AvainsanaRakkaus

25.11.2013
19:17

Vielä vähän häätunnelmia

Suurin osa hääjutuista alkaa olla jo kerrottu, mutta otetaan tähän loppuun postaus aiheella no se kaikki muu. Jos jotain jää mielestäsi selkeästi puuttumaan, kommenttia vaan tulemaan tännepäin. Meidän juhla-asuistamme tosin voisin kirjoittaa vielä jotain… Niin ja kunhan saamme kiitoskortit väsättyä (ai ollaanko hitaita – no ollaan!) ja lähetettyä, voisin vilauttaa ennen hääjuhlaa otettuja potrettikuvia ja ehkä myös sanoa muutaman sanan loistavasta häävalokuvaajastamme.

V-taskumatti
Tervetuloa
Kippis!

Ennen vieraiden saapumista karkasimme äijelin kanssa hetkeksi muualle, kunnes meille kuitattiin puhelimitse kaikkien vieraiden saapuneen paikalle. Sisääntulo meni ehkä vähän pipariksi, kun morsiusneito (vajaa 2-vuotias serkkuni) hilpaisi salin puolelle ennen kuin musiikki oli kunnolla lähtenyt käyntiin. Eipä siinä sitten kauaa tohdittu itsekään odotella, vaan kävelimme hymyt korvissa asti lavan eteen Samuli Putron Olet puolisoni nyt soidessa taustalla. Iskä tuli siihen seuraksemme ja hänen puheensa jälkeen kohotimme maljan. Olimme sopineet, että samassa yhteydessä iskä paljastaa toisenkin perheeseemme liittyvän asian, siskoni tuoreen kihlautumisen, joten kippistimme tottakai toisenkin kerran. Oli muuten aika mahtia seistä siellä kaikkien edessä ja nähdä tyyppien reaktiot kihlauutiseen!

Alkumuodollisuuksia seurasi ruokailu, joskin sitä ennen heitimme vielä nopean kierroksen ja esittelimme pöytäkunnittain vieraat toisilleen. Aikaa siihen olisi ollut enemmänkin, mutta puhua pälpätin hätäpäissäni melkein yhteen hengenvetoon koko setin. On se näköjään aika jännää puhua tuollaiselle ihmisjoukolle, vaikka kaikki tuttuja ovatkin. Ruokailusta ehdin turinoida aiemmin, mars lukemaan mikäli se on jäänyt välistä.

Hääkirjan sivun täyttöä
Näin ne hääkirjan sivut täyttyy.

Kaaso
Siskoni ja kaasoni mun. ♥

Kaason puhe
Kaaso piti puheen, joka sai morsiamen silmät kyyneliin.

Mummin puhe
Mummini oli kirjoittanut runomuodossa meidän love storyn, joka oli aikamoinen hitti.

Morsiusneidon kimppu
Morsiusneidon syyskimppu, made by Mia. Täydellinen!

Kakun korkkaus
Tunnelmaa
Lahjoja
Kutsuun laitoimme suurimmaksi lahjatoiveeksi juhlaan osallistumisen. Saimme kuitenkin myös kasan kortteja ja lahjoja, joita tippa linssissä availimme seuraavana päivänä – ihania!

Kumpi?

Ohjelmanumeroiden suhteen emme varsinaisesti olleet esittäneet muuta toivetta kuin että ryöstöt ynnä muut perinteet saisi mieluusti jättää välistä. Kiitos tiukkalinjaisen kaasoni sellaisia ei tosiaan ollut, mutta muuta ohjelmaa oli yllätykseksemme vaikka mitä! Oli tehty hääbingo (jota itsekin jossain vaiheessa pohdin), lauluesitys ja ties mitä vielä. Yllä olevassa kuvassa äiti kyselee siskonsa kanssa meiltä kysymyksiä, jotka alkavat “Kumpi teistä…” ja me nostamme toisiamme näkemättä sen kengän kumpi omasta mielestämme on oikea vastaus. Hyviä kysymyksiä olivatkin keksineet, naurun remahdukset taattu! Ja me onnistuimme olemaan samaa mieltä kaikista paitsi yhdestä.

Kalliopohja

Illan pimentyessä vatsat oli saatu täyteen ja oli vihdoin aika laittaa morsiusneitomme sanoin “Musa päälle!” – siis häätanssi ja siihen perään Von Clausewitzin keikka, joista olikin jo juttua. Ilta jatkui pitkälle yöhön, mitään rajoitustahan Kalliopohjalla ei aikataulun suhteen ollut. Lähdimme itse juhlapaikalta viimeisenä ja taisimme olla joskus lähempänä aamukuutta kotona… Kohtuullisen hyvät bileet siis. Kokonaisuudessaan päivä oli I-HA-NA ja ikimuistoinen! Vaikka kyllä se silti tuntui olevan hujauksessa ohi, aika suorastaan lensi tuona kauniina syyskuisena lauantaina.

Päivässä parasta? Se, että hyvin pitkälti kaikki sujui varsin mallikkaasti sekä tietysti se, että saimme juhlia rakkaiden ihmisten ympäröimänä yhtä elämämme tärkeintä tapahtumaa. ♥

(Kuvat: JS Disain)

Jack Johnson – On And On [2003]

31.12.2012
10:33

Rakkauden vuosi 2012

On jälleen aika pohtia kulunutta vuotta, ai kamala miten nopeasti nämä vuodet nykyään hurahtavatkaan ohi! Tässä sitä porskutellaan kovaa vauhtia jo kohti kolmeakymppiä, vaikka tunnen edelleen itseni 22-vuotiaaksi… Onneksi ikä on vain numeroita ja pääasia se, miltä itsestä tuntuu. ;) Tässä postauksessa on edellisiltä vuosilta tuttu kyselypohja, jonka muutaman kohdan tajusin vihdoin vaihtaa kun niissä vastaukset eivät koskaan muutu.

40 kohtaa omasta kakstuhattakahdestatoistani tulee siis tässä, vassokuu.

Joululahja kokoon
Ei menny niinku Strömsössä ja vähän piti kikkailla, jotta saatiin mun joululahjakärry kasattua.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2012, jota et ole koskaan ennen tehnyt?
– Kiipeilin Flowparkissa, ostin puhelimeksi ei-Nokian, olin ensimmäistä kertaa YleX Popissa sekä Saaristo Openissa, vietin neljän viikon palkallisen kesäloman, sain vaatekaappiini Samujia, kävin asuntomessuilla, kihlauduin ja vaihdoin siviilisäätyä.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö uusia seuraavalle vuodelle?
– En tehnyt mitään lupauksia tälle vuodelle, mutta ensi vuodelle voisin luvata koittaa pitää itsestäni (ja äijelistäni) paremmin huolta. Niin ja toki myös omalta osaltani edesauttaa remontin valmistumista.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
– Ystäväpariskunnalle tulla tupsahti pieni porkkanapäinen poika.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
– Karvatassumme Miska katosi kesällä eikä sen kohtalosta ole vieläkään varmaa tietoa. :/

5. Missä maissa kävit?
– Kesälomalla piipahdettiin naisvoimin Virossa.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
– Kodin “pikku” pintaremontin vihdoin valmiiksi.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
21.12.12.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
– Siviilisäädyn vaihto, 75 päivän karkkilakko ennen joulua.

9. Suurin epäonnistuminen?
– Omasta itsestä huolehtiminen. Ruokavalio on edelleen päin honkia, liikuntamäärät säälittäviä ja rasvan määrä senkun lisääntyy kropassa.

10. Kärsitkö vammoista?
– Polvi välillä vihoitteli jumpassa, samoin jalkapöydät, mutta ei mitään pahempaa onneksi.

Sauna
Joulusauna lämpiää. Hippasen on maisema erilainen verrattuna viime jouluun.

11. Paras asia, jonka ostit?
Nikon D7000, iPhone 5, uusi sohva.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
– Rakkaan puoliskoni. ♥

13. Kenen käyttäytyminen Mikä aiheutti ahdistusta?
– Keväällä ja kesällä työkuviot ahdistivat jokseenkin paljon, mutta syksyllä onneksi helpotti.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
– Asumiseen, ruokaan sekä remonttiin ja huonekalujen ym. hankintaan.

15. Mistä innostuit eniten?
– Valokuvauksesta ja kuvien käsittelystä, älypuhelimista ja Instagramista.

16. Mikä artisti muistuttaa sinua vuodesta 2012?
– The Sounds, Isoveli, Pariisin Kevät, Samuli Putro.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko:

I. Onnellisempi vai surullisempi?
– Onnellisempi.

II. Lihavampi vai laihempi?
– Lihavampi (talvirasvaa..?!).

III. Rikkaampi vai köyhempi?
– Rikkaampi (mutta edelleen pankin kanssa tiukasti naimisissa).

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
– Syönyt, liikkunut, remontoinut.

19. Entä vähemmän?
– Valittanut.

20. Miten vietit joulun?
– Kotikotona maalla rakkaiden keskellä.

Jouluaaton avanto
Jäät vaan sivuun ja eikun pulahtamaan!

21. Suurin sisustuksellinen inspiraatio tai haave vuonna 2012?
– Oman kodin hyvin valitut seinämaalit, suomalainen design, Hayn mielenkiintoiset tekstiilit, 50- ja 60-luku, Iittalan Sarjaton-astiat.

22. Mikä oli paras lisäys garderobiin?
– COSin merinovillaneule, Firetrapin militanttitakki ja mekko lintuyksityiskohdilla (apua tämä jäi kokonaan esittelemättä silloin kesällä!), Marc O’Polon villakaulaliina, WeSCin kangassalkku, Vilan samettishortsit, Samujin mekko ja raitapaita ja pappahousut, Coston nahkahattu, Vagabondin metallilaattapopot, Ziperallin potkupuku (sorruin – se on niiiin mukava kotiasu!), sydänkuosinen häämekko (oma postauksensa tulossa piakkoin).

23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
– The Big Bang Theory, Suomen Huippumalli haussa.

24. Suosikkilehtesi?
– Trendi ja Deko ovat pitkäaikaislemppareita, tänä vuonna joukkoon nousi myös Avotakka.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
– Tuija Lehtiseltä luin Rakasta minua -kokoelman kaksi ensimmäistä osaa.

26. Entä paras musiikillinen löytö?
– Samuli Putro, Isoveli.

27. Mitä halusit ja sait?
– Mua kosittiin ja ehdittiinpä vielä naimisiinkin tämän vuoden puolella.

28. Mitä halusit, muttet saanut?
– Remonttia valmiiksi, isompaa iMacia.

29. Mikä oli suosikkielokuvasi vuonna 2012?
Iron Sky oli aika huikee.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka paljon täytit?
– Täytin 28, päivällä olin töissä ja sieltä suuntasin suoraan firman kesäjuhliin.

Jääkalikka
Tällaisia siellä uima-altaassa kellui. Ulkolämpötila aattona oli kymmenisen astetta pakkasen puolella.

31. Mikä asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
– Se että remontti olisi valmistunut ja koti oikeasti asuttavassa kunnossa.

32. Miten kuvailisit vuoden 2012 tyyliäsi?
– Rennompaa, yksinkertaisempaa, laadukkaampia materiaaleja.

33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
– Kumppani, perhe, läheiset ystävät.

34. Kenestä julkkiksesta/hahmosta pidit eniten?
– Pekka Haavisto oli aika kova sana presidentinvaalien aikaan.

35. Ketä kaipasit?
– Kaukana asuvia ystäviä.

36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
– Työkaverini K, jonka kanssa muodostamme team kersantti Karoliinat, sekä lokakuussa maailmaan putkahtanut pikkumies.

37. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
– En tietääkseni.

38. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
– Ajaisin kesällä enemmän prätkällä.

39. Arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2012?
– Muulla ei niin väliä kunhan on rakkautta ympärillä.

40. Kuluneelle vuodelle sopiva lyriikka?

”En vaihtais sekuntiakaan / 
En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja / En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja
 / Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt

” – Samuli Putro: Olet puolisoni nyt

24.12.2012
13:16

Maailmanloppu – tai uuden alku

Laiska bloggaaja tässä hei. Joulukuu on mennyt ihan hujauksessa ohi, hyvin pitkälti töiden parissa. Sen ajan mitä en ole viettänyt toimistolla olen koittanut pysytellä kaukana tietokoneista ja hyvin näyttää onnistuneen. En tosin osaa kuvailla mitä oikeastaan olen tehnyt, nukkunut varmaan. Tai siltä ainakin tuntuu.

Tämä kuukausi on sisältänyt paitsi hulluna töitä ja kasvanutta unentarvetta, myös mm. joululahjojen metsästämistä, väliseinän rakentamista sekä välilevyn pullistumaa. Arvata saattaa, että remppahommat ovat vähän jäissä nyt. Tällä viikolla katsotaan josko mä osaisin puoliskon opastuksella kiinnittää kipsilevyt seinään, jotta tammikuussa ehkä jopa päästäisiin muuttamaan tavarat takaisin makuu- ja työhuoneisiin.

Ilmeellä naimisiin

Vuoden tärkein neljäminuuttinen koettiin maailmanlopun perjantaina 21.12.12, kun sanoimme äijelin kanssa toisillemme tahdon. Emme osanneet kuvitella itseämme monikymmenpäisen yleisön eteen nököttämään, joten pakollinen osuus hoidettiin simppelisti maistraatissa kaveripariskunnan todistaessa. Vielä(kään) ei tunnu mitenkään erikoiselta, ehkä sen tajuaa vasta pyhien jälkeen koittavassa nimenvaihtorumbassa. Vaan onhan se hienoa saada sellainen nimiyhdistelmä, jota ei ole kellään muulla! Aikaisemmin mulla oli kaimoja tässä maassa kymmenkunta, osa jopa ihan tässä Turun seudulla.

Tällainen joulu meillä, saa nähdä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Aatto vietetään mun kotikotona maalla, pyhinä sitten on tiedossa sukulaisvierailuja siellä sun täällä. Ihanaa, rentouttavaa ja glögintuoksuista joulua kaikille!

(Kuvaajana toimimisesta iso kiitos Mialle!)

4.11.2012
21:51

Pari muistoa lokakuulta

Lokakuun alkupuolella meillä oli työporukalla piknik-risteily, menomatka luennointia ym. ja paluumatka syömistä & juomista. Silja Europan lounasbuffet oli ruuan puolesta erinomainen, puolitoista tuntia vaan ei meinannut riittää kun iso osa ajasta meni jonottamiseen. Ruokailun jälkeen sakki jatkoi tunnelman keventämistä humppabaarin puolella, mä käväisin ähkystä selvittyäni tsekkaamassa putiikit.

Possun maja

Vaatepuolella tuli yllättäen vastaan läjä kotimaisen Coston hattuja, joita olen aiemminkin katsellut sillä silmällä. Täydellinen combo (ruskea nahka + valkoinen tupsu) yhdistettynä parikymppiä edullisempaan hintalappuun saivat lopulta mut kiikuttamaan lätsän kassalle – ja onneksi näin! Costo Kombai piristää huonointakin aamua ja viimeinen vilkaisu peiliin on aina siedettävä, kun päässä keikkuu ehkä maailman siistein nahkahattu.

On muuten sen kokoinen lätsä, että pienempi possupullero mahtuu piiloon just ja just.

Hullari-Samuji

Toinen lokakuun alussa vaatekaappiin muuttanut ihanuus on Samujin raitapaita, jonka takia vaivauduin eräänä aamuna piipahtamaan kaupungilla keltaisten muovikassien aikaan. Rova Shirt on osoittautunut samanlaiseksi hyvänmielenhankinnaksi kuin nahkalätsäkin, raitapaidassa on vaan niin hyvä olla + harmaat raidat sopivat about kaiken kanssa yhteen. Ihastukseni Samujiin on selkeästi leimahtamassa oikein kunnon roihuun…

Kuski keskittyy
Karkuun!

Kaupunkifestarointi-illan jälkeisenä lauantaipäivänä lähdimme porukalla käymään Tampereen keskustassa, halusin ehdottomasti poiketa Tampere-suosikissani Design Boulevardissa. Ihastelin silloin elokuun avajaisissa herkullisia keittiöpyyhkeitä ja nyt vihdoin hain meille omat Scholten & Baijings for Hay pyyhkeet. Nam mitä neonvärejä! Parin kauppapysähdyksen ohessa ehdimme viettää tovin myös matkan varrelle osuneessa leikkipuistossa, sakkimme nuorin kipitti innoissaan kohteesta toiseen ja me “vanhukset” katseltiin hymyillen sitä riemun määrää.

Hymykuoppa

Syksyssä parasta on aurinkoiset syyspäivät, jotka ovat olleet valitettavan harvassa ainakin tänä syksynä. Tuo valo on jotain aivan käsittämätöntä! Ja joo, aika ihana on kuvassa oleva tyyppikin. Oma hymykuoppaäijelini, jonka kanssa tuli justiinsa kuluneella viikolla neljä vuotta yhdessäoloa täyteen. ♥

Valiojäätelöä

Meillä oli ajatuksena mennä tutustumaan paljon kehuttuun Kahvila Runoon, mutta siellä olikin alkamassa joku yksityistilaisuus. Onneksi samalla kadulla oli myös vanha tuttu Vohvelikahvila, joka pelasti janoisen porukkamme. Lakritsivohveli on ihan paras!

Enter Shikari – Take To The Skies [2007]

31.8.2012
22:09

Miehen puheenvuoro

Kesän viimeisen päivän kunniaksi eräs haaste, jonka tekemisen aloitin joskus keväällä jo. Sain luvattoman kauan aikaa sitten Furilta haasteen, jota varten annetaan tällä kertaa puheenvuoro rakkaalle puoliskolleni. Äijelillä on ollut vähän vaikeuksia saada jokaiseen kohtaan jotain, osittain siksi tämän toteuttamisessa on kestänytkin. Nyt sain puristettua viimeisetkin kohdat, joten täältä pesee!

7 faktaa minusta miehen näkökulmasta

1. Dominoiva diktaattori
Mitäpä sitä kieltämään, mies puhuu totta – onhan siitä ennenkin ollut puhetta. Itse sanoisin vain olevani hyvin voimakastahtoinen nainen… Onneksi mies antaa mun jäpätyksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kuitenkin poimien välillä joukosta ne oikeasti tärkeät asiat.

2. Melko laiska kokki
Viitannee siihen, että laitan useimmiten miehen kokkaamaan. ;) Mutta kun puolisko vaan tekee niin paljon parempaa sapuskaa! Melko siksi, että tämän talouden leipomiset mä sentään hoidan itse ja mies keskittyy tuotosten tuhoamiseen.

3. Käy melkein tiskikoneesta
Kuulemma tiskaan reippaasti, mutta jälki ei ole aina ihan niin priimaa. Joskus sitten mies tiskaa uudestaan mun muka pestyjä astioita… Oho hups.

4. Koko ajan saa juosta ottamassa kuvia
Liittyy oletettavasti päivän asujen kuvaamiseen. Mä en vaan kerta kaikkiaan jaksa lähteä ulos kikkailemaan jalustan ja itselaukaisimen kanssa, jos puolisko on kotona – homma on niiiiin paljon nopeammin hoidettu kun toinen ottaa kuvat. Ihmettelen aina miten päivän asuista bloggaavat saavat nakitettua miehensä ottamaan asukuvia niin usein ja paljon!

5. Söpö kuin sika pienenä
Liittyyköhän tämä jotenkin rakkauteeni possuja kohtaan..? :)

6. Blogiriippuvainen
Myönnän. Olen Jose ja riippuvainen blogeista… Mulla on seurannassa suunnilleen 100 blogia pelkästään Bloglovinissa, joitakin seuraan lisäksi vielä Blogilistan/Lilyn kautta tai suoraan. Osa toki on päivitystahdiltaan aika hiljaisia, mutta parin päivän poissaolo koneelta tietää lähes poikkeuksetta vähintään 80 uutta postausta luettavaksi. Toisaalta blogien avulla pysyy kärryillä monista ajankohtaisista jutuista + omat suosikkiblogit tuovat paljon inspiraatiota tavalliseen arkipäivään!

7. Pitää siivoamisesta – atomitasolla
Joo tosiaan, siivoaminen on yksi intohimoni ja rakastan sitä hetkeä, kun siivousrupeama on ohi ja kaikki on taas ihan tiptop. Remontin keskellä se on ollut hieman vaikeampaa toteuttaa, oi miten odotankaan rempan valmistumista (tällä menolla ehkä joskus jouluna 2013…) kun pääsee järjestelemään tavaroita!

Me

En nyt erityisesti haasta ketään tekemään tätä, vaikka tehtävän ohjeistukseen sellainen virallisesti kuuluikin. Tehköön se ken saa puoliskonsa avaamaan suunsa. :) Ja jos joku tämän postauksen seurauksena innostuu haasteeseen tarttumaan, kommenttiboksiin saa mieluusti huikata niin käyn kurkkaamassa.

(Kuvan otti Mia eräänä heinäkuisena iltana – kiitos!)

Samuli Putro – Olet puolisoni nyt [NRJ Live]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma