AvainsanaRakkaus

Pääsiäisenä tapahtui vielä eräs juttu. Sain korun, joka pysyy mukanani joka ikinen päivä.

Äijeli meni ja kosi, itse asiassa kuukausi sitten jo. Pidimme asian salassa vain jotta saisimme paljastaa sen lähimpien rakkaiden ympäröimänä. Pääsiäisenä kilistimme kuohuvaa ja monessa silmässä loisti onnen kyyneleitä. Onnellisimpia olimme varmasti me, puolisko ja minä. Yhdessä nyt ja yhdessä myös tulevaisuudessa.

Sormus on tungsten-karbidia (= volframia) ja lisäksi siinä on käytetty titaania. Kovasti kehuvat, että materiaali pysyy kiiltävänä ja naarmuuntumattomana – aika näyttää onko asia todella näin. Oli muuten hankala löytää sormukset, joissa ei ole mitään hirveitä kiviä tai muita koristuksia ja jotka eivät ole keltakultaa/valkokultaa/hopeaa! Onneksi on nettikaupat.

Taustalla oleva orkidea liittyy tapaukseen. Siinä oli silloin seitsemän kukkaa.

Extrapäivä tuli ja meni. Heitin myös talvelle hyvästit, sillä miellän kevään alkaneeksi aina ensimmäinen maaliskuuta. Joo hanget korkeat nietokset näkyy maisemassa edelleen, mutta hitaasti ja erittäin varmasti paljas maa puskee esiin. Jalkakäytävilläkin näkee jo asfaltin! Aamuisin bussipysäkillä päivä alkaa jo sarastaa, linnut laulavat, räystäistä tippuu lumi vedeksi muuttuneena. Töistä lähtiessä on kirkasta, aurinkokin paistaa yhä useammin.

Ai ettei muka ole kevät?!

En kosinut eilen, vaikka jossain vaiheessa niin uhkailin. Tapahtuu sitten kun tapahtuu, kosinta siis. Tärkeintä on se, että tiedetään kumpikin missä mennään. ♥

Huomenna kutsuu Helsinki ja K-serkun residenssi, jossa punkkaan tulevan viikonlopun. Lauantai-illalla meillä on treffit The Soundsin kanssa Kaapelitehtaalla – keikka, jota olen joulukuusta asti odottanut kuin kuuta nousevaa. Taidan pakata mukaan shortsit Maja-tyyliin, korkeisiin kenkiin en taida sentään ryhtyä. Apua, enää kaksi vuorokautta ja sitten..!

The Sounds – Living In America [2002]

Eilen oli ihanan lötkeä päivä. Ei tarkkoja suunnitelmia, ei aikatauluja. Iltapäivällä äippä tuli Turkuun ja liityin naisseurueen (= äitin lisäksi mummi ja täti) mukaan kävelylle hautausmaalla. Sieltä suuntasin suoraan salille, ei muuten ollut tietoakaan normaalista ryysiksestä Elixiassa sunnuntaina alkuillasta. Täytyy muistaa jatkossa, että sunnuntai on hyvä päivä treenata.

Jaksan aina hämmästellä miten valtava Turun hautausmaa on, kartan sinne tarvitsisi. Tai oppaan. Niin ja ne oravat, jaiks! Vaikuttavat useimmiten siltä, että juoksevat päälle kun sattuu ohi kävelemään. Tällä kertaa tosin uskaltauduin jopa kuvaamaan paria vipeltäjää, kun eivät vaikuttaneet uhkaavilta.

Muuten napsin jotain aivan randomeja räpsyjä sieltä täältä, ilman mitään sen kummempaa ajatusta kuin kevät ja auringonpaiste. Ihan niin lämmin ei ollut kuin ajattelin, mutta hyvin t-paidalla pärjäsi vaikka varjossa tuntui selvästi viileämmältä. Kollaasit näkee klikkaamalla hippasen suurempana, vink vink.

Tänään on vielä eilistäkin lämpimämpää, aletaan huidella kohta hellelukemissa jo. Ehkä tällainen vilukissakin kohta taas tottuu ulkoilemaan lyhythihaisessa, nimimerkillä pyöräilin töistä kotiin nahkatakki päällä ja huivi kaulassa kun muut tulivat teepaitasillaan vastaan. Aamulla sentään lähdin ekaa kertaa töihin ilman trikoopipoa kypärän alla, jotain edistystä edes. Jokohan kohta pitäisi harkita sandaalien kaivamista varastosta? Siellä olisi yksi uutukainenkin pari odottamassa käyttöönottoa.

Päivä 17 – Mieleisin muistoni

Ensimmäiseksi mieleen nousee lokakuun viimeinen päivä syksyllä 2008. Eräs kaksilahkeinen oli piirittänyt mua jonkun aikaa ja viikonloppulomat oltiin hengailtu aika tiiviisti yhdessä. Tutustuttu, hihitelty, vaihdettu katseita. Siinä perjantai-illalla sohvalla makoillessa päätin rohkaistua ja kysyä, mikä tämä juttu välillämme oikein oli – hengaillaanko me vaan vai seurustellaan vaiko mitä. No eiks tää sun mielestä muka ole seurustelua?, kuului vastaus. Ja siitä se sitten lähti, todellisesti ja virallisesti. Enkä edelleenkään voisi olla onnellisempi, että näin tapahtui. ♥

Takana mahtava keväinen päivä Tampereella ihanien ihmisten ympäröimänä, kyllä kelpaa! Ja tulipa käytyä kokeilemassa myös paikallinen Elixia, tai no toinen niistä. Aivan mieletön paikka tuo Onkiniemen keskus, vanha tehdasmiljöö on todellakin inspiroiva treenausympäristö. Vedettiin puoliskon kanssa sellainen runsaan tunnin salitreeni, ihan toimiva paketti keskelle pitkää viikonloppua – ja pääsiäisen ansiosta oli keskuksessa ihanan rauhallista.

Nyt yritetään kovasti sulatella Diner-ähkyä, en osannut taaskaan lopettaa syömistä ennen kuin oli maha ihan piukassa. Hehe, aika +-0 kun ensin treenattiin ja sitten syötiin massut täyteen, mutta reissussa se on sallittua. ;) Ja parempi näin kuin se, että olisi pelkästään syönyt.

Päivä 5 – Mitä on rakkaus?

Mun mielestä rakkaus on sitä, että välittää ja hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Se on se olotila, kun joka ikinen päivä katsoo rakastaan ja on onnellinen siitä että juuri hän on siinä. Rakkaus on myös hymyä ja halauksia, sanaharkkaa ja kompromisseja, yhteisiä hetkiä ja naurunpyrskähdyksiä.

Päivä 2 – Eka rakkaus

Mulla oli ala- ja yläasteen vaihteessa kyllä poikaystävä (sellaisessa merkityksessä kuin 13-vuotiaalla nyt voi seurustelukumppani olla), mutta en laske sitä ensirakkaudeksi – niin pentuna ei onneksi rakkaudesta vielä tajua mitään. Ensimmäinen “oikea” rakkauteni oli poika, jonka kanssa aloin seurustella 15-vuotiaana.

Se suhde kesti viisi pitkää vuotta, mikä näin jälkikäteen katsottuna tuntuu aivan käsittämättömältä. Siis se että me ihan oikeasti pysyttiin yhdessä niin pitkään! Emme todellakaan olleet mikään ihannepari, luonteiltammekin aivan erilaisia. Riideltiin usein ja välillä melkein erottiinkin, mutta aina kuitenkin jatkettiin yhdessä. Poika oli mua pari vuotta nuorempi ja alle kaksikymppisenä se oikeasti vaikuttaa aika paljon. Suurin osa seurusteluajasta poika oli yläasteella ja mä lukiossa, yläasteen jälkeen poika sitten meni amikseen. Viimeisenä vuotena mä asuin Karjaalla, poika edelleen kotimaisemissa. Silloin ehkä vihdoin aloin aavistella, ettei suhde enää pitkälle kanna.

Mä en saanut osakseni tyttöystävän arvoista kohtelua, välillä tuntui että olin pojalle enemmänkin sisko tai vielä pahempaa – äiti. Enkä siltikään osannut päästää irti, pelkäsin kai liikaa jääväni yksin. Noiden viiden vuoden aikana muutuin sellaiseksi, etten itsekään osannut sanoa kuka ja minkälainen olen. Viimeiset teinivuodet olisi pitänyt olla sitä elämän parasta aikaa, mutta mulla ne valuivat hukkaan. Ainoa asia, jonka menneissä muuttaisin, jos se olisi mahdollista. Toisaalta, ilman kyseistä suhdetta en varmastikaan olisi se ihminen joka nyt olen.

Suhde päättyi sinä syksynä, kun muutin Jyväskylään. Kymmenen päivän sisällä menetin mamman, pappan sekä poikaystävän. Ironista kyllä, kaikista eniten surin päättynyttä suhdetta. Ehkä se oli ainut asia, joka tuli siinä kohtaa yllätyksenä – poika ei osannut tukea mua surussani vaan sen sijaan petti ja jätti. Tavallaan onneksi. Jäätyäni yksin huomasin, etten oikeasti olekaan yksin vaan mulla on ympärilläni ihana perhe ja ihania ystäviä. Ja ne ihanat ovat edelleen tallella. ♥

Tänään olisi mamman 92-vuotissyntymäpäivä. Kyseistä ex-poikaystävää en ole ikävöinyt enää vuosiin, isovanhempia kaipaan joka ikinen päivä.

(Kuvat: we♥it, 1 & 2.)

Anna Abreu – Rush [2011]