AvainsanaOmakuva

Olisi esittelyssä toinenkin huisa kauppapaikka! Pari viikkoa sitten ajellessamme Felinen kanssa Turusta pääkaupunkiseudulle vaihdoimme moottoritieltä 110-tielle ihan vain jotta voisimme pitää tauon Kasvihuoneilmiössä. Oltaisiinpa vain jatkettu samaa tietä pysähdyksen jälkeenkin: emme ehtineet olla motarilla varmaan viittä minuuttiakaan, kun liikenne pysähtyi juuri ennen yhtä tunnelia. Toiseen suuntaan liikenne kyllä sujui, mutta Helsingin suunnassa siinä pitkässä tunnelissa oli joku tömäyttänyt seinään ja odottelimme lähemmäs puolisen tuntia ennen kuin tunneli taas avattiin. Onneksi ei ollut kiire.

No mutta takaisin varsinaiseen aiheeseen, eli letkeään taukopaikkaamme. Kasvihuoneilmiötä on vaikea kuvailla oikein mitenkään, siellä on niin paljon kaikkea. Puljun omilla kotisivuilla oleva toivotus “Tervetuloa Elisan ihmemaahan, josta ei puutu kani, kellot eikä peilit!” kertoo olennaisen. Yksi parhaista jutuista on ehdottomasti kahvila munkkeineen: vastapaistettu, vielä lämmin sokerimunkki saa suupielet väkisinkin hymyyn.

Kasvihuoneilmiössä on toinen toistaan mielenkiintoisempia sisustuselementtejä, joista monet ovat myös ostettavissa. Katosta roikkuu jättimäinen hai kaloja jahdaten, pianoa saa soittaa ja vanhoja kirjoja lukea. Villatakkeja on tarjolla vain reiluja kokoja eikä niitä ole hinnalla pilattu. Hyllyjen välissä seikkaillessa voi nähdä niin lipaston täynnä erilaisia vetimiä, kiinalaisia huonekaluja, lapsille mm. leluja ja pelejä, kristallia, seinällisen kelloja ja toisen peilejä kuin myös armeijavarusteita, naamiaisasuja sekä tyylikkäitä keittiötarvikkeita.

Siskot vessan peilissä.

Pähee tuhkakuppi. Ei kantsi tupakoida tai muuttuu tuollaiseksi.

Käsittämättömän hieno nahkatuoli. Tänne saa lahjoittaa tuollaisen, kiitos.

Nallemeri aiheutti taantumisen lapseksi sillä samalla sekunnilla kun kyltin teksti selvitti tiensä tajuntaan asti. Pulahda nallemereen! Ei ikärajaa! Siellä me sitten istuskelimme pehmojen keskellä ja pengoimme joukosta omat lempparimme. Jostain syystä tuli mieleen että tuollainen pehmomeri saattaisi olla mahdollinen koota myös omista lapsuuden pehmoleluista… Nimim. Barbeja ei ollut mutta pehmoleluja sitten niidenkin edestä -84

Korillinen kivoja käsikoruja.

Ovea vartioi patsasrivit, minkä lisäksi pihan puolelta löytyy huvimajoja ja mm. pussauskoppi. Kannattaa ehdottomasti poiketa – tai tehdä ihan retki – Kasvihuoneilmiöön, se on ehdottomasti kokemus isolla K:lla! Paikka on auki joka päivä klo 10-18 (kesäaikaan 9-20) ja sijaitsee siis Nummi-Pusulassa (katso tarkemmat ajo-ohjeet). Olin näkevinäni ulko-ovella lapun, että myös lemmikit ovat tervetulleita omistajansa mukaan.

Viikko ennen juhannusta onnistuimme keräämään kokoon liudan ihania ystäviä hyvällä syyllä: triplasynttärit! Viime vuonnahan vietimme tuplakekkereitä S:n kanssa, kun merkkipäiviemme välillä on oivasti tasan viikko. Tänä vuonna kimppaan saatiin Felinen puolisko T, jolla sattuu olemaan synttärit S:n ja mun välissä. Kun vielä “nuorisolle” tuli kummallakin neljännesvuosisata täyteen, kekkerimme saivat nimen Superhyperviiskymppiset (+ yks 28)!!! – aika kuvaavaa.

Pirskeitä vietettiin siis meillä kotikotona, lähinnä syystä sauna & uima-allas. Porukat olivat aiemmin viikolla hommanneet tuollaisen minikaivurin, jonka pojat sitten päättivät ajaa talon nurkalle. Taneli (joo sillä on jo nimi, tottakai) sai kauhaansa tervehdyksen, jolla toivotettiin äiti ja iskä tervetulleeksi takaisin kotiin muutaman päivän Pohjanmaan reissultaan – tila vaan loppui pahvista kesken ja kyltissä komeili Terve! suunnitellun Tervetuloa! sijaan.

Illan aktiviteetteihin kuului olennaisena osana sauna ja ruoka, kuten kesäjuhliin yleensäkin. Pojat yhdistivät nämä kaksi ja paistoivat kiukaalla makkaraa tuollaisessa foliopussissa. Kuulemma olisi kauemminkin saanut siinä tiristä.

Vesi taisi olla noin +19°C, ei mitään linnunmaitoa siis. Mäkin sain pulahdettua – hennon mylvinnän saattelemana – ihan kunnolla, olipahan kyllä viileetä! Sain sentään sukellettuakin, vaikka meinasi aivot jäätyä. Toista kertaa en sitten mennytkään, heh. Ehkä sitten taas kun keli tästä vähän lämpenisi… Tosin tämänpäiväinen +12°C ja vesisadetta ei varsinaisesti veden lämpötilaa nosta. Hellekelit, tulkaahan jo!

Kemuilla alkuilta oli vielä sään puolesta ihan jees, mutta jossain vaiheessa alkoi ripsottaa vettä ja välillä sitä tuli taivaan täydeltä. Onneksi oli iso talo ja lämmin tunnelma!

Illan pimennyttyä (siksi muutamaksi tunniksi kuin se kesäöisin nyt pimenee) paineltiin vielä porukalla pihalle ihmettelemään P:n tulisia pyörittelyjä altaan äärellä. Itse jäin katselemaan terassilta, hienolta näytti kauempaakin. Tulikuvia olen joskus aiemminkin postannut blogiin, tarkalleen ottaen joulukuussa ’10.

Yöllä pelattiin vielä kuuden hengen voimin muoveistaan kuorittua Party Aliasta, joka oli tullut jostain joulupaketista varmaan pari joulua sitten. Kertakaikkiaan loistava peli! Naurettiin kaikki mahat kippurassa niin selityksille kuin vastauksillekin. Jäätiin Desthean kanssa yhden askeleen päähän voitosta, kun viimeisenä tuli selitykseen julkkiksia enkä mä tiennyt niitä lainkaan ja sitten S & A painelivat ohi maaliin.

Aamuyöhön asti venyneet juhlat olivat parasta mitä synttärisankari voi toivoa, iso kiitos vielä kaikille paikalla olleille! Erityisen ihanaa oli että vieraita jaksoi tulla kauempaakin, mm. Tampereelta ja Keravalta – läheskään kaikki eivät vaivaudu ajelemaan satoja kilometrejä tällaisten pikkukemujen takia. Kyllä kelpaa jatkaa eloa 28. ikävuodelle, kun on niin loistotyyppejä ympärillä! ♥

(Kuvista 3-5 krediitit Mialle ja Aleksille; muut omasta kamerasta.)

Suunnittelematon blogihiljaisuus johtui yllättävästä sairaslomasta, jonka aikana olen pyrkinyt pitämään koneella istumisen minimissään. Viiltävä vatsakipu kun ei ole se mukavin seuralainen dataamiseen… Saa nähdä pääsenkö ensi viikolla palaamaan työpöydän ääreen vai pitääkö mennä uudestaan lääkärin muljattavaksi, vatsa oikuttelee edelleen ja kipulääkkeillä mennään tunti kerrallaan. En ole koskaan pitänyt siitä että kukaan koskee mahaani ja tällä viikolla sitä on paineltu ja survottu useampaan otteeseen. Ynnnngh.

Jätetään sairaskertomus siihen ja palataan ajassa parisen viikkoa taaksepäin. Tämän vuoden festarikesä tuli avattua kesäkuun toisena viikonloppuna Saaristo Openissa, joskaan jatkoa ei ole kovinkaan paljoa tulossa. Kaarinassa järjestetty kaksipäiväinen Saaristo Open oli sekä itselleni että seuralaiselleni Felinelle uusi tuttavuus, jonne meidät houkutteli tänä vuonna paitsi mukava artistikattaus, myös läheinen sijainti. Mikäs sen parempaa kuin päästä illan festaroinnin jälkeen helposti ja nopeasti kotiin nukkumaan!

Saaristo Open – perjantai 8.6.

Perjantaina emme pitäneet kiirettä festarialueelle ehtimisen kanssa ja saavuimme paikalle lähempänä kahdeksaa, jolloin kuulimme vielä loppuosan Elokuun keikasta. Aurinko paistoi mukavasti, joten loikoilimme anniskelualueen nurmikolla niin kauan kuin paistetta riitti. Auringon kadottua horisonttiin oli yllättävän kylmä, lavan edessä nurmi tuntui kostealta ja todella kylmältä. Harmiteltiin kun ei tajuttu ottaa minkään sortin hanskoja mukaan, olisivat meinaan olleet tarpeen.

Dr. Albania kuunneltiin vielä retkihuovan päältä, Alexandra Stania varten siirryttiinkin sitten lavan edustalle. Alexandran musiikki oli menevää, mutta setti harmillisen lyhyt: ehkä viitisen kappaletta. Ja uusimman hittinsä jätti vieläpä esittämättä. Hihiteltiin vähän neidon superlyhelle mekolle, jota laulaja nyki vähän väliä alaspäin. Persikkainen väri yhdistettynä mustaan nahkaliiviin tosin oli aika jees!

Auringon värjätessä iltataivaan lavalle astui lapsuudensuosikkini Kaija Koo, jonka vihdoin ja viimein näin livenä. Se keikka hypittiin ja pompittiin ja laulettiin mukana – eikä tullut kylmä. Illan viimeisenä esiintyjänä lavalle nousi supernainen Samantha Fox, jota ei meinannut erottaa 20 vuotta nuoremmista taustatanssijoistaan. Timmi kuosi, todellakin.

Saaristo Open – lauantai 9.6.

Sateinen festarilauantai käynnistyi jo heti iltapäivällä sillä parhaalla eli tietystikin Viikatteella. Viikonlopun ainoa keikka, joka kuunneltiin aivan lavan edustalla. Porukkaa kerääntyi paikalle loppupeleissä aika paljon, ehkäpä Kouvolan pojat saivat houkuteltua vanhempaa festarikansaa ajoissa paikalle tihkusateesta huolimatta.

Viikatteen setti oli samantapainen kuin pääsiäisen klubikeikalla, joskin festaritapaan hitusen lyhyempi. Keikan aikana kuultiin paljon Petäjäveräjät-materiaalia, minkä lisäksi ilmoille pärähti mm. Pohjoista viljaa ja Tanssi. Viimeisenä kuultiin tuttu veisu Kuu Kaakon yllä.

Kotimaisella otteella jatkettiin ja seuraavaksi lavan otti haltuunsa Apulanta. Apis soitti niin uusia kuin vanhojakin biisejä, ihan uusimpia en edes tunnistanut kun en ole saanut aikaiseksi hankkia keväällä julkaistua lättyä. Itseäni hämäsi Tonin taustalla näkyvä kosketinsoittaja, joka myös lauloi useimmissa kappaleissa. Wikipedia osasi kertoa kiertuemuusikoita olevan yhtyeen riveissä useampiakin, olen näköjään tähän asti pitänyt ennemmin korvat auki kuin silmät.

Apulannan jälkeen Yö veti erikoispitkän keikan, sen aikana kävimme syömässä aurajuustolohta (jossa ei ollutkaan aurajuustoa kun se oli loppu) ja hengailimme anniskelualueen pöytien ääressä. Vettä tuli taivaalta välillä enemmän välillä vähemmän, ja ympärillä örvelsi humalaista festarikansaa ikähaarukalla 30-60. Nice. Yön poistuttua lavalta loppuilta oli pyhitetty ulkomaisille esiintyjille, ensimmäisenä lavalle tulivat rokkipapat aka Uriah Heep. Kyllä ne vaan hyvin jaksaa painaa menemään edelleen.

Lauantain kruunasi pääesiintyjä Within Temptation, jonka lavakilkkeitä rakenneltiin ja testailtiin hyvä tovi. Aikamoinen spektaakkeli olikin muihin esiintyjiin verrattuna! Värimaailma vaihtui yhdestä toiseen täysin erilaiseen, oli taustaefektejä ja savua ja ties mitä. Kappaleiden välissä näytettiin videoita jättimäiseltä screeniltä, synkkiä ja vähän ahdistaviakin. Vanha hitti Stand My Ground sai mut muistamaan hetken Ruisrockista v. 2005: juuri tuon biisin jyllätessä hyppäsin silloin benjin. Ja oi että, miten upea mekko laulaja-Sharonilla oli yllään! Hopeaa, tylliä ja epätasaista helmaa yhdistettynä pitkiin maiharityyppisiin kenkiin. ♥

Yhteenveto

Saaristo Open oli siisti ja rauhallinen festari verrattuna vaikkapa Ruisrockiin. Festarikansa oli selkeästi vanhempaa ja nuorisoa (sanotaan alle 25-vuotiaita) liikenteessä oli aika harvakseltaan. Oletettavasti tästä syystä anniskelualue oli jättikokoinen koko festarialueeseen nähden ja pääosin porukkaa istuikin anniskelualueella – toisaalta muualla ei mitään istumapaikkoja edes ollut. Ihmisten humalataso oli samanlaista kuin muillakin festareilla, mutta totaaliset känniääliöt puuttuivat oikeastaan kokonaan. Kivalla kesäsäällä Saaristo Open olisi parhaimmillaan, nyt lauantain sadepäivän jälkeen jalat olivat väsyneet seisomisesta ja kroppa jäässä runsaasta kerrospukeutumisesta huolimatta. Voisin silti mennä uudestaankin, kunhan esiintyjäkaarti olisi tarpeeksi houkutteleva.

(Kuvat © Jose & Feline.)

Olen aivan täysin unohtanut kirjoittaa yhdestä mahtavasta jutusta, jota pääsin töiden kautta kokeilemaan! Korjataan siis unohdus. Meillä oli helatorstain jälkeisenä perjantaina työporukan virkistyspäivä, jonka ohjelmassa oli seikkailua Flowparkin puissa.

Kyseessä on siis Skanssin “takana” oleva seikkailuhuvipuisto, jossa on eri tasoisia ratoja ylhäällä puissa 3-14 metrin korkeudessa. Radoilla liikkumista varten heitetään päälle asianmukaiset varusteet: kypärä, valjaat ja hanskat. Ennen radoille menoa käydään läpi varusteiden toiminta ja yleiset säännöt, mitään sen kummempaa ennakko-osaamista ei tarvita. Aurinkoisena ja lämpimänä päivänä kiipeily on varmasti parhaimmillaan, meille sattui harmiksi tosi viileä keli ja jossain vaiheessa vähän sataa tihuuttikin.

Ylhäällä puissa tasanteelta toiselle liikutaan erilaisia tehtäviä suorittaen joko “esteitä” (heiluvia polkuja, verkkoja, keinuja, liaaneja jne.) ylittäen tai vaijeriliukuen. Pääasia on, että jokin turvavaijereista on aina kiinni ettei vaan pääse vahingossakaan putoamaan maahan. Ratoja on eri tasoisia ja jokaisella on oma värikoodinsa, vihreä on helpoin ja musta haastavin. Itse esimerkiksi menin lähinnä kahden helpoimman tason ratoja, mutta seuraavalla kerralla voisin hyvin kokeilla vaikeampiakin.

Paras radoista oli ehdottomasti Flying fox, joka sisälsi useamman pitkän vaijeriliu’un. Rata on hieman erillään muista ja tasanteet aika korkealla maasta, joten fiilis oli kieltämättä aika huikea! Tasanteella ollessa tunsi miten tuuli heilutti puuta, vaikkei silloin mitenkään erityisen kovaa tuullut. Ennen viimeistä liukua kiivetään vieläkin korkeammalle (kuva alla), siinä alkaa männyn latva olla jo lähellä.

Suosittelen: menkää ja ihastukaa! Meillä monet menivät vihreitä ratoja jalat täristen – ja riemuitsivat lopussa miten olivat ylittäneet itsensä. Se vaatii uskallusta alkuun, mutta kun hommaan pääsee sisään niin se on ihan älyttömän kivaa. Yllätin itseni selvittämällä ratoja paljon sutjakkaammin kuin olisin kuvitellut enkä missään vaiheessa edes huomannut jännittää. Tyylini oli ehkä enemmänkin ongelmanratkaisua yksi este kerrallaan, mutta muistin onneksi välillä nautiskellakin yläilmoissa kiikkumisesta.

Pakko päästä kesällä vielä uudestaankin!

(Kuvaparien kuvat nappasi kamerallani JH, muut otin itse.)

Meinasin aloittaa, että taas on sunnuntai – ja ohikiitävän hetken kauhistuin miten hemmetin nopeasti viikot nykyään meneekään! Kunnes sitten onneksi hiffasin, että eihän tänään olekaan mikään sunnuntai vaan tiistai. Huhhuh, melkein jo pelästyin.

Meillä oli hurjin vappuaatto koskaan. Töiden jälkeen käväisin tsekkaamassa kaverin uuden kämpän, ja fillaroituani kotiin olin sen verran naatti että kaipasin pientä lepohetkeä. Seitsemän maissa havahduin murun kyljestä meikit poskilla, kuinkas muutenkaan. Illalla tehtiin vielä kävelylenkki lähiympäristössä ja lopuksi haettiin Rosso Expressin pitsat kotiin mussutettavaksi (jaksoin syödä puolet jopa). Hurrrrrjaa!

Tänään painelimme salille kun Elixia kymmeneltä aukesi, aika rauhassa sai treenata ainakin siinä alkuun. Kotiin tultuamme uunissa paistui nopsaan pellilliset patonkeja ja croisantteja, minkä jälkeen suuntasimme Mian ja Aleksin kanssa piknik-tarpeet mukana kohti Vartiovuorea. Olipas vaan loistoeväät: leipien lisäksi vähän juustoja, viikunahilloa, lohisalaattia, viinirypäleitä, vesimelonia… Maistui!

Jaoimme puoliskon kanssa puolivuotispäivän (3,5 v seurustelua takana) kunniaksi pullon kuohuvaa, jonka olin bongannut uusimman Koti ja keittiö -lehden suosituksista. Espanjalainen Blossom Brut on Alkon kuvauksen mukaan erittäin kuiva, keskihapokas, hedelmäinen, kevyen sitruksinen, hennon yrttinen minkä itse ainakin allekirjoitan. Olen enemmän makeiden kuohuviinien ystävä, mutta tykkäsin tästä kyllä ja voisin ostaa uudestaankin.

Ketturepussa oli kiinni pari töistä vappuaattona mukaan nappaamaani merirosvoilmapalloa. Paljon ne kestivät mutta aurinkoisella mäellä tuli loppu, ensin poksahti punainen ja hetkeä myöhemmin tuo musta. Olihan siinä piknikoidessa tosiaan vähän lämmin.

Sen verran lämmin ainakin, että huivi sai siirtyä kaulalta päähän turbaaniksi.

“No niin, ylös sieltä, nyt mennään!”

Vartiovuorelta siirryimme mahat täynnä kaupungille. Ensin käväistiin Aurassa, jossa oli aivan ihanat puiset pöydät ja muutenkin yllättävän kiva sisustus. Taas näkee miten kartalla olen aina eri juottoloista ja kuppiloista… Aurasta jatkoimme torille, jossa mahaan mahtui vielä jätskit + vähän hattaraakin. Mitään muuta kiinnostavaa siellä ei sitten ollutkaan, samaa krääsää ja vaatetta mitä joka vuosi ja metrilakujenkin hinta alkaa jo kauhistuttaa.

Kotiin päästyäni pyörin tovin ulkona kamera seuranani ja nautin vappuauringosta. Note to self: muista lakata varpaankynnet. Kyllä se vaan on nyt kuulkaas kevät täydessä vauhdissa! ♥

Ps. Jos nynnyvappu ei iskenyt, voi ajankulukseen lukaista bloggaukset aiemmilta vapuilta: 2011, 2010, 2009 ja 2008. Vaikka noiden perusteella kyllä olen selkeästi hyvin rauhallinen vapunviettäjä…