AvainsanaFestarointi

No niin, ja sitten olisi vuorossa Provinssirockin toinen osa! Ensimmäinen osahan on siis nähtävissä täällä.

Sunnuntai 19.6.

Heräiltiin Felinen kanssa aamupäivän auringossa lämpeävästä autosta (vastapainoksi viluiselle yölle sai aamulla herätä siihen että kylpi hiessä) joskus yhdentoista pintaan ja hengailtiin siinä rauhassa parisen tuntia. Festarialueella oltiin yhden maissa, siskon käväistestä bajamajassa mä pyörähdin teltassa kuuntelemassa pari biisiä Katri Helenaa. Vähän nauratti kun portille kävellessä pyörätiellä hengaili aikuisempaa kansaa pyörän tarakoilla ym. istuskellen, olivat ilmeisesti tulleet nauttimaan musiikkiannista siihen alueen ulkopuolelle. :)

Syy meidän “aikaiseen” saapumiseemme ei kuitenkaan ollut Katri Helena, vaan Saarilavalla esiintynyt Stella. Sää oli selkeästi lauantaita viileämpi, keikan aikana paistoi sekä aurinko että ripsutteli vettä. Keikasta jäi tosi hyvä mieli, koska Stella nyt sattuu olemaan ihana bändi. Ja miten mahtava ääni laulaja-Marjalla onkaan! Lopussa soittivat vielä suosikkini kesältä viiden vuoden takaa, Lumottu oli ehtinyt jo painua jonnekin mielen perukoille mutta muistui nyt taas mieleen.

Stellan lopettaessa toisella lavalla aloitti keikkansa Scandinavian Music Group, jota jäätiin hetkeksi kuuntelemaan. Päätettiin sitten lähteä käymään autolla, mistä suunnattiin kaupungille syömään. Amarillo osui sopivasti kohdalle, joten mentiin sinne. Otin vanhan suosikkini Chicken ‘Dillan, nyt oli kyllä viimeinen kerta. Olen ennenkin angstannut siitä kun muuttivat kyseisen annoksen huonompaan suuntaan (esim. hedelmäsalsa vaihdettiin coleslaw-salaattiin), mutta nyt oli tapahtunut kaiken huippu: quesadillan sisällä ei ollut sinihomejuustoa EIKÄ guacamolea! Coleslaw sentään oli vaihtunut parempaan salaatti + grillattu ananas -komboon, mutta noiden kahden täytteen puuttumista en voi antaa anteeksi.

Terkkuja Amarilloon, en tuu enää teille syömään!

Amarillo-reissun aikana oli vissiin vettä tullut taivaalta ihan kunnolla, ainakin joka paikassa näytti kovin vetiseltä, ja viiden hujakoilla kun palattiin takaisin festarialueelle alkoi taas sataa. Oli onneksi ihan ohimenevä kuuro, ja Volbeatin aloitettua keikkansa sai sadetakin jo laittaa syrjään. Volbeatin jälkeen seikkailtiin lavan edustalle odottamaan festarin huipennusta. Puoli yhdeksältä vihdoin Törnävä räjähti, kun lavalle asteli ensimmäistä kertaa Suomessa System of a Down!

Mä aloin kuunnella SOADia vuonna ’05, siihen samaan syyssyyn kun tajusin raskaamman musiikin hienouden Nightwishin ja Rammsteinin kanssa. Eniten on tullut soitettua Mezmerize/Hypnotize-linjaa ja vanhemmat albumit ovat jääneet vähemmälle, joskin Provinssin jälkeen Toxicity on viihtynyt soitossa yhä useammin. Olen surkea muistamaan biisien sanoja tai edes nimiä, mutta onneksi se ei estä keikalla jammailemasta mukana! Alkuun oltiin aika edessä, vaan oli meno niin hullua että siirryttiin suosiolla sivummas. Itse asiassa näkyvyys oli siitä parempi eikä kukaan hyppinyt varpaille.

System of a Down viihtyi lavalla yllättävän pitkään – keikka kesti ilman taukoja yli puolitoista tuntia! Suunniteltu lähtöaikataulu ei siis pitänyt alkuunkaan ja oltiin autolla vasta lähempänä yhtätoista. Niin kiire ei kuitenkaan ollut, ettei olisi ehtinyt ottaa iloiset fillaroijat -kuvaa. Ei tosiaan ollut yhtään tyhmempi veto ottaa polkupyörät mukaan, paikasta toiseen liikkuminen sujui huomattavasti sutjakkaammin kuin aiempina Provinssi-kertoina kävellen. Ilkivaltaa fillarit eivät kokeneet, toisaalta jos joku olisi oikeasti vaivautunut katkaisemaan paksun kettingin ja sitten vielä rikkomaan pyörän oman lukon niin olisi filetsu kyllä varastettu ihan tarpeeseen. :D

Kotimatkaa ylläoleva otos kuvastaa täydellisesti, kesäilta oli semipimeä sateinen ja ja jutut välillä hyvinkin levottomia. Muuten olisi mennyt oikein kivasti, ellei olisi joutunut peltipoliisin kuvaamaksi (eiköhän sieltä se 85e rikesakko rapsahda vaikka miten yritin puolustella) ja eksynyt Porin ABC:lle. Oikeesti hei, miten valtatieltä voi lähteä ramppi ainoastaan toiseen suuntaan eikä missään ole selkeää kylttiä miten toiseen suuntaan pääsee?! Jos tavoitteena on päästä Turkuun niin ei Vaasan kyltti ei kauheesti lohduta.

Anyhow, oman festarikauteni avaus oli onnistunut ja Törnävällä tuli kuultua paljon vanhoja live-tuttuja kuin myös uusia kokemuksia. Loppuyhteenvetona Provinssirock ’11 lyhyesti ja ytimekkäästi:

Paras fiilis: Pendulum
Parhaat tehosteet: Viikate
Paras lopetus: Pariisin Kevät ja paperisade
Paras vanha tuttu: Stella
Ainutlaatuisin: System of a Down
Aurinkoisin: Jenni Vartiainen

(Kuvat © Feline ja Jose.)

PMMP – Veden varaan [2009]

Tarkoitukseni oli tehdä tämä postaus kivasti yhdessä osassa, mutta eipä onnistunut ei. Mä en osaa olla vähäsanainen, vaikka miten sitä toisinaan toivoisin. Ikä ja terveyshän tässä menee kun aina tarinoi niin pitkästi, mutta menkööt. Onneksi on perjantai ja edessä kaksi päivää vapaata, saatan siis jopa saada naputeltua kakkososan suhteellisen pian.

Lauantai 18.6.

Lähdettiin liikkeelle melkein kukonlaulun aikaan, kun ajettavana oli yli kolmesataa kilometriä (en vieläkään tajua miten Seinäjoki muka on niin kaukana). Matkalla bongattiin superhiano keikkabussi, joka myöhemmin paljastui Apulannan kulkupeliksi. Huoltiksen vessasta tullessa vastaan käveli tutulta näyttävä häiskä ja aivoilla kesti hetki prosessoida, että Tonihan se siinä.

Kuvissa esiintyy em. keikkabussin vertailukohtana oma ajoneuvomme eli festaripaku, iskältä lainattu vanha Transit. Mukavuudet ehkä ovat hieman puutteelliset (ts. niitä ei ole), mutta hyvin tuolla takaossa yön nukkui! Vähän oli aamuyöstä vilpoista, mutta joskus teininä lahjaksi saamani makuupussi oli edelleen pop ja hanskat kädessä sekä pipo päässä viimeistään pelasti yöunet.

Tovi meni etsiessä autolle paikkaa, onneksi lopulta löytyi hyvinkin passeli paikka Kauppiksen viereiseltä ruohokentältä/pellolta – eikä edes maksanut mitään! Ei muuta kuin mummofillarit auton takaa pois ja kohti festarialuetta. Liput vaihdettiin portilla rannekkeisiin, laukkutarkastuksessa oli muutama muukin jonossa meidän lisäksemme. Onneksi sentään aurinko oli sade-ennustuksista huolimatta tullut esiin ja lämmittikin ihan mukavasti. Eikä lopulta satanut koko lauantaina. In your face, säätieteilijät!

Porteista päästiin vihdoin sisäpuolelle, Pariisin Kevät oli ehtinyt jo aloittaa keikkansa teltassa. Mä menin heilumaan pimeään telttaan ihmismassan sekaan, vähän yritin jotain kuviakin räpsiä. Olen kyllä sitä mieltä, että bändi toimii paremmin pienemmillä klubikeikoilla – jotenkin PK on sellainen artisti että tilanne saisi olla aika intiimi. Tai ehkä olen vain katkera, kun suosikkikappaleeni Meteoriitti soitettiin jo siinä vaiheessa kun me vasta jonotettiin porteista sisälle…

Teltasta tullessani törmäsin vahingossa Sansun festariporukkaan, ja teltalta siirryttiinkin sitten porukalla päälavan suuntaan. Jenni Vartiainen oli yhtä ihana ja energinen kuin aina ennenkin (olenkohan kerran aiemmin nähnyt sen livenä, köh) ja Felinen kanssa fiilisteltiin väkijoukossa lavan edessä (= miksauskopin ja lavan välisellä alueella). Jennin asu oli vähän erikoinen, mutta mun mielestä ihanan aurinkoinen – toisaalta, ei taida olla vaatekertaa jossa Jenni EI näyttäisi hyvältä.

Jennin jälkeen kuunneltiin muutaman biisin verran Samuli Putroa ja tarkasteltiin vähän myyntikojujen tarjontaa. Käytiin Felinen kanssa kuuntelemassa Viikatteen haastattelu, joka kuultiin ilmeisesti suorana YleX:llä, ja sen jälkeen testasin festarisapuskaa (hampurilainen + ranskiksia, turhan iso annos ja liikaa majoneesia mut maku oli ihan jees) Apulannan soittaessa päälavalla. Ei kuitenkaan kuunneltu Apista loppuun saakka, vaan parkkeerattiin itsemme Saarilavan eteen Viikatetta odottamaan. Se oli hieno keikka se, kuten tuli jo aiemmin todettua!

Viikatteen lopetettua settinsä kuunneltiin hetki päälavalla ollutta Social Distortionia, kunnes lähdettiin käymään autolla mm. kuohujuoman merkeissä. Ennen reissua Alkossa käydessäni ei tällä kertaa ollut hylly Tosti Butterflyn kohdalta tyhjä, joten se oli varma valinta festarikuohariksi. Viinilaseja ei ollut mutta hyvältä kuohuva maistui Jaloviina-mukistakin. :)

Puoli yhdentoista jälkeen illalla palattiin alueelle ja kuunneltiin muutaman biisin verran Kotiteollisuutta, sitten mentiin päälavan edustalle odottamaan Pendulumia. Ja se todella yllätti, setti toimi festarilavalla aivan loistavasti! Fiilis väkijoukossa oli illan pimetessä mieletön, kaikki ympärillä jammaili ja hytkyi musiikin mukana. Ainoa mikä mua häiritsi oli se, kun Pendulumin mielestä yleisö oli koko ajan fucking jotain – en tykkää suomen vastaavasta sanasta eikä se englanniksi kuulosta paljonkaan paremmalta. Kaiken kaikkiaan fiilis oli kuitenkin hyvä ja festari-Pendulum positiivinen kokemus.

Illan päätteeksi kuunneltiin jonkun aikaa vielä Mokomaa, kunnes uni alkoi painaa silmiä sen verran paljon että hurautettiin fillareilla autoon nukkumaan. To be continued…

(Kuvat © Feline ja Jose.)

Sunrise Avenue – Popgasm [2009]

Juhannus tuli, juhannus meni – yllättävän nopeasti kolme vapaapäivää katoaa johonkin. Tarkoitukseni oli kirjoitella viikon takaisen Provinssin tapahtumista, mutta perjantaina ja lauantaina en pahemmin koneella istunut ja sunnuntain datailut olivat pääosin työjuttuja. Kuvia selatessani tajusin, etten mitenkään saisi tungettua koko reissua yhteen postaukseen, joten tässä siis tulee ensimmäinen osa.

Mitäpä se muutakaan tarkoittaa kuin postauksen verran pelkkää Viikatetta! Kuvasin keikalla sinänsä vähän “normaaliin” verrattuna, mutta kas kummaa miten monta hyvää otosta kuvasatsista löytyikään. Yhtyeen pyrotekniset tehosteet tosin saattavat vaikuttaa asiaan, näyttivät meinaan aika huisilta perusmeiningin päälle lisättynä. Luvattuja tissejä ei kyllä lavalla näkynyt, ei edes manboobseja…

Siirryttiin lavan eteen puolisen tuntia (vai vähän enemmän?) ennen keikan alkua, joten kakkosriviin oli tyytyminen. Kyllä taas laittoi ärsyttämään osa eturiviläisistä, joita keikka ei näyttänyt kiinnostavan piirun vertaa. Ei tartte jumaskega iskeä sitä persettään eturiviin, jos lavalle nouseva artisti ei innosta!! No, eipähän ainakaan pyrot kuumottaneet liikaa tokassa rivissä ja kuviakin sai ihan hyvin. Kamerana siis siskon Canon PowerShot G11, kääntyvä näyttö on keikkakuvauksessa aika pop.

Keikan biisilista oli suht perus, parilla poikkeuksella höystettynä. Suurin yllättäjä oli ehdottomasti helmikuun juhlakeikallakin kuultu Yönseutu, ihan mahtava kuulla se livenä uudestaan! Varsinkin kun nyt olen kyseistä kappaletta renkuttanut kotona lähes laittoman usein. Pohjoista viljaa ja Kuolleen miehen kupletti kuultiin, Tie ja Eräs kaunis päivä taas olivat tästä setistä jääneet ulkopuolelle. Jaksan myös ihmetellä miksi jälleen kerran listassa oli mukana Tanssi, joka ei ole mitenkään ihmeellinen ja edustaa mielestäni sitä “vähiten hyvää” Viikatetta. Siitä vain jotenkin puuttuu se jokin – ja silti kaikki jostain syystä intoilevat siitä.

“Tasatunnein lyö sydän mennyttä aikaa…”

Provinssisetti päättyi odotetusti uusimman levyn nimikkoraitaan Kuu Kaakon yllä, joka omasta mielestäni sopii edelleen erinomaisesti lopetuskappaleeksi. Kaiken kaikkiaan oli kerrassaan hieno keikka, ei voi muuta sanoa! Harmi että tämä jäänee osaltani tämän vuoden viimeiseksi keikaksi, kun ainakin tällä hetkellä Viikatteen keikkakalenteri ammottaa tyhjyyttään. Vaan eiköhän pojat ole keikkataukonsa ansainneet, ensi vuonna sitten uudella tarmolla taas. ;)

(Kaikki kuvat © mää itte; elähän kopioi ilman lupaa jooko!
Vaikka mitä kukaan tällaisilla nettilaatuisilla pikkukuvilla tekiskään…)

Viikate – Noutajan valssi [2000]

Huomenna otetaan siskon kanssa suunnaksi Seinäjoki ja Provinssirock, kolmen vuoden tauon jälkeen. Ja ensimmäistä kertaa ikinä mulla on lippu kahdelle päivälle! Säätiedotus lupaa tauotonta sadetta, selkeä keli olisi ollut kiva mutta näillä mennään. Mukaan festaripakuun heitetään siis kumisaappaat ja sadetakki sekä lämmintä vaatetta, mä en ainakaan aio palella hetkeäkään (mitä teen kuitenkin).

Lauantaina on aika loistava suomalaisten artistien kattaus! Ainakin Pariisin Kevät, Jenni Vartiainen, Apulanta ja VIIKATE (♥!) on pakko nähdä, siihen sitten lisäksi mahdollisesti Samuli Putroa, Kotiteollisuutta ja Magenta Skycodea. Illan kruunaa Pendulum, kiintoisaa kokea miten erilainen festarikeikka on verrattuna Kaapelitehtaan keikkaan.

Sunnuntain festaroinnin käynnistää Stella, jonka jälkeen lisää kotimaista Scandinavia Music Groupin sekä Anna Puun muodossa. Alkuillasta ei ohjelmassa ole mitään erityisen mielenkiintoista artistia, joten silloin tulee varmaankin palloiltua siellä täällä. Viikonlopun festarointi päättyy enemmän kuin loistavasti System of a Downiin, kaipa se on koitettava änkeytyä Felinen seuraksi mahdollisimman lähelle lavaa.

Nämä kuvat ovat kaikki vuodelta 2008, jolloin viimeksi olen Provinssissa käynyt. Silloin festarin kohokohta oli Serj Tankian, kyseisen herran takia oikeastaan ollaan taaskin menossa. (Muut loistoartistit tulevat siinä sivussa, siksi päädyttiin hankkimaan kahden päivän liput yhden sijasta.) Vuonna ’08 oli aurinko, violetti tukka, syntymäpäivä. Yöllä alkoi sade, joka jatkui koko kotimatkan – olin tietystikin prätkällä liikenteessä. Kaiken kaikkiaan elämäntilanteeni oli sellainen, ettei fiilis ollut festareilla aivan kohdallaan. Onneksi ajat muuttuvat! Lisää kolmen vuoden takaisesta Provinssireissusta löytyy täältä.

Maanantaina sitten pitäisikin taas raahautua töihin… Onneksi sentään sain kuvan mennä muutamaa tuntia myöhemmin, laskeskelin meinaan että olen takaisin Turussa ehkä kolmelta yöllä. :P Nyt hilpaisen tsekkaamaan pakatut tavarat vielä kertaalleen ja siitä nukkumaan, tätä menoa en kyllä saa kirittyä viikolla kertyneitä univelkoja yhtään. Oh well, kuolema kuittaa univelat!

System of a Down – Mezmerize [2005]

Aikoinaan edellisen blogin alkutaipaleella tein postauksen sen hetkisistä suosikkiartisteista. Tarkoitus oli jatkaa sarjaa myöhemmin ja tuoda esiin lempimusiikkiani, mutta vakaista aikomuksistani huolimatta en ole jatko-osaa koskaan tehnyt. Nyt sen aika on koittanut eli tämän hetken suosikkiartistit TOP5 on tämän postauksen teema. Eivätkä ole tälläkään kertaa missään järjestyksessä.

Jenni Vartiainen

Gimmelistä en niinkään välittänyt, mutta Jennin ensimmäiseltä soololevyltä rakastuin Ihmisten edessä -kappaleeseen ja kyseistä levyä tuli sitten muutenkin jonkun verran kuunneltua. Tänä vuonna julkaistu kakkosalbumi ei alkuun kuulostanut mitenkään erityiseltä, mutta yhtenä kertana kolahti ja lujaa. Paljon vaikutti varmasti myös se, että Ankkarockissa näin Jennin ekaa kertaa livenä – ja olin täysin myyty. Karismaattinen neito ja aivan järjettömän kaunis! Jos rakastuisin naiseen, rakastuisin Jenniin. Uusimpia lemppareitani ovat Duran Duran, Eikö kukaan voi meitä pelastaa? sekä Halvalla.

(Kuvat: last.fm, jennivartiainen.fi)

Pariisin Kevät

Pariisiin Kevät läpimurtohitti Meteoriitti muistuttaa ikuisesti keväästä ’08 ja siitä, kun muutin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin asumaan. Kappale on edelleen yksi suosikeistani, siinä on jotenkin vain kaikki kohdallaan. Ekan albumin olen kuunnellut ainakin tuhat kertaa ja silti Pikku Huopalahden “Kun olin pieni, niin sun mummos sanoi / Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta / Tai odottaa seuraavaa” tai Alkemistin ranskankieliset lauseet jaksavat ihastuttaa joka kerta ne kuullessani. Uuden Astronautti-albumin hankin itselleni jopa ihan oikeana levynä, mutta vaati useamman kuuntelukerran ennen kuin pääsin siihen sisälle. Tänään pääsen vihdoin tarkistamaan yhtyeen livekunnon, toivottavasti Klubilla kuullaan illalla ainakin Invisible Man tai Imatrankoski.

(Kuvat: pariisinkevat.com)

Herra Ylppö & Ihmiset

Avasin silmäni – tai ehkä pikemminkin korvani, heh – Herra Ylpön musiikillisille tuotoksille oikeastaan vasta viime keväänä, vaikka kyseinen herra on musisoinut ties miten pitkään. Maj Karmaa olen jonkun verran kuunnellut, mutta jotenkin Herra Ylppö & Ihmiset iskee enemmän. Varsinkin uusin Pojat ei tanssi -albumi on mun mieleen, sopivan melankolista tasapainottamaan kepeämpiä suosikkeja. Ylppö-lempparini Horros sekä Riisu siipesi ovat juurikin tuolta uudemmalta albumilta. Ja pakko myöntää, että myös Ylpön taiteellinen ulosanti on juurikin sellaista taidetta, josta mä tykkään. Pointsit siitä, musiikin lisäksi.

(Kuvat: savonsanomat.fi, plaza.fi)

Chisu

Myös Chisuun olen ihastunut tämän vuoden puolella, kaikki taisi lähteä kakkosalbumin surullisesta Yksinäisen keijun tarina -biisistä. Neidon ensimmäinen albumi ei sykähdyttänyt mitenkään erityisesti, mutta uudempaa Vapaa ja yksin -levyä olen renkuttanut sitten senkin edestä. Radioiden puhkikuluttama Baden-Baden tulee useimmiten skipattua, mutta muuten kyseinen lätty on loistavaa kuunneltavaa hyvin monenlaisessa olotilassa. Suosikkikappaleeni Chisulta on ehdottomasti Etsijät, voisin soittaa sitä päivän repeatilla enkä taatusti kyllästyisi!

(Kuvat: last.fm)

Anna Puu

Vuoden 2008 Idols meni multa armeijan takia (vai ansiosta?) täysin ohi, mutta Anna Puulta en voinut välttyä. Kisan voittajaa en edes muista, mutta toiseksi tullut Anna on jäänyt pysyvästi soittolistalleni. Ensimmäisestä singlestä C’est la vie pidän kovasti edelleen, muita suosikkejani ykköslevyltä ovat Linnuton puu ja Kolme vuodenaikaa. Tänä vuonna julkaistu kakkosalbumi jatkoi letkeään annapuumaiseen tyyliin ja sekin on tullut soitettua useampaan kertaan läpi, lemppareiksini ovat nousseet Sinä olet minä sekä nimikkoraita Sahara. Annan iloisen esiintymistyylinhän kävin vihdoin tämän vuoden DBTL:ssä katsastamassa, hyvin kyllä veti sen jättimäisen vauvamahankin kanssa.

(Kuvat: savonsanomat.fi, tapahtumaopas.fi)

Seuraavalla kerralla voisinkin ehkä kirjoitella ikisuosikeistani, joista ainakin yksi lienee kaikille jo selvä… Ja menneisyyden lemppareistakin riittäisi varmasti sepustusta yhden postauksen verran, siellä vasta kaikkia herkkuja olisikin. ;)

Pariisin Kevät – Astronautti [2010]