa ja löytyihän niitä, vieläpä juuri oikeanlaiset. Laventelin ja mintun tuoksuinen Maison Belle -kylppäriaine sekä greippinen Method-yleispuhdistusaine, yhteensä verottivat lompakkoa alle kympin. Noiden avustuksella siivous vasta onkin ihanaa!

Sitruunaa ja basilikaa

Kosmetiikkaosastolla meinasin haljeta innosta, kun huomasin Korresin suihkugeelejä eräässä laarissa. Niitä on himoittu, mutta toistaiseksi ei ole luonto antanut periksi ostaa yli kympin suihkusaippuaa. Vaan nytpä lähti pullollinen basilikasitruunaa mukaan, kahdeksalla eurolla. Mikäli tuo osottautuu hintansa väärtiksi, saatan joskus hairahtua täysihintaisenakin.

Tässä kun nyt vauhtiin päästiin, niin lätkäytetään perään vielä pieni -15% alen houkuttamana tehty tilaus Feel Uniquesta. Vähän niinkuin tulevaisuuden varalle, ettei mikään tuote vaan pääse kylpyhuoneen puolella yllättäen loppumaan…

Feel Uniquesta

Tigi Rockaholic Groupie Texturing Spray Pomade ajaa periaatteessa saman asian kuin kesällä hankkimani Totally Beachin’, joten se oli vähän sellainen mutkumähaluun-juttu. Tuoksu on huumaava, vahva mutta kuitenkin todella raikas. Voisin suihkia ainetta päähäni kaiket päivät ihan vain siksi, että se tuoksuu niin järjettömän hyvältä!

Vielä olen niin ihastunut tuoksuun, etten osaa sanoa itse tuotteesta mitään. Palaan myöhemmin astialle, I hope. Netistä bongattu suihkeen tuotekuvaus ainakin kuulostaa lupaavalta:

Rakas Spray Pomade – Hiukseni olisivat niin syvältä ilman sinua!
Olipa päivän tyylini sitten grunge tai glam, sisältämäsi rosmariinin, basilikan ja piparmintun muodostaman kolmiodraaman avulla saan luotua hiuksiini sexyä filistä tai rähjäistä rakennetta.
Sinun ikuisesti, RockaholicFan4Life

Mádaran yrttidödöä on ylistänyt ainakin Stella ja Stellan kommenttiboksi, ja muuallakin olen kyseiseen tuotteeseen törmännyt useasti. Olen jo pitkään ajatellut siirtyä markettidödöistä ystävällisempiin versioihin, kunhan saisin vanhat deodorantit käytettyä. Sain viikonloppuna testata Lushin deodoranttipalaa, sitä kokeilen ehkä sitten myöhemmin – ellei Mádaran mun mielestä simanhajuinen (vappu ja kevät ♥) hientaltuttaja vie sydäntäni lopullisesti.

(Kuvat © minä, Tigin kuvaus hiustuotteet.fi.)

Olavi Uusivirta – Nuoruustango [2003]

26.7.2010
19:12

Tigittääkö?

Erään kerran tein pienen esittelyn kaikista kynsilakoistani, nyt esittelyvuorossa ovat kylpyhuoneen Tigi-varastot. Tutustuin Tigin tuotteisiin varmaankin netissä tai aikakauslehtien kautta, vuosi taisi olla jotain tyyliin 2006. Silloin käytin hiustenhoidossa lähinnä markettituotteita, vaikka hiusväri vaihtui tiheään ja paremmat aineet olisivat taatusti helpottaneet arkea.

Pari vuotta takaperin tajusin tilata juurikin esimerkiksi Tigejä ulkomailta, minkä jälkeen onkin sitten tullut kokeiltua yhtä jos toista ns. kalliimpaa tuotetta. Alkuun olin kovin ihastunut Tigeihin, mutta alkuhuuman mentyä ohi ymmärsin niiden olevan aika peruskauraa – herkullisten tuoksujen kera tosin. Tällä hetkellä kylpyhuoneen kaapeissa on aivan tarpeeksi tuotteita hiustenhoitoon, mutta mietiskelen toki toisinaan mitä shampoota/hoitoainetta hankin sitten joskus. Suomalainen Four Reasons on aika kova sana just nyt, suorastaan rakastan niin puteleiden ulkoasua kuin myös tuoteperheen perusajatusta!

Mutta nyt niihin Tigeihin.

Bedheadit

Bed Head Girl Toys

Kevyt kiiltoseerumi, joka suojelee hiuksiasi vahingoittavalta UV-säteeltä. Taltuttaa myös kurittomat hiukset ja silottaa kuivat latvat.

Karkkituoksu on aivan ihana! Olen ollut aika laiska käyttämään tätä, kun en mielestäni huomaa tukassa mitään eroa. No ehkä pikkiriikkisen sileämmät ovat tämän tökötin plaastaamisen jälkeen.

Ostaisinko uudestaan: Todennäköisesti valitsisin ennemmin Rock Out -kiiltoseerumin.

Bed Head Control Freak

Runsasvaahtoinen shampoo, joka auttaa suoristamaan luonnostaan kiharoita tai taipuisisa hiuksia. Taltuttaa myös hiusten pörröisyyttä ja silottaa hiukset.
Hoitoaine joka antaa kauniit kiharat tai silkkisen suorat hiukset ja pitää pörröt kurissa.

Todella ananasmainen tuoksu, ei mikään paha kuitenkaan. Mietin ekat pari kertaa näillä pestessäni, että mikä ihmeen tuoksu tämä on ennen kuin sytytti. :) Suoristus- tai siloitusefektiä en hiuksissani huomannut ja muutenkin Control Freakit vaikuttivat mulla aika perustavaralta, joten laitoin siskon kokeilemaan. Hänellä toimi paremmin, joten setti muutti siskon suihkuhetkiä tuoksuttamaan.

Ostaisinko uudestaan: En.

Bed Head Ego Boost

Vahvista egoasi ja vahvista hiuksiasi. Tämä hiuksiin jätettävä hoitoaine hoitaa kaksihaaraisia, samalla suojaten hiuksiasi. Jättää hiukset pehmeiksi ja hyvin hoidetuiksi.

Ensimmäinen Tigini koskaan, jostain messuilta ostin joskus. Tekee hiuksiin hieman koppuraisen pinnan, vaikka tukan olisi selvittänyt heti aineen levittämisen jälkeen. Pinta tosin lähtee helposti harjaamalla hiukset kuivana, joten se ei sinänsä ole mikään ongelma. Yllättävää kyllä, tämän hoitoaineen tuoksussa ei ole mitään tigimäistä – itse asiassa se ei tuoksu oikeastaan yhtään miltään.

Ostaisinko uudestaan: Ei mikään ihmeellinen tuote, joten tuskinpa.

Jätti-Catwalkit

Catwalk Oatmeal & Honey Treatment

Auttaa korjaamaan kemiallisesti käsiteltyjä hiuksia A, B ja E-vitamiinien avulla samalla kosteuttaen ja kiillottaen hiusta. Rentouttava tuoksu hellii myös mieltäsi.
Auttaa korjaamaan kemiallisesti käsiteltyjä tai vaurioituneita hiuksia soija- ja vehnäproteiinien avulla. Lisää hiukseen myös kosteutta ja kiiltoa.

Alkuun hunajainen tuoksu miellytti, mutta jättipäniköiden kestäessä ja kestäessä tuoksuun on ehtinyt kyllästyä. Ihan ok tuotteet kyllä, hiuksista tulee mukavan pehmeät. Tuollaisia melkein litran puteleita en kyllä osta toiste, eiväthän ne edes meinaa mahtua mihinkään kylppärissä.

Ostaisinko uudestaan: Nämä taisivat viimeisimmän uudistuksen myötä poistua valikoimista.

Rockaholicit

Rockaholic Rock Out Shine Blaster

Rock Out nopeuttaa hiusten kuivumista ja tuo hiuksiin glamouria loistavalla kiillolla. Taltoittaa sähköisen ja pörröisen tukan hetkessä.

Aivan mielettömän ihana tuoksu! Seerumi on selvästi Girl Toysia juoksevampaa ja annostellessa saa olla tarkkana, ettei lorauta liikaa tavaraa kämmenelle – sen onneksi oppii todella nopeasti. Ja kun sen oppii, tuote on riittoisaa ja pikkupullo tyhjenee hitaasti. Joskus käytän tätä suht pian Ego Boostin päälle ja yhtäkkiä takkuinen peikkotukka suostuukin yhteistyöhön harvapiikkisen kamman kanssa. Kiillon suhteen en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta suosittelen lukemaan Marian testitulokset viime kesältä.

Ostaisinko uudestaan: Kyllä.

Rockaholic Livin’ the Dream

Tuo eloa ja vahvuutta hentoihin ja kuluneisiin hiuksiin. Sisältää vihreää teetä, goji-marjaa, Gotu Kolaa sekä monia vitamiineja, jotka kosteuttavat tehokkaasti hiusta. Erinomainen hennoille tai värikäsitellyille hiuksille.

Ainoat Tigini, jotka on tarkoitettu värjätylle tukalle, vaikka juuri sellaisiahan mun olisi hyvä käyttää aina. Tuoksu on aika kevyt ja jotenkin jännä, en oikein osaa yhdistää sitä mihinkään. Toimivaa tavaraa joka tapauksessa koko setti.

Ostaisinko uudestaan: Mikä jottei.

Rockaholic Dirty Secret

Dirty Secretin salaisuus on ettei tarvitse aina pestä shampoolla hiuksiasi! Näin säästät hiustasi jokapäiväisen pesun tuottamalta rasitukselta. Ruiskuttamalla hieman tätä kuivashampoota hiustyveen, saat hiuksesi puhtaaksi ja ihanantuoksuiseksi.

Tilasin tämän (surullisen) kuuluisan kuivashampoon eBaysta ja kuinka ollakaan, puteli oli parin käyttökerran jälkeen tyhjentänyt itsensä. Mukava eBay-myyjä onneksi lähetti uuden pullon toisesta erästä, se on pysynyt hengissä – varotoimena suihkautan käytön jälkeen pullo ylösalaisin ilmaan, jolloin suihku muuttuu valkoisesta läpinäkyväksi. Ihan ok tuote noin muuten, etuhiukset ainakin näyttävät puhtaammilta joskin ovat kovin sähköiset.

Ostaisinko uudestaan: En.

(Tuotekuvaukset Hiustuotteet.fi ja Hiusverkko.)

15.4.2010
22:18

Ensimmäinen ja taatusti viimeinen kerta

Kun nyt blogi on muutenkin tällä viikolla uudistunut niin jatketaan samoilla linjoilla. Tästä eteenpäin kokoan tunnisteen Dislike alle ajatuksia kaikesta sellaisesta, mikä ei syystä tai toisesta ole onnistunut vakuuttamaan allekirjoittanutta. En vielä tiedä mitä kaikkea tänne saattaa vielä tullakaan, mutta nyt ainakin aloitetaan muutamalla kosmetiikkatuotteella.

En tykkää

  1. Nivea Cacao Explosion Brunette Reflex Treatment
    Ostin tämän ruskeille hiuksille tarkoitetun jätettävän hoitoaineen viime syksynä, kun hiukseni muuttuivat vaaleahkosta bruneteksi. Eipä ole tullut paljoa käytettyä, koska ensinnäkin tuo haisee ihan järkyttävältä! Sellainen todella imelä haju, en sitten tiedä johtuuko siitä väriä ylläpitävästä ominaisuudesta. Toinen syy on se, että hiukset tuntuvat kuivuttuaan jotenkin tahmeilta – ei kiva.
  2. L’oreal De-maq expert
    Innovaatio meikinpoistossa ja Parasta meikinpoistoa! kehutaan putelin teksteissä, ja kyllä tämän sarjan tuotteita taidettiin silloin niiden markkinoille tullessa ahkeraan mainostaakin. Pyh sanon minä, on meinaan ehkä surkeinta meikinpoistoainetta koskaan! Huonompaa on ollut ainoastaan eräs äidin kaapista löytynyt öljymäinen meikinpoistoaine, joka parin käyttökerran jälkeen rikkoi teini-ikäisen Josen silmänympärysihon niin ettei voinut viikkoon käyttää meikkiä lainkaan… En ole koskaan ymmärtänyt miten tätä L’orealia kuuluisi käyttää, kun ohjeissa on mun mielestä pieni ristiriitaisuus. Ensin lukee isolla Älä käytä kuivalle iholle, mutta kuitenkin ohjeistetaan levittämään aine kasvoille sekä silmille ja sitten lisäämään vettä, jolloin geeli muuttuu puhdistusmaidoksi. Kokeiltu on eri tavoin ja parhaiten edes jotenkuten toimii juurikin kuivalle iholle ja sen jälkeen huuhtelemalla.
  3. Garnier Hydralock
    Kuivalle iholle tarkoitettu superkosteuttava rasva, joka ei kuitenkaan sovi kuivalle iholle. Kulta kerran meni laittamaan tätä kuiviin käsiin ja hetken päästä oli käpälät kirkuvanpunaiset. Mä en ihan yhtä herkkä ole, mutta kyllä mullekin tämän käyttö on aiheuttanut ylimääräistä kutinaa. Ei todellakaan osteta uudestaan.

Onneksi useimmiten tulee tehtyä onnistuneita hankintoja, ehkä niistä voisi tehdä vastakohtaisen tunnisteen Like. Toisaalta mulle ei ole vakiintunut mitään ns. luottotuotteita, joita ilman en pystyisi elämään – siinä suhteessa olen hyvin mukautuva. Vaihtelen oikestaan kaikkia kauneudenhoitotuotteita tilanteen mukaan, toisin sanoen vanhan loppuessa ostan jotain muuta tilalle. Vaihtelu virkistää, vaikka silloin tietysti välillä erehtyy pakostikin. Muutaman tuotteen olen tässä lähiaikoina hankkinut kaappiin odottamaan vuoroaan The Body Shopista, jonka olen löytänyt uudestaan joidenkin vuosien tauon jälkeen:

Tuoksuvaa vartalolle

Satsumasuihkugeelin ostin meikkivoidesiveltimen kanssa samalla kertaa, joku alekuponki mut liikeeseen oli johdattanut. Vartalovoit käytiin kullan kanssa hakemassa viime viikonloppuna Skanssiaisista 25e yhteishintaan, mulle taas sitä satsumaa ja kulta valitsi mansikkaa. Vielä ei olla noita avattu, joten en tiedä miten mies suhtautuu noin tuoksuviin rasvoihin, mutta eiköhän se mansikkaisuus nopeasti peity metallimiehen työhaisuihin. ;) Nyt vaan pitäisi äkkiä saada käytettyä vanhat rasvat ja body lotionit, jotta saa avata nuo vartalovoit! Suihkugeelikin on korkkaamatta, kun mulla on tällä hetkellä kolme putelia auki. Kesällä toivottavasti viimeistään saan satsumat käyttöön.

Vuokko Hovatta – Lempieläimiä [2008]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma