AvainsanaOmakuva

10.9.2016
15:10

Elämää elokuussa

Elokuussa 2016…

  • tytär aloitti päiväkotiuransa. Uusi arki on alkanut yllättävän hyvin ja nyt kuukauden jälkeen jopa aamut sujuvat useimmiten suht kivuttomasti.
  • itse aloin tehdä 80% työaikaa, jatkossa meillä on pimun kanssa perjantait pääasiassa vapaita. Elokuussa tosin käytin vielä vanhoja lomapäiviä pois.

Seinäjoen asuntomessuilla

  • teimme kätkörouvien kesken viikonloppureissun Pohjanmaalle. Yövyimme Vaasassa, josta ajelimme käymään mm. isossa geokätköilytapahtumassa Kalajoen hiekkasärkillä.
  • yhdistimme samaan reissuun S:n kanssa asuntomessuvisiitin Seinäjoella, ja hivenen tiukasta aikataulusta huolimatta ehdimme kiertää kaikki kohteet.

Mega @ Kalajoen hiekkasärkät

  • opettelimme äijelin kanssa tanssimaan polkkaa, ks. seuraava kohta.
  • juhlittiin tämän vuoden toisia häitä, joissa olin kaasona. Hääparin valssi muuttui ekan säkeistön jälkeen Korpiklaanin versioksi polkasta, johon mekin hyppäsimme mukaan pyörimään.

Bobi pienissä häissä

  • seurasin mielenkiinnolla ekaa kertaa lastenvaatemerkkien droppeja ja niiden aikaansaamaa hysteriaa. Nättejä kuoseja, mutta itse olen (ainakin toistaiseksi) niin pihi etten kykene ostamaan esim. Mini Rodinia täyteen hintaan…
  • ränkkäsin itsekin loppukuusta F5-näppäintä Gugguun nettikaupassa, kun merinopipot ja -huivit tulivat myyntiin.
  • julkaistiin lempparini Noshin syysmallisto, jota kävimme kaverin kanssa edustajan avoimissa ovissa hypistelemässä. Omat kutsut on vasta tulossa, mutta ostoslistaa olen jo suunnitellut.

Ehdin vihdoin testailla kunnolla lainarattaita! Varsin mukavat kulkupelit.👌🏻#stroller #strollerobsession #barnvagnar #lastenvaunuhullut #vaunuhullu #bugaboo #bugaboofrog #kids #mygirl #minime #kidsstyle #blacknwhite #yellow #minirodini #minirodinipico #papu #papustories #rusettipipo #converse #miroju #latergamLääkärireissulla pienen nuhanenän kanssa. 😪 #kids #toddler #toddlerlife #mygirl #minime #kidsstyle #minirodini #gugguu #gugguukidsfashion #nike #yellow #miroju #latergram

  • myin toiset rattaat pois, joten olemme jälleen muka normaali perhe. ;) Sain tosin testilainaan kanssahullulta Bugaboo Frogit (kuvassa yllä), joihin lapsi tuntui tykästyvän ihan täysillä.
  • kävin myös hammaslääkärissä ja lekuri kehui purukalustoani niin vuolaasti, etten osannut kuin hämmentyä. :D Hyvä että on hampaat kondiksessa!

Lapin kauneutta

  • päiväkoti toi (tietysti) mukanansa myös sairastamiset, lapseen iski flunssa tietysti juuri hääviikonloppuna. Viikkoa myöhemmin sain itse jonkun kivan keuhkopöpön, joka nostatti jopa kuumeen + yskä oli ihan järkyttävä.
  • olimme ystäväperheen mukana Lapissa, jossa ruska oli juuri alkamassa. Ulkoilimme, etsimme geokätköjä ja ihastelimme pohjoisen upeita maisemia.

(Hyppykuvan musta ja siskosta ikuisti S.)

3.5.2016
23:42

Huhtikuun hullutukset

Huhtikuussa 2016…

  • vaunuhulluus nosti päätään: myin viikon sisään kaikki meillä olleet rattaat, jotta voisin kokeilla taas jotain uutta. Hullu mikä hullu, todellakin. ;D
  • sain kanssahullulta lainaksi Bumbleride Indie 3 -rattaat, joihin ihastuin suuresti! Koostaan huolimatta varsin näppärät rattaat, joiden kanssa tekee mieli lähteä lenkille jopa sateella. Olisiko tässä sellaiset kärryt, joita ei tarvitsisi heti olla vaihtamassa..?

Päivän lenkkimaisemat. #turunlinna #turkucastle #turku #stroller #bumbleride #bumblerideindie3 #bumblerideadventures #mamasandpapas #strollerobsession #lastenvaunuhullut #vaunuhullu #vscocamMini sai päivitystä mustasta Moseyn kuomusta. #stroller #update #easywalker #easywalkermini #easywalkermini2013 #mamasandpapas #skiphop #strollerobsession #barnvagnar #lastenvaunuhullut #vaunuhullu #vscocam

  • vaihdoin palveluntarjoajaa ja sen seurauksena blogi oli viikon verran alhaalla + katosi tyystin Googlen hakutuloksista. Ei taas mennyt ihan putkeen, eh heh. Ja valitettavaa kyllä, aivan täysin oma moka.
  • juhlimme äidinisän 90-vuotissyntymäpäiviä Turun Upseerikerholla brunssin merkeissä. Seuraavaksi tuo meidän teräsvaari suuntaa yleisurheilun veteraanikisoihin ulkomaille, huisaa!
  • osallistuin kevään CITO-tapahtumaan eli geokätköilijäporukalla siivosimme jokirantaa. Parituntisen rupeaman aikana säätila vaihtui ehkä 10 kertaa, välillä paistoi aurinko ja yhtäkkiä satoikin rakeita. Suomen kevät ♥

Vaarin synttärikakkuPäivän asu 16.4.2016
Oikealla huhtikuun ainoa asukuva, vaarin ysikymppisiltä: kamerakorvikset markkinoilta Raumalta, raitamekko Samuji, punaiset kuviosukkikset äidin kätköistä (ehkä), kengät Vagabond.

  • jatkoin kodin raivausta ja olin kaiken kaaoksen keskellä hieman ahdistunutkin.
  • mulle iski myös joku ihmeen ulkonäkökompleksi. Päädyin sitten hyppäämään hiustenvärjäyksen mutkikkaalle tielle ja kuun lopussa mulla olikin vapputukka omasta takaa.
  • ei paljoa päivän asuja kuvattu, varmaan johtuen juurikin edellisestä kohdasta. Tämä on kyllä kamala olotila, toivottavasti vain jotain raskaus-/synnytys-/imetyshuurujen poistumista ja menisi kohtapuolin ohi…

Helposti sai säkin täyteen roskaa, vaikkei paljoa edes liikkunut metrimäärällisesti. Älkää hyvät ihmiset heittäkö roskia luontoon! #trash #CITO #geocaching #geokätköily #jokiranta #turku#vapputukka omasta takaa. 😜 #hair #galaxyhair #vappu #meitsie #klodesign

  • kävin tuhlaamassa ratasrahoja Lapsimessuilla. Sinänsä ristiriitaista kotiahdistuksen kanssa, mutta hankinnat olivat kaikki niitä iloa tuottavia.
  • olin kaksilla vaatekutsuilla (Me & I sekä Nosh) ja tyyliasiat sekä innostivat että mietityttivät. Myös Vaatevallankumous sai pohtimaan vaatteiden alkuperää ja omia kulutustottumuksia ylipäänsä.
  • sisko miehineen oli lomalla Jenkeissä ja vappuaattona olimme koko perhe ihmettelemässä matkakuvia sekä maistelemassa tuliaisia. Ehkä pientä reissukuumetta tuli itsellekin, mutta taitaa vielä hetken varannot mennä muihin juttuihin.

Patjapönötys

  • meille tuli uudet patjat, Porin villan ja peitteen futonpatjat. On muuten ihanaa herätä aamulla, kun ei ole enää selkä kipeä! Nyt kun vielä saisi kadotettua vanhat patjat olohuonetta tukkimasta…
  • toimitimme kaikki sisäovet maalattavaksi, joten meillä on taas hieman sellaista remppafiilistä. Sinänsä ei elo hankaloitunut, mutta vessaan vähän kyllä kaipaan sitä ovea. :)

Lukutuokio

  • mini nappasi jostain kunnon flunssan ja räkä lensi reippaat puolitoista viikkoa. Ehtihän siinä jo pari kuukautta mennäkin terveenä.
  • päätös päivähoitopaikasta tupsahti postiluukusta juuri ennen kuun vaihtumista: elokuun alussa tyttö menee näillä näkymin päiväkotiin. Voi apua, milloin siitä tuli noin iso!?
29.12.2015
23:30

52/52

Periaatteessahan tämän pitäisi olla vuoden kestäneen kuvaprojektin viimeinen kuva, mutta enpä ollut huomannut tänä vuonna olevankin 53 viikkoa! Hmmmm. Ehkä teen vielä jonkinlaisen loppukatsauksen projektiin, millaiset ovat (valokuvaus)fiilikset nyt ja sen sellaista. Siihen mahtuu epäilemättä yksi ylimääräisen viikkokuvakin mukaan.

52/52
Viikko 52: Nahkahääpäivän (perhe)potretti jokirannassa.

Kameran takana tällä kertaa M – kiitokset sinne suuntaan vielä tätäkin kautta. Aiempien vuosien kuvat: pumpulihääpäivä, paperihääpäivä, vihkimispäivä.

7.11.2015
15:08

Bloggers’ Inspiration Day

Lauantai tänään on täällä Turussa varsin tavallinen, lisäksi normaaliin marraskuiseen tapaan harmaa ja sateinen. Viikko sitten tilanne oli aivan erilainen, sillä istuimme heti aamutuimaan siskon kanssa bussissa kohti Helsinkiä. Yllätyksekseni sain tänä syksynä kutsun Indiedaysin päivätapahtumaan ja järjestyi kivasti niin, että pääsin viettämään lapsivapaata aikaa pääkaupunkiin. En ole pahemmin mihinkään blogitapahtumiin osallistunut, joten oli mielenkiintoista nähdä millainen tämä Bloggers’ Inspiration Day oikein onkaan.

Vagabond (ja jonkun puputossut)
Kiiltonahkaa
Vagabondin photoshoot
Superpäheet monot

Henk. koht. odotin yhteistyökumppaneista ehkä eniten Vagabondin pistettä, onhan kyseessä kenkämerkkien ylivoimainen suosikkini vuosien ajalta. Studiokuvaan en sentään rohjennut Vagabond-lisäysten kera, mieluummin olen kameran takana. Kenkäihastelut eivät kuitenkaan rajoittuneet Vagabondin popoihin, vaan luonnollisesti tuli vilkuiltua myös kanssabloggaajien jalkoihin. Huikeita kenkiä osuikin silmään! Itsehän tallustelin mukavuudenhaluisena Converseissa…

Anna de Codorníu
Fetakolmiot
Chilijälkkäri
Fresita jouluasussa

Tarjolla oli tietysti pientä purtavaa sekä juomaa – ja kerrankin sai kuvata ruokia ilman, että kukaan ihmettelisi vieressä. Kuvissa näkyvät fetakolmiot oli tosi hyviä, samoin chilillä höystetty makea jälkiruoka. Juomapuolella Fresita tarjosi kiintoisan makuparin yhdistämällä kuoharia ja glögiä drinkiksi, kuulostaa jännältä mutta oli yllättävän jees.

Biozell I
Biozell II

Biozell ja vähän hiusjuttuja. Omaa kuontaloani (kiitos sisko kuvasta) kohennettiin suihkutettavalla tyvispraylla, joka oli vähän kuin sävyttävää kuivashampoota. Intensive red -sävyllä jopa mun tavisväriseen tukkaan sai lisättyä kivan punertavan vivahteen. Hippasen muuten tekisi mieli värjätä hiukset, mutta toisaalta ei jaksaisi sitä kierrettä…

Olympus I
Olympus II
Selfie-meininki

Olympuksen pisteellä ihmeteltiin kameroita ja objektiiveja. Sain hetkeksi kamerani nokalle valokuvauspäiväunieni kohteen, M.Zuiko 12-40mm f/2.8 ED -objektiivin, joka tuntui erittäin pätevältä lasilta. Tuo yllä oleva mustavalkoinen kuva on sillä otettu, testikuvaan osui näköjään Rimma ja pari muuta bloggaajaa.

Instrumentarium ja silmälasitestailua
Itsekin koklasin

Sisko kokeili innoissaan Instrumentariumin silmälasikehyksiä ja pitihän sitä sitten itsekin testata. Olisipa aika jännää, jos mulla yhtäkkiä olisi taas lasit! Vajaassa kuudessa vuodessa on ehtinyt tottua lasittomuuteen, mutta toki tiedostan että jossain kohtaa se on väistämättä edessä (one word: ikänäkö). Diggaan edelleen tuollaisista mustista kehyksistä ja vanhat lempparit ovatkin tallessa odottamassa tuota joskus koittavaa vaihetta.

Maxinen tiski

Maxine oli paikkana kiva, tykkäsin erityisesti isoista mustista valaisimista tiskin päällä. Viihdyimme tapahtumassa lähes koko kolmituntisen, vaikka kontaktit muiden kanssa jäivät omalta osaltani varsin vähäisiksi. Mikään ei siis ole muuttunut sitten blogiristeilyn back in 2010… En selkeästi ole tyyppi, joka menisi kovin helposti muiden juttusille, vaikka löpisen vaivatta mikäli joku tulee puhumaan mulle. Saa siis mieluusti tulla moikkaamaan, jos joskus jossain törmätään! :)

Pariisin Kevät – Musta laatikko [2015]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma