AvainsanaRakkaus

Syyskuun ensimmäinen päivä, mun ajatusmaailman mukaan siis syksy on nyt virallisesti täällä. Vuodenajan vaihtuminen tosin on tuoksunut nenässä jo jonkun aikaa, ja tänään tajusin ensimmäistä kertaa puiden lehtien alkaneen vaihtaa väriä. Kelit ovat selkeästi viilentyneet, mikä ei sinänsä harmita – vaikkakin takin päälle heittäminen tuntuu ihan kummalliselta. Niin ja paljaita sääriä farkkushortseissa on vähän ikävä.

Mun syksy alkoi työhaastattelulla, about parinkymmenen hakemuksen jälkeen vihdoin tuli edes yksi kutsu haastatteluun. Tuntui menevän ihan mukavasti, ensi viikolla kai pitäisi selvitä huolitaanko mut sinne vaiko ei. Runsaan 50 kilometrin työmatkakaan ei haittaisi, kunhan vain jotain pääsisi tekemään. Tällainen useamman viikon lööbailu alkaa hiljalleen käydä hermoille, mä kaipaan tekemistä ja erityisesti jotain säännöllisyyttä elämään.

Vanha kämppä Maariankadulla on jätetty taakse, uuteen kotiin pääsyä odotellessa punkkaan vanhempien nurkissa pari viikkoa. Käytiin tänään kullan kanssa huonekaluliikkeissä lähinnä inspiraatioiden toivossa, mutta löydettiin me sentään passelit verhot (halvalla!) olohuoneeseen. Olen vähän sitä mieltä, että tulevaisuudessa käydään vielä tahtojen taisto ainakin matto-osastolla… Vaikka tässä ollaan suhteellisen tiiviisti hengattu useampi kuukausi, niin kyllähän saman katon alle muuttaminen pikkasen jännittää. Toisaalta tuon yhden kanssa on niin mukavaa olla ja elää, kun se on samalla tavalla vähän sekopäinen kuin itsekin olen. ;) Meille vaan tulee välillä tosi hullunkurisia kohtauksia vastaan ihan huomaamatta, ja tylsätkin asiat osataan kääntää sopivasti hassutteluksi. Parasta on tietysti se molemminpuolinen tykkäämisen tunne, mä tykkään ja musta tykätään. Siitä tulee aika hyvälle mielelle, kun esimerkiksi pukeutuessani kotikotona maailman junteimpiin vaatteisiin (tänään tyyliä Marimekon sinimustaraidallinen paita, ikivanhat beiget lökötuulihousut sekä punaiset kumisaappaat) toinen sanoo ihan yllättäen, että “hei kulta oot tosi kaunis”. <3

Ketään ei ehkä kiinnosta, mutta syy miksi mulla oli päälläni edellä mainittu kotiasu oli se, että oltiin lähdössä ohrapellolle keräämään hukkakauraa pois. Iskän pyynnöstä/käskystä, kun se itse lähti motoristiporukalla viikottaiselle ilta-ajelulle ja ohra pitäisi huomenna puida pois. Päivällä taivas oli harmaa, mutta pellolla pyöriessämme ilta-aurinkokin näyttäytyi ja katosi sitten kauniin auringonlaskun saattelemana horisontin alapuolelle. Mikäs täällä maalla väliaikaisesti ollessa.

Neljän päivän inttiviikko oli ohi nopeammin kuin tajusikaan, leireillä aika muutenkin tuntuu aina hujahtavan vauhdilla ohi. Tällä kertaa leirin pääpaino oli viestiyhteyksien ylläpitämisen sijasta taisteluteknisissä asioissa, lähinnä harjoiteltiin viestiaseman puolustusta erilaisissa tilanteissa. Meillä oli kerrankin käytössä Kasi-järjestelmä, jonka kanssa taisteleminen tuntui kieltämättä normaalia mielekkäämmältä. Jokaisella oli siis päällä liivi, jotka osuman saadessa ilmoittavat mihin haavoittui tai tuhoutuiko kokonaan. Täysin ongelmitta järjestelmä ei kuitenkaan toiminut, esimerkiksi mua ammuttiin muutaman metrin päästä enkä siltikään kuollut.

Torstaina lähdettiin heti aamusta takaisin kasarmille, jossa riitti kaikenmoista säpinää siihen saakka kunnes neljän pintaan seistiin lomatarkastuksessa. Koko meidän komppanialla on nyt neljän päivän loma, mulla (ja monella muulla vanhalla) lisäksi yksi haettu lomapäivä eli takaisin täytyy mennä vasta tiistai-illalla. Eilen Turkuun tullessa vappuhulina näytti olevan jo hyvällä mallilla, me tosin rynnättiin saman tien kauppaan ja sitten kotiin syömään. Liikenteeseen lähdettiin kahdeksan maissa, mun ja kullan seurassa oli alkuun myös sisko poikaystävänsä ja tämän kaverin kanssa. Käytiin jokirannassa, mistä suunnattiin Portsaan inttikaverin synttäreille ja puoliltaöin kotiin. Leirin jälkeen väsyttää aina eikä tämä kerta ollut mikään poikkeus, vappuaatosta huolimatta.

Oli ihana nukkua pitkään – tällä kertaa jopa kymmeneen – ja vielä ihanampaa herätä aurinkoiseen vappupäivään. Iltapäivällä nimittäin oltiin Vartiovuorella vappupiknikillä viime vuoden malliin, keli oli kyllä niin täydellinen piknikoimiseen ettei tosikaan. Punaviini ja pikkunaposteltava maistui paremmin kuin hyvin ja fiilis oli mitä parhain – eikä harmittanut edes se, että kulta onnistui kaatamaan punaviiniä vaalealle pääkallohuovalle…

Iltapäivällä käytiin vielä vapputorilla, jossa syötiin kevään ensimmäiset jäätelöt. Alkuillasta ajeltiin kotikotiin, jossa mä tätä kirjoitusta parhaillaan naputtelen. Piti avata kevään ajokausi pienellä prätkälenkillä, mutta Cebarin akku ei suostunut tekemään yhteistyötä ja pyörä jäi täksi illaksi talliin seisomaan. Kohta vieroitan kullan tuolta tietokoneelta pelailemasta ja painutaan ulkosaunan mahtaviin löylyihin.

Tämä vappu muuten on mulle merkityksellinen kahdestakin syystä. Syy nro 1: kullan kanssa tuli täyteen puoli vuotta virallista seurustelua, minkä kunniaksi juotiin eilen puoliksi pullo Fresitaa. Vaikka meidän suhde on jossain määrin muuttunut jo aika vakiintuneeksi, on ihana edelleen huomata rakastuvansa toiseen yhä uudestaan. ♥ Syy nro 2: blogini tässä muodossa ja tässä osoitteessa täyttää vuoden! Voisin ehkä tehdä joku päivä tässä jonkinlaisen katsauksen tämän blogin ensimmäiseen vuoteen, koota tärkeimmät tapahtumat ja ikimuistoisimmat hetket. Nyt tuntuu ainakin hyvältä idealta, nähtäväksi jää saanko idean jossain vaiheessa toteutettua.

On jälleen aika paljastaa joitakin juttuja itsestäni, sopivasti näin pitkän perjantain lopuksi. Alla oleva kysely on tainnut esiintyä kevään aikana useammassakin blogissa, MouMoulta mä taisin sen napata erään kerran kun pitkästä aikaa vierailin kyseisessä blogissa. Tämän postauksen kuvat ovat porukoiden maaliskuiselta Madeiran reissulta, josta mainitsinkin jokin aika sitten. Oi että, kun tekisikin mieli lähteä jonnekin matkailemaan!

Syntymäpaikka? Ensimmäisen kerran näin päivänvalon sairaalassa Turussa.

Hiusten väri? Vaaleanruskea.

Lävistykset? Kielessä juu, lisäksi korvissa on ampumalla tehtyjä reikiä.

Tatuoinnit? Nilkassa putoava possu.

Korut? Ennen inttiin menoa pidin aina hopeista sormusta oikean käden nimettömässä, nykyään koruja tulee pidettyä lomilla lähinnä silloin kun liikun jossain kotioven ulkopuolella.

Silmien väri? Siniharmaavihreä.

Kengänkoko? 38-40, useimmiten 39.

Mieliala? Vähän väsynyt, kohta nukkumaan.

Tuoksu? Escadan Moon Sparkle on ehdottomasti tämänhetkinen suosikki.

Mitä vapaus on? Sitä, että pystyy hengittämään vapaasti.

Oikea vai vasen? Riippuu mihin olen menossa.

Uskotko rakkauteen? Uskon.

Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä? Valitettavasti olen.

Onko kukaan särkenyt sinun sydämesi? Niinkin on tapahtunut.

Kuinka paljon pidät tämän hetkisestä kumppanistasi? Niin paljon, ettei sitä pysty sanoin kuvaamaan. ♥

Oletko koskaan ihastunut ystävääsi? Taidanpa olla.

Pelkäätkö sitoutumista? En enää.

Onko sinulla koskaan ollut salaista ihailijaa? Saattaa olla.

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? Rakastua voi nopeastikin, mutta todella rakastamiseen tarvitaan aikaa.

Millainen rakastettusi pitää olla? Vähän sekopää. ;)

Rakkaus vai raha? Rakkaus.

Viina, olut vai siideri? Ei mikään näistä, vaan valitsen viinin.

Hedelmä vai suklaa? Hedelmä.

Yhden yön juttu vai suhde? Suhde.

Pepsi vai cola? Cola, mieluiten ei kuitenkaan kumpikaan noista.

Villit illat vai rauhalliset koti-illat? Koti-illat.

Värilliset vai mustavalkovalokuvat? Kummatkin ovat omalla tavallaan parhaita.

Puhelimessa vai kasvotusten? Kasvotusten.

Mese vai sähköposti? Sähköposti.

Oletko koskaan käynyt naku-uinnilla? Todennäköisesti kyllä.

Oletko tehnyt jotain, jota kadut? Varmasti.

Oletko nukkunut koskaan vastakkaisen sukupuolen sängyssä? Toki.

Oletko koskaan syönyt litran jäätelöä kerralla? En, tulee huono olo ennen kuin olen saanut lapattua kokonaisen litran jädeä suuhuni.

Oletko koskaan halunnut jotakuta, niin että sattuu? Hmm, enpä kai.

Oletko koskaan lentänyt ulos baarista? En.

Kaipaatko jotakuta tällä hetkellä? Kaipaan mm. monia ystäviäni ja serkkuani, joita en ole hetkeen nähnyt – olisi niin mahtava nähdä taas kaikkia! Lisäksi kaipaan kohta jo 5 vuotta poisolleita isovanhempiani.

Oletko iloinen? Yleensä pyrin olemaan, aina en onnistu.

Puhutko kenenkään kanssa? Tällä hetkellä en.

Oletko tylsistynyt? En oikeastaan.

Opiskeletko? Jos armeija lasketaan, onhan se tavallaan opiskelua(kin).

Oletko idiootti? Toisinaan. ;)

Tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä? Ja paljon tykkäänkin.

Horoskooppimerkki? Kaksoset.

Oletko horoskooppisi kaltainen? Osittain. Mulla tosiaan on useita toisistaan eroavia puolia, jotka joskus saavat ihmiset hieman hämilleen. Seurallinenkin olen kyllä, mutta en nyt ehkä ihan niin tahdikas seuraneiti kuin useimmat horoskoopit väittävät.

Syötkö usein pikaruokaa? Lasketaanko pizza..? Jos ei niin siinä tapauksessa en kovinkaan usein.

Kesä vai talvi? Kesä.

Syksy vai kevät? Kevät.

Onko sinulla ystäviä? Vähän mutta sitäkin upeampia ihmisiä.

Lempparibiisi? Sunrise Avenuen Fairytale Gone Bad on yksi pitkäaikaissuosikki, samoin Röyksoppin Only This Moment jaksaa ihastuttaa.

Suorasanainen vai kiertelijä? Useimmiten suorasanainen.

Ilkeä? Ihan pikkuisen joskus.

Viisas? Yritän olla, mutta harvoin oikeasti olen.

Tylsä? Sitäkin ehkä silloin tällöin.

Onko sinulla tapoja? Useita ja aivan käsittämättömiä sellaisia.

Yksinäinen? Nykyään todella harvoin.

Lause, jonka sanoit viimeksi? “Viititkö viedä tän pois?” (iskälle jätskikulhosta)

(Otsikon lainaus Uniluodon kaksoset-kuvauksesta.)

Sturm und Drang – Rock ‘n Roll Children [2008]

Loppuviikosta meno jatkui samaan malliin, siinä meinasi pää hajota ihan totaalisesti. Sanaharkkaa riitti yhden jos toisen kanssa, ilmeisesti mulle ei voi puhua normaalisti ilman että on pakko ruveta ärtyilemään. o_O Eilen oli ihana lähteä viikonlopuksi kotiin, vaikka loman ensimmäiset tunnit menivätkin riidellessä kullan kanssa. Nyt kaikki on puhuttu halki, poikki ja pinoon, ahdistuneisuus on vihdoin helpottanut ihan oikeasti.

Henkisesti raskaan viikon jälkeen rauhallinen viikonloppu oli pakollinen toimenpide. Eilen illalla vain löhöiltiin mun luona, tehtiin hyvää ruokaa sekä katsottiin leffa (aika perusruotsalainen teinipätkä, sanoisin) ja tänään oltiin meillä kotikotona saunomassa. Kulta on ollut pari päivää vähän kuumeinen, joten sen torkkuessa mä olen puuhaillut omia juttujani (mm. siivosin koko kämpän). Viimeiset päivät kadoksissa olleet tunteet ovat onneksi palanneet – ehkä jopa entistä vahvempina – ja olen taas aika onnellinen siitä, että mulla on sellainen poika elämässäni.

Päivällä päädyin jotain kautta surffailemaan Vagabondin nettikauppaan, jossa silmiin osui pari todellista herkkupalaa. Olen jo useampana kesänä kaivannut kenkäkokoelmani jatkoksi kunnollisia ballerinoja, mutta kauppojen tarjonta ei tähän saakka ole miellyttänyt. Vagabondin Esteros-ballerinat (65e) näyttävät kutakuinkin täydellisiltä kesäkengiltä, hitsi kun ruskea versio ei ole -50 % alennuksessa!

Toinen nettiputiikista bongattu silmänilo, maiharityylinen Muscat, olisi kyllä puoleen hintaan (59,50e ao. chino-värityksellä), mutta niin syvää ihastukseni ei toistaiseksi ole, että klikkaisin tilauksen menemään. Pitäisi ehkä käydä tsekkaamassa Turun kenkäkaupat josko noita pääsisi jossain kokeilemaan, mikäli ovat jalassa hyvät niin tilausta voisi harkita. Mulla nimittäin tuo talvella käytettävien kenkien valikoima ei ole järin kattava, kenkäkaappi on jotenkin kummasti täyttynyt lähinnä kevät-/kesäkengistä… Hups.

Ai juu, onhan mulla viime keväänä ostetut Vagabondin hopeiset Yagit, jotka ovat aika balleriinamaiset. No, Esterokset olisivat joka tapauksessa enemmän kuin tervetulleet söpöilemään jalkoihini ensi kesänä. :)

(Kenkäkuvat: vagabond.com)

Kävin vihdoin katsomassa Sex and the City -elokuvan, ihan viihdyttävä kahden ja puolen tunnin paketti. Mua leffat onnistuvat harvoin itkettämään (poikkeuksena Leijonakuningas), mutta tällä kertaa kyyneleet kävivät polttelemassa silmänurkkia. Pätkässä kun oli joitakin kohtauksia, jotka tuntuivat olevan heijastumia omasta elämästäni.

Sex and the City nostatti mieleen yhden kysymyksen: luovutinko mä edellisessä suhteessa liian helposti? Olisinko mä voinut tehdä jotain toisin, ettei mun olisi tarvinnut lähteä? Tiedän, ettei mun päätös ollut mikään hetkellinen mielenhäiriö, mutta silti asia mietityttää. Välillä pelottaa aivan mielettömästi ajatus, että se olisikin ollut elämäni rakkaus, jonka olen nyt lopullisesti menettänyt… Samanlaisia ajatuksia on pyörinyt päässä erosta lähtien ja välillä olo on ollut todella toivoton ja turhautunut, kun ei ole ollut mitään tehtävissä asioiden korjaamiseksi. Tässä on ero elokuvien ja tosielämän välillä – elokuvissa virheiden korjaaminen on mahdollista, elävässä elämässä niiden kanssa vain on opittava elämään.

Jos jätetään huomioimatta Sex and the City -leffan herättämät ajatukset ja tunteet, se oli hyvin paljon mitä odotinkin: rakkautta, ystävyyttä ja upeita tyylejä. Osa asuista kieltämättä ihmetytti, lähinnä “mikä ihme tuo on olevinaan” -tyyliin, mutta enemmän naikkosten yllä näkyi ihania kokonaisuuksia. Aika perus-Sinkkistä siis.

(Leffajuliste: AllMoviePhoto.com)