AvainsanaSafkaa

8.10.2013
23:06

Asuntomessut 2013

Jaa että hippasenko on vanha juttu jo nämä menneen kesän asuntomessut?! Vaan ei haittaa, postaan tämän kuvapläjäyksen joka tapauksessa. En taida sepostella kohteista sen enempää mitään, yksityiskohtaisempia asuntomessukatsauksia löytynee kuukkelin avulla pilvin pimein. Lähdimme siis Hyvinkäälle äitin ja S:n kanssa elokuun ensimmäisenä päivänä, joka alkuun oli valitettavasti harmaa ja sateinen. Onneksi keli siitä parani ja loppupäivästä tarkeni ihan eri tavalla niissä kesäisissä vaatteissa, jotka oli aamulla päällensä valkannut.

Hyvinkään asuntomessut kohde 1: Piiri-House

Heti ensimmäinen kohde oli poikkeava: Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelema Piiri-House, yhdentoista neliön miniasunto. Ideana sijoittaa pieneen tilaan kaikki tarvittava, kuitenkaan ettei tunnelma kävisi liian ahtaaksi. Puunsävyinen kokonaisuus oli kieltämättä varsin näpsäkkä!

Kamerassa oli päivän päätteeksi 500 kuvaa ja risat, ei ihme että meni hetki (noin puolitoista kuukautta) ennen kuin ehti ja jaksoi edes aloittaa kuvien selaamisen koneella. Kaikkia en sentään aio tähän lykätä, mutta tarpeeksi monta kumminkin. Katso tai kelaa, that’s up to you. Niin ja hei kohteen nimen saa näkyviin kun pysäyttää hiiren kuvan päällä, toivottavasti en onnistunut sekoittamaan kuvia ja kohteita keskenään.

Hyvinkään asuntomessut kohde 2: Käpylä 163
Hyvinkään asuntomessut kohde 2: Käpylä 163
Hyvinkään asuntomessut kohde 4: Hailuoto 153A & kohde 6: Kimara Aurinkorinne
Hyvinkään asuntomessut kohde 6: Kimara Aurinkorinne
Hyvinkään asuntomessut kohde 8: Talvipalatsi
Hyvinkään asuntomessut kohde 8: Talvipalatsi
Hyvinkään asuntomessut kohde 8: Talvipalatsi
Hyvinkään asuntomessut kohde 11: Tunturikoivu 140 & kohde 20: Durofix Kototalo
Hyvinkään asuntomessut, Wixu pyöräteline
Hyvinkään asuntomessut kohde 15: Passiivikivitalo Lumikki
Hyvinkään asuntomessut kohde 15: Passiivikivitalo Lumikki
Hyvinkään asuntomessut kohde 15: Passiivikivitalo Lumikki
Hyvinkään asuntomessut kohde 16: Hailuoto 168
Hyvinkään asuntomessut kohde 17: Villa Isover
Hyvinkään asuntomessut kohde 17: Villa Isover
Hyvinkään asuntomessut kohde 18: Deko-talo
Hyvinkään asuntomessut kohde 20: Durofix Kototalo
Hyvinkään asuntomessut kohde 20: Durofix Kototalo
Hyvinkään asuntomessut kohde 24: Bassotalo Villa Avanti
Hyvinkään asuntomessut kohde 25: Lammi-kivitalo Maja
Hyvinkään asuntomessut kohde 25: Lammi-kivitalo Maja & kohde 28: Jämerä-Sisu
Hyvinkään asuntomessut kohde 26: Passiivikivitalo Skaala
Hyvinkään asuntomessut kohde 26: Passiivikivitalo Skaala
Hyvinkään asuntomessut kohde 27: Lammi-Kivitalo Validus Motus
Hyvinkään asuntomessut kohde 31: Honka Lumi

Tänä vuonna yksikään kohteista ei noussut selvästi yli muiden kuten viime vuonna, mutta muutaman suosikin osaan kyllä nimetä. Mediassa paljon kohkattu Lammi-kivitalo Maja (kohde 25) oli erilainen ja upeasti toteutettu sekä sisustettu, Bassotalo Villa Avanti (kohde 24) noin kaiken kaikkiaan mieleinen kokonaisuus sekä Deko-talo (kohde 18) sisustukseltaan inspiroivin – kaikki ne grafiikat seinillä, oi että! Tietyt trendielementit toistuivat todella monessa sisustuksessa niin ettei voinut kuin huokaista, onneksi kaikki ei sentään hukkunut massaan. Kuvista ehkä huomaa tämänhetkiset mieltymykseni: perusvärejä mustaa, valkoista, harmaata ja niiden kaveriksi ehdottomasti jotain freesimpää. Oranssi, keltainen ja punainen sekä vaalea tammi ovat aika kovia juttuja just nyt.

Ravintola Hiillos
Hiilloksen burgeri bataattiranskalaisilla

Messuilta lähdimme sisustukset päässä pyörien, kukaan ei oikein enää muistanut mitä asioita oli missäkin kohteessa nähnyt. No, onneksi on nämä sekä ne loput kolme sataa kuvaa. Ennen kotimatkaa päätimme vielä poiketa syömään, Kauppakeskus Willan vierestä löytyi mukavan oloinen Ravintola Hiillos. Eikä oltaisi voitu paremmin valita ruokapaikkaa näin asuntomessujen jälkimainingeissa, oli meinaan todella kivasti sisustettu rafla! Betonia, puuta, teollisuushenkeä… Täältä iso peukku ylös. Myös ruoka oli erinomaista, burgeri bataattiranskalaisilla oli aivan älyttömän hyvä. Lämpimät suositteluni – menkää ihmeessä Hiillokseen syömään, mikäli joskus satutte Hyvinkään suunnalla liikkumaan!

Kotimatkalla
Maisemaa kotimatkan geokätköpysähdyksellä.

24.8.2013
22:07

Unikeon lauantai

Heinäkuun viimeisenä lauantaina, unikeonpäivänä, ajelimme pitkin maakuntaa. K-serkku oli tullut edellisenä iltana meille ja lauantaina lähdimme liikenteeseen ajoissa, jotta K ehtisi kaverinsa hääseremoniaan Uudessakaupungissa. Sen jälkeen meillä ei äijelin kanssa ollut sen kummempaa agendaa kuin etsiä parit kätköt sekä passeli ruokapaikka.

Rantaa pitkin
Kätkö
Kaupunginlahti
Baby blue

Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja lämpöä piisasi. Kätköt löytyivät kerrankin varsin mallikkaasti, minkä jälkeen kävelimme kaupunginlahden rantaa ja päädyimme istumaan Ravintola Kahvelin terassille. Tilasimme kumpikin pizzat, hieman huvittavasti ukko otti äijäpizzan (salamia, kinkkua, pekonia, jauhelihaa, valkosipulia) ja itse valitsin akkapizzan (vuohenjuustoa, punasipulia, paholaisen hilloa, rucolaa, aurinkokuivattua tomaattia; pekonin jätin pois). Hyvää oli joka tapauksessa!

Lounaalla #light #bulb #blue #sky #cloud #bridge #uusikaupunki #vscocamAkka- & äijäpizza #food #pizza #delicious #vscocam
Käytiin mustikkametsässä #blueberry #summer #feet #vibram #fivefingers #barefoot

Ugista suuntasimme mökkeilemään Taivassalon merenrantamaisemiin, muu porukka siellä olikin jo mökkimoodissa. Pojat saivat jäädä lämmittämään saunaa, kun me Felinen ja S:n kanssa painelimme metsään mustikoita poimimaan. Litran verran ämpäreihin ilmestyi marjaa, vaikkei loppupeleissä kauaa oltukaan. FiveFingerseillä kelpasi tassutella metsäteillä ja -poluilla.

Ilta meren äärellä
Pinkki
Vadelmia

Illalla saunottiin, uitiin ja grillattiin – mulle jo toinen kerta meressä tänä kesänä, oh hoh (en kamalasti pidä luonnonvesissä uimisesta). Puoliltaöin kävimme noutamassa K-serkun häistä ja hurautimme sitten meille kotikotiin yöksi. Päivä oli pitkä mutta kaikin puolin oikein erinomainen, kesää parhaimmillaan. ♥

13.8.2013
22:34

15 kuvaa Tallinnasta

Montaa päivää emme äijelin kanssa ehtineet Lapin reissun jälkeen nököttää kotosalla, sillä torstaina oltiin taas menossa tukka putkella. Karautimme mutkien (= geokätköjen) kautta Helsinkiin, jossa vietimme iltapäivän kierrellen ja katsellen. Vatsat täytimme Vapianossa, ostokset teimme Kiseleffin talossa Samujin uudessa liikkeessä ja Coston pop up -kaupassa. Nautimme aurinkoisesta kesäpäivästä, merituulesta hiuksissa (lähinnä omissani) ja siitä, ettei ollut kiire mihinkään. Muutama kätkökin toki haettiin, kun osui sopivasti matkan varrelle.

Yövyimme K-serkun luona ja perjantaiaamuna heräsimme melkein yhtä aikaa auringon kanssa. Unisin silmin ajoimme auton satamaan ja seilasimme Suomenlahden yli etelänaapuriin. Matkan pääasiallisena tarkoituksena oli hankkia juomapuoli syksyllä pidettävään hääjuhlaamme, mutta olin varannut matkat niin että ehdimme kuutisen tuntia viettää maissa. Tässä siis päivämme Tallinnassa viidellätoista kuvalla kerrottuna (ja on siellä lopussa vähän tarinointiakin).

Aamupala
Katutaidetta
Naama
Hymyä huuleen
Turkoosi ovi
Vanhaakaupunkia
Videovalve
Kehrwieder
Iltapäiväkaffet
Aukko
Vuohenjuustosalaatti @ Cafe och Bar Popular
Ylhäältä
Muureja
Kaunis typografia
Lähdön hetki

Seikkailimme pitkin Vanhankaupungin katuja vailla sen kummempaa päämäärää kuin pari geokätköä. Alkuun ripsotti vähän vettä, mutta onneksi aurinko sitten taas palasi lämmittämään matkalaisia. Kahville ja jätskille istahdimme Kehrwieder-kahvilaan, jonka kotitekoinen jäätelö oli erinomaista. Ennen satamaan lähtöä kävimme syömässä, paikaksi valikoitui puolivahingossa Cafe och Bar Popular, joka ilmeisesti on tunnetumpi vesipiipuistaan kuin ruuistaan. Piipuista en osaa sanoa, mutta paikan sapuska oli kerrassaan herkullista! Omassa vuohenjuustosalaatissani oli vaikka mitä, ei todellakaan mikään tylsä 3/4 lautasta salaattia ja pari hassua tomaatin- tai kurkunsiivua niin kuin Suomessa vaan pinjansiemeniä, kirsikoita, TUORETTA persikkaa jne., ja äijelikin tuumasi pitsansa olleen yksi parhaista mitä on syönyt. Eikä varmaan tarvitse sanoa, että kahden hengen ruokailu (sis. normikokoinen olut) maksoi vähemmän kuin yksi ABC:n puolipakasteannos.

Paluumatka meni suht nopsaan ja lähdimme laivasta kahdeksan Somersby-laatikon kanssa, joita joku porukka katselikin kateellisena. No, eivät tienneet sitä että satamassa meitä odotti vielä aikamoinen läjä kaljaa, lonkeroa sekä viiniä. ;) Viime vuoden tapaan tein pääosan tilauksesta Tallinkin preorderilla, jolloin meidän ei tarvinnut ottaa autoa mukaan Tallinnaan lainkaan. Preorderiin oli tullut kylkeen käsittelymaksu 20e, mutta se oli pientä siihen verrattuna, miten paljon oikeasti säästimme hakemalla juomat Virosta! Kotimaassa olisi saanut pulittaa vähintään tuplat – ja ihmettelevät vielä Arkadianmäellä miksi porukka hakee juomat muualta… No nii-i! Preorder-tilausten noudon pelotellaan kestävän jopa pari tuntia, mutta meillä kävi onneksi säkä ja saimme tilauksemme tyyliin toisena. Sitten vain äkkiä tavarat autoon ja kotimatkalle, siinä vaiheessa kyllä väsytti jo aika hyvin.

Hääjutuista voisin ehkä kirjoitella jossain kohtaa enemmänkin, mikäli jotakuta kiinnostaa? Meillä on aika pienen budjetin häät eikä minkään suhteen oteta stressiä, vähän erilainen meininki siis kuin hääblogeissa yleensä. Tänään laitoin tilaukseen häämekon ja toivon, että se a) saapuu ensi viikolla sekä b) on mulle sopiva. Jos ei niin täytynee keksiä joku tuunaus siihen.

31.7.2013
20:48

Kesälomamatka 2013: Pakasaivo, Äkäslompolon lintutorni & Levi

Lappi-viikon sunnuntai-illalla alkanut auringonpaiste helli meitä seuraavinakin päivinä, joten kiertelimme aika ahkeraan Ylläksen lähiseutuja. Maanantaina lähdimme käymään Muonion puolella huokailemassa Pakasaivon kauneutta. Pakasaivo on noin kilometrin pituinen rotkojärvi, jolla on myös lisänimi Lapin Helvetti. Syvimmillään järvessä on vettä 60 m ja kun lasketaan mukaan 30-40 m korkuiset kallioseinämät, tulee rotkolle syvyyttä yhteensä siis 100 m. Aikamoisen komeat oli maisemat!

Luontopolku Pakasaivolle
Reunalla
Lapin Helvetti

Pakasaivolla ohjelmaan kuului toki myös paikan geokätkön etsiminen, sen jälkeen suuntasimme seuraavan kätkön perässä Äkäslompolon lintutornille. Kuten todettua kätköillessä näkee paikkoja, joissa muuten ei välttämättä tulisi edes käytyä. Lintuja emme siis bongailleet, vaan ensin etsimme kätkön logattavaksi ja sitten kiipesimme lintutorniin pällistelemään maisemia. Torni oli järven kyljessä ja ylhäältä näki viisi järveä ympäröivää tunturia: Ylläksen, Kuerin, Kukaksen, Lainion ja Kesängin.

Äkäslompolo-järvi
Äkäslompolon lintutorni
Ylläs siintää

Koska Äkäslompolon keskusta oli alkuviikosta hyvin hiljainen, päätimme lintutornilla vierailun jälkeen lähteä ajelemaan jonnekin mistä löytyisi auki oleva ruokapaikka. Päädyimme sitten Leville, jossa hetken pyörimisen jälkeen löysimme itsemme istumasta Rock Café Wanha Hullu Poron penkeiltä.

Rock Café Wanha Hullu Poro
Hippihampurilainen

Mulla oli hienoinen epäilys, sillä paikka oli enemmänkin tanssipaikka kuin ravintola, mutta onneksi luulot osoittautuivat vääriksi. Ruokalista oli oikein bueno ja hinnatkin siedettävät, ei sen suhteen mitään valittamista siis. Omalla lautasellani oli kasvisburgeri nimeltä Hippihampurilainen, joka oli kyllä tosi herkullinen. Suosittelen, mikäli liikutte Levin suunnalla.

11.3.2013
21:26

Banaanicurry

Ensimmäisen kerran blogin historiassa mulle tuli sellainen fiilis, että tahdon jakaa reseptin. Joo, just sellaisen syötävän reseptin! Työkaveri vinkkasi erään kerran banaanicurrysta – kuulemma helppo ja hyvä kasvisruoka. Ne olivat taikasanat tällaiselle keittiön00bille, joten vaadin tietysti siltä istumalta ohjeen sellaiseen herkkuun. Ekalla kierroksella setti oli ihan jees, mutta jotain tuntui puuttuvan. Sovelsin hieman alkuperäistä reseptiä ja eilen naksahti kaikki kohdalleen. Olin aivan huumassa jo kastiketta maistaessani ja voi kyllä, myös riisin kanssa maku oli suorastaan taivaallinen! Siksi olen nyt tässä naputtelemassa tätä postausta.

Banaanicurry, osa 1: lähtökohta

Banaanicurry (2 annosta)
  • 2 kypsää banaania
  • 1-2 rkl tulista currytahnaa
  • 1 sipuli
  • 1-3 valkosipulinkynttä
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 3 rkl mangochutneyta
  • Ripaus suolaa
  • Öljyä

Banaanicurry, osa 2: haudutellaan

Leikataan banaanit viipaleiksi ja heitetään pannulle öljyn kera sen verran, että saavat vähän pintaa. Siinä odotellessa pilkotaan sipuli ja kun banskut näyttävät sopivilta, vaihdetaan sipuli pannulle ja kuullotetaan. Siblalle kaveriksi murskattu valkosipuli, currytahna, mangochutney sekä suola. Hämmennetään miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, heitetään kookosmaito mukaan ja jatketaan muhittamista vielä toiset viisi minuuttia. Lopuksi banaanit myös sekaan, levy pois päältä ja annetaan olla jälkilämmöllä hetkisen. Tarjoillaan riisin kera, sitä voi maustaa oman maun mukaan esim. basilikalla tai persiljalla.

Banaanicurry, osa 3: valmis!

Ja valmista on, eikun syömään! Maku on ihana makean & tulisen yhdistelmä, kun ainekset ovat tasapainossa. Currytahnan määrää muuttamalla saa säädettyä tulisuutta, yllä olevalla määrällä suu jää mukavasti hohkaamaan hetkeksi.

Viikate – Petäjäveräjät [2012]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma