AvainsanaJyväskylä

Viime keskiviikkona, kuudentenatoista päivänä kuluvaa kuuta, hyppäsin autoon kera Felinen sekä Heviletin ja käänsimme auton nokan kohti Keski-Suomea. Saavuimme perille illalla kahdeksan maissa, Jyväskylä tervehti meitä vajaalla kolmellakymmenellä pakkasasteella. Heitin herrasväen hotellille ja suuntasin ystävälliselle opiskelukaverilleni, jonka sohvan sain vallata yösijakseni. Kuulumisten vaihto, keikkatamineet niskaan ja suunta kohti legendaarista Lutakon tanssisalia.

Häpeäkseni mun on myönnettävä, että tämä oli ensimmäinen visiittini kyseiseen paikkaan. Siitäkin huolimatta että tosiaan olen asunut Jyväskylässä neljä vuotta – ja itse asiassa kouluni oli tuossa melkein vieressä. Voi mua onnetonta! Onneksi tämä epäkohta elämässäni on nyt korjattu.

Illan ensimmäinen esiintyjä Lyijykomppania jäi meiltä kokonaan kuulematta, ehdittyämme paikalle lauteilla ärisi jo keskimmäisenä esiintynyt Murheen Laakso. Pääesiintyjää odotellessa kiertelimme ympäriinsä sekä teimme muutaman hankinnan bänditavaran myyntikojulta. Oma ostokseni oli jotain mitä olin kaivannut ja himoinnut jo hyvän tovin, mutta siihen aiheeseen koitan muistaa palata joku toinen kerta.

Aikataulu oli jonkun verran myöhässä, sillä kellon lyödessä yksitoista Murheen Laakso soitti vielä viimeisiä sointujaan. Vajaan puolituntisen ilmoitetun ajankohdan jälkeen lava oli vihdoin valmis Viikatteen herroille! Päivälleen kymmenen vuotta sitten soittanut yhtye nousi lavalle, jossa soitti ensimmäisen keikkansa vuonna 2001.

Koska kyse oli juhlakeikasta, illan aikana kuultiin pääasiassa Viikatteen vanhempaa materiaalia. Itse hyppäsin V-kelkkaan vasta vuonna 2005 ja enimmäkseen olen kuunnellut sen jälkeen julkaistua tuotantoa, mutta oli kuitenkin hienoa kuulla kerrankin aivan erilainen keikka. Pieni shokki tosin tuli heti alussa, kun ilmoille ei kajahtanutkaan tuttu ja turvallinen Haaskalinnut saalistaa… Ei tietenkään, koska kappalehan on tullut kuvioihin vasta Tie-singlen yhteydessä.

Ensimmäinen setti sisälsi alkuaikojen tuotantoa, ja alussa jäsenten saapuessa lavalle taustalla jylläsi tosiaan Alkusoitto viime vuosien totutusta poiketen. Olen maailman surkein tunnistamaan biisejä pelkästään musiikin perusteella, onneksi vierasseinä pelasti onnettoman tällä kertaa.

1. Roudasta rospuuttoon
2. Korutonta
3. Koiran tuokio
4. Kylymä
5. Pihamaa
6. Sepedeus
7. Marrasvalot
8. Yönseutu
9. Aamun hiljainen hetki
10. Alakulotettuja tunnelmia
11. Hanget

Keskisuomalaisen tekemästä jutusta viisastuin, että aiemmin Viikatteen keikat olivat aina jaettu kahteen settiin – nykyisinhän malli on enemmänkin varsinainen setti plus pari-kolme encorea. Lutakossa kuultu toinen setti sisälsi niitä itselleni (ja varmasti monelle muulle) tutumpia ralleja, joskin oli kestoltaan selvästi ensimmäistä lyhyempi.

12. Kuolleen miehen kupletti
13. Tanssi
14. Pohjoista viljaa
15. Viina, terva & hauta
16. Kuu Kaakon Yllä

Mukana keikalla oli myös Viikate-viiri, joka varastettiin kymmenen vuotta sitten Tavastialla ja jonka varas oli kuulemma nyt juhlavuoden kunniaksi palauttanut yhtyeelle. Ja olipa herroilla myös tutut mustat asut valkoisilla kravateilla höystettynä – aivan kuten silloin vuonna 2005 kun eksyin ensimmäistä kertaa Viikatteen keikalle.

Keikka oli raikkaan erilainen, vaikka monet lempikappaleet jäivätkin kuulematta. Sen sijaan illan aikana kuullut rallit saivat mut innostumaan kuuntelemaan myös tuota vanhaa tuotantoa, ehkä seuraavalla kerralla eivät nekään kuulosta enää omiin korviin niin tunnistamattomilta. Illan setistä jäi mieleen erityisesti Sepedeus ja Yönseutu, joita olen ehtinyt jo renkuttaa moneen otteeseen – eikä loppua näy. Suosittelen kuuntelemaan.

Lutakko oli keikkapaikkana ihan jees, alakerta tosin oli ihan järkyttävän kylmä. Onneksi ylhäällä tunnelma oli sen verran tiivis että vilu ei sentään missään vaiheessa ollut. Keikka oli ilmeisesti ikärajaton, koska anniskelualue oli rajattu erikseen. Itse olin autolla liikenteessä eikä asia haitannut mitenkään, mutta pikkasen ärsytti kuunnella ihmisten “yhyy miksi lavan edessä ei saa olla kalja kädessä” -valituksia… Tavallaan parempikin näin, eipähän ainakaan tarvinnut keikan aikana pelätä kenenkään känniääliön heittävän kaljoja päälle.

(Kaikki kuvat © Feline ja Jose.)

Viikate – Parrun pätkiä – Ranka ep:t 2000-2004 [2006]

Kuka arvaa mikä tämä vaatekappale on?

Nokkela päättelee otsikosta, haalarihan se siinä. Tai oikeammin entinen haalari. Kyllä, kyseessä on Jyväskylän vuosieni alkutaipaleella syksyllä ’04 hankittu opiskelijan vakiovaruste. Paitsi että mä olin niin tunnollinen opiskelija, etten koskaan osallistunut yhteenkään haalaririentoon. Lähimmät opiskelutoverit eivät olleet haalari-ihmisiä, joten eipä sitä yksin tullut mihinkään lähdettyä. Ei kyllä harmita, koska a) rahaa riitti muuhun ja b) mulla oli silti maailman ihanimmat opiskelukaverit. ♥

Sinä aikana kun olin Jyväskylän amk:ssa kirjoilla, tarkalleen ottaen elokuusta 2004 huhtikuuhun 2008, käytin haalareitani kerran. Se oli joku vappu, muistaakseni vuonna 2006, ja vietin vappua Turussa – selvinpäin. Olin juuri ollut ensimmäistä kertaa mediatekniikkaristeilyllä eikä alkoholi jostain syystä maistunut, kun olisi heti perään ollut vappu juhlittavana – pyörin siis jokirannassa uudenkarheat haalarit päällä kuskin ominaisuudessa. Siitä vapusta ei edes ole yhtään kuvaa.

Ja tuolta näyttää haalarini nykyään. Olin Felinen mukana viime viikolla tsekkaamassa turkulaiset Tursajaiset, ja siellä satojen haalareiden keskellä ajattelin haikeasti ja ehkä hieman säälienkin omaa, edelleen iskemättömältä näyttävää univormuani. (Käytin haalareitani itse asiassa toisenkin kerran, vappuna ’08 – lähinnä sen kunniaksi että olin valmistunut viikkoa aiemmin.)

Sitten syntyi idea: minäpä tuunaan haalarista itselleni GOOMailuasun! Ajatuksena oli tehdä shortsipuku, mutta vetoketju (siis millaisessa haalarissa ihan oikeasti on vetoketju eikä nappeja!!?) ja jättimäinen koko (ts. haarat roikkuivat polvissa) pakottivat tuunaamaan sittenkin hamemallisen. Hihat irti, hiha-aukkoja pienemmäksi, kavennus kyljistä ja takapuolesta, lahkeet poikki – siinä se noin periaatteessa. Plus vähän mustaa pitsiä hihansuihin. Hauskinta tässä tosiaan on se, että tein tuon about kokonaan itse! Peruskoulussa olin rättikässässä yhteensä puolitoista vuotta ja rapiat, sen jälkeen olen vähän jotain tehnyt äiskän avustuksella, eli kaiken kaikkiaan käsityötaitoni ovat lähellä surkeaa. Siksi olenkin erittäin ylpeä tästä tekeleestäni. Olen rikkonut siinä ehkä kaikkia mahdollisia ompeluun liittyviä sääntöjä, mutta ainakin se näyttää siltä miltä pitää.

Tursajaismerkki pääsi tietysti heti kiinni helmaan, sinne samaan joukkoon muiden haalarimerkkieni kanssa – joista kaikki paitsi GOOM-merkin olen saanut valmistumiseni jälkeen. Ja itse asiassa GOOMillakin olin silloin niin, että mulla oli ainoastaan opinnäytetyö viimeistelyä vaille kesken. Noh, nyt on hyvä käydä tällaisissa kaikenkarvaisissa häppeningeissä, kun ei enää tarvitse huolehtia siitä että selviytyykö seuraavana päivänä kouluun vai ei. ;)

Kangasta haalarista jäi tietystikin hihojen ja lahkeiden verran. Koska ompeleminen olikin yllättävän kivaa eikä äidiltä lainattu vanha ompelukonekaan ryttyillyt sen kummemmin, päätin hyödyntää vielä toisen lahkeen painatuksen ja tekaisin pikkuveskan:

Tuo kainalossa ajattelin huomenna heilua laivalla, sinne mahtuu erinomaisesti kaikki tarvittava lompakosta ja kännykästä kameraan sekä meikkipussukkaan. Mekon aion kursia vyötäröltä vähän tiukemmaksi vyöllä (niitti sellaisella luulisin) ja todennäköisesti lisäilen taskuihin sekä rintamukseen vielä muutaman pinssin tms. Ei näytä sitten ehkä ihan niin tyhjältä tuo etupuoli, takanahan tuolla on koko selkäosan peittävä JAMK/mediatekniikka-logo.

Ei muuta kuin pakkaamaan ja sen jälkeen nukkumaan, mars!

@junkmail – Karu totuus [2004]

Terkut Jyväskylästä! Reissu meni oikein mukavasti, mitä nyt autossa välillä vähän väsytti ja/tai oli levotonta juttua, mutta niinhän meillä kullan kanssa aina. Perjantaina ajettiin Vaajakosken (iskä vannotti tuomaan tuliaisia Pandalta) kautta yöpymispaikkaan eli ystäväni T:n ja tämän tyttöystävän luokse. Tankattuamme itsemme pizzalla lähdettiin kohti keskustaa, alkuillasta oltiin sovittu tapaaminen opiskeluporukalla Hemingway’siin. Siellä istuskeltiin hyvä tovi, muutamat kaljatkin juotiin. Itse tosin tyydyin vain yhteen, joskin pieni pullo hedelmäistä ranskalaista olutta oli juuri passeli juoma syksyiseen perjantai-iltaan. Ennen porukan hajaantumista omiin menoihinsa pelattiin vielä vajaa tunti biljardia, erilaisilla kokoonpanoilla ja erilaisilla säännöillä.

Oltiin takaisin T:n ja K:n luona jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä, hetken aikaa siinä juteltiin kunnes painuttiin kaikki haukotellen unten maille. Lauantaiaamulla heräiltiin ajoissa, T & K olivat lähdössä Kuopioon ja mekin oltiin menossa kaupungille pyörimään ennen kotiin lähtöä. Verrattuna parin vuoden takaiseen Muotipäivät tuntuivat kasvaneen, tai ainakin happeningia näytti riittävän sekä perjantaina että lauantaina. Kulta ei pahemmin muotijutuista ja kaupoissa kiertelystä innostunut – ei mikään yllätys ;) – enkä viitsinyt poikaa loputtomiin rääkätä. Käytiin muutamassa liikkeessä ja katsottiin joku muotinäytös ennen kuin siirryimme Foodiin lounaalle. Kanaleipä oli herkullinen, aivan kuten viime vuonnakin. Mahat täynnä herkullista sapuskaa oli hyvä sanoa heiheit Jyväskylälle ja suunnata auton keula kotimatkalle.

Kuvissa esiintyvä suloinen otus on Batman, T:n ja K:n viiden kuukauden ikäinen pikkukissa. Batman jaksoi olla utelias, seurallinen ja leikkisä koko vierailumme ajan – mm. aikaisin aamulla havahduin siihen kun kisuherra loikkasi vuodesohvan laidalle ja jäi siihen tuijottamaan. Kovin oli kuvauksellinen kissa, välillä näytti oikein poseeraavan kameran räpsyessä.

Tänään vietiin ensimmäinen muuttolasti uuteen kotiin, huonekaluja lähinnä. Makuuhuone on nyt putsattu ja puunattu ikkunaa ja sälekaihtimia myöten, lähipäivinä voidaan varmaan alkaa jo täyttää vaatekaappeja. Huomenna mennään heti aamusta Turkuun, kun kultsilla on C-ajotunti ja mä menen siksi aikaa järjestelemään kotia. Lastasin henkilöauton täyteen keittiötavaraa sisältäviä pahvilaatikoita, joten huominen menee oletettavasti keittiön parissa. Hankittavaa olisi, harmi vain kun rahatilanne on niin kovin nihkeä suurempien hankintojen suhteen. Pari kirjoituspöytää tarvittaisiin ainakin, sellaisia vähän normaalikokoisia pienempiä. Voi kunpa päästäisiin kumpikin töihin, jotta voitaisiin hommata tarpeellisia juttuja uuteen kotiin! Mutta no can do, toistaiseksi on elettävä näillä mitä nyt on.

P.S. Sokerista, kukkasista -blogissa on menossa arvonta.

Kummasti päivät vain kuluvat, vaikkei edes ole töissä tai koulussa. Täällä kotikotona tosin riittää aina jos jonkinlaista hommaa, ehkäpä juuri siksi tuntuu olevan koko ajan jotain tekemistä. Eilisen päivän mm. urakoin vanhan huoneeni (nykyisin toimii pääasiassa tietokonehuoneena) kaikin puolin siistiksi eli siivosin jopa kaappien päältä. Kyllä pölyä riittikin, edellisen kerran taisin tehdä suursiivouksen joskus kolmisen (tai ehkä nelisen?) vuotta sitten… Hups. No, nyt ainakin on puhdasta ja siistiä!

Tänään oltiin päivällä kultsin kanssa Turussa, pojalla oli ajotunti + prätkäkortin käsittelykoe – mä kävin sillä aikaa koluamassa Manhattanin Kirppis-Centerin. Siellä käydessä ei kyllä voi muuta kuin ihmetellä sitä tavaran hintaa laatuun nähden, vai miltä kuulostaa nukkaantunut Hennesin paita 2e?! Tai jostain saman ketjuliikkeen kulahtaneesta trikoomekosta melkein kymppi, tai Teema-astioista vähän enemmän kuin mitä uutena kaupassa joutuisi pulittamaan. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Meneekö tavara tosiaan kaupaksi tuollaisilla hinnoilla? Toisaalta tietysti tyhmähän ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa… Mutta silti ihmetyttää kirpparimyyjien ajatusmaailma. Itse en vaivautuisi mitään ikivanhaa käytössä nukkakerroksen kerännyttä halpapaitaa edes kirppishyllylleni viemään, mitäpä kukaan sellaisella tekisi (paitsi ehkä jotain matonkudetta).

Kirpparikansastakin voisi satuilla muutaman sanasen, mutta ehkä on parempi jättää väliin. Yhden pyynnön kuitenkin esittäisin kirppisasiakkaille, lähinnä vanhemmille sellaisille: voisitteko mitenkään ottaa deodorantin osaksi päivittäistä hygieniaanne? Harvoin esimerkiksi kaupungilla leijuu hienhaju nenään, mutta kirppiksillä se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Joillakin ihmisillä toki hiki vain haisee dödöistä huolimatta, mutta enemmistöllä uskoisin sen olevan hallittavissa.

Pitkästä aikaa päivän asua blogin puolellakin, kuvaa klikkaamalla suurempi kuva sekä tarkemmat tiedot artikkeleista. Ei ole asuja tullut julkaistua täällä hetkeen, mutta siellä Flickrissä tosiaan on kaikki julkaisukelpoiset asut nähtävillä. Viime aikoina en tosin ole pukeutunut oikein muuten kuin kotivaatteisiin, julkiselle paikalle lähtiessäkin on pitänyt heittää päälle sitä mitä käden ulottuvilla on sattunut olemaan. Voi kunpa pian päästäisiin muuttamaan, jotta tämä matkalaukkujen ja muuttolaatikoiden keskellä asuminen päättyisi! Ensi viikolla toivottavasti päästään aloittamaan tavaroiden siirtäminen uuteen kämppään.

Huomenna hurautetaan pariksi päiväksi pois kotomaisemista, suuntana on tällä kertaa Keski-Suomi ja ihana opiskelukaupunkini Jyväskylä. En malta odottaa pääsyä fiilistelemään yhden suosikkikaupunkini tuulia – ja ennen kaikkea näkemään poikia, joiden kanssa tuli vietettyä useampi vuosi samoilla tunneilla IT-Dynamossa. Kavereiden treffaaminen saadaan sopivasti yhdistettyä paikalliseen tapahtumaan, nimittäin tulevana viikonloppuna Jyväskylässä on Muotipäivät! Syksyllä 2007 asuessani vielä Keski-Suomessa kävin kyseisessä tapahtumassa, nyt on mielenkiintoista nähdä miten touhu on muuttunut parin vuoden takaiseen verrattuna.

Viime viikonloppuna oli puhetta, että pyörin muutaman tunnin erään yrityksen 60-vuotisjuhlissa valokuvaajan ominaisuudessa. Oli mukavaa heilua kameran kanssa joka paikassa, varsinkin kun siitä vielä sai hieman palkkaa. En ole kovinkaan monilla kekkereillä ollut ns. virallisena kuvaajana, joten kehitettävää toiminnasta löytyy edelleen. Ylioppilas- ja rippikuvia sen sijaan on tullut jonkin verran napsittua, yleensä ihan kiitettävällä menestyksellä. Toisin sanoen: ei verrattavissa ammattilaisen jälkeen, mutta kelpaa niin itselle kuin kuvattavalle.

Opiskelin lukuvuonna 2003-2004 Västra Nylands folkhögskolassa Fotoprint-linjalla, mikä sai mut innostumaan valokuvauksesta oikein kunnolla. Ennen opiskelun aloittamista olin kuvannut jonkin verran, mutta tekniikka ja erityisesti luovuus olivat vielä täysin lapsenkengissä. Vuoden aikana opin paljon niin perinteisestä filmikuvauksesta ja erilaisista filmiprosesseista kuin myös digitaalisesta kuvauksesta ja kuvankäsittelystä. Alkuun katsoin linssin läpi vain yhdellä tavalla, kunnes pikku hiljaa opin ymmärtämään mahdollisuudet joita kuvauksessa voi käyttää mm. erilaisten kuvakulmien muodossa. Suurin kiitos tästä kuuluu epäilemättä silloiselle luokkatoverilleni, jonka opastuksella aloin nähdä maailman täysin uudella tavalla.

Vaikka Karjaan vuosi muutti suunnan mun elämässä ihan täysin, tajusin jo silloin ettei musta koskaan tulisi ammattilaista valokuvauksen saralla – mulla ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi sellaista luovuutta, jota valokuvaajan ammatissa ehdottomasti tarvitaan. Hain kuitenkin sinä keväänä opiskelemaan myös valokuvausta, odotusteni mukaan en päässyt edes pääsykokeisiin. Kesällä pääsin työharjoitteluun valokuvausliikkeeseen ja mietin kyllä studiokuvaajan työtäkin, mutta lopulta päädyin syksyn alkaessa Jyväskylään opiskelemaan mediatekniikkaa. Jyväskylään lähteminen oli ehkä parasta, mitä mulle olisi voinut tapahtua.

Edelleen valokuvaus on yksi rakkaimmista harrastuksistani ja on hienoa, kun tutut arvostavat mua kuvaajana niin että kyselevät mua tasaisin väliajoin kuvaamaan ammattikuvaajan sijasta. Olen tottakai halvempi vaihtoehto, mutta uskon ettei kyse ole pelkästään siitä. Itse en koe olevani kovinkaan kummoinen valokuvaaja, ennemminkin voisin sanoa pystyväni aina silloin tällöin saamaan onnistuneen otoksen kamerasta ulos. Tosin sellaisen eteen saa räpsiä aina kymmeniä ellei satoja ruutuja… Joka tapauksessa aion jatkaa kamera kädessä kulkemista niin kauan kun nautin siitä, väkisin hommasta ei mun tapauksessa tule mitään.