AvainsanaOho hups

1.11.2012
21:27

Lost in Music

Hitsiläinen, mähän en ole missään vaiheessa muistanut kirjoittaa sanaakaan meidän parin viikon takaisesta Tampere-viikonlopusta! Eiköhän siis korjata vääryys hetimiten. Oltiin Akkikin kanssa suunniteltu jo aiemmin että me mentäisiin Tampereelle juuri sinä viikonloppuna, kun Akkiki infosi Lost in Music -kaupunkifestarin osuvan samaan ajankohtaan. Perjantaille sattui vieläpä loistava esiintyjäkatras, joten suunnitelma oli selvä: miehet kotiin ja naiset festaroimaan!

Lost in Music

Saavuimme paikalle hieman ennen puoli kymmentä, porukkaa oli runsahasti liikenteessä ja jonoteltiinkin siinä ehkä vartin verran kunnes pääsimme sisään. Meillä oli siis liput Pakkahuoneen ja Klubin keikoille, pari ensimmäistä ehdittiin missata mutta onneksi oli monta keikkaa vielä edessä.

Stig
Stig
Stig

Pakkahuoneelle astuessamme lavalla musisoi parhaillaan Stig kumppaneineen. Ei ihan mun lempimusiikkia (meinasin kesällä hypätä kaivoon, kun mulla soi päässä Ryyppy kaksi päivää putkeen!) mutta annoin mahdollisuuden ja ihan hauskalta se kuulosti. Sellaista menevää mutta letkeää. Viimeiset biisit mäkin jopa tunnistin, kiitos aktiiviselle radion kuuntelulle.

Desibelit olivat sitä tasoa, että päädyimme ostamaan korvatulpat heti alkuunsa – omat olivat kotona, taas kerran… Korvatulpista on kyllä pakko antaa positiivista palautetta: 1e maksanut tulppapari oli juuri sitä parasta laatua jota käytän prätkäillessäkin! Ei tarvinnut maksaa itseään kipeäksi jostain kökkötulpista.

Rubik
Rubik

22-Pistepirkko jäi meiltä väliin, kun Klubin puoli oli ahdettu niin täyteen sakkia kuin mahdollista. Hengailtiin siis sen keikan ajan ja oltiin valmiina Pakkahuoneella, kun Rubik aloitti. Ei mitenkään tuttu bändi mulle, mutta ihan kuunneltavaa musiikkia.

Tunnelma katossa
French Films

Seuraavaksi osasimme suunnistaa Klubille ajoissa eikä French Films näin ollen jäänyt kuulematta. Uusi tuttavuus sekin, tykkäsin ihan. Pitääkin muistaa kaivaa sitä jostain tarkemmin kuunneltavaksi. Klubilla myös oli hieno katto, diskopallot! ♥

Pariisin Kevät
Pariisin Kevät
Pariisin Kevät
Pariisin Kevät
Pariisin Kevät

Sitten takaisin Pakkahuoneen puolelle ja vuorossa ainakin mun illan odotetuin esiintyjä, Pariisin Kevät. Hyvin ne taas veti, kuinkas muutenkaan, ja tunnelma oli katossa. Soittivat myös ikisuosikkini Meteoriitin, oi joi!

The Sounds DJ Set
The Sounds DJ Set

Tässä kohtaa yötä alkoi jo hippasen uni painaa silmää, mutta käväistiin vielä Klubilla tsekkaamassa millainen on The Sounds DJ Set. Olisihan sitä voinut ottaa vaikka etukäteen selvää, että kyseessä ihan oikeasti on The Soundsin kaiffarit… Me oltiin vähän sillä mielellä, että porukka oli vain esikuvansa tyylinen kokoonpano soittamassa levyjä; jotenkin eivät näyttäneet oikeilta soundsilaisilta. Noh, kerrankos sitä erehtyy.

Kahden jälkeen suuntasimme kotia kohti, pitkän päivän jälkeen nukahdin suunnilleen sillä samalla sekunnilla kuin kaaduin vieraspetiin tuhisevan äijelini viereen. Oli mahtavaa lähteä pitkästä aikaa Akkikin kanssa viettämään tyttöjen iltaa. Kiitos ihanainen ja otetaan taas uusiksi!

Isoveli – 2012 [2012]

22.8.2012
22:49

Design Boulevard muutti

Vuoreksesta köröttelimme Akkikin kanssa bussilla kaupunkiin ja päätimme pyörähtää vielä Koskikeskuksessa. Tehdessämme lähtöä huomasin Design Boulevardin sijaitsevan nykyään Koskaria vastapäätä ja kun joku oli juuri astumassa ovesta sisään, ehdotin että kävisimme mekin kurkkaamassa miltä uudessa liiketilassa näyttää. Tajuttiin siinä sisällä sitten että hei tänäänhän on lauantai ja liikkeen olisi pitänyt olla jo kiinni, kun meidät toivotettiin tervetulleiksi ja kehotettiin osallistumaan avajaisiin. Ei siis muuta kuin juomat kätösiin ja takaovesta ulos sisäpihalle.

Musiikkia sisäpihalla
Antero Lindgren

Oi että millainen sisäpiha se olikaan! Pastellisävyiset viirit oli risteilivät seinien välillä, oven toisella puolella pöydällä oli tarjolla pientä hiukopalaa ja toisella puolella Antero Lindgren aloitteli juuri musisointiaan. Viirit ovat olleen ihastuksen kohteenani jo hyvän tovin, tahdon järjestää jotkut kekkerit että voin koristella kämpän viireillä! Remontti tosin olisi ihan kiva saada ensin alta pois…

Myymälä

Anteron esiintymisen jälkeen siirryimme sisätiloihin tutustumaan Design Boulevardin uuteen tilaan. DB jakaa huoneiston kampaamo- ym. kauneudenhoitopalveluita tarjoavan New Bohemian kanssa, joka vaikutti kivalta paikalta. Pitäisiköhän joku kerta varatakin Tampere-reissun yhteyteen kampaaja-aika? Olen viime vuosina ollut supertylsä ja päässyt vähän jämähtämään tukkaprojektini kanssa…

Neonvärejä!
Kaikkea kivaa pientä
I want it all

Tykästyin Design Boulevardiin kovasti silloin keväällä, kun ensimmäisen kerran kävimme siellä Akkikin kanssa. Uusi tila on isompi, joten kauppa tuntuu vanhaan verrattuna ihanan väljältä. Myös tuotteiden esillepano on luonnollisesti ilmavampaa ja ne pääsevät paremmin esille. Kaikkea houkuttelevaa oli jälleen tarjolla, mutta pidin näppini erossa kuten olen itselleni vähän luvannut – nyt remontin keskellä on kuitenkin aika hankala arvioida mitä kaikkea kotiin saa sopimaan. Hayn neonoranssi keittiöpyyhe kutkutteli kyllä kovasti, samoin Ferm Livingin korkkitaulu neonpinkeillä reunoilla.

Kiitos Design Boulevardille yllättävästä lauantai-illan käänteestä!

Design Boulevard, Hatanpään valtatie 6 Tampere. Avoinna ma-pe klo 10-18, la klo 10-16.

12.8.2012
22:16

Kampin kaduilla

Parin viikon takaiset matkamuistelot jatkuvat. Pysähdyksistä huolimatta pääsimme lopulta perille Helsinkiin ja löysimme kertaheitolla autolle passelin parkkipaikan. Ei muuta kuin reput selkään ja kohti majapaikkaa eli K-serkun valtakuntaa. Siinä kävellessä oli vielä suht lämmin, aurinko paistoi ja mä heitin kameran kaulalle näpsien muutaman ruudun silmään osuneista jutuista.

V-sana
Aaargh!
Koristeltu seinä
Paperimukiasetelma

K-serkun luona hetken hengähdettyämme päätettiin vielä lähteä koko konkkaronkka pyörähtämään kaupungilla, päätavoitteena kurisevien vatsojen täyttö. Menomatkalla jo alkoi tuntua siltä, ettei toppi & shortsit -kombo ollutkaan enää täysin riittävä varustus… Laukusta sain sentään kaivettua “hihat” (= Piecesin superkätsy boleroasia) käsivarsia lämmittämään, mutta enemmänkin olisi saanut olla. Omalla kohdallani One Way pelasti koivet kylmettymiseltä: Levi’s Demi Curvet rokottivat tiliä 20e verran ja sujahtivat jalkaan Memphiksen (Holy Halloum!) vessassa, joten kotimatkalla ei palellut ihan niin paljoa.

Suomen kesä ♥

Retropop – Pieni ja ihmeellinen [2008]

12.4.2012
22:42

Muistaisin kaiken jos vain osaisin

Pääsiäissunnuntain iltana tie vei siskon kanssa Klubille, sillä Viikate heitti puolentoista vuoden tauon jälkeen keikan Turun rajojen sisäpuolella. Meinasi tosin käydä vähän hassusti: tuntia ennen showtimea aloin pohdiskella mihin olinkaan kuukausi takaperin ostetut tiketit laittanut… Liput löytyivät lopulta kun keikan alkuun oli enää puolisen tuntia, paikka oli kirjoituspöydän laatikko kuten muistikin mutta ihmeellisen väliin olin onnistunut ne tyrkkäämään. Sitten ei muuta kuin vauhdilla autoon ja kaupunkiin!

Viikate @ Klubi

Jouduttiin hetki jonottamaan pihalla, mutta kello taisi olla jotain varttia vaille luoviessamme loppuunmyydyllä Klubilla eteenpäin. Lavan lähialue ei oikein houkutellut, joten jättäydyimme suosiolla hieman kauemmas kuitenkin niin että lavalle näki. Ainakin pääosan ajasta, silloin kun kukaan hujoppi ei heilunut edessä. Takana tosin känniörvellettiin senkin edestä, huokaus.

Viikate @ Klubi

Viikate julkaisi tuoreimman lättynsä Petäjäveräjät maaliskuun lopulla, joten keikalla kuultiin odotetusti monta uutukaista rallia. Herrat tulivat lavalle tuttuun tapaan Haaskalinnut saalistaa soidessa taustalla, varsinainen keikka käynnistyi uuden levyn ensimmäisellä singlellä Sysiässä ja myös toinen aiemmin kuultu kappale Itkijänainen soi niin ikään Klubilla.

Viikate @ Klubi

Välissä tuli toki vanhempaakin tuotantoa, mm. Ei ole ketään kelle soittaa, Kaunis kotkan käsi sekä Pohjoista viljaa. Lisäksi saatiin nauttia sellaisista mahtavista liveversioista kuin Eräs kaunis päivä (ne rummut! ♥) ja Hautajaissydän, josta Kaarlen tulkinta kuulostaa aina vaan hienommalta. Illan viimeinen oli ehkä hieman yllätyksettömästi Kuu Kaakon yllä, joka on tainnut olla lopetusbiisi jokaisella näkemälläni keikalla syksystä ’09 lähtien. Upea kappale, ei siinä mitään, mutta eiköhän finaalin jo soisi päivittyvän uudempaan?!

Viikate @ Klubi

Parhaiten mieleen jäi ehkäpä uudelta levyltä soitettu Syysvedet, aivan käsittämättömän hieno kappale! Kaiken kaikkiaan Petäjäveräjät on taattua V-tyyliä ja paranee jokaisella kuuntelukerralla. Kiekko tulee huomenna soimaan taatusti automatkalla, sanoi puolisko mitä sanoi… Mistä tulikin mieleeni, että tarttis varmaan hipsiä tästä pakkaamaan. Adjö!

Humane – Welcome to this Wonderland [2005]

14.8.2010
20:25

Kesäretki Kouvostoliittoon

No niin, vihdoinkin jonkun sortin matkakertomus viime viikonlopun reissusta Kymenlaaksoon. Perjantaina lähdettiin siis puolenpäivän jälkeen prätkillä kohti etelää. Ensin moottoritietä Muurlaan saakka, sieltä 110-tielle ja välttääksemme Helsingin kehäteiden perjantairuuhkat valittiin tie Porvooseen vähän kauempaa Hyvinkään ja Mäntsälän kautta.

Taukopaikalla

Ei meillä muuta asiaa Porvooseen ollut kuin Brunbergin tehtaanmyymälä, jossa en ole vieraillut moneen vuoteen. Oi sitä onnea, kun sai pitkästä aikaa mussutettavaksi toffee- ja minttupaloja! Eikä riisisuklaakaan mitenkään huono vaihtoehto ollut. Suklaiden kuljettaminen takaboksissa +35°C kelissä tosin aiheutti sen, että parissa pussissa oli lopulta useamman pienen suklaapalan sijaan yksi iso yhteensulautunut köntsä… Mutta onneksi maku oli aivan yhtä herkullinen!

Perillä Kouvolassa oltiin joskus kuuden jälkeen illalla, äkkiä vaan kamat pois päältä ja suihkuun virkistäytymään – oli meinaan aika hiki. Illalla lähdettiin vielä kaupungilla käymään ja samalla kulta sai ensikertalaisena Kouvolan vierailijana pienimuotoisen esittelyn kaupungista. Istuskeltiin tovi myös Amarillon terassilla, kultsi otti miehekkäästi oluen ja me K-serkun kanssa valittiin mansikkamargaritat alkoholittomana versiona. Namia ja aivan ihanan raikasta.

Kouvola by night
Yksityiskohtia Kouvolan keskustasta, kylähullulla kirpparilla ei valitettavasti ehditty käymään.

Nahkaisen ajopuvun ja hikisennahkean ihon yhdistelmä sai mun polvet lähestulkoon verille, polvien yläpuolelle ilmestyi puvun pois ottamisen jälkeen aika komeat punaiset hankaumat. Ja tekivät muuten kipeää! Vähän niinkuin iho olisi palanut, polvia kuumotti ja hipaisukin sattui. Illan rasvailin läikkiä ahkerasti Bepanthenilla ja vähän koitin oloa viilentää pakastehernepussillakin, lauantaina sitten kävin apteekista hakemassa tujumpaa apua (= kortisonivoidetta). Pahoittelen syvästi, mikäli joku sai pysyviä traumoja polvikuvan nähtyään – mulla ei valitettavasti ole maailman kauneimmat polvet arpineen kaikkineen.

Lauantaina tosiaan käväistiin kaupungissa, apteekin lisäksi mun piti käydä jostain etsimässä nahkapuvun alle soveltuvat trikoot kotimatkaa varten. 3/4-lahkeellisia ei myyty enää missään (kuulemma koska on syksymallistot jo kaupoissa), joten ostin sitten ohuehkot perusharmaat leggarit H&M:ltä. Ennen lähtöä poikettiin vielä Caminito-jäätelöbaarissa maistamassa argentiinalaista jätskiä, mun valintani oli mangon ja purkan makuiset pallot. Hyvää oli!

Kouvola by daylight
Caminitossa oli mahtava terassi värikkäine tuoleineen. Käsikuvan idea on sininen lakka
kynsissä, lainasin sitä K:lta ja joku tuollainen sävy olisi itsellekin kyllä hankittava.

Yhden paikkeilla haettiin tavarat mukaan ja suunnattiin kohti Verlaa, jossa oli viikonlopun ajan viikinkiaiheinen Verlan aika -tapahtuma. Ehdittiin paikalle juuri sopivasti, hetken ympärille katseltuamme oli jo ensimmäisen ohjelmanumeron vuoro: viikingit hyökkäsivät laivalta maihin. Sen jälkeen oli kehässä taistelua viikinkien kesken, kummastakin tilanteesta muutama kuva alla. Niin ja kaikki kollaasit saa klikkaamalla hippasen suuremmaksi.

Viikingit tulevat

Hienosti toteutettua rekvisiittaa näkyi missä tahansa minne katseensa siirsi, ja “näyttelijät” olivat teeman mukaisissa asuissa kovasta helteesta huolimatta. Tuolla muuten vasta kuuma olikin, hiki valui pitkin naamaa vaikka olisi vain istunut paikallaan eikä tuntunut tuulenvirettäkään. Hassua miten erilaiselta samanlaiset säätilat tuntuvat sisämaassa, kun yleensä ne kokee rannikolla.

Yksityiskohtia

Jossain vaiheessa iltapäivää osallistuttiin museokierrokseen, joka sisältyi pääsylipun hintaan. Vajaan tunnin ajan kierreltiin ympäri vanhassa pahvitehtaassa oppaan kertoessa pääpiirteittäin pahvinvalmistuksen vaiheista ja työskentelytavoista. Aivan mieletön kyllä tuo tehdasmiljöö, kun rakennukset on säilytetty hyvin pitkälti entisenlaisena.

Tehdasmiljöö

Kierroksen jälkeen haettiin museosta karannut kulta Väkkäräverstaan myyntipisteeltä ja haukattiin pientä välipalaa, kun K:n isäkin oli tullut paikalle. Sen jälkeen mentiin katsomaan lähempää jo jonkin aikaa käynnissä olleita turnajaisia, kuviakin tuli napattua kun eräs herrasmies teki tilaa edessään ja sain suht hyvän kuvauspaikan. Hienot asut sun muut siinäkin, mahtoi ratsastajilla olla järjetön hiki haarniska päällä auringon porottaessa kuumasti!

Turnajaiset

Turnajaisten jälkeen kierreltiin vielä jokunen hetki myynti- ym. kojuja sekä piipahdettiin paikallisen viinitilan puodissa, josta löytyi mm. Johanna-kuohuviiniä. Nyt ei viitsinyt ostaa prätkällä kotiin roudattavaksi, mutta joskus sitä on kyllä ehdottomasti maistettava. :) Kuvauksen mukaan kyseinen viini on kuivaa juhlakuohuviiniä valkoisista viinimarjoista.

Werla

Verlasta lähdimme ajamaan kohti Valkealaa ja mökkiä, jossa pari vuotta sitten vietin juhannusta. Pienoisen kiertoreitin jälkeen selvisimme vihdoin perille ja päästiinkin suoraan saunan lauteille “lämmittelemään”. Järvivesi oli hurjan lämmintä, +25°C! Tovin siinä jaksoi saunoa ja uida, kunnes väsymys ja nälkä pakottivat lopettamaan pulikoinnin ja istahtamaan sen sijaan ruokapöydän ääreen. Alkupalana oli rapuja, joita mä en kuitenkaan uskaltanut syödä kun se on jotenkin niin epäinhimillistä. :P En mä katkaravuistakaan tykkää, vaikka olen niitä maistanut – ne vain näyttävät niin kummalliselta.

Istuskeltiin aika pitkään lautapeliä pelaten ja viiniä maistellen, enimmäkseen ulkona terassin pöydän vieressä. Enpä muista kotimaassa aiemmin kokeneeni niin lämmintä mutta pimeää elokuun yötä. Joskus puoli kahdelta silmät lupsuivat niin paljon ettei auttanut muuta kuin lähteä unten maille.

Mökkeilyä

Sunnuntaina lähdettiin puoliltapäivin takaisin Kouvolaan ja sieltä eteenpäin kohti kotia. Juuri ennen lähtöä rantaan ilmestyi sorsaemo (jo aika isoiksi kasvaneiden) poikastensa kanssa leipäpalojen toivossa, sellaisia ne sitten saivatkin. Kuulemma kyseinen lintuemo käy säännöllisesti ensin yksin tsekkaamassa liikeneekö mökiltä pientä purtavaa ja sitten vasta tuo populansa paikalle. Näin oli myös silloin meidän siellä ollessa, emo käväisi mökkipolulla tarkistamassa tilanteen jonkun aikaa aiemmin. Hassuja nuo eläimet joskus.

Aurinko laskee Repovedellä

Että sellainen viikonlopun mittainen kesäreissu meillä. Kuvia tuli nyt aikamoinen läjä, kun en vain osannut enää karsia enempää. Ei varmaan mikään yllätys, kuvia kertyi reissulta kuitenkin 350 – ja siitä on siis huonot ym. kuvat otettu jo pois. On tämä digiaika vaan niin helppoa…

Ankkarock 2010 -playlist

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma