AvainsanaKiire

21.7.2017
17:18

Pikakuulumiset muuton keskeltä

Viime viikolla teimme pienen Kaakkois-Suomen turneen mökkeilyn ja Asuntomessujen merkeissä, tämä viikko onkin sitten mennyt varsin tiiviisti vanhan kodin pakkausrumban sekä seuraavan kodin ehostuksen parissa. Muutamme siis toistaiseksi isovanhempieni omistamaan 40 m3 pikkukaksioon, joka sattui olemaan sopivasti vailla vuokralaista. Vähän jännittää, miten mahdumme yli 20 neliötä nykyistä pienempään kotiin – erityisesti kun vauvankin pitäisi viimeistään parin kuukauden päästä syntyä. Osa tavaroista ja huonekaluista menee toki säilytykseen, mutta aika paljon on sitä ihan perusrompetta, jota säännöllisesti tarvitaan. Ei muuta kuin karsimista, karsimista samalla kuin pakkaa omaisuutta laatikoihin!

Asunnossa on tehty linjasaneeraus vuosi sitten, jolloin keittiö ja kylpyhuone on uusittu nykyaikaisemmaksi. Tosi kivasti onkin saatu esim. kaappitilaa pieneen keittokomeroon ja myös materiaalit on simppeleitä perusvärejä, valkoista ja harmaata. Seinäpintoja on päivitetty jokunen vuosi takaperin, lähinnä jonkun nurkista löytyneillä materiaaleilla ja tässä välissä ne ovat ehtineet ottaa normaalia elämisosumaa, joten pyysimme mummilta lupaa vähän maalailla ym. ennen muuttoa, kun meiltäkin löytyi läjä maaleja varastosta. Olohuoneen seinät ovat onneksi maalipinnalla, makuuhuoneen tapettien kanssa on joutunut hieman ähräämään – ja siellä mies on tälläkin hetkellä. Kohta onneksi pääsee maalaushommiin, mikä toivottavasti sujuu jotakuinkin sutjakkaasti. Olohuoneen yhtä seinää varten kävin duo-livingistä hakemassa pussin kalkkimaalia, jännää päästä vihdoin kokeilemaan sitä.

Tän viikon työmaa näyttää joltain kartalta. #renovation #wall #wallpaper #50s #apartmenthouse #remppa #remontointi #momokoti #50luku #kaksio #enjaksanutlaskeamontakokerrosta
Historian havinaa since 1957.

Mies tosiaan hoitaa pääosin tuon remppapuolen, mä taas olen tyttären kanssa kotona ja koitan hoitaa kaikkia juoksevia asioita pakkaamisen ohella. Onneksi pimu vielä nukkuu päiväunet, niiden aikana ehtii kaikenlaista. Vähän tietysti harmittaa tuon 2,5-vuotiaan puolesta, kun koko ajan on kauhea häslinki päällä eikä oikein ehdi antaa tarpeeksi huomiota… Vaikka suhteellisen lyhyt aikahan tämä pariviikkoinen on.

On tehty virallinen muuttoilmoitus, lähtöilmoitus vanhaan taloyhtiöön, tuloilmoitus uuteen.

On irtisanottu vanha sähkösopimus ja hoidettu nettiliittymän siirto.

On tilattu vanhan minijääkaapin korvaava jääkaappipakastin sekä kylpyhuoneeseen mahtuva pyykinpesukone.

Jääkaappipakastin tosin saapuu reilu viikko muuton jälkeen, mutta pakastimen sisällölle (mm. tämän kesän mansikat!) onneksi löytyi väliaikainen sijoituspaikka suht läheltä uutta kotia. Pesukoneen saapuminen on sekin pieni mysteeri vielä, siihen asti voimme hyödyntää taloyhtiön pesutupaa. Vähän olen itkenyt sitä, ettei meidän loistava Samsungin sivusta täytettävä kone kerta kaikkiaan mahdu tuonne, mutta sille ei nyt vaan voi mitään. Taidan laittaa senkin varastoon, jotta saan takaisin käyttöön sitten joskus kun meillä on taas isommat tilat.

Mitäköhän vielä pitäisi muistaa..? Tärkeimmät asiat ennen muuttoa taitaa sentään olla hoidettu. Nyt vain takaisin pakkauspuuhiin, jotta saa asioita eteenpäin. Leppoisia kesäpäiviä muille, kuuluu taas!

Ps. Nykyisen kodin remontista en näköjään saanut koskaan aikaiseksi kertoa tarkemmin, kun se kesti niin tuhottoman kauan. Tein nyt kuitenkin oman tagin väliaikaiskodillekin, jos vaikka siitä ehtisin naputella jotain muistiin – kun kerran on tämä aikaraja. ;)

30.4.2017
15:13

Huhtikuun loppu ja hieman kalsea vappuaatto

Taas vetelee yksi kuukausi viimeisiään, huomenna eletään jo toukokuuta. Apua! Ulkona vallitsevasta säätilasta asiaa olisi jokseenkin vaikea uskoa, siellä kun on tänäänkin tullut valkeita jalkarättejä taivaalta. Positiivista hyytävissä keleissä on toki ollut se, että pystyin pitämään simat tekeytymässä parvekkeella – tosin eilen illalla oli pakko ottaa yöksi ne pois sieltä, kun lämpömittarin lukema painui niin lähelle nollaa… Selailin vanhoja vappupostauksia ja kuvien perusteella näyttää siltä, että tämän vapun keli on kyllä karsein vuosiin. Jospa se kevät tästä vihdoin tulisi täysillä päälle?

Ylös puskee

Noin muuten viimeiset pari viikkoa on tuntunut vaihteeksi olevan hullun kiireisiä. Pääsiäisen jälkeisen viikon lomailin, mutta enpä oikein saanut mitään aikaiseksi mitä olin suunnitellut. Tietysti juuri sille viikolle osui niin huonosti nukuttuja öitä kuin kaikenlaista härdelliä, niin varsin väsyneissä merkeissä se loma meni. Viikonlopun vietettiin kätkörouvien kesken pääkaupunkiseudulla ja vaikka öisin sai nukuttua loistavasti, oli toki reissaaminen noin muuten raskasta ja sunnuntaina kotiin palatessa sitä tunsi olevansa ihan loppu. Ensi viikko on onneksi mukavan lyhyt kiitos huomisen extravapaan eikä kesälomaankaan loppupeleissä ole enää ihan järkyttävän paljon aikaa, kun aloitan lomailun jo juhannuksena.

Ruohonjuuritasolla

Mies on painanut koko vapun töitä ja kuulemma menee huomennakin eikä sää todellakaan houkuttele piknikille tai mitään, joten aika rauhallinen vappu taitaa jälleen kerran tulla. Taidankin tästä mennä herättelemään pikkupimun päiväunilta ja lähdemme isovanhemmilleni simalle ja munkille, minkä jälkeen suunta mun porukoille saunomaan. Hauskaa vappua kaikille!

28.3.2017
22:53

Päivät lentää

Ohopsan, yli kuukausi viime kirjoituksesta… Mihinköhän sekin kuukausi katosi? Vaikka joo on tässä ollut kaikenlaista, ihan perusarjen pyöritystä ja muutakin hässäkkää. Vähän pientä rataskuvioiden veivaamista, yllätys yllätys jälleen kerran. Blogi on ollut mielessä, mutta näköjään kirjoittamaan asti en ole ehtinyt, ja tämäkin on nyt vain tällainen pikainen ilmoitus, että hengissä ollaan. Blogiin liittyen on kyllä pieniä muutoksen tuulahduksia tuloillaan, toivon mukaan sellaisia että inspiroituisi vähän useammin näppiksen ääreen muutenkin kuin somessa roikkumisen merkeissä. Priorisointikysymys se toisaalta taitaa enimmäkseen olla – enkä mä tunnetusti maailman paras priorisoija, eh heh.

Turussa lumet ovat pääasiassa kadonneet kiitos kevätauringon, mutta kaivoin kuva-arkistosta vielä muutaman kuvan tammikuulta, kun tein eräänä sunnuntaina iskän kanssa pienen kävelylenkin metsässä tiluksia tarkastellen. En ole tuolla mun ja siskon tulevassa perintömetsässä kovin montaa kertaa tallustanut, kun se ei ole missään ihan lähistöllä saavutettavissa, joten oli hauska vuosien tauon jälkeen käydä siellä ihmettelemässä.

Metsäkävelyllä
Piilossa
Iskä
Rajamerkki
Varpuja lumen alla
Mänty
Ihana valo

Oi että, tuo tammikuinen valo on kyllä ihan omaa luokkaansa! Se muuttuu niin nopeasti ikään kuin kovemmaksi ja kirkkaammaksi kevään edetessä, vaikka ihanaa auringonpaiste on toki muulloinkin. Kevätkuvia mulla ei oikein vielä olekaan, täytyy aktivoitua kuvauksen suhteen nyt kun valoakin riittää paremmin.

Alkuvuoden sairasteluputken jälkeen on sillä saralla mennyt paremmin, mitä nyt itse onnistuin viime viikonloppuna nappaamaan jonkun vatsapöpön, josta toipuminen on edelleen vähän vaiheessa. Kaksi vatsatautia kolmeen kuukauteen riittäisi mulle mainiosti, toivottavasti niitä ei nyt tulisi enää yhtäkään lisää tähän talouteen. Kevyesti otti päähän, kun sunnuntai oltiin laivalla enkä pystynyt nauttimaan ruuasta ja saati sitten muusta aktiviteetista! Puhumattakaan eilisestä lomapäivästä, kun olin ajatellut saavani vaikka mitä tehtyä… No en tehnyt, vaan koko päivä meni maatessa sohvalla tai nukkuen päikkäreitä. Uhh.

Aurinko laskee ja pelto höyryää

Höyryävään auringonlaskuun on hyvä päättää tämä postaus. Palataan taas pian!

Ps. Että voi risoa tämä kellojen siirtäminen! Nimim. koko ajan tulee jostain vastaan laite, jossa väärä aika… Muutenkin inhottavaa yhtäkkiä yrittää totuttautua elämään tunnin “väärään” aikaan, ja vielä kahdesti vuodessa. Milloin tällainen typeryys oikein lopetetaan?!

25.2.2017
15:29

Alkuvuoden kuulumisia

Heipähei, pitkästä aikaa! Kovin on hiljaista tämä mun bloggaaminen tällä hetkellä, illat ovat älyttömän lyhyitä ja pimeä vuodenaika on väsyttänyt entisestään eikä lapsen nukkumaanmenon jälkeen tee itsekään mieli tehdä muuta kuin painua pehkuihin. Onneksi nyt alkaa vihdoin näyttää siltä, että talvi tekee tilaa keväälle – valoa riittää yhtäkkiä pidempään, auringonsäteet kutittelevat poskia eikä edes parin päivän lumisateet saa mieltä latistumaan. Pääseepähän käyttämään pulkkaa vielä tälle talvelle ja mikä parasta, ihanassa aurinkoisessa säässä! Postauksen kuvat tosin kaivoin arkistosta, ne on otettu eräänä tammikuisena viikonloppuna maalla, silloin kun täällä suunnalla edellisen kerran tuntui edes vähän talvelta.

Kuuran peittämät
Jäätaidetta tuulilasissa
Muutama lehti jäljellä
Postinhaku potkukelkalla
Hileessä
Luonnon helmet
Pikkupanda
Oksa

Meillä on alkuvuosi mennyt aika pitkälti sairastaessa. Synttäreiden jälkeisen ilmeisesti noron perään mini vetäisi influenssan ja siitä parin viikon kuluttua vielä perus nuhakuumeen, jonka tietysti onnistuin saamaan itsekin. Mies on ollut terästä eikä ole napannut nyt mitään räkätauteja, joku siis tässä taloudessa ollut edes suunnilleen tolpillaan. Tuo viimeinen flunssa otti kyllä jo aika tavalla mielen päälle, kun ei olisi jaksanut enää jatkuvasti pysytellä kotona neljän seinän sisällä. Huh, toivottavasti meidän sairastamiset olisi nyt ainakin hetken tässä! Blogin suhteen koitan taas hieman aktivoitua, kun olisi tuota matskua luonnoksissa vaikka millä mitalla. Nyt kuitenkin suunta pihalle kera taaperon ja pulkan, aurinkoista viikonloppua siis!

10.8.2016
23:23

Kesäkuulumisia

Olen näköjään ollut varsin poissaoleva viime viikkoina. Palattuani töihin ei enää ole sitä mukavaa parituntista keskellä päivää (lue: päiväuniaika), joten koneella istuminen on jäänyt kovin vähäiseksi. Työajan ulkopuolella olen viilettänyt tehokkaasti ties missä, sellaista täyteen buukattua ohjelmaa päivästä toiseen kuten kesällä toisinaan tuppaa tapahtumaan. Olin mä tuossa pari viikkoa lomallakin, reissattiin pitkin eteläistä Suomea ja vähän oltiin kotonakin. Ehkä. Ei tuollainen pariviikkoinen mihinkään kyllä riitä, jos työaivojen nollaamista ajattelee, mutta tällä nyt oli mentävä. Onneksi parin viikon päässä häämöttää vielä yksi viikko lomailua.

Tykkimäen keinu

Tämä viikko pitäisi vielä jaksaa painaa kiireen keskellä, sillä viikonloppuna juhlitaan ystävien häitä ja sen jälkeen voi kaaso(t)kin huokaista helpotuksesta. Syksyn kalenterin taidan pitää mahdollisimman tyhjänä, jotta aikaa liikenisi muuhunkin kuin pää kolmantena jalkana juoksemiseen. Vaan nyt on paineltava pehkuihin, huomenna kello pirisee taas tolkuttoman aikaisin. Viikon viimeiseen työaamuun sentään, ah onnea 80-prosenttinen työviikko!

(Kuva mun kamerasta, mutta olenkohan itse näppäissyt… Voi myös olla äijeli taikka K-serkku.)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma