AvainsanaKipeänä

6.10.2008
22:03

Leirielämää ja vähän siviiliäkin

Amanda Jenssen – Killing My Darlings [2008]

Päättyi se kolmen viikon kinkku lopulta, vaikka tuntuikin pieneltä ikuisuudelta. Lomille nappasin intistä mukaani flunssan, muutama viime päivä on mennyt niistäessä ja yskiessä. Nenän tukkoisuus sentään on helpottanut, mutta yskä tuntuu vain pahenevan. Yskittää muttei tahtoisi yskiä, kun se sattuu niin vietävästi. Jos tämä tällaisena jatkuu, on kai pakko taas vierailla veksissä. Uagh.

Ampumaradalla
Jonkun kerran ampumaradalla taukoilemassa.

Jalka sen sijaan on parantunut oikeastaan kokonaan, enää ei tunnu kipua edes marssiessa. Jättebra, nimittäin maastojuoksu tuli suoritettua ja rästiin jäänyt suunnistuskin meni läpi helposti. Viime viikolla tosiaan leireiltiin maanantaista torstaihin, leirin opetuksellisena päätavoitteena VIPAn (= viestipasi) ja sen viestilaitteiden kanssa toimiminen (…ja insinööri tykkää!). Vartiotakin pidettiin, vaikkei meille jaettu ainuttakaan patruunaa koko leirin aikana. Leiri oli siitä erilainen, että ennen kasarmilta lähtöä kuitattiin itsellemme trangiat ja pari pussia tst-muonaa, eli huolehdittiin itse omasta ruuan saannista. Alla olevassa kuvassa kypsyy pestopasta, joka oli yllättävän hyvää.

Pasta tulilla

Tämä viikonloppu on ollut jotenkin todella sekava, monestakin syystä. Sen tarkemmin en nyt ala mitään eritellä, mutta ajateltavaa on riittänyt. Eilen inttikaverit houkuttelivat SuFoon (= sunnuntaina Forteen) ja tarkoitus oli käydä ihan vaan parilla, kun mulla oli flunssan ansiosta äänikin kadoksissa. Paria enempää en juonut, mutta kotiintulo venähti aamuneljään… Hups. Noh, kerrankos – tai toisenkin – sitä.

23.8.2008
13:37

Kohta kaikki muuttuu taas

Kat DeLuna – 9 Lives [2007]

Neljän päivän viikko oli ihanan lyhyt ja parin raskaamman viikon jälkeen ihanan kevyt. Tiistaina meillä oli suojelukoulutusta, käytiin mm. kyynelkaasukopissa testaamassa suojanaamareiden tiiveys. Heitettiin myös muutaman kilometrin lenkki tst-varustuksella, jalassa maihareiden sijasta kumisaappaat. Mun jalat eivät ainakaan tykänneet, takaisin yksikköön tultaessa jalat olivat paljon kipeämmät kuin esim. 22 km marssin jälkeen.

Tiistaina mun pari viikkoa oikutellut jalka kipeytyi sen verran, että keskiviikkoaamulla painelin veksiin. Elämää vaikeutti myös edelliseltä viikolta mukaan tarttunut yskä, joka piti mua tehokkaasti öisin hereillä ja lisäksi juostessa läjäytti limaa kurkkuun niin ettei henki meinannut kulkea. Kolmen tunnin odottelun jälkeen lähdin takaisin yksikköön parin lääkepussukan kera, loppuviikoksi hoitsu löi mulle VMTL:ää (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta) ja käski tulla ensi viikolla uudestaan jos ei helpota. Jalka on ollut parempi, yskää on edelleen mutta pystyn sentään jo nukkumaan öisin. Mä en kyllä voi käsittää miten jotkut vemppaavat vapaaehtoisesti, on se sen verran turhauttavaa! Olin kolme päivää vemppana ja viimeisenä päivänä lojuminen oli niin tylsää, että seurasin pari tuntia loppujoukkueen jalkapallopeliä sekä siivosin tupaa vaikkei olisi tarvinnut. Ainoa positiivinen asia vapautuksessa olemisessa on se, että aamulla saa rauhassa laittaa varustuksen ja punkan kuntoon.

Päästiin torstaina pitkästä aikaa sotkuun (viestissä ei vapaa-aikaa ole tainnut kolmannen viikon jälkeen pahemmin näkyä), kun Porilaisaukiolla oli VMTK:n (= Varusmiestoimikunta) järjestämä viihdeilta. Kyseessä oli Kristiina Braskin keikka, aika erilaiselta tyttö kuulosti livenä kuin levyllä. Kameraa mulla ei ollut mukana, mutta kännykällä yritin ikuistaa keikan loppupuolen tunnelmaa:

Kristiina Brask

Kävin eilen kotikotona saunomassa ja särmäämässä barettia, ensi viikolla on vala ja baretti saisi olla mahdollisimman nätti silloin. Ensi viikonloppuna onkin pidempi loma, kun perus VLV:n (= viikonloppuvapaa) perään on vielä HL. Sen jälkeen sanotaan heiheit p-kaudelle ja aloitetaan jatkokoulutus kukin omalla tahollaan, mä siis AUKissa. P2-kokeen mukaan olisin sopimaton johtajaksi, mutta pääsin kuitenkin AUKiin, koska sinne halusin. Kaikkien muiden arvostelukohtien mukaan tosin olisin oikein sopiva johtajaksi, tiedä sitten mitä mä oikein P2:ssa olin vastaillut. RUK-haaveet taisi kaatua tähän, mutta en anna sen haitata – pääasia, että saan jonkun johtajakoulutuksen.

Kohta voisin piipahtaa vähän kaupoissa tutkailemassa digikameratarjontaa. Mulla on jo pitempään ollut tarkoituksena hankkia joku kiva pikkupokkari, jota voisi kantaa taskussa tilanteessa kuin tilanteessa. Vedenkestävä kamera voisi olla kätevä, sellaisia on ainakin Pentaxin ja Olympuksen mallistoissa. Täytyypä hieman tutkailla netistä kokemuksia ja vinkkejä ennen kuin mitään oikeasti menen ostamaan.

19.7.2008
17:38

Ensimmäiset viikot Säkylässä

Ensimmäiset lomat, oi onnea! Tulivat juuri sopivaan saumaan, sillä onnistuin saamaan flunssan eikä sairastaminen ole intissä kovinkaan mukavaa. “Onnistuminen” ei tosin ollut vaikeaa, koska jo ekalla viikolla alkoi kuulua yhä enemmän köhimistä/aivastelua ja tällä viikolla varmaan puolet komppaniasta on ollut jonkin asteisessa räkätaudissa. Ajattelin selviäväni ilman vemppaamista edes ekoille lomille asti, mutta eilen aamulla oli sen verran karsea olo, ettei auttanut muuta kuin käydä veksissä (= varuskuntasairaala) kymmenien muiden tavoin. Onnekseni pääsin lääkärille suht nopeasti ja puolentoista tunnin päästä olin takaisin yksikössä VMTL-lappusen kanssa. Helpotti kyllä huomattavasti, kun ei tarvinnut koko päivänä juosta – nenä kun oli niin tukossa, ettei henki meinannut kulkea.

Viime viikon maanantai tosiaan oli aika mielenkiintoinen päivä, tavallaan en jännittänyt missään vaiheessa armeijaan lähtöä. Matkaseuranani olleiden poikien kanssa oli kiva höpistä Säkylään mennessä ja perille päästyä asiat vain jotenkin lähtivät rullaamaan. Toki kaikki oli uutta ja outoa, mutta todella nopeasti muutokseen tottui. Yllättävää ja ehkä vähän pelottavaakin. Ensimmäinen viikko meni pääasiassa intin tapoja opetellessa ja ihmisiin tutustuessa. Välillä oli järjetön kiire, sitten taas odoteltiin pitkä tovi tekemättä mitään. Kuten olin monesti kuullut, armeijassa todellakin on aina kiire odottamaan. Alkuun teitittely ja ylempiarvoisten puhuttelu ei tuntunut lainkaan sopivan suuhun, mutta nyt herra/rouva alikersantit sun muut tulee jo suht luontevasti. Sotkuun päästiin vasta ensimmäisen viikon loppupuolella, sen jälkeen olen pari kertaa käynyt siellä istumassa munkin ja limsalasillisen ääressä. Iltaisin ei kamalasti ole mitään ruokaa kaivannut, koska päivisin meidät ruokitaan hyvin eikä muken (= muonituskeskus) ruuassa ole valittamista. Ekalla viikolla tosin ruokailuaikaa oli usein niin vähän, että sapuskaa piti kauhoa about kaksin käsin suuhun – maha ei alkuun tykännyt mutta nopeasti siihenkin tottui.

Hmm, mitäs muuta vielä? Peruskoulutuskauden vietän siis Viestikomppaniassa, jonne II/08-saapumiserän naiset (pois lukien valmiusjoukoissa olevat) sijoitettiin. Yhteensä meitä naisia saapui paikalle 14, joista yksi joutui tällä viikolla lopettamaan ikävän tapaturman seurauksena. Meidän tuvassa mä olen vanhin, yksi on 2 vuotta nuorempi ja loput viisi 3-5 vuotta nuorempia. Myös alikersantit ovat pääasiassa 19-21-vuotiaita, joskin tuntuvat – hassua kyllä – paljon vanhemmilta.

Tavallaan on ollut todella helppoa olla, kun vain tekee sitä mitä käsketään. Mä en pahemmin jaksa stressata mistään (juoksuttamisista, alikeista jne.), vaikka totta kai välillä tulee aivan älyttömiä käskyjä – enemmänkin ehkä ihmettelen joskus liikaa miten joku juttu pitää tai sen saa tehdä. No, minkä sitä perfektionisti luonnolleen mahtaa. Tulevaisuudesta en vielä osaa sanoa mitään, AUKiin menisin mieluusti ja olisin sen 362 vrk kunhan vain paikat kestää. Nyt on jo toinen etureisi ehtinyt venähtää lievästi ja muutaman päivän alaselkäkin kipuili ikävästi. Kunnon rasituksen alle en vielä edes ole joutunut, kun ensimmäinen neljän tunnin tetsaus (= taistelukoulutus) meni eilen ohi flunssan takia, saa sitten nähdä mitä fysiikka sanoo palveluksen edetessä. Cooperissa meni just ja just se 2000 m, mistä sai arvosanaksi tyydyttävän, ja lihaskuntotestissä taisi melkein kaikki jäädä tyydyttävän puolelle. Kunhan tässä alkaa iltaisin olla enemmän vapaa-aikaa niin otan suunnan lenkille ja/tai salille, jotta seuraavissa testeissä saisin vähän parempia tuloksia.

Olen nyt porukoiden luona kotikotona, tänään aion ottaa rauhallisesti ja mm. käydä saunassa särmäämässä barettia. Jospa tämä ärsyttävä flunssakin alkaisi helpottaa ja voisin ensi viikolla olla jälleen täysillä mukana. Maanantaina meillä on HL (= henkilökohtainen loma), joten takaisin Säkylään suuntaan vasta maanantai-illalla.

P.S. Päädyin laittamaan joihinkin “suomennoksen” perään, jos kaikki eivät termejä/lyhenteitä tiedä tai osaa päätellä. Kommenttilootassa saa kysyä, jos joku kuitenkin menee yli ymmärryksen. :)

2.5.2008
00:31

Valokuvia ja vappua

Rihanna – Good Girl Gone Bad [2007]

Siskolla oli eilen asiaa Saloon, joten mä pummin kyydin ja kävin sivistämässä itseäni Veturitallissa. Kyseessä oli kolmen Magnumin kuvaajan (Bruce Gilden, Martin Parr ja Alec Soth) yhteisnäyttely FASHION, joka käsitti lähes 200 muoti- ja tyyliaiheista kuvaa. Kuvat eivät kuitenkaan olleet perinteisiä muotikuvia, vaan toisenlaisia näkökulmia mm. muodin ilmiöihin. Paljon hienoja otoksia ja mielenkiintoisia oivalluksia.

Salossa

Oli muuten aivan käsittämättömän upea päivä eilen! Aurinko paistoi ja lämpötila kipusi taatusti yli +20 asteen. Salosta tullessa käytiin siskon kanssa serkkujen luona Liedossa, sieltä sitten Citymarketin kautta (ostin elämäni ensimmäisen hiustenkuivaajan!) siskolle tekemään ruokaa ja siivoilemaan. Alkuilta oltiin pienellä porukalla mun luona, josta suunnattiin myöhemmin Aurajoen rantaan. Kuhinaa oli kieltämättä kuin muurahaispesässä, ihan hulluna porukkaa liikenteessä.

Vappuasu 30.4.2008 Ilta hujahti hengaillessa ja siinä sivussa juotiin mm. kuohuviiniä. Syömässäkin käytiin, otin R:n kanssa puoliksi pizzan, joka osoittautui todella tuliseksi. Onneksi polte suussa helpotti, kun jaksoi hetken kestää eikä juonut vettä. Osa meidän porukasta liukeni paikalta jo ennen puoltayötä ja loput yhden jälkeen. Mua ei väsyttänyt, joten lyöttäydyin tätini ja tämän ystävän seuraan loppuillaksi/-yöksi. Joskus kolmen maissa lopulta kävelin kotiin ja datailin runsaan tunnin, kun en malttanut mennä nukkumaan. Taisin muuten bongata toisen Concoctionin tytöistä Kauppatorilla vähän ennen kotiinlähtöä!

Vapun kunniaksi laitoin eilen päälleni haalarit, joita opiskeluaikana tuli käytettyä hävettävän vähän. Ja tämän jälkeen tuskin pahemmin enää heitän niitä jalkaani, paitsi ehkä opiskelumuistoja fiilistellessä. Mukana oli haalareiden lisäksi (klikkaamalla isommaksi, btw) aurinkolasit H&M, korvikset ja helmet Seppälä, hupparitakki Marwin, olkalaukku Pieces, raidalliset rannestimet (jotka ovat olleet kadoksissa viimeiset kaksi vuotta ja jotka löytyivät haalareiden reisitaskusta!) Seppälä, karvasäärystimet siskon tekemät (siskolla oli samanlaiset jalassa eilen) sekä kengät Converse (+ kengännauhat H&M). Vähän oudoksi meni sävyt tuossa kuvassa mutta olkoon.

Alkuviikon laivareissun jäljiltä multa ei ole lähtenyt ääntä moneen päivään, tuli ilmeisesti vähän huudettua laivalla. :) Eilen ääni oli niin painuksissa, että osa meidän porukasta näytti kärsivältä aina kun sanoin jotain (ja siis mähän en osaa olla hiljaa…) eikä mua kuulemma voinut ottaa vakavasti, ja kaupungilla jotkut ohikulkijatkin naureskelivat mun perään, jos kuulivat mun äänen mennessään ohi. Tarvitseeko edes kertoa, mikä on tilanne eilisillan jälkeen, kun hillui koko illan ihmisvilinässä, jossa ei kuullut omia ajatuksiaan? No, pelkkää kähinää.

Vappupiknik

Tänään oltiin Vartiovuorella vappupiknikillä, josta siis yllä oleva kuvasarja on. Patonkia, fetasnackia aurinkokuivatuilla tomaatilla ja ties mitä muuta hyvää vielä – nams! Piknik-asua en nyt tunge tähän valmiiksi kuvia pursuilevaan postaukseen, mutta Flickristä voi käydä kurkkaamassa jos kiinnostaa. Harmaa tyllihame muuten on viimeviikkoinen löytö H&M:n alerekiltä, olen ihan rakastunut siihen! Huomenna on KOP-kolmion avajaiset, ainakin H&M ja DinSko ovat muuttaneet sinne ja lisäksi sinne avataan Gina Tricot. Ei varmaan ole vaikea arvata, mistä mut löytää huomenna… ;)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma