AvainsanaKiire

11.4.2015
10:18

Raitajuttuja

Blogi on näköjään viime aikoina kääntynyt varsin vauvapainotteiseksi, mutta toisaalta sitähän tämä mun elämä tällä hetkellä on. Arki pyörii niin tiiviisti vauvan ympärillä, ettei paljon muuta ehdi – en ikinä olisi voinut kuvitella, että äitiyslomalla on vielä kiireisempi kuin työelämässä ollessa! Enkä muuten uskalla (enkä tahdo) kuvitella, mitä se tulee olemaan sitten kun joskus palaan töihin… Aika ei tunnu hidastavan vauhtiaan, päinvastoin. Äitiysvapaani loppui tällä viikolla, nyt ollaan jo vanhempainvapaalla. Hui!

Kummalliset potkuhousut

Äitiyspakkaus on mahtava asia ja mekin sen otimme esikoiselle viime vuonna. Pakkauksessa oli käytännöllisiä ja kivoja juttuja, mutta myös ihmetyksen aiheita. Tykkäsin valkovihreäraidallisten potkarien ulkonäöstä, vaan käytännöllisyys oli noista kaukana. Koon 50 pökät olivat tosi isot ja löröä matskua (sellaista ribbimäistä) sekä lisäksi mallia leveä & lyhyt jokseenkin kummallisella jalkateräosiolla varustettuna. Milläköhän perusteella vaatteet valitaan äitiyspakkaukseen..?

Jos nuo vuoden 2014 raitapotkuhousut olivat hivenen höntit, niin 2011 pakkauksen raidallinen body/potkarikombo sen sijaan on ilostuttanut useasti. Parempi malli ja kangas, joten pääsivät myös käyttöön useammin. Tädin kanssa keksimme kerran pukea serkkupojan ja meidän plikan yhteneväisiin asuihin, kuvasarja on kieltämättä hihityttänyt aina kun olen kuvia katsonut:

Raitakaksoset

Äitiyspakkauksesta vielä sen verran, että voi jumpe miten ihana on tämän vuoden pakkaus! Viime vuoden pakkaus oli tosi kiva sekin, mutta jotenkin tämä uusi iskee muhun ihan kympillä. Ehkä se on värimaailma: harmaata, oranssia, keltaista, turkoosia. Meidän pakkauksessa oli kyllä lemppariani oranssia, mutta turhan monta ruskeaa tai tekstillä varustettua vaatekappaletta, joista en niinkään välittänyt. Aappa-makuupussi päätyi heti alkuunsa Hippo-serkun käyttöön ja meidän bebe nukkui vaunuissa siskon vuoden 1988 mintunvihreässä pussissa, kunnes Tampereen reissulta löytyi 2015 pakkauksen täydellisen ihana makuupussi.

Äitiyspakkaus 2015
Äitiyspakkaus 2015, laatikko

Katsokaa nyt, tuo laatikkokin on pihvelin hieno! En tunnusta olevani vaaleiden sävyjen ystävä, mutta laatikon lisäksi myös haaleasävyinen pussilakana säväytti metsäneläinaiheellaan. 2015 pakkausta ihasteltuani päätin laittaa omasta pakkauksesta eteenpäin ne, jotka todennäköisesti jäisivät käyttämättä, ja koitan bongailla uuden pakkauksen juttuja kirppareilta. Makuupussi meillä tosiaan on jo, vanu- ja toppapuvut kelpaisivat myös ja mikä jottei pussilakanakin. Muita suosikkejani ovat oranssiraidalliset body & housut, pilvipotkupuku, hyljepotkuhousut sekä turkoosit housut harmaalla vyötäröllä.

(Äitiyspakkauskuvat: kela.fi)

21.6.2014
16:04

Alkuvuoden loppuneet kosmetiikat

Olisikohan vihdoin aika päättää blogihiljaisuus ja aloittaa jonossa olevien juttujen purkaminen? Kevät ja alkukesä on ollut niin hässäkkää, että iltaisin koneella istuminen on jäänyt hyvin vähälle. Blogi on käynyt kyllä mielessä, mutta jotenkin ei vain ole ehtinyt istahtaa alas ja naputella postausta. Päänsisäinen ongelma joo, kun en suostu laittamaan tänne käsittelemättömiä kuvia ja sen sellaista. Mutta nyt!

Aloittakaamme pienellä kosmetiikkakatsauksella. Viimevuotisen kosmetiikkahaasteen jälkeen olen säästänyt loppuneista puteleista ne kiinnostavimmat, joista olisi tarkoitus kirjoittaa blogiin rivi taikka pari. Loppuneet-postauksia on musta hauska lukea muualla, niin koitanpa itsekin ottaa tavaksi edes muutaman kerran vuodessa listata näitä. Järkevintähän se on esitellä puteleita siinä kohtaa, kun niistä on käyttökokemusta – muistaa ehkä itsekin jatkossa, mistä tuotteista on pitänyt ja mitkä voi unohtaa.

Alkuvuoden loppuneet, osa 1

Mádara ravitseva vartalovoide
Työkaveri tätä mulle suositteli eikä turhaan: tämä on ehkä maailmankaikkeuden paras vartalovoide! Juuri sopivan paksu koostumus, joka levittyy hyvin ja imeytyy nopeasti. Tuoksu on jännä, mutta omaan nenääni miellyttävä. Pumppupullo on varsin kätevä eikä sotkeennu käytössä. Seuraava puteli on jo odottamassa kalseampia kelejä, tätä aion hamstrata jatkossa sopivan hinnan osuessa kohdalle: mm. parissakin nettialessa on saanut kympillä (normaalisti n. 15 e).

Acorelle vartalovoide Tea Garden
Uskaltauduin jossain kohtaa hankkimaan hieman hintavamman (olikohan vajaa parikymppiä) vartalovoiteen, mutta ainakaan Acorellen versio ei saanut vakuuttuneeksi (onneksi sittemmin löytyi em. Mádara). Tuoksu oli turhan tömäkkä ja voide oli aika lirua. Lisäksi sain suuttimen tukkoon useampaan otteeseen ja onnistuin ruikkimaan rasvaa pitkin kylppärin seiniä, öhöm. Ei siis mun kuppi teetä tämä vartalovoide.

Sante Brilliant Care hoitoaine
Tämä laskettaneen luonnonkosmetiikaksi, vaikkei olekaan sertifioitu – harva hoitoaine lopulta on. Santen versio on varmaan kehutuin luonnonkosmetiikan hoitoaine ja pakko myöntää, onhan se toimiva. Tuntuma on hyvin samanlainen kuin tavallisessa hoitoaineessa, ilman silikoneja tai vastaavia toki. Ostaisin uudestaan.

Mádara Gloss and Vibrancy shampoo
Ehdottomasti yksi suosikeistani mitä tulee luonnonkosmetiikan hiustuotteisiin. Kiva tuoksu, hyvä vaahtoavuus ja erinomainen pesevyys. Tämän loputtua oli hankittava heti uusi puteli tilalle, kertonee jotain tuotteen toimivuudesta. :)

Weleda hirssishampoo (Millet Nourishing Shampoo)
Näytteestä riitti kahteen pesukertaan ja oma, väriltään melkein jo täysin naturelli (eli tuntumaltaan lähinnä lasimainen ja liukas) kuontaloni tykkäsi tästä miedosti pesevästä hirssishampoosta. Varsin hyödyllinen testeri, jonka perusteella voisin ostaa täysikokoisen putelin.

Alkuvuoden loppuneet, osa 2

Logona Bio Minttu & Hamamelis puhdistusvaahto
Halusin testata Mádaran vaahtoon tykästyneenä myös jonkun toisen merkin versiota, Logonan minttuinen kuulosti lupaavalta. Hyvin toimi tämäkin, mutta toistaiseksi Mádara vie kyllä voiton.

Marilou Bio puhdistusgeeli
Ostin joskus kun sai muutamalla hassulla eurolla. Aika löysää tavaraa, toimi kuitenkin ihan ok.

Mádara Eco Face syväkosteuttava geeli
Rasvoittuvalle iholle tarkoitettu kosteuttaja, joka oli talviaikaan mulle turhan tujua. Koostumus oli todella litkumainen eikä siten kovin mukava käyttää. Toisaalta tämä ei muutenkaan tuntunut omalle lärville sopivalta, joten ei tarvitse jäädä itkemään.

Weleda Iris yövoide
Täyteläinen yövoide, joka oli itselleni ehkä jopa vähän liian täyteläistä. Tavallista lämpimämpi talvi oli kyllä ihon kannalta hyvä, mulla ei ainakaan iho oikutellut yhtään niin paljon kuin yleensä. Normaalina talvena tämä Weleda olisi saattanut jelpata ihoani selkeämmin.

Mádara Eco Lips uudistava huulivoide
Ihan jees huulirasva, mutta ei mikään ihmeellinen. Loppua kohden purtiloon tuli halkeamia ja voidetta tursusi ulos vähän joka raosta, ei kätevää. Tätä uudistavaa ei taida valikoimassa enää ollakaan, nykyinen versio näkyy olevan suojaava huulihoide.

Terre d’Oc ripsiväri 32 Noir Bengale
Mulle tärkein meikki on ripsiväri ja päädyin lukemieni kehujen perusteella tilaamaan Terre d’Ocin testiin. Ripsaripihistelijän mielestä passeli hinta on jotain kympin pintaan, tuplahintaisen putkilon ostaminen oli siis uusi juttu sekin. Verrattuna aiemmin testaamaani Benecosiin Terre d’Oc tuuheuttaa selvästi enemmän – juuri sitä mitä toivoin. Suht pian kuitenkin huomasin Terre d’Ocin massan olevan todella löysää ja märkää, minkä seurauksena ripset olivat täynnä paakkuja ja väriä oli luomilla ym. ei toivotuissa paikoissa. Jatkoin sinnikkäästi ja ehkä puolentoista kuukauden käytön jälkeen ripsari oli kuivahtanut niin, että sen kanssa toimiminen oli helpompaa. Käytössä se kesti nelisen kuukautta, sitten maskara alkoi rapista ripsistä pitkin päivää ja iltaisin oli silmät täynnä ripsarimurua. Mietin voiko niin kovasti kehuttu ripsiväri oikeasti toimia näin ja päätin hankkia vielä toisen putkilon, jos eka vaikka olikin jotenkin sekunda. Samanlainen kokemus on toinenkin ollut, joten seuraavaksi otan kokeiluun jotain muuta.

Retropop – Vihdoin syytä juhlaan [2013]

4.5.2014
15:06

Kuva jokaisena huhtikuun päivänä (osa 3)

Huhtikuu humpsahti ohi ja näin ollen päättyi myös photo a day -haaste tältä erää. Jospa kesällä sitten ottaisi uusintakierroksen ihan kunnon kameran kanssa, muuten varmaan vierähtää taas vuosi kun seuraavan kerran muistan. Kuvausinnostus on edelleen kova, harmi vaan kun on niin paljon muuta että kuvaaminen jää väkisinkin jalkoihin. Kunhan nämä ovat paketissa, sanon kyllä tiukan ein kaikkeen paitsi valokuvaukseen liittyviin juttuihin.

Huhtikuu kuvin / päivät 21-30

Day 21: CloseDay 22: Four things
Day 23: EntranceDay 24: A pop of colour
Day 25: RememberDay 26: Enjoy little things
Day 27: Under my feetDay 28: Chaotic
Day 29: ContrastDay 30: Something silly

Hauskasti osui tähän viimeiseen osaan valokuvausaiheisia kuvia parikin kappaletta. Päivän 22 kuvassa on nykyinen kalustoni, joka mahtuu huomattavasti pienempään tilaan kuin vanha setti. Alan uskoa, että vähempi parempi kamera-asioissakin – yhdellä valovoimaisella kiinteällä (25mm f1.8) ja yhdellä peruszoomilla (12‑50mm f3.5‑6.3) pärjää mun kuvaustyylillä jo pitkälle. No okei, zoomin voisi toki vaihtaa valovoimaisempaan 12‑40mm f2.8 PRO:hon, mutta toistaiseksi tyydyn tuohon edullisempaan versioon. Päivän 26 kuvassa taas kameran vieressä nököttää Olympukselta Instagramin kautta saatu avaimenperä, E-M5:n pienoismalli meinaan. Aika pähee!

Siinäpä se. Tsekkaa myös huhtikuu 2014 kuvin osat yksi ja kaksi.

Von Hertzen Brothers – Nine Lives [2013]

28.4.2014
20:19

Kuva jokaisena huhtikuun päivänä (osa 2)

Enää pari hassua päivää ja jää taas tämäkin kuukausi taakse – mihin se aika oikein katoaa ja muu perus yada yada. Kiirettä siis pitää edelleen enkä ole blogin pariinkaan ehtinyt, vaikka olisin kovasti tahtonut. Tehtävät eivät tunnu vähenevän sitten millään, vuorokaudessa pitäisi ehdottomasti olla tunti tai pari enemmän! Vaan kun ei sellaisia ole tarjolla, on pärjättävä sillä mitä on. Jospa taas tämän rykäisyn jälkeen muistaisin sen maagisen sanan EI… Olen sentään vähän jotain muistanut kuvata luurilla eli tässäpä huhtikuun kuvahaasteen kakkososa, tsekkaa toki myös ykkösosa jos et ole sitä vielä tehnyt.

Huhtikuu kuvin / päivät 11-20

Day 11: 3 of a kindDay 12: On my left
Day 13: More please!Day 14: Dirty
Day 15: I'm reading thisDay 16: My vice
Day 17: Something I learnedDay 18: Good
Day 19: MoneyDay 20: Egg

Olen istunut koneella aivan liikaa ja tehnyt töitä turhan paljon, mutta vastapainoksi olen välillä karannut salille, geokätköilemään tai kotikotiin saunomaan. Hullareilta tosiaan kannoin (tai siis mies kantoi) kotiin pari viikkoa sitten uuden iMacin, lisääntyneen kuvankäsittelyn myötä 27 tuumaa tuli kyllä tarpeeseen. Ursula muuttaa tällä viikolla Tampereelle parhaaseen kotiin mitä toivoa sopii, joten voin hyvillä mielin syventää suhdetta Uolevin kanssa. ;) Kuulin väitteen, että vain nörtit nimeävät tietoteknisiä vempeleitään – onkohan se totta ollenkaan?

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma