AvainsanaLahjottua

6.1.2011
22:10

Ja joka katselee tähtiä, ei enää koskaan ole aivan yksin

Eilen kaveri kutsui luokseen auttamaan puolitoistalitraisen punaviinipullon tuhoamisessa, mikäs siinä kun ei meillä mitään erikoista iltaohjelmaa ollut suunnitelmissa ja kaverin kämppäkin on vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Lähdettiin siitä sitten porukalla vielä katsastamaan Turun yöelämää, ja viihdyttiin Amarillossa melkein pilkkuun saakka. Tuli kyllä vähän wtf?!-olo, kun en tiennyt Amarillossa edes olevan tanssilattiaa… Ja siellä soi vaikka mitä hyviä biisejäkin!

Hulvattoman hauskaa oli joka tapauksessa, mistä kertoonee myös läjä älyttömiä kuvia kameran muistikortilla. Tuttuihinkin tuli törmättyä niin Amarillossa sisällä kuin lähtiessä sen edessä, mikä on aina kerrassaan mahtavaa. Vaikken eilen montaa lasillista juonut, tämä päivä on mennyt aika koomaillessa ja väsymys alkaa painaa jo päälle. Päivällä sain sentään vihdoinkin kuvattua joitakin vaatteita, jotka olisi tarkoitus laittaa Huuto.netin puolelle myyntiin. Kun vain jaksaisi vielä naputella ne tuotetietoineen kaikkineen sinne.

Pöllöt

Kuvasinpa myös eräät korvikset, jotka ovat odottaneet esittelyään jo lähes kuukauden päivät. Sain pöllökorvikset siskolta vähän niinkuin pikkujoululahjaksi tuossa ennen joulua, niistä oli kuulemma tullut mieleen mun viimekesäinen rakkaussormuksen. Kivasti kyllä sopivatkin yhteen, ovat erilaisia mutta kuitenkin niissä on jotain samaa. Persoonallisetkin ovat, toiselta pöllöltä kun puuttuu “timantti” toisesta silmästä kokonaan.

Pöllöjen alustana on ennen joulua lainaamani Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, jonka nimen olen todennäköisesti jostain blogisuosituksesta kirjannut luettavien kirjojen listaani. Ei yhtään sellainen kirja, jollaisen valitsisin kirjastonhyllystä itse. Tykkäsin kuitenkin tarinasta – tai oikeastaan useista pienistä tarinoista, joiden avulla hypeltiin nykyhetkestä menneisyyteen ja takaisin. Kauniita hetkiä, muutoksia ja kipeitä muistoja, elämän oivalluksia, syvää ystävyyttä.

Taidan lisätä tämän vuoden tavoitteisiin vielä, että luen enemmän kirjoja kuin viime vuonna, mihin ei kyllä kovin paljoa vaadita – viime vuonna luin maksimissaan kymmenen kirjaa. Vähemmän koneella roikkumista, enemmän kirja käsissä sohvannurkassa istumista! Voisinkin saman tien tutustua Eevan kokemuksiin ja poimia sieltä lisärivejä listaani. Ja ehkä tsekkaan myös Olivian kirjablogin suositukset, jotta varmasti olisi kirjaston hyllyjen ääressä valikoitavaa sitten kun joskus taas sinne asti pääsen. Pian, toivottavasti.

Pendulum – Immersion [2010]

27.12.2010
22:37

Joulupaketeista paljastunutta

Olin ilmeisesti ollut kiltti, jos ottaa huomioon miten lahjojen määrä yllätti nyt jouluna. Jotenkin sitä kuvittelisi, ettei tässä iässä enää kovin montaa pakettia saisi, mutta toisin kävi tällä kertaa. Parasta on se, ettei nykyään saa mitään oikeasti turhaa – tämän joulun lahjoille ainakin löytyy jokaiselle käyttöä. Osa itse asiassa on jo päässytkin käyttöön…

Joululahjat

  1. Iittalan Essence-punaviinilasit 2 kpl äipältä, salmiakki- ja savuyrttisaunatuoksut siskolta, possusaippua Sansulta sekä hiussuihke ja meikkivoide kummitädiltä.
  2. Vetoketjukaulakoru made by mummi, punainen puinen Marimekon rannekoru äidin veljen perheeltä.
  3. Isoäidin tee tädiltä, Tontun toivomus -tee ja kardemummalakritsi Sansulta.
  4. Tädiltä saadun pehmopossun mahassa olevassa taskussa oli teepaketti (3.) ja sukat (5.), possu kokonaisuudessaan oli paketoitu niin että ensin näkyi pelkkä kärsä. :D Päähipsutin oli toivottu lahja kultsilta, kissakalenterin vuodelle 2011 antoi iskä.
  5. Pupusukat tädiltä, leffaliput kummitädiltä, pääkallotoppi siskolta.

Tässä ei nyt ihan kaikki lahjat olleet, mutta mitään isoa ei sen etukäteislahjaksi saadun Wiin lisäksi puutu. Aivan ihania lahjoja, kiitoksia vaan kaikille joilta jouluyllärin sain! Tämän joulun toivelistani juttujen hankinta jäänee omalle vastuulle, mutta onpahan ainakin jotain millä tarvittaessa palkita itsensä. ;) Ja nuo nyt muutenkin ovat tuollaisia perusasioita, joilla ilahduttaa harmaata arkea.

Viinilaseja en edes osannut toivoa, vaikka meillä kaksi kappaleita noita onkin ennestään ja tykkään niiden muotoilusta. Salmiakkisaunatuoksua olen himoinnut ties miten kauan, nyt vihdoin sain sen. Rimmelin meikkivoidetta olen halunnut kokeilla, se pääseekin testiin saman tien kun edeltäjänsä tyhjenee. Irtoteepaketteja tuli kerrankin oikein kaksin kappalein, niitä ei voi koskaan olla liikaa. Myös päähipsuttimesta on jo nautittu, pään “silittäminen” tuntuu vaan on niin kivalta. Koruosaston täydennykset ovat mahtavia nekin, samoin totaalisena yllätyksenä tullut toppi – harvoin kukaan osaa valita sellaista vaatetta, joka ihan oikeasti on mun mieleen.

22.6.2010
22:51

Last weekend

Mihin viikonloput aina oikein katoavat niin vikkelään? Kesällä varsinkin. Perjantaisin sitä huokaisee, että jes nyt on pari päivää aikaa tehdä mitä lystää – ja yhtäkkiä huomaakin kellon raksuttavan jo sunnuntai-iltaa. No okei, kyllä mä aika paljon kaikenlaista sain viime viikonloppuna aikaiseksikin eli ei ne päivät ihan hukkaan mennyt. Sitä paitsi sunnuntain aamuvuoro (klo 6-14) Salossa vei matkoineen sievoisen tuntimäärän mun viikonlopusta, mutta palkkapäivänä tili kiittää.

Synttärisacher

Perjantai-lauantai oltiin kullan kanssa kotikotona maalla, paljon ehdittiin puuhastella lauantain sadepäivästä huolimatta. Meillä on nyt sänky Turussa! ♥ Desthealta jäi muuton yhteydessä sopivasti 120 cm leveä runkopatja ylimääräiseksi ja nyt vihdoin uskallettiin tuoda se kotiin. Se on ollut pari kuukautta meillä kotikotona, joten varmuudeksi roudattiin se pariksi tunniksi 80-asteiseen saunaan ennen autoon kantamista. Nyt vaan peukut pystyyn, että ludeongelma todellakin on historiaa! Sängyn lisäksi makuuhuoneeseen asettui alkuvuonna jäsenetuna ollut valkoinen pienempi Expedit, joka toimii sekä kenkätelineenä että yöpöytänä ja kirjahyllynä.

Lauantaina äiti päätti kauppareissulla ostaa iltapäivän kahvipöytään myöhäisen synttärikakun, Elosen (sukulaisten tuotteita pitää aina suosia) supersuklaisen sacherkakun. Oli lähes ällömakeata mutta kuitenkin ihan hitsin hyvää! Sain viikonloppuna myös myöhästyneen paketin siskolta:

Pari lahjaa vielä

Vihdoinkin Pasilan ensimmäinen tuotantokausi! Olen nyt parina iltana katsellut noita jaksoja ja parin jälkeen tajusin, etten ole tainnut koskaan noita ensimmäisiä edes nähdä. Kyllä taas on saanut hekottaa Rauno Repomiehen sekaville jutuille ja Kyösti Pöystin loppumattomalle sanailulle. Ihan mahtava sarja, suosittelen!

DVD:n lisäksi paketista paljastui sydänaiheisia koruja, ihanan isot tummahkot korvikset sekä kivasti muunneltava kaulakoru. Siskon itse tekemiä siis, näillä koristeltuna kelpaa ylpeän isosiskon hummailla missä vaan. Kaulakoru pääsikin tänään jo käyttöön, kun pyörähdettiin kultsin kanssa kaupungilla pikaisesti ensimmäiset kesäalet tsekkaamassa.

Hyvästi, Myllysilta!

Lauantai-illalla tultiin maalta takaisin Turkuun ja lähdettiin sitten vielä jokirantaan, jonne oli “muutama” muukin tullut ihailemaan valojen tanssia taivaalla. Kyseessä oli siis jäähyväiset Myllysillalle, aikamoinen valoshow sillan ympärillä nähtiinkin. Ilotulitukset olivat komeampia kuin uudenvuodenaattona ja paukkuja oli paljon. Kovasti yritin saada muistikortille jotain tallennettua, mutta mä en ole vieläkään oikein sisäistänyt sopivia asetuksia ilotulitusten kuvaamisen… Noh, kuvan saa joka tapauksessa klikkaamalla suuremmaksi.

Rippijuhlat

Sunnuntaiaamu meni tosiaan töissä, ja sieltä huristelin suoraan Piikkiöön rippijuhliin. Aika on taas hujahtanut ohi nopeammin kuin on tajunnut, vai missä vaiheessa muka nuoresta serkkupojasta ehti tulla rippikouluikäinen? Ja se taas tarkoittaa sitä, että mä alan olla auttamattomasti vanha… Kivat juhlat oli kyllä ja olin paikalla jopa hyvissä ajoin mitä kahvitteluun tuli, vaikka töiden takia saavuin parisen tuntia muiden jälkeen.

Kotona olin joskus viiden jälkeen, yli kahdentoista tunnin siellä täällä säntäilyn jälkeen väsytti kieltämättä ihan hyvin – eikä runsaan neljän tunnin yöunet ainakaan auttaneet asiaa. Nyt onneksi univelat on kuitattu, vaikkakin näin iltasella alkaa olla jo aika rättipoikki. Kohta voisinkin painua pehkuihin, jotta jaksaa huomenna taas puurtaa erään sivuston parissa. God natt!

Jippu – Kuka teki minusta tän naisen [2008]

27.12.2009
22:31

Mitä kuusen alta löytyikään

Oikeasti mun pitäisi olla jo menossa nukkumaan, mutta päivitän tämän nyt nopsaan kuitenkin. Huomisaamuna siis töihin taas kuudeksi, paluu arkeen neljän päivän lolloilun jälkeen. Saa nähdä miten paljon hommia riittää tulevalla viikolla, kun pahimmat kiireet alkavat hellittää… Perjantaista alkaen on lomaa joka tapauksessa, mikä ainakin mulle passaa vallan mainiosti. Mutta nyt itse aiheeseen eli joululahjoihin!

Joululahjoja, osa 1

KappAhlin paljettibaskeria olin käynyt mallailemassa päähäni useaan otteeseen, mutten osannut päättää ostaako vaiko ei. Siskon poikaystävän kysellessä lahjatoiveita heitin ilmaan muutaman ehdotuksen, joista yksi oli kyseinen lätsä. Tykkään kovasti, joskin yllättävän isolta lastenpuolen koko 54/56 tuntuu päässä. Myös hauska possutaskulamppu taisi olla H:lta peräisin, ihan huippu! Kärsän kaksi valoa valaisevat tehokkaasti eikä paristoja tarvita, sillä virtaa saa itse tuotettua lisää. Kaunis sydänkaulakoru on Felinen tekemä, mun silmiin sydämen sisällä on aivan kuin jäätä. Ihana!

Joululahjoja, osa 2

Punainen kuuluu jouluun tottakai, tällä kertaa sitä mulle tarjoilivat Desthea possupariskunnan sekä Sansu kynttilälyhdyn muodossa. On muuten hieno tuo sydänlautanen, jos sitä nyt lautaseksi voi sanoa. Alusta? No, joka tapauksessa. Lyhdyn sisällä olleista karkeista osa on jo kadonnut parempiin suihin, omnomnom.

Joululahjoja, osa 3

Siskon toisesta lahjasta kääriytyi paketti, jossa oli limenväriset apinakoukut. Olen monesti jossain kaupassa katsonut, että huolisin tuollaiset kotiinkin – ja nyt sain ne! Tarkoitushan on siis laittaa nuo oven päälle, meillä ovat ainakin toistaiseksi makuuhuoneen liukuoven päällä. Dream about tomorrow, remember yesterday, life now -tiskirätti oli osa kummitädiltä saatua pakettia, säästynee vielä sillä ostin jokin aika sitten kolmen rätin paketin. Tylsät ensin käyttöön. :)

Joululahjoja, osa 4

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä kaksi pitkään toivomaani juttua. Iittalan Kartio-kaadin paljastui totaalisena yllätyksenä äidin veljen perheen paketista, hihkuin ihan hulluna tajuttuani paketin sisällön. Seuraavan hihkunan aiheutti kuvan toinen esine, teepannu. Olen kaivannut tuollaista teenkeitintä koko syksyn, vihdoinkin saan kunnon teetä! Pannun sisällä oli myös paketti minttusuklaairtoteetä, nams.

Olin ilmeisesti ollut kiltimpi kuin luulinkaan, kun niin paljon sain ihania lahjoja. Edellä mainittujen lahjojen lisäksi tuli mm. pari konvehtirasiaa, palohälytin, vähän rahaa ym. joita en katsonut tarpeelliseksi kuvata. Iskän lupaama työpöytä on edelleen kaupassa, voisi vaikka ensi viikolla koittaa saada aikaiseksi hakea sen. Kultsi saa pienen piristyksen yhteen tylsään työttömään päivään, kun nakuttelee pöydän kasaan. ;) Nyt nukkumaan, good night.

Keane – Perfect Symmetry [2008]

24.6.2009
23:52

Pitkä mutta mukava kesäpäivä

Vilkaisin eilen illalla blogin nykyistä ulkoasua omastani hieman poikkeavalla näytöllä ja havaitsin joitakin korjausta vaativia seikkoja. Linkkien väri muun muassa oli sekä tekstissä että sivupalkin listoissa aivan liian haaleaa, minkä seurauksena linkkejä oli hankala ylipäänsä nähdä. Asia on nyt korjattu, samoin kuin pari muutakin pikku bugia. Tutkimukset kuitenkin jatkuvat vielä, ja mahdollisista puutteista/ongelmista on toivottavaa kertoa vaikkapa kommenttiosiossa.

Tänään on ollut aika pitkä päivä. Aamulla herätys oli jo ennen neljää, koska olin siskoa auttelemassa tämän töissä. Aamupäivä hurahti töiden merkeissä, ja puolenpäivän maissa mentiin mummin & vaarin luokse. Mummi oli kovasti meitä kaipaillut käymään, mukava olikin käydä taas pitkästä aikaa. Mummi oli toukokuun loppupuolella reissaamassa Italiassa, josta sain tuliaisiksi herkullisen rannekorun, ihanan sitruunaisen keittiöpyyhkeen sekä sitruunasaippuan.

Tuliaisia Italiasta

Tuoksuu muuten älyttömän hyvältä saippuaksi tuo, sellainen kivan raikas sitruunainen tuoksu. Ja rannekoruun liittyen: mä olen huomannut alkavani pikkuhiljaa taas sietää vaaleanpunaista väriä, pelottavaa(ko?). Joskus teininä tuli ylitykättyä vaaleanpunainen, mutta nyt olen alkanut himoita mm. niitä jumalaisia H&M:n kenkiä, joita ainakin Nelliina on hehkuttanut. Enkä edes mustina vaan nimenomaan värissä ‘vaalea roosa‘.

Iltapäivällä lähdin siskon mukana Saloon, jonne sisko meni loppuviikoksi poikaystävänsä luokse. Käytiin muutamalla kirpparilla, muuta en löytänyt kuin leveät kirkkaankeltaiset kengännauhat (vain 20snt!) sekä yhden söpön kirjasen (joka todennäköisesti päätyy lahjaksi). Ennen kuin hyppäsin Turkuun menevään bussiin käytiin taltuttamassa nälkäiset mahamme Fes-nimisessä mestassa, jonka possun ulkofile -annos oli iso, monipuolinen ja ennen kaikkea maittava.

Possua à la Fes
Perunoina H:lla oli ranskalaiset, siskolla aurajuustoperunat ja mulla ristikkoperunat.

Tällä viikolla on kyllä ollut aivan ihana ilma joka päivä! Täydellinen viikko kuluttaa viimeiset armeijan lomapäivät siis. Huomenna voisin ehkä mennä jonnekin puistoon tms. loikoilemaan, jos vaikka ottaisi kirjan messiin. Postissakin pitäisi käydä, sillä mun postiluukusta oli yritetty tunkea jotain isoa kirjekuorta, joka ei ollut mahtunut ja täytyy nyt hakea postista.

Kuin sydämiä

Siskon poikaystävä H osti jokin aika sitten asunnon, jota mäkin pääsin tänään katsomaan – ja jonka pihassa oli puskallinen sydämiä (ks. kuva yllä). :) Pientä remonttia siellä tehdään ennen muuttoa, ihan kivalta kämpältä vaikutti kaiken kaikkiaan. Oijoi, kun itsekin saisi hankittua ihka oman kodin! Tämä mun asunto alkaa 39 neliönsä kanssa tuntua turhan pieneltä, kun sen jakaa toisen kanssa – eikä kullan tavaroita edes ole täällä vielä… No, kaikki varmasti aikanaan.

Bat For Lashes – Fur And Gold [2006]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma