AvainsanaIhmetyttää

Ilmoja on pidellyt. Tai siis, oikeastaan ei ole – harmaata vaan päivästä toiseen. Aika kummallinen talvi, lumikin alkaa jo olla täällä lounaisrannikolla pelkkä muisto vain. Ei se kyllä menoa haitannut, kun olin viime viikon talvilomalla. Huitelin melkein koko loman poissa kotoa siellä sun täällä, vähän sentään otin kuviakin jopa matkan varrella. Jospa ehtisi lähipäivinä päivittää kunnolla? Ylläri, että nyt pitäisi olla jo sikeästi unten mailla… Kunhan tahdoin jotain pientä elonmerkkiä huikata tänne, seuraavaksi toivottavasti sitten enemmän. Palataan!

Kävin mm. moikkaamassa tällaista nauravaista kummityttöä Tampereella. ♥

Amanda Jenssen – Hymns For The Haunted [2012]

Ehkä olisi jo aika kirjoittaa lisää hääjuttuja..? Onhan juhlapäivästä kohta kuukausi aikaa. Pahin hääkrapula alkaa vihdoin olla takana ja arki pyörii jälleen suht normaalisti. Vaikka meidän järjestelyt menivät kaikkiaan aika jouhevasti ja nopeastikin (ts. viimeisellä viikolla), juhlan jälkeen olo oli pitkään jotenkin tyhjä. Ei oikein tahtonut tajua, että suunnitellut kemut olivat ihan oikeasti ohi. Ja jos musta tuntuu tältä, niin millaista on niillä morsiamilla, jotka ovat suunnitelleet päiväänsä hartaammin ja huomattavasti pidempään?!

Juhlapaikan suhteen oli alusta asti selvää se, ettei se tule olemaan mikään Turun rajojen sisäpuolella oleva paikka, ne kun ovat usein aivan järjettömän hintaisia. Siispä tutka kohti lähiseudun vaihtoehtoja, joista päädyimme aika helposti Nousiaisten Kalliopohjaan. Mies ei ehkä ollut ihan niin innoissaan, mutta itse ihastuin paikan tunnelmaan – vanhaa ja vähän kulahtanuttakin, mikä sopi mainiosti meidän vähän sinnepäin -meininkiin. Kävi tosin niin kivasti, että Kalliopohjaa freesattiin talkoovoimin kesällä mm. maalaamalla puunväriset puolipaneelit valkoisiksi ja fiilis parani entisestään. Nousiainen juhlapaikkana oli siinäkin mielessä hauska, että kummallakin meistä on menneisyys kunnan koululaitoksen kanssa.

Virallisesti Kallipohjan vuokra-aika alkoi perjantaina iltapäivällä, mutta kun tila sattui olemaan vapaa torstaina niin pääsimme aloittelemaan järjestelyt jo silloin. Torstai ja perjantai touhuttiin vilpoisessa +14 asteessa, ensin lämmitys ei ollut päällä ja sitten se ei suostunut käynnistymään lainkaan. Lauantai-iltapäivään mennessä paikka saatiin onneksi lämpimämmäksi erillisillä lämmittimillä, pari tuntia juhlien alkamisen jälkeen oli itse asiassa jopa turhan lämmin.

Koristeluinspiraatiota keräsin sieltä täältä netistä ja niistä sitten syntyi meidän kekkereihin parhaiten sopiva (ja helpoimmin toteutettava) kokonaisuus. Tiesin heti alkuun, että haluan koota vieraiden katsottavaksi kuvia himpun vajaa viisivuotisen matkamme varrelta. Ensin mietin jonkinlaista kuvakollaasia, mutta kiitos Norsiksen vinkin seinille tulikin yksittäisiä kuvia polaroid-tyyliin. Eikä muuten maksanut paljoa! Toki kuvien käsittelyssä (CameraBag 2 pelasti jälleen) meni kevyesti pari iltaa, mutta noin muuten hintaa 55 kuvalle tuli postikuluineen vajaa 8 e – plus kuvat oli valmiiksi katkottu oikeaan mittaan, jes. Vertailuna blogeissa kohkattu Printic, jossa polaroidmaiset Instagram-kuvat maksavat 0,79 e/kpl. Mustavalkoinen juuttinauha löytyi omista kätköistä, pyykkipoikia ostin pari pussia lisää (jäävät tietty käyttöön kotona).

Hääsalin matalampaan ns. eteisosaan ripustettiin mustia, valkoisia ja oransseja ilmapalloja sekä juomapöydän päälle yksi iso ja kaksi pientä paperipalloa Ikean paperikaupasta. Salin ikkunoihin päätyi eteisestä ylijääneet palloryppäät ja Mian kanssa tällä ohjeella askarreltu oranssi paperihässäkkä. Siitä ei todellakaan tullut yhtä kaunista kuin esikuvansa, mutta ainakin meillä oli hauskaa tehdessä ja löysihän se sitten paikkansa juhlapaikaltakin.

Väreinä koristelussa oli siis kutsujen tapaan valkoista, mustaa ja oranssia. Oranssi väri lähti alkujaan hääpaikan tuoleista, joskin se sopi muutenkin vallan mainiosti syyshäiden väriskaalaan. Pöytiin tuli kukiksi valkoisia ja oransseja Reilun kaupan neilikoita, maksoivat yhteensä alle 15 e. Kukat aseteltiin vanhoihin pulloihin, joita löytyi kotikotoa vaikka kuinka paljon. Jämäkukista ja ulkoa haetuista luonnon lisukkeista Mia vielä taikoi morsiusneidollemme aivan täydellisen pikku syyskimpun.

Kaikki paperimateriaali muotoutui lopulta pitkälti samaan tyyliin kutsujen kanssa. Ohjelma ja menu olivat kutsua kookkaampia, mutta sidottuna samalla tavalla oranssilla sifonkinauhalla. Raitareunaiset paikkakyltit tökättiin pystyyn männynkäpyihin, osa asettui nätimmin ja osa vähän hassummin. Koristelun kallein osa taisi olla oranssit kynttilät, jotka ostin Muovitukusta (se on muuten aikamoinen juhlatarvikkeiden taivas!). Lisäksi hain perjantai-illalla vielä Tarjoustalosta pieniä venetsialaiskynttilöitä eteiseen ja vessoihin, oranssina tottakai.

Perjantaina saimme hommat valmiiksi kahdeksan maissa illalla, iso kiitos Mialle & Envialle avusta! Toki meillä äijelin kanssa oli kotona vielä ohjelmassa viimeisten koristelujen askartelu sekä soittolistan kokoaminen, pakko se oli jotain jättää siihen kuuluisaan viime hetkeen. ;) Seuraavassa postauksessa sitten kuvia valmiista koristeluista. To be continued…

Anna Abreu – Just A Pretty Face? [2009]

Olin viime viikonloppuna pitkästä aikaa kotikotona käymässä, sain jopa houkuteltua puoliskon mukaani myös. Oli ihanaa saunoa ulkosaunassa pimenevässä syysillassa! Uima-altaassakin kävin kastautumassa, mutta kunnolla en kyennyt pulahtamaan. Dharma oli hellyydenkipeä ja seurasi mua välillä jopa vessaan, voi toista. Ehkä kissaneidillä on tylsää yksikseen, kun Miska on ollut vaelluksillaan juhannuksesta saakka… Voi Miska, tulisitpa jo kotiin! (Eikä sitten tarvitse aukoa päätään tyyliin mitäs päästätte kissoja vapaana pihalle, oma vika – kukaan ei jaksaisi kuunnella sitä huutamista mikä noista pääsisi, jos ne yli 10 vuoden jälkeen lukittaisiin pysyvästi sisätiloihin.)

Maalla tulee toisinaan sellainen olo, että voi kunpa voisi itsekin muuttaa pois kaupungin hälinästä. Takaisin niihin maisemiin, joissa olen kasvanut tällaiseksi kuin nyt olen. Mutta ei sen aika ole vielä, ehkei koskaan. Maalla ei ole työpaikkoja enkä jaksaisi sitä rumbaa, että pitäisi joka aamu ja iltapäivä nököttää autolla kaupungin ruuhkissa ja vielä lisäksi huristella kymmeniä kilometrejä ennen kuin on kotona. Busseja kulkee huonosti ja ne maksavat maltaita, kuka siinä nyt jaksaa joukkoliikennettä suosia kun työmatka kestää tuplasti pidempään eikä hintaerokaan päätä huimaa.

Olen tainnut syntyä väärälle vuosikymmenelle, kun mua ahdistaa nykymaailma niin paljon. Yritysten (ja ihmistenkin) loputon rahanahneus, ympäristön tuhoaminen hitaasti mutta varmasti, ihmisten välinpitämättömyys, elämän hektisyys – kaikki ne tekevät maailmasta koko ajan vain huonomman paikan elää. Miksei enää olla onnellisia siitä mitä on? Miksi elämän pitäisi olla jotenkin niin ihmeellistä ja erikoista? Miksei mikään riitä?

Ei onnellisuuteen tarvita rahaa tai materiaa, vaikka ne toki mieltä usein piristävätkin. Onnellisuus koostuu pienistä asioista, niistä jotka ovat kaikista tärkeimpiä: läheiset ihmiset, terveys, ystävät, katto pään päällä. Kaikilla ei näitä ole, syystä tai toisesta, mutta mielestäni se on hyvin pitkälti ihmisestä itsestä kiinni mikä tekee onnelliseksi tai salliiko itsensä olla onnellinen “virheistä” huolimatta. Meillä on vain tämä yksi elämä, miksei siis tehdä siitä niin hyvää kuin vain on mahdollista?!

</lauantai-illan random ajatusvirta>

Kuvauskalusto: Nikon D7000 + AF-S DX NIKKOR 35 mm f/1.8

Aqua – Aquarius [2000]

Mun on nyt heti alkuun parempi tunnustaa, että kotimainen kosmetiikkamerkki MSCHIC sai joulun alla toteuttamansa blogilahjonnan seurauksena ainakin yhden asiakkaan. Mainonta blogeissa EI siis ole turhaa..! ;)

Itselleni merkki on tuttu parin vuoden takaisen Skunk Girl -yhteistyömeikkisarjan tiimoilta, mustavalkoinen skunkkiluomiväri on edelleen yksi suosikeistani ja myös linjan ripsiväri oli mieleeni. Syksyllä hankin CityDealista kolme MSCHICin ripsaria tarjoushintaan toivoen, että joku niistä olisi SkunkLashin veroinen – 3D Mascara vaikuttaisi hyvin samanlaiselta. Kaksi muuta lähti harjansa perusteella kiertoon ja nyt odotan, että saisin jonkun ripsivärin käytettyä loppuun ja voisin ruveta sutimaan 3D:tä ripsiini.

Joulupäivän iltana lueskelin blogilistaani läpi ja Ida johdatti postauksellaan mut MSCHICin verkkokauppaan. Kun silmiin sattui mukavasti vielä Season Sale -kategoria, tuumasin whatthehell ja laitoin tilauksen menemään. Eikä mennyt montaakaan päivää, kun töistä tullessa keittiön pöydällä odotti kirjekuori sisällään söpöt vaaleanpunaiset kääröt.

Alepuolelta nappasin kahden euron kappalehintaan harmaan silmienrajauskynän Graphite sekä suht neutraalin huultenrajauskynän Betty (sivujen mukaan ‘nude beige’). Yllätyksekseni nämä olivatkin MSCHIC by Seppälä -sarjan kyniä – verkkokaupassa en asiaa osannut päätellä kuin vasta jälkikäteen nimen edessä olevasta MBS-liitteestä. Ilmankos olivat niin edullisia. Ei mulla mitään valittamista ole, ei hinnasta eikä laadusta. Harmaa on aika tumma mutta kuitenkin selkeästi mustaa vaaleampi, huultenrajauskynä olisi saanut rusehtavan sävyn sijaan olla hippasen punertavampaan suuntaan.

Huulipunan sävyn valitseminen olikin sitten kinkkisempi juttu. Kaipasin jotain vähän oranssimpaa punaa, kun noita punaisia ja vaaleanpunaisia on kertynyt laatikkon sievoinen kasa. Tiukka kisa käytiin sävyjen Juicy Orange ja Blood Orange välillä, joista kotiin saapui lopulta jälkimmäinen. Sydämenmuotoinen nimitarra hylsyn pohjassa on kiva yksityiskohta!

Blood orange on juuri sopivan oranssi, ei liian kirkas muttei liian punainenkaan. Puna levittyy huulille mukavasti ja myös pysyvyys on mielestäni ihan ok. Ruokailun jälkeen toki saa lisätä väriä reippaalla kädellä, mutta sellaisia tuppaa iso osa huulipunista olemaan. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen päätökseeni tilata tämä Juicy Orangen sijaan, aavistus kimalletta ei ehkä olisi ollut omaan makuuni ihan niin toimiva lisä huulipunassa.

Siinä vielä sekä rajauskynä että huulipuna tositoimissa, vassokuu. Rajaus haihtuu päivän aikana teille tietämättömille mutta lähtee suht helposti normaalin kasvojenpesun yhteydessä, ihan perustoimintaa rajauskynältä siis. Vaativampaa käyttöä varten on sitten ne tujakat kynät, jotka vaativat irrotakseen vähintään tärpätin. Kuvaa varten huulia punatessa laiskotti sen verran, että jätin huultenrajaukset tekemättä – hups. Vaan eiköhän värisävystä kuitenkin saa selvän, vaikka vähän olisi punaa yli rajojen.

(Rajauskynät 2e / kpl, huulipuna 16e; ostopaikka MSCHIC webstore ja rahat omasta kukkarosta.)

Regina – Oi miten suuria voimia! [2007]

Pari viikkoa takaperin oltiin naisporukalla (seuranani äiti, sisko ja kaverini M) Messukeskuksessa Osaava Nainen -messuilla, jonka tyyppisiä naisten hömpötyksiä iskä aina kutsuu kohteliaasti “feministimessuiksi”. Paljon oli nähtävää ja vaikkei siellä muka niin kamalasti mitään todella kiinnostavaa ollut, niin helposti lompakko tuntui silti tyhjenevän…

Niin herkullisen näköisiä saippuoita että noitahan tekisi mieli haukata! Käsitehtyjä saippuoita tapahtumasta lähti kyllä mukaan, mutta päädyin lopulta tekemään hankintani Wanhan Markin pöydästä – sen verran oli ihania tuoksuja ja hauskoja nimiä paloilla.

Anna Pusu -valokuvakoruja olen ihastellut joskus aiemminkin, koruissa on kiva idea ja kaunis muotoilu. Kuvista löytyi mm. Miss Piggyä, Kekkosta, Nukkumattia ja Barbieta.

Nämä taisivat olla Päivi Huhtalan kätten tuotoksia, hellyyttäviä mollukoita! Ei liene vaikea arvata mikä eläin mun katseeni ensimmäiseksi kiinnitti… ;)

Muinaistaitoyhdistys Ukonvakan osastolla oli em. eläinpalleroiden lisäksi paljon muutakin mielenkiintoista, kuten esimerkiksi yllä näkyvä nahkainen lepakkomobile. Harmikseni en nyt muista tuota tekijää, mutta ehkäpä se vielä jostain tulee vastaan.

Enkä muuten muista näidenkään tekijää tai edes myyjää, pöh. Osastolla oli joka tapauksessa noiden laukkujen lisäksi kauniita pellavaisia patalappuja, pyyhkeitä ynnä muuta keittiötavaraa.

Supersöpikset possut on koottu taitavasti mosaiikista, saamassani kortissa luki tekijänä Harley Queen. Tuollaisen tahdon sitten joskus siihen huoneeseen, jonka olen pyhittänyt täysin kaikelle possuaiheiselle tavaralle!

Tuotemerkillä mahtava nimi, Bää-Tuote, ja mahtava tuote, varvasvälivilla. Varpaiden väliin pujoteltava villa on kuulemma terveysvaikutteista ja parantaa haavaumia. Tällä kertaa varvasvälivilla jäi omalta osaltani messuille, mutta joskus pitäisi ehdottomasti testata. Jos ei muuten, niin luulisi ainakin tuntuvan kivalta varpaissa.

Puun tuoksu voittaa jopa käsintehtyjen saippuoiden tuoksun, tuon pöydän ääreen olisi voinut jäädä nuuhkimaan pitempäänkin. M osti tuollaisen juustohöylän, täytyykin muistaa haastatella miten hyvin toimii – josko sitten seuraavalla kerralla ostaisi meillekin ikivanhan Fiskars-höylän rinnalle.

Ensimmäistä hallia läpikäydessämme mulla roikkui kamera lähes koko ajan kaulassa ja napsin kuvia aina kun jotain mielenkiintoista tuli vastaan, sekä muistoksi itselleni tulevia joulu- ym. lahjahankintoja ajatellen että vinkattavaksi täällä blogin puolelle pienelle lukijakunnalleni. Ihan vain siksi, jos joku onkin sattunut kaipaamaan juuri jotain sellaista mistä olen räpsäissyt kuvan. Sitten: vihoviimeisessä kulmassa pöydän takaa mulle sihistiin, että ei täällä saa kuvata. Siis täh, eikö messuilla ihan oikeasti muka saisi kuvata?! Eikö se ole yleinen paikka? Kuka tahansa voi ostaa lipun sinne ilman mitään rajoituksia.

Muistan tosin samantyyppisen tilanteen vuosien takaa, kun heiluin kesämarkkinoilla kameran kanssa. Ymmärrän kyllä sen, etteivät kaikki tahdo tuotteitaan kuvattavan jottei niitä aleta matkia, mutta silti vähän kummastuttaa. Vai olisikohan niin, että nämä sihisijät eivät ylipäätään tiedä mikä on blogi – eivätkä näin ollen tajua, että matkimisen sijaan jotkut tykkäisivät ihan vain blogata näkemistään kivoista jutuista.

No, em. osastosta en laita kuvaa vahingossakaan enkä tule jatkossa heidän tuotteitaan ostamaan, vaikka heillä sympaattisia juttuja olikin valikoimissaan. Yhden ostajan puuttuminen tuskin hetkauttaa mitenkään, mutta noin yleisesti ottaen aika jännä miten pienillä toimijoilla on varaa kieltäytyä ilmaisesta mainoksesta. Ja miten ainoastaan yksi näytteilleasettaja oli sitä mieltä, että kuvaaminen on kielletty…

Paramore – Brand New Eyes [2009]