AvainsanaOho hups

7.12.2009
22:47

Ensimmäiset joululeipomiset

Joulupiparitehdas

Äh, onnistuin vaihteeksi polttamaan kieleni glögiin. Mikä siinä oikein on, etten ikinä opi odottamaan kuuma juoman jäähtymistä vaan on pakko maistaa heti? Sen kupillisen jälkeen saakin juoda tsiljoona lasia jotain kylmää juotavaa, jotta polttava tunne kielessä hellittäisi edes vähän. Seuraavaksi menen hakemaan jäitä pakkasesta… Pah.

Päätin tänään vihdoin käyttää pakastimeen jostain hyvästä tarjouksesta hamstraamiani torttutaikinalevyjä, ja kauppareissulta nappasin luumuhillon kaveriksi pakastelataasta paketin valmispiparkakkutaikinaa. Joulutortut sain tehtyä ennen Huippiksen alkua, ohjelman alku meni pipareita väkertäessä siinä samalla. Ihan oikea tyttö sieltä muuten putosi tällä kertaa, parempi antaa mahdollisuus niille jotka oikeasti janoavat voittoa.

Valmiina paistumaan

Tortut näyttivät hyviltä mennessään uuniin, mutta kypsyessään ne jotenkin lässähtivät ja hillot levisivät miten sattuu. Tiedä sitten johtuuko siitä, että “laimensin” valmista luumumarmeladia kotitekoisella omenahillolla, jolloin koostumus muuttui hieman löysemmäksi. Hyvältä maistuivat joka tapauksessa! Pipareitten suhteen kävi pieni kämmi ja viimeinen pellillinen oli valitettavasti syömäkelvotonta. Olin minuuttia aiemmin katsonut uuniin ja todennut, että hetken saavat olla vielä – kunnes sitten haistoin palaneen käryn. Mustiahan niistä tuli:

Oh noes

Saman pellillisen pari extratorttua olivat käyneet uunissa jo aiemmin, mutta nekin olivat ehtineet vähän ruskettua tämän viimeisen piparisatsin kanssa. Onneksi pellillä ei tainnut olla kuin viisi tai kuusi piparia, joten katastrofia ei syntynyt. Mitä nyt kämppä haisi suhteellisen voimakkaasti palaneelta… Onneksi on parveke, jonka ovea auki pitämällä ilma vaihtuu nopsaan.

Yritin tänään ruokaostosten yhteydessä etsiskellä tähtijouluvaloja, mutta ainakaan kyseinen Citymarket ei tarjonnut minkäänlaisia tähtivaloja. Myös Kodin Ykkönen oli yhtä tyhjän kanssa, kun viikonloppuna kävin asiaa tutkimassa. Euromarketissa oli yhdenlaisia tähtivaloja, mutta ne oli höntisti 2 x 10 valon sarjassa. Etsinnät jatkuvat siis edelleen.

Duffy – Rockferry [2008]

28.3.2009
14:43

Leiri sängyn pohjalla

Apulanta – Kuutio (kuinka aurinko voitettiin) [2008]

Niinhän se maanantai sitten vain katosi enkä mä mitään ehtinyt enää kirjoitella ennen Säkylään lähtöä. SuFo jäi kullan ja mun osalta aika lyhyeksi, oltiin baarissa ehkä tunti kunnes kullalle iski yhtäkkiä niin huono olo että piti lähteä kotiin. Kummallista sinänsä, ettei sille yleensä tule maha kipeäksi oikein millään ilveellä – tiedä sitten mikä kivun silloin aiheutti.

Maanantai-illalla tosiaan palattiin kasarmille. Bussissa mulla oli taas pikkasen kipeämpi olo, mutta kassulla jo parempi ja pakkailin siinä sitten leirivarustuksen ennen nukkumaan menoa. Joskus aamuyöstä heräsin vessaan ja ihmettelin unenpöpperöisenä, miten koko kroppa tuntui niin oudolta. Aamulla olo jatkui, joten ei muuta kuin kuumemittari kainaloon: 38.0 oli lukema piippausten jälkeen. Pakko siis jättää ryhmänjohtajan tehtävät muille ja painua veksiin, jossa sai odotella about sata tuntia (siltä ainakin tuntui). Kymmenen jälkeen lääkärille, joka kertoi mulla olevan joku virustauti ja löi mukaan 600 mg Buranaa, yskänlääkettä sekä vapautuksia 3 x VP ja 1 x VMTL. Mun osalta komppaniaharjoitus1 meni siis yksikössä maatessa, kuumeen laskiessa olo oli yllättävän hyvä mutta sitten lämpö taas lähti nousuun ja olo huononi. Torstai-iltapäivällä vasta aloin tokeentua sen verran, että pysyin tolpillani useamman tunnin putkeen ja eilen ei kuume enää noussut uudestaan. Yskää on edelleen, mutta pahimmasta on nyt selvitty.

Seuraavaksi suuntaan linja-autoasemalle ja kohti kotikotia. Kulta on tämän viikonlopun kiinni enkä jaksa täällä yksin lojua (plus tahdon saunomaan), joten painun illaksi porukoiden luokse. Veroilmoituskin pitää täyttää ja siinä tarvitsen kyllä äipän apua… Lisäksi ikävöin pikkupokkariani, joka oli porukoilla reissulla lainassa. Toivottavasti ovat ottaneet paljon kuvia!

18.2.2009
21:09

Miltä tuoksuu?

Happoradio – Kaunis minä [2008]

Päivän asu 17.2.2009 Eilen illalla tanssijalan vipatus kävi sietämättömäksi, joten heitettiin siskon kanssa bilevaatetta päälle ja suunnattiin askeleemme Lyniin. Porukkaa baarissa oli ehkä kourallinen, mutta se ei meitä haitannut – olipahan ainakin tanssilattialla tilaa. Muuten mukava ilta sai hieman vähemmän mukavan päätöksen, kun onnistuin kotimatkalla horjahtamaan korkokenkineni ja kaaduin polvilleni maahan. Asfaltti oli raaka: rikki menivät niin ensimmäistä kertaa päällä olevat yhdet hienoimmista sukkahousuista ikinä, sähäkän siniset korkkarit kuin myös polviraukkani. Tänään polvet ovat sen verran ruvella, ettei niiden varassa voi olla edes pehmeällä alustalla (sängyn petaaminen aamulla ei ollut kivaa…), mutta eniten harmittaa kyllä sukkikset. Olivat nimittäin löytö Lindexin alesta eikä ainakaan Turun keskustan liikkeissä ole enää ainoatakaan paria jäljellä. Snif.

Niin ja kuvassa siis eilisillan asu, tarkemmat tiedot klikkaamalla (Flickrissä). Vajaamittainen neuletakki on muuten tämän talven alelöytö sekin, H&M Dividediä ja hinta oli alennettu muistaakseni 24,90 eurosta vaivaiseen 9 euroon. Materiaali on ihanan paksua neulosta, mikä saa takin tuntumaan lämpimältä 3/4 hihoista huolimatta. Ei ollenkaan huonompi hankinta, I would say.

Mun on ties miten pitkään pitänyt tehdä postaus hajuvesistä, joihin olen vuosien varrella tykästynyt. Suihkin päälleni tuoksua yleensä aina siviilissä ollessani, usein myös vaikka hengailisin pelkästään kotosalla. Olen tuoksutellut itseäni yläasteesta asti, silloin suosikkejani olivat mm. Diesel Plus Plus sekä Yves Rocherin Ming Shu. Tällä hetkellä mulla on useampi hajuvesi, sillä vaihtelen tuoksua päivittäin ja käytän hyvin harvoin samaa tuoksua kahtena päivänä peräkkäin.

Vaaleanpunaiset

Tommy Hilfiger: True Star Gold
Joululahja, itse valitsemani kylläkin. Tietyllä tapaa hieman pistävä tuoksu, mutta toimii siitä huolimatta. Käytetty paljon, kuten kuvasta näkee.

Guess: Guess Perfume
Tämän ostin vuosi sitten GooM-risteilyltä. Elämäni oli juuri muuttunut radikaalisti ja tahdoin saada jotain uutta unohtaakseni menneet, Guess voitti hinnallaan Escadan Moon Sparklen (josta lisää myöhemmin). Ihanan kevyt tuoksu, joka mielestäni sopii parhaiten kevääseen.

Lisää vaaleanpunaista

Emporio Armani: City Glam for Her
Ystäväni Akkiki hankki tätä melkein heti julkaisun jälkeen ja jossain vaiheessa sai mutkin koukuttumaan tuoksuun. Mun ostettua City Glamini me ei muistaakseni enää asuttu kämppiksinä ja Akkikikin oli löytänyt uuden suosikkituoksun, joten samalta ei tuoksuttu kuin ehkä satunnaisesti.

Paris Hilton: Just Me
Äiti osti mulle joskus jostain alennuksesta, sopivan makea tuoksu ja mitä toimivin pulloratkaisu mukana kantamista ajatellen – tämän version nimi onkin kuvaavasti Purse Spray. Tänään muuten tuoksuin Just Me:ltä.

Haaleanvaaleanpunaiset

Versace: Bright Crystal
Pakko todeta, että se oli rakkautta ensinuuhkaisulla. Ja kuin tilauksesta 30 ml puteli osui Sokoksen asiakasomistajatarjoukseen vähän ennen mun 23-vuotissynttäreitä, äipälle kiitos ihanasta synttärilahjasta.

Puma: Flowing
Random ostos ekana Jyväskylän vuotena. Silloin tykkäsin lujaa, mutta nykyään suhteemme on hiipunut uusien ihastusten myötä.

Sinisen suuntaan

Escada: Moon Sparkle
Tämän tarinahan jo tunnetaan. Ihastuin syvästi mutta tiemme erosivat, kunnes viime jouluna löysimme taas toisemme. Tämän hetken ehdoton suosikkituoksu.

Naomi Campbell: Mystery
Muihin verrattuna hieman raskaampi tuoksu, toimii parhaiten ehkä biletysiltoina. Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvata, salaperäinen voisi olla sopiva.

Siniviolettia

Mini Sexy
Halpistuoksu, joskin hyvä sellainen. Samassa paketissa oli myös vaaleanpunainen Mini Love, joka itse asiassa on tätä parempi, mutta se mulla on Säkylässä – esim. lomille lähtiessä on kiva tuoksua edes häivähdyksen verran hyvältä.

Mary-Kate and Ashley: L.A. Style
Joltain laivareissulta ostettu, suhteellisen edullinen ostos muistaakseni. Kepeä tuoksu, joka sopii arkeen kuin nenä päähän.

Kävin tänään kampaajalla pitkästä aikaa, edellisestä kerrasta ehti kulua jo melkein vuoden päivät. Normaalisti en pidä näin pitkiä taukoja käyntien välillä, mutta nyt armeijassa ollessa hiusten mallilla ei ole niin kauheasti ollut väliä. Eikä hiuksille nytkään mitään mullistavaa tehty, pituudesta otettiin parin-kolmen sentin kärsinein osa pois ja näyttää taas paljon paremmalta. Kotona heitin vielä hiusvärin päähäni, väri ei huimasti muuttunut mutta niin ei ollut tarkoituskaan. Mulla on suht selvä visio minkä väriseksi tukastani haluan, mutta värinpoistoa en viitsi tehdä, joten väri muuttuu hitaasti mutta varmasti oikeaan suuntaan.

(Kuvat: Diesel Plus Plus, Ming Shu)

17.2.2009
20:56

Lähes kadonnut kaulakoru sekä kenkäihastus

Röyksopp – Melody A.M. [2001]

Onpas taas ollut päivä! Heräilin rauhassa vähän ennen puoltapäivää ja saatuani silmät auki siirryin – yllätys yllätys – tietokoneen ääreen. Iltapäivällä sisko soitti ja houkutteli kanssaan kaupungille, ei tarvinnut kauaa houkutella. Kierreltiin jonkin aikaa kaupoissa, kunnes sisko halusi välipalalle Cafe Braheen. Siskon kehuma aurajuustolla täytetty croissant oli hyvä ja ISO, kermavaahtokaakao sen sijaan pienoinen pettymys – varsinkin kun kermavaahto maksoi 30 senttiä ekstraa. Mielestäni kermavaahdon pitäisi ehdottomasti kuulua oletuksena kaikkiin kahvilakaakaoihin!

Aurajuustocroissantia, nam!

H&M:llä intouduin sovittamaan ison läjän vaatteita ihan vain huvikseni siskon pudistellessa päätään. Yhdet merimieshenkiset housut jätin haikeudella kauppaan: huolimatta 9 euron hintalapusta en raaskinut kantaa kotiin housuja, jotka olivat ihanat mutta joille mulla tuskin olisi käyttöä. Kotona laittaessani päivän asua Flickriin tajusin jättäneeni ihanan lintukaulakoruni jonnekin matkan varrelle, todennäköisesti sinne H&M:n sovituskoppiin. Onneksi asun keskustassa, ei muuta kuin ulkovaatteet niskaan ja takaisin kauppaan. H&M:llä oli onneksi hiljaista ja päivällä käyttämäni sovituskoppi vapaana – siellähän koruni roikkui edelleen nätisti naulassa! Rahallista arvoa kyseisellä korulla ei ole (ostettu H&M:n lasten puolelta), mutta pidän siitä kuitenkin kovasti.

Selailin eilen illalla eBayn valikoimaa, pääasiassa tutkailun kohteena olivat eläinkuosiset sukkahousut ja leggingsit (joita löysinkin muutamat varteenotettavat) mutta myös joitakin kenkiä tuli matkalla vastaan. Jos en olisi rahaton varusmies, olisin aivan taatusti huutanut näitä järjettömän upeita sandaaleita:

Ehkä upeimmat sandaalit ikinä?

Tuollaiset kun saisi kesällä sujauttaa jalkaansa esimerkiksi tyllihameen kaveriksi, ah sitä kontrastia! Eikä kantapään takana olevat vetoketjut yhtään pienennä kenkien ihanuutta, päinvastoin. Kiinnostuneille tiedoksi: kenkiä eBayssa myy Urban Original -niminen kauppa ja niitä on saatavilla em. mustan värin lisäksi ruskeana, valkoisena sekä kultaisena. Sandaalien Buy it now -hinta on 36 dollaria, päälle tulee 29 dollarin postikulut (yhteensä siis noin 51e).

21.5.2008
18:07

Sen tietää kun oikea osuu kohdalle

Oho, kuinkas tässä nyt näin kävi? Melkein luulin jo itsekin päässeeni lopullisesti eroon shokkivärisistä hiuksista, mutta näköjään se on vaikeampaa kuin voisi kuvitella. ;) Heinäkuussa mun on joka tapauksessa värjättävä letti normaaliksi ja kestettävä perusväriä mahdollisesti jopa vuoden verran, joten nyt on hyvä sauma olla hetki violettihiuksisena. Töissäkin kun on mukavan rento ilmapiiri niin ei hiusten värillä ole väliä.

Hups!

Tällä kertaa värjäsin Cybershopista saatavalla Crazy color -värillä, sävy on nimeltään Violette. Helppo levittää ja värin aiheuttama sotku (korvat, hiusraja) lähti helposti pois. Ihanan kirkas sävy ainakin näin heti värjäyksen jälkeen, saa nähdä sitten miten pitkään väri pysyy hyvänä.

Kuvassa on muutakin uutta kuin hiukset, nimittäin silmälasit. Olen etsinyt uusia kehyksiä jostain viime syksystä asti, vanhat alkavat olla jo aika kuluneet. En tarkkaan tiennyt minkälaisia etsin, ajattelin että tiedän kyllä sitten kun oikeat tulevat vastaan. Pari viikkoa sitten piipahdin vakio-optikkoliikkeessäni (josta olen kaikki silmälasini ja piilolinssini ostanut) ja siellä ne olivat, ihanat mustat Miu Miun kehykset:

Miu Miu <3

Tulin eilen kotikotiin talonvahdiksi (oli kiva nukkua kissa kainalossa ♥) ja tänään kävin hakemassa uudet lasini optikolta. Laitettuani ne päähän en voinut muuta kuin hymyillä, on ne vaan niin täydelliset. Eikä ole hymy kadonnut huulilta vieläkään, joka kerta on yhtä kiva katsoa peiliin ja ihailla uusia laseja. :)

Päivä on hurahtanut ohi enkä ole tehnyt oikeastaan mitään, ihan mukava viettää pitkästä aikaa tällainen lököpäivä. Vähän tosin pitäisi jaksaa tehdä töitä vielä tänään, sitä ennen taidan päästää siskon koneelle ja mennä itse hetkeksi lukemaan. Kirsikkapuiden kukat kärsivät viime viikon yöpakkasista, mutta nyt kukkivat omenapuut!

Omenapuu kukkii

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma