AvainsanaItsepaljastuksia

Viime aikoina on vähän hymyilyttänyt yleinen kohkaaminen niinkin ihmeellisestä asiasta kuin värit. Ihan kuin ihmiset olisivat yhtäkkiä tajunneet, että ai niin myös kirkkaita värejä on olemassa. Kuka himoitsee punaista, kenen silmää miellyttää vihreä, kuka taas on löytänyt oranssin suosikikseen… Joka tapauksessa blogeissa vilahtelee kasoittain inspiraatiokuvia juuri sillä hetkellä houkuttelevan värisistä vaatteista tai kengistä tai asusteista.

Ei siinä mitään huonoa ole, ei todellakaan. Huvittaa vaan miten maailma liikkuu muodin mukana. Catwalkeilla vilistää kaikkia mahdollisia kirkkaita värejä milloin missäkin elementissä, ketjuliikkeissä valikoima näyttää suorastaan herkulliselta – ja se on menoa sitten. Väkisinkin mieleen hiipii ajatus mitä sitten tapahtuu kun syksy koittaa. Värikkäät vaatekappaleet alkavat tuntua liian räikeiltä ja ne työnnetään kaapin perälle? Onko ensi talvena, tai viimeistään sitten seuraavana keväänä, jokaisen kirpputorin loosit värien valtaamia? Ja ihmiset palanneet talsimaan mustaa ja harmaata yllään.

Oma tyylikiertoni on jotenkin poikkeava massaan nähden: mä tulen aina vuoden-pari jäljessä. Tai ehkä kuljenkin edellä? Olen aina rakastanut kirkkaita värejä, mutta viimeisen vuoden aikana niiden käyttö pukeutumisessa on vähentynyt selvästi. Muutama vuosi sitten päälläni näkyi värejä suunnilleen aina. Milloin oli pinkkiä ja keltaista, milloin keltaista ja sinistä (heja Sverige!). Jossain vaiheessa olin kovinkin ihastunut punaisen ja violetin yhdistelmään. Ja miltä näyttää tyylini vuonna 2011? No aika harmaalta, vähän sentään on pilkahduksia kirkkaansinistä ja pinkkiä.

Itseani kiehtovat tällä hetkellä eniten ne ns. tylsät värit tyyliin harmaa, maastonvihreä, beige ja jopa valkoinen. Tulevana kesänä voisin ehkä tahtoa näyttää siltä kuin näissä Objectin kuvissa. Värisävyt ovat hillittyjä, mutta vaatteiden muodot ja leikkaukset mielenkiintoisia. Harmi vaan kun en näyttäisi tuollaisella garderoobilla edes puoliksi yhtä hyvältä kuin nuo hoikat kilometrikoivilla varustetut mallit… Esimerkiksi löysänmalliset housut ovat tosi jees, mutta oman alakroppani ne saavat kyllä näyttämään lähinnä mursulta.

Minimal whites, bold colors, pajama dressing, and a delicious dose of ’70s sensibility.

Näin tuumaa Object. Kuulostaa hyvältä, tycker jag. Siispä etsin kultaisen keskitien ja poimin valikoimasta omaan tyyliini ne elementit, jotka sopivat siihen parhaiten. Jätetään keskivartaloa suurentavat löysät ja korkeavyötäröiset shortsit muille. Housujen suhteen saatan pitää vielä pientä toivon kipinää yllä, ehkä kyse on vain tietynlaisen mallin löytämisestä? Olen tosin luvannut itselleni, että tässä sesongissa ei ostella mitään turhaa vaan ainoastaan sellaisia todella rakastettavia juttuja. Ja koitan pitää pääni kylmänä myös sitten loppukesän alennusmyynneissä.

Jos mulla olisi tapana esittää kirjoitusten lopussa jokin kysymys, kysyisin tässä kohtaa mitkä ovat teidän tyylienne kulmakivet tänä keväänä. Mutta kun sellaista tapaa ei ole, klikkaan publish ja painun pehkuihin. Saa toki silti avata sanaisen arkkunsa kommenttiboksissa, luen oikein mielelläni ajatuksianne ja vaikka niitä tyylisuunnitelmiakin. :)

(Kuvat: Object Collectors Item)

Samuli Putro – Elämä on juhla [2009]

Viime keskiviikkona, kuudentenatoista päivänä kuluvaa kuuta, hyppäsin autoon kera Felinen sekä Heviletin ja käänsimme auton nokan kohti Keski-Suomea. Saavuimme perille illalla kahdeksan maissa, Jyväskylä tervehti meitä vajaalla kolmellakymmenellä pakkasasteella. Heitin herrasväen hotellille ja suuntasin ystävälliselle opiskelukaverilleni, jonka sohvan sain vallata yösijakseni. Kuulumisten vaihto, keikkatamineet niskaan ja suunta kohti legendaarista Lutakon tanssisalia.

Häpeäkseni mun on myönnettävä, että tämä oli ensimmäinen visiittini kyseiseen paikkaan. Siitäkin huolimatta että tosiaan olen asunut Jyväskylässä neljä vuotta – ja itse asiassa kouluni oli tuossa melkein vieressä. Voi mua onnetonta! Onneksi tämä epäkohta elämässäni on nyt korjattu.

Illan ensimmäinen esiintyjä Lyijykomppania jäi meiltä kokonaan kuulematta, ehdittyämme paikalle lauteilla ärisi jo keskimmäisenä esiintynyt Murheen Laakso. Pääesiintyjää odotellessa kiertelimme ympäriinsä sekä teimme muutaman hankinnan bänditavaran myyntikojulta. Oma ostokseni oli jotain mitä olin kaivannut ja himoinnut jo hyvän tovin, mutta siihen aiheeseen koitan muistaa palata joku toinen kerta.

Aikataulu oli jonkun verran myöhässä, sillä kellon lyödessä yksitoista Murheen Laakso soitti vielä viimeisiä sointujaan. Vajaan puolituntisen ilmoitetun ajankohdan jälkeen lava oli vihdoin valmis Viikatteen herroille! Päivälleen kymmenen vuotta sitten soittanut yhtye nousi lavalle, jossa soitti ensimmäisen keikkansa vuonna 2001.

Koska kyse oli juhlakeikasta, illan aikana kuultiin pääasiassa Viikatteen vanhempaa materiaalia. Itse hyppäsin V-kelkkaan vasta vuonna 2005 ja enimmäkseen olen kuunnellut sen jälkeen julkaistua tuotantoa, mutta oli kuitenkin hienoa kuulla kerrankin aivan erilainen keikka. Pieni shokki tosin tuli heti alussa, kun ilmoille ei kajahtanutkaan tuttu ja turvallinen Haaskalinnut saalistaa… Ei tietenkään, koska kappalehan on tullut kuvioihin vasta Tie-singlen yhteydessä.

Ensimmäinen setti sisälsi alkuaikojen tuotantoa, ja alussa jäsenten saapuessa lavalle taustalla jylläsi tosiaan Alkusoitto viime vuosien totutusta poiketen. Olen maailman surkein tunnistamaan biisejä pelkästään musiikin perusteella, onneksi vierasseinä pelasti onnettoman tällä kertaa.

1. Roudasta rospuuttoon
2. Korutonta
3. Koiran tuokio
4. Kylymä
5. Pihamaa
6. Sepedeus
7. Marrasvalot
8. Yönseutu
9. Aamun hiljainen hetki
10. Alakulotettuja tunnelmia
11. Hanget

Keskisuomalaisen tekemästä jutusta viisastuin, että aiemmin Viikatteen keikat olivat aina jaettu kahteen settiin – nykyisinhän malli on enemmänkin varsinainen setti plus pari-kolme encorea. Lutakossa kuultu toinen setti sisälsi niitä itselleni (ja varmasti monelle muulle) tutumpia ralleja, joskin oli kestoltaan selvästi ensimmäistä lyhyempi.

12. Kuolleen miehen kupletti
13. Tanssi
14. Pohjoista viljaa
15. Viina, terva & hauta
16. Kuu Kaakon Yllä

Mukana keikalla oli myös Viikate-viiri, joka varastettiin kymmenen vuotta sitten Tavastialla ja jonka varas oli kuulemma nyt juhlavuoden kunniaksi palauttanut yhtyeelle. Ja olipa herroilla myös tutut mustat asut valkoisilla kravateilla höystettynä – aivan kuten silloin vuonna 2005 kun eksyin ensimmäistä kertaa Viikatteen keikalle.

Keikka oli raikkaan erilainen, vaikka monet lempikappaleet jäivätkin kuulematta. Sen sijaan illan aikana kuullut rallit saivat mut innostumaan kuuntelemaan myös tuota vanhaa tuotantoa, ehkä seuraavalla kerralla eivät nekään kuulosta enää omiin korviin niin tunnistamattomilta. Illan setistä jäi mieleen erityisesti Sepedeus ja Yönseutu, joita olen ehtinyt jo renkuttaa moneen otteeseen – eikä loppua näy. Suosittelen kuuntelemaan.

Lutakko oli keikkapaikkana ihan jees, alakerta tosin oli ihan järkyttävän kylmä. Onneksi ylhäällä tunnelma oli sen verran tiivis että vilu ei sentään missään vaiheessa ollut. Keikka oli ilmeisesti ikärajaton, koska anniskelualue oli rajattu erikseen. Itse olin autolla liikenteessä eikä asia haitannut mitenkään, mutta pikkasen ärsytti kuunnella ihmisten “yhyy miksi lavan edessä ei saa olla kalja kädessä” -valituksia… Tavallaan parempikin näin, eipähän ainakaan tarvinnut keikan aikana pelätä kenenkään känniääliön heittävän kaljoja päälle.

(Kaikki kuvat © Feline ja Jose.)

Viikate – Parrun pätkiä – Ranka ep:t 2000-2004 [2006]

Tämä on ollut tietyllä tavalla aika tehokas sunnuntai. Sain revittyä itseni ylös sängystä puoli yhdentoista maissa ja ehdin mutustella aamupalaa rauhassa, kunnes oli määrä lähteä Elixiaan. Sieltä tultuani valtasin keittiönpöydän ompelutarvikkeilla – ensi viikon GOOM lähestyy ja asu oli vielä aika alkutekijöissään. Siinäpä minä, suurinpiirtein ompelutaidoton ja koko peruskouluajan teknisissä töissä ollut, sitten surruuttelin muutaman tunnin ompelukoneella! Se oli oikeastaan jopa ihan hauskaa, varsinkin kun pystyin unohtamaan sisäisen perfektionistini enkä vaatinut täydellistä tulosta. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Palatakseni vielä treeniaiheeseen: olen vihdoin tainnut löytää inspiraation liikkumiselle. Melkein kaksi kuukautta ehti Elixia-jäsenyyttä kulua (onneksi sain nämä ekat 3 kk järjettömän edulliseen hintaan), mutta nyt on todella innostunut fiilis treenaamisen suhteen. Viimeksi olen treenannut säännöllisesti silloin ennen armeijaa ja kieltämättä on kroppa muuttunut niistä ajoista. Elopainoa on juu tullut lisää, vähän liikaakin ehkä, mutta suurin muutos on jaloissa. Jalkapöydät/päkiät eivät enää kestä tietynlaista rasitusta, ja esimerkiksi askelkyykyt painojen kanssa mun on parempi unohtaa jatkossa. Alkukuusta tein sen virheen ja kipu jaloissa oli sietämätön seuraavan viikon.

Enimmäkseen olen käynyt vanhoilla tutuilla tunneilla, VoimaTotalStep on edelleen yksi suurista suosikeistani. Tällä viikolla kävin pitkästä aikaa FitBall-tunnilla ja ainakin sen ohjaajan kanssa oli yllättävän tehokasta, ehdottomasti menen uudestaankin. Tänään testivuorossa oli kaksi mulle täysin uutta tuntia, joista ensimmäinen kuului poikkeuksellisesti Koreografia ja tanssi -ryhmään – näin onnettomalla koordinaatiokyvyllä niillä tunneilla yleensä vain turhautuu. EasyStep kuitenkin oli positiivinen yllätys ja puolituntinen oli ohi jopa liian nopeasti! Välillä tottakai sekosin askeleissani ja jokaiseen liikkeeseen en voinut heti ottaa käsiä mukaan, mutta noin yleisesti ottaen pysyin mukana ällistyttävän hyvin. Heti stepin perään oli puolentunnin Elixia Shape, joka on tämän kevään uutuus ja ilmeisesti Core-tuntien korvaaja. Ilmeisesti lihaskuntoni on todella surkea, koska en pystynyt varmaan yhtään liikettä tekemään ilman muutaman sekunnin taukoja välissä. Vatsalihaksissa esimerkiksi tuntuu kuin lihakset olisivat tulessa ja välillä on pakko rentouttaa vatsa hetkeksi, ettei ihan kramppaa. Noh, harjoittelu auttanee tähän vaivaan.

Ensi viikolla ajattelin uskaltautua uudestaan Poweriin, joka on siis BodyPumpia vastaava tunti. Nyt sentään osaan olla viisaampi enkä tosiaan käytä niitä painoja askelkyykyissä, ainakaan niin paljon kuin viimeksi. Viikko jäänee treenien osalta lyhyeksi, kun kaksi päivää menee GOOMaillessa ja viikonlopuksikin on jo varattu ohjelmaa, mutta toivottavasti ehdin edes pari kertaa käydä. Voi että miten odotankaan maaliskuuta, jolloin Elixia avaa uuden keskuksen Länkkäriin ja mun treenimatka lyhenee kolmannekseen… Plus pääsee kulkemaan helposti fillarillakin. Kevät! ♥

Jeps, takaisin ompelukoneen ääreen ->

Kent – En plats i solen [2010]

Heräsin ensimmäistä kertaa elämässäni jouluaaton aamuna muualta kuin kotikotoa; ollaan vielä Turussa siis. Käytiin kullan kanssa kuuntelemassa joulurauhan julistus Vanhalla suurtorilla, paljon oli ihmisiä liikenteessä vaikka mittari näytti aamulla täällä kahtakymmentä pakkasastetta. Hyvin kun toppautui niin ei tullut kylmä missään vaiheessa, kotiin tullessa ainoastaan poskipäät olivat hieman punertavat.

Omaan jouluuni kuuluu aina olennaisena osana teiniaikojen suosikkibändini Hansonin jouluksi ’97 julkaistu joulualbumi Snowed In. Suosittelen lämpimästi, erityisesti neloskappaletta At Christmas:

Memories ‘round the Christmas tree
Are the sweetest ones that remain with me
It’s a comfort deep inside
Though you can’t stop the race of time
To know that Christmas will always be

Nyt pakkaamaan loput tavarat kasaan ja sitten suunta maalle joulunviettoon.

Antti Tuisku – Minun jouluni [2005]

Vastaani tuli jossain tällainen kysely, jonka muistan täyttäneeni joskus kolmisen vuotta sitten. Piti ihan kaivaa se esiin ja lukea millaisia juttuja olin silloin kirjoittanut, toisinaan tekee hyvää muistella menneitä. Tämän blogin puolella en tätä ole tehnyt, joten täältä pesee.

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2000:

1. Olin 16-vuotias, keväällä päässyt yläasteelta ja kesällä saanut prätkäkortin (+ kevarin).
2. Vietin kesän lopulla kaksi ja puoli viikkoa Rotarien leirillä etelä-Turkissa.
3. Aloitin lukion koulussa, josta en tuntenut ennestään ketään.

Viisi vuotta sitten, 2005:

1. Opiskelin Jyväskylässä toista vuotta ja asuin Akkikin kanssa kivassa kämpässä.
2. Kirjoitin ekaa vuotta ensimmäistä ns. kunnollista blogiani, Aamun kuiskausta.
3. Rakastuin Nightwishiin ja näin sen kahdesti kesän festareilla sekä vielä syksyllä Hartwallilla juuri ennen Tarja Turusen potkuja bändistä.

Kolme vuotta sitten, 2007:

1. Asuin Jyväskylän maalaiskunnassa avoliitossa ja ikävöin Turkua.
2. Kirjoitin opinnäytetyötä, joka eteni yhtä nopeasti kuin mummo lumihangessa.
3. Löysin liikunnan ilon, kun alkusyksystä liityin Elixiaan.

Vuosi sitten, 2009:

1. Kotiuduin armeijasta ja olin pari kuukautta täysin ilman töitä.
2. Aloitin osa-aikaiset hommat varastolla ja yllätyin, miten paljon siitä pidin.
3. Muutin rakkaani kanssa samaan osoitteeseen. ♥

Tähän asti tänä vuonna olen:

1. Tehnyt periaatteessa neljää eri työtä.
2. Vaihtanut tietokoneeni Maciin ekän vieläkään osaa sanoa oliko se hyvä veto vai ei.
3. Innostunut sisustamisesta ja haaveillut ekaa kertaa elämässäni omistusasunnosta.

Eilen:

1. En tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin töitä.
2. Luin uusimman Trendin kannesta kanteen.
3. Mietin miten onnellinen olen, kun en enää tarvitse silmälaseja.

Tänään:

1. Nukuin pitkälle iltapäivään, sillä olin yön töissä.
2. Tein perusteellisen viikkosiivouksen.
3. Ajattelin vielä hakea iltapalaksi subit – onnea on Subway lähes naapurissa!

Huomenna:

1. Käyn tsekkaamassa Veikon Koneen kantispäivät ja hankin ehkä ulkoisen kiintolevyn.
2. Teen töitä kotosalla, ei vaan jaksanut mennä enää seuraavaksi yöksi varastolle.
3. Menen illalla synttärihippaloihin ja pukeuduin todennäköisesti perhospääkallomekkoon.

Ensi vuonna, 2011:

1. Löydetään toivottavasti kumpikin kullan kanssa vakituinen työpaikka.
2. Hankitaan ehkä se ensimmäinen oma koti.
3. Olen oppinut jälleen harrastamaan liikuntaa säännöllisesti.

Nyt nostan kyllä äässini tästä koneelta, kaappaan tuon yhden ihanan mukaani ja tallustelen sinne Subiin. Mitähän patonkia sitä tänään ottaisi, hmmmmm.