AvainsanaEsikoinen

26.10.2015
16:45

Yhtä kauan maailmassa kuin vatsassa

Tytär 9 kk
Hieno maastoutuminen meidän sängyn lakanoihin. ;)

Vauva 9 kk
  • Kiinnostus kissaa kohtaan ei ole loppumassa, päinvastoin tyttö yrittää päivittäin hieroa tuttavuutta Barbin kanssa. Barbi kuitenkin suhtautuu vielä varsin varauksella ja ihan syystä, vauva kun on aikamoinen häslä edelleen.
  • Ojentaa kädessään pitämiä asioita äidille, isille ja toisinaan kissallekin.
  • Oppi taputtamaan käsiään yhteen. Väsyneinkin äiti heltyy, kun toinen katsoo suurilla silmillään, hymyilee alalegot vilkkuen ja kädet käy läps läps läps. ♥
  • On jostain keksinyt murisemisen. Lähinnä murisee ikään kuin yrittäisi komentaa tyyliin sohvatyynyä tai kirjaa, usein murinaa tulee myös väsyneenä.
  • Istuminen on tukevoitunut eikä enää kovin usein kellahda siitä selälleen. Istuu edelleen usein aitajuoksija-asennossa, mutta toisinaan myös polviensa päällä. Normaali istuma-asento jalat suorana tulee harvemmin, mutta eiköhän sekin tästä pian kehity.
  • 8,5 kk iässä keksi yhtenä iltana miten kävelyvaunun kanssa pääsee eteenpäin ja sen jälkeen sitä töpsöttelyä onkin treenattu lähes päivittäin.
  • Leluista edelleen Mauri Kunnaksen purkkipyramidi on edelleen aika pop, tyyppi on nyt itse oppinut laittamaan purkkeja sisäkkäin. Lisäksi kirppikseltä jo vuosi takaperin löytynyt Brion kävelyvaunu on kova sana.
  • Yöt alkoivat mennä turhan levottomiksi, joten siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan. Nyt ei enää havahdu jokaiseen peiton kahahdukseen tai isin yskähdykseen.
  • Oli jo jättänyt yösyömiset pääasiassa väliin, mutta yhtäkkiä alkoi taas huutaa yöllä tissin perään. Välillä rauhoiteltiin parikin tuntia keskellä yötä, mutta ainoa mikä lopulta auttoi oli se tissi. (Ja äiti keskittyy yön pimeinä tunteina hokemaan kohta helpottaa, kohta helpottaa…)
  • Brion turvakaukalo alkoi tuntua ahtaalta pituussuunnassa, joten turvaistuinkaupoilla oli käytävä. Hieman ennen 9 kk-päivää tyttö siirtyi autossa matkustamaan päheään seeprakuosiseen Britaxin istuimeen, joka on osoittautunut käytännössä tosi näppäräksi. Autokilareita istuimen vaihto ei tosin poistanut kokonaan, harmi vain.
  • Pientä räkätautia oli päällä useamman viikon, niistäminen ei edelleenkään ole kivaa mutta suolatipat antaa sentään jo laittaa mukisematta. Kova vatsa sen sijaan on vaivannut taas enemmän, joten rauhoitettiin puuro pelkkään kauraan + laitettiin joukkoon usein luumusosetta (kaveri keitti kotimaisista luumuista sokeritonta sosetta meillekin pakkaseen), niin tilanne alkoi onneksi helpottaa.
  • Vain puuro (edelleen ihan lempparia) syötetään lusikalla, muuten syö itse sormin. Pinsettiote on kehittynyt huimasti, mutta noin muuten ruokailut ovat välillä ihan leikkimistä. Kertoja pitäisi saada lisää, mutta mä en tajua missä vaiheessa muka ehtii… (Ilmeisesti pitäisi koko ajan a. syödä tai b. valmistella seuraavaa ateriaa. Älytöntä!)
  • Alarivistöön putkahti uusi hammas ihan huomaamatta, nyt niitä on läpi kaikkiaan seitsemän. Sormien tunkeminen suuhun ja kuolaaminen on lisääntynyt ja jatkuu edelleen, liekö tulossa vielä lisääkin hampaita.
  • Kestovaippatouhu sujuu jälleen paremmin. Hankin kokeiltavaksi vähän erilaisia (ja isompia) vaippoja, joista mm. Myllymuksujen ja Sampsukan sivunepilliset taskut ovat toimineet ok. Myös imua pitää nykyään olla selkeästi enemmän, testaamalla on löytynyt ihan kelpo komboja. Kertiksissä on edelleen Muumien koko 4 ja myös saman merkin housuvaippoja (koko 5) on testattu.
  • Kasvussa on tapahtunut selkeästi joku spurtti ja likalle on tullut vihdoin vähän reisiäkin. :) 68 koon vaatteista osa on täytynyt siirtää syrjään ja loputkin 74-kokoiset on otettu käyttöön.
  • Pituus 71,2 cm (49 cm), paino 7850 g (2930 g).
11.10.2015
15:09

39/52 ja 40/52

39/52
Viikko 39: Kädessä DIY-marakassi peltisestä maustepurkista ja kuivasta riisistä.

Oranssiraidallinen body Pikkuset on äitiyspakkauksesta ja tuplaneppareiden ansiosta menee pitkään. Tällaisia bodyja pitäisi pakkauksessa olla pelkästään! Jos siis ajatellaan, että äp kattaisi mahdollisimman hyvin koko vauvaiän tarpeet. Kaverilta saadut housut KappAhl Newbie, en muista olikohan niin että kaveri oli nuo oranssit napit laittanut itse. Joka tapauksessa sopii tuon bodyn pariksi kuin nenä päähän (housut tosin jouduin jo laittamaan pois, pöh). Marimekon sukat ovat kolmen sukkaparin setistä, jossa jokainen pari on samoilla väreillä mutta erilaisella kuosilla (pieneksi jäivät nämäkin juuri, huoh).

40/52
Viikko 40: Vintage-Vipp on just sopivan korkuinen seisomisharjoituksiin.

Tämä asu onkin kokonaan second handia. Sekä ihana Marianne-raidallinen body Ciraf että housut Polarn O. Pyret ovat kummityttömme vanhoja, näyttävät musta kivoilta yhdessä vaikka ovat niin erilaisia kuoseiltaan. Kaverilta saadut siniset sukat Tutta ja pohjissa jarrunypyt, jotka alkavat olla tarpeellisia tässäkin taloudessa. Vahinko, ettei tämän koon sukissa kovin monissa ole noita nyppyjä! Beben laatikossa on vaikka mitä kivoja sukkapareja, mutta kyllä kätsyimpiä vaan ovat nyt nuo jarruversiot.

23.9.2015
16:18

Katsaus vauvan (menneeseen) vaatekaappiin

Koneen syövereistä löytyi muutamia kesällä napsaistuja muistoja jälkikasvun kivoista asuista, eiköhän oteta ne seuraavaksi kehiin. Vauvasta kun on kyse, ei voida enää puhua nykyisestä vaatekaapista – itse asiassa viimeinenkin kuvissa oleva vaatekappale (sukkia lukuunottamatta) sai lähtöpassit tovi takaperin. Niin ne pienet kasvaa… Snif.

Vauvan vetimet 22.6.2015

Punaiset Lindexin Littlephant-malliston collegehousut ovat kummityttömme vanhat ja ne olivat ehdottomasti yhdet suosikit 56 koon vaatteista! (Toinenkin tuon koon housulemppari on muuten esiintynyt blogissa, nimittäin Maxomorran kuumailmapallopökät. Eka juttu minkä vauvalle ostin päivä nt-ultran jälkeen.) Näin kerran nämä housut kirpparilla koossa 68, jätin ostamatta ja voin sanoa, että on harmittanut monta kertaa. Onneksi samaiset housut ovat päätyneet meille koossa 92, eli sitä odotellessa (juu hetki kyllä menee vielä). Luonnonvalkoinen ristiäisasuun hankittu pitsibody name it, raitasukat Marimekko.

Vauvan vetimet 26.6.2015

Lindexin eläinkuosinen kietaisubody oli meillä lainassa vain hetken, se oli 62-kokoiseksi aika pientä mallia. Violetit housut Pikkuset, äitiyspakkauksesta peräisin. Yritin käyttää useampiakin pakkauksen alaosia, mutta ne eivät kerta kaikkiaan istuneet meidän rimpulalle lainkaan. Pyllykohta oli aina jotenkin liian leveä (ja hei kestovaipasta huolimatta!) ja vyötärö tuli kainaloihin, sitten kun olisivat muuten olleet sopivat niin ei enää lahkeessa riittänyt pituus. Ovatkohan ne millekään vauvalle hyvän mallisia..? Työkaverilla oli ylimääräisenä Conversen sukkapaketti, jonka sukkaparit ovat varsin tyttömäisistä väreistään huolimatta olleet todella paljon käytössä. Varsi on noissa just hyvä, ettei sukka valu pois jalasta.

Vauvan vetimet 1.7.2015

Toisetkin punaiset housut meillä oli 56 koossa, joskin nämä olivat suht isot ja taisivat ihan viimeisimpänä jäädä kyseisestä koosta pieneksi. Mauri Kunnaksen hahmot ovat about ainoita piirroshahmoja, joista tykkään, ja unissaan kävelevä Herra Hakkarainen oli musta hauska printti pöksyissä. Body on Punaisen Norsun Herra Hauki, ostimme sen aikoinaan kavereiden pojalle lahjaksi ja nyt se oli sitten meidän muksulla lainassa. Malli tosin ei (taaskaan) ihan istunut rimpulalle, body oli meinaan harteista jotenkin tosi leveä. Paljon tuota silti käytettiin ja erityisesti isi vissiin tykkäsi siitä, koska usein valitsi sen laatikosta pukiessaan tyttöä. Mansikkasukat ovat Mömmeli-serkun peruja muutaman vuoden takaa.

Vauvan vetimet 3.7.2015

Viimeiseksi vielä yksi hellesään asu, joka oli monta kertaa käytössä. Vesimelonibody Villervalla ja minttuiset raitacaprit H&M, kummatkin peräisin kirpparilta. Body varsinkin oli huippulöytö ja lyhythihaisista lempparein, onneksi viileän alkukesän jälkeen saatiin myös helteisiä päiviä ja body pääsi tehokäyttöön. Mitoitukseltaan se oli just passeli meidän pirpanalle, meinaan sopivasti lämpimien säiden väistyessä jäi bodykin naftiksi.

15.9.2015
23:45

2/3 vauvavuotta täynnä

Tytär 8 kk

Vauva 8 kk
  • Ei enää vain pällistele kissaa, vaan yrittää päästä lähempään kontaktiin. Esimerkiksi aamuisin Barbin mutustaessa raksujaan voi vähän käydä nykäisemässä selkäkarvoista (nätisti silittäminen on vielä hieman opetteluvaiheessa).
  • Vierastaa vaihteeksi vähemmän, joskin neuvolassa paras paikka on edelleen äidin sylissä. Sama juttu väsyneenä ja juuri heränneenä.
  • Lelulempparit ovat pysyneet aika lailla samoina, mutta monesti leluja kiinnostavampaa on kaikki muu: kengät eteisessä, iskän tietokone, Barbin lelut, poljinroskis keittiössä, äidin ompelukassi. Ja kiellettäessä sitten kiljahtelee harmistuneena.
  • Tykkää paperihommista. Keräykseen menevät paperit, tarpeeksi alhaalla hyllyssä olevat paperit, äidin sisustuslehdet, muut satunnaiset lehdet… Parasta on tietysti repiä paperi pienemmiksi paloiksi ja välissä vähän myös maistella repaleita.
  • Hippasen 7 kk-päivän jälkeen keksi miten istutaan ja siitä asti lattialla oleminen onkin pääasiassa ollut konttaamista tai istumista. Toistaiseksi istuma-asento on usein oikea jalka pyllyn alla, mutta perus jalat eteenpäin -asento luonnistuu sekin.
  • 7,5 kk iässä nousi yhtäkkiä eräänä iltana isin datauspisteen vieressä seisomaan ja seisoskeli siinä sen näköisenä kuin asiassa ei olisi mitään uutta tai ihmeellistä. Muutaman päivän kuluttua alkoi harjoitella seisomista enemmänkin ja pari kertaa on nyt tapaillut vähän askeleitakin. (Kääk, misonmunvauva??!)
  • Nukkuminen on hivenen rauhoittunut, tosin alkuyöstä ja/tai yöllä heräilee usein kerran-pari itkemään. Tahtoisi nukahtaa tissille, mutta sitten taas vaippa täyttyy turhan nopeasti ja aamun viimeiset tunnit täytyy kitistä märkää vaippaa, vaikka selvästi tahtoisi vielä hetken nukkua… Siispä äiti on pyrkinyt unenpöpperöstään huolimatta rauhoittamaan tilanteen ilman tissitainnutusta, vaikka se kestääkin pidempään.
  • Rakastaa puuroa! Päivään kuuluu aamu- ja iltapuuro, kokeiltu on niin kaura-, ohra-, ruis-, neljänviljan- kuin tattaripuuroakin. Puuromonsteriin uppoaa helposti kulhollinen viimeistä pisaraa myöten eivätkä vanhemmat voi kuin ihmetellä, mihin se puuro oikein häviää.
  • Sairasti ensimmäisen flunssansa ja ilmeisesti tartutti räkätaudin isiinkin. Sairastelu osoitti, että inhoaa keittosuolatippoja sekä nenäimuria – protestointi oli välillä niin kovaa, että olisi tehnyt mieli laittaa korvatulpat omiin korviin… (Ja pyytää naapureilta anteeksi.)
  • Osaa päristellä suullaan ja nähtyään tämän videon muutamaan otteeseen prosessoi asiaa pari päivää, kunnes seurasi perässä. Sekös jaksaa vanhempia naurattaa! :D
  • Kävi kolmannen (ja tältä erää viimeisen) kerran fysioterapiassa. Tällä kertaa jäi itkut itkemättä, sen sijaan bebe esitteli fyssarille about kaiken mitä osasi ja vähän enemmänkin (otti ekat haparoivat askeleensa siellä). Fyssari katseli käyriään ja tuumasi, että tyttö vastaa liikkumistaidoiltaan 10 kk ikäistä. Aikamoista!
  • Hampaita ei ole tullut uusia läpi, mutta säännöllisin väliajoin on suussa tekee selvästi kipeämpää. Kulmahampaat ylhäällä ilmeisesti vaivaavat, saisivat jo vihdoin tulla läpi.
  • Hiukset kasvavat kohisten ja päälaelle on muodostunut suloinen töyhtö. ♥
  • Kotona kestot ja yöllä + reissussa kertsit (koko 4) -meiningillä jatketaan. Myllymuksujen taskut ovat tosin alkaneet falskata sen verran usein että ihan ärsyttää, täytynee testailla erilaisia imuja tai ehkä jopa ruveta kokeilemaan muita merkkejä. Yksi Bumgenius meillä on, isohko paketti mutta ei ole muistaakseni kertaakaan falskannut.
  • Koon 62 vaatteita ei enää montaa ole käytössä, 68 on se sopivin tällä hetkellä. Pienimpiä 74-kokoisia releitä on kaivettu esiin.
  • Pituus 68,4 cm (49 cm), paino 7325 g (2930 g).

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma