AvainsanaRakkaus

Viikko 32: Siitä tuli kuluneeksi jo vuoden päivät, kun Barbi muutti meille.

Pitkäperjantaina otimme siskon kanssa suunnaksi Klubin, jossa tuona pääsiäisen iltana musisoi pitkäaikainen suosikkimme Viikate. Kyseessä oli edellisenä iltana Tampereelta startanneen Unholan urut 10 v. -juhlakiertueen toinen keikka, jolla muisteltiin menneitä kymmenen vuoden takaa. Tämä on juhlavuosi myös meille siskon kanssa Viikatteen ystävinä, sillä elettiin juurikin vuotta 2005, kun sattumalta tutustuimme tähän kymenlaaksolaiseen orkesteriin. Eipä silloin osannut aavistaa millaiseksi suhteemme Viikatteeseen muodostuisi…

Ilta pyörähti käyntiin perinteiseen tapaan Haaskalinnut saalistaa -instrumentaalin tahdein. Illan soittolista tarjoili nimensä mukaisesti pääasiassa vanhoja ralleja; tuli Tie, tuli Pohjoista viljaa, nimikkoraita Unholan urut tietysti myös. Yhteislauluna Kuolleen miehen kupletti ja vähän jotain uudempaakin: Viina, terva & hauta, Sysiässä, Tervaskanto, Oi pimeys. Kun tuttu lopetusbiisi Kuu Kaakon yllä kajahti soimaan, ei voinut uskoa että puolitoista tuntia oli jo karvan vaille ohitse.

Lähes päivälleen kymmenen vuotta sitten kuulin tuossa samaisessa salissa Viikatteen sointuja livenä ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen ei ole ollut yhtään vuotta, jolloin en olisi yhtyeen keikalla käynyt – useimmiten keikkoja on ehditty koluta useampikin vuodessa. Epäilemättä samaan malliin jatketaan niin kauan kun Kymenlaaksosta vain sointuja kajahtaa, toivottavasti ainakin toiset kymmenen vuotta. Kiitos Viikate, kiitos maailman paras V-keikkaseuralaiseni Marianna!

Yllättävää kyllä, raskausaika alkaa näinkin pian olla enää pelkkä haalea muisto. Kuva-arkistoja selatessa ihan säpsähdin omia odotuskuviani; vajaa kolme kuukautta jakaantumisen jälkeen tuntuu kummalliselta ajatella, että tuo ihana pikkutyyppi ihan oikeasti majaili mun mahassa 3/4 vuotta! Vaikka kroppa on nykyään erilainen mitä ennen raskautumista, ei asia siltikään tunnu todelta. Äkkiä sitä näköjään tottuu uuteen tilanteeseen. Tavallaan koen olevani ihan se sama ihminen kuin ennen äidiksi tuloa, toisaalta taas kaikki on muuttunut eikä mikään ole kuten ennen.

Tarkoitus oli alun perin blogata raskaudesta ja sen mukana tuomista ajatuksista enemmänkin, mutta lopulta ehdin kirjoittaa aiheesta vain kahteen otteeseen: ensin meiningistä yleisesti ja sitten erinäisiä huomioita, joita matkan varrella oli tullut vastaan. Nyt voisi siis olla aika tehdä jonkun sortin yhteenvetoa noista yhdeksästä kuukaudesta, vielä kun jotain ehkä saa muistin perukoilta kaivettua.

No miten se nyt sitten meni?
Paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Mahafoobikkona jännitti millaista elämä eläväisemmän mahan kanssa olisi, mutta kaikki sujui yllättävän kivuttomasti noin henkiseltä kantilta tarkasteltuna. Pystyin mielestäni ottamaan suht rennosti enkä stressannut turhia, vaikka toki niitä perus raskaushormonisekoamisia muutaman kerran tulikin. Keittiöremontin aloittaminen muutamaa kuukautta ennen laskettua aikaa oli ehkä hivenen uhkarohkeaa, varsinkin kun en itse pystynyt supistelevan mahani kanssa paljoa työmaalla auttamaan. Vauva-arjen alku olisi epäilemättä ollut iisimpää, mikäli koti ei olisi ollut täysi kaaos ja ruuanlaittoon olisi ollut muitakin mahdollisuuksia kuin pelkkä mikro… Hengissä selvittiin kuitenkin.

Mitä opin? Tekisinkö jotain toisin?
Sen ainakin, että yhdeksän kuukautta menee ihan hujauksessa! Viikot vilistivät hurjaa vauhtia eteenpäin ja yhtäkkiä äitiysloma jo alkoi. Itsestäni pitäisin parempaa huolta ja liikkuisin enemmän kun se vielä on mahdollista, koska loppuraskaudesta se ei välttämättä enää onnistu. Tarkkaa laskettua päivää en paljastaisi, tai vaihtoehtoisesti sanoisin pari viikkoa myöhemmän ajankohdan. Näin ehkä välttyisi edes osittain loputtomilta jokojokojoko -kyselyiltä, joihin näin melkein viikolla yli menneenä sain vastailla varsin monta kertaa. Käynnistämisen ajankohdasta en sitten puhunutkaan kuin ihan muutamalle ja onneksi kaikki meni niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt kysellä perään mitään sen enempää.

Mikä fiilis raskauden jälkeen?
Ensimmäinen kuukausi oli yllättävän rankka ja yön pimeinä tunteina tuli monesti mietittyä, oliko tämä nyt ihan järkevää. Bebe alkoi alle kaksiviikkoisena huutaa vatsavaivojaan eikä elämästä meinannut tulla yhtään mitään, kun oli niin väsynyt ja aivan kujalla kaikesta. Luonnollisesti sitä myös kyseenalaisti oman osaamisensa vauvasta huolehtimiseen, kun mikään ei tuntunut auttavan pirpanan oloa. Onneksi mies oli pari ekaa viikkoa isyyslomalla, niin saatiin hommat edes jotenkin rullaamaan ennen kuin arki todella alkoi. Entisestään helpotti, kun tyttö päätti hyvin nopeasti ruveta nukkumaan öisin ja sain itsekin nukuttua useamman tunnin pätkiä. Alkupöhnästä selvittyäni olen ollut joka ikinen päivä maailman onnellisin ja kiitollisin tästä meille suodusta onnesta. ♥

Lähtisinkö leikkiin uudestaan?
Mikä jottei. En nyt ehkä ihan heti, mutta mahdollisesti joskus tulevaisuudessa kyllä.

(Kuvista kiitos miehelle ja siskolle.)

Viikonloppuna tuli jo kuukausi täyteen vauvallista elämää, apua miten äkkiä se ensimmäinen kuukausi meni! Kuten päivitystahdista on voinut päätellä, koneelle ja blogin pariin ei pahemmin ole ehtinyt. Synnytykseen liittyvä luonnosteksti on ollut auki tässä varmaan ainakin viikon, mutta ei vaan ole saanut viimeisteltyä sitä valmiiksi postaukseksi… Bebe tykkää päivisin nukkua lähinnä sylissä – yhdellä kädellä kirjoittaminen onnistuu sentään jotenkin, mutta copypaste ja kuvankäsittely on hivenen hankalampaa. Kuukauteen on mahtunut uusien rutiinien opettelua, vaunulenkkejä ja vauvaa ihastelevia vieraita mutta valitettavasti myös paljon vatsavaivoja, huutokonsertteja ja surkeasti nukuttuja öitä. Onneksi myös lukemattomia hetkiä, jolloin on ollut maailman onnellisin tästä meille muuttaneesta minityypistä. ♥

Viikko 7: Kuukauden ikäinen tytär.

Vauva 1 kk

• On vielä nimetön, koska nimen valinta ei ole niin helppoa.
• Rakastaa vettä ja kylpemistä, syliä ja sitä, kun saa lentää isin käsivarsilla.
• Ei pidä vaatteiden pukemisesta.
• Kuulostaa nälkäisenä huhuilevalta pieneltä pöllöltä.
• Käyttää enimmäkseen kertakäyttövaippoja (Natyn 1- tai 2-koko). Kotona ollessa on testattu kestoja, joiden käyttö toivottavasti tästä lisääntyy.
• Nukahtaa usein turvakaukaloon autossa, vaunuihin lähes poikkeuksetta. Myös kantoliinassa ja Manducassa tulee nopeasti uni.
• Nukkuu yleensä öisin pidemmän pätkän, jopa 6 h. Sänkynä äitiyspakkauslaatikko, välillä pääsee myös vanhempien viereen.
• Päivisin ei aina malta nukkua kuin pätkän siellä, toisen täällä.
• On aloittanut D-vitamiinin (Rela Drops -tipat, jossa mukana maitohappobakteereita).
• Vatsan vaivatessa enemmän rauhoittuu jumppapallolla hytkytellessä.
• Napatynkä irtosi viikon iässä, sen jälkeen tuli napasieni ja napaa piti putsata vielä pari viikkoa ekstraa. (Yllättävän hyvin muuten tällainen napafoobikko selvisi siitä!)
• Alkoi syödä tuttia vajaa kaksiviikkoisena, kun yritti imeä kaikkea mahdollista.
• Syö rintamaitoa, joskus myös pullosta. Alussa piti antaa muutaman kerran korviketta lisäksi rintojen rikkoonnuttua verille asti.
• Pituus 54 cm (49 cm), paino 3565 g (2930 g).

Kymmenen päivää sitten, toisen hääpäivämme aamuna ja lähes vuoden pimeimpänä päivänä ihana auringonpaiste valtasi makuuhuoneen. Aamupalan jälkeen hilpaisimme työkaverilleni J:lle, joka oli tänä vuonna lupautunut tallentamaan hääpäiväpotrettimme (ja siinä sivussa vähän mahapalloakin). Kameran eteen päästyämme keli oli jo ehtinyt muuttua, taivaalta putoili lumihiutaleita ja kirpakka tuuli pyöritti hiuksia sinne sun tänne. Päädyimme siis tällä kertaa pitämään takit päällä; muutama ruutu tosin napattiin myös ilman päällysvaatteita, mutta niissä näkyy turhan selvästi vallitseva säätila.

Vähän erilaisissa tunnelmissa verrattuna viime vuoteen. Saa nähdä ensi vuonna millainen kuva keksitään, ainakin kuvassa pitäisi olla yksi pieni ihminen enemmän. :) Aiemmat hääpäiväkuvat voi tsekata näistä: paperihääpäivä vuosi sitten sekä virallisen vihkimispäivän potretti.

Mariko – Fabulous Tonight [2008]