AvainsanaOmakuva

Keväällä tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun paikallisuuteen vahvasti nojaava blogiyhteisömme näki päivänvalon. Bloggaamisen suhteen kulunut reilu vuosi on ollut mulle erittäin antoisa ja on ollut mahtava treffata epäsäännöllisen säännöllisesti muita blogikollegoita. Kaikkeen en harmikseni ole päässyt mukaan, mutta paljon kivoja juttuja olen Varpujengin kanssa onnekseni ehtinyt tehdä.

Viime lauantaina oli aika yksivuotisjuhlien!

Juhla nimettiin vaatimattomasti Varpugaalaksi ja tapahtumista vastaava tehotiimi olikin järjestänyt kerrassaan hienon juhlan. Juhlapaikkana meillä oli aivan Turun ytimessä sijaitseva Pimiö Lounge, jonka tyylikkään kahvilatilan koristelimme porukalla Juhlahumuan säihkyvillä koristeilla. Muutama kultahippuja sisältävä ilmapallo päätyi illan päätteeksi mukanani kotiin ja voi että, miten ne ovatkaan ilahduttaneet perheen pikkuväkeä. :) Kamerat meidän oli käsketty jättää kotiin ja paikalla olikin kameran kanssa pyörimässä Ronja Siitonen, jonka ottamia kaikki nämä postauksen kuvat ovat. Kerrankin näin, itselläni kun tuppaa kuvien läpikäyminen ja käsittely monesti “vähän” kestämään…

Gaalajuomat meille tarjosi Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, jonka Skumpalla skoolasimme heti juhlan alkajaisiksi. Raparperinen synttärikakku oli Deligo Cateringilta ja rapsakoista siemennaposteltavista oli kiittäminen Leipomo Rostenia. Tykkään että tuo Siemenrapeat on varsin tervetullut tuoteperhe ruissipsien ym. rinnalle, olin juuri kekkereitä edeltävänä iltana nautiskellut ekaa kertaa rosmariini & merisuola -siemenlastuja juuston kera. Niiiiin hyvää!

Varpujen hallitus oli antanut jokaiselle bloggaajalle arvonimen ja kukin kutsuttiin vuorollaan hakemaan diplomi, blogin henkeen passeli palkinto sekä Arteflosin upea kukkakimppu. Juhlan alkupuolella kimppujen täyttämät hyllyt olivat epäilemättä se kaikista kuvatuin kohde someen, tsek vaikka #varpublogit1v Instasta jos et usko. Vuoden Varpu oli luonnollisesti koko yhteisöajatuksen kasaan saattanut Hiekkaleikkejä-Jenni ja muita tunnustuksia olivat mm. Vuoden tehopakkaus, Vuoden arjen sankari, Vuoden vauvakupla sekä Vuoden miespääosa (heh heh, Marko kun on toistaiseksi yhteisömme ainoa miespuolinen bloggaaja). Itse sain kauniiden, arkisten ja vauvantuoksuisten hetkien jakamisesta sellaisen tittelin kuin Vuoden kotitaituri ja palkintona lahjakortin Pikkunorsun verkkokauppaan. Loputkin palkitsemiset voit kurkata helpoiten Varpujen gaalapostauksesta.

Kotiinviemisiksi saimme yhteistyökumppaneiden kanssa kootun repullisen vaikka mitä kivaa, sen sisältöön koitan ehtiä palaamaan vielä paremmalla ajalla tarkemmin. Kiitos kanssa-Varput mukavasta illasta ja ennen kaikkea ihanasta blogiyhteisöstä! Meininki on meillä jotain niin parasta, etten olisi sellaista osannut edes parhaissa mielikuvissani kuvitella. ♥

Seuraa Varpublogeja:
Instagram | Facebook | Twitter

Kuvat: Ronja Siitonen

Bongasin viime kesänä raskaana ollessani yhdestä blogista “täydellisen listan” vauvaa varten hankittavista tavaroista. Nyt kun vauvavuoden eka puolikas lähestyy loppuaan, lienee sopiva hetki kelata taaksepäin mitkä meillä on koettu vauva-arjen tarpeellisiksi ja vähemmän tarpeellisiksi jutuiksi. Esikoista odottaessa olin aika lailla ummikko mitä tuli vauvoihin ja niiden hoitamiseen, joten menin pitkälti lähipiirin äitien kommenttien mukaan. Silloin saimme lainaan paljon kaikkea mahdollista rompetta, joista osa jäi hyvinkin vähälle käytölle; hyvä että olivat vain lainassa niin sai helposti palautettua. Toisen kohdalla voisi ajatella jo osaavansa homman, mutta onko asia näin? Katsotaanpa!

Ekat vaatteet, jotka kuopukselle puettiin kotimatkalle sairaalasta: jumppis ja kietaisubody – Mini Rodini, housut – Papu, myssy ja lapaset – Polarn O. Pyret, villasukat – mamman neulomat.

Vaatteet

50-, 56- ja 62-kokoisia vaatteita
Alle 50-senttisenä syntyneestä esikoisesta opin, että todellakin pitää olla myös niitä ihan minejä koon 50 vaatteita ja toisella kierroksella olinkin sitten varautunut. Noh, kuopus oli syntyessään 53 cm ja reilu puoli kiloa painavampi, joten kotiutumisvaatteeksi otettu Mini Rodinin 50-kokoinen kietaisubody oli aika makkarankuori jo synnärillä. Koska elettiin syksyä, olin varannut kaukalo- ym. matkoja varten saman merkin NB-kokoisen (vastaa n. kokoa 50) collegejumppiksen – eihän se sitten mahtunut kuin just ja just pari viikkoa. :D

Bodyt, housut, yöasut
Sopiva vaatemäärä per koko on mielestäni täysin sidonnainen näihin seikkoihin: kuinka paljon vauva puklaa, kuinka usein vaippa falskaa ja kuinka usein jaksat pyörittää pesukonetta. Meillä esikoinen pulautti vaatteensa vaihtoon todella harvoin, kuopus alkuun lähes päivittäin – ja usein myös mun vaatteet, tai paidan nyt ainakin. Yöasuja (meillä potkupuvut, joko terälliset tai terättömät) oli viitisen kappaletta per pikkukoko, mikä oli oikein passeli määrä. Ehkä kerran-kaksi meinasivat loppua kesken, kun oli parina peräkkäisenä päivänä mennyt pukluun, pissaan tai kumpaankin.

Pienet sukat
En henk. koht. ole terällisten housujen fani, ärsyttää vaan aina kun vauva onnistuu potkottamaan jalkansa sinne sisälle “pussiin”. Pienissä sukissa on toki yksilöitä, jotka valuvat miten sattuu, ja tärkeintä sukka-asiassa onkin napakka varsi. Parhaita ovat mun mielestä olleet Conversen minisukat ja myös Marimekon ovat olleet ihan jees. Varasukat kannattaa olla myös hoitolaukussa mukana, koskaan ei tiedä jos vauva sattuu osumaan jalkansa kanssa vastariisuttuun kakkavaippaan… Kröhöm. (Tuosta kotiutumisvaatekuvasta näköjään puuttuu normisukat kokonaan, hups.)

College- tai muu kokohaalari
Mun mielestä ihan ehdoton turvakaukaloon! Kaukalossahan ei koskaan tulisi käyttää kovin paksua vaatetta, vaan turvallisuuden kannalta parempi on kaukalopussi, johon sisälle vauvan voi laittaa kevyemmässä vaatetuksessa ja vyöt saa kiristetyä hyvin. Ostin talvea ajatellen untuvatäytteisen pussin, mutta eihän sitä kuumakallella ole voinut käyttää edes kunnon pakkasella. Meillä kaukalovaatetuksen perusta on siis ollut collegehaalari ja päälle tarpeen vaatiessa pehmoinen peitto. Jumppikset ovat tietysti hyviä myös silloin, jos sisätiloissa kaipaa lisälämmikettä päälle. Parhaiksi olemme todenneet Mini Rodinin jumppikset ja myös Blaa on joustavuudeltaan bueno, Gugguun taas ovat pienelle turhan jäykkiä + kaulus tulee ärsyttävästi kasvoille. Määränä meillä on toiminut kaksi: toinen on varalla, jos toiseen lentää puklut.

Koon 56/62 lemppareita Rodinilta. Oih ja voih nuo joutsenet! ♥

Pari pipoa ja/tai myssyä
Kuumaveriselle syysvauvalle paras päähine on ollut trikoopipo, oma suosikkini oli Beau Hudsonin superpehmeä vauvapipo. Leuan alle solmittavat myssyt koin alkuun hankalaksi, kun eivät oikein tuntuneet asettuvan pojan päähän kunnolla – pään muotokin siis vaikuttaa pipoasiaan.

Villasukat
Suurimman osan vuodesta tarpeen ulkoilmassa, viileämmällä mahdollisesti myös sisällä. Me saatiin sairaalasta sinivalkoiset Suomi 100 v. -sukat, mutta harmiksi ne jäivät äkkiä pieneksi.

Ulkovaatteet
Syyskuisellamme on kyllä toppahaalari (sellainen jonka saa pussiksi), mutta sitä ei varsinaisesti ole koskaan tarvittu. Pikkuvauva on ulkona lähinnä vaunuissa ja siellä olen aina käyttänyt lämpöpussia, automatkat tulikin jo käsiteltyä. Kuopuksemme ulkovaatetus on siis ollut lähinnä collegehaalari, kylmemmällä myös välillä Rodinin musta fleecehaalari (kuvassa). Kyseinen haalari oli älyttömän suloinen, mutta fleece materiaalina on kyllä pirun ärsyttävä. Kunnon ulkovaatteille olisi epäilemättä ollut enemmän tarvetta, mikäli vauvaa olisi pihalla tarvinnut ottaa pois vaunuista tai hän olisi kulkenut kantovälineessä myös ulkosalla.

Bonukset
Jatkopala bodyyn – suurin osa neppareista on samanlaisia, erityisen kätevä pitkäselkäisellä hoikkeliinilla.
Unipussi – harkitsemisen arvoinen viuhtovalle nukkujalle.

Emme ole tarvinneet
Potkuhousut, puolipotkarit, sukkahousut, toppahaalari.

Hygienia

Paketti ykköskoon vaippoja
Yksi pikkupaketti menee yleensä aina, vaikka vauva olisi vähän isompikin syntyessään (paitsi tietty jos käyttää kestoja alusta asti). Meillä on yleensä Muumia tai perus-Liberoa ja Natytkin on ok, mutta Pampersit haisevat niin kamalalle ettei niitä todellakaan tee mieli pienellä vauvalla käyttää.

Kosteuspyyhkeitä
Esikoisen kanssa niitä on mennyt 3 vuoden aikana yhteensä ehkä 2-3 pakettia, superkakkaaja-kuopuksen kanssa sama määrä jo vajaassa puolessa vuodessa. Alkuun kun 95% kerroista vaipassa oli kakkaa, ei peffaa viitsinyt olla jatkuvasti pesemässä vedellä (jalkojen iho kuivui turhaan + yöllä olisi ehkä herännyt liiaksi) niin pienemmät tuhnut oli kätevintä puhdistaa kosteuspyyhkeellä.

Vanulappuja & -puikkoja
Lappuja silmien ja puikkoja navan putsaamiseen, ihan normaaliversioita meillä aina ollut käytössä.

Vaipanvaihtoalusta
Tarpeellinen niin kotona kuin reissussa, ettei vaipanvaihtopissat (joita alkuun on meillä kumpikin lapsi harrastanut varsin usein) sotke paikkoja. Kotona hoitopöydällä alustan päällä on joku vanha käsipyyhe, joka on helppo heittää pesuun vahingon sattuessa. Reissussa laukkuun taiteltava alusta on hyvä, kosteuden kestävä pinta on helppo pyyhkiä puhtaaksi. Kertakäyttöisiäkin on olemassa, mutta ne miellän turhakkeiksi.

Harsoja
Määrä on suoraan verrannollinen puklaamisen määrään. Meillä on ollut 10-15 kpl, alussa niitä likaantui selvästi vauhdikkaammin. Kannattaa huomioida pesulämpötila: bambuiset pestään 40 asteessa, puuvillaiset kestää 60 asteen pesun. Itse pesen suurimman osan pyykistä 60 asteessa, joten bambuharsot ovat olleet lähinnä varalla, etteivät joutuisi kovin kauaa lojumaan pyykkikorissa (pesen vain täysiä koneellisia).

Peppupyyhkeitä
Pienet pyyhkeet näppärimpiä, mieluiten myös ohuita niin eivät vie hoitolaukussa tilaa. Meillä pikkupyyhearsenaali on pääasiassa vanhoja superpehmoisia pyyhkeitä mun äidin nuoruudesta. Poikavauvalla pyyhettä saa myös käytettyä mukavasti suojana pissasuihkulta vaipanvaihdon yhteydessä.

Keittosuolatipat
Helpottaa ilman kulkemista vauvan nenässä, kun se on tukkoinen a) maidosta b) räästä. Saman tyyppinen aine on Physiomer Baby Mist -nenäsuihke, jonka sanotaan lisäksi ehkäisevän jälkitauteja. Olisinpa tästä tiennyt esikoisen vauva-aikana (jos sitä silloin jo oli), niin paljon toimivampaa tippoihin verrattuna!

Nenäfriida
Viimeistään ekassa flunssassa alkaa kaivata jotain, jolla helpottaa mini-ihmisen tukkoista oloa. Nenäfriida on ehkä hivenen ällö ja on olemassa myös jotain “nenäimureita”, saattavat olla toimivampia tai sitten ei. Muistan joskus lukeneeni, että liiallinen rään imeminen saattaisi jopa lisätä sen eritystä, mutta totuuspohjaa suuntaan tai toiseen en osaa sanoa. Pyrin siis olemaan käyttämättä, ellei selkeästi ole tarpeen. HOX! Ennen imemistä nenä kosteutettava keittosuolatipoilla.

Ihoöljy
Ihon kosteutuksen (vain tarvittaessa) lisäksi toimii erinomaisesti päänahan karstaa poistaessa. Meillä on ollut aina Ceridal Lipolotionia, voi olla että joku luonnollisempikin vaihtoehto olisi olemassa – saa vinkata!

Kuumemittari
Esikoiselle hankimme korvakuumemittarin, mutta se on musta todella epäluotettava ja näyttää ihan mitä sattuu (saattaa myös johtua käyttäjästä). Yleensä käytänkin ihan tavallista kuumemittaria ja mittaan lämmön kainalosta; pepusta ei enää suositella mitattavan.

Emme ole tarvinneet
Bepanthen, sinkkivoide – en edes tiedä miksi pitäisi laittaa vauvalle.
Talkki – korvattavissa perunajauhoilla.
Käsidesi – korkeintaan reissun päällä, jos ei ole mahdollisuutta pestä käsiä.

Tarvikkeet

Vaunut
Parhaat ovat perheen käyttötarpeisiin sopivat yksilöt; kaupungissa kaipaa helposti kärryiltä eri ominaisuuksia kuin maalla. Jos jotakin olen oppinut niin sen, ettei yksiä kaikkeen mahdolliseen sopivia the täydellisiä vaunuja ole olemassakaan. Tarpeet ja tilanteet muuttuu lapsen kasvaessa, tai sitten on vaan niin hullu että tahtoo kokeilla kaikkia erilaisia. ;)

Turvakaukalo
Pakkohankinta, mikäli mielii (omalla) autolla liikkua. Pääkäytössä olevaan autoon on kätevä ostaa telakka, johon kaukalo kiinnitty kliksauttamalla – huomattavasti nopeampaa kuin aina säheltää turvavyön kanssa. Telakka on usein isofix-kiinnitteinen ja näin ollen vyökiinnitystä turvallisempi. HOX! Turvakaukalon käyttöikä on n. 5 vuotta eikä se saa olla kolaroitu; myös tyhjänä autossa kolarin sattuessa oleva kaukalo on käyttökelvoton.

Lämpöpussi vaunukoppaan ja kaukaloon
Esikoisella kaukalopussi oli pop, kuopuksella turhake. Vaunukopassa sen sijaan pussi on (muulloin kuin kesäkuumalla) oikein näppärä: sopivan pussin kanssa vauva ei tarvitse sisävaatteiden lisäksi kuin myssyn, hanskat ja mahdollisesti villasukat. Kerroksia lisätään tarpeen mukaan, 100% villa on parempi kuin sekoite ja vilukissalle se kannattaa laittaa ihoa vasten, kuumemmalle toimii myös ns. kakkoskerroksena. Kunnon pakkasella voi lämpöpussin ja vaunukopan patjan väliin laittaa vielä villapeiton tms. eristämään.

Kantoreppu/-liina
Paras tapa saada äidille kädet vapaaksi ja samalla vauvakin saa läheisyyttä. Kantovälineen tulee ehdottomasti olla ergonominen, jotta se on mukava niin kantajalle kuin kannettavalle. Tärkeimmät pointit ihan pienen kanssa: peppu alempana kuin polvet, selässä luonnollinen pyöreys. Kasvot menosuuntaan -rintarepuille ehdoton ei, niissä vauva joutuu olemaan jalat roikkuen ja lonkat rasittuen. Meidän kuopus on onneksi nukkunut vaunuissa ihan hyvin, mutta ekoina kuukausina reppu ja liina olivat kovassa käytössä kotioloissa, jos poika ei meinannut muuten nukahtaa. Kantoreppusuositus: Tula Free To Grow

Hoitolaukku
Tavallaan mitään erillistä hoitolaukkua ei tarvitsisi, mutta itse tykkään siitä että on yksi veska, jossa on kaikki tarpeellinen aina valmiina. Paitsi jos unohtaa laittaa uuden tilalle vara-asian päädyttyä käyttöön… Mulla hoitolaukussa kulkee yleensä omien lompakon ym. lisäksi vaihtovaatteet vauvalle (alussa saattaa olla tarpeen myös äidille), vaipanvaihtoalusta, vaippoja, peppupyyhe, kosteuspyyhkeitä, pussi likaisille vaatteille sekä pieni pussukka, jossa on tutti, tuttinauha ja purulelu. Aiemmin käytin Kånken-reppua ja nyt eniten on ollut käytössä Bugaboon peruslaukku, jossa on olkahihnojen lisäksi irroitettava pidempi hihna. Välillä ikävöin pois myymääni överi-ihanaa hoitolaukkua, mutta toisaalta tykkään nykyisen simppelistä musta-harmaasta ulkonäöstä.

Tutti
Jotkut vauvat mussuttavat tuttia heti kuin vanhat tekijät, toiset taas sylkäisevät saman tien pois – kuvan erilaisten tuttien määrästä voinee päätellä kumpaan poikamme kuuluu. Sinänsä tutti ei ole mikään pakollinen juttu, mutta toisinaan olisi kiva ettei tarvitsisi itse toimia tuttina… Lovin tutit ovat ainoat, jotka ovat poitsulle edes jotenkin kelvanneet, niitä taidan vielä ostaa setin seuraavassa koossa ihan varuiksi.

Tuttipullo
Hyvä olla, jotta äiti ehkä mahdollisesti pääsisi välillä johonkin ilman vauvaa. Kaikki tissivauvat eivät suostu pullosta juomaan, mutta aina kannattaa yrittää (jos siis haluaa). Ennen pulloon tarttumista kannattaa selvittää, mitä termi tahdistettu pulloruokinta tarkoittaa.

Purulelu
Kun hampaiden pykääminen aloitetaan reilu parikuisena, purulelut tulevat tarpeeseen ennen kuin huomaakaan. Enimmäkseen kuopuksella on hammashommissa ollut apuna esikoisen vanha Sophie-kirahvi, joka on myös vinkulelu. Uusi tuttavuus on Nature Bubzin ruksin muotoinen purulelu, joka on ollut oikein positiivinen yllätys, sillä vauva saa siitä helposti otteen.

Lisäksi
Vauvapyyhe – hupullinen pyyhe paras (ja söpöin).
Itkuhälytin – tarpeen jos vauva nukkuu ulkona.

Emme ole tarvinneet
Korvikepurkki varalle – saahan sitä kaupasta, nykyään monesta paikkaa iltamyöhään asti.
Kylpyamme – hyvin saa vauvankin pestyä suihkussa samalla kun itse käy. Ehkä myöhemmmin tarpeellisempi.

Muuta

Hoitopöytä
Jollekin tuiki tärkeä, toinen ei koe tarvitsevansa lainkaan. Meillä pöytä on käytössä jatkuvasti, ei vaan selkä kestäisi vaipanvaihtoa jatkuvasti esim. sohvalla. Laatikoissa on tilaa vaatteille, joten ne ovat aina käden ulottuvilla.

Joku nukkumapaikka
Äitiyspakkauslaatikko, pinnasänky, äidin vieressä – kaikki yhtä hyviä vaihtoehtoja. Esikoinen nukkui laatikossa ekat pari kuukautta siirtyen sitten pinnikseen, kuopus taas nukkui laatikossa max. kahdesti ja muuten mun vieressä. Vasta nelikuisena piti miettiä nukkumajärjestelyt uusiksi, siitä asti poika onkin pääsääntöisesti nukkunut pinnasängyssä.

Parit kolmet lakanat + mahdolliset pehmusteet pinnasängyn reunoille
Varalakanat on todellakin hyvä olla, erityisesti aluslakana. Reunapehmusteen funktiosta en ole ihan vakuuttunut, tai ainakin kuopus saa siitä huolimatta veivattua jalkansa pinnojen väliin varsin helposti.

Toinen peitto/vauvakokoinen torkkupeitto tai vastaava
Kun se varsinainen peitto on pyykissä… Meillä on torkkupeittona Elodie Detailsin pehmoinen huopa (kuva yllä), jota siis käytetään myös turvakaukalossa.

Muovipäällysteistä froteeta ilmakylpyihin
Ilmakylpyjä ei näin talviaikaan olla harrastettu, mutta sängyssä on lakanan alla tällainen muovipäällysteinen frotee. Eipähän tarvitse heti olla pesemässä patjaa, jos (ja kun) vaippa falskaa yöllä.

Joku viltti, jolle laskea vauva lattiallakin
Esikoisen jäljiltä on parikin lattiavilttiä, mutta aika vähän niitä on käytetty (koska seuraava kohta). Myös äp-makuupussi käy mainiosti, tai se turvakaukalopeitto.

Leikkimatto tai lelukaari
Yllättävän nopeasti vauvaa alkaa kiinnostaa roikkuvat lelut. Meidän matto on käytettynä ostettu SkipHop, oikein toimiva ja tykätty – eikä pahemmin satu äidin silmiinkään.

Sitteri
Esikoisella oli joku random edullisesti tutulta ostettu, kuopukselle päätin törsätä hehkutettuun Baby Björniin. Hyvä se on ollut ja päällisen saa todella iisisti pesuun (one word: niskakakka), mutta on sillä kyllä älyttömästi hintaa. Kannattaa siis pitää silmät auki tarjousten varalta!

Lisäksi
Hajusteeton pyykinpesuaine ja sappisaippua – Erisanin nestemäinen on hyvä ja sopii myös kestovaipoille, sappisaippuani otan mieluusti nestemäisenä.
Vauvakirja – esikoisella tuli täytettyä enemmän, toisella tuppaa unohtumaan vaikka kirja on upea Oot niin ihana.
Newborn Set Tripp Trappiin – esikoiselle hankittu ja toisellakin kierroksella paljon käytetty, kiva kun saa vauvan pöydän ääreen samalle tasolle.

Äidille

Imetysliivit – kaarituettomat ja mukavat, simppeli avaussysteemi. Mä en yhtään tykkää sellaisista missä rinnan ympärille tulee kangaslirpake, jossa on keskellä reikä. Suosittelen tsekkaamaan: Lindex

Liivinsuojat – saatavilla sekä kestona että kertakäyttöisenä. Oma valintani on kestoversiot, kertseistä jää inhottavasti haituvia rinnanpäihin.

Imetystoppeja – erittäin kätevä vaatekappale öisin, päälle voi heittää löysän t-paidan jos tarvitsee hartioille myös peittoa. Rintsikoissa en tykkää nukkua ja maitofalskauksen takia liivinsuojien on parempi pysyä paikoillaan.

Nännivoide – yleisimmin käytetään lanoliinivoidetta (esim. Lansinoh), mutta alun pahimmista vaurioista selvittyäni olen tykännyt kevyemmästä Bevita R -hoitovoiteesta.

Rintakumi – saattaa olla tarpeen imetyksen alkutaipaleella. Itse käytin kivun takia, esikoisen kanssa jopa pitkälle yli puoli vuotta. Kuopuksen kanssa vaan sinnittelin eikä hän jossain kohtaa kumin kanssa enää suostunut edes syömään.

Imetystyyny – esikoisen kohdalla oli käytössä ekat kuukaudet koko ajan, nyt toisella kertaa vain ihan alussa. Johtunee imetysasennosta, kuopusta on tarvinnut maidon suihkuamisen takia imettää maha mahaa vasten.

Maidonkeräin – maitoa saa otettua kivasti talteen, jos sattuu olemaan tyyppiä toinen tissi falskaa kun toisesta imettää. HOX! Ei kannata unohtaa keräimen olemassa olo silloin kun se on ollut paikallaan, muuten saa kumartamisen jälkeen käydä vaihtamassa oman paitansa.

Rintapumppu – kaikki eivät pumpulle heru, jotkut vain tietynlaisille. Kokeilemalla selviää, lainaa ensin kaverilta jos mahdollista (steriloidaan kiehuvassa vedessä joka tapauksessa ennen käyttöönottoa).

Pienet Minigrip-pussit – maidon pakastamiseen.

Siteet jälkivuotoon – ei varmaan tarvitse sanoa enempää miksi.

Tässä on nyt reilu kolme kuukautta eletty nelihenkisenä perheenä ja voin todeta, että yllättävän hyvin on mennyt. Voisi ehkä jopa sanoa todella hyvin siihen nähden, että olemme nämä kuukaudet asuneet 40 neliön kaksiossa, ilman kunnon parveketta, neljännessä kerroksessa hissin ollessa kokoa minimaalinen. Kohta toki arki muuttuu ihan toiseksi muuttaessamme omakotitaloon ja pois kaupungista, mutta tähän asti elo kahden lapsen kanssa on sujunut kaikin puolin mukavasti.

Vauvan käsittely on luonnollisesti ollut helpompaa kuin ekalla kerralla, tietysti kun en esikoisen aikaan ollut niin pienten vauvojen kanssa ollut paljoakaan tekemisissä. Itse asiassa toisen lapsen kohdalla olen havahtunut välillä siihen, että häntä käsittelee varsin huolettomasti ja sitten vasta muistaa, että niin eihän se vauva olekaan kovin iso vielä! Paljon varmasti vaikuttaa myös esikoiseen verrattuna paljon jäntevämpi vauva, jota ei ole tarvinnut käsitellä niin yltiövarovaisesti edes alussa. Mähän nyyhkin varmaan jo ekan kuukauden jälkeen mihin mun pikkuvauva oikein katosi, heh.

Imetyksen suhteen on tavallaan ollut helpompaa, lähinnä siltä osin että nyt mulla oli heti alkuun paljon enemmän tietoa asioista. Kaikki se tietotaito ei silti poistanut imetyksen mukanaan tuomia kipuja enkä edelleenkään tiedä, onko meidän molemmilla lapsilla ollut alkuun jotenkin tosi huono imuote vai olenko mä vaan liian herkkis, kun kummallakin kerralla ekat kolme kuukautta on ollut enemmän tai vähemmän kivuliasta. Yleensä enemmän. Ja just kun noin 10 viikon hampaat irvessä imettämisen jälkeen kivut näyttivät jääneen taakse niin zädääm: kuopus päätti pykätä ekat hampaansa läpi. Kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen tähänastiseen imetystaipaleeseemme ja erittäin onnellinen siitä, että se on toisellakin kerralla onnistunut eikä ole ollut tarvetta lähteä pullorumbaan.

Se on hassua miten synnytyksen jälkeen kun vanhemman lapsen näkee ensimmäisen kerran, on hän yhtäkkiä kasvanut ai-van valtavasti. Siis ihan kuin olisi täysin eri lapsi! Kun sitten elo tuoreen pikkusisaruksen kanssa ottaa ensihaparointejaan, tahtoo välillä vähän unohtaa, että se alle 3-vuotias esikoinenkin on oikeasti vielä aika pieni. Ja vaikka hän useimmiten osaa hienosti pukea itse tai mennä reippaasti jumppaan, tulee taatusti tilanteita jolloin asiat eivät sujukaan yhtä sutjakkaasti – ja toisinaan ihan vain siksi, että isosiskokin tahtoo huomiota.

Esikoinen ei missään vaiheessa ole ollut mustasukkainen vauvasta, vaan on alusta asti ollut hellä ja ystävällinen pikkuveljeä kohtaan. Sen sijaan meitä vanhempia kohtaan tytön käytös oli ensimmäiset viikot aika hirveää… Kaikki kehoitukset/pyynnöt/käskyt menivät kuuroille korville ja koko ajan piti kiukutella jostain, välillä tempaista jotkut älyttömät kilaritkin ihan jostain pikkuasiasta. Vaikka käytös on sinänsä hyvin ymmärrettävää – neuvolassa terkkari vertasi tilannetta siihen, että puoliso toisi yhtäkkiä kotiin toisen kumppanin – niin kyllä muutaman päivän jälkeen alkoi epäilyttää, millaiseksi elämä oikein menisi, jos sama meininki jatkuu pitkään. Onneksi loputtomalta tuntuva kiukkuaminen rauhoittui muutamassa viikossa normaalin uhmakäytöksen tasolle, joten meidän vanhempienkin riekaloituvat hermot saavat välillä vähän lepoa.

Syksyä helpotti paljon se, että esikoinen jatkoi tutussa päiväkodissa osa-aikaisesti. Tyttö sai välillä päiviinsä kiinnostavaa ja monipuolista aktiviteettia, jollaista mun olisi käytännössä mahdoton järjestää kotona vauva tissillä/kantorepussa. Koen myös reiluksi pikkusisarusta kohtaan sen, että toisinaan hänellä on oikeus olla ainoa huomion vaatija eikä aina tarvitse odottaa samalla tavalla kuin silloin, kun esikoinen on siinä ja mulla on hänen kanssa jotain kesken. Muuton jälkeiset kuviot ovat vielä auki eikä esikoiselle ole mitään päiväkoti- tai kerhopaikkaa, mutta eiköhän kaikki järjesty ajallaan. Joka tapauksessa uskon elämän omakotitalossa maalla olevan sen verran erilaista verrattuna kaupunkieloon kerrostalossa, ettei välttämättä ole pahaksi vaikkei mitään vielä nyt kevääksi saataisi.

Kotoa lähteminen on aikamoinen rumba, kun pitää saada hoidettua niin vauva kuin esikoinenkin lähtökuntoon – ja toki myös itsensä siinä sivussa. Esikoinen osaa kyllä pukea haalarin itse ym., mutta kotona asia tuntuu olevan jotenkin paljon vaikeampaa kuin vaikka tarhassa. Ja kun kerran tuollaisesta tahtoikäisestä on kyse, joskus harvoin homma menee oikein nätisti putkeen, mutta useimmiten pitää auttaa aivan kaikessa. Tavallista on sekin, että eteiseen päästyä lapsi yhtäkkiä singahtaakin haalarin äärestä sohvalle ja nauraa kiljahtelee mennessään… On muuten ihan muutaman kerran tullut käytettyä tuota pyhää kolminaisuutta uhkailu-lahjonta-kiristys.

Liikkuminen vauvan ja taaperon kanssa sen sijaan ei ole ollut mikään ongelma. Meillä on tupliksi muuntuvat Bugaboo Donkey -rattaat, joskin tuo tuplaominaisuus on ollut käytössä paljon vähemmän mitä etukäteen kuvittelin. Bugaboon oma seisomalauta penkillä taas olikin huippuhankinta! Hyvin usein jos tyttö saa itse päättää laudalle vai rattaisiin, vastaus on epäröimättä laudalle. Busseissa matkaaminen on kyllä ollut kätevää kapeammilla vaunuilla ja lisäksi kotitalon hissi on niin pieni, että Donkeyt pitää joka tapauksessa olla monona. Niin ja kellarin ovi on vielä sitäkin kapeampi, eli tuplakäytössä on ensin rullattava rattaat monona ulos ovesta ja vasta pihalla leventää tupliksi. Aikamoista säätämistä siis, mutta mitkään muut vierekkäiset tuplat eivät olisi tuosta ovesta edes mahtuneet ja peräkkäisissä taas olisi hyvin todennäköisesti tullut pituuden puolesta hissin syvyys vastaan. Ei nuo Aasit mikään huono hankinta olleet, ovat pelastaneet mut mm. kun esikoinen oli kipeä eikä jaksanut kävellä edes ulos ja lääkäriin oli päästävä (miehen ollessa töissä, luonnollisesti). Ei muuta kuin rattaat likka kyydissä hissiin ja itse siihen viereen niin, että pidin vauvaa kopassa rattaiden yläpuolella. Kellarissa koppa hetkeksi lattialle, rattaat pihalle, koppa sen jälkeen myös ulos, levennys tupliksi ja vauva kopassaan kyytiin. Huhheijaa mutta lekuriin selvittiin!

Se mun on myönnettävä, että varsinaisia vaunulenkkejä olen tehnyt todella vähän. Olisinkohan jopa kerran lähtenyt iltasella kävelemään vauvan kanssa ihan huvikseni, muuten vaunuilla liikkuminen on ollut siirtymistä paikasta A paikkaan B tai kaupassa/postissa käymistä. Osittain lenkkeilylaiskuus johtuu varmastikin siitä veivaamisen määrästä, että ylipäänsä selviytyy pihalle asti, joten on mielenkiintoista nähdä innostunko enemmän tekemään vaunulenkkejä sitten jatkossa, kun ulos pääsee vain oven avaamalla.

Autolla matkustaminen on muuttunut tietysti myös, ihan jo siinä että auto on nykyään farmarimallia. Esikoinen ei onneksi ole kovin sinkoilevaa sorttia, niin autoon pakkautuminen on yleisesti ottaen sujunut ilman suurempia kommelluksia. Ylipäänsä helpottaa paljon, että kaupungissakin voimme kävellä sisältä autolle ilman että tyttöä tarvitsee välttämättä edes pitää kädestä, vaan hän osaa kulkea nätisti vierellä ja pitää tarvittaessa kaukalosta/rattaista kiinni. Tilaa viidennelle kyytiläiselle ei autossa oikein enää ole, sillä esikoisen istuin sekä vauvan kaukalo telakoineen vievät Civicin takapenkillä sen verran reilusti tilaa, että kovin herkästi ei sinne väliin lähde ketään tunkemaan (eikä taitaisi kukaan edes tuolla turvalaitekombolla väliin mahtua).

Nukkuminen ei ole esikoisen kanssa ollut koskaan mikään helppo nakki, joten toisella kerralla osasi jo varautua, ettei meille tule vauvaa joka nukkuu parin kuukauden iässä täysiä öitä jne. Eikä poika sellaisia siis nuku vieläkään, vaikka vauvaryhmässä monien syyskuiset vetelevät öisin unta palloon 8 h tai jopa enemmän. Yhden (!) kerran kuopus on tähän mennessä nukkunut 6 h putkeen, muuten on menty pääasiassa max. 3-4 h unipätkillä. Ja sehän toki on sanomattakin selvää, että silloin harvoin kun vauva oikeasti nukkuu pidemmän pätkän, niin eiköhän esikoinen ole joko kipeänä tai sitten näkee painajaisia tms. ja herää itkien useamman kertaa. :D Alkuun öiden katkonaisuus oli todella raskasta ja olen vahvasti sitä mieltä, ettei toisen lapsen kohdalla tule enää sellaista hormonipiikkiä, jonka avulla jaksaa viikkotolkulla ihan minimaalisilla unilla. Kuitenkin nyt 3 kk jälkeen väsymys on taas ollut vähäisempää, vaikken edelleenkään nuku kovin pitkiä pätkiä – en sitten tiedä onko katkonaisuuteen ehkä jotenkin tottunut.

Joulun alla vietimme puuhääpäivää (aiemmat hääpäiväkuvat: keramiikka, nahka, pumpuli, paperi + vihkimispäivä).

Se mikä kahden pienen lapsen kanssa on tuntunut rankalta on se tunne, että koko ajan joku odottaa multa jotain – ja jos ei lapset niin vähintäänkin kissa. Kun vauva nukahtaa, tahtoo esikoinen sitä tai tätä tai tuota. Illalla kun vihdoin molemmat lapset ehkä jopa nukkuvat ja saan hetken huokaistua, niin eiköhän Barbi ole salamana pyörimässä ympärillä. Useimmiten ei haittaa, vaikka kissa parkkeeraa itsensä mun syliin sekunnissa laskettuani hanurini tuoliin, mutta varsinkin niinä päivinä kun lapset ovat tarvinneet jotenkin erikoisen paljon syliä ja huomiota, tulee illalla fiilis että enkö mä hemmetti saisi edes hetken olla ihan vain itsekseni… Onneksi Barbsulle kelpaa monesti miehenkin syli, jos mulla on päivän läheisyyskiintiö niin sanotusti täynnä.

Oma aika on luonnollisesti ollut hivenen kortilla sitten vauvan syntymän, mikä yleensä näkyy siinä etten illalla malta mennä nukkumaan vaan valvon aivan liian pitkään (ja niin tekee mieskin). Ekoina viikkoina oli ihanaa, kun sai molemmat lapset nukkumaan päivällä samaan aikaan ja ehti hetkeksi istahtaa ihan rauhassa teekupposen kera, mutta sitten tuli se kauhulla odottamani hetki, kun esikoinen päätti lopettaa päiväunien nukkumisen kotona. Nyt hän tosin menee sentään vähän aikaisemmin nukkumaan illalla, joten hyvällä tuurilla illan oma aika voi alkaa jo yhdeksän jälkeen. Sen olen huomannut, että kummallekin meistä vanhemmista sellainen oma rauhoittuminen on edelleen tosi tärkeää ja ilman sitä pinna kiristyy turhan helposti.

Ehkä suurin kysymysmerkki ennen kuopuksen syntymää oli se, miten muka osaisi rakastaa jotakuta toista yhtä paljon kuin esikoista. Yllätyksekseni rakkauden määrä kuopusta kohtaan on ollut ihan valtava eikä silti mitenkään ole esikoiselta pois, päinvastoin rakkaus häneenkin on tietyllä tavalla syventynyt. Olen monta kertaa huokaillut miten mieletöntä on, että olemme saaneet kaksi lasta – ja mikä hulluinta, en haluaisi ajatella tämän syyskuisen olevan viimeinen vauvani. Mutta aika näyttäköön onko perheemme tässä vai ei, nyt on hyvä näin. ♥

Enää reilu viikko laskettuun, hui! Näin toista odottaessa kaikki on tässä kohtaa vähän rempallaan: sairaalakassin pakkaaminen on just ja just aloitettu (toki tärkein eli herkut hankittu!), vauvan kotiutumisvaatteet valitsematta, pinnasänky puuttuu, vaunukoppa ja kaukalo ovat edelleen vanhemmillani säilytyksessä… Olen mä em. asioita miettinyt, mutta toteutuksen aste on vielä – ehm – vaiheessa. Toisaalta uskon tämänkin kaverin viihtyvän mahassa yli lasketun, niin mikäpä kiire tässä. Vaunukoppa odottaa sentään suht kasattuna, kunhan vain joku roudaa sen Turkuun sitten kun tarve on. Kaukaloa emme edes tarvitse heti alkuun, kun asumme niin lähellä sairaalaa, ja hätätapauksessa beben tuo kotiin vaikka sylissä/kantoliinassa (liina on jopa pesty valmiiksi). Että eiköhän tämä tästä lutviudu!

Esikoista odottaessani kirjoittelin hieman ennen laskettua aikaa blogiin huomioita raskaudesta, joten ajattelin naputella ajatuksia ylös samaan tyyliin tälläkin kertaa. Aika erilaista tämä odotusaika on nyt ollut, tietysti koska on jo se yksi lapsi ennestään ja muutenkin suht erilainen raskaus alusta asti.

Mahafobiani on vuosien varrella vähentynyt huomattavasti.
Viime kerralla olin lähes hysteerinen, jos joku sattui hipaisemaan mahaani; nyt olen lähinnä kohauttanut olkiani koko asialle. En edelleenkään arvosta tuntemattomien mahahiplailuja eikä mahan veivaaminen neuvolassa ole todellakaan lempiosioni käynnillä, mutta en enää kiljahtele spontaanisti tuttujen mahdollisesta koskemisesta. Ja kyllä siskosein, säkin voit joskus kokeilla – jos uskallat. ;)

Kilot kertyvät huomattavasti nopeammin toisella kierroksella.
En tiedä vaikuttaako asiaan lähtötilanteen lievä ylipaino vai ikä vai joku muu, mutta kroppa on varsin “mukavasti” napannut mukaansa kaiken ylimääräisen mitä vain on saanut. Jemmasta kaivetut odotusvaatteet, erityisesti housuosasto, tuntuivat aika piukeilta jo joskus puolivälin tienoilla, vaikka viimeksi käytin kaikkia loppuun asti. Paino ei silti noussut ekan puolikkaan aikana nimeksikään johtuen varmaan pidempään kestäneestä pahoinvoinnista ja siitä, ettei esim. makea oikein maistunut.

Synnytystä tai elämää vauvan kanssa alkaa miettiä paljon myöhemmin.
Alkuun yrittää vain selvitä päivä kerrallaan väsymyksen kanssa, kun ne vähäiset voimavarat on pakko kohdistaa arjen pyörittämiseen esikoisen kanssa. Yhtäkkiä onkin jo puoliväli ja mielessä ehkä käy, jospa ehtisi tsekata ekan jäljiltä vaate- ym. varastot. No, ei ehdi tai muista tai saa aikaiseksi. Seuraavaksi havahtuu äitiysloman alkuun eikä edelleenkään ole yhtä ainoaa vaatekappaletta tai mitään muutakaan pyykätty, imetysromppeet jossain kadoksissa jne. Itse olen vasta nyt rv39 hiffannut, että ei hitsiläinen munhan pitäisi kohta synnyttää! Ja sitten pitääkin pohtia kaikki käytännön asiat esikoisen suhteen, että isäkin pääsisi mukaan koitokseen. Noooo, onhan tässä vielä aikaa… Kai.

Mahaa on kommentoitu yllättävän vähän.
Ekassa raskaudessa joku tuntui olevan koko ajan kommentoimassa jotain ja nyt ei niinkään, vaikka maha on reippaasti isompi kuin viimeksi. Enemmänkin sellaisia ei varmaan kauaa enää? -kysymyksiä, joihin vastattuani tulee ehkä hämmästynytkin jaa niin vähän! -kommentti. Hivenen hämmentävää sinänsä, kun tosiaan itsestä tuntuu että tämä pötsi alkaa olla kooltaan varsin massiivinen.

Jatkuvien “joko kohta synnytät” -kyselyiden puuttuminen.
Asiaan ehkä vaikuttaa se, että olen pyrkinyt välttämään tarkasta päivästä puhumista ja maininnut aina vain about syyskuun puolivälin. Lähinnä tuttujen suusta on kuulunut täh alkoiko sun äitiysloma jo? tai ai niin monta raskausviikkoa jo kasassa!, varsinkin ihan tässä viimeisen viikon sisään.

Kissa kaipaa läheisyyttä normaalia enemmän just multa.
Sama juttu kuin viime kerralla: Barbi tahtoo nukkua mun kyljessä kiinni joka ikinen yö. Myös iltaisin tulee pyörimään johonkin lähistölle, haluaisi varmaan syliin mutta kun ei enää mahdu… Nytkin itse asiassa istuu tässä pöydällä mun koneen edessä ja ihmettelee mitä näytöllä tapahtuu. :D

Ja sitten vielä tämä Vauva-lehden raskaustestiksi kutsuttu kysely.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Öh, no enpä oikeastaan. Ihan niin kamalaa ulkonäkökriiseilyä ei ole ollut kuin edellisessä raskaudessa, lähinnä johtuen ihon paremmasta kunnosta läpi raskauden. Tosin nyt loppua kohden on nassu alkanut puskea taas vähän enemmän näppylää ynnä muuta, että eiköhän se jossain kohtaa palaudu takaisin normaaliin tilaansa. Se on jännä, miten en koe keränneeni kiloja sen ihmeemmin ja peilikuvakin on edelleen ihan ok, mutta valokuvista iskee todellisuus päin pläsiä – huh huh, kun on erityisesti reisiin ja hanuriin tarttunut matkan varrella pehmuketta!

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.
Vähemmän kuin ensimmäisessä raskaudessa, mutta jonkun verran kuitenkin.

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Juu, tai no yhden kätilön ja yhden lääkärin arvion ainakin. Tätä aihetta sivusinkin aiemmassa postauksessa.

Olen nähnyt erikoisia unia.
Välillä aamulla herätessä on vähän wtf-olo, mutta mitään kovin ihmeellisiä unia en ole nähnyt. Synnytysuntakin muistaakseni ihan vain pari kertaa, vaikka jotkut taitavat ainakin näin loppuvaiheessa uneksia siitä lähes joka yö.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.
Viikkoja taisi olla kasassa 15 tai 16, kun en enää jaksanut verhoutua samoihin kaapuihin päivästä toiseen.

Hyvä äiti on kotona pitkään.
Hyvä äiti on kotona just niin pitkään kuin pää (tai rahatilanne) kestää. Riippuu niin paljon lapsesta, milloin on sopiva aika aloittaa hoidossa – eikä vanhemmuutta mun mielestä ylipäänsä edes mitata kotona olemisen pituudella. Toivon, että meillä on myös tämän toisen lapsen kohdalla mahdollista tehdä niin, että isä jää jossain kohtaa kotiin pidemmäksi pätkäksi kuin sen pari-kolme viikkoa.

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Yllättävää kyllä ei. Vaikka kuntoni noin muuten on ollut aika surkea alusta asti, pystyn edelleen kipittämään kelvollista vauhtia kaduilla ja joskus jopa ohittelen muitakin kuin mummoja.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.
Kieltämättä enemmän kuin viimeksi, erityisesti raskauden ekan puoliskon aikana. Jotenkin sitä on ollut myös enemmän huolissaan esikoisesta; mulla on vähän ylisuojelevainen olo välillä, vaikken mielestäni ole aiemmin sellainen ollut.

Tiedän miten haluan synnyttää.
Ensimmäisen kerran perusteella odotan nopeahkoa synnytystä ja tälläkin kertaa toivon, että tulisi nätisti alateitse. Olisi myös hienoa, jos synnytys käynnistyisi itsekseen nyt kun kerran beben pitäisi olla sieltä ihan oikein päin tulossa, mutta ei mulla toisaalta ole mitään traumoja jäänyt käynnistyksestäkään.

Painoni on noussut suunnilleen 20 kg, kiitos viime viikkojen hullujen turvotusten.
Nukun vuorokaudessa ehkä kuutisen tuntia yöllä varsin pätkittäistä unta (kyljen vaihto, vessakäynti/-käynnit), päivällä pienet nokoset jos siltä tuntuu (yleensä ei malta).
Arvelen, että lapsi syntyy 9.9. ilahduttaakseen yseistä pitävän äitinsä. Viikonloppuna tuli yhtäkkiä fiilis, että se voisi myös olla 18. päivä, joka on mamman kuolinpäivä 13 vuoden takaa.
Kutsumme lasta Killeksi (esikoisen Koiramäki-nimeä seuraten).

(Kuvista kiitos rakkaalle avioäijelilleni.)

Törmäsin keväällä vauvan sukupuolta arvuuttelevaan kyselyyn parissakin blogissa ja tuumailin, että olisi hauska tehdä sama myös omaan blogiin muistoksi. Tällä kertaa meillä on tieto (tai ainakin kahden eri ultraajan antama vahva veikkaus) vauvan sukupuolesta etukäteen, mutta emme ole sitä huudelleet sen kummemmin, kun kuitenkin sataprosenttinen varmuus saadaan vasta synnärillä. Tavallaan on kiva tietää, mutta toisaalta tuntuu että olisi paljon helpompi olla, jos ei tietäisi. Jotenkin kuullessaan veikkauksen rakenneultrassa tuli sellainen hetkellinen “pettymys”, vaikka jälkikäteen olen todennut että reaktio olisi mitä luultavimmin ollut sama myös toisesta sukupuolesta. On nimittäin tässä yllättäen ollut sellainen olo, että vauvan ollessa poika harmittelisin, ettei esikoinen saa siskoa (koska oma siskoni on erittäin tärkeä mulle), ja vauvan ollessa tyttö harmittelisin, etten saisi kasvattaa poikaa. :D Mulle siis taitaa sopia paremmin tietämättömyys asiasta, jotta välttyisin turhalta spekuloinnilta – tärkeintä kuitenkin on, että vauva saadaan onnellisesti ulos mahasta ja osaksi meidän perhettä eikä siinä kohtaa sukupuolella ole minkään sortin merkitystä.

Jos kannat vatsaasi matalalla, vatsassasi on poika. Tyttövatsa on korkealla.
Poika. Tämä on ollut ihan selkeä koko ajan; liian matalat housut alkoivat painaa hyvin pian ja pyöräily tuntui ikävältä reilusti ennen puoltaväliä. Ekassa raskaudessa fillaroin työmatkat lähemmäs rv 30 asti, tosin vuodenaika oli silloin eri.

Jos vatsasi ei näy takaapäin, on vatsassasi poika. Jos vatsa leviää sivuille niin tyttö.
Poika. Enemmän se eteenpäin on kasvanut kuin sivuille, mutta en kyllä muista esikoisestakaan mitään selkeää sivuille leviämistä. Hanuri ja reidet ovat kummallakin kerralla levinneet paljon enemmän, varsinkin nyt toisella kierroksella kyseiset kohdat tuntuvat keränneen oikein extrakerroksen rasvaa itseensä.

Jos olitte yhdynnässä pari päivää ennen ovulaatiota, on vauva tyttö. Jos ovulaatioaikana niin poika.
En osaa sanoa. Mulla ei ole mitään haisua ovulaation ajankohdasta, niin paha mennä arvailemaan kumpaankaan suuntaan.

Jos kärsit pahoinvoinnista, vatsassasi on tyttö. Pojasta ei ole pahoinvointia.
Tyttö. Ekassa raskaudessa pahoinvointia oli ehkä just ja just pari viikkoa, nyt ällötystä kesti parisen kuukautta. Kummallakaan kerralla en ole raskauden takia joutunut oksentamaan, tällä kierroksella vatsataudin takia kylläkin.

Jos mielesi tekee suolaista, kertoo se pojasta. Tytön odottajat ovat persoja makealle.
Poika. Makeaa on tässä raskaudessa mennyt lähinnä pieninä annoksina, loppua kohden vähän enemmän muttei mitenkään överipaljon kuitenkaan. Sen sijaan ranskikset, sipsit, leipä ym. ovat maistuneet normaalia enemmän.

Jos syöt paljon hedelmiä, on vauva tyttö. Pojan odottajille maittaa juusto ja liha.
Tyttö. Juu-u, ah onnea kesä ja meloni-, nektariini-, mansikka- sun muut kausi! Tällä hetkellä haaveilen tuoreista mustikoista ja harmittelen, kun en itse kykene menemään metsään kyykistelemään ko. herkkujen perässä.

Jos jalkasi ovat kylmemmät kuin normaalisti, odotat poikaa. Tytön odottajat eivät huomaa eroa.
Tyttö. Voisi melkein jopa sanoa, että jalat ovat lämpimämmät kuin yleensä ja luovuin jopa villasukista yllättävän aikaisin talven jälkeen. Monesti olen kesälläkin sukat jalassa sisällä, mutta tänä kesänä ovat sukat saaneet jäädä kaappiin – tosin loppukesän turvotuksella saattaa olla osansa asiassa…

Jos rintasi eivät ole kasvaneet huomattavasti, on vatsassa poika. Nopea kasvu viittaa tyttöön.
Tyttö. En nyt tiedä miten huomattavasti, mutta isompia rintsikoita oli hankittava jo monta kuukautta sitten. Itse asiassa nekin alkoivat jossain kohtaa tuntua turhan piukeilta ja piti sitten kesäaleista tilata parit rennommat liivit, jotka sopivat sitten imetykseenkin. Selvästi enemmän rintavarustus joka tapauksessa on turvonnut kuin ekassa raskaudessa.

Jos säärikarvojen kasvu on hitaampaa kuin aiemmin, odotat tyttöä. Jos vauhti kasvaa, saatte pojan.
Tyttö. Kasvaa ne juu, mutta sanoisin että normaalia hitaammin. Tai ehkä olen laiskistunut niiden ajelemiseen…

Jos syke on alle 140, on vauva poika, jos yli niin tyttö.
Tyttö. Kotidoppleria en omista, neuvolassa syke on pyörinyt alun jälkeen aina 145 paikkeilla. Esikoisella oli vähän korkeampi syke, yleensä yli 150.

Kiukkuisuus kertoo tytöstä. Jos olet rauhallinen ja hyväntuulinen, enteilee se poikaa.
Poika. Pääasiassa olen mielestäni ollut paremmalla tuulella, jos vertaa ensimmäiseen raskauteen. Ajoittaisia hormonihöyrähdyksiä on luonnollisesti ollut ja välillä palaa pinna niin tahtoikäisen kuin kumppaninkin kanssa, mutta tuon lyhytpinnaisuuden yhdistäisin ennemminkin stressin (muutto jne.) ja väsymyksen määrään.

Jos käsien iho on aiempaa kuivempi, saatte pojan. Jos taas normaalia pehmeämpi, tytön.
Tyttö. Ei muuten ollut talvellakaan ihan niin korput kädet kuin normaalisti ja nyt kesäaikaan ei ole välttämättä tarvinnut edes joka ilta sipaista käsirasvaa nukkumaan mennessä. Sinänsä jännä kontrasti kasvojen normaalia kuivemman ihon kanssa.

Jos linea negraa ei ole tai se ylettyy vain navan alapuolelle, odotatte tyttöä. Navan yli mennessä odotatte poikaa.
Poika. Esikoisesta ilmestyi koko vatsan yli menevä linea negra rv 27 paikkeilla, tällä kierroksella viiva on edelleen aika haalea ja ihan vasta nyt noussut navan ylitse. Vastaan tähän kuitenkin poika, kun viiva joka tapauksessa on näkyvissä.

Arat ja verestävät ikenet viestivät tytöstä. Jos näin ei ole, on tulossa poika.
Sekä että. Jonkun kerran on hampaita pestessä ikenet vuotaneet ja/tai olleet arkana, mutta ei mitään sellaisia “verilöylyjä” mitä olen lukenut joillain olevan. Sen sijaan nenästä mulla on tullut verta useamman kerran, mitä ei ole tapahtunut vuosiin.

Tyttöä odottaessa äiti kärsii närästyksestä, pojasta näin ei ole.
Tyttö. Vasta tässä toisessa raskaudessa olen ensimmäistä kertaa elämässäni kokenut, miltä tuntuu närästys. En osaa liittää sitä mihinkään syömiseen tms., kunhan toisinaan tuntuu sellainen ikävä, vähän polttava fiilis kurkussa. Alkoi joskus rv 24 paikkeilla eikä onneksi ole ollut mitenkään kovin pahana, lähinnä iltaisin huomaa mikäli ei ole päivän aikana syönyt tarpeeksi.

Tyttö vie äidin kauneuden ja poika korostaa sitä.
Poika. Kerroinkin taannoin miten tällä kertaa iho on ollut suorastaan loistokunnossa verrattuna ekaan raskauteen. Kiloja tosin on kertynyt enemmän kuin viimeksi ja palloksi turvonneet jalat ovat olleet tuttu näky muutosta lähtien, että siltä osin olo ei ole kovinkaan hehkeä.

Aika tasaisesti näköjään meni: poika 7/16 ja tyttö 9/16. Tällä viikolla vauva saavuttaa täysiaikaisuuden, joten noin kuukauden sisään nähdään vihdoin millainen tyyppi vatsassani on kasvanut! Hurjaa vauhtia tämä raskausaika on mennyt, vaikka tavallaan tuntuukin taas, etten edes muista millaista on olla ei-raskaana. Sen verran möhkö ja kankea olo alkaa jo olla, että raskaana oleminen saisi riittää tältä erää… Toivon kovasti, ettei kuopus olisi yhtä kiintynyt yksiöönsä kuin esikoinen, vaan lähtisi ulostautumaan itse ja mieluusti ennen laskettua aikaa.

(Kuvista kiitokset K-serkulle ja siskolle.)