AvainsanaRakkaus

Tänään olen miettinyt sitä hetkeä kun ihminen vetää viimeisen henkäyksensä. Miltä silloin tuntuu? Mitä ajatuksissa liikkuu? (Olettaen siis että henkilö on tajuissaan ja järjissään.) On vaikea kuvitella minkälainen on se vihoviimeinen sekunti elämässä. Ehkei sitä edes ehdi tajuta, että tässä tämä nyt sitten oli. Ehkä kaikki vain pimenee, kuin lampun sammuttaisi.

Kuolevasta itsestään ei ehkä mahdollisesti tunnu niin pahalta, mutta miten hirveästi sen täytyykään sattua jos joutuu näkemään rakkaimpansa siirtyvän ajasta ikuisuuteen. Toivottavasti sinä hetkenä unohtaa jokaisen riidan tai ikävän hetken, ja mieleen tulvahtaa sen sijaan kaikki ne hyvät muistot yhdessä. Se onni mikä oli, kun toinen oli siinä.

Jälleen on poistunut hieno ihminen tästä maailmasta. Muistutus meille jäljelle jääneille siitä, miten lyhyt ja hauras ihmiselämä loppujen lopuksi onkaan. Kunpa aina muistaisi elää päivän niinkuin se olisi viimeinen, sillä koskaan ei tiedä milloin se päivä koittaa. Eikä vain rakastaisi, vaan muistaisi myös näyttää sen rakkailleen.

Pois aurinko painui, lankesi ilta
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.
Eino Leino

Lepää rauhassa J.

Amélie Soundtrack [2001]

Vuosi 2010 oli oikeastaan kaikin puolin mahtava. Se sisälsi niin iloa kuin surua, onnistumisia ja vastoinkäymisiäkin, monen monta hienoa hetkeä. Tärkeintä on olla oma aito itsensä, rakkaat läheiset ihmiset ympärillä. Kiitos kaikki ihanat kuluneesta vuodesta! ♥

Tammikuussa…

…olin 3-vuotissyntymäpäivillä.

…vietin ex tempore lauantai-iltaa Uudessakaupungissa (ja näytin teiniltä).

…kuvailin kissoja kotikotona.

…risteilin isossa bloggaajaporukassa Tukholmaan ja takaisin.

Helmikuussa…

…ostin Thelmat, joiden kiilakoroista mun jalat ei enää oikein tykkää. :/

…silmäni operoitiin laserilla.

…oli paljon lunta ja kirpakoita pakkaspäiviä.

…käytiin kullan kanssa Tampereella moikkaamassa Akkikia & perhettä.

…vaatekaappiini muutti Sonia Rykieliä (pour H&M).

Maaliskuussa…

…notkahti Myllysilta ja kesällä se lopulta purettiin pois.

…soluttauduin opiskelijoiden joukkoon Lemmenlautalla.

…Ursula the iMac tuli taloon.

Huhtikuussa…

…vietettiin pääsiäistä ja kevät teki vihdoin tuloaan.

…Ajastaika näki päivänvalon.

…olin siskon kanssa Klubilla kuuntelemassa Viikatetta.

…olin Fashion 2010 by 10 -muotinäytöksessä mallina.

…päivitin Nikonini uudempaan D90-malliin.

…vietettiin mukava lauantai tädin polttareiden merkeissä.

…palloilin vappuaaton kultsin ja kavereiden kanssa Turussa.

Toukokuussa…

…kelit lämpenivät ja kevät pukkasi päälle vauhdilla.

…tuparoitiin Felinen uudessa kodissa ja jatkettiin juhlimista Salon yöelämässä.

…päräytettiin kullan kanssa prätkällä Tampereelle helleviikonloppua viettämään.

…tanssittiin tätini häitä, ihanat juhlat olivatkin.

Kesäkuussa…

…tein Felinen ja Envian kanssa parin päivän reissun Tukholmaan.

…näin ekaa kertaa livenä ragdoll-kissoja. ♥

…täytin kaksikymmentäkuusi vuotta.

…Turussa oli ilotulitus jäähyväisiksi Myllysillalle.

…juhannus meni osittain töissä, mutta onneksi ehti myös maalle loistoseuran kera.

(Kuvat olen enimmäkseen ottanut itse, osa kuvista taas on lähipiirin käsistä lähtöisin.)

Muistin yhtäkkiä nähneeni viime yönä unta että joku, en muista kuka, oli miettinyt bloggaamisen aloittamista ja mä tietysti kannustin, että joojoo nyt blogi pystyyn. Tarjouduin jopa tekemään ulkoasun, mikäli hän joskus päättäisi todella perustaa oman blogin. Nyt kyllä vähän vaivaa se, kuka kumma oikein oli kyseessä… Vai olikohan tämä edes unta?

Olen viime aikoina nähnyt muutenkin ihan kummallisia unia, enimmäkseen jollain tapaa armeijaan tai sieltä tuttuihin ihmisiin liittyviä. Milloin mut on yhtäkkiä passitettu takaisin inttiin, milloin olen kertaamassa, milloin kadottanut vaununi ja ryhmäni… Ehkä se on tämä aika vuodesta, heinäkuussa oli kaksi vuotta lähtö sekä vuosi sitten paluu. Intti oli silloin pari vuotta takaperin mun unissa monta kuukautta ennen varsinaista palvelukseenastumista, vaikken edes osannut kuvitella minkälaista siellä todella olisi. Jotain mun alitajuntani kuitenkin tahtoi keksiä, mutta sitä en muista miten hyvin unet lopulta vastasivat todellisuutta.

Vielä yksi kaunis, joka kerta koskettava lainaus kappaleesta nimeltä Hetken tie on kevyt. Tämä Tehosekoittimen biisi tuli mulle tutuksi keväällä ’05, kun tapasin erään bändistä diggaavan pojan ja hengailtiin kevät yhdessä. Se suhde kaatui mun kypsymättömyyteeni, mutta suhde Tehikseen on säilynyt. Sama häiskä muuten tutustutti mut bändiin nimeltä Viikate viemällä mut keikalle niitä kuuntelemaan – se oli suuren rakkaustarinan alku.

Kun yössä yksin vaeltaa,
Voi kaltaisensa kohdata
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea.

Joskus nuo lauseet itkettivät yksinäisyydestä, nyt ne voisivat itkettää onnellisuudesta. Onneksi meidän yhteinen tiemme kestää pidempään kuin hetken. ♥

Tehosekoitin – Golden Greats [2002]

Long time no see, sanoisin. Viime viikko katosi vauhdilla johonkin, töihin todennäköisesti (tein kerrankin neljä täyttä vuoroa). Tällä viikolla onkin ollut hiljaisempaa, maanantaina olin aamuvuorossa mutta tiistaina ja tänään olen vapaalla. Huomiseksi sain vuoron, toivottavasti töitä riittää eikä porukkaa laiteta kesken vuoron kotiin kuten välillä käy.

Viikonloppu oli aika mahtava! Lauantai-illaksi ajeltiin kullan plus Faithingin kanssa Saloon, jonne meidät oltiin kutsuttu juhlimaan Halloweenia. Rakastan kaikenmoisia naamiaishippoja, joten iltaan kuului tietysti teeman mukainen pukeutuminen. Itse olin kuoleman ballerina ja asu onnistui mielestäni hyvin, vaikken sitä kovinkaan paljon suunnitellut etukäteen. Äipän tekemä(?) valkoinen tyllihame ja balettisäärystimet löytyivät siskolta, seitin hämähäkkeineen ostin hetken mielijohteesta kauppareissulla Prismasta ja kaiken muun kaivoin omista kaapeistani. Meikin tein itse ja upean balleriinanuttura on Faithingin käsialaa.

Kultsin pukeutuminen oli vielä lauantaiaamulla auki, kunnes yhtäkkiä keksittiin tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe: sikainfluenssa. Kullan kaverilta saatiin lainaan possuhattu, josta laitettiin roikkumaan nenäliina. Nenään hieman tekoverta ja poskiin vielä H1N1-tekstit, niin asu sai kelvata. Toteutus olisi voinut olla parempikin, jos vain olisi ollut enemmän aikaa, mutta ainakin tuolla pääsi ilmaiseksi sisään baariin (naamiaisasu päällä siis ei tarvinnut maksaa kuin narikka).

Feline oli tehnyt viinahyytelöitä, jotka näyttivät tosi kivoilta mutta ainakaan mun makuaisti ei niille lämmennyt. Värikkäät maistuivat lähinnä hammastahnalta, jossa oli alkoholin jälkimaku. Paria erilaista kuitenkin tuli maistettua, turkinpippuriversio ei ollut ihan yhtä kamalaa mutta aikamoista tavaraa sekin. Ei millään pahalla rakas sisko, mutta jospa seuraavalla kerralla unohdettaisiin hyytelöistä alkoholi kokonaan? ;)

Kaiken kaikkiaan ilta oli hauska, järjestäjille kovasti kiitoksia paikan hankkimisesta ja hienojen koristeluiden hoitamisesta! Napostelupuolelle oltiin saatu lahjoitus Arnoldsilta (useampi laatikollinen donitseja) ja lisäksi Feline oli leiponut poikkiksensa kanssa sormia, joissa oli siis manteli kyntenä päässä. :) Enemmänkin olisi voinut jotain syödä, ainakin jos ottaa huomioon seuraavan aamun päänsäryn… Oltiin kyllä aiemmin päivällä käyty Amarillossa syömässä, mutta se ei ilmeisesti ollut tarpeeksi. Btw, taidan tästä lähin boikotoida Amarilloa: hinnat ovat nousseet järkyttävästi, ristikkoperunat ovat kadonneet kokonaan, en saanut sitä mitä tilasin… Entinen Amarillo oli niin paljon parempi!

Bileissä oli myös pienimuotoista ohjelmaa, nimittäin pari kilpailua. Ensimmäiseksi kilpailtiin siitä, kuka saa nopeiten jalkovälissä roikkuvan kynän osumaan kaljapulloon. Jotenkin olen onnistunut missaamaan tällaisen kisan kaikilla synttäreillä ym. ja kokeilin hommaa nyt ensimmäistä kertaa. Tiedä sitten mitä tapahtui, mutta ensin voitin naistensarjan ja finaalissa rökitin vielä miestensarjan voittajan Draculan! Palkinnoksi sain kuohuviinipullon, jota suihkutettiin näyttävästi halki tanssilattian ja joka sitten katosi nopeasti parempiin suihin. Seuraavaksi järjestetyn limbokisan jätin muille ja keskityin toimimaan valokuvaajana, mä kun olin luvannut yhdelle pirskeitten järjestäjälle kameran räpsyvän ahkeraan tahtiin. Kyllä niitä kuvia olikin niin omassa kuin A:nkin kamerassa, enemmän kuvamateriaalia on nähtävissä naamakirjassa jos osaa etsiä.

Kuun vaihteessa oli muuten eräs tärkeä päivä, nimittäin seurustelun vuosipäivä. Ensimmäinen vuosi kullan kanssa tuli täyteen, monen monta toivottavasti vielä edessä! Hassua kyllä miten rakastunut olo on edelleen, vaikka arki on alkanut aikaa sitten. Nyt varsinkin kun asutaan saman katon alla nähdään tietysti todella paljon, mutta verrattuna vanhoihin juttuihin se ei ahdista yhtään. Sen sijaan hymyilen itsekseni joka kerta, kun avaan yhteisen kodin ovea. ♥

(Kuvat © minä tai joku seurueestamme)

Joseph Arthur – Nuclear Daydream [2006]

Tuntuu jotenkin hassulta esitellä kaksi postausta peräkkäin tuoreita hankintojani, ihan kuin ostelisin joka päivä uutta tavaraa. Syy tähän on kuitenkin aivan suoraa seurausta siitä, että tehtyäni pitkästä aikaa töitä mulla on myös tuloja, jotka ovat mahdollistaneet joidenkin haaveiden toteutumisen. Yhden tällaisen toteutuneen haaveen paljastin eilen, ja tänään on toisen vielä maihareitakin pitkäaikaisemman unelmoinnin kohteen esittely.

Alkuun hieman pohjustusta aiheeseen. Viikonloppunahan olin kotikotona käymässä ja Miskan palattua usean kuukauden reissultaan kotiin oli kamera tietysti otettava mukaan. Räpsin järkkärillä muutaman ruudun jo perjantai-iltana, kun Miska näytti niin suloiselta uinuessaan iskän sylissä. Jossain vaiheessa laskin kameran sohvan vieressä olevalle tasolle, johon sen sitten unohdin. Aamulla ihmettelin ääneen mitä tahmaista kameran objektiivin päällä oli ja pyyhkiessäni klähmää pois äiti sanoi nostaneensa kameran pois, koska sohvan vieressä olevan tason yläpuolella roikkui kasvi, joka pudotti aina silloin tällöin mettä kukistaan. Eilen huomasin objektiivin liikkuvan kovin jähmeästi, myöhemmin tajusin sen johtuvan todennäköisesti kotikotona tapahtuneesta tahmaantumisesta. Mettä näytti olevan vain vähän sen tarkennusrenkaan päällä, mutta ilmeisesti sitä oli päässyt myös zoomin väliin.

Tänään kävin kyselemässä kameraliikkeestä vinkkejä puhdistamiseen, vastaus oli huoltoon vaan kuten odottaa saattoi. Hinta-arvioksi sain työ 90 € tunnilta ja siihen päälle varaosat eli jossain satasen hujakoilla liikuttaisiin. Vähän epäilytti onko tuollaisen muutaman vuoden vanhan kittilinssin arvo edes sitä satasta, joten päätin toistaiseksi unohtaa linssin huoltamisen. Sen sijaan sijoitin aiemmin netissä tutkimaani kiintepolttoväliseen objektiiviin, jota mulle oli parikin valokuvaajaa suositellut: AF-S DX NIKKOR 35mm ƒ/1.8G.

Jaksan aina ihastella Marian kuvien syväterävyyttä, jollaista ei peruskittilinssin ƒ/3.5 valovoimalla saa aikaiseksi. Ikävä on myös iskän vanhan 70-luvun Pentax Spotmatic F -filmijärkkärin linssejä ja erityisesti sitä 50 mm perusobjektiivia, jolla opettelin valokuvaamaan vuosia sitten. Rakastan sitä jälkeä, mitä oikein suurella aukolla kuvatessa syntyy – kohde ikään kuin hyppää terävyydellään esiin sumeasta taustasta. Ja bokeh totta kai on silmää miellyttävä.

Kotiin tultaessa oli jo sen verran hämärää, etten ulos lähtenyt pomppimaan kameran kanssa, mutta sisällä toki testailin muutaman ruudun verran. Huomenna painun varmaan heti aamusta pihalle kokeilemaan lisää, toivottavasti olisi kaunis syyspäivä.

Satuinpa muuten bongaamaan Flickristä oikein oman ryhmän tälle objektiiville, oli tietysti pakko liittyä saman tien mukaan joukkoon. Nyt taidan mennä selailemaan otoksia group poolissa, kun en sitä ehtinyt vielä sen enempää tehdä.

Rammstein – Liebe ist für alle da [2009]