AvainsanaFestarointi

15.6.2008
23:21

Synttäriviikonloppu

Takana kolme päivää reissaamista ja vajaa 650 kilometriä Cebarin selässä. Perjantaina päräytin Akkikin luokse Tampereelle, suurimman osan matkasta jouduin ajamaan sateessa, mutta onneksi illalla ilma siitä selkeni. Syötiin herkullista rasvakeitinruokaa (mm. tulisia kanansiipiä) ja korkattiin kuohuviini erinomaisen päivän kunniaksi. Perjantai 13. ei aina – onneksi! – ole epäonnen päivä.

Kuohari

Lauantaina aamupäivällä matka jatkui kohti Seinäjokea ja Provinssirockia, matkalla treffasin pakettiautolla liikenteessä olevan siskon ja tämän poikaystävän. Yöpymispaikan etsimiseen meni tovi, mutta lopulta sopiva löytyi ja päästiin itse asiaan eli rokkaamiseen.

Päivän asu 14.6.2008
Siskosten rokkiasut, kuvan otti siskon poikaystävä (klik klik!).

Ensimmäiseksi kävin kuuntelemassa muutaman biisin verran Stellaa, joka ehtikin sinä aikana soittaa kaksi suosikkbiisiäni. Muutenkin keikalla oli aivan ihana tunnelma, pakko joskus päästä kuuntelemaan kyseistä bändiä kokonaisen keikan ajaksi, kun se ei tällä kertaa onnistunut. Stellan jälkeen oli vuorossa Apulanta, joka veti tuttuun tapaan upean keikan. Aurinkokin paistoi siinä vaiheessa lämpimästi, joten mieli oli korkealla.

Mun oli tarkoitus käydä illalla katsomassa pariakin keikkaa, mutta loppujen lopuksi ne jäivät näkemättä. Illan kruunasi Serj Tankian, jota kuuntelin alkuun ihan eturivin tuntumassa. Luovutin muutaman biisin jälkeen suosiolla, kun ihmismassa puristi mut keskelleen eikä keikkanautinnosta ollut tietoakaan. Hyvältä Serj joka tapauksessa näytti ja kuulosti taaempaakin tarkasteltuna.

Provinssirock 2008
Stella, festari-Jose sekä Serj (viimeisen kuvan nappasi sisko).

Ennen alueelta lähtöä ehdin vielä jutustella hetken Jyväskylän opiskelukaverini kanssa, kivaa. Nukkumaan päästiin joskus kolmen jälkeen yöllä, ulkona oli jo aika viileää. Yö pakun takaosassa meni hyvin, vaikka pari kertaa havahduinkin unistani ihan ymmällä missä oikein olin. Aamulla sade ropisi iloisesti (tai sitten ei…) auton kattoa vasten, onneksi se loppui ennen kuin piti lähteä ajamaan kotia kohti. Ennen lähtöä mut yllätettiin synttäri”kakulla”:

24 vee!
(Kameran takana sisko tai sen poikaystävä, en muista kumpi.)

Kyseessä siis suklaapatukka, johon oli tökätty kynttilä pystyyn. :) Tänään ei kyllä yhtään ollut synttäriolo, varmaankin siksi kun viime vuonna oli niin erilaista. Silloin olin onnellisempi kuin koskaan, silloin mulla oli tärkeä ihminen vieressä. Onhan mulla edelleen useita tärkeitä ihmisiä ympärillä, mutta se on kuitenkin aivan eri asia kuin se sellainen “yksi ylitse muiden” -tärkeä ihminen.

Tänään oli ehkä vähän ikävä, mutta jospa mä joskus vielä löytäisin vierelleni uuden tärkeän ihmisen. Sellaisen, joka ei siitä katoa mihinkään. Eikä myöskään anna mun kadota.

13.6.2008
12:15

Joskus hengittäminen on vaikeaa

Iski taas ihan yhtäkkiä kamala ahdistus. Elämä on niin mullinmallin, ettei välillä meinaa millään jaksaa tarpoa eteenpäin. Teen töitä suhteellisen vähän, mutta silti niitä tuntuu olevan liikaa. Ehkä mä olen väärällä alalla? Yksin ollessa kaikki vastuu on itsellä ja toisinaan se tuntuu turhan suurelta taakalta. Tietysti se on positiivista, ettei sentään tarvitse itsensä lisäksi kantaa huolta kenestäkään toisesta… Mutta olisihan se kiva, jos asiat voisi jakaa jonkun kanssa.

Päivän asu 12.6.2008

Nyt menen tiskaamaan, sitten pakkaan loput tavarat kasaan ja hyppään prätkän selkään. Tänään suuntana Tampere, jonne menen illaksi Akkikia moikkaamaan. Huomisaamuna matka jatkuu kohti Seinäjokea, jossa vietän seuraavan vuorokauden rokkaillen. Saa tulla moikkaamaan, jos sattuu mut reissulla bongaamaan! :)

 

Loppuun vielä eilinen leffa-asu:

Silmälasit / Miu Miu
Mustat pallokorvikset / Ninja
Halpishelmet / jostain markkinoilta tms.
Mekko, vyö, jakku, laukku / H&M
Kukka rintapielessä / Seppälä
Sukkikset / Lindex
Korkokengät / Anttila

 

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma